Tutkimus: Sukupuolenkorjaushoidot eivät ole yhteydessä nuorten mielenterveyden paranemiseen

Vierailija kirjoitti:

Pelkän myös pahoin, että tämän tutkimuksen myötä transsukupuolisuus aletaan nähdä hoitamattomana mt-ongelmana ja hoidot poistetaan julkisesta palveluvalikoimasta. Seuraus, että ihmiset joutuvat hakeutumaan mahdollisesti vaarallisiinkin hoitoihin ulkomaille. Kyse ei ole mistään pienestä porukasta, koska tranasukupuolisuuden insidenssi on ollut nousussa länsimaissa 2010-luvun jälkeen.

Minusta taas korkea kynnys hoidoille on hyväksi, se tulee vähentämään toimenpiteitä ja lisäämään harkintaa, koska hoidot vaativat varallisuutta. Hormonihoidot ja lukuisat kirurgiset toimenpiteet ovat todella kalliita. Jos tulos on heikko, ei suomalainen terveydenhuolto ole vastuussa siitä, jos itse kuitenkin päättää riskin ottaa. Nythän tilanne on se, että katujat aivan oikeutetusti syyttävät hoitojärjestelmää hoitovirheestä. Meillä ei kuitenkaan ole yhtään varmaa keinoa diagnosoida transsukupuolisuutta, koska se sekoittuu muihin mielenterveysongelmiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mielenterveysongelmia voi korjata toisella mielenterveysongelmalla. Sukupuolenvaihtaminen (ei siis korjaus) on mielenterveysongelman takia tehtäviä turhia, tarpeettomia leikkauksia jotka pitäisi tehdä omilla kustannuksillaan jos sellaisen itselleen tekee.

Sukupuolikokemuksen sanominen mielenterveysongelmaksi on älytöntä jos tavallinen heterokin syntyisi huomenna vastakkaisen sukupuolen kehossa. Suurella todennäköisyydellä siitä syntyisi mielenterveysongelma.

Ei ole olemassa sellaista tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi, että transsukupuolisuus olisi jotenkin sisäsyntyistä ja vaikkapa aivoissa oleva asia. Transhoitoihin pääsy perustuu ainoastaan keskusteluun ja sen kautta diagnoosin määrittämiseen, ja diagnoosinhan saa myös valehtelemalla. Diagnoosin etsimisessä ei käytetä vaikkapa aivokuvannusta. Jos siis sanoo, että transkokemus olisi jotain muuta kuin mielenterveysongelma, olisi hyvä, että voisi viitata johonkin konkreettiseen. 

Eihän se kokemus synny tyhjästä ja kuitenkin vähemmistöstä kyse. Loogisinta olisi joku aivokuvantaminen mutta eikö homoseksuaalisuuskin löydy aivoista ja mikä ero tässä on transsukupuoliseen?

Ei synnykään tyhjästä. Syitä on monia, esim. homoseksuaalisuus, seksuaalisen väkivallan kokeminen, PTSD, fetissi. Minulla on sellainen käsitys, että homoseksuaalisuuttakaan ei mitenkään tyhjentävästi aivokuvantamisella löydy. Se vähä, mitä  sukupuolieroista aivoissa tiedän, on se, että niitä on, mutta variaatiota esiintyy erittäin paljon. Jos transsukupuolisuus olisi löydettävissä aivoista, sitä käytettäisiin diagnostiikassa.

Olet oikeassa. Seksuaalinen suuntautuminen ei synny aivoissa eikä transsukupuolisuuttakaan voi millään luotettavalla tavalla diagnosoida. Siinäkin yksi peruste sen puolesta, ettei hoitoja tule tehdä yhteiskunnan kustannuksella. Hoitovirheiden riski on liian suuri etenkin mielenterveysongelmien kanssa yhdessä - eikä transsukupuolisuus käytännössä ilmene koskaan ilman muita vakavia mielenterveysongelmia.

