Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (895)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää jo omaa vanhuutta kun sekin on edessä. Miten haluatte että lapset suhtatuvat jos/kun " pää ei enää toimi" kuin nuorempana. Siitä mietinnästä voi saada jopa jotain siihen miten nyt omiin vanhempiinsa tulisi suhtautua ja heitä kohdella. Ei auta se, mutta kun minä..
Eli näin lapsettomana voi täysin surutta jättää omat vanhemmat oman onnensa nojaan, kun tietää, ettei itsestäkään ole jälkikasvua pitämässä huolta sitten vanhana? Kiitti vinkistä!
Niin että kenellä tässä nyt on vara valittaa, minusta vaikuttaa että vanhemmillani on asiat aika hyvin kun on me kersat apuna vanhoilla päivillä. Mutta kuka sitten meistä huolehtii kun ei ole lisäännytty? Itse olen vanhin lapsi joten nuoremmat sisarukseniko sitten huolehtii minusta kun menen dementikoksi? Nuorimmalla on sitten se surkein tilanne kun on siellä jonon perällä.
Näitte, miten paljon vanhemmilla oli vastuuta teistä lapsista ja päätitte, että.vähemmälläkin voi selvitä. Jokaisella sukupolvella tuntuu olevan omat murheensa. Mutta sinun ja sisarustesi ikäisille varmaan löytyy riittävästi hoitopaikkoja. Tai miten sitten meneekään.
Arvostan suuresti, että pidätte huolta vanhemmistanne nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ala järjestää noihin kyläilyihin toimintaa. Vanhukset autoon ja käytte tekemässä päiväreissuja maakuntaan. Kesä lähestyy, on markkinoita, kesäteatteria, laivarantaa. Voi käydä vain kävelyllä ja kahvilla ja syödä omia eväitä. Asuuko tienoilla sukulaisia tai muita vanhempien vanhoja tuttuja, jonne voisi mennä kyläilemään? Menkää käymään sukulaisten haudoilla ja kesäisin auki olevissa kirkoissa.
Joo, tiedän. Kuulostaa susta järkyttävän tylsältä, mutta vanhat ihmiset tykkää tuollaisesta. Saisivat elämäänsä muutakin ajankulua kuin naapurit ja naakat. Ja puheenaihetta. Saat kuulla sukusi edesmenneistä henkilöistä, ehkä jotain vanhempiesikin elämästä nuorena. Usko pois, vielä joskus tulee aika, kun harmittelet, ettet tiedä mitään juuristasi, et tullut ikinä kysyneeksi. Nyt vielä ehtisi korjata tilanteen.
Tämä on totta.
Vierailija kirjoitti:
Mä muutin myös aikuisiällä yli 1000km päähän synnyinkunnastani. Vaikka sinänsä viihdyinkin niissä synnyinkunnan maisemissa ja luonnossa ja vihaan edelleen kaupunkeja, kotona oli aina jotenkin ankeaa ja painostavaa.. Nyt kun olen käynyt n. kerran vuodessa noilla seuduilla moikkaamassa pomoa (olen siellä yhä töissä, etänä), olen huomannut, että en millään haluaisi kertoa vanhemmille tai suvulle olevani tulossa. Ajatuskin tuntuu todella vastenmieliseltä. Ja sitten, kun pitkästä aikaa olen vanhempieni seurassa, huomaan heti ulkopuolisen aikuisen silmillä asioita, jotka teininä jäivät huomaamatta: vanhempani käyttävät henkistä väkivaltaa toisiaan kohtaan, nälvivät toisiaan, eivätkä koskaan puhu toisistaan kunnioittavasti. Yhdessä aivan turhanpäiväisessä sanaharkassa, joka lähti siitä, että kumman heistä syy oli lattialle kaatunut karkkipussi (!), yrittivät jopa maanitella minua ottamaan jomman kumman puolen aivan kuin kyse olisi isostakin periaatekysymyksestä. Pysyin hiljaa ja seurasin sivusta, mutta teki vain mieli sanoa, että erotkaa ja myykää kämppä ja älkää ainakaan lähelle minua muuttako, karseita olette molemmat.
