Lue keskustelun säännöt.
Tutkimus: Sukupuolenkorjaushoidot eivät ole yhteydessä nuorten mielenterveyden paranemiseen
14.04.2026 |
Kattavassa kansallisessa rekisteritutkimuksessa tutkijat tarkastelivat kaikkia nuoria, jotka olivat hakeutuneet vuosien 1996–2019 aikana sukupuoliahdistuksen takia HUSin ja TAYSin sukupuoli-identiteettipoliklinikoille.
Nuoret, jotka hakeutuivat sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin toiveenaan päästä korjaushoitoon, olivat tutkimuksen mukaan tarvinneet psykiatrista hoitoa vakaviin mielenterveyden häiriöihin kolme kertaa useammin kuin samanikäiset verrokit.
Kun sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin hakeutumisesta oli kulunut vähintään kaksi vuotta, vakavaa psykiatrista sairastavuutta oli neljä kertaa niin usein kuin vertailuväestöllä.
Tampereen yliopiston tiedotteen mukaan vakavat mielenterveyden häiriöt lisääntyivät erityisesti niiden joukossa, jotka olivat saaneet fyysisiä sukupuolenkorjaushoitoja.
Kommentit (1668)
Verrokkiryhmänä oli käytetty spesifisti nuoria jotka ei tarvitse mt-hoitoja.. Häh!? Eikö oikea vertailukohta olisi nimenomaan ei-trans nuoret jotka hakeutuu mt-hoitojen piiriin, ja sitten verrataan että kumpi käyttää niitä palveluja enemmän ja mistä syystä? Mitä yllättävää siinä on että mt-hoitoja käyttämättömät nuoret ei käytä niitä, kun taas transihmisien joukossa on niitä jotka käyttää? Kuka ke ha ri on päätynyt tuollaiseen kehäpäätelmään? :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eli tietojani on minun tietämättä käytetty johonkin tuollaiseen tutkimukseen? Hei vaan, kaikki hyvin mitä tulee sukupuoliasioihin. Se syy minkä takia käyn psykoterapiassa nyt 13 vuotta sukupuolen korjauksen jälkeen ei liity siihen mitenkään vaan elämän muihin traumoihin, alkaen lapsuudenkodin väkivallasta aina sinne oman lapsen kuolemaan asti. Jo tutkimusten aikaan psykologi linjasi että psykoterapiaa tarvittaessa niihin traumoihin, mutta terve pää eli ei estettä diagnoosille. Ja tätäkö nyt sitten käytetään argumenttina sille miksi minä ja muut transihmiset eivät tarvitse edes sitä yhtä hyvää eli transhoitoja? 😬
Ei ole edes mitenkään tavatonta että vähemmistöön kuuluva henkilö kärsii myös henkisesti, sitä enemmän mitä vihamielisempi ympäröivä maailma on heitä kohtaan. Transihmiset joutuu lähes järjestään käymään tutkimusten rinnalla terapiassa, koska erityisesti sellainen väärään sukupuoleen pakottamalla kasvattaminen on traumaattista. Nyt valoja päälle.
Tottakai rekisteritietoja käytetään tutkimuksissa. Sama se on onko kyseessä transhoidot, polvileikkaus vai astman hoito. Seurannalla pyritään kehittämään toimivinta mahdollista hoitoa.
Hyvä että jaoit oman kokemukseni ja näkemyksesi. Minun kokemukseni transprosessin läpikäyneenä on toisenlainen kuin sinulla. Minua transhoidot eivät auttaneet ja päädyin detransitioon. Ymmärsin sukupuolidysforian liittyneen traumoihini, muihin mt-ongelmiini sekä sosiaaliseen kuplautumiseen ja tietynlaisen ajattelumallin omaksumiseen kriittisessä elämänvaiheessa.
Meitä transprosessin läpikäyneitä on moneen junaan. Koska kokemuksia on niin monenlaisia ja transhoidot osoittautuvat toimivaksi ratkaisuksi vain osalle porukasta, kun taas osalle niistä koituu lisää ongelmia, tarvitaan lisää tutkimusta.
Onko Hesarissa ollut mitään tästä tutkimuksesta?