Missä se sitten syntyy jos ei aivoissa? Aivoissa on kaiken käyttäytymisemme pohja ja siellä on myös synnynnäisiä tekijöitä.

En minä tiedä, mutta sen perusteella, mitä olen lukenut, seksuaalisuutta ei voi mitenkään tyhjentävästi aivokuvannuksella päätellä. Ehkä oli vähän harhaanjohtavaa sanoa, että seksuaalisuus ei synny aivoissa, tarkoitin siis sitä, että aivokuvannus ei tuo tyhjentävää vastausta seksuaalisuuteen. On olemassa erittäin miestyypilliset ja erittäin naistyypilliset aivot, ja ainakin mun käsittääkseni on olemassa homoseksuaalisia, joilla on huomattava määrä vastakkaisen sukupuolen piirteitä aivoissa. Mutta niin kuulemma on vaikkapa naispuolisilla autisteilla.

 

Nyt tämä ei ole ala, josta tiedän valtavan paljon. Suosittelen ennemmin googlettamaan kuin uskomaan mun höpinöitä. Se on mun käsittääkseni fakta, että mitään syntymekanismia homoseksuaalisuudelle ei ole löytynyt, ts. ei voida tutkimuksen valossa sanoa, että homoseksuaalisuus johtuu TÄSTÄ. Mun perstuntuma sanoisi, että se johtuu eri yksilöiden kohdalla eri asioista.

En siihen usko että johtuisi eri henkilöiden kohdalla eri asioista. Näen sen jotenkin samanlaisena asiana miten jostakin syntyy nainen ja toisesta mies. Ne on sitten variaatioita sukupuolen lisänä minkälainen seksuaalinen suuntautuminen on.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan monella kehodysforia johtuu seksuaalisesta kaltoinkohtelusta? Etenkin transmiehillä on keskimääräistä useammin lapsuudessa tai varhaisessa nuoruudessa koettua hyväksikäyttöä.

Ja annatkos lähteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mielenterveysongelmia voi korjata toisella mielenterveysongelmalla. Sukupuolenvaihtaminen (ei siis korjaus) on mielenterveysongelman takia tehtäviä turhia, tarpeettomia leikkauksia jotka pitäisi tehdä omilla kustannuksillaan jos sellaisen itselleen tekee.

Sukupuolikokemuksen sanominen mielenterveysongelmaksi on älytöntä jos tavallinen heterokin syntyisi huomenna vastakkaisen sukupuolen kehossa. Suurella todennäköisyydellä siitä syntyisi mielenterveysongelma.

Ei ole olemassa sellaista tieteellistä tutkimusta, joka osoittaisi, että transsukupuolisuus olisi jotenkin sisäsyntyistä ja vaikkapa aivoissa oleva asia. Transhoitoihin pääsy perustuu ainoastaan keskusteluun ja sen kautta diagnoosin määrittämiseen, ja diagnoosinhan saa myös valehtelemalla. Diagnoosin etsimisessä ei käytetä vaikkapa aivokuvannusta. Jos siis sanoo, että transkokemus olisi jotain muuta kuin mielenterveysongelma, olisi hyvä, että voisi viitata johonkin konkreettiseen. 

Eihän se kokemus synny tyhjästä ja kuitenkin vähemmistöstä kyse. Loogisinta olisi joku aivokuvantaminen mutta eikö homoseksuaalisuuskin löydy aivoista ja mikä ero tässä on transsukupuoliseen?

Ei synnykään tyhjästä. Syitä on monia, esim. homoseksuaalisuus, seksuaalisen väkivallan kokeminen, PTSD, fetissi. Minulla on sellainen käsitys, että homoseksuaalisuuttakaan ei mitenkään tyhjentävästi aivokuvantamisella löydy. Se vähä, mitä  sukupuolieroista aivoissa tiedän, on se, että niitä on, mutta variaatiota esiintyy erittäin paljon. Jos transsukupuolisuus olisi löydettävissä aivoista, sitä käytettäisiin diagnostiikassa.