Viimeisen reissun jälkeen, kun lähdettiin puolison kanssa ajamaan kotiinpäin, juteltiinkin pitkään autossa siitä, miten en edes ollut tajunnut, miten sairas ihmissuhde-/parisuhdemalli minulle on kotoa iskostettu ja miten paljon töitä olen joutunut tekemään, että nykyään tosiaan näen sen sairaana ja vastenmielisenä, ja miten onnekas olen, kun minulla on hyvä puoliso, joka ei ikinä edes ajattelisi kohtelevansa minua noin.
Vähän eri tilanne kuin AP:lla, mutta kyllä itsekin ajattelin, että rajoitan vierailuja jatkossa.
Et voi mitenkään tietää tulevasta ja siitä, miten puolisosi sinua tulee joskus kohtelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomesta on tulossa kammottava yhteiskunta vanhusten määrän kasvun johdosta. Joissakin elinolo-mittareissa väestön korkea elinaikaodote on positiivinen asia, tosi asiassa vanhusten määrän kasvu merkitsee vain negatiivisia asioita (yhä suurempi osa työikäisistä joutuu hoivaamaan vanhuksia, sote-menot kasvavat vanhusten suuremman hoivatarpeen johdosta, eläkemenot kasvavat jne). Lisäksi yhteiskunnan henkinen ilmapiiri taantuu, osa vanhusväestöstä elää enemmän menneisyydessä kuin nykyisyydessä. Vanhusten hoivaa tulee kehittää siten, että nopea kuolema on aina vaihtoehto. Ei ole mitään järkeä panostaa esim. yli 90-vuotiaiden pitkäaikaiseen sairaalahoitoon.
Ihan liioiteltua juttua. Suuret ikäluokat ovat jo melkein kasikymppisiä. Ei heitä enää kauaa tarvitse katsella. Mutta monet palvelut kyllä kärsivät asiakaspulasta sitten kun heitä ei enää ole. Teattereiden katsomot tyhjenevät, samoin, konsertit ja museot. Miten käy kaikille palvelutalojen hoitajille ja muille palveluille? Työttömyyttä pukkaa.
Ei pidä paikkaansa, että kauan ei tarvitsisi katsella. Nykyisen väestötiedon varassa kansantalouden huoltosuhde* heikkenee seuraavan 20 vuoden ajan. Nopein heikkeneminen on 2030-luvulla. Vuoteen 2040 mennessä Suomi on selvästi nykyistä vanhuspainotteisempi yhteiskunta.
*huoltosuhde = ruokittavien suiden määrä jaettuna työssäkävijöiden määrällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinnöt kuitenkin kelpaat aloittajalle, näin luulisin. Ehkäpä ap omat lapset ottavat mallia ja sylkevät päälle, kun tulet vanhaksi.
En ota vastaan perintöä. En tee sillä mitään.
Vaikea nähdä, miksi omat lapset eivät olisi yhteydessä kun oma 23-vuotias omilleen 4 vuotta sitten muuttanut esikoinen tulee vierailulle vähän väliä ja tuo joskus kaverinsakin mukanaan. En katsos puhu hänelle naapureiden asioita tai oleta, että pihan linnut ja sääpäiväkirja kiinnostavat häntä. Kyselen, mitä HÄNEN elämään kuluu, entä mitä hänen ystäville kuuluu, tarvitseeko apua jossain hankinnoissa, miten opinnot sujuvat jne. En puhu hänelle itsestäni ellei HÄN sitä kysy, ja kyllä kysyy. Kun sairastuin pahasti, hän oli pyytteettä viemässä minua hoitoon vaikka sanoin että pääsen taksillakin. Joten päällesylkemistä odotellessa. Niin makaa kuin petaa. Omien vanhempien tunnekylmyys kostautuu heille. Saisivat olla kiitollisia edes edeltävästä kymmenestä vuodesta kun olen heitä auttanut, mutta ei.
