Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1682)
Vierailija kirjoitti:
Ahdistus on sairaus
Ihminen on ahdistunut, olipa missä tahansa. Mitä taas tulee nykyajan sukupolviin, minusta he ovat minä minä tyyppejä. He eivät halua kuunnella kenenkään ikalopun juttuja ja ikäloppu on jo 50 vuotias heidän mielestään. Ei arvosteta, kokemusta eikä vanhempia ihmisiä, vaikka kaikista meistä tulee vanhoja, myos näistä nykyajan nuorista.
Ei ole mitään syytä arvostaa kokemusta, jos se ei ole mitenkään erityistä. Jokaista ihmistä tulee arvostaa ja kunnioittaa iästä huolimatta ja kaiken ikäiset saavat lisäkunnioitusta, jos heillä on jotain viisasta annettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni on kateellinen rauhallisesta maaseutulapsuudesta. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä toisinpäin, muuttaa kaupungista maalle.
Kun ei siellä ole "juuria".
Mutta tämän luultavasti ymmärrät vasta kun ikäännyt.
Moni nykyperhe ja lapset voisivat paljon paremmin ilman kaupunkien kiirettä, jokailtaisia harrastuksia ja kaaosta.
Miksi aloittaja sitten vihaa sitä kyläpahasta niin paljon, jos maaseudulla asuminen on noin autuasta? Mitä ihmettä sinä olet määrittelemään, mikä on kenellekin hyvää elämää? Ilman ikätovereita jonkin hakkuuaukean juurella kasvaminen ei ole mitään hehkeää ja idyllistä. Monella kaupunkilaisella on ihmeellinen, romantisoitinut käsitys maalla-asumisesta. Moni onkin tullut sieltä häntä koipien välissä pois kun realismi iskee päin näköä. Poismuuttajana en ole siitä kurjuudesta kaivannut yhtään mitään. Kaikista vähiten kaipaan ikäviä ihmisiä, jotka vahtivat jokaista liikettä ja raportoivat kaiken eteenpäin. Mitään oikeaa yksityisyyttä ei ole, koska kyläläisillä ei ole elämässä muuta sisältöä kuin juoruta toisistaan ja nuorilla tekeminen on mopoilla riehumista ja pahimmillaan jonkun isä on antanut ilmakiväärin näille vandaaleille. Kaupungissa sentään on muitakin nuoria kuin katujengiläisiä.
Olen aika vieraantunut arkielämästä maaseudulla. Mökki ja metsää on ja viihdyn maalla kesäisin, mieheni talvisinkin. Lähes koko suku on kaupunkilaista.
Yksi veljeni asuu kotikunnassamme, ihan mitättömän kokoisessa kirkonkylässä omakotitalossa. Hänen lapsensa ja lapsenlapsensa (3) ovat myös rakentaneet talot tai ostaneet asunnot sieltä. Lapsille on ja nyt tenavaikäisille peruskoulu vieressä, lukio ja amikset lähellä.
Koko jälkipolvi kahdessa polvessa on käynyt 40 - 50 kmn päässä isommassa kaupungissa töissä, kahdella oma yritys. Kaitpa siellä maalla viihtyvät. Kun eivät ole muuttaneet suurehkon kaupungin keskustaan.
Eli et tosiaan tajua, mitä tarkoittaa elää oikeasti syvällä syrjäseudulla. Siellä ei ole mitään kouluja vieressä eikä oikeaa kaupunkiakaan lähellä. Ja joku muu kehtaa vielä väittää, että tuollaisesta elämästä moni olisi kateellinen. Eivät tiedä mistä puhuvat.
Olen lapsuuteni elänyt syvällä maaseudulla kaukana naapureista. Tokko aloittajallakaan paria kilometriä enempää ollut lähinaapuriin. Ja koulukin ollut " lähellä" koska ei johonkin 15 oppilaan kouluun ole koulukuljetusta ollut.
En tuossa kirkonkylässä minne veljeni asettautui.
Koska sinulla on noin niin toisellakin on täytynyt olla? Mikä tässä on vaikeaa? Hän ei ole elänyt sinun lapsuuttasi!
Olen kai jossain estossa. Kai sitä saa miettiä samanlaisista oloista, samanikäisenä lähteneenä, miksi toiselle jää kova ahdistus taustasta.
Niin. Lähditkö tosiaan samanlaisista oloista? Minusta kuulostaa, että et lähtenyt, koska ap:n reaktio on varsin terve epäterveeseen tilanteeseen.
Niin. 40 kmn päästä kirkonkylästä. Kun olin lapsi, autotielle 2 km, asfalttitielle vai mitä lie silloin päällyste, 5 km. Josta kulki linja-auto muutamia kertoja päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten täällä on niin paljon ihmisiä selittämässä omaa elämäntarinaa, ja sitten toteavat vain että ”ei minulla ainakaan tuollaista ollut niin ei voi olla aloittajallakaan”? Pahimmillaan vielä jotain 50-60-luvulle sijoittuvia tarinoita, joilla ei ole mitään relevanssia kyseessä olevaan tilanteeseen.
