Lue keskustelun säännöt.
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (947)
En lukenut ketjua, joten vastaava kokemus on saattanut jo tulla esille.
Olen itsekin ollut suurimman osan elämästäni yksinäinen. Ainoat kenen kanssa olen pystynyt juttelemaan syvällisemmin, ovat olleet sisaruksiani tai puolisoni, eikä heillekään nyt ihan kaikkea viitsi edes kertoa.
Muualla asuessani tuntui, ettei ystävillä ollut minulle aikaa. Opinnoissa muut asuivat joko kaukana, tai olivat niin erilaisessa elämäntilanteessa ettei yhteyttä syntynyt.
Koin usein yksinäisyyttä ja joskus oli asioita mistä olisin jonkun kanssa halunnut jutella mutta ei ollut sellaisia ihmisiä kenelle niitä olisi voinut jakaa.
Muutin muualle ja aloin verkostoitua ammatillisesti uudella alueella. Monet eivät selvästi halunneet alaan liittyviä ystävyyssuhteita tai ystävystyä työkaverin kanssa (eli minun). Koska muuton myötä sosiaaliset verkostoni olivat jääneet kauas, saatoin olla yli- innokas joitakin kohtaan, joiden kanssa luulin synkkaavan hyvin. Huomasin tämän ja aloin ottaa itsekin etäisyyttä ettei toisten tarvitse.
Nykyään en edes odota uusilta tuttavuuksilta mitään ystävyyssuhteita, vaikka pari uutta ystävääkin on löytynyt muuton jälkeen.
Hanki joku kiva harrastus, missä pystyy juttelemaan niitä näitä vaikka säästä ihmisten kanssa- jos tällaisten myötä löydät jonkun jonka kanssa synkkaa, ehkä se syvenee ystävyydeksi myöhemmin- itselläni se otti aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittaja, ystävä rakas. Älä muuta itsessäai mitään. Vika on heissä, jotka eivät osaa sinua arvostaa. Olen itse ihan samanlainen. Innokas, kiinnostunut, avulias, ystävällinen ja muut huomioon ottava. Riittävän paljon näistä syistä paskaa niskaa saaneena otin etäisyyttä kaikkiin, jotka eivät tätä arvostaneet. Nyt hyväksyn ystävikseni vain innokkaita, kiinnostuneita, avuliaita, ystävällisiä ja muut huomioon ottavia ihmisiä. Muut seurustelkoon keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Olet tavannut elämyshakuisen ekstrovertin. Mut olet tulkinnut tiiviin ystävyyden hakemiseksi on hänelle normaalia tutustumista tai jopa small talkia. Kun yhteydenpito vähenee, hänellä on jo uusia kiinnostuksen kohteita, ihmisiä tai muita.
Nopeasti tiivistä ja intensiivistä on usein varoitusmerkki ihmissuhteissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Olet tavannut elämyshakuisen ekstrovertin. Mut olet tulkinnut tiiviin ystävyyden hakemiseksi on hänelle normaalia tutustumista tai jopa small talkia. Kun yhteydenpito vähenee, hänellä on jo uusia kiinnostuksen kohteita, ihmisiä tai muita.
Nopeasti tiivistä ja intensiivistä on usein varoitusmerkki ihmissuhteissa.
Taas heiluu ekstrovertti-leimakirves. Haista paska.
https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011840984.html
Traumadumppaus tarkoittaa sitä, että ihminen purkaa raskaita kokemuksiaan toiselle äkillisesti ja yksipuolisesti ilman lupaa.
Traumaterapiakeskuksen kouluttajapsykoterapeutit Tuija Korhonen ja Petteri Mankila sanovat, että trauman kuunteleminen voi kuormittaa myös kuulijaa.
Asiantuntijat neuvovat asettamaan rajoja ja ehdottamaan ammattiapua, sillä jatkuva trauman käsittely ystävien kanssa ei välttämättä auta.
Yllä tiivistelmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011840984.html
Traumadumppaus tarkoittaa sitä, että ihminen purkaa raskaita kokemuksiaan toiselle äkillisesti ja yksipuolisesti ilman lupaa.Traumaterapiakeskuksen kouluttajapsykoterapeutit Tuija Korhonen ja Petteri Mankila sanovat, että trauman kuunteleminen voi kuormittaa myös kuulijaa.