Kylläpä sinä olet mahtava ihminen...ainakin omasta mielestäsi
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen kannattaa miettiä seuraavaa: Tapaisitko vapaa-ajalla vapaaehtoisesti vanhempiesi kaltaisia henkilöitä, jos he olisivat esimerkiksi työkavereita tai naapureita? Omasta vastauksesta voi vetää johtopäätökset.
Miksi tätä kannattaa miettiä? Mitä johtopäätöksiä siitä on tarkoitus tehdä? En ymmärrä, miksi vertaisin vanhempiani työkavereihin tai naapuriin kun kyse on aivan täysin erilaisesta ihmissuhtesta. Toimiiko tuo myös niin päin että jokainen vanhempi voi miettiä että onko oma lapsi sellainen, jonka kanssa viihtyisi erinomaisesti myös ilman verisukulaisuutta, ja jos vastaus on ei niin lapsi luiskaan vaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomesta on tulossa kammottava yhteiskunta vanhusten määrän kasvun johdosta. Joissakin elinolo-mittareissa väestön korkea elinaikaodote on positiivinen asia, tosi asiassa vanhusten määrän kasvu merkitsee vain negatiivisia asioita (yhä suurempi osa työikäisistä joutuu hoivaamaan vanhuksia, sote-menot kasvavat vanhusten suuremman hoivatarpeen johdosta, eläkemenot kasvavat jne). Lisäksi yhteiskunnan henkinen ilmapiiri taantuu, osa vanhusväestöstä elää enemmän menneisyydessä kuin nykyisyydessä. Vanhusten hoivaa tulee kehittää siten, että nopea kuolema on aina vaihtoehto. Ei ole mitään järkeä panostaa esim. yli 90-vuotiaiden pitkäaikaiseen sairaalahoitoon.
Ihan liioiteltua juttua. Suuret ikäluokat ovat jo melkein kasikymppisiä. Ei heitä enää kauaa tarvitse katsella. Mutta monet palvelut kyllä kärsivät asiakaspulasta sitten kun heitä ei enää ole. Teattereiden katsomot tyhjenevät, samoin, konsertit ja museot. Miten käy kaikille palvelutalojen hoitajille ja muille palveluille? Työttömyyttä pukkaa.
Ei pidä paikkaansa, että kauan ei tarvitsisi katsella. Nykyisen väestötiedon varassa kansantalouden huoltosuhde* heikkenee seuraavan 20 vuoden ajan. Nopein heikkeneminen on 2030-luvulla. Vuoteen 2040 mennessä Suomi on selvästi nykyistä vanhuspainotteisempi yhteiskunta.
*huoltosuhde = ruokittavien suiden määrä jaettuna työssäkävijöiden määrällä.
Minä en usko siihen, että ihmisten keski-ikä nousee. Juuri eilen oli IS:ssa juttua siitä, että Suomessa kuolee paljon nuorempana ihmisiä sydän- ja verisuonisairauksiin kuin muissa pohjoismaissa. Sama syöpäpotilaiden kohdalla. Suomessa ei pääse hoitoon ja jos pääseekin, hoito on huonoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomesta on tulossa kammottava yhteiskunta vanhusten määrän kasvun johdosta. Joissakin elinolo-mittareissa väestön korkea elinaikaodote on positiivinen asia, tosi asiassa vanhusten määrän kasvu merkitsee vain negatiivisia asioita (yhä suurempi osa työikäisistä joutuu hoivaamaan vanhuksia, sote-menot kasvavat vanhusten suuremman hoivatarpeen johdosta, eläkemenot kasvavat jne). Lisäksi yhteiskunnan henkinen ilmapiiri taantuu, osa vanhusväestöstä elää enemmän menneisyydessä kuin nykyisyydessä. Vanhusten hoivaa tulee kehittää siten, että nopea kuolema on aina vaihtoehto. Ei ole mitään järkeä panostaa esim. yli 90-vuotiaiden pitkäaikaiseen sairaalahoitoon.