Vilkaisin tutkimusta ja ihmettelen kyllä että on noin surkealla asetelmalla ja kehnolla käsittelyllä läpi vertaisarvioinnista ja julkaisuun asti. Aivan uskomattoman surkea esitys.
Tutkimusta on kritisoitu mm. ristiriitaisista johtopäätöksistä, metodologisista heikkouksista (mm. sosiopsykologisten tekijöiden, kuten vähemmistöstressin sivuuttaminen ja pelkkään rekisteridataan keskittyminen). Esimerkiksi syrjintä ja vähemmistöstressi ovat omiaan lisäämään psykiatrisen tuen tarvetta, lisäksi tutkimuksessa ei eritellä, miksi asiakkaat ovat psykiatrista tukea tarvinneet. Psykiatrista tukea tarvitaan hyvin monenlaisissa tilanteissa ja esimerkiksi diagnoosi "masennus- ja aihdistuneisuushäiriö" voi viitata tosiasiassa burnoutiin, lisäski esimerkiksi lievän tai keskivaikean masennuksen alla voidaan käsitellä elämän kriisejä.
Tutkimuksessa siis on katsottu hoitokontaktin yleisyyttä, ei sen syytä tai perustetta.
Tämä tutkimus on kirjoitettu siten, että olisi ikään kuin huono asia hakea apua, silloin kun kokee sille olevan tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vilkaisin tutkimusta ja ihmettelen kyllä että on noin surkealla asetelmalla ja kehnolla käsittelyllä läpi vertaisarvioinnista ja julkaisuun asti. Aivan uskomattoman surkea esitys.
Tutkimusta on kritisoitu mm. ristiriitaisista johtopäätöksistä, metodologisista heikkouksista (mm. sosiopsykologisten tekijöiden, kuten vähemmistöstressin sivuuttaminen ja pelkkään rekisteridataan keskittyminen). Esimerkiksi syrjintä ja vähemmistöstressi ovat omiaan lisäämään psykiatrisen tuen tarvetta, lisäksi tutkimuksessa ei eritellä, miksi asiakkaat ovat psykiatrista tukea tarvinneet. Psykiatrista tukea tarvitaan hyvin monenlaisissa tilanteissa ja esimerkiksi diagnoosi "masennus- ja aihdistuneisuushäiriö" voi viitata tosiasiassa burnoutiin, lisäski esimerkiksi lievän tai keskivaikean masennuksen alla voidaan käsitellä elämän kriisejä.
Tutkimuksessa siis on katsottu hoitokontaktin yleisyyttä, ei sen syytä tai perustetta.
Tämä tutkimus on kirjoitettu siten, että olisi ikään kuin huono asia hakea apua, silloin kun kokee sille olevan tarvetta.
Eihän tämä tutkimus väitäkään olevansa muuta kuin rekisteritutkimus! Jos haluaa selvittää syitä ja perusteita tämän tutkimuksen tulosten taustalla, sitten on tehtävä lisää tutkimusta! Tällaista tieteen tekeminen on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ompa yllättävää että nuori joka ei edes ymmärrä itseään ei paranna mielenterveyttään sillä että hänen sukuelimet leikataan. Miksi tälläsistä asioista edes väännetään :D Kaikkea sitä ihmiset kuluttaa energiaansa, miten normaali ihminen ei voi tietää tälläsiä asioita, se hämmästyttä eniten ja vielä enemmän hämmästyttää se, että tälläsistä asioista vääntää ihan "ammattilaisetkin"
Tällaiseen leikkaukseen hakeutuminenkin jo itsessään kertoo pään ongelmista. Trendikästä kuitenkin nykyaikana hehkutella näitä marginaaliryhmiin kuuluvia, jotta voi itse hyveposeerata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä syystä transpolilla on aina pitkä pakollinen psykiatrinen jakso. He tunnistavat myös ajatuksen siitä, että nuorella on muuten vaikeaa ja siksi kuvitellaan että transitio muuttaisi kaiken.
Toisaalta, on olemassa jotain näyttöä siitä että tietyntyyppiset psykologiset ongelmat ovat tyypillisiä transihmisille.
Se ei tarkoita sitä, että he katuisivat. Katujia on itse asiassa aika vähän. Niinpä tuo samettiorkidea taitaa olla aika täysityöllistetty konservatiivien evankelistana, muut transsit haluaa lähinnä vain elää rauhassa uutta elmäänsä.
