Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1668)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle. Sinä kirjoitat, että vanhempasi eivät ole tehneet mitään pahaa sinulle, mutta et jaksa kuunnella heidän jutusteluaan. Kirjoitat pienestä paikkakunnasta. Vanhempasi ovat jo iäkkäitä ja elämänpiiri lienee melkolailla rajoittunut, koska eihän siellä pienellä paikkakunnalla kummia tapahdu. Et jaksa kuunnella asioita heidän naapureistaan ja linnuista. Vanhempasi ovat ilmeisesti sinut kasvattaneet, kuunnelleet sinun juttujasi, kantaneet sinut vauva- ja pikkulapsivaiheen läpi. Uhmaikäistä sinua rakastaneet. Olleet läsnä (oletan) kun olet hormonimyrskyissäsi murrosiässä kotoasi raivonnut, paiskonut ovia ja karjunut vanhempiesi olevan täysiä pas koja ja eivätkä ymmärrä mistään mitään. Surreet ikäväänsä, kun olet muuttanut kotoa pois toiselle paikkakunnalle. Vanhempasi ovat sietäneet sinua, mutta sinä et nyt halua sietää heitä. Vaikutat itsekkäältä ja ongelmasi taitaa johtua aivan muista syitä.
Huutonaurua! Korvillehan tuosta olisi saanut, jos vanhemmille olisi sanonut vastaan. Sinä itse olet ollut äykkäpää, jota vanhemmat ovat pelänneet. Hyvin harva on tuollainen.
Onhan ap uskaltanut vastustaa. Hakenut lukioon ja vanhemmat pakon edessä taipuneet, tehneet vuokrasopimuksen ja ainakin lapsilisän siirtäneet tyttärelleen. En ihan täysin aloittajan kaikkia täydennyskertomuksia ota vakavasti.
No onpa siinä vanhemmilta ihan hirveän suuri uhraus, kirjoittaa nimi pariin paperiin ja luopua lapsilisistä, koska eivät enää elätä lastaan. Kyllähän tuosta lapselle syntyy elinikäinen huoltovelvollisuus ja kiitollisuusvelka vanhemmista. Ihan varmasti vanhemmat oli vaan tyytyväisiä, kun pääsivät lapsesta eroon.
Ovathan he myös hankkineet tulo/verotustodistuksensa alaikäisen tukianomuksiin. Tuolloin ainakin oli alaikäisen toisen asteen opiskelijoilla vielä vahva vanhempien elatusvelvollisuus.
Tuohan se muuttaakin kaiken! Hyi ap, kun ei kumarra vanhemmilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle. Sinä kirjoitat, että vanhempasi eivät ole tehneet mitään pahaa sinulle, mutta et jaksa kuunnella heidän jutusteluaan. Kirjoitat pienestä paikkakunnasta. Vanhempasi ovat jo iäkkäitä ja elämänpiiri lienee melkolailla rajoittunut, koska eihän siellä pienellä paikkakunnalla kummia tapahdu. Et jaksa kuunnella asioita heidän naapureistaan ja linnuista. Vanhempasi ovat ilmeisesti sinut kasvattaneet, kuunnelleet sinun juttujasi, kantaneet sinut vauva- ja pikkulapsivaiheen läpi. Uhmaikäistä sinua rakastaneet. Olleet läsnä (oletan) kun olet hormonimyrskyissäsi murrosiässä kotoasi raivonnut, paiskonut ovia ja karjunut vanhempiesi olevan täysiä pas koja ja eivätkä ymmärrä mistään mitään. Surreet ikäväänsä, kun olet muuttanut kotoa pois toiselle paikkakunnalle. Vanhempasi ovat sietäneet sinua, mutta sinä et nyt halua sietää heitä. Vaikutat itsekkäältä ja ongelmasi taitaa johtua aivan muista syitä.
Huutonaurua! Korvillehan tuosta olisi saanut, jos vanhemmille olisi sanonut vastaan. Sinä itse olet ollut äykkäpää, jota vanhemmat ovat pelänneet. Hyvin harva on tuollainen.
Onhan ap uskaltanut vastustaa. Hakenut lukioon ja vanhemmat pakon edessä taipuneet, tehneet vuokrasopimuksen ja ainakin lapsilisän siirtäneet tyttärelleen. En ihan täysin aloittajan kaikkia täydennyskertomuksia ota vakavasti.
En ota minäkään. Jotkut suuttuvat, että ette te voi kuvitella millaista aloittajalla on ollut. No, kun me kukaan emme voi tosiaan kuin kuvitella kun emme luultavasti tapausta oikeasti tiedä. Tarina perustuu aloittajan kertomaan ja hänen tuntemuksiinsa. Tunteet ovat totta, mutta muut tapahtumat, niistä tietävät vain asianomaiset ja senkin oman näkemyksensä ja tunteidensa mukaan. Aloittajan kertomus on vain toinen puoli tarinasta, toinen on vanhempiensa ja totuus lienee jostain siitä välistä. Jos on muita sisaruksia heillä taas on oma totuutensa ja näkökulmansa.