Onko ihmisten tosiaan näin vaikeaa yrittää asettua toisen asemaan? Sinun hyvä lapsuus ei tarkoita toisen hyvää lapsuutta. Aivan yhtä järjetöntä olisi väittää, että koska Helsingissä asuminen oli minulle mieluisaa, niin täytyy sen olla kaikille muillekin ja jos ei ollut niin vika on ihmisessä itsessään. Me ihmiset olemme niin eri muoteista ja lähtökohdista. Yhden paratiisi on toisen helvetti.
Maaseutu aloittajan mukaan on ollut hyvin viiskytlukuinen. Niinhän hän sitä kuvailee. Ei autoa, ei mahiksia päästä kuin koulukuljetuksella kouluun.
Aloittajan kuvaama maaseutu on ihan yks yhteen 50-luvun maaseudun kanssa.
Huoh. Pointtina on ollut se, että alaikäisellä itsellään ei ole mitään mahdollisuuksia kulkea omatoimisesti, mikä korostaa vankilaolosuhteita entisestään. Voisivatko nämä 50-luvun romantisoijat vain pysyä poissa täältä? Teidän kokemuksenne eivät ole vertailukelpoisia. Jos 2000-luvun taitteessa lähes kaikki Suomen nuoret ovat saaneet elää ikäluokkansa mukaista nuoruutta, niin onhan se kurjaa itse jämähtää 50-luvun elintasolle ja vieläpä ilman ikätovereita.
Liki viiskymppinen on ollut jo parikymppinen v 2000. Syntynyt 80-luvun taitteessa.
Missään ei ole mainittu, että on 50. 2000-luvun taite viittaisi että pikemminkin 45.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni on kateellinen rauhallisesta maaseutulapsuudesta. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä toisinpäin, muuttaa kaupungista maalle.
Kun ei siellä ole "juuria".
Mutta tämän luultavasti ymmärrät vasta kun ikäännyt.
Moni nykyperhe ja lapset voisivat paljon paremmin ilman kaupunkien kiirettä, jokailtaisia harrastuksia ja kaaosta.
Miksi aloittaja sitten vihaa sitä kyläpahasta niin paljon, jos maaseudulla asuminen on noin autuasta? Mitä ihmettä sinä olet määrittelemään, mikä on kenellekin hyvää elämää? Ilman ikätovereita jonkin hakkuuaukean juurella kasvaminen ei ole mitään hehkeää ja idyllistä. Monella kaupunkilaisella on ihmeellinen, romantisoitinut käsitys maalla-asumisesta. Moni onkin tullut sieltä häntä koipien välissä pois kun realismi iskee päin näköä. Poismuuttajana en ole siitä kurjuudesta kaivannut yhtään mitään. Kaikista vähiten kaipaan ikäviä ihmisiä, jotka vahtivat jokaista liikettä ja raportoivat kaiken eteenpäin. Mitään oikeaa yksityisyyttä ei ole, koska kyläläisillä ei ole elämässä muuta sisältöä kuin juoruta toisistaan ja nuorilla tekeminen on mopoilla riehumista ja pahimmillaan jonkun isä on antanut ilmakiväärin näille vandaaleille. Kaupungissa sentään on muitakin nuoria kuin katujengiläisiä.
Olen aika vieraantunut arkielämästä maaseudulla. Mökki ja metsää on ja viihdyn maalla kesäisin, mieheni talvisinkin. Lähes koko suku on kaupunkilaista.
Yksi veljeni asuu kotikunnassamme, ihan mitättömän kokoisessa kirkonkylässä omakotitalossa. Hänen lapsensa ja lapsenlapsensa (3) ovat myös rakentaneet talot tai ostaneet asunnot sieltä. Lapsille on ja nyt tenavaikäisille peruskoulu vieressä, lukio ja amikset lähellä.
Koko jälkipolvi kahdessa polvessa on käynyt 40 - 50 kmn päässä isommassa kaupungissa töissä, kahdella oma yritys. Kaitpa siellä maalla viihtyvät. Kun eivät ole muuttaneet suurehkon kaupungin keskustaan.
Eli et tosiaan tajua, mitä tarkoittaa elää oikeasti syvällä syrjäseudulla. Siellä ei ole mitään kouluja vieressä eikä oikeaa kaupunkiakaan lähellä. Ja joku muu kehtaa vielä väittää, että tuollaisesta elämästä moni olisi kateellinen. Eivät tiedä mistä puhuvat.