Tutkittu tieto täydentyy.
Jotkut psykiatrithan ovat kommentoineet, että transpoleille hakeutuva populaatio on muuttunut vuosien saatossa.
Voisiko olla, että transhoitoihin hakeutuu nyt enemmän henkilöitä, jotka ylipäätään hakevat hanakammin apua ongelmiinsa?
Myös diagnoosin tulkinta on varmaankin muuttunut ajassa. Nykyäänhän korostetaan näissä asioissa eniten yksilön kokemusta.
Marssijärjestys näyttää olevan, että ensin kroppa ja sitten pää kuntoon. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat taipuvaisempia ajattelemaan, että tämän tulisi olla päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli tietojani on minun tietämättä käytetty johonkin tuollaiseen tutkimukseen? Hei vaan, kaikki hyvin mitä tulee sukupuoliasioihin. Se syy minkä takia käyn psykoterapiassa nyt 13 vuotta sukupuolen korjauksen jälkeen ei liity siihen mitenkään vaan elämän muihin traumoihin, alkaen lapsuudenkodin väkivallasta aina sinne oman lapsen kuolemaan asti. Jo tutkimusten aikaan psykologi linjasi että psykoterapiaa tarvittaessa niihin traumoihin, mutta terve pää eli ei estettä diagnoosille. Ja tätäkö nyt sitten käytetään argumenttina sille miksi minä ja muut transihmiset eivät tarvitse edes sitä yhtä hyvää eli transhoitoja? 😬
Ei ole edes mitenkään tavatonta että vähemmistöön kuuluva henkilö kärsii myös henkisesti, sitä enemmän mitä vihamielisempi ympäröivä maailma on heitä kohtaan. Transihmiset joutuu lähes järjestään käymään tutkimusten rinnalla terapiassa, koska erityisesti sellainen väärään sukupuoleen pakottamalla kasvattaminen on traumaattista. Nyt valoja päälle.
Tottakai rekisteritietoja käytetään tutkimuksissa. Sama se on onko kyseessä transhoidot, polvileikkaus vai astman hoito. Seurannalla pyritään kehittämään toimivinta mahdollista hoitoa.
Hyvä että jaoit oman kokemukseni ja näkemyksesi. Minun kokemukseni transprosessin läpikäyneenä on toisenlainen kuin sinulla. Minua transhoidot eivät auttaneet ja päädyin detransitioon. Ymmärsin sukupuolidysforian liittyneen traumoihini, muihin mt-ongelmiini sekä sosiaaliseen kuplautumiseen ja tietynlaisen ajattelumallin omaksumiseen kriittisessä elämänvaiheessa.
Meitä transprosessin läpikäyneitä on moneen junaan. Koska kokemuksia on niin monenlaisia ja transhoidot osoittautuvat toimivaksi ratkaisuksi vain osalle porukasta, kun taas osalle niistä koituu lisää ongelmia, tarvitaan lisää tutkimusta.
Moi sametti. Detransitioituvat ovat yhä vieläkin häviävän pieni ryhmä joten transitioituneita ei ole moneen junaan sillä tavalla mitä yrität implikoida. Se että transihmiset hakevat mt-hoitoja muista syihin - tai vaikka siihen vähemmistöstressiin liittyvistä syistä - ei ole mikään todiste transhoitojen toimimattomuudesta. Ainoa keino selvittää asia olisi kysyä itse transihmisiltä, ja aiemman näytön perusteella on voitu todeta että 1. transhoidoista on hyötyä transsukupuolisille, ja 2. transihmiset usein tarvitsevat hoitojen lisäksi terapiaa koska heillä on vähemmistön edustajina suurempi riski kohdata traumaattisia kokemuksia elämässään, esim. kiusaamista ja väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Tästä syystä transpolilla on aina pitkä pakollinen psykiatrinen jakso. He tunnistavat myös ajatuksen siitä, että nuorella on muuten vaikeaa ja siksi kuvitellaan että transitio muuttaisi kaiken.
Toisaalta, on olemassa jotain näyttöä siitä että tietyntyyppiset psykologiset ongelmat ovat tyypillisiä transihmisille.
