Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
19.04.2026 |
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (895)
Tässä voinee suositella luettavaksi ja pohdittavaksi Liisa Keltinkangas-Järvisen kirja, Itsekkyyden aika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n lapset ovat urbanisoituja kaupunkilaisia, eivät ole isovanhemmillaan käyneet. Heillä ei ole enää ensimmäisen maaltamuuttaja-sukupolven taakkaa. Ei tarvitse hävetä peltomaisemia.
Vierailija kirjoitti:
Miettikää jo omaa vanhuutta kun sekin on edessä. Miten haluatte että lapset suhtatuvat jos/kun " pää ei enää toimi" kuin nuorempana. Siitä mietinnästä voi saada jopa jotain siihen miten nyt omiin vanhempiinsa tulisi suhtautua ja heitä kohdella. Ei auta se, mutta kun minä..
Eli näin lapsettomana voi täysin surutta jättää omat vanhemmat oman onnensa nojaan, kun tietää, ettei itsestäkään ole jälkikasvua pitämässä huolta sitten vanhana? Kiitti vinkistä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, mistä AP kirjoittaa. Itse olen kotoisin muutaman tuhannen asukkaan kunnasta ja sieltäkin maaseutualueelta. Olin viimeistä polvea, joka ehti käydä ala-asteen omalla kylällä ennen kuin se lakkautettiin. Yläaste ja lukio olivat jo silloin naapurikunnan kanssa yhteisiä. Vanhempani asuvat vielä siinä samassa talossa ja jutut kiertävät aina sitä samaa rataa eli polttoaineen hinta, sähkön hinta, ruoan hinta, miten ennen kaikki oli paremmin ja miten kukakin lapsuuden koulukaveri on perinyt maatilan tai on paikallisen tehtaan liukuhihan ääreessä. Itse olen se musta lammas, joka lähti ja olen nykyään Luxemburgissa EU-hommissa. Olen saanut omat vanhempani maaniteltua tänne käymään tasan kerran. Silloinkin oli jatkuvasti naama norsun vitulla milloin mistäkin asiasta. Nykyään eivät näe lapsenlapsiaan kuin pari kertaa vuodessa, kun käydään Suomessa. Siitäkin valitetaan jatkuvasti. Pitäisi heidän mielestään muuttaa takaisin ja mennä "oikeiden ihmisten töihin" sinne tehtaaseen.
Luuletko sinä, että EU-byrokraattina toimiminen on joku ihmiselon korkein piste. Kyllä ne "tavalliset ihmiset" pyörittävät tätä maailmaa.
Onhan se niin paljon enemmän kuin maalaiskylässä asuminen.
Vierailija kirjoitti:
Perinnöt kuitenkin kelpaat aloittajalle, näin luulisin. Ehkäpä ap omat lapset ottavat mallia ja sylkevät päälle, kun tulet vanhaksi.
En ota vastaan perintöä. En tee sillä mitään.