Olen lapsuuteni elänyt syvällä maaseudulla kaukana naapureista. Tokko aloittajallakaan paria kilometriä enempää ollut lähinaapuriin. Ja koulukin ollut " lähellä" koska ei johonkin 15 oppilaan kouluun ole koulukuljetusta ollut.
En tuossa kirkonkylässä minne veljeni asettautui.
Koska sinulla on noin niin toisellakin on täytynyt olla? Mikä tässä on vaikeaa? Hän ei ole elänyt sinun lapsuuttasi!
Olen kai jossain estossa. Kai sitä saa miettiä samanlaisista oloista, samanikäisenä lähteneenä, miksi toiselle jää kova ahdistus taustasta.
Sinä et ap:n oloista tiedä yhtään mitään. Ainoastaan kuvittelet. Jos itse hiihdit syrjäkylältä mäystinsuksilla sinne kansalaiskouluusi (et siis lukioon), se vielä ei pätevöitä sinua asettumaan ap:n asemaan. Sinulla saattoi olla rakastavat, kunnioittavat ja kannustavat vanhemmat, esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle. Sinä kirjoitat, että vanhempasi eivät ole tehneet mitään pahaa sinulle, mutta et jaksa kuunnella heidän jutusteluaan. Kirjoitat pienestä paikkakunnasta. Vanhempasi ovat jo iäkkäitä ja elämänpiiri lienee melkolailla rajoittunut, koska eihän siellä pienellä paikkakunnalla kummia tapahdu. Et jaksa kuunnella asioita heidän naapureistaan ja linnuista. Vanhempasi ovat ilmeisesti sinut kasvattaneet, kuunnelleet sinun juttujasi, kantaneet sinut vauva- ja pikkulapsivaiheen läpi. Uhmaikäistä sinua rakastaneet. Olleet läsnä (oletan) kun olet hormonimyrskyissäsi murrosiässä kotoasi raivonnut, paiskonut ovia ja karjunut vanhempiesi olevan täysiä pas koja ja eivätkä ymmärrä mistään mitään. Surreet ikäväänsä, kun olet muuttanut kotoa pois toiselle paikkakunnalle. Vanhempasi ovat sietäneet sinua, mutta sinä et nyt halua sietää heitä. Vaikutat itsekkäältä ja ongelmasi taitaa johtua aivan muista syitä.
Läheskään kaikki lapset eivät kiroile ja paiskoo ovia. Tai pieninä kertoile tauottomasti juttuja. Läheskään kaikki vanhemmat eivät hoida ja kuuntele lapsiaan.
Jos edes tulee mieleen lause, että "vanhemmat sietävät lasta", on jokin perustavanlaisesti pielessä, eikä sellainen vanhempi todellakaan anna asianmukaista vanhemmuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keskiluokkainen kaupunkilaisväestö hyvinvoinnissaan kauhistelee maaseutua ja maaseudun ihmisiä. Keskustelun jossain kohtaa joku kirjoitti miten ahdistavaa on kun näkee maaseudulla jämähtäneitä kaupan myyjiä tms tötä tekeviä. Eivät ole kuten minä, korkeakoulututkinnon omaava kaupunkilainen jonka lapsilla ei huolen häivää.
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen kaupunkilaisväestö hyvinvoinnissaan kauhistelee maaseutua ja maaseudun ihmisiä. Keskustelun jossain kohtaa joku kirjoitti miten ahdistavaa on kun näkee maaseudulla jämähtäneitä kaupan myyjiä tms tötä tekeviä. Eivät ole kuten minä, korkeakoulututkinnon omaava kaupunkilainen jonka lapsilla ei huolen häivää.
Enemmän minä kauhustelisin tuollaista pikkusieluisuutta. Pakko ihan kaivamalla kaivaa tuhansien kommenttien joukoista se yksi, josta voi hakea jotain mistä voisi loukkaantua edes hieman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni on kateellinen rauhallisesta maaseutulapsuudesta. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä toisinpäin, muuttaa kaupungista maalle.
Kun ei siellä ole "juuria".
Mutta tämän luultavasti ymmärrät vasta kun ikäännyt.
Moni nykyperhe ja lapset voisivat paljon paremmin ilman kaupunkien kiirettä, jokailtaisia harrastuksia ja kaaosta.