Se ei tarkoita sitä, että he katuisivat. Katujia on itse asiassa aika vähän. Niinpä tuo samettiorkidea taitaa olla aika täysityöllistetty konservatiivien evankelistana, muut transsit haluaa lähinnä vain elää rauhassa uutta elmäänsä.
Mitä olen Samettia viimeaikoina seurannut niin puhuu hyvin paljon muusta kuin transjutuista. Eikä paasaa uskonjutuista. Puhunut usein varsin kriittisesti uskovaisista. Eli hänen tunkemisensa joksikin konservatiivi- propagandistiksi on halpaa. Miksei hän saisi olla omanlaisensa eikä hänen kanssaan ole pakko olla kaikesta samaa mieltä?
Tuubista löytyy myös transaateuskovaisia ja sieltä löytyykin sitten sellaista ahdasmielisyyttä sitten että huhheijjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tutkittu tieto täydentyy.
Jotkut psykiatrithan ovat kommentoineet, että transpoleille hakeutuva populaatio on muuttunut vuosien saatossa.
Voisiko olla, että transhoitoihin hakeutuu nyt enemmän henkilöitä, jotka ylipäätään hakevat hanakammin apua ongelmiinsa?
Myös diagnoosin tulkinta on varmaankin muuttunut ajassa. Nykyäänhän korostetaan näissä asioissa eniten yksilön kokemusta.
Marssijärjestys näyttää olevan, että ensin kroppa ja sitten pää kuntoon. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat taipuvaisempia ajattelemaan, että tämän tulisi olla päinvastoin.
Hallitseva transtotuus on vähän kuon homoudessakin että mihinkään ei saa koskea, mitään ei saa eheyttää, oikeus olla! Oikeus olla muuttuu nopeasti oikeudeksi saada juuri sellaista prosedyyriä kuin mitä lekurilta voi tilata. Psykoterapian tuputus jopa loukkaa kun se jotenkin taivuttelee, ehdottelee ja manipuloi normoksi.
En sano että tämä edustaa kaikkia transkandidaatteja mutta ääntä näistä mutku mä haluun! - tyypeistä lähtee sitäkin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin vähän näkyy myös juttua siitä, mitä amerikkalaiset "perinteiset" seksuaalivähemmistöt kritisoivat jo avoimesti pridessa eli lasten seksualisointi ja/tai altistaminen paraatin seksuaalikäytökselle. Monet gayt eivät halua enää osallistua paraateihin, koska heitä ahdistaa että lapset tällä tavoin yhdistetään gayasiaan. Samoin he ovat tuoneet esille sen, miten paraatit ovat muuttuneet seksipainotteisiksi sukupuoliasian sijaan - ihan kuin heidän elämä pyörisi vain seksin ympärillä. Siellä on vahvassa roolissa erilaiset fetissit, pervoilut ja alastomuus.
Suomessa tätä seksuaalivähemmistön omaa kriittistä keskustelua tästäkään näkökulmasta ei käydä lainkaan.
Kyllä sitä käydään. Kasvavaa joukkoa turhauttaa Setan "diktatuuri" ja ideologia näissä asioissa. Palestiinan kummallinen ja epälooginen ymppääminen Prideille sai jo viime vuonna monet jättämään tapahtumat välistä. Tämä nuorten transvillitys "muunsukupuolisuuksineen" on ollut hyvin surullinen luku historiassa, ja toivottavasti se lähenee loppuaan, niinkuin vaikuttaisi. Niin valtavaa vahinkoa se on aiheuttanut myös poliittisesti, että pidän tämän levittämistä alunperin ulkovaltojen operaationa. Järki saisi nyt maailmassa vihdoin voittaa ja kaikki kiihkoilu loppua molemmin puolin. Vielä 10-15 vuotta sitten näiden asioiden tai ihmisten kanssa ei ollut mitään ongelmaa.
"Vielä 10-15 vuotta sitten näiden asioiden tai ihmisten kanssa ei ollut mitään ongelmaa" ei pidä paikkaansa. Luonnonvastainen sukupuolisekoiluvallankumous käynnistyi Suomessa jo vuonna 2003, jolloin silloisen transaktivistipääministeri Paavo Lipposen (SDP) voimakkaasti ja pakkomielteisesti ajama alkuperäinen translaki astui voimaan. Samaan aikaan määrättiin asetus Helsingin ja Tampereen yliopistosairaaloitten pseudotieteellisiä mielikuvitussukupuolidiagnooseja jakelevista sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkittu tieto täydentyy.