Kovin henkilökohtaisesti jotkut suhtautuvat ja pitävät tarinaa täytenä totena vaikka aina näissä on tulkinnan varaa ja lukijan omat kokemukset ja tunteet vaikuttavat paljon. Jos pystyy lukemaan kokolailla neutraalisti, niin tietenkin miettii asian kokonaisuutena eikä lisäten omien tunteiden mukana tulleita höyryjä ja taantumia jne. Jokainen järkevä ymmärtää, että koko totuutta emme voi täällä tietää.
Itse olen asunut lapsena ja nuorena 18 vuoteen saakka pikkukylässä todella "pussin perällä". Olin paljon yksin ennen koulua, oli todella vaikeaa sopeutua kun ei omannut sosiaalisia taitoja olla muiden lasten kanssa. Onneksi olin ulospäin suuntautunut ja opin helposti, myös olemaan muiden kanssa. Koulun jälkeen olin taas paljon yksin ja vanhemmat olivat iäkkäämpiä kuin muiden vanhemmat, ei olleet mitenkään sen kummemmin kanssani, mutta se oli tapana muissakin kodeissa paljolti. Kun lähdin kotoa ihan sopuisasti niin ajattelin, että se oli minun lapsuuteni, nuoruuteni ja vanhempani, parhaansa he kai tekivät. Itselleni siinä hallaa teen jos alan sitä jotenkin taakkana kantamaan ja vanhemmilleni olemaan vihainen tai heitä alentamaan jotenkin. Nyt pitää elää omaa elämääni parhaimman taidon mukaan. Ja yksi taito on olla olematta liikaa katkera mistään ja taito antaa anteeksi jos nyt ei ihan kauheuksia ole tapahtunut. Nyt ovat molemmat jo aikaa kuolleet, kotikin jo myyty.
Pidätkö itseäsi kovin jalona ja taitavana ihmisenä? Jotenkin kuulostaa siltä. Että sinä olet osannut elää paremmin ja fiksummin?
Ihan sama kuin nämä tyypit, että jokainen voi painaa 55 kg syömällä x ja olemalla syömättä y.
Hyvä, jos olet tyytyväinen itseesi. Asenteesi tekee sinusta kuitenkin sosiaalisesti epätyydyttävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sun pitää laittaa itsesi, jaksamisesi ja oma nykyinen perheesi etusijalle.
Olet liian kiltti jos annat kävellä ylitsesi.
Ens kerralla kun menet niin sanot suoraan että pääset tulemaan seuraavan kerran esm kuukauden päästä.
Vanhempasi joutavat muuttamaan lähemmä palveluja jos on seurankipeys alkanut vaivaamaan.
No paha "vika"on kyllä aloittajassakin jos yli 40v tai mitä tuo AP nyt onkaan ravaa vielä useammin, kuin kerran kuussa vanhemmiltaan.
Normaalia on, että perheellinen keski-ikäinen ihminen käy 300 km päässä vanhemmillallaan pari/kolme kertaa vuodessa.
Ymmärtäisin tuollaisen vanhempien luona ravaamisen jos asutaan lähekkäin tai jos ihminen on perheetön ja vanhemmat on koko elämä.
Siis onko aloittaja ravannut 15 vuotiaasta (kertoi sen ikäisenä muuttaneensa pois lapsuuden kodistaan) asti vanhemmillallaan jatkuvasti, vaikka ei edes pidä vanhemmistaan?
Sairasta touhua koko porukalta. Onkohan tuossa porukassa yhtään täysijärkistä?
Luultavasti ei.
Missä on mainittu, miten usein käy? Selvästi liian usein kuitenkin ja nyt laittoi sille stopin ettei koko kesänä tule. Vanhuksille suurin murhe tosiaan oli se, että kuka heitä nyt tulee passaamaan.
Ei kai ne vanhemmat passaajaa kaivanneet, vaan tuo sana oli AP:n käyttämä sana vanhemmistaan.
Ehkä vanhemmat tarvitsevat apua jossakin, mutta se ei välttämättä ole passaamista.
Muutenkin vanhemmat tuskin on tarvinneet aikoinaan 15 vuotiaan tytön apu mihinkään ja ovat varmaan itsekin olleet suht nuoria tuolloin.
Miksi AP ravaa vanhemmillaan jatkuvasti?
Ei tuollaisesta matkasta tarvii käydä kuin kerran pari vuodessa.