Vaikea nähdä, miksi omat lapset eivät olisi yhteydessä kun oma 23-vuotias omilleen 4 vuotta sitten muuttanut esikoinen tulee vierailulle vähän väliä ja tuo joskus kaverinsakin mukanaan. En katsos puhu hänelle naapureiden asioita tai oleta, että pihan linnut ja sääpäiväkirja kiinnostavat häntä. Kyselen, mitä HÄNEN elämään kuluu, entä mitä hänen ystäville kuuluu, tarvitseeko apua jossain hankinnoissa, miten opinnot sujuvat jne. En puhu hänelle itsestäni ellei HÄN sitä kysy, ja kyllä kysyy. Kun sairastuin pahasti, hän oli pyytteettä viemässä minua hoitoon vaikka sanoin että pääsen taksillakin. Joten päällesylkemistä odotellessa. Niin makaa kuin petaa. Omien vanhempien tunnekylmyys kostautuu heille. Saisivat olla kiitollisia edes edeltävästä kymmenestä vuodesta kun olen heitä auttanut, mutta ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, mistä AP kirjoittaa. Itse olen kotoisin muutaman tuhannen asukkaan kunnasta ja sieltäkin maaseutualueelta. Olin viimeistä polvea, joka ehti käydä ala-asteen omalla kylällä ennen kuin se lakkautettiin. Yläaste ja lukio olivat jo silloin naapurikunnan kanssa yhteisiä. Vanhempani asuvat vielä siinä samassa talossa ja jutut kiertävät aina sitä samaa rataa eli polttoaineen hinta, sähkön hinta, ruoan hinta, miten ennen kaikki oli paremmin ja miten kukakin lapsuuden koulukaveri on perinyt maatilan tai on paikallisen tehtaan liukuhihan ääreessä. Itse olen se musta lammas, joka lähti ja olen nykyään Luxemburgissa EU-hommissa. Olen saanut omat vanhempani maaniteltua tänne käymään tasan kerran. Silloinkin oli jatkuvasti naama norsun vitulla milloin mistäkin asiasta. Nykyään eivät näe lapsenlapsiaan kuin pari kertaa vuodessa, kun käydään Suomessa. Siitäkin valitetaan jatkuvasti. Pitäisi heidän mielestään muuttaa takaisin ja mennä "oikeiden ihmisten töihin" sinne tehtaaseen.
Luuletko sinä, että EU-byrokraattina toimiminen on joku ihmiselon korkein piste. Kyllä ne "tavalliset ihmiset" pyörittävät tätä maailmaa.
Tuo asenne on kovin yleinen juuri kouluja käymättömien, suurten ikäluokkien maalaisten keskuudessa. Tästähän ap kertoi myös, lukioon meneminen ja varsinkin kaupungin lukioon meneminen oli vanhemmille myrkkyä. Olisi pitänyt jäädä "tavalliseksi ihmiseksi" pyörittämään maailmaa.
Oma isäni tajusi jo nuorena, että aineellisesti ja henkisesti köyhästä, 1960-luvun uskovaisen syrjäkylän lapsuudenkodista hän voisi irrottautua vain kouluttautumalla ja muuttamalla pois. "Ei köyhän pojasta voi tulla herraa", oli isänsä jyrissyt. No, tuli juristi. Tämäkään ei kelvannut, pappi olisi ollut ainoa koulutettu ammatti, mitä lapsuudenkodissa osattiin arvostaa.
Suomesta on tulossa kammottava yhteiskunta vanhusten määrän kasvun johdosta. Joissakin elinolo-mittareissa väestön korkea elinaikaodote on positiivinen asia, tosi asiassa vanhusten määrän kasvu merkitsee vain negatiivisia asioita (yhä suurempi osa työikäisistä joutuu hoivaamaan vanhuksia, sote-menot kasvavat vanhusten suuremman hoivatarpeen johdosta, eläkemenot kasvavat jne). Lisäksi yhteiskunnan henkinen ilmapiiri taantuu, osa vanhusväestöstä elää enemmän menneisyydessä kuin nykyisyydessä. Vanhusten hoivaa tulee kehittää siten, että nopea kuolema on aina vaihtoehto. Ei ole mitään järkeä panostaa esim. yli 90-vuotiaiden pitkäaikaiseen sairaalahoitoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin, mistä AP kirjoittaa. Itse olen kotoisin muutaman tuhannen asukkaan kunnasta ja sieltäkin maaseutualueelta. Olin viimeistä polvea, joka ehti käydä ala-asteen omalla kylällä ennen kuin se lakkautettiin. Yläaste ja lukio olivat jo silloin naapurikunnan kanssa yhteisiä. Vanhempani asuvat vielä siinä samassa talossa ja jutut kiertävät aina sitä samaa rataa eli polttoaineen hinta, sähkön hinta, ruoan hinta, miten ennen kaikki oli paremmin ja miten kukakin lapsuuden koulukaveri on perinyt maatilan tai on paikallisen tehtaan liukuhihan ääreessä. Itse olen se musta lammas, joka lähti ja olen nykyään Luxemburgissa EU-hommissa. Olen saanut omat vanhempani maaniteltua tänne käymään tasan kerran. Silloinkin oli jatkuvasti naama norsun vitulla milloin mistäkin asiasta. Nykyään eivät näe lapsenlapsiaan kuin pari kertaa vuodessa, kun käydään Suomessa. Siitäkin valitetaan jatkuvasti. Pitäisi heidän mielestään muuttaa takaisin ja mennä "oikeiden ihmisten töihin" sinne tehtaaseen.