Miksi aloittaja sitten vihaa sitä kyläpahasta niin paljon, jos maaseudulla asuminen on noin autuasta? Mitä ihmettä sinä olet määrittelemään, mikä on kenellekin hyvää elämää? Ilman ikätovereita jonkin hakkuuaukean juurella kasvaminen ei ole mitään hehkeää ja idyllistä. Monella kaupunkilaisella on ihmeellinen, romantisoitinut käsitys maalla-asumisesta. Moni onkin tullut sieltä häntä koipien välissä pois kun realismi iskee päin näköä. Poismuuttajana en ole siitä kurjuudesta kaivannut yhtään mitään. Kaikista vähiten kaipaan ikäviä ihmisiä, jotka vahtivat jokaista liikettä ja raportoivat kaiken eteenpäin. Mitään oikeaa yksityisyyttä ei ole, koska kyläläisillä ei ole elämässä muuta sisältöä kuin juoruta toisistaan ja nuorilla tekeminen on mopoilla riehumista ja pahimmillaan jonkun isä on antanut ilmakiväärin näille vandaaleille. Kaupungissa sentään on muitakin nuoria kuin katujengiläisiä.
Olen aika vieraantunut arkielämästä maaseudulla. Mökki ja metsää on ja viihdyn maalla kesäisin, mieheni talvisinkin. Lähes koko suku on kaupunkilaista.
Yksi veljeni asuu kotikunnassamme, ihan mitättömän kokoisessa kirkonkylässä omakotitalossa. Hänen lapsensa ja lapsenlapsensa (3) ovat myös rakentaneet talot tai ostaneet asunnot sieltä. Lapsille on ja nyt tenavaikäisille peruskoulu vieressä, lukio ja amikset lähellä.
Koko jälkipolvi kahdessa polvessa on käynyt 40 - 50 kmn päässä isommassa kaupungissa töissä, kahdella oma yritys. Kaitpa siellä maalla viihtyvät. Kun eivät ole muuttaneet suurehkon kaupungin keskustaan.
Eli et tosiaan tajua, mitä tarkoittaa elää oikeasti syvällä syrjäseudulla. Siellä ei ole mitään kouluja vieressä eikä oikeaa kaupunkiakaan lähellä. Ja joku muu kehtaa vielä väittää, että tuollaisesta elämästä moni olisi kateellinen. Eivät tiedä mistä puhuvat.
Olen lapsuuteni elänyt syvällä maaseudulla kaukana naapureista. Tokko aloittajallakaan paria kilometriä enempää ollut lähinaapuriin. Ja koulukin ollut " lähellä" koska ei johonkin 15 oppilaan kouluun ole koulukuljetusta ollut.
En tuossa kirkonkylässä minne veljeni asettautui.
Koska sinulla on noin niin toisellakin on täytynyt olla? Mikä tässä on vaikeaa? Hän ei ole elänyt sinun lapsuuttasi!
Olen kai jossain estossa. Kai sitä saa miettiä samanlaisista oloista, samanikäisenä lähteneenä, miksi toiselle jää kova ahdistus taustasta.
Sinä et ap:n oloista tiedä yhtään mitään. Ainoastaan kuvittelet. Jos itse hiihdit syrjäkylältä mäystinsuksilla sinne kansalaiskouluusi (et siis lukioon), se vielä ei pätevöitä sinua asettumaan ap:n asemaan. Sinulla saattoi olla rakastavat, kunnioittavat ja kannustavat vanhemmat, esimerkiksi.
Ja sinä tiedät aloittajan olot tarkalleen? Jos siellä nyt on hakkuuaukea sitä ei ollut 30 vuotta sitten kun ap oli teini.
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen kaupunkilaisväestö hyvinvoinnissaan kauhistelee maaseutua ja maaseudun ihmisiä. Keskustelun jossain kohtaa joku kirjoitti miten ahdistavaa on kun näkee maaseudulla jämähtäneitä kaupan myyjiä tms tötä tekeviä. Eivät ole kuten minä, korkeakoulututkinnon omaava kaupunkilainen jonka lapsilla ei huolen häivää.
Ja tällainen tapainturmelus saa maalaisidyllissä kasvaneen ikäneitosen laskemaan raivosta alleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni on kateellinen rauhallisesta maaseutulapsuudesta. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä toisinpäin, muuttaa kaupungista maalle.
Kun ei siellä ole "juuria".
Mutta tämän luultavasti ymmärrät vasta kun ikäännyt.
Moni nykyperhe ja lapset voisivat paljon paremmin ilman kaupunkien kiirettä, jokailtaisia harrastuksia ja kaaosta.
Miksi aloittaja sitten vihaa sitä kyläpahasta niin paljon, jos maaseudulla asuminen on noin autuasta? Mitä ihmettä sinä olet määrittelemään, mikä on kenellekin hyvää elämää? Ilman ikätovereita jonkin hakkuuaukean juurella kasvaminen ei ole mitään hehkeää ja idyllistä. Monella kaupunkilaisella on ihmeellinen, romantisoitinut käsitys maalla-asumisesta. Moni onkin tullut sieltä häntä koipien välissä pois kun realismi iskee päin näköä. Poismuuttajana en ole siitä kurjuudesta kaivannut yhtään mitään. Kaikista vähiten kaipaan ikäviä ihmisiä, jotka vahtivat jokaista liikettä ja raportoivat kaiken eteenpäin. Mitään oikeaa yksityisyyttä ei ole, koska kyläläisillä ei ole elämässä muuta sisältöä kuin juoruta toisistaan ja nuorilla tekeminen on mopoilla riehumista ja pahimmillaan jonkun isä on antanut ilmakiväärin näille vandaaleille. Kaupungissa sentään on muitakin nuoria kuin katujengiläisiä.