Ap:lle: älä käy siellä. Mutta muista olla valittamatta, jos ja kun olet joskus itse yksinäinen vanhus. Niin se elämä menee,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle. Sinä kirjoitat, että vanhempasi eivät ole tehneet mitään pahaa sinulle, mutta et jaksa kuunnella heidän jutusteluaan. Kirjoitat pienestä paikkakunnasta. Vanhempasi ovat jo iäkkäitä ja elämänpiiri lienee melkolailla rajoittunut, koska eihän siellä pienellä paikkakunnalla kummia tapahdu. Et jaksa kuunnella asioita heidän naapureistaan ja linnuista. Vanhempasi ovat ilmeisesti sinut kasvattaneet, kuunnelleet sinun juttujasi, kantaneet sinut vauva- ja pikkulapsivaiheen läpi. Uhmaikäistä sinua rakastaneet. Olleet läsnä (oletan) kun olet hormonimyrskyissäsi murrosiässä kotoasi raivonnut, paiskonut ovia ja karjunut vanhempiesi olevan täysiä pas koja ja eivätkä ymmärrä mistään mitään. Surreet ikäväänsä, kun olet muuttanut kotoa pois toiselle paikkakunnalle. Vanhempasi ovat sietäneet sinua, mutta sinä et nyt halua sietää heitä. Vaikutat itsekkäältä ja ongelmasi taitaa johtua aivan muista syitä.
Huutonaurua! Korvillehan tuosta olisi saanut, jos vanhemmille olisi sanonut vastaan. Sinä itse olet ollut äykkäpää, jota vanhemmat ovat pelänneet. Hyvin harva on tuollainen.
Onhan ap uskaltanut vastustaa. Hakenut lukioon ja vanhemmat pakon edessä taipuneet, tehneet vuokrasopimuksen ja ainakin lapsilisän siirtäneet tyttärelleen. En ihan täysin aloittajan kaikkia täydennyskertomuksia ota vakavasti.
En ota minäkään. Jotkut suuttuvat, että ette te voi kuvitella millaista aloittajalla on ollut. No, kun me kukaan emme voi tosiaan kuin kuvitella kun emme luultavasti tapausta oikeasti tiedä. Tarina perustuu aloittajan kertomaan ja hänen tuntemuksiinsa. Tunteet ovat totta, mutta muut tapahtumat, niistä tietävät vain asianomaiset ja senkin oman näkemyksensä ja tunteidensa mukaan. Aloittajan kertomus on vain toinen puoli tarinasta, toinen on vanhempiensa ja totuus lienee jostain siitä välistä. Jos on muita sisaruksia heillä taas on oma totuutensa ja näkökulmansa.
Kovin henkilökohtaisesti jotkut suhtautuvat ja pitävät tarinaa täytenä totena vaikka aina näissä on tulkinnan varaa ja lukijan omat kokemukset ja tunteet vaikuttavat paljon. Jos pystyy lukemaan kokolailla neutraalisti, niin tietenkin miettii asian kokonaisuutena eikä lisäten omien tunteiden mukana tulleita höyryjä ja taantumia jne. Jokainen järkevä ymmärtää, että koko totuutta emme voi täällä tietää.
Itse olen asunut lapsena ja nuorena 18 vuoteen saakka pikkukylässä todella "pussin perällä". Olin paljon yksin ennen koulua, oli todella vaikeaa sopeutua kun ei omannut sosiaalisia taitoja olla muiden lasten kanssa. Onneksi olin ulospäin suuntautunut ja opin helposti, myös olemaan muiden kanssa. Koulun jälkeen olin taas paljon yksin ja vanhemmat olivat iäkkäämpiä kuin muiden vanhemmat, ei olleet mitenkään sen kummemmin kanssani, mutta se oli tapana muissakin kodeissa paljolti. Kun lähdin kotoa ihan sopuisasti niin ajattelin, että se oli minun lapsuuteni, nuoruuteni ja vanhempani, parhaansa he kai tekivät. Itselleni siinä hallaa teen jos alan sitä jotenkin taakkana kantamaan ja vanhemmilleni olemaan vihainen tai heitä alentamaan jotenkin. Nyt pitää elää omaa elämääni parhaimman taidon mukaan. Ja yksi taito on olla olematta liikaa katkera mistään ja taito antaa anteeksi jos nyt ei ihan kauheuksia ole tapahtunut. Nyt ovat molemmat jo aikaa kuolleet, kotikin jo myyty.
Pidätkö itseäsi kovin jalona ja taitavana ihmisenä? Jotenkin kuulostaa siltä. Että sinä olet osannut elää paremmin ja fiksummin?
Ihan sama kuin nämä tyypit, että jokainen voi painaa 55 kg syömällä x ja olemalla syömättä y.
Hyvä, jos olet tyytyväinen itseesi. Asenteesi tekee sinusta kuitenkin sosiaalisesti epätyydyttävän.