Luuletko sinä, että EU-byrokraattina toimiminen on joku ihmiselon korkein piste. Kyllä ne "tavalliset ihmiset" pyörittävät tätä maailmaa.
Tuo asenne on kovin yleinen juuri kouluja käymättömien, suurten ikäluokkien maalaisten keskuudessa. Tästähän ap kertoi myös, lukioon meneminen ja varsinkin kaupungin lukioon meneminen oli vanhemmille myrkkyä. Olisi pitänyt jäädä "tavalliseksi ihmiseksi" pyörittämään maailmaa.
Oma isäni tajusi jo nuorena, että aineellisesti ja henkisesti köyhästä, 1960-luvun uskovaisen syrjäkylän lapsuudenkodista hän voisi irrottautua vain kouluttautumalla ja muuttamalla pois. "Ei köyhän pojasta voi tulla herraa", oli isänsä jyrissyt. No, tuli juristi. Tämäkään ei kelvannut, pappi olisi ollut ainoa koulutettu ammatti, mitä lapsuudenkodissa osattiin arvostaa.
Suomessa on juuri nyt ongelma, miten elättää julkisen sektorin byrokraatit. Itse olen myös kouluja käynyt, mutta minulle oli selvä, että teen työni yksityisellä sektorilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinnöt kuitenkin kelpaat aloittajalle, näin luulisin. Ehkäpä ap omat lapset ottavat mallia ja sylkevät päälle, kun tulet vanhaksi.
En ota vastaan perintöä. En tee sillä mitään.
Vaikea nähdä, miksi omat lapset eivät olisi yhteydessä kun oma 23-vuotias omilleen 4 vuotta sitten muuttanut esikoinen tulee vierailulle vähän väliä ja tuo joskus kaverinsakin mukanaan. En katsos puhu hänelle naapureiden asioita tai oleta, että pihan linnut ja sääpäiväkirja kiinnostavat häntä. Kyselen, mitä HÄNEN elämään kuluu, entä mitä hänen ystäville kuuluu, tarvitseeko apua jossain hankinnoissa, miten opinnot sujuvat jne. En puhu hänelle itsestäni ellei HÄN sitä kysy, ja kyllä kysyy. Kun sairastuin pahasti, hän oli pyytteettä viemässä minua hoitoon vaikka sanoin että pääsen taksillakin. Joten päällesylkemistä odotellessa. Niin makaa kuin petaa. Omien vanhempien tunnekylmyys kostautuu heille. Saisivat olla kiitollisia edes edeltävästä kymmenestä vuodesta kun olen heitä auttanut, mutta ei.
Minkä takia toi lintuharrastus erityisesti riipoo sua? Mainitset sen toistuvasti, ikään kuin se olisi pahinta, mitä ihminen voi ajallaan tehdä. Ryypätäkö ennemmin pitäisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ala järjestää noihin kyläilyihin toimintaa. Vanhukset autoon ja käytte tekemässä päiväreissuja maakuntaan. Kesä lähestyy, on markkinoita, kesäteatteria, laivarantaa. Voi käydä vain kävelyllä ja kahvilla ja syödä omia eväitä. Asuuko tienoilla sukulaisia tai muita vanhempien vanhoja tuttuja, jonne voisi mennä kyläilemään? Menkää käymään sukulaisten haudoilla ja kesäisin auki olevissa kirkoissa.
