Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (895)
Täällä oli jo vinkkiä, että kaikkien on hyvä lukea Keltikankaan kirja ; Isekkyyden aika. Suosittelen lämpimästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko olla provo. Ei maalla nyt sentään noin tylsää ole jos harvakseltaan käy. Eikä kaupunki anna onnea yhtään sen enempää.
Maalla voi kuule olla monenlaista.
Kyllä niitä on semmoisia aivan järkyttäviä umpioita ja ihmisiä, ketkä ovat käytännössä, sori nyt vaan..kehitysvammaisen tasolla henkisesti.
Maalla on normaaleja ihmisiä, älykkäitä ihmisiä, moderneja, edistyksellisiä ihmisiä, mutta myös raskaita, vammaisia, heikkolahjaisia, myrkyllisiä, epäkypsiä ja sietämättömiä.
Kuten kaupungissakin siis.
Ja miten joku, joka tulee vain vierailemaan vanhemmilleen, muka joutuu tällaisen paikallisten umpioitten, heikkolahjaisten ym. maalaisten kanssa tekemisiin?
Tämä nimenomaan. Koko ketju on ihan älytön kun ap on onnistunut kehystämään asian niin että tässä puhutaan ristiin ihan eri asioista. Yhden puhuu maaseutuasumisen luonteesta ja toiset jostain ylisukupolvisista traumoista ja kaltoinkohtelusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä mitä vikaa linnuissa on? Tai naapureissa. Tajuan että et viihdy ja ei hyviä muistoja kaikesta. Voiko tehdä omia asioita siellä? Tai tutkia paikkoja paikkakunnalla. Vai onko täysin kuollutta. Omat rajat? Hotelliin? Mikä sitten vanhempia piristää?
Kyse on täysin kuolleesta syrjäkyläsyä. Hylättyjä taloja ja vain pari naapuria kilometrin säteellä. Pelkkää peltoa ja talousmetsää.
Kun näitä juttuja on katsellut ja nähnyt koko lapsuutensa, niin ei siitä mitään enää irtoa.
Pellolla on tähän aikaan vuodesta kova vilske, kun töyhtöhyypät ja kiurut kisailee. Pellonlaidan ojissa on sammakoita ja sammakonkutua ja ties mitä kasvillisuutta. Perhosia, kimalaisia jne.
Talousmetsässä on kovin kiinnostavaa seurata, miten eri metsänhoidolliset toimenpiteet saavat toiset kasvilajit taantumaan ja toiset rehottamaan.
Jopa vanhojen latojen vähittäisen romahtamisen seuraaminen on kiinnostavaa: sellaisilla kuvasarjoilla on voitettu valokuvauskilpailuja.
Siinä missä sinä näet vain ankeaa sitä samaa, on lukemattomia ihmetyksenaiheita ja kauneutta.
Ihminen näkee ja kokee sitä, mitä itse on.
(Tämä siitä vinkkelistä, että sinulla on ollut normaali, joskin omasta mielestäsi tylsä lapsuus. Jos on ollut väkivaltaa, asia on tietysti aivan eri. Mutta siitähän et sanonut mitään.)
Mitä vanhempiin tulee, itse yritän omiani ohjata mahdollisimman myönteisiin keskustelunaiheisiin ja ne muut kuuntelen sillä ajatuksella, että teen tämän rakkaudesta. Ne saa siitä jotain, ainakin toivottavasti, eivätkä ne täällä enää kauaa keiku.
Lapsillehan maalaismummolat on ylivetopaikkoja. Meillä on yksi lapsi jo pois kotoa ja hyvän matkaa aikuinen ja käy edelleen mummolassa parin kuukauden välein muutaman yön yökyläilyssä. Vie kaverinsa mukanaan ja näyttää lapsuutensa tärkeät paikat metsistä ja mannuilta. Poika itse asiassa jaksaa mummua ja pappaa paremmin kuin minä vanhempiani.