Asiantuntijat neuvovat asettamaan rajoja ja ehdottamaan ammattiapua, sillä jatkuva trauman käsittely ystävien kanssa ei välttämättä auta.
Yllä tiivistelmä.
Hänen [Petteri Mankilan] mukaansa trauma voi ikään kuin kaapata ihmisen. Silloin hän hakee oloon nopeaa helpotusta eikä siksi kykene tavalliseen vuorovaikutukseen.
Ihmisen voi olla vaikea asettua toisen asemaan, ja hän saattaa pitää itsestäänselvyytenä ystävää, jonka yksinkertaisesti ”täytyy” jaksaa kuunnella.
”Silloin ei ehkä käy mielessäkään kysyä etukäteen, miltä ystävästä tuntuisi jutella aiheesta, joka voi olla järkyttävä”, Mankila sanoo.
Seurauksena ystävä eli kuuntelija saattaa menettää jopa yöunensa ja uppoutua itsekin syvälle toisen traumaan eli ”sijaistraumatisoitua”.
”Toisen trauman kuuntelemisessa on hirmuinen imu. Se vetää nopeasti mustaan aukkoon, jossa kuulija alkaa esittää lisäkysymyksiä”, Mankila sanoo.
Tulee mieleen muutaman kirjoittajan kokemukset täällä. On tosiaan kyse eri asiasta kuin normaalista ystävien välisestä tärkeiden ja kipeidenkin kokemusten vaihdosta.
Voin olla sinun ystävä. Olen 41 vuotias mies. Kuinka voisin saada yhteyden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin olla sinun ystävä. Olen 41 vuotias mies. Kuinka voisin saada yhteyden?
Tai en tiedä koska sinulla on puoliso.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Olet tavannut elämyshakuisen ekstrovertin. Mut olet tulkinnut tiiviin ystävyyden hakemiseksi on hänelle normaalia tutustumista tai jopa small talkia. Kun yhteydenpito vähenee, hänellä on jo uusia kiinnostuksen kohteita, ihmisiä tai muita.
Nopeasti tiivistä ja intensiivistä on usein varoitusmerkki ihmissuhteissa.Taas heiluu ekstrovertti-leimakirves. Haista paska.
Miksi draamailet? Tunnistitko itsesi vai oletko juuri päinvastainen? Enhän suinkaan väittänyt, että kaikki ekstrovertit toimisivat näin enkä myöskään moralisoinut toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011840984.html
Traumadumppaus tarkoittaa sitä, että ihminen purkaa raskaita kokemuksiaan toiselle äkillisesti ja yksipuolisesti ilman lupaa.Traumaterapiakeskuksen kouluttajapsykoterapeutit Tuija Korhonen ja Petteri Mankila sanovat, että trauman kuunteleminen voi kuormittaa myös kuulijaa.
Asiantuntijat neuvovat asettamaan rajoja ja ehdottamaan ammattiapua, sillä jatkuva trauman käsittely ystävien kanssa ei välttämättä auta.
Yllä tiivistelmä.Hänen [Petteri Mankilan] mukaansa trauma voi ikään kuin kaapata ihmisen. Silloin hän hakee oloon nopeaa helpotusta eikä siksi kykene tavalliseen vuorovaikutukseen.
Ihmisen voi olla vaikea asettua toisen asemaan, ja hän saattaa pitää itsestäänselvyytenä ystävää, jonka yksinkertaisesti ”täytyy” jaksaa kuunnella.
”Silloin ei ehkä käy mielessäkään kysyä etukäteen, miltä ystävästä tuntuisi jutella aiheesta, joka voi olla järkyttävä”, Mankila sanoo.
Seurauksena ystävä eli kuuntelija saattaa menettää jopa yöunensa ja uppoutua itsekin syvälle toisen traumaan eli ”sijaistraumatisoitua”.
”Toisen trauman kuuntelemisessa on hirmuinen imu. Se vetää nopeasti mustaan aukkoon, jossa kuulija alkaa esittää lisäkysymyksiä”, Mankila sanoo.
Tulee mieleen muutaman kirjoittajan kokemukset täällä. On tosiaan kyse eri asiasta kuin normaalista ystävien välisestä tärkeiden ja kipeidenkin kokemusten vaihdosta.