Joo, tiedän. Kuulostaa susta järkyttävän tylsältä, mutta vanhat ihmiset tykkää tuollaisesta. Saisivat elämäänsä muutakin ajankulua kuin naapurit ja naakat. Ja puheenaihetta. Saat kuulla sukusi edesmenneistä henkilöistä, ehkä jotain vanhempiesikin elämästä nuorena. Usko pois, vielä joskus tulee aika, kun harmittelet, ettet tiedä mitään juuristasi, et tullut ikinä kysyneeksi. Nyt vielä ehtisi korjata tilanteen.
Jos ihmisellä itsellään on mielenkiintoa tällaiseen, hän tekisi näitä juttuja jo nyt. Eri juttu jos kyyti puuttuu tms. Luultavasti kahvi olisi parempaa kotona kuin kahvilassa, kesäteatterissa liian kylmää tai kuumaa, markkinoilla huijataan ja sekin ihminen katsoi ilkeästi. Jos on vasta vähän jämähtänyt, tuollainen meno virkistää, mutta kyllä joillakin toivo on menetetty. Asenne ratkaisee. Äidilläni oli jo veljeni innoissaan järkkäämät kuusikymmenvuotissynttärit hotellissa tällaiset tuskien kekkerit.
Minä lähdin siitä oletuksesta, että autoa/ajokykyä ei enää ole, tai ei ole enää rohkeutta ajella tutuilta reiteiltä pois. Tai muuten ei ole enää rohkeutta lähteä, vaikka mieli tekisikin. Ap olisi sitten ollut se tuki ja turva, jonka kanssa uskaltaa lähteä, joka vie vanhukset virkistymään kodin ulkopuolelle.
En nyt oikein ymmärrä, miksi tässä ihan täysin tyrmätään. Nuo oli vain ehdotuksia, kaikki takertui nyt tähän 'vaikeimpaan' eli kesäteatteriin. Mutta entäs ne markkinat tai kävely hautausmaalla? Tai menkää kalaan! Ehdotukseni oli nyt aivan eri maailmasta kuin tuo sun juhlat hotellissa, ei voi verrata.
Pitäisi tässä vaan itse vaan oppia, ettei kannata yrittää auttaa. Että voi, voi, onpa kyllä kurjaa.
En tarkoittanut loukata ja kuten kerroin, vain hieman jämähtäneille nuo ovat hyviä ehdotuksia. Mutta yllättävän paljon on näitä, joilla ei ole koskaan kivaa missään ja se on periaate. Äitini hotellijuhlat tarkoittivat perheen kesken ruokailua ravintolassa ja yöpymistä hotellissa, ei sen hurjempaa. Mutta mitäänhän ei voinut syödä. Itselleni äitini on opettanut sen, että pysy henkisesti vireänä, kiinnostu asioista. Tietämättään tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinnöt kuitenkin kelpaat aloittajalle, näin luulisin. Ehkäpä ap omat lapset ottavat mallia ja sylkevät päälle, kun tulet vanhaksi.
En ota vastaan perintöä. En tee sillä mitään.
Vaikea nähdä, miksi omat lapset eivät olisi yhteydessä kun oma 23-vuotias omilleen 4 vuotta sitten muuttanut esikoinen tulee vierailulle vähän väliä ja tuo joskus kaverinsakin mukanaan. En katsos puhu hänelle naapureiden asioita tai oleta, että pihan linnut ja sääpäiväkirja kiinnostavat häntä. Kyselen, mitä HÄNEN elämään kuluu, entä mitä hänen ystäville kuuluu, tarvitseeko apua jossain hankinnoissa, miten opinnot sujuvat jne. En puhu hänelle itsestäni ellei HÄN sitä kysy, ja kyllä kysyy. Kun sairastuin pahasti, hän oli pyytteettä viemässä minua hoitoon vaikka sanoin että pääsen taksillakin. Joten päällesylkemistä odotellessa. Niin makaa kuin petaa. Omien vanhempien tunnekylmyys kostautuu heille. Saisivat olla kiitollisia edes edeltävästä kymmenestä vuodesta kun olen heitä auttanut, mutta ei.
Minkä takia toi lintuharrastus erityisesti riipoo sua? Mainitset sen toistuvasti, ikään kuin se olisi pahinta, mitä ihminen voi ajallaan tehdä. Ryypätäkö ennemmin pitäisi?