Olen aika vieraantunut arkielämästä maaseudulla. Mökki ja metsää on ja viihdyn maalla kesäisin, mieheni talvisinkin. Lähes koko suku on kaupunkilaista.
Yksi veljeni asuu kotikunnassamme, ihan mitättömän kokoisessa kirkonkylässä omakotitalossa. Hänen lapsensa ja lapsenlapsensa (3) ovat myös rakentaneet talot tai ostaneet asunnot sieltä. Lapsille on ja nyt tenavaikäisille peruskoulu vieressä, lukio ja amikset lähellä.
Koko jälkipolvi kahdessa polvessa on käynyt 40 - 50 kmn päässä isommassa kaupungissa töissä, kahdella oma yritys. Kaitpa siellä maalla viihtyvät. Kun eivät ole muuttaneet suurehkon kaupungin keskustaan.
Eli et tosiaan tajua, mitä tarkoittaa elää oikeasti syvällä syrjäseudulla. Siellä ei ole mitään kouluja vieressä eikä oikeaa kaupunkiakaan lähellä. Ja joku muu kehtaa vielä väittää, että tuollaisesta elämästä moni olisi kateellinen. Eivät tiedä mistä puhuvat.
Olen lapsuuteni elänyt syvällä maaseudulla kaukana naapureista. Tokko aloittajallakaan paria kilometriä enempää ollut lähinaapuriin. Ja koulukin ollut " lähellä" koska ei johonkin 15 oppilaan kouluun ole koulukuljetusta ollut.
En tuossa kirkonkylässä minne veljeni asettautui.
Koska sinulla on noin niin toisellakin on täytynyt olla? Mikä tässä on vaikeaa? Hän ei ole elänyt sinun lapsuuttasi!
Olen kai jossain estossa. Kai sitä saa miettiä samanlaisista oloista, samanikäisenä lähteneenä, miksi toiselle jää kova ahdistus taustasta.
Niin. Lähditkö tosiaan samanlaisista oloista? Minusta kuulostaa, että et lähtenyt, koska ap:n reaktio on varsin terve epäterveeseen tilanteeseen.
Niin. 40 kmn päästä kirkonkylästä. Kun olin lapsi, autotielle 2 km, asfalttitielle vai mitä lie silloin päällyste, 5 km. Josta kulki linja-auto muutamia kertoja päivässä.
Viimeisen 20 vuoden aikana syrjäseudulla ei ole kulkenut mitään busseja lähimainkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten täällä on niin paljon ihmisiä selittämässä omaa elämäntarinaa, ja sitten toteavat vain että ”ei minulla ainakaan tuollaista ollut niin ei voi olla aloittajallakaan”? Pahimmillaan vielä jotain 50-60-luvulle sijoittuvia tarinoita, joilla ei ole mitään relevanssia kyseessä olevaan tilanteeseen.
Onko ihmisten tosiaan näin vaikeaa yrittää asettua toisen asemaan? Sinun hyvä lapsuus ei tarkoita toisen hyvää lapsuutta. Aivan yhtä järjetöntä olisi väittää, että koska Helsingissä asuminen oli minulle mieluisaa, niin täytyy sen olla kaikille muillekin ja jos ei ollut niin vika on ihmisessä itsessään. Me ihmiset olemme niin eri muoteista ja lähtökohdista. Yhden paratiisi on toisen helvetti.
Maaseutu aloittajan mukaan on ollut hyvin viiskytlukuinen. Niinhän hän sitä kuvailee. Ei autoa, ei mahiksia päästä kuin koulukuljetuksella kouluun.
Aloittajan kuvaama maaseutu on ihan yks yhteen 50-luvun maaseudun kanssa.
Huoh. Pointtina on ollut se, että alaikäisellä itsellään ei ole mitään mahdollisuuksia kulkea omatoimisesti, mikä korostaa vankilaolosuhteita entisestään. Voisivatko nämä 50-luvun romantisoijat vain pysyä poissa täältä? Teidän kokemuksenne eivät ole vertailukelpoisia. Jos 2000-luvun taitteessa lähes kaikki Suomen nuoret ovat saaneet elää ikäluokkansa mukaista nuoruutta, niin onhan se kurjaa itse jämähtää 50-luvun elintasolle ja vieläpä ilman ikätovereita.
Liki viiskymppinen on ollut jo parikymppinen v 2000. Syntynyt 80-luvun taitteessa.