Silloin kun olin vielä rajaton, olin todella hyvä kuuntelija. Kun huomasin ihmisen, jolla oli tarve jakaa traumojaan, liimauduin häneen, että "tuo ei ainakaan jätä". Tietenkään en halunnut, vaikka sitä en tietoisella tasolla ymmärtänytkään, että hän selviäisi paremmille vesille, sillä silloin olisin menettänyt paikkani "läheisenä" ystävänä. Todellista läheisyyttähän tuossa ei ole, minkä tajusin vasta myöhemmin.
Tarinan opetus on myös, että se kuunteleva ja tukea tarjoava ystävä ei välttämättä halua parastasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.hs.fi/lifestyle/art-2000011840984.html
Traumadumppaus tarkoittaa sitä, että ihminen purkaa raskaita kokemuksiaan toiselle äkillisesti ja yksipuolisesti ilman lupaa.Traumaterapiakeskuksen kouluttajapsykoterapeutit Tuija Korhonen ja Petteri Mankila sanovat, että trauman kuunteleminen voi kuormittaa myös kuulijaa.
Asiantuntijat neuvovat asettamaan rajoja ja ehdottamaan ammattiapua, sillä jatkuva trauman käsittely ystävien kanssa ei välttämättä auta.
Yllä tiivistelmä.Hänen [Petteri Mankilan] mukaansa trauma voi ikään kuin kaapata ihmisen. Silloin hän hakee oloon nopeaa helpotusta eikä siksi kykene tavalliseen vuorovaikutukseen.
Ihmisen voi olla vaikea asettua toisen asemaan, ja hän saattaa pitää itsestäänselvyytenä ystävää, jonka yksinkertaisesti ”täytyy” jaksaa kuunnella.
”Silloin ei ehkä käy mielessäkään kysyä etukäteen, miltä ystävästä tuntuisi jutella aiheesta, joka voi olla järkyttävä”, Mankila sanoo.
Seurauksena ystävä eli kuuntelija saattaa menettää jopa yöunensa ja uppoutua itsekin syvälle toisen traumaan eli ”sijaistraumatisoitua”.
”Toisen trauman kuuntelemisessa on hirmuinen imu. Se vetää nopeasti mustaan aukkoon, jossa kuulija alkaa esittää lisäkysymyksiä”, Mankila sanoo.
Tulee mieleen muutaman kirjoittajan kokemukset täällä. On tosiaan kyse eri asiasta kuin normaalista ystävien välisestä tärkeiden ja kipeidenkin kokemusten vaihdosta.
Toimittaja luki palstaa ja päätti tehdä jutun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin. Pitäisi siis ensin miettiä, millainen minä olen ja mitä annettavaa minulla olisi toiselle ihmiselle. Ja sen jälkeen miettiä, mistä löytää sellainen ihminen, joka kaipaa elämäänsä juuri minun kaltaistani ihmistä. Eikä niinpäin, että mitä minä toiselta ihmiseltä edellytän ja haluan.
Hyvin sanottu, luulen, että tämä on se joidenkin ketjun kirjoitusten pohjavire, joka on saanut minutkin reagoimaan ja kommentoimaan. En sano, että tämä koskisi kaikkia vastentahtoisesti yksinäisiä.
Osa kirjoittajista kuitenkin selvästi haluaa ja edellyttää ystävää ikään kuin tekemään oman tunnetyönsä puolestaan. Täytyisi olla saatavilla, pienistäkin torjunnoista, kuten viikonlopun vietosta muussa seurassa, luodaan iso draama jne. Kun osaa itse tehdä oman tunnetyönsä, ei ole niin riippuvainen siitä kaivatusta toisesta, ja on kevyempi tutustua.
Monessa viestissä kyllä tulee selväksi, että koetaan ettei se ystävyys ole ollut vastavuoroista. Itse ollaan oltu tukena ja apuna, mutta vastaavaa kohtelua ei tunneta saavan takaisin päin. Ei siinä ole kyllä silloin kyse siitä ettei tunnetyötä oltaisi valmiita tekemään itse, vaan oikeasti siitä ettei ihmissuhde ole tasapainossa molemmille. Eikä se niin mene, että pelkällä itsetutkiskelulla puhkeat kukkaan täydellisenä itsenäsi ja ovet avautuvat autuudelle myös sosiaalisen elämän muodossa, vaan jokainen tarvitsee positiivista vahvistusta myös muilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin. Pitäisi siis ensin miettiä, millainen minä olen ja mitä annettavaa minulla olisi toiselle ihmiselle. Ja sen jälkeen miettiä, mistä löytää sellainen ihminen, joka kaipaa elämäänsä juuri minun kaltaistani ihmistä. Eikä niinpäin, että mitä minä toiselta ihmiseltä edellytän ja haluan.