Hieno homma sinulle. Jos tuo ei ole sinulle tylsyyttä niin hyvä. Älä oleta, että muut ovat tylsämielisiä jos ei näe hienoutta metsäkoneilla runnotussa pöpelikössä ja mutaisessa pellossa. Upeutta näen kyllä monessa asiassa, mutta en tuossa.
Lapseni eivät ole koskaan viihtyneet mummolassa, eivät edes pieninä. Iltaa kohden alkoi vinkuminen, milloin lähdetään kotiin ja että on tylsää. Äiti kaveli jotain aivan kulahtaneita vahaliitujen nysiä virikkeeksi. Mökillä lapsilla on hauskaa senkin edestä ja tykkäävät puuhata metsässä.
No eikö sieltä maalta nyt metsää löydy sen metsäkoneen runteleman pöpelikön lisäksi, jos lapset kerran tykkäsivät metsässä puuhata?
Lukekaa aloitus. Siinä ap kirjoittaa: eivät vanhempani minulle mitään pahaa ole tehneet.
Kertomus vähän poukkoilee.
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli jo vinkkiä, että kaikkien on hyvä lukea Keltikankaan kirja ; Isekkyyden aika. Suosittelen lämpimästi.
Näiden isovanhempiekin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ap ei halua käydä vanhemmillaan, hänen ei tarvitse. Teille ketkä olette huolissanne itse siitä, etteivät lapsenne tule vanhana katsomaan teitä: olkaa mukavia niille lapsillenne niin tulevat.
Vierailija kirjoitti:
Se että tuntuu pahalta ja inhottaa, ei ole sama asia kuin katkeruus.
Ei ehkä vielä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko olla provo. Ei maalla nyt sentään noin tylsää ole jos harvakseltaan käy. Eikä kaupunki anna onnea yhtään sen enempää.
Maalla voi kuule olla monenlaista.
Kyllä niitä on semmoisia aivan järkyttäviä umpioita ja ihmisiä, ketkä ovat käytännössä, sori nyt vaan..kehitysvammaisen tasolla henkisesti.
Maalla on normaaleja ihmisiä, älykkäitä ihmisiä, moderneja, edistyksellisiä ihmisiä, mutta myös raskaita, vammaisia, heikkolahjaisia, myrkyllisiä, epäkypsiä ja sietämättömiä.
Kuten kaupungissakin siis.
Ja miten joku, joka tulee vain vierailemaan vanhemmilleen, muka joutuu tällaisen paikallisten umpioitten, heikkolahjaisten ym. maalaisten kanssa tekemisiin?
Tämä nimenomaan. Koko ketju on ihan älytön kun ap on onnistunut kehystämään asian niin että tässä puhutaan ristiin ihan eri asioista. Yhden puhuu maaseutuasumisen luonteesta ja toiset jostain ylisukupolvisista traumoista ja kaltoinkohtelusta.
40-luvulla syntyneiden vanhemmuuteen mahtuu kyllä nuo kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kohtuutonta, kun pitäisi olla lempeä, armollinen, rakastava ja hoivaava vanhempi omille vanhemmilleen, mutta ei ole itse saanut olla koskaan lapsi. On joutunut opettelemaan, olemaan itse itselleen rakastava ja turvallinen vanhempi.
Täällä nyt lässyttää kaikki normaalin lapsuuden eläneet, joilla ei ole mitään käsitystä mitä toiset on lapsena saaneet sietää.
Juurikin näin. On helppo huutaa, että ”kasva aikuiseksi” kun piti aikuistua 15-vuotiaana.
Onko muuten konkreettisia vinkkjä, miten kasvaa aikuiseksi yli 40-vuotiaana? Katkeruus ja syvä ahdistus paskasta lapsuudesta ei hellitä sormia napsauttamalla. Terapia varmaan auttaisi.