Missään ei ole mainittu, että on 50. 2000-luvun taite viittaisi että pikemminkin 45.
45-vuotiaskin on ollut vuonna 2000 jo aikuinen. 45-vuotias tyttäreni aloitti 2000. Yliopisto-opiskelunsa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika moni on kateellinen rauhallisesta maaseutulapsuudesta. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä toisinpäin, muuttaa kaupungista maalle.
Kun ei siellä ole "juuria".
Mutta tämän luultavasti ymmärrät vasta kun ikäännyt.
Moni nykyperhe ja lapset voisivat paljon paremmin ilman kaupunkien kiirettä, jokailtaisia harrastuksia ja kaaosta.
Juupati juu.
Olen ap:n tavoin elänyt Pikku Prinssi kirjan tyyppisen lapsuuden omalla planeetallani yksin. Autisteista joku saattaisi tykätä siitä. Muut tuskin eivät.
Ja kun sieltä planeetalta yrittää päästä maahan muiden joukkoon, voi olla todella muukalainen. Ap on pikemmin viidakkolapsi tai susien kasvattama kuin mikään ihanan maalaisidyllin kokenut.
Iäkäs sukulaiseni oli 3 vuotta evakossa maaseudulla kaksistaan rouvan kanssa.. Ies oli sodassa. Vaikka hän tykkäsi kovasti sijaisäidistään, joka oli omaa äitiä parempi, koki raskaaksi sen, että ainoat kaverit olivat kissa ja sonni ja lampaita. Ap:lla ei tainnut olla edes niitä. Ja sukulaiseni eli tuota vain 3 vuoden pätkän.
Tämän vuoksi en ole enää omistusasumisen kannalla, se sitoo ihmisen koko eliniäksi istumaan pienessä pimeässä mökissä sen sijaan, että matkustelisi ja vaihtaisi välillä asuinpaikkaa, se pitää vireänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni on kateellinen rauhallisesta maaseutulapsuudesta. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä toisinpäin, muuttaa kaupungista maalle.
Kun ei siellä ole "juuria".
Mutta tämän luultavasti ymmärrät vasta kun ikäännyt.
Moni nykyperhe ja lapset voisivat paljon paremmin ilman kaupunkien kiirettä, jokailtaisia harrastuksia ja kaaosta.
Miksi aloittaja sitten vihaa sitä kyläpahasta niin paljon, jos maaseudulla asuminen on noin autuasta? Mitä ihmettä sinä olet määrittelemään, mikä on kenellekin hyvää elämää? Ilman ikätovereita jonkin hakkuuaukean juurella kasvaminen ei ole mitään hehkeää ja idyllistä. Monella kaupunkilaisella on ihmeellinen, romantisoitinut käsitys maalla-asumisesta. Moni onkin tullut sieltä häntä koipien välissä pois kun realismi iskee päin näköä. Poismuuttajana en ole siitä kurjuudesta kaivannut yhtään mitään. Kaikista vähiten kaipaan ikäviä ihmisiä, jotka vahtivat jokaista liikettä ja raportoivat kaiken eteenpäin. Mitään oikeaa yksityisyyttä ei ole, koska kyläläisillä ei ole elämässä muuta sisältöä kuin juoruta toisistaan ja nuorilla tekeminen on mopoilla riehumista ja pahimmillaan jonkun isä on antanut ilmakiväärin näille vandaaleille. Kaupungissa sentään on muitakin nuoria kuin katujengiläisiä.
Olen aika vieraantunut arkielämästä maaseudulla. Mökki ja metsää on ja viihdyn maalla kesäisin, mieheni talvisinkin. Lähes koko suku on kaupunkilaista.
Yksi veljeni asuu kotikunnassamme, ihan mitättömän kokoisessa kirkonkylässä omakotitalossa. Hänen lapsensa ja lapsenlapsensa (3) ovat myös rakentaneet talot tai ostaneet asunnot sieltä. Lapsille on ja nyt tenavaikäisille peruskoulu vieressä, lukio ja amikset lähellä.
Koko jälkipolvi kahdessa polvessa on käynyt 40 - 50 kmn päässä isommassa kaupungissa töissä, kahdella oma yritys. Kaitpa siellä maalla viihtyvät. Kun eivät ole muuttaneet suurehkon kaupungin keskustaan.
Eli et tosiaan tajua, mitä tarkoittaa elää oikeasti syvällä syrjäseudulla. Siellä ei ole mitään kouluja vieressä eikä oikeaa kaupunkiakaan lähellä. Ja joku muu kehtaa vielä väittää, että tuollaisesta elämästä moni olisi kateellinen. Eivät tiedä mistä puhuvat.