Ihan liioiteltua juttua. Suuret ikäluokat ovat jo melkein kasikymppisiä. Ei heitä enää kauaa tarvitse katsella. Mutta monet palvelut kyllä kärsivät asiakaspulasta sitten kun heitä ei enää ole. Teattereiden katsomot tyhjenevät, samoin, konsertit ja museot. Miten käy kaikille palvelutalojen hoitajille ja muille palveluille? Työttömyyttä pukkaa.
Ei pidä paikkaansa, että kauan ei tarvitsisi katsella. Nykyisen väestötiedon varassa kansantalouden huoltosuhde* heikkenee seuraavan 20 vuoden ajan. Nopein heikkeneminen on 2030-luvulla. Vuoteen 2040 mennessä Suomi on selvästi nykyistä vanhuspainotteisempi yhteiskunta.
*huoltosuhde = ruokittavien suiden määrä jaettuna työssäkävijöiden määrällä.
Minä en usko siihen, että ihmisten keski-ikä nousee. Juuri eilen oli IS:ssa juttua siitä, että Suomessa kuolee paljon nuorempana ihmisiä sydän- ja verisuonisairauksiin kuin muissa pohjoismaissa. Sama syöpäpotilaiden kohdalla. Suomessa ei pääse hoitoon ja jos pääseekin, hoito on huonoa.
Eipä sinun tarvitse uskoakaan. Riittää, kun asioista perillä olevat tahot uskovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin ristiriitainen tuo otsikon jälkeinen suht pinnallisen oloinen seloste versus kokemasi paniikkikohtaus. Jokin sinua isosti ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiittämättömyys on maailman palkka. Tämä lause usein lohduttaa minua kun jälkeläisillä ei ole aikaa pistäytyä kotikonnuilla eikä aikaa ottaa vastaan. Kun menimme kerran ohikulkiessa tervehtimään tytärtä, hän tuli kotinsa portaille, mutta vävy ei tullut edes tervehtimään.
Menimme kahvilaan, kyynel valui pitkin poskea, mies sanoi: ” Älä itke, he havahtuvat kun vanhenevat.”
Todella surullista. Olen pahoillani saamastanne kohtelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soitelkaa whatsapp videopuheluita.
Symppaan ap:tä, vaikka oma iäkäs vanhempani asuukin maakuntakeskuksessa. Sinne on luotani ollut vähintään 400 km matkaa heti sen kesän jälkeen, jona sain valkolakin päähäni.
Kun iäkäs vanhempani oli lapsi ja nuori, kukaan ei puhunut mitään adhd:stä, mutta koko oirekuva on esiintynyt hänessä niin kauan kuin muistan. Jankkausta vuosikymmenestä ja -sadasta toiseen ja todellakin vuosituhannelta toiselle. Älyvapaata mölinää, r*sismia, naisvihaa, "se äijä teki oharit autokaupoista ja lähetin sille hamekankaan", mielipuolista naurunhöhötystä, naisten ulkonäön jatkuva kommentointi livenä ja tv-kuvaa katsellessa, lista on loputon. Minuun vanhimpana lapsena kohdisti fyysistä sekä "henkilökohtaista henkistä" väkivaltaa (toinen vanhempi tosin enemmän ja häneen katkaisin välit). Monena joulunalusena esim. valehtelin olevani lähdössä puolison kanssa matkoille, jottei iäkäs vanhempi olisi tuppautunut kylään jouluamme pilaamaan.