Hyvin sanottu, luulen, että tämä on se joidenkin ketjun kirjoitusten pohjavire, joka on saanut minutkin reagoimaan ja kommentoimaan. En sano, että tämä koskisi kaikkia vastentahtoisesti yksinäisiä.
Osa kirjoittajista kuitenkin selvästi haluaa ja edellyttää ystävää ikään kuin tekemään oman tunnetyönsä puolestaan. Täytyisi olla saatavilla, pienistäkin torjunnoista, kuten viikonlopun vietosta muussa seurassa, luodaan iso draama jne. Kun osaa itse tehdä oman tunnetyönsä, ei ole niin riippuvainen siitä kaivatusta toisesta, ja on kevyempi tutustua.Monessa viestissä kyllä tulee selväksi, että koetaan ettei se ystävyys ole ollut vastavuoroista. Itse ollaan oltu tukena ja apuna, mutta vastaavaa kohtelua ei tunneta saavan takaisin päin. Ei siinä ole kyllä silloin kyse siitä ettei tunnetyötä oltaisi valmiita tekemään itse, vaan oikeasti siitä ettei ihmissuhde ole tasapainossa molemmille. Eikä se niin mene, että pelkällä itsetutkiskelulla puhkeat kukkaan täydellisenä itsenäsi ja ovet avautuvat autuudelle myös sosiaalisen elämän muodossa, vaan jokainen tarvitsee positiivista vahvistusta myös muilta.
Itsetutkiskelun ohella kaivataan myös sitä, että nähdään se ystävä sellaisena kuin hän aidosti on. Jos ihminen on kova tilittämään omia ongelmiaan eikä hirveästi kuuntele sun juttuja, niin silloin voi olettaa, että niitä ongelmia on silloinkin, kun kaipaisit korvaa itse, eikä hän ole se henkilö jolta sitä saa. Eli voit valita olla se tuki ja apu, mutta mieti realistisesti, onko sillä ystävällä resursseja olla vastaavassa tilanteessa samaa takaisin. Tai onko sellainen ihminen, jolle muiden auttaminen on tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin. Pitäisi siis ensin miettiä, millainen minä olen ja mitä annettavaa minulla olisi toiselle ihmiselle. Ja sen jälkeen miettiä, mistä löytää sellainen ihminen, joka kaipaa elämäänsä juuri minun kaltaistani ihmistä. Eikä niinpäin, että mitä minä toiselta ihmiseltä edellytän ja haluan.
Hyvin sanottu, luulen, että tämä on se joidenkin ketjun kirjoitusten pohjavire, joka on saanut minutkin reagoimaan ja kommentoimaan. En sano, että tämä koskisi kaikkia vastentahtoisesti yksinäisiä.
Osa kirjoittajista kuitenkin selvästi haluaa ja edellyttää ystävää ikään kuin tekemään oman tunnetyönsä puolestaan. Täytyisi olla saatavilla, pienistäkin torjunnoista, kuten viikonlopun vietosta muussa seurassa, luodaan iso draama jne. Kun osaa itse tehdä oman tunnetyönsä, ei ole niin riippuvainen siitä kaivatusta toisesta, ja on kevyempi tutustua.Monessa viestissä kyllä tulee selväksi, että koetaan ettei se ystävyys ole ollut vastavuoroista. Itse ollaan oltu tukena ja apuna, mutta vastaavaa kohtelua ei tunneta saavan takaisin päin. Ei siinä ole kyllä silloin kyse siitä ettei tunnetyötä oltaisi valmiita tekemään itse, vaan oikeasti siitä ettei ihmissuhde ole tasapainossa molemmille. Eikä se niin mene, että pelkällä itsetutkiskelulla puhkeat kukkaan täydellisenä itsenäsi ja ovet avautuvat autuudelle myös sosiaalisen elämän muodossa, vaan jokainen tarvitsee positiivista vahvistusta myös muilta.