Olen lapsuuteni elänyt syvällä maaseudulla kaukana naapureista. Tokko aloittajallakaan paria kilometriä enempää ollut lähinaapuriin. Ja koulukin ollut " lähellä" koska ei johonkin 15 oppilaan kouluun ole koulukuljetusta ollut.
En tuossa kirkonkylässä minne veljeni asettautui.
Koska sinulla on noin niin toisellakin on täytynyt olla? Mikä tässä on vaikeaa? Hän ei ole elänyt sinun lapsuuttasi!
Olen kai jossain estossa. Kai sitä saa miettiä samanlaisista oloista, samanikäisenä lähteneenä, miksi toiselle jää kova ahdistus taustasta.
Niin. Lähditkö tosiaan samanlaisista oloista? Minusta kuulostaa, että et lähtenyt, koska ap:n reaktio on varsin terve epäterveeseen tilanteeseen.
Niin. 40 kmn päästä kirkonkylästä. Kun olin lapsi, autotielle 2 km, asfalttitielle vai mitä lie silloin päällyste, 5 km. Josta kulki linja-auto muutamia kertoja päivässä.
Viimeisen 20 vuoden aikana syrjäseudulla ei ole kulkenut mitään busseja lähimainkaan.
Kyllä siitä vieläkin kulkee muutama vuoro reittinä kauemmas toisen suunnan kaupunkiin. Ei mitään onnibusseja kuitenkaan
Eihän siellä asu enää ketään, kesäasuntoja. Ei edes isoja maatiloja kun on kivistä ja peltotilkkuista ollut aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskiluokkainen kaupunkilaisväestö hyvinvoinnissaan kauhistelee maaseutua ja maaseudun ihmisiä. Keskustelun jossain kohtaa joku kirjoitti miten ahdistavaa on kun näkee maaseudulla jämähtäneitä kaupan myyjiä tms tötä tekeviä. Eivät ole kuten minä, korkeakoulututkinnon omaava kaupunkilainen jonka lapsilla ei huolen häivää.
Ja tällainen tapainturmelus saa maalaisidyllissä kasvaneen ikäneitosen laskemaan raivosta alleen.
Olen kyllä ihan kaupunkilainen enkä edes neitseenä synnyttänyt lapsiani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sun pitää laittaa itsesi, jaksamisesi ja oma nykyinen perheesi etusijalle.
Olet liian kiltti jos annat kävellä ylitsesi.
Ens kerralla kun menet niin sanot suoraan että pääset tulemaan seuraavan kerran esm kuukauden päästä.
Vanhempasi joutavat muuttamaan lähemmä palveluja jos on seurankipeys alkanut vaivaamaan.
No paha "vika"on kyllä aloittajassakin jos yli 40v tai mitä tuo AP nyt onkaan ravaa vielä useammin, kuin kerran kuussa vanhemmiltaan.
Normaalia on, että perheellinen keski-ikäinen ihminen käy 300 km päässä vanhemmillallaan pari/kolme kertaa vuodessa.
Ymmärtäisin tuollaisen vanhempien luona ravaamisen jos asutaan lähekkäin tai jos ihminen on perheetön ja vanhemmat on koko elämä.
Siis onko aloittaja ravannut 15 vuotiaasta (kertoi sen ikäisenä muuttaneensa pois lapsuuden kodistaan) asti vanhemmillallaan jatkuvasti, vaikka ei edes pidä vanhemmistaan?
Sairasta touhua koko porukalta. Onkohan tuossa porukassa yhtään täysijärkistä?
Luultavasti ei.
Missä on mainittu, miten usein käy? Selvästi liian usein kuitenkin ja nyt laittoi sille stopin ettei koko kesänä tule. Vanhuksille suurin murhe tosiaan oli se, että kuka heitä nyt tulee passaamaan.
Käsittämätöntä miksi vanhempiinsa teininä k...tynyt on yleensä lähtönsä jälkeen yhteyttä pitänyt? Jos ei vanhemmat edes ylioppilasta onnitelleet kuten hän kertoo.
Me monet vanhukset pärjäämme ilman lapsismme vaikka lapsiin on normaalit välit.
Koska parentifikoitu lapsi (ap kertoi termin olevan itselleen uusi, mutta tunnisti itsensä) pistää vanhempien tarpeet omiensa edelle ja kantaa heistä huolta enemmän kuin itsestään. Ja nyt ap:n keho sanoo seis.
Muistan, kun psykiatri joskus sanoi minulle, että ehkä terapian jäljeen avautuu se, miksi oman terveyteni hinnalla hoidin omaa äitiäni. Ja avautuihan se.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni on kateellinen rauhallisesta maaseutulapsuudesta. Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tehdä toisinpäin, muuttaa kaupungista maalle.
Kun ei siellä ole "juuria".
Mutta tämän luultavasti ymmärrät vasta kun ikäännyt.