Et yhtään epäoleellisempaan lillukanvarteen sitten takertunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiittämättömyys on maailman palkka. Tämä lause usein lohduttaa minua kun jälkeläisillä ei ole aikaa pistäytyä kotikonnuilla eikä aikaa ottaa vastaan. Kun menimme kerran ohikulkiessa tervehtimään tytärtä, hän tuli kotinsa portaille, mutta vävy ei tullut edes tervehtimään.
Menimme kahvilaan, kyynel valui pitkin poskea, mies sanoi: ” Älä itke, he havahtuvat kun vanhenevat.”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perinnöt kuitenkin kelpaat aloittajalle, näin luulisin. Ehkäpä ap omat lapset ottavat mallia ja sylkevät päälle, kun tulet vanhaksi.
En ota vastaan perintöä. En tee sillä mitään.
Vaikea nähdä, miksi omat lapset eivät olisi yhteydessä kun oma 23-vuotias omilleen 4 vuotta sitten muuttanut esikoinen tulee vierailulle vähän väliä ja tuo joskus kaverinsakin mukanaan. En katsos puhu hänelle naapureiden asioita tai oleta, että pihan linnut ja sääpäiväkirja kiinnostavat häntä. Kyselen, mitä HÄNEN elämään kuluu, entä mitä hänen ystäville kuuluu, tarvitseeko apua jossain hankinnoissa, miten opinnot sujuvat jne. En puhu hänelle itsestäni ellei HÄN sitä kysy, ja kyllä kysyy. Kun sairastuin pahasti, hän oli pyytteettä viemässä minua hoitoon vaikka sanoin että pääsen taksillakin. Joten päällesylkemistä odotellessa. Niin makaa kuin petaa. Omien vanhempien tunnekylmyys kostautuu heille. Saisivat olla kiitollisia edes edeltävästä kymmenestä vuodesta kun olen heitä auttanut, mutta ei.
Älä kuitenkaan sysää purkukuntoisen mummon mökin omistamisen taakkaa lapsillesi. Eli neuvo heitäkin luopumaan perinnöstä, kun itsekin niin teet.
Mieluummin valtiolle kuin että lapsesi joutuvat huolehtimaan mörskästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n olisi aika kasvaa aikuiseksi ja antaa vanhemmilleen anteeksi vajavaisuudet. Ymmärtää niitä vanhempiensa lähtökohtia ja siitä elettyä elämää. Ehkä ap:n olisi myös syytä hakeutua terapiaan päästämään irti noista menneisyyden peikoista, että näkisi, ettei enää elä itse sitä vanhaa elämää? Minäkin olen lähtenyt 16-vuotiaana kotoa. Vanhempieni suppea elämänpiiri kuuluu jutuista, mutta miten voisin syyttää heitä siitä? Ei multakaan ole koskaan kyselty mitä kuuluu ja miten menee, mutta en osaa sitä edes odottaa heiltä. Itse he ovat kasvattaneet etäisesti, enkä siksi osaa kaivata läheisyyttä just heiltä. Mulla on aina ollut joku muu elämässä, joka on tuntunut läheiseltä, vanhemmilta tuli vain perus huolenpito. Olen pitänyt vain huolen siitä, että olen itse kasvanut vanhempiani pitemmälle, ja teen omien lasteni kanssa asioita paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n olisi aika kasvaa aikuiseksi ja antaa vanhemmilleen anteeksi vajavaisuudet. Ymmärtää niitä vanhempiensa lähtökohtia ja siitä elettyä elämää. Ehkä ap:n olisi myös syytä hakeutua terapiaan päästämään irti noista menneisyyden peikoista, että näkisi, ettei enää elä itse sitä vanhaa elämää? Minäkin olen lähtenyt 16-vuotiaana kotoa. Vanhempieni suppea elämänpiiri kuuluu jutuista, mutta miten voisin syyttää heitä siitä? Ei multakaan ole koskaan kyselty mitä kuuluu ja miten menee, mutta en osaa sitä edes odottaa heiltä. Itse he ovat kasvattaneet etäisesti, enkä siksi osaa kaivata läheisyyttä just heiltä. Mulla on aina ollut joku muu elämässä, joka on tuntunut läheiseltä, vanhemmilta tuli vain perus huolenpito. Olen pitänyt vain huolen siitä, että olen itse kasvanut vanhempiani pitemmälle, ja teen omien lasteni kanssa asioita paremmin.