Viimeksi kuluneen vuoden aikana hän on vihdoin saanut dg:n, uuden sellaisen eli muistisairaus! Tahti on hidastunut, puheääni kimeä, mutta jankkaus jatkuu. Lempiaihe ollut viime kuukaudet ajokortti, jonka hän onnistui uusimaan luultavasti lahjomalla lääkärin, sillä ne alinopeudet motarilla ja keskelle risteyksiä muisti katkenneena pysähtelyt ovat oikeasti pelottavia. Rakas ajokortti voi pitää hänelle seuraa, ja vähintään yhtä kaukana kuin minä asuvat sisarukseni, sillä minä en enää kykene. Viimeksi lähdin hänen luotaan viikonlopun vietosta ii äm ajatuksissa ja itkin puolet kävelymatkasta rautatieasemalle - minä joka en yleensä vakaana keski-ikäisenä itke koskaan, mutta tämä iäkäs vanhempi on vaan liikaa. Minulla ei ole lapsia, joten tämä hewwetti päättyy tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinnöt kuitenkin kelpaat aloittajalle, näin luulisin. Ehkäpä ap omat lapset ottavat mallia ja sylkevät päälle, kun tulet vanhaksi.
En ota vastaan perintöä. En tee sillä mitään.
Vaikea nähdä, miksi omat lapset eivät olisi yhteydessä kun oma 23-vuotias omilleen 4 vuotta sitten muuttanut esikoinen tulee vierailulle vähän väliä ja tuo joskus kaverinsakin mukanaan. En katsos puhu hänelle naapureiden asioita tai oleta, että pihan linnut ja sääpäiväkirja kiinnostavat häntä. Kyselen, mitä HÄNEN elämään kuluu, entä mitä hänen ystäville kuuluu, tarvitseeko apua jossain hankinnoissa, miten opinnot sujuvat jne. En puhu hänelle itsestäni ellei HÄN sitä kysy, ja kyllä kysyy. Kun sairastuin pahasti, hän oli pyytteettä viemässä minua hoitoon vaikka sanoin että pääsen taksillakin. Joten päällesylkemistä odotellessa. Niin makaa kuin petaa. Omien vanhempien tunnekylmyys kostautuu heille. Saisivat olla kiitollisia edes edeltävästä kymmenestä vuodesta kun olen heitä auttanut, mutta ei.
Kylläpä sinä olet mahtava ihminen...ainakin omasta mielestäsi
Ap tavallaan kirjoittaa ihan hyviä asioita suhteestaan omaan lapseensa, mutta jotenkin tuo omien vanhempien halveksunta on tosi tylyä. Ihmiset ovat oman aikakautensa lapsia. Apn vanhemmat ovat kasvaneet luultavasti kovaan työntekoon, aikaa pohdiskella maailmanmenoa, hankkia tietoa ei ole ollut paljonkaan, luultavasti. Kaikki ihmiset eivät ole puheliaita keskustelijoita, vaan harvasanaisia, mutta läsnäolo voi silti olla lämminhenkistä.
Apn pitäisi tulla ulos (erinomaisuuden) kuplastaan ja suhtautua vanhempiinsa lempeämmin. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa ilmapiiriin. Myönteisessä ilmapiirissä ihmiset yleensä kukoistavat omista lähtökohdistaan käsin.
Tälle joka 23-vuotiaan elämässä vielä täysillä mukana. Joskus tulee aika kun hyvönkin äidin on aika irrottaa. Antaa omaa tilaa ja oma elämä eikä joka päivä soitella ja olla lapsensa pankkitilillä käyööoikeuden haltija ja näkijä. Lapsuudessa avatun.
Ei piä mennä äärimmäisyydestä toiseen. Viimeistään kun lapsella puoliso on "hyvä äitiys " hillittävä.
On kohtuutonta, kun pitäisi olla lempeä, armollinen, rakastava ja hoivaava vanhempi omille vanhemmilleen, mutta ei ole itse saanut olla koskaan lapsi. On joutunut opettelemaan, olemaan itse itselleen rakastava ja turvallinen vanhempi.