Jotkut psykiatrithan ovat kommentoineet, että transpoleille hakeutuva populaatio on muuttunut vuosien saatossa.
Voisiko olla, että transhoitoihin hakeutuu nyt enemmän henkilöitä, jotka ylipäätään hakevat hanakammin apua ongelmiinsa?
Myös diagnoosin tulkinta on varmaankin muuttunut ajassa. Nykyäänhän korostetaan näissä asioissa eniten yksilön kokemusta.
Marssijärjestys näyttää olevan, että ensin kroppa ja sitten pää kuntoon. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat taipuvaisempia ajattelemaan, että tämän tulisi olla päinvastoin.
Hallitseva transtotuus on vähän kuon homoudessakin että mihinkään ei saa koskea, mitään ei saa eheyttää, oikeus olla! Oikeus olla muuttuu nopeasti oikeudeksi saada juuri sellaista prosedyyriä kuin mitä lekurilta voi tilata. Psykoterapian tuputus jopa loukkaa kun se jotenkin taivuttelee, ehdottelee ja manipuloi normoksi.
En sano että tämä edustaa kaikkia transkandidaatteja mutta ääntä näistä mutku mä haluun! - tyypeistä lähtee sitäkin enemmän.
Aktivismi haluaa transeille (ja homoille) yms. oikeuden olla mitä ovat, mutta vain aktivismin omilla ehdoilla eikä näiden henkilöiden omilla ehdoilla jotka ei ehkä sovikaan aktivismin haluamaan narratiiviin. Aktivismi hakee yksinkertaisia totuuksia joissa ei ole mitään tulkinnanvaraa. Maailma ei ole yksinkertainen eikä tuossa mielessä binäärinen (nolla, yksi, tosi, epätosi jne) vaan hyvin monisävyinen ja ulotteinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mielenterveysongelmia voi korjata toisella mielenterveysongelmalla. Sukupuolenvaihtaminen (ei siis korjaus) on mielenterveysongelman takia tehtäviä turhia, tarpeettomia leikkauksia jotka pitäisi tehdä omilla kustannuksillaan jos sellaisen itselleen tekee.
Sukupuolikokemuksen sanominen mielenterveysongelmaksi on älytöntä jos tavallinen heterokin syntyisi huomenna vastakkaisen sukupuolen kehossa. Suurella todennäköisyydellä siitä syntyisi mielenterveysongelma.
Ei ole olemassa sellaista tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi, että transsukupuolisuus olisi jotenkin sisäsyntyistä ja vaikkapa aivoissa oleva asia. Transhoitoihin pääsy perustuu ainoastaan keskusteluun ja sen kautta diagnoosin määrittämiseen, ja diagnoosinhan saa myös valehtelemalla. Diagnoosin etsimisessä ei käytetä vaikkapa aivokuvannusta. Jos siis sanoo, että transkokemus olisi jotain muuta kuin mielenterveysongelma, olisi hyvä, että voisi viitata johonkin konkreettiseen.
Eihän se kokemus synny tyhjästä ja kuitenkin vähemmistöstä kyse. Loogisinta olisi joku aivokuvantaminen mutta eikö homoseksuaalisuuskin löydy aivoista ja mikä ero tässä on transsukupuoliseen?
Ei synnykään tyhjästä. Syitä on monia, esim. homoseksuaalisuus, seksuaalisen väkivallan kokeminen, PTSD, fetissi. Minulla on sellainen käsitys, että homoseksuaalisuuttakaan ei mitenkään tyhjentävästi aivokuvantamisella löydy. Se vähä, mitä sukupuolieroista aivoissa tiedän, on se, että niitä on, mutta variaatiota esiintyy erittäin paljon. Jos transsukupuolisuus olisi löydettävissä aivoista, sitä käytettäisiin diagnostiikassa.
Olet oikeassa. Seksuaalinen suuntautuminen ei synny aivoissa eikä transsukupuolisuuttakaan voi millään luotettavalla tavalla diagnosoida. Siinäkin yksi peruste sen puolesta, ettei hoitoja tule tehdä yhteiskunnan kustannuksella. Hoitovirheiden riski on liian suuri etenkin mielenterveysongelmien kanssa yhdessä - eikä transsukupuolisuus käytännössä ilmene koskaan ilman muita vakavia mielenterveysongelmia.
Missä se sitten syntyy jos ei aivoissa? Aivoissa on kaiken käyttäytymisemme pohja ja siellä on myös synnynnäisiä tekijöitä.
En minä tiedä, mutta sen perusteella, mitä olen lukenut, seksuaalisuutta ei voi mitenkään tyhjentävästi aivokuvannuksella päätellä. Ehkä oli vähän harhaanjohtavaa sanoa, että seksuaalisuus ei synny aivoissa, tarkoitin siis sitä, että aivokuvannus ei tuo tyhjentävää vastausta seksuaalisuuteen. On olemassa erittäin miestyypilliset ja erittäin naistyypilliset aivot, ja ainakin mun käsittääkseni on olemassa homoseksuaalisia, joilla on huomattava määrä vastakkaisen sukupuolen piirteitä aivoissa. Mutta niin kuulemma on vaikkapa naispuolisilla autisteilla.
Nyt tämä ei ole ala, josta tiedän valtavan paljon. Suosittelen ennemmin googlettamaan kuin uskomaan mun höpinöitä. Se on mun käsittääkseni fakta, että mitään syntymekanismia homoseksuaalisuudelle ei ole löytynyt, ts. ei voida tutkimuksen valossa sanoa, että homoseksuaalisuus johtuu TÄSTÄ. Mun perstuntuma sanoisi, että se johtuu eri yksilöiden kohdalla eri asioista.
Kyllä, ja yksi altistava tekijä on valitettavasti lapsena/nuorena tapahtunut seksuaalinen hyväksikäyttö.
Pahimmillaan aate voi kuitata tämänkin vain heteronormatiivisena syrjintänä kun kumpikn halusi ja heterotkin tekee sitä tätä ja tuota, älkää meitä syyttäkö! Tältä näyttää vastuuttomuus rumimmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli tietojani on minun tietämättä käytetty johonkin tuollaiseen tutkimukseen? Hei vaan, kaikki hyvin mitä tulee sukupuoliasioihin. Se syy minkä takia käyn psykoterapiassa nyt 13 vuotta sukupuolen korjauksen jälkeen ei liity siihen mitenkään vaan elämän muihin traumoihin, alkaen lapsuudenkodin väkivallasta aina sinne oman lapsen kuolemaan asti. Jo tutkimusten aikaan psykologi linjasi että psykoterapiaa tarvittaessa niihin traumoihin, mutta terve pää eli ei estettä diagnoosille. Ja tätäkö nyt sitten käytetään argumenttina sille miksi minä ja muut transihmiset eivät tarvitse edes sitä yhtä hyvää eli transhoitoja? 😬
Ei ole edes mitenkään tavatonta että vähemmistöön kuuluva henkilö kärsii myös henkisesti, sitä enemmän mitä vihamielisempi ympäröivä maailma on heitä kohtaan. Transihmiset joutuu lähes järjestään käymään tutkimusten rinnalla terapiassa, koska erityisesti sellainen väärään sukupuoleen pakottamalla kasvattaminen on traumaattista. Nyt valoja päälle.
Tottakai rekisteritietoja käytetään tutkimuksissa. Sama se on onko kyseessä transhoidot, polvileikkaus vai astman hoito. Seurannalla pyritään kehittämään toimivinta mahdollista hoitoa.
Hyvä että jaoit oman kokemukseni ja näkemyksesi. Minun kokemukseni transprosessin läpikäyneenä on toisenlainen kuin sinulla. Minua transhoidot eivät auttaneet ja päädyin detransitioon. Ymmärsin sukupuolidysforian liittyneen traumoihini, muihin mt-ongelmiini sekä sosiaaliseen kuplautumiseen ja tietynlaisen ajattelumallin omaksumiseen kriittisessä elämänvaiheessa.
Meitä transprosessin läpikäyneitä on moneen junaan. Koska kokemuksia on niin monenlaisia ja transhoidot osoittautuvat toimivaksi ratkaisuksi vain osalle porukasta, kun taas osalle niistä koituu lisää ongelmia, tarvitaan lisää tutkimusta.
Moi sametti. Detransitioituvat ovat yhä vieläkin häviävän pieni ryhmä joten transitioituneita ei ole moneen junaan sillä tavalla mitä yrität implikoida. Se että transihmiset hakevat mt-hoitoja muista syihin - tai vaikka siihen vähemmistöstressiin liittyvistä syistä - ei ole mikään todiste transhoitojen toimimattomuudesta. Ainoa keino selvittää asia olisi kysyä itse transihmisiltä, ja aiemman näytön perusteella on voitu todeta että 1. transhoidoista on hyötyä transsukupuolisille, ja 2. transihmiset usein tarvitsevat hoitojen lisäksi terapiaa koska heillä on vähemmistön edustajina suurempi riski kohdata traumaattisia kokemuksia elämässään, esim. kiusaamista ja väkivaltaa.
En ole Sametti. Detransitioitujia on aika paljon Suomessakin. Valtaosa meistä ei halua olla omalla naamallaan julkisuudessa.
Vierailija kirjoitti:
Eli tietojani on minun tietämättä käytetty johonkin tuollaiseen tutkimukseen? Hei vaan, kaikki hyvin mitä tulee sukupuoliasioihin. Se syy minkä takia käyn psykoterapiassa nyt 13 vuotta sukupuolen korjauksen jälkeen ei liity siihen mitenkään vaan elämän muihin traumoihin, alkaen lapsuudenkodin väkivallasta aina sinne oman lapsen kuolemaan asti. Jo tutkimusten aikaan psykologi linjasi että psykoterapiaa tarvittaessa niihin traumoihin, mutta terve pää eli ei estettä diagnoosille. Ja tätäkö nyt sitten käytetään argumenttina sille miksi minä ja muut transihmiset eivät tarvitse edes sitä yhtä hyvää eli transhoitoja? 😬
Ei ole edes mitenkään tavatonta että vähemmistöön kuuluva henkilö kärsii myös henkisesti, sitä enemmän mitä vihamielisempi ympäröivä maailma on heitä kohtaan. Transihmiset joutuu lähes järjestään käymään tutkimusten rinnalla terapiassa, koska erityisesti sellainen väärään sukupuoleen pakottamalla kasvattaminen on traumaattista. Nyt valoja päälle.
Hei! Mitenkään omaa kokemustasi väheksymättä, on pakko todeta, että pitäähän meillä olla jotain konkreettista mittaria osoittaa, että julkisista varoista maksetuilla hoidoilla on hyötyä, muuta kuin henkilön oma fiilis. Pitäisi siis pystyä näyttämään, että terveyshyöty radikaaleilla hoidoilla lisääntyy, minkä pitäisi näkyä jollain tavalla mielenterveyden paranemisena, toimintakyvyn lisääntymisenä tai muuna mitattavana asiana. Se, että tilastoissa olisi kiva tällaista hyötyä nähdä ei tietenkään mitätöi sitä, etteikö ihminen voisi myöhemmässä elämässä joutua terapiaan vaikkapa kamalan tapahtuman vuoksi. Mutta joku hyöty meillä pitäisi olla. Muutoin täytyy oikeasti kyseenalaistaa, pitääkö nämä maksaa verorahoista, kuin meillä on myös sairauksia joita pitäisi hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli tietojani on minun tietämättä käytetty johonkin tuollaiseen tutkimukseen? Hei vaan, kaikki hyvin mitä tulee sukupuoliasioihin. Se syy minkä takia käyn psykoterapiassa nyt 13 vuotta sukupuolen korjauksen jälkeen ei liity siihen mitenkään vaan elämän muihin traumoihin, alkaen lapsuudenkodin väkivallasta aina sinne oman lapsen kuolemaan asti. Jo tutkimusten aikaan psykologi linjasi että psykoterapiaa tarvittaessa niihin traumoihin, mutta terve pää eli ei estettä diagnoosille. Ja tätäkö nyt sitten käytetään argumenttina sille miksi minä ja muut transihmiset eivät tarvitse edes sitä yhtä hyvää eli transhoitoja? 😬
Ei ole edes mitenkään tavatonta että vähemmistöön kuuluva henkilö kärsii myös henkisesti, sitä enemmän mitä vihamielisempi ympäröivä maailma on heitä kohtaan. Transihmiset joutuu lähes järjestään käymään tutkimusten rinnalla terapiassa, koska erityisesti sellainen väärään sukupuoleen pakottamalla kasvattaminen on traumaattista. Nyt valoja päälle.
Tottakai rekisteritietoja käytetään tutkimuksissa. Sama se on onko kyseessä transhoidot, polvileikkaus vai astman hoito. Seurannalla pyritään kehittämään toimivinta mahdollista hoitoa.
Hyvä että jaoit oman kokemukseni ja näkemyksesi. Minun kokemukseni transprosessin läpikäyneenä on toisenlainen kuin sinulla. Minua transhoidot eivät auttaneet ja päädyin detransitioon. Ymmärsin sukupuolidysforian liittyneen traumoihini, muihin mt-ongelmiini sekä sosiaaliseen kuplautumiseen ja tietynlaisen ajattelumallin omaksumiseen kriittisessä elämänvaiheessa.
Meitä transprosessin läpikäyneitä on moneen junaan. Koska kokemuksia on niin monenlaisia ja transhoidot osoittautuvat toimivaksi ratkaisuksi vain osalle porukasta, kun taas osalle niistä koituu lisää ongelmia, tarvitaan lisää tutkimusta.
Moi sametti. Detransitioituvat ovat yhä vieläkin häviävän pieni ryhmä joten transitioituneita ei ole moneen junaan sillä tavalla mitä yrität implikoida. Se että transihmiset hakevat mt-hoitoja muista syihin - tai vaikka siihen vähemmistöstressiin liittyvistä syistä - ei ole mikään todiste transhoitojen toimimattomuudesta. Ainoa keino selvittää asia olisi kysyä itse transihmisiltä, ja aiemman näytön perusteella on voitu todeta että 1. transhoidoista on hyötyä transsukupuolisille, ja 2. transihmiset usein tarvitsevat hoitojen lisäksi terapiaa koska heillä on vähemmistön edustajina suurempi riski kohdata traumaattisia kokemuksia elämässään, esim. kiusaamista ja väkivaltaa.
"Ainoa keino selvittää asia olisi kysyä itse transihmisiltä, ja aiemman näytön perusteella on voitu todeta että 1. transhoidoista on hyötyä transsukupuolisille, ja 2. transihmiset usein tarvitsevat hoitojen lisäksi terapiaa koska heillä on vähemmistön edustajina suurempi riski kohdata traumaattisia kokemuksia elämässään, esim. kiusaamista ja väkivaltaa."
Kuuluisiko näihin "itse transihmisiin", joilta asiasta tulisi kysyä, myös sellaiset transhoitoja saaneet, jotka eivät enää identifioidu transsukupuoliseksi?
Voisiko transfobia olla yksi syy, miksi niin monet tarvitsevat intensiivistä psykiatrista hoitoa kaiken jälkeen?
Hoidot kun eivät muuta ahdasmielisen yhteisön asenteista. Transhoitojen jälkeen kamppailu syrjiviä asenteista vastaan pääsee vasta alkamaan.
Eli tietojani on minun tietämättä käytetty johonkin tuollaiseen tutkimukseen? Hei vaan, kaikki hyvin mitä tulee sukupuoliasioihin. Se syy minkä takia käyn psykoterapiassa nyt 13 vuotta sukupuolen korjauksen jälkeen ei liity siihen mitenkään vaan elämän muihin traumoihin, alkaen lapsuudenkodin väkivallasta aina sinne oman lapsen kuolemaan asti. Jo tutkimusten aikaan psykologi linjasi että psykoterapiaa tarvittaessa niihin traumoihin, mutta terve pää eli ei estettä diagnoosille. Ja tätäkö nyt sitten käytetään argumenttina sille miksi minä ja muut transihmiset eivät tarvitse edes sitä yhtä hyvää eli transhoitoja? 😬
Ei ole edes mitenkään tavatonta että vähemmistöön kuuluva henkilö kärsii myös henkisesti, sitä enemmän mitä vihamielisempi ympäröivä maailma on heitä kohtaan. Transihmiset joutuu lähes järjestään käymään tutkimusten rinnalla terapiassa, koska erityisesti sellainen väärään sukupuoleen pakottamalla kasvattaminen on traumaattista. Nyt valoja päälle.