Täytyy olla onnellinen siitä, että omat lapset ovat saaneet melko normaalin lapsuuden, mitä nyt isovanhemmat halunneet jättäytyä taka-alalle. He eivät ole koskaan käyneet minun luona kylässä, koko elämänsä aikana. Ei edes vaikka kyytiä tarjoaisi.
Kannattaa mennä sinne terapiaan. Minä jaksoin pitkään olla katkera vanhemmilleni, jotka saivat minut ehkä liian nuorina eivätkä ymmärtäneet oikein mistään mitään. Nykyiseen intensiivisen curling-vanhemmuuden ihanteeseen verrattuna suhtautuminen oli aika välinpitämätöntä. Lisäksi esikoisena on saanut murto-osan siitä huolenpidosta ja tuesta, mitä nuoremmille sisaruksille suotiin. Kuitenkaan en todellakaan jaksa enää keski-ikäisenä riippua marttyyrinä siellä ristillä ja syyttää lapsuusoloja kaikesta, mikä omassa elämässä mahdollisesti mättää. Aloittaja vaikuttaa häkellyttävän epäkypsältä, jos nyt oletetaan että lapsuuden perheessä ei ole ollut mitään vakavaa ja vaikeasti traumatisoivaa kaltoinkohtelua vaan kyse on ollut lähinnä tuollaisesta aika tyypillisestä luonteiden ja arvojen erilaisuudesta. Elämä on kovin lyhyt aika käytettäväksi tuohon katkerana märehtimiseen. Kannattaa joko laskea odotuksia omien vanhempien suhteen tai jos se ei auta niin välien katkaiseminenkin on vaihtoehto. Ei tarvitse sitten uhrina kirjoitella vauvapalstalla että taas oli äidillä ihan tyhmiä juttuja.
Eristyksissä kasvaminen ei ole mikään pikkujuttu. Se on traumatisoivaa. Monet täällä eivät näytä ymmärtävän, mitä se tarkoittaa kun lähialueella ei ole lainkaan itsensä ikäistä seuraa, jos edes on muita ihmisiä. Jos hän olisi kovin epäkypsä, tuskin omien lasten kasvatus onnistuisi? Kaunan ja traumojen kantaminen ei ole vapaaehtoista, eivätkä ne häviä vain päättämällä että ”minäpä nyt lopetan ahdistumasta asiasta”.
Ei ap ole missään eristyksessä kasvanut, vai lukiko jossain että olisi ollut kotiopetuksessa jne? Saman ikäisen seuran vähäisyys koulupäivien ulkopuolella on aika tyypillinen tilanne maalaistalojen lapsilla, mutta harva väittää olevansa pelkästään sillä perusteella kaltoinkohdeltu ja traumatisoitunut uhri. Ja mitä niiden omien lasten kasvatukseen tulee niin siitähän meillä ei ole muuta tietoa kuin ap:n omat hurskastelevat puheet. Lapset eivät kai ole täällä asiasta todistamassa.
Oli pakko päästä pois, hinnalla millä hyvä, tavalla tai toisella, koska ahdistus oli liian paha. Lähilukio ei ollut mitenkään siedettävä vaihtoehto. En jaksanut enää kulkea edes takaisin pitkää matkaa. Eivät vanhemmat olisi lähilukionkaan kirjoja kustantaneet, eikä syrjäseudulla ollut edes mainostenjakotyötä saatavilla. Pakko muuttaa paikkaan, jossa voin tehdä työtä. Reilua ja hyvää vanhemmuutta?
Kuten sanottua. Aloin voida paremmin kun pääsin pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lukekaa aloitus. Siinä ap kirjoittaa: eivät vanhempani minulle mitään pahaa ole tehneet.
Kertomus vähän poukkoilee.
Tämä onkin trolli. Stoori on muuttunut matkan varrella moneen kertaan, nyt jo puhuu ikään kuin hänelle olisi tehty tahallisesti jotain ihan hirveää, muttei pysty mainitsemaan muuta kuin että lapsena ei ollut leikkikavereita. 🙄
Ap:llä riittää loputtomasti ymmärrystä itselleen, muttei ollenkaan vanhemmilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempasi joutuivat sietämään sinua siitä lähtien kun synnyit. Lapsuuden, teini-iän ja nyt sinun kaunasi.