Täällä nyt lässyttää kaikki normaalin lapsuuden eläneet, joilla ei ole mitään käsitystä mitä toiset on lapsena saaneet sietää.
Vierailija kirjoitti:
On kohtuutonta, kun pitäisi olla lempeä, armollinen, rakastava ja hoivaava vanhempi omille vanhemmilleen, mutta ei ole itse saanut olla koskaan lapsi. On joutunut opettelemaan, olemaan itse itselleen rakastava ja turvallinen vanhempi.
Täällä nyt lässyttää kaikki normaalin lapsuuden eläneet, joilla ei ole mitään käsitystä mitä toiset on lapsena saaneet sietää.
Juurikin näin. On helppo huutaa, että ”kasva aikuiseksi” kun piti aikuistua 15-vuotiaana.
Onko muuten konkreettisia vinkkjä, miten kasvaa aikuiseksi yli 40-vuotiaana? Katkeruus ja syvä ahdistus paskasta lapsuudesta ei hellitä sormia napsauttamalla. Terapia varmaan auttaisi.
Täytyy olla onnellinen siitä, että omat lapset ovat saaneet melko normaalin lapsuuden, mitä nyt isovanhemmat halunneet jättäytyä taka-alalle. He eivät ole koskaan käyneet minun luona kylässä, koko elämänsä aikana. Ei edes vaikka kyytiä tarjoaisi.
Vierailija kirjoitti:
Tälle joka 23-vuotiaan elämässä vielä täysillä mukana. Joskus tulee aika kun hyvönkin äidin on aika irrottaa. Antaa omaa tilaa ja oma elämä eikä joka päivä soitella ja olla lapsensa pankkitilillä käyööoikeuden haltija ja näkijä. Lapsuudessa avatun.
Ei piä mennä äärimmäisyydestä toiseen. Viimeistään kun lapsella puoliso on "hyvä äitiys " hillittävä.
Pitäisikö laittaa ovi lapsen naaman edestä kiinni, kun tulee oven taakse?
Minulla ei ole pienintäkään aavistusta lapsen todellisesta varallisuudesta, mutta onhan se nyt ihan hirveää, jos kysyy, maksaisinko minä tällä kertaa uuden maton eteiseen kun siitä puhui viimeksi. Miniäkokelaskin käy kylässä, aivan pyytämättäkin ja on oikein ystävällinen ja kiva ihminen.
Mikä siinä on, että kaikki asiat on pakko vääntää päälaelleen vain nälvimisen huvista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tälle joka 23-vuotiaan elämässä vielä täysillä mukana. Joskus tulee aika kun hyvönkin äidin on aika irrottaa. Antaa omaa tilaa ja oma elämä eikä joka päivä soitella ja olla lapsensa pankkitilillä käyööoikeuden haltija ja näkijä. Lapsuudessa avatun.
Ei piä mennä äärimmäisyydestä toiseen. Viimeistään kun lapsella puoliso on "hyvä äitiys " hillittävä.
Pitäisikö laittaa ovi lapsen naaman edestä kiinni, kun tulee oven taakse?
Minulla ei ole pienintäkään aavistusta lapsen todellisesta varallisuudesta, mutta onhan se nyt ihan hirveää, jos kysyy, maksaisinko minä tällä kertaa uuden maton eteiseen kun siitä puhui viimeksi. Miniäkokelaskin käy kylässä, aivan pyytämättäkin ja on oikein ystävällinen ja kiva ihminen.
Mikä siinä on, että kaikki asiat on pakko vääntää päälaelleen vain nälvimisen huvista?
Kolmen lapsen äitinä tiedän että siinä rajaviivalla on joskus vaikeaa.
Jokaisen kannattaa miettiä seuraavaa: Tapaisitko vapaa-ajalla vapaaehtoisesti vanhempiesi kaltaisia henkilöitä, jos he olisivat esimerkiksi työkavereita tai naapureita? Omasta vastauksesta voi vetää johtopäätökset.