Moni nykyperhe ja lapset voisivat paljon paremmin ilman kaupunkien kiirettä, jokailtaisia harrastuksia ja kaaosta.
Miksi aloittaja sitten vihaa sitä kyläpahasta niin paljon, jos maaseudulla asuminen on noin autuasta? Mitä ihmettä sinä olet määrittelemään, mikä on kenellekin hyvää elämää? Ilman ikätovereita jonkin hakkuuaukean juurella kasvaminen ei ole mitään hehkeää ja idyllistä. Monella kaupunkilaisella on ihmeellinen, romantisoitinut käsitys maalla-asumisesta. Moni onkin tullut sieltä häntä koipien välissä pois kun realismi iskee päin näköä. Poismuuttajana en ole siitä kurjuudesta kaivannut yhtään mitään. Kaikista vähiten kaipaan ikäviä ihmisiä, jotka vahtivat jokaista liikettä ja raportoivat kaiken eteenpäin. Mitään oikeaa yksityisyyttä ei ole, koska kyläläisillä ei ole elämässä muuta sisältöä kuin juoruta toisistaan ja nuorilla tekeminen on mopoilla riehumista ja pahimmillaan jonkun isä on antanut ilmakiväärin näille vandaaleille. Kaupungissa sentään on muitakin nuoria kuin katujengiläisiä.
Olen aika vieraantunut arkielämästä maaseudulla. Mökki ja metsää on ja viihdyn maalla kesäisin, mieheni talvisinkin. Lähes koko suku on kaupunkilaista.
Yksi veljeni asuu kotikunnassamme, ihan mitättömän kokoisessa kirkonkylässä omakotitalossa. Hänen lapsensa ja lapsenlapsensa (3) ovat myös rakentaneet talot tai ostaneet asunnot sieltä. Lapsille on ja nyt tenavaikäisille peruskoulu vieressä, lukio ja amikset lähellä.
Koko jälkipolvi kahdessa polvessa on käynyt 40 - 50 kmn päässä isommassa kaupungissa töissä, kahdella oma yritys. Kaitpa siellä maalla viihtyvät. Kun eivät ole muuttaneet suurehkon kaupungin keskustaan.
Eli et tosiaan tajua, mitä tarkoittaa elää oikeasti syvällä syrjäseudulla. Siellä ei ole mitään kouluja vieressä eikä oikeaa kaupunkiakaan lähellä. Ja joku muu kehtaa vielä väittää, että tuollaisesta elämästä moni olisi kateellinen. Eivät tiedä mistä puhuvat.
Olen lapsuuteni elänyt syvällä maaseudulla kaukana naapureista. Tokko aloittajallakaan paria kilometriä enempää ollut lähinaapuriin. Ja koulukin ollut " lähellä" koska ei johonkin 15 oppilaan kouluun ole koulukuljetusta ollut.
En tuossa kirkonkylässä minne veljeni asettautui.
Koska sinulla on noin niin toisellakin on täytynyt olla? Mikä tässä on vaikeaa? Hän ei ole elänyt sinun lapsuuttasi!
Olen kai jossain estossa. Kai sitä saa miettiä samanlaisista oloista, samanikäisenä lähteneenä, miksi toiselle jää kova ahdistus taustasta.
Niin. Lähditkö tosiaan samanlaisista oloista? Minusta kuulostaa, että et lähtenyt, koska ap:n reaktio on varsin terve epäterveeseen tilanteeseen.
Niin. 40 kmn päästä kirkonkylästä. Kun olin lapsi, autotielle 2 km, asfalttitielle vai mitä lie silloin päällyste, 5 km. Josta kulki linja-auto muutamia kertoja päivässä.
Ihan turha edes yrittää keskustella, kun se on näin yksiulotteista, että jos on asunut saman matkan etäisyydellä koulusta tai kaupasta tai kirkosta, on elänyt samoissa oloissa.
Vierailija kirjoitti:
oletko päässyt PAREMPIIN PIIREIHIN kun et enää halua edes vanhempiasi käydä katsomassa eikö miehesi tiedä että olet jostain pikkukylästä
Sinun täytyy olla pikkupaikkakunnalta kotoisin? Onko mikään ihme, ettei teikäläisten kanssa jaksa olla hetkeäkään? Alemmuuskompleksi haittaa niin pahasti normaalia sosiaalista kanssakäymistä. Niin monella menee pasmat sekaisin varsinkin jos joku on kotoisin Helsingistä.
Kaupungissa syntyneiden kauhistelu maaseutua ja siellä asuvia kohtaan menee jo huvittavuuden puolelle. Mulle tulee faceen jonkun nuoren naisviljelijän youtubeja.
Niin. Lähditkö tosiaan samanlaisista oloista? Minusta kuulostaa, että et lähtenyt, koska ap:n reaktio on varsin terve epäterveeseen tilanteeseen.