Itsetutkiskelun ohella kaivataan myös sitä, että nähdään se ystävä sellaisena kuin hän aidosti on. Jos ihminen on kova tilittämään omia ongelmiaan eikä hirveästi kuuntele sun juttuja, niin silloin voi olettaa, että niitä ongelmia on silloinkin, kun kaipaisit korvaa itse, eikä hän ole se henkilö jolta sitä saa. Eli voit valita olla se tuki ja apu, mutta mieti realistisesti, onko sillä ystävällä resursseja olla vastaavassa tilanteessa samaa takaisin. Tai onko sellainen ihminen, jolle muiden auttaminen on tärkeää.
Totta kai. Joskushan ne asiat ja tilanteen silti vain yllättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin. Pitäisi siis ensin miettiä, millainen minä olen ja mitä annettavaa minulla olisi toiselle ihmiselle. Ja sen jälkeen miettiä, mistä löytää sellainen ihminen, joka kaipaa elämäänsä juuri minun kaltaistani ihmistä. Eikä niinpäin, että mitä minä toiselta ihmiseltä edellytän ja haluan.
Hyvin sanottu, luulen, että tämä on se joidenkin ketjun kirjoitusten pohjavire, joka on saanut minutkin reagoimaan ja kommentoimaan. En sano, että tämä koskisi kaikkia vastentahtoisesti yksinäisiä.
Osa kirjoittajista kuitenkin selvästi haluaa ja edellyttää ystävää ikään kuin tekemään oman tunnetyönsä puolestaan. Täytyisi olla saatavilla, pienistäkin torjunnoista, kuten viikonlopun vietosta muussa seurassa, luodaan iso draama jne. Kun osaa itse tehdä oman tunnetyönsä, ei ole niin riippuvainen siitä kaivatusta toisesta, ja on kevyempi tutustua.Monessa viestissä kyllä tulee selväksi, että koetaan ettei se ystävyys ole ollut vastavuoroista. Itse ollaan oltu tukena ja apuna, mutta vastaavaa kohtelua ei tunneta saavan takaisin päin. Ei siinä ole kyllä silloin kyse siitä ettei tunnetyötä oltaisi valmiita tekemään itse, vaan oikeasti siitä ettei ihmissuhde ole tasapainossa molemmille. Eikä se niin mene, että pelkällä itsetutkiskelulla puhkeat kukkaan täydellisenä itsenäsi ja ovet avautuvat autuudelle myös sosiaalisen elämän muodossa, vaan jokainen tarvitsee positiivista vahvistusta myös muilta.
Itsetutkiskelun ohella kaivataan myös sitä, että nähdään se ystävä sellaisena kuin hän aidosti on. Jos ihminen on kova tilittämään omia ongelmiaan eikä hirveästi kuuntele sun juttuja, niin silloin voi olettaa, että niitä ongelmia on silloinkin, kun kaipaisit korvaa itse, eikä hän ole se henkilö jolta sitä saa. Eli voit valita olla se tuki ja apu, mutta mieti realistisesti, onko sillä ystävällä resursseja olla vastaavassa tilanteessa samaa takaisin. Tai onko sellainen ihminen, jolle muiden auttaminen on tärkeää.
Totta kai. Joskushan ne asiat ja tilanteen silti vain yllättää.
Yllätykset kuuluu myös elämään. Emme voi hallita muiden tekemisiä tai ennakoida aina kaikkea. Mutta jos tietty kaava toistuu, niin silloin ei enää ole kyse yllätyksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Olet tavannut elämyshakuisen ekstrovertin. Mut olet tulkinnut tiiviin ystävyyden hakemiseksi on hänelle normaalia tutustumista tai jopa small talkia. Kun yhteydenpito vähenee, hänellä on jo uusia kiinnostuksen kohteita, ihmisiä tai muita.
Nopeasti tiivistä ja intensiivistä on usein varoitusmerkki ihmissuhteissa.Taas heiluu ekstrovertti-leimakirves. Haista paska.
Miksi draamailet? Tunnistitko itsesi vai oletko juuri päinvastainen? Enhän suinkaan väittänyt, että kaikki ekstrovertit toimisivat näin enkä myöskään moralisoinut toimintaa.
Sinulla ei ole mitään perustetta tulkita kahdenvälisiä suhteita suosivaa, yhteisöönsä vainoharhaisesti suhtautuvaa henkilöä ekstrovertiksi. En pidä tästä ekstro- ja introversiolla maailmaa mustavalkoisesti selittävästä trendistä, eikä minulla ole mitään kärsivällisyyttä niitä kohtaan, jotka tällaista näkemystä levittävät. Siitä ei hyödy kukaan. En jatka keskustelua tämän osalta enempää.
Sama
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja, ystävä rakas. Älä muuta itsessäai mitään. Vika on heissä, jotka eivät osaa sinua arvostaa. Olen itse ihan samanlainen. Innokas, kiinnostunut, avulias, ystävällinen ja muut huomioon ottava. Riittävän paljon näistä syistä paskaa niskaa saaneena otin etäisyyttä kaikkiin, jotka eivät tätä arvostaneet. Nyt hyväksyn ystävikseni vain innokkaita, kiinnostuneita, avuliaita, ystävällisiä ja muut huomioon ottavia ihmisiä. Muut seurustelkoon keskenään.
Mistä sinut voisi löytää ystäväksi? Kuulostat ihanalta ystävältä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Olet tavannut elämyshakuisen ekstrovertin. Mut olet tulkinnut tiiviin ystävyyden hakemiseksi on hänelle normaalia tutustumista tai jopa small talkia. Kun yhteydenpito vähenee, hänellä on jo uusia kiinnostuksen kohteita, ihmisiä tai muita.
Nopeasti tiivistä ja intensiivistä on usein varoitusmerkki ihmissuhteissa.Taas heiluu ekstrovertti-leimakirves. Haista paska.
Miksi draamailet? Tunnistitko itsesi vai oletko juuri päinvastainen? Enhän suinkaan väittänyt, että kaikki ekstrovertit toimisivat näin enkä myöskään moralisoinut toimintaa.
Sinulla ei ole mitään perustetta tulkita kahdenvälisiä suhteita suosivaa, yhteisöönsä vainoharhaisesti suhtautuvaa henkilöä ekstrovertiksi. En pidä tästä ekstro- ja introversiolla maailmaa mustavalkoisesti selittävästä trendistä, eikä minulla ole mitään kärsivällisyyttä niitä kohtaan, jotka tällaista näkemystä levittävät. Siitä ei hyödy kukaan. En jatka keskustelua tämän osalta enempää.
Sama
Hyvä kun selvensit, sillä minulta menivät täysin ohi kohdat "kahdenvälisiä suhteita suosiva" ja "yhteisöönsä vainoharhaisesti suhtautuva" tästä tapauksesta. Mutta sen olen huomannut, että ekstrovertit (ainakin jotkut) ovat usein ulospäinsuuntautuneita ja jakavat sellaisia asioita ihan tuttavillekin, joita introvertimmat jakavat vain läheisille ystävilleen. Monet tuntemani ekstrovertit, kuten esim. minä, ovat myös herkästi pyytämässä uusia tuttavuuksia mukaan tekemään asioita yhdessä, eikä se tarkoita mitään syvempää ystävyyttä. vaan on ihan vaan yleistä sosiaalisuutta, josta ei todellakaan oteta mitään velvoitteita tulevaisuuteen. Mistä sitten kuitenkin voi helposti syntyä väärintulkintoja sellaisten kanssa, jotka ovat lähestymisessä hitaampia ja valikoivampia.
Voit toki olla käyttämättä ekstrovertti- ja introvertti-sanoja, mutta tämä huomoni vinkiksi niille, jotka saattavat näistä toimintatapojen eroista saada jonkun ahaa-elämyksen omaan tuttavapiiriinsä tai elämäänsä. Sinulle kaikkea hyvää ja kiitos asiallisesta vastauksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Mä en pidä salamarakastujista enkä salamaystävystyjistä. Koska kumpikin muodostaa musta omassa päässään jonkun ihannemielikuvan ja sitten pettyvät tai jopa suuttuvat, kun en olekaan heidän haaveidensa mielikuvitusolento. Heti, jos havaitsen uudessa tuttavuudessa tuollaisia piirteitä, mä peräännyn.
Ei ole olemassa pysyviä ystävyyksiä. Ei ystävyydessä anneta mitään kunnes kuolema erottaa -lupauksia. Ja rikkoohan ihmiset nekin.
Elämä muuttuu helpommaksi kun hyväksyt ettei kukaan ole elämässäsi pysyvästi. Et edes sinä itse, koska 20 vuoden päästä ei nykyisestä itsestäsi ole mitään jäljellä.