Kerroin vain, että asioista on monta puolta. Taitaa olla kova pakka monelle tunnustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kyllä AP:kaan täysillä.
Aikuinen ihminen, varmaan lähempänä viittäkymmentä ja asunut omillaan teini-ikäisestä lähtien ja ilmeisen kaukana vanhemmistaan ja siltikin on roikkunut vanhemmistaan vuosikymmeniä.
Yleensä, kun sitä on lapsuuden kotoa lähdetty ja kauaksi muutettu, on siellä kotona käyty harvoin, koska matkat julkisilla on yleensä työläitä ja kalliitakin.
Silloin sitä opitaan elämään omillaan, eikä juosta vanhemmilla joka välissä.
Ja viimeistään, kun oma perhe perustetaan, käynnit harvenee.
Ja siinä sitä vieraannutaan pikkuhiljaa. Kaikki ei käy edes kerran vuodessa.
Ja vanhemmat saa kyllä apua muualtakin, kuin 300 km päässä asuvalta jälkeläiseltä.
Ja mitä apua ne aloittajan vanhemmat edes muka tarvii?
Ei ilmeisesti muuta kuin juttuseuraa, mutta koska edes mitään vuorovaikutusta ei näillä ihmisellä ole, parempi on vanhustenkin jutella jonkun muun kanssa, kuin tyttären jonka kanssa ei ole mitään yhteistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle. Sinä kirjoitat, että vanhempasi eivät ole tehneet mitään pahaa sinulle, mutta et jaksa kuunnella heidän jutusteluaan. Kirjoitat pienestä paikkakunnasta. Vanhempasi ovat jo iäkkäitä ja elämänpiiri lienee melkolailla rajoittunut, koska eihän siellä pienellä paikkakunnalla kummia tapahdu. Et jaksa kuunnella asioita heidän naapureistaan ja linnuista. Vanhempasi ovat ilmeisesti sinut kasvattaneet, kuunnelleet sinun juttujasi, kantaneet sinut vauva- ja pikkulapsivaiheen läpi. Uhmaikäistä sinua rakastaneet. Olleet läsnä (oletan) kun olet hormonimyrskyissäsi murrosiässä kotoasi raivonnut, paiskonut ovia ja karjunut vanhempiesi olevan täysiä pas koja ja eivätkä ymmärrä mistään mitään. Surreet ikäväänsä, kun olet muuttanut kotoa pois toiselle paikkakunnalle. Vanhempasi ovat sietäneet sinua, mutta sinä et nyt halua sietää heitä. Vaikutat itsekkäältä ja ongelmasi taitaa johtua aivan muista syitä.
Huutonaurua! Korvillehan tuosta olisi saanut, jos vanhemmille olisi sanonut vastaan. Sinä itse olet ollut äykkäpää, jota vanhemmat ovat pelänneet. Hyvin harva on tuollainen.
Onhan ap uskaltanut vastustaa. Hakenut lukioon ja vanhemmat pakon edessä taipuneet, tehneet vuokrasopimuksen ja ainakin lapsilisän siirtäneet tyttärelleen. En ihan täysin aloittajan kaikkia täydennyskertomuksia ota vakavasti.
No onpa siinä vanhemmilta ihan hirveän suuri uhraus, kirjoittaa nimi pariin paperiin ja luopua lapsilisistä, koska eivät enää elätä lastaan. Kyllähän tuosta lapselle syntyy elinikäinen huoltovelvollisuus ja kiitollisuusvelka vanhemmista. Ihan varmasti vanhemmat oli vaan tyytyväisiä, kun pääsivät lapsesta eroon.
Ovathan he myös hankkineet tulo/verotustodistuksensa alaikäisen tukianomuksiin. Tuolloin ainakin oli alaikäisen toisen asteen opiskelijoilla vielä vahva vanhempien elatusvelvollisuus.
Tuohan se muuttaakin kaiken! Hyi ap, kun ei kumarra vanhemmilleen.
Niin. Jos tehdään vuokrasopimus, autetaan tukihakemuksessa, annetaan alaikäisen tarvitsemat allekirjoitukset, annetaan edes satanen kuussa se on nytkin monen vanhemman tuki mitä pystyvät antamaan jos ovat vähävaraisia.
Täällä kirjoittelee ylemmän tulodesiilin ihmiset joilla ei itsellään eikä lapsillaan ole koskaan ollut kuin yltäkylläisyyttä kaupunkien keskustan suurissa asunnoissa.
Mikä ihmeen "totuus"? Ei ole mitään "totuutta". Sen peräänkuuluttaminen on outoa.
Jopa silminnäkijöiden kertomukset ovat usein jollain tavalla eroavat. Kukaan ei voi kokea asioita täysin samoin kuin toinen, kun kyse on kokonaisuudesta.