Minunkin äitini joutui sietämään minua niin kauan kuin minun oli pakko asua kotona. Olin syyllinen olemassaolooni. Sitten hän pääsi minusta eroon. Nyt hän syyllistää minua siitä etten soita enkä käy.
Et voi voittaa.
Käy harvemmin ja soita heille käymisen sijaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko olla provo. Ei maalla nyt sentään noin tylsää ole jos harvakseltaan käy. Eikä kaupunki anna onnea yhtään sen enempää.
Maalla voi kuule olla monenlaista.
Kyllä niitä on semmoisia aivan järkyttäviä umpioita ja ihmisiä, ketkä ovat käytännössä, sori nyt vaan..kehitysvammaisen tasolla henkisesti.
Maalla on normaaleja ihmisiä, älykkäitä ihmisiä, moderneja, edistyksellisiä ihmisiä, mutta myös raskaita, vammaisia, heikkolahjaisia, myrkyllisiä, epäkypsiä ja sietämättömiä.
Kuten kaupungissakin siis.
Ja miten joku, joka tulee vain vierailemaan vanhemmilleen, muka joutuu tällaisen paikallisten umpioitten, heikkolahjaisten ym. maalaisten kanssa tekemisiin?
Tämä nimenomaan. Koko ketju on ihan älytön kun ap on onnistunut kehystämään asian niin että tässä puhutaan ristiin ihan eri asioista. Yhden puhuu maaseutuasumisen luonteesta ja toiset jostain ylisukupolvisista traumoista ja kaltoinkohtelusta.
40-luvulla syntyneiden vanhemmuuteen mahtuu kyllä nuo kaikki.
Silti pitäisi kyetä erittelemään, mistä edes haluaa keskustella: Siitä miten lintubongaus on tylsää vai siitä kun äiti ei koskaan rakastanut.
Kumpi nyt on ap:n ahdistuksen syy, vanhemmat vain heidän miljöönsä? Tietynlainen pysähtyneisyys seuraa joitakin ihmisiä riippumatta siitä missä he asuvat. Kaikki vanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsistaan vaan olettavat automaattisesti että lapset ovat kiinnostuneita heistä. Pahimmassa tapauksessa he ajattelevat että lapset ovat heitä varten.
Vierailija kirjoitti:
Ap:llä riittää loputtomasti ymmärrystä itselleen, muttei ollenkaan vanhemmilleen.
Eikö vanhempien pitäisi yrittää ymmärtää lastaan?
Vierailija kirjoitti:
Jos et jaksa edes käydä vanhempiesi luona, niin miten voisit koskaan auttaa heitä heidän sairastuessaan? Siihen tarvittaisiin empatiaa! Hei hoivasivat sinut aikuiseksi ja nyt he ovat vääränlaisia sinulle?
Oletko itse kaikille muille täydellinen?
Suosittelen viettämään heidän kanssaan viikon, niin ymmärrät ehkä mitä siellä on meneillään. Ei se viikonlopussa paljastu! Ehkä dementia kurkistelee jo siellä ja ongelmat kasaantuvat, siltä se kuulostaa. Ovatko käyneet lääkärissä? Mene mukaan sinne lääkäriin, välitä, hoivaa, ymmärrä heitä<3 Vanhuus ei tarkoita ikuista Vappua!
Kuvitteletko keski-ikäisen perheellisen töissäkäyvän ihmisen elävän jotain ikuista vappua 24/7/365 palveluvalmiudessa hoitamaan satojen kilometrien päässä olevia vanhempiaan?
On siinä ihme nillittäjä. Olisit tyytyväinen, että sulla on vanhemmat.
Hae ap apua ihan itsesi takia vaikket jatkossa vanhempiesi luona kävisikään.