Kiitoksia, tässä oli mielestäni ketjun toistaiseksi viisain ja järkevin kommentti. Erityisesti tuo viimeinen virke.
Ai lintuharrastus? Minua puistattaa aina kun näen harakan. Siihen liittyy jotain.pahaenteistä.
Olen kaupungissakin tavannut joitain vanhempia ihmisiä, joilla eläkkeellä ollessaan on aikaa ja kiinnostusta bongailla lintuja. Onko ap. jotenkin kateellinen, että.vanhemmilla on harrastuksia, joista hän itse ei ole kiinnostunut? Sääpäiväkirjakin kuulostaa mukavalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettikää jo omaa vanhuutta kun sekin on edessä. Miten haluatte että lapset suhtatuvat jos/kun " pää ei enää toimi" kuin nuorempana. Siitä mietinnästä voi saada jopa jotain siihen miten nyt omiin vanhempiinsa tulisi suhtautua ja heitä kohdella. Ei auta se, mutta kun minä..
Eli näin lapsettomana voi täysin surutta jättää omat vanhemmat oman onnensa nojaan, kun tietää, ettei itsestäkään ole jälkikasvua pitämässä huolta sitten vanhana? Kiitti vinkistä!
Niin että kenellä tässä nyt on vara valittaa, minusta vaikuttaa että vanhemmillani on asiat aika hyvin kun on me kersat apuna vanhoilla päivillä. Mutta kuka sitten meistä huolehtii kun ei ole lisäännytty? Itse olen vanhin lapsi joten nuoremmat sisarukseniko sitten huolehtii minusta kun menen dementikoksi? Nuorimmalla on sitten se surkein tilanne kun on siellä jonon perällä.
Vierailija kirjoitti:
Suomesta on tulossa kammottava yhteiskunta vanhusten määrän kasvun johdosta. Joissakin elinolo-mittareissa väestön korkea elinaikaodote on positiivinen asia, tosi asiassa vanhusten määrän kasvu merkitsee vain negatiivisia asioita (yhä suurempi osa työikäisistä joutuu hoivaamaan vanhuksia, sote-menot kasvavat vanhusten suuremman hoivatarpeen johdosta, eläkemenot kasvavat jne). Lisäksi yhteiskunnan henkinen ilmapiiri taantuu, osa vanhusväestöstä elää enemmän menneisyydessä kuin nykyisyydessä. Vanhusten hoivaa tulee kehittää siten, että nopea kuolema on aina vaihtoehto. Ei ole mitään järkeä panostaa esim. yli 90-vuotiaiden pitkäaikaiseen sairaalahoitoon.
Ihan liioiteltua juttua. Suuret ikäluokat ovat jo melkein kasikymppisiä. Ei heitä enää kauaa tarvitse katsella. Mutta monet palvelut kyllä kärsivät asiakaspulasta sitten kun heitä ei enää ole. Teattereiden katsomot tyhjenevät, samoin, konsertit ja museot. Miten käy kaikille palvelutalojen hoitajille ja muille palveluille? Työttömyyttä pukkaa.
Varaudu omaishoitajuuten koskien vanhempiasi koska kokoomus Orpon porvarihallitus ajaa omaihoitajuutta eli että omaiset hoitavat kotona vanhuksensa ja muut sairaat sukulaiset.
Toivon mukaan ap:n lapset tekevät omat linjauksensa sen mukaan, millaiset välit heillä on ap:n kanssa, ei sen mukaan, mitä jotkut kokevat lapsen velvollisuudeksi vanhempiaan kohtaan.