Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Taustalla tuore kokemus tällaisen sarjarakastujaystävän kanssa ja olen nyt tullut todella varovaiseksi. Tunnen itseni typeräksi, kun menin lankaan ja kuvittelin tuon ihmisen olevan oikeasti kiinnostunut minusta. Todellisuudessa hän ihastui minuun ystävänä ja kun ihastus laimeni, niin heti oli uusi ystävä koukussa. 

Menee aikaa, ennen kuin uskallan luottaa toisiin ja ystävystyä.

Eikö järki jo sano, että uteliaisuus ja kiinnostuminen on kaksi ihan eri asiaa. Vanha sananlasku; hiljaa hyvä tulee, älä siis vouhota seuraavalla kerralla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokeillut Facebookin Asperger-ryhmiä?

Mitenköhän sinä kuvittelet että ko ryhmä parantaisi tilannetta? On hyvin tiedossa, että as-ihmiset viihtyvät erinomaisesti itsekseen. Jotkut harvat kaipaavat harvakseltaan seuraa/tapaamista. 

Nuo eivät - toden totta - ole mitään seuran-/ystävänhakuryhmiä. Ne ovat vertaistukiryhmiä.

Vierailija kirjoitti:

Muutin viime kesänä maalle ja haasteekseni muodostui nopeasti naapurin nainen, joka oli utelias ja sanojensa mukaan halusi ystävystyä. Olen itsenäinen olento, joten vähän  ahdistuin, kun nainen "hyökki" kysymyksineen kimppuun aidan takaa väliin ihan konkreettisestikin, jopa kesken pihatöiden., ja hänellä oli aivan hirveästi tosi tunkeilevia kysymyksiä. Ei kai ystävyys nyt kiireessä synny? Mielestäni aito ystävyys voi kehittyä vain hitaasti ajan kanssa, eri keskustelunaiheiden ja koetun elämän myötä . Haluan katsoa ensin, kehen voin luottaa ja miettiä, kenelle avaudun. 
Naiselle tämä ei kuitenkaan riittänyt. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa kun yritin rauhoittaa kysymysrytmiä ja laittaa rajoja yksityisyydelleni sievästi, vihjaillen. Hän juoksi jopa traktorin eteen ja esti mua tekemästä töitä omalla tontillani, "kun oli niin utelias" ja kutsui kahville "nyt heti". Ja kun kilttinä aluksi pysäytin työt ja menin, taas oli edessäni kysymystulva. Lopulta jopa lakkasin liikkumasta (kaikki turhat iltalenkit tms. kiva pois), kun hän oli aina ikkunassa tai ryntäsi aina ovesta pihalle nähtyään minut tontillani. En halunnut hänen kontrolloivan, milloin poistun kotoani ja milloin palaan, sillä pelkäsin taas uusia kysymyksiä. 

Kun tuli hänen syntymäpäivänsä ja hän oli kutsunut pihalleen useita paikkakuntalaisia, hän kutsui kaikki muut paitsi minut sanoen "jutellaan me kahdestaan sitten myöhemmin". Pettymys, olisin mielelläni nähnyt paikkakuntalaisiakin. Mutta nainen sanoi haluavansa varata minut vain itselleen, sanoi olevansa jopa mustasukkainen minusta. Hän sanoi, että haluaa jutella kanssani kahdestaan, "kun meillä on aina niin mahtavat jutut: en halua jakaa sinua kenenkään muun kanssa". Illalla sain mennä. En muiden aikana.

Todella ahdistavaa. 
No. En ole itsetuhoinen sentään. Sanoisin; en aivan lammas, mutta en ihan susikaan. Olen mielestäni ihan tavallinen ihminen, mutta hänen mielestään olin kuin jännitysnäytelmä. Lopetin sen sitten suoraan palautteeseen. Kerroin, miten kyseleminen minua ahdistaa. (Tämä, kun kohteliaat yritykset eivät auttaneet.)

Minusta ystävä voi olla temperamentiltaan mitä tahansa, vaikka vähän epävakaa tai traumatisoitunutkin - joku kommentoi tuossa edellä vain tasapainoisista ihmisistä hyvinä kandidaatteina -  olen eri mieltä. Kaikki voivat olla ystäviä toisilleen, puutteineenkin, jos ystävyys itsessään on vastavuoroista ja tasapainoista. 
Ja sitä mieltä olen kokemukseni jälkeen myös, että luottamus ei synny pakottamalla, kontrolloimalla, kiireellä tai sitä vaatimalla. Se vaatii aikaa.

Surullista sinänsä että sinne jäi, ystäväehdokas, ikkunan taakse.  Ei moikkaakaan enää, mutta olen helpottunut, että uskallan taas kulkea pihalla. Mietin läheisriippuvaisuuttakin selityksenä, mutta ainakin hänen miehensä on minusta ihan normaali, fiksu, rauhallinen mies, jonka kanssa voin puhua normaalisti, nauraakin. Semmoinen hyvä naapuri. Tarpeeksi etäällä, oikeudenmukainen ja rento. 
En usko että tässä tulee suurempia rajariitoja, mies on onneksi leppoisaa seuraa. Antoi kaataa puitakin tuolta risukosta myös heidän puoleltaan, kun tarjosin apua että saavat paremman näköalan. Miehessä ei ole samoja läheisriippuvaisuuden merkkejä eikä pyri kontrolloimaan naapuriaan, ei ahdistele eikä estä minua kulkemasta itsenäisesti ilman selittelyjä. Hyvä naapuri. Sitä paitsi nautin keskusteluista, ollaan puhuttu jopa maailmanpolitiikkaa. Hulluinta on, että hänen miehensä sopisi minulle ystäväksi paremmin :D 

Tuosta naapurin naisesta tulee mieleen elokuva Baby Reindeer 😃 Eli varmaan ihan hyvä, että sait karistettua kyseisen naapurin, etkä ruvennut liian kiltiksi. Lopulta et olisi varmaankaan päässyt siitä eroon muuten kuin muuttamalla pois. 