Olet oikeassa. Seksuaalinen suuntautuminen ei synny aivoissa eikä transsukupuolisuuttakaan voi millään luotettavalla tavalla diagnosoida. Siinäkin yksi peruste sen puolesta, ettei hoitoja tule tehdä yhteiskunnan kustannuksella. Hoitovirheiden riski on liian suuri etenkin mielenterveysongelmien kanssa yhdessä - eikä transsukupuolisuus käytännössä ilmene koskaan ilman muita vakavia mielenterveysongelmia.

Missä se sitten syntyy jos ei aivoissa? Aivoissa on kaiken käyttäytymisemme pohja ja siellä on myös synnynnäisiä tekijöitä.

En minä tiedä, mutta sen perusteella, mitä olen lukenut, seksuaalisuutta ei voi mitenkään tyhjentävästi aivokuvannuksella päätellä. Ehkä oli vähän harhaanjohtavaa sanoa, että seksuaalisuus ei synny aivoissa, tarkoitin siis sitä, että aivokuvannus ei tuo tyhjentävää vastausta seksuaalisuuteen. On olemassa erittäin miestyypilliset ja erittäin naistyypilliset aivot, ja ainakin mun käsittääkseni on olemassa homoseksuaalisia, joilla on huomattava määrä vastakkaisen sukupuolen piirteitä aivoissa. Mutta niin kuulemma on vaikkapa naispuolisilla autisteilla.

 

Nyt tämä ei ole ala, josta tiedän valtavan paljon. Suosittelen ennemmin googlettamaan kuin uskomaan mun höpinöitä. Se on mun käsittääkseni fakta, että mitään syntymekanismia homoseksuaalisuudelle ei ole löytynyt, ts. ei voida tutkimuksen valossa sanoa, että homoseksuaalisuus johtuu TÄSTÄ. Mun perstuntuma sanoisi, että se johtuu eri yksilöiden kohdalla eri asioista.

En siihen usko että johtuisi eri henkilöiden kohdalla eri asioista. Näen sen jotenkin samanlaisena asiana miten jostakin syntyy nainen ja toisesta mies. Ne on sitten variaatioita sukupuolen lisänä minkälainen seksuaalinen suuntautuminen on.

Olen eri, mutta en minäkään näe. Mitä kauemmin olen ollut työkseni ihmisten kanssa tekemisissä ja myös tehnyt heistä diagnooseja, sitä paremmin on käynyt ilmi, ettei yksilöllisyyttä ihan valtavasti kuitenkaan ole. Kehityksen ladut on kuitenkin jo aika hyvin tiedossa esimerkiksi varhaisen vuorovaikutuksen objektisuhteiden osalta, mihin seksuaalinen suuntautuminen ja fantasiamaailman kehitys liittyy. Toinen tärkeä vaihe on murrosikä ja sen jälkeen traumat ja erilaiset avainkokemukset, joita ei kuitenkaan kaikilla ole.

Lapsena halusin olla prinsessa, myöhemmin Teräsmies. Aikuistuin ja huomasin voivani olla kumpikin.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko tämä ilmiö johtua siitä, että monet tunnetusti harjoittelevat etukäteen mahdollisimman tasapainoisen kuvan antamisesta itsestään, jotta pääsisivät hoitoihin? He jopa jakavat keskenään vinkkejä, miten kannattaa vastata mihinkin kysymykseen. Sitten kun hoidot on saatu, niin ei ole enää tarvetta esittää.

Osaksi varmasti tämä. Ja osaksi se että hormonit vaikuttavat meissä kaikkeen. Myös mielialoihin ja oloon. Jos ongelmia ei selvitä ja syö hormoneita siihen päälle niin se helposti aiheuttaa lisämyrskyä tunne-elämään.

Ehkäpä tätä asiaa pohditaan jo budjettineuvotteluissa, sillä hoitojen rajaamista joudutaan tekemään joka päivä ja tämä asia vaikuttaa selvältä. Ei siihen tarvita kuin yksi päätös, kun näyttö on selvä. Emme enää leikkaa nivelrikkoisia polviakaan, koska siitä valtaosa ei hyödy, nykyisin niitä leikkauksia ei tehdä enää yksityisestikään, kun etiikka ei salli. 

Eli tietojani on minun tietämättä käytetty johonkin tuollaiseen tutkimukseen? Hei vaan, kaikki hyvin mitä tulee sukupuoliasioihin. Se syy minkä takia käyn psykoterapiassa nyt 13 vuotta sukupuolen korjauksen jälkeen ei liity siihen mitenkään vaan elämän muihin traumoihin, alkaen lapsuudenkodin väkivallasta aina sinne oman lapsen kuolemaan asti. Jo tutkimusten aikaan psykologi linjasi että psykoterapiaa tarvittaessa niihin traumoihin, mutta terve pää eli ei estettä diagnoosille. Ja tätäkö nyt sitten käytetään argumenttina sille miksi minä ja muut transihmiset eivät tarvitse edes sitä yhtä hyvää eli transhoitoja? 😬

Ei ole edes mitenkään tavatonta että vähemmistöön kuuluva henkilö kärsii myös henkisesti, sitä enemmän mitä vihamielisempi ympäröivä maailma on heitä kohtaan. Transihmiset joutuu lähes järjestään käymään tutkimusten rinnalla terapiassa, koska erityisesti sellainen väärään sukupuoleen pakottamalla kasvattaminen on traumaattista. Nyt valoja päälle.

Verrokkiryhmänä oli käytetty spesifisti nuoria jotka ei tarvitse mt-hoitoja.. Häh!? Eikö oikea vertailukohta olisi nimenomaan ei-trans nuoret jotka hakeutuu mt-hoitojen piiriin, ja sitten verrataan että kumpi käyttää niitä palveluja enemmän ja mistä syystä? Mitä yllättävää siinä on että mt-hoitoja käyttämättömät nuoret ei käytä niitä, kun taas transihmisien joukossa on niitä jotka käyttää? Kuka ke ha ri on päätynyt tuollaiseen kehäpäätelmään? :D

Vierailija kirjoitti:

Eli tietojani on minun tietämättä käytetty johonkin tuollaiseen tutkimukseen? Hei vaan, kaikki hyvin mitä tulee sukupuoliasioihin. Se syy minkä takia käyn psykoterapiassa nyt 13 vuotta sukupuolen korjauksen jälkeen ei liity siihen mitenkään vaan elämän muihin traumoihin, alkaen lapsuudenkodin väkivallasta aina sinne oman lapsen kuolemaan asti. Jo tutkimusten aikaan psykologi linjasi että psykoterapiaa tarvittaessa niihin traumoihin, mutta terve pää eli ei estettä diagnoosille. Ja tätäkö nyt sitten käytetään argumenttina sille miksi minä ja muut transihmiset eivät tarvitse edes sitä yhtä hyvää eli transhoitoja? 😬

Ei ole edes mitenkään tavatonta että vähemmistöön kuuluva henkilö kärsii myös henkisesti, sitä enemmän mitä vihamielisempi ympäröivä maailma on heitä kohtaan. Transihmiset joutuu lähes järjestään käymään tutkimusten rinnalla terapiassa, koska erityisesti sellainen väärään sukupuoleen pakottamalla kasvattaminen on traumaattista. Nyt valoja päälle.

Tottakai rekisteritietoja käytetään tutkimuksissa. Sama se on onko kyseessä transhoidot, polvileikkaus vai astman hoito. Seurannalla pyritään kehittämään toimivinta mahdollista hoitoa.

Hyvä että jaoit oman kokemukseni ja näkemyksesi. Minun kokemukseni transprosessin läpikäyneenä on toisenlainen kuin sinulla. Minua transhoidot eivät auttaneet ja päädyin detransitioon. Ymmärsin sukupuolidysforian liittyneen traumoihini, muihin mt-ongelmiini sekä sosiaaliseen kuplautumiseen ja tietynlaisen ajattelumallin omaksumiseen kriittisessä elämänvaiheessa.

Meitä transprosessin läpikäyneitä on moneen junaan. Koska kokemuksia on niin monenlaisia ja transhoidot osoittautuvat toimivaksi ratkaisuksi vain osalle porukasta, kun taas osalle niistä koituu lisää ongelmia, tarvitaan lisää tutkimusta. 

Onko Hesarissa ollut mitään tästä tutkimuksesta?

Vilkaisin tutkimusta ja ihmettelen kyllä että on noin surkealla asetelmalla ja kehnolla käsittelyllä läpi vertaisarvioinnista ja julkaisuun asti. Aivan uskomattoman surkea esitys. 

Tutkimusta on kritisoitu mm. ristiriitaisista johtopäätöksistä, metodologisista heikkouksista (mm. sosiopsykologisten tekijöiden, kuten vähemmistöstressin sivuuttaminen ja pelkkään rekisteridataan keskittyminen). Esimerkiksi syrjintä ja vähemmistöstressi ovat omiaan lisäämään psykiatrisen tuen tarvetta, lisäksi tutkimuksessa ei eritellä, miksi asiakkaat ovat psykiatrista tukea tarvinneet. Psykiatrista tukea tarvitaan hyvin monenlaisissa tilanteissa ja esimerkiksi diagnoosi "masennus- ja aihdistuneisuushäiriö" voi viitata tosiasiassa burnoutiin, lisäski esimerkiksi lievän tai keskivaikean masennuksen alla voidaan käsitellä elämän kriisejä. 

Tutkimuksessa siis on katsottu hoitokontaktin yleisyyttä, ei sen syytä tai perustetta. 

Tämä tutkimus on kirjoitettu siten, että olisi ikään kuin huono asia hakea apua, silloin kun kokee sille olevan tarvetta.

Vierailija kirjoitti:

Vilkaisin tutkimusta ja ihmettelen kyllä että on noin surkealla asetelmalla ja kehnolla käsittelyllä läpi vertaisarvioinnista ja julkaisuun asti. Aivan uskomattoman surkea esitys. 

 

Tutkimusta on kritisoitu mm. ristiriitaisista johtopäätöksistä, metodologisista heikkouksista (mm. sosiopsykologisten tekijöiden, kuten vähemmistöstressin sivuuttaminen ja pelkkään rekisteridataan keskittyminen). Esimerkiksi syrjintä ja vähemmistöstressi ovat omiaan lisäämään psykiatrisen tuen tarvetta, lisäksi tutkimuksessa ei eritellä, miksi asiakkaat ovat psykiatrista tukea tarvinneet. Psykiatrista tukea tarvitaan hyvin monenlaisissa tilanteissa ja esimerkiksi diagnoosi "masennus- ja aihdistuneisuushäiriö" voi viitata tosiasiassa burnoutiin, lisäski esimerkiksi lievän tai keskivaikean masennuksen alla voidaan käsitellä elämän kriisejä. 

Tutkimuksessa siis on katsottu hoitokontaktin yleisyyttä, ei sen syytä tai perustetta. 

 

 

Tämä tutkimus on kirjoitettu siten, että olisi ikään kuin huono asia hakea apua, silloin kun kokee sille olevan tarvetta.

Eihän tämä tutkimus väitäkään olevansa muuta kuin rekisteritutkimus! Jos haluaa selvittää syitä ja perusteita tämän tutkimuksen tulosten taustalla, sitten on tehtävä lisää tutkimusta! Tällaista tieteen tekeminen on!

Ompa yllättävää että nuori joka ei edes ymmärrä itseään ei paranna mielenterveyttään sillä että hänen sukuelimet leikataan. Miksi tälläsistä asioista edes väännetään :D Kaikkea sitä ihmiset kuluttaa energiaansa, miten normaali ihminen ei voi tietää tälläsiä asioita, se hämmästyttä eniten ja vielä enemmän hämmästyttää se, että tälläsistä asioista vääntää ihan "ammattilaisetkin" 

Tällaiseen leikkaukseen hakeutuminenkin jo itsessään kertoo pään ongelmista. Trendikästä kuitenkin nykyaikana hehkutella näitä marginaaliryhmiin kuuluvia, jotta voi itse hyveposeerata. 

Tästä syystä transpolilla on aina pitkä pakollinen psykiatrinen jakso. He tunnistavat myös ajatuksen siitä, että nuorella on muuten vaikeaa ja siksi kuvitellaan että transitio muuttaisi kaiken. 

Toisaalta, on olemassa jotain näyttöä siitä että tietyntyyppiset psykologiset ongelmat ovat tyypillisiä transihmisille. 

Se ei tarkoita sitä, että he katuisivat. Katujia on itse asiassa aika vähän. Niinpä tuo samettiorkidea taitaa olla aika täysityöllistetty konservatiivien evankelistana, muut transsit haluaa lähinnä vain elää rauhassa uutta elmäänsä. 

Tutkittu tieto täydentyy.

Jotkut psykiatrithan ovat kommentoineet, että transpoleille hakeutuva populaatio on muuttunut vuosien saatossa.

Voisiko olla, että transhoitoihin hakeutuu nyt enemmän henkilöitä, jotka ylipäätään hakevat hanakammin apua ongelmiinsa?

Myös diagnoosin tulkinta on varmaankin muuttunut ajassa. Nykyäänhän korostetaan näissä asioissa eniten yksilön kokemusta.

Marssijärjestys näyttää olevan, että ensin kroppa ja sitten pää kuntoon. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat taipuvaisempia ajattelemaan, että tämän tulisi olla päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli tietojani on minun tietämättä käytetty johonkin tuollaiseen tutkimukseen? Hei vaan, kaikki hyvin mitä tulee sukupuoliasioihin. Se syy minkä takia käyn psykoterapiassa nyt 13 vuotta sukupuolen korjauksen jälkeen ei liity siihen mitenkään vaan elämän muihin traumoihin, alkaen lapsuudenkodin väkivallasta aina sinne oman lapsen kuolemaan asti. Jo tutkimusten aikaan psykologi linjasi että psykoterapiaa tarvittaessa niihin traumoihin, mutta terve pää eli ei estettä diagnoosille. Ja tätäkö nyt sitten käytetään argumenttina sille miksi minä ja muut transihmiset eivät tarvitse edes sitä yhtä hyvää eli transhoitoja? 😬

Ei ole edes mitenkään tavatonta että vähemmistöön kuuluva henkilö kärsii myös henkisesti, sitä enemmän mitä vihamielisempi ympäröivä maailma on heitä kohtaan. Transihmiset joutuu lähes järjestään käymään tutkimusten rinnalla terapiassa, koska erityisesti sellainen väärään sukupuoleen pakottamalla kasvattaminen on traumaattista. Nyt valoja päälle.

Tottakai rekisteritietoja käytetään tutkimuksissa. Sama se on onko kyseessä transhoidot, polvileikkaus vai astman hoito. Seurannalla pyritään kehittämään toimivinta mahdollista hoitoa.

 

Hyvä että jaoit oman kokemukseni ja näkemyksesi. Minun kokemukseni transprosessin läpikäyneenä on toisenlainen kuin sinulla. Minua transhoidot eivät auttaneet ja päädyin detransitioon. Ymmärsin sukupuolidysforian liittyneen traumoihini, muihin mt-ongelmiini sekä sosiaaliseen kuplautumiseen ja tietynlaisen ajattelumallin omaksumiseen kriittisessä elämänvaiheessa.

 

Meitä transprosessin läpikäyneitä on moneen junaan. Koska kokemuksia on niin monenlaisia ja transhoidot osoittautuvat toimivaksi ratkaisuksi vain osalle porukasta, kun taas osalle niistä koituu lisää ongelmia, tarvitaan lisää tutkimusta. 

Moi sametti. Detransitioituvat ovat yhä vieläkin häviävän pieni ryhmä joten transitioituneita ei ole moneen junaan sillä tavalla mitä yrität implikoida. Se että transihmiset hakevat mt-hoitoja muista syihin - tai vaikka siihen vähemmistöstressiin liittyvistä syistä - ei ole mikään todiste transhoitojen toimimattomuudesta. Ainoa keino selvittää asia olisi kysyä itse transihmisiltä, ja aiemman näytön perusteella on voitu todeta että 1. transhoidoista on hyötyä transsukupuolisille, ja 2. transihmiset usein tarvitsevat hoitojen lisäksi terapiaa koska heillä on vähemmistön edustajina suurempi riski kohdata traumaattisia kokemuksia elämässään, esim. kiusaamista ja väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Tästä syystä transpolilla on aina pitkä pakollinen psykiatrinen jakso. He tunnistavat myös ajatuksen siitä, että nuorella on muuten vaikeaa ja siksi kuvitellaan että transitio muuttaisi kaiken. 

 

Toisaalta, on olemassa jotain näyttöä siitä että tietyntyyppiset psykologiset ongelmat ovat tyypillisiä transihmisille. 

 

Se ei tarkoita sitä, että he katuisivat. Katujia on itse asiassa aika vähän. Niinpä tuo samettiorkidea taitaa olla aika täysityöllistetty konservatiivien evankelistana, muut transsit haluaa lähinnä vain elää rauhassa uutta elmäänsä. 

Mitä olen Samettia viimeaikoina seurannut niin puhuu hyvin paljon muusta kuin transjutuista. Eikä paasaa uskonjutuista. Puhunut usein varsin kriittisesti uskovaisista. Eli hänen tunkemisensa joksikin konservatiivi- propagandistiksi on halpaa. Miksei hän saisi olla omanlaisensa eikä hänen kanssaan ole pakko olla kaikesta samaa mieltä?

Tuubista löytyy myös transaateuskovaisia ja sieltä löytyykin sitten sellaista ahdasmielisyyttä sitten että huhheijjaa.

Vierailija kirjoitti:

Tutkittu tieto täydentyy.

 

Jotkut psykiatrithan ovat kommentoineet, että transpoleille hakeutuva populaatio on muuttunut vuosien saatossa.

 

Voisiko olla, että transhoitoihin hakeutuu nyt enemmän henkilöitä, jotka ylipäätään hakevat hanakammin apua ongelmiinsa?

 

Myös diagnoosin tulkinta on varmaankin muuttunut ajassa. Nykyäänhän korostetaan näissä asioissa eniten yksilön kokemusta.

 

Marssijärjestys näyttää olevan, että ensin kroppa ja sitten pää kuntoon. Terveydenhuollon ammattilaiset ovat taipuvaisempia ajattelemaan, että tämän tulisi olla päinvastoin.

Hallitseva transtotuus on vähän kuon homoudessakin että mihinkään ei saa koskea, mitään ei saa eheyttää, oikeus olla! Oikeus olla muuttuu nopeasti oikeudeksi saada juuri sellaista prosedyyriä kuin mitä lekurilta voi tilata. Psykoterapian tuputus jopa loukkaa kun se jotenkin taivuttelee, ehdottelee ja manipuloi normoksi.

En sano että tämä edustaa kaikkia transkandidaatteja mutta ääntä näistä mutku mä haluun! - tyypeistä lähtee sitäkin enemmän.