Olen tapaillut ihmisiä Facebookin ystäväryhmien kautta. Aina käy kuitenkin niin, ettei minua haluta tavata toista kertaa. Tapaamiset ovat mielestäni sujuneet mukavasti - esim. erään ihmisen kanssa löytyi paljonkin yhteistä mm. kirjojen ja elokuvien kautta. En ole "suuna päänä" ja osaan kuunnella. Saan silti kuulla, että "vaikutat mukavalta, mutta luulen, että olemme ihmisinä aika erilaisia". Ehkä se sitten on niin, että kaikilla ei vain ole kavereita.

Vierailija kirjoitti:

Osaako palstan keittiöpsykologit auttaa? Mistä on kyse, jos ihminen toimii tällä tavalla?

Ihmisellä taustalla nuoruudessa pitkä aika suljetulla, mm. it-setu.hoisuutta ja syömis.häiriö. Ihminen on itse hyvin intensiivinen ja rajaton. Puhuu kaikesta jopa melko tuntemattomille ihmisille. On hyvin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, haluaisi kaverustua kaikkien kanssa esim. työpaikalla. Sopii tapaamisia milloin kenenkin tutun kanssa, lisäksi ystävät päälle. Ei malta pysähtyä lepäämään, vaikka valittaa väsymystä.

Erkaannuttaa säännöllisesti vanhat ystävänsä ja etsii uusia. Ei näe itsessään vikaa, vaan syyllistää erkaantumisesta ystäviään. Pitää ihan normaalina sitä, että jonkun kanssa näkee paljon ja viestittelee päivittäin ja yhtäkkiä vaihtaa tilalle toisen ihmisen. Eikä ymmärrä yhtään, miksi erkaannutetut ystävät loukkaantuvat asiasta.

Epävakaa persoonallisuus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:

Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle. 

Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.

Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.

Ei hemmetissä ole sinun syytäsi. 

Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.

Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?

T. Äskeinen jssap-saarnaaja

En ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.

Minulla vastaava kokemus. Ihmettelin, miten tällainen ihminen voi ystävystyä kanssani. Hän oli niin sosiaalinen ja avoin. Ystävyys päättyi lopulta kuin seinään, kun tuuliviiri löysi seuraavan ystäväihastuksen itselleen. Tunsin kyllä oloni todella petetyksi, kun toinen oli valmis tuosta vain heittämään koko ystävyyden menemään. Oivalsin vasta jälkikäteen, mikä tuon ystäväni logiikka oli. Hän ei kyennyt tasaisiin ystävyyssuhteisiin, vaan hänen tunteensa ailahtelivat paljon. Erottuaan etsi vain levottomia renttuja, ei kiinnostunut vakaista miehistä. Ei tietenkään nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa, vaan jatkoi ailahtelevaisella linjallaan.

Niin, kuka sen päättää, mitä ystävyyden pitää olla. Ihastujaystävälle se tuotti niitä uusia elämyksiä, joita hän ystävyydestä kaipasikin. Tuliko hänelle siitä ongelmia? Vain hän itse voi päättää onko se ongelma vai ei, omista lähtökohdistaan käsin. 

Ihastujasta onkin varmasti kivaa saada aina uusi ihastuksen kohde. Minusta näiden ihastujaystävien kannattaisi kertoa toisille, että ovat tällaisia sarjaihastujia. Voisi sitten toinen osapuoli tehdä ratkaisun, haluaako tuollaista sarjaihastumisystävyyttä viritellä.

Minä ainakin erotan/erotin heti tämmöisen sarjaihastujan, jonka suu melkein valuu siirappia ja on niin kovin kiinnostunut yksityiselämästäsi. Näitä on siis niin miehissä kuin naisissakin, että kannattaa edetä varovaisesti ja tarkkailla miten hän puhuu/kohtelee esim muita ihmisiä, kuten vanhempia naisia, miehiä ja lapsia.

Btw, mistä tämä johtuu?

Ystäväni puolelta ystävyys oli hyvin intensiivistä. Kun ystävä halusi äkisti lopettaa ystävyyden, hän kommentoi miten minä olisin ollut se intensiivinen osapuoli, hänelle tämä ystävyys ei ollut mikään iso juttu ja "eivät nämä harrastusten kautta löytyneet ystävyydet ole koskaan niin syviä ja hyviä kuin muuta kautta löytyneet ystävyydet". Miksi ystävä kommentoi tällaista, kun halusi lopettaa ystävyyden?

Vierailija kirjoitti:

Osaako palstan keittiöpsykologit auttaa? Mistä on kyse, jos ihminen toimii tällä tavalla?

Ihmisellä taustalla nuoruudessa pitkä aika suljetulla, mm. it-setu.hoisuutta ja syömis.häiriö. Ihminen on itse hyvin intensiivinen ja rajaton. Puhuu kaikesta jopa melko tuntemattomille ihmisille. On hyvin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, haluaisi kaverustua kaikkien kanssa esim. työpaikalla. Sopii tapaamisia milloin kenenkin tutun kanssa, lisäksi ystävät päälle. Ei malta pysähtyä lepäämään, vaikka valittaa väsymystä.

Erkaannuttaa säännöllisesti vanhat ystävänsä ja etsii uusia. Ei näe itsessään vikaa, vaan syyllistää erkaantumisesta ystäviään. Pitää ihan normaalina sitä, että jonkun kanssa näkee paljon ja viestittelee päivittäin ja yhtäkkiä vaihtaa tilalle toisen ihmisen. Eikä ymmärrä yhtään, miksi erkaannutetut ystävät loukkaantuvat asiasta.

Todennäköisesti kyseessä on traumatisoitunut ihminen, joka ei vielä ehkä ole niistä paranemisen tiellä kovin pitkällä tai ollenkaan. Se vaatii tietoista, todella syvää ja pitkällistä itsereflektiota ja tunnetyöstöä (ja yleensä ammattilaisen kanssa). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaako palstan keittiöpsykologit auttaa? Mistä on kyse, jos ihminen toimii tällä tavalla?

Ihmisellä taustalla nuoruudessa pitkä aika suljetulla, mm. it-setu.hoisuutta ja syömis.häiriö. Ihminen on itse hyvin intensiivinen ja rajaton. Puhuu kaikesta jopa melko tuntemattomille ihmisille. On hyvin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, haluaisi kaverustua kaikkien kanssa esim. työpaikalla. Sopii tapaamisia milloin kenenkin tutun kanssa, lisäksi ystävät päälle. Ei malta pysähtyä lepäämään, vaikka valittaa väsymystä.

Erkaannuttaa säännöllisesti vanhat ystävänsä ja etsii uusia. Ei näe itsessään vikaa, vaan syyllistää erkaantumisesta ystäviään. Pitää ihan normaalina sitä, että jonkun kanssa näkee paljon ja viestittelee päivittäin ja yhtäkkiä vaihtaa tilalle toisen ihmisen. Eikä ymmärrä yhtään, miksi erkaannutetut ystävät loukkaantuvat asiasta.

Todennäköisesti kyseessä on traumatisoitunut ihminen, joka ei vielä ehkä ole niistä paranemisen tiellä kovin pitkällä tai ollenkaan. Se vaatii tietoista, todella syvää ja pitkällistä itsereflektiota ja tunnetyöstöä (ja yleensä ammattilaisen kanssa). 

Tästä voisi olla kyse. Ihmisellä on taustallaan traumoja, mutta kokee käsitelleensä ne. Pitää itseään hyvin vakaana ja kypsänä ihmisenä.

T. Tuo aiempi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaako palstan keittiöpsykologit auttaa? Mistä on kyse, jos ihminen toimii tällä tavalla?

Ihmisellä taustalla nuoruudessa pitkä aika suljetulla, mm. it-setu.hoisuutta ja syömis.häiriö. Ihminen on itse hyvin intensiivinen ja rajaton. Puhuu kaikesta jopa melko tuntemattomille ihmisille. On hyvin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, haluaisi kaverustua kaikkien kanssa esim. työpaikalla. Sopii tapaamisia milloin kenenkin tutun kanssa, lisäksi ystävät päälle. Ei malta pysähtyä lepäämään, vaikka valittaa väsymystä.

Erkaannuttaa säännöllisesti vanhat ystävänsä ja etsii uusia. Ei näe itsessään vikaa, vaan syyllistää erkaantumisesta ystäviään. Pitää ihan normaalina sitä, että jonkun kanssa näkee paljon ja viestittelee päivittäin ja yhtäkkiä vaihtaa tilalle toisen ihmisen. Eikä ymmärrä yhtään, miksi erkaannutetut ystävät loukkaantuvat asiasta.

Todennäköisesti kyseessä on traumatisoitunut ihminen, joka ei vielä ehkä ole niistä paranemisen tiellä kovin pitkällä tai ollenkaan. Se vaatii tietoista, todella syvää ja pitkällistä itsereflektiota ja tunnetyöstöä (ja yleensä ammattilaisen kanssa). 

Tästä voisi olla kyse. Ihmisellä on taustallaan traumoja, mutta kokee käsitelleensä ne. Pitää itseään hyvin vakaana ja kypsänä ihmisenä.

T. Tuo aiempi

Sitä voi olla tosi tosi vaikea nähdä itse, etenkin jos traumat on alkaneet jo varhaislapsuudessa. Voi olla ettei ole ollenkaan malleja ns. Normaalille (siis ne terveet rajat) vuorovaikutukselle. Paraneminen voi olla vuosikymmenien prosessi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaako palstan keittiöpsykologit auttaa? Mistä on kyse, jos ihminen toimii tällä tavalla?

Ihmisellä taustalla nuoruudessa pitkä aika suljetulla, mm. it-setu.hoisuutta ja syömis.häiriö. Ihminen on itse hyvin intensiivinen ja rajaton. Puhuu kaikesta jopa melko tuntemattomille ihmisille. On hyvin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, haluaisi kaverustua kaikkien kanssa esim. työpaikalla. Sopii tapaamisia milloin kenenkin tutun kanssa, lisäksi ystävät päälle. Ei malta pysähtyä lepäämään, vaikka valittaa väsymystä.

Erkaannuttaa säännöllisesti vanhat ystävänsä ja etsii uusia. Ei näe itsessään vikaa, vaan syyllistää erkaantumisesta ystäviään. Pitää ihan normaalina sitä, että jonkun kanssa näkee paljon ja viestittelee päivittäin ja yhtäkkiä vaihtaa tilalle toisen ihmisen. Eikä ymmärrä yhtään, miksi erkaannutetut ystävät loukkaantuvat asiasta.

Todennäköisesti kyseessä on traumatisoitunut ihminen, joka ei vielä ehkä ole niistä paranemisen tiellä kovin pitkällä tai ollenkaan. Se vaatii tietoista, todella syvää ja pitkällistä itsereflektiota ja tunnetyöstöä (ja yleensä ammattilaisen kanssa). 

Tästä voisi olla kyse. Ihmisellä on taustallaan traumoja, mutta kokee käsitelleensä ne. Pitää itseään hyvin vakaana ja kypsänä ihmisenä.

T. Tuo aiempi

Joo ei kyseisen henkilön käytös ole vakautta ja kypsyyttä nähnytkään. Rajattomuus ja yliavoimuus omista asioista on klassinen käsittelemättömän trauman oire, samoin ystävyyssuhteesta toiseen hyppiminen ymmärtämättä itsekään, mitä oikein haluaa. Jos hän olisi oikeasti käsitellyt menneessä tapahtuneet asiat, hän osaisi reflektoida sitä, miten ne ovat häneen vaikuttaneet, millainen ihminen hän on nyt, ja millaisin keinoin hän pysyy tasapainossa. Kiivas vakuuttelu siitä, että hän on käsitellyt traumansa ja on vakaa ja kypsä kielii ihan päinvastaista, minkä hänen käytöksensäkin todistaa. 

Ylipäätään kannattaa olla varuillaan, jos joku kokee tarvetta todistella olevansa jotain ja hokee pintapuolisia, näennäisestä itsereflektiosta kertovia fraaseja. "Mä kävin tosi syvällä mutta nyt mä oon parantunut!" "Mä oon muuttunut ihan oikeesti." Traumansa käsitelleet ovat usein keskivertoa syvällisempiä ajattelijoita ja toisaalta eivät pidä itseään mitenkään erityislaatuisina. Moni on lisäksi tietoinen siitä, missä tilanteissa vanha trauma saattaa aktivoitua uudelleen ja siksi pyrkivät koko ajan olemaan tilanteen tasalla niin, että tunnistavat itse omat triggerinsä ja pystyvät hillitsemään niiden laukaisemia reaktioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:

Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle. 

Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.

Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.

Ei hemmetissä ole sinun syytäsi. 

Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.

Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?

T. Äskeinen jssap-saarnaaja

En ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.

Minulla vastaava kokemus. Ihmettelin, miten tällainen ihminen voi ystävystyä kanssani. Hän oli niin sosiaalinen ja avoin. Ystävyys päättyi lopulta kuin seinään, kun tuuliviiri löysi seuraavan ystäväihastuksen itselleen. Tunsin kyllä oloni todella petetyksi, kun toinen oli valmis tuosta vain heittämään koko ystävyyden menemään. Oivalsin vasta jälkikäteen, mikä tuon ystäväni logiikka oli. Hän ei kyennyt tasaisiin ystävyyssuhteisiin, vaan hänen tunteensa ailahtelivat paljon. Erottuaan etsi vain levottomia renttuja, ei kiinnostunut vakaista miehistä. Ei tietenkään nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa, vaan jatkoi ailahtelevaisella linjallaan.

Niin, kuka sen päättää, mitä ystävyyden pitää olla. Ihastujaystävälle se tuotti niitä uusia elämyksiä, joita hän ystävyydestä kaipasikin. Tuliko hänelle siitä ongelmia? Vain hän itse voi päättää onko se ongelma vai ei, omista lähtökohdistaan käsin. 

Ihastujasta onkin varmasti kivaa saada aina uusi ihastuksen kohde. Minusta näiden ihastujaystävien kannattaisi kertoa toisille, että ovat tällaisia sarjaihastujia. Voisi sitten toinen osapuoli tehdä ratkaisun, haluaako tuollaista sarjaihastumisystävyyttä viritellä.

Minä ainakin erotan/erotin heti tämmöisen sarjaihastujan, jonka suu melkein valuu siirappia ja on niin kovin kiinnostunut yksityiselämästäsi. Näitä on siis niin miehissä kuin naisissakin, että kannattaa edetä varovaisesti ja tarkkailla miten hän puhuu/kohtelee esim muita ihmisiä, kuten vanhempia naisia, miehiä ja lapsia.

Tunnen muutaman siirappisen tutun. Hän tavatessaan vetää sellaisen imelän hymyn naamalleen ja kysyy maireasti no mitä kuuluu. Jää odottamaan kun vastaan ja odottaa, että kertoisin jotain tarkempaa elämästäni. Usein myös kyselee yhteisten tuttavien kuulumisia, oikein huomaa teennäisyyden ja uteliaisuuden. Nykyään en jää juttelemaan yhtään enempää kuin tervehdin ja en kerro mitään ylimääräistä. Hän pitää minua jonkintasoisena ystävänään, mutta itse en koe niin koska en halua, on liian imelä. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eikä yhden ihmisen tarvitse täyttää kaikkia tarpeitasi.  Yksi voi täyttää yhden,  toinen toisen jne."

En ole ikinä ymmärtänyt tätä kommenttia. Minulla on ystävilleni samat kriteerit: pitää olla molemminpuolista kiinnostusta, halua jakaa ilot ja surut sekä myötäelää noissa asioissa. Lisäksi tarvitaan yhteydenpitoa/yhteistä aikaa sen verran, että ystävyys säilyy. Jos joku noista asioista ei natsaa, ei ystävyyskään lopulta toimi.

Minulle ystävyyteen liittyvät tarpeet ovat ns. yleisiä, eivätkä henkilökohtaisia. Sitten taas minulle on ihan sivuseikka, jos jonkun ystävän kanssa meillä on yhteinen harrastus, toisen kanssa yhdistää työkuviot ja kolmannen kanssa jaetaan joku muu mielenkiinnonkohde. Olennaista minulle on se, että nuo ystävyyteen liittyvät asiat toteutuvat ja voin olla juuri ko. ihmisen ystävä. Minulle riittäisi yksikin ystävä, mutta en halua laskea yhden ystävän varaan sosiaalista elämää. Ystävän kadotessa elämästä jäisin todella yksin.

Näin me ollaan erilaisia.  Mä taas en ole koskaan kokenut tarvetta kertoa samoja asioita jokaiselle ystävälleni.  Riittää,  että kerron heistä yhdelle.  Jos asia on sellainen,  mistä kukaan heistä ei ymmärrä hölkäsen pöläystä,  puhun sellaiselle, joka ymmärtää  ( olkoon sitten vaikka ammattilainen) tai en puhu kenelläkään.  Mulla on lisäksi elämässäni muitakin ihmisiä kuin vain ystävät. Kun esimerkiksi äitini kuoli, puhuin äidin kuolemasta lähinnä siskoni sekä aikuisten lasteni kanssa.  Ystävilleni  - sitten,  kun oltiin seuraavan kerran yhteyksissä  - kerroin kyllä äitini kuolleen,  mutta ei keskusteltu asiasta sen enempää.  Ei ollut tarvetta. Samoin perinnönjakoon liittyvista asioista en puhunut ystävieni kanssa vaan niiden,  joita asia koski.  Joistain asioista taas puhun mieluummin jonkun ystäväni kanssa kuin siskoni tai lasteni kanssa.  Mutta en silloinkaan samasta asiasta jokaisen ystäväni kanssa.  Ja senkin voin sanoa,  että äidin muistisairauden aikana sain kaikista parasta tukea tältä palstalta.  Ystävilläni on omatkin ongelmansa. 

Pidätkö kummallisena jos (pidempiaikainen) ystävä haluaisikin sinulta tukea vaikka oman äitinsä kuolemaan? Ja olisitko valmis siinä tukemaan? Jos tällä ystävällä vaikka ei ole sisaruksia tai muita perheenjäseniä kenen kanssa asiasta keskustella. Ajattelisitko ystävästä "on mulla omatkin ongelmat"?

 

Itse kerron samoja kuulumisia monille, koska mun suhtautuminen ystävyyteen on, että haluan jakaa heidän kanssaan mun kokemuksen elämästä ja jakaa ajankohtaiset asiat. Jos en jaa, ei ystävä opi minua tuntemaan ihmisenä ja päinvastoin. Minua kiinnostaa ihmisissä nimenomaan se minkälainen heidän päänsisäinen kokemuksensa on maailmasta ja elämästä, mitä ovat nähneet ja kokeneet, mitä oppineet. Olen myös muutenkin psykologiasta kiinnostunut, ehkä se vaikuttaa asiaan. On mulla myös kevyempiä kavereita joiden kanssa pään sisäisiin juttuihin ei mennä, esim. Työkaverit haluan pitää yleensä pinnallisempina tuttavuuksia. 

En pidä kummallisena.  Sitäpaitsi onhan mulla koulutuskin ihmisten kuuntelemiseen, vaikka en olekaan sairaanhoitajan hommia enää tällä vuosituhannella tehnytkään. 

Meillä on vähän erilainen näkemys asiasta.  Mun ystäväni kyllä tuntevat mut.  Eihän meistä muuten olis ystäviä tullutkaan.  Kyllä mä olen ehtinyt tutustumisvaiheessa ja kaverivaiheessa kertoa sen,  mitä katson tarpeelliseksi.  Mä kun en ystävysty ensin ja vasta sitten ala tutustumaan, vaan nimenomaan ensin tutustutaan ja vasta ajan myötä selviää,  voisiko tästä syntyä myös ystävyys. 

Ja mulla tosiaan ei ole tarvetta jakaa kaikkea elämässäni tapahtuvaa jokaisen ystäväni kanssa.  Mä olen ollut aivan sama Lammas ennen ja jälkeen äidin kuoleman, ennen ja jälkeen työelämän jne.  En mä muutu ihmisenä niin,  että mut pitäisi jotenkin opetella uudestaan tuntemaan, kun elämässäni tapahtuu jotain.  Mä pyrin siihen, että elämäni on mahdollisimman tasaista.  Ja vaikka elämääni välillä tuleekin niin surun kuin ilon aiheitakin, niin eivät ne asiat mua eri ihmiseksi muuta.  Tasainen ja monen mielestä harmaa ja tylsä arki sopii mulle parhaiten. Kun jotain asioita pitää käydä läpi,  käyn niiden kanssa,  joita se asia koskee.  Esimerkiksi just tänään juttelin siskoni kanssa isän pärjäämisestä. Ja viime viikolla palveluntarpeenohjaajan kanssa.  Vaikka mua rasittaakin tämä tilanne,  en koe tarvetta puhua siitä ystävieni kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:

Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle. 

Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.

Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.

Ei hemmetissä ole sinun syytäsi. 

Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.

Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?

T. Äskeinen jssap-saarnaaja

En ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.

Minulla vastaava kokemus. Ihmettelin, miten tällainen ihminen voi ystävystyä kanssani. Hän oli niin sosiaalinen ja avoin. Ystävyys päättyi lopulta kuin seinään, kun tuuliviiri löysi seuraavan ystäväihastuksen itselleen. Tunsin kyllä oloni todella petetyksi, kun toinen oli valmis tuosta vain heittämään koko ystävyyden menemään. Oivalsin vasta jälkikäteen, mikä tuon ystäväni logiikka oli. Hän ei kyennyt tasaisiin ystävyyssuhteisiin, vaan hänen tunteensa ailahtelivat paljon. Erottuaan etsi vain levottomia renttuja, ei kiinnostunut vakaista miehistä. Ei tietenkään nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa, vaan jatkoi ailahtelevaisella linjallaan.

Auts, minulla on juuri myös tällainen ystävyys ja näkyy tosiaan myös noissa seurustelukuvioissa. Alkoi odottaa minulta ystävänä aivan äärettömän paljon ja niin tiivistä yhteydessä oloa, jonka koin kohtuuttomana ja ahdistavana. En nyt tätä pahalla sano, mutta noissa kuvioissa on yleensä jotain selkeitä mielen ja terveyden haasteita mistä johtuvat.

Minäkin olen kuitenkin tosiaan seurallinen ihminen, joka tykkää ihmisistä mutta joku raja siinäkin. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eikä yhden ihmisen tarvitse täyttää kaikkia tarpeitasi.  Yksi voi täyttää yhden,  toinen toisen jne."

En ole ikinä ymmärtänyt tätä kommenttia. Minulla on ystävilleni samat kriteerit: pitää olla molemminpuolista kiinnostusta, halua jakaa ilot ja surut sekä myötäelää noissa asioissa. Lisäksi tarvitaan yhteydenpitoa/yhteistä aikaa sen verran, että ystävyys säilyy. Jos joku noista asioista ei natsaa, ei ystävyyskään lopulta toimi.

Minulle ystävyyteen liittyvät tarpeet ovat ns. yleisiä, eivätkä henkilökohtaisia. Sitten taas minulle on ihan sivuseikka, jos jonkun ystävän kanssa meillä on yhteinen harrastus, toisen kanssa yhdistää työkuviot ja kolmannen kanssa jaetaan joku muu mielenkiinnonkohde. Olennaista minulle on se, että nuo ystävyyteen liittyvät asiat toteutuvat ja voin olla juuri ko. ihmisen ystävä. Minulle riittäisi yksikin ystävä, mutta en halua laskea yhden ystävän varaan sosiaalista elämää. Ystävän kadotessa elämästä jäisin todella yksin.

Näin me ollaan erilaisia.  Mä taas en ole koskaan kokenut tarvetta kertoa samoja asioita jokaiselle ystävälleni.  Riittää,  että kerron heistä yhdelle.  Jos asia on sellainen,  mistä kukaan heistä ei ymmärrä hölkäsen pöläystä,  puhun sellaiselle, joka ymmärtää  ( olkoon sitten vaikka ammattilainen) tai en puhu kenelläkään.  Mulla on lisäksi elämässäni muitakin ihmisiä kuin vain ystävät. Kun esimerkiksi äitini kuoli, puhuin äidin kuolemasta lähinnä siskoni sekä aikuisten lasteni kanssa.  Ystävilleni  - sitten,  kun oltiin seuraavan kerran yhteyksissä  - kerroin kyllä äitini kuolleen,  mutta ei keskusteltu asiasta sen enempää.  Ei ollut tarvetta. Samoin perinnönjakoon liittyvista asioista en puhunut ystävieni kanssa vaan niiden,  joita asia koski.  Joistain asioista taas puhun mieluummin jonkun ystäväni kanssa kuin siskoni tai lasteni kanssa.  Mutta en silloinkaan samasta asiasta jokaisen ystäväni kanssa.  Ja senkin voin sanoa,  että äidin muistisairauden aikana sain kaikista parasta tukea tältä palstalta.  Ystävilläni on omatkin ongelmansa. 

Pidätkö kummallisena jos (pidempiaikainen) ystävä haluaisikin sinulta tukea vaikka oman äitinsä kuolemaan? Ja olisitko valmis siinä tukemaan? Jos tällä ystävällä vaikka ei ole sisaruksia tai muita perheenjäseniä kenen kanssa asiasta keskustella. Ajattelisitko ystävästä "on mulla omatkin ongelmat"?

 

Itse kerron samoja kuulumisia monille, koska mun suhtautuminen ystävyyteen on, että haluan jakaa heidän kanssaan mun kokemuksen elämästä ja jakaa ajankohtaiset asiat. Jos en jaa, ei ystävä opi minua tuntemaan ihmisenä ja päinvastoin. Minua kiinnostaa ihmisissä nimenomaan se minkälainen heidän päänsisäinen kokemuksensa on maailmasta ja elämästä, mitä ovat nähneet ja kokeneet, mitä oppineet. Olen myös muutenkin psykologiasta kiinnostunut, ehkä se vaikuttaa asiaan. On mulla myös kevyempiä kavereita joiden kanssa pään sisäisiin juttuihin ei mennä, esim. Työkaverit haluan pitää yleensä pinnallisempina tuttavuuksia. 

En pidä kummallisena.  Sitäpaitsi onhan mulla koulutuskin ihmisten kuuntelemiseen, vaikka en olekaan sairaanhoitajan hommia enää tällä vuosituhannella tehnytkään. 

 

Meillä on vähän erilainen näkemys asiasta.  Mun ystäväni kyllä tuntevat mut.  Eihän meistä muuten olis ystäviä tullutkaan.  Kyllä mä olen ehtinyt tutustumisvaiheessa ja kaverivaiheessa kertoa sen,  mitä katson tarpeelliseksi.  Mä kun en ystävysty ensin ja vasta sitten ala tutustumaan, vaan nimenomaan ensin tutustutaan ja vasta ajan myötä selviää,  voisiko tästä syntyä myös ystävyys. 

 

Ja mulla tosiaan ei ole tarvetta jakaa kaikkea elämässäni tapahtuvaa jokaisen ystäväni kanssa.  Mä olen ollut aivan sama Lammas ennen ja jälkeen äidin kuoleman, ennen ja jälkeen työelämän jne.  En mä muutu ihmisenä niin,  että mut pitäisi jotenkin opetella uudestaan tuntemaan, kun elämässäni tapahtuu jotain.  Mä pyrin siihen, että elämäni on mahdollisimman tasaista.  Ja vaikka elämääni välillä tuleekin niin surun kuin ilon aiheitakin, niin eivät ne asiat mua eri ihmiseksi muuta.  Tasainen ja monen mielestä harmaa ja tylsä arki sopii mulle parhaiten. Kun jotain asioita pitää käydä läpi,  käyn niiden kanssa,  joita se asia koskee.  Esimerkiksi just tänään juttelin siskoni kanssa isän pärjäämisestä. Ja viime viikolla palveluntarpeenohjaajan kanssa.  Vaikka mua rasittaakin tämä tilanne,  en koe tarvetta puhua siitä ystävieni kanssa. 

Sä olet niin ihanan täysjärkinen että mietin mitä teet tällä palstalla? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:

Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle. 

Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.

Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.

Ei hemmetissä ole sinun syytäsi. 

Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.

Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?

T. Äskeinen jssap-saarnaaja

En ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.

Minulla vastaava kokemus. Ihmettelin, miten tällainen ihminen voi ystävystyä kanssani. Hän oli niin sosiaalinen ja avoin. Ystävyys päättyi lopulta kuin seinään, kun tuuliviiri löysi seuraavan ystäväihastuksen itselleen. Tunsin kyllä oloni todella petetyksi, kun toinen oli valmis tuosta vain heittämään koko ystävyyden menemään. Oivalsin vasta jälkikäteen, mikä tuon ystäväni logiikka oli. Hän ei kyennyt tasaisiin ystävyyssuhteisiin, vaan hänen tunteensa ailahtelivat paljon. Erottuaan etsi vain levottomia renttuja, ei kiinnostunut vakaista miehistä. Ei tietenkään nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa, vaan jatkoi ailahtelevaisella linjallaan.

Niin, kuka sen päättää, mitä ystävyyden pitää olla. Ihastujaystävälle se tuotti niitä uusia elämyksiä, joita hän ystävyydestä kaipasikin. Tuliko hänelle siitä ongelmia? Vain hän itse voi päättää onko se ongelma vai ei, omista lähtökohdistaan käsin. 

Ihastujasta onkin varmasti kivaa saada aina uusi ihastuksen kohde. Minusta näiden ihastujaystävien kannattaisi kertoa toisille, että ovat tällaisia sarjaihastujia. Voisi sitten toinen osapuoli tehdä ratkaisun, haluaako tuollaista sarjaihastumisystävyyttä viritellä.

Alapeukuttakaa vaan:

Minusta nämä määräaikaiset ystäväihastujat ovat kuin deittailumaailman tyypit, jotka esittävät uskollista kumppania, vaikka todellisuudessa haaveissa on vain yhden illan jutut ja jotkut avoimet suhteet. Ystäväihastujiakaan ei kiinnosta sitoutuminen.

Näin minäkin ajattelen. Siksi minua vähän myös ihmetyttää ja ärsyttää miten paljon tämän aiheen ympärillä pyöritään tuossa keskustelussa miten ei olla kenellekään mitään velkaa, tai vastuussa muiden tunteista (mikä oikein pitkälle vietynä on myös tietysti totta) Eihän se poista kuitenkaan sitä perushuomaavaisuutta, että kyettäisiin olemaan sen verran epäitsekkäitä ettei tahallaan aiheutettaisi muille haavoja ja pahaa mieltä? 

Jotenkin tuntuu, että parisuhdekuvioissa tällaiset ajatukset ovat itsestään selviä, kuinka pitäisi olla reilu ja rehellinen toiselle tunteista ja aikomuksistaan, mutta muissa ihmissuhteissa tällä ei olisikaan niin väliä? Vai tarkoitetaanko näissä tilanteita, kun ei olla vielä kavereita vaan vasta alustavia tuttuja? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taustalla tuore kokemus tällaisen sarjarakastujaystävän kanssa ja olen nyt tullut todella varovaiseksi. Tunnen itseni typeräksi, kun menin lankaan ja kuvittelin tuon ihmisen olevan oikeasti kiinnostunut minusta. Todellisuudessa hän ihastui minuun ystävänä ja kun ihastus laimeni, niin heti oli uusi ystävä koukussa. 

Menee aikaa, ennen kuin uskallan luottaa toisiin ja ystävystyä.

Hyvä keino on ettei etene lyhyessä ajassa liian läheiseksi toisen kanssa. Pitäää oppia tuntemaan toista ajan kanssa ja hyvä tietää hiukan mennyttä elämääkin.

Hiljaa hyvä tulee!

Juu salamana eteneminen on lähes kaikessa tietynlainen hälytysmerkki. Sekin on ihan hyvä muistaa, että jos joku avautuu todella nopeasti ja helposti henkilökohtaisemmista asioista hän todennäköisesti tekee sitä erittäin matalalla kynnyksellä monille. Et siis ole sillä tavalla vielä mitenkään spesiaali tapaus hänelle ja se ei tarkoita vielä mitään sen kummempaa. Itse esimerkiksi en jaa helposti mitään henkilökohtaista, joten minulle se on jo syvemmän yhteyden luomista. 

Ala vihervassari poliitikoksi tai setan loiseksi. Ainiin mutta siitä puuttuu aivoton ja helv.. Ärsyttävä. Sussa on vielä ainesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:

Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle. 

Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.

Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.

Ei hemmetissä ole sinun syytäsi. 

Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.

Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?

T. Äskeinen jssap-saarnaaja

En ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.

Minulla vastaava kokemus. Ihmettelin, miten tällainen ihminen voi ystävystyä kanssani. Hän oli niin sosiaalinen ja avoin. Ystävyys päättyi lopulta kuin seinään, kun tuuliviiri löysi seuraavan ystäväihastuksen itselleen. Tunsin kyllä oloni todella petetyksi, kun toinen oli valmis tuosta vain heittämään koko ystävyyden menemään. Oivalsin vasta jälkikäteen, mikä tuon ystäväni logiikka oli. Hän ei kyennyt tasaisiin ystävyyssuhteisiin, vaan hänen tunteensa ailahtelivat paljon. Erottuaan etsi vain levottomia renttuja, ei kiinnostunut vakaista miehistä. Ei tietenkään nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa, vaan jatkoi ailahtelevaisella linjallaan.

Niin, kuka sen päättää, mitä ystävyyden pitää olla. Ihastujaystävälle se tuotti niitä uusia elämyksiä, joita hän ystävyydestä kaipasikin. Tuliko hänelle siitä ongelmia? Vain hän itse voi päättää onko se ongelma vai ei, omista lähtökohdistaan käsin. 

Ihastujasta onkin varmasti kivaa saada aina uusi ihastuksen kohde. Minusta näiden ihastujaystävien kannattaisi kertoa toisille, että ovat tällaisia sarjaihastujia. Voisi sitten toinen osapuoli tehdä ratkaisun, haluaako tuollaista sarjaihastumisystävyyttä viritellä.

Alapeukuttakaa vaan:

Minusta nämä määräaikaiset ystäväihastujat ovat kuin deittailumaailman tyypit, jotka esittävät uskollista kumppania, vaikka todellisuudessa haaveissa on vain yhden illan jutut ja jotkut avoimet suhteet. Ystäväihastujiakaan ei kiinnosta sitoutuminen.

Näin minäkin ajattelen. Siksi minua vähän myös ihmetyttää ja ärsyttää miten paljon tämän aiheen ympärillä pyöritään tuossa keskustelussa miten ei olla kenellekään mitään velkaa, tai vastuussa muiden tunteista (mikä oikein pitkälle vietynä on myös tietysti totta) Eihän se poista kuitenkaan sitä perushuomaavaisuutta, että kyettäisiin olemaan sen verran epäitsekkäitä ettei tahallaan aiheutettaisi muille haavoja ja pahaa mieltä? 

 

Jotenkin tuntuu, että parisuhdekuvioissa tällaiset ajatukset ovat itsestään selviä, kuinka pitäisi olla reilu ja rehellinen toiselle tunteista ja aikomuksistaan, mutta muissa ihmissuhteissa tällä ei olisikaan niin väliä? Vai tarkoitetaanko näissä tilanteita, kun ei olla vielä kavereita vaan vasta alustavia tuttuja? 

Tämä ihmetyttää muakin. Hirveän moni on keskustelun perusteella valmis kohtelemaan ystävää p'skasti, koska ei vain kiinnosta olla empaattinen ja ystävällinen. Tämä on itselleni ollut melkoinen järkytys, kun tähän on tullut livenäkin törmättyä. Ikävintä musta on, että tämä surkeasti ystäviään kohtelevat usein vielä syyttävät siitä ikävästä käytöksestään sitä ystävää. "Mitäs olit tuollainen, niin kohtelen sinua näin". Pahimmillaan leimataan se ystävä esimerkiksi rajattomaksi, intensiiviseksi, yliavoimeksi tms, vaikka oikeasti se rajaton ja intensiivinen olisi ihminen itse.

Vierailija kirjoitti:

Btw, mistä tämä johtuu?

Ystäväni puolelta ystävyys oli hyvin intensiivistä. Kun ystävä halusi äkisti lopettaa ystävyyden, hän kommentoi miten minä olisin ollut se intensiivinen osapuoli, hänelle tämä ystävyys ei ollut mikään iso juttu ja "eivät nämä harrastusten kautta löytyneet ystävyydet ole koskaan niin syviä ja hyviä kuin muuta kautta löytyneet ystävyydet". Miksi ystävä kommentoi tällaista, kun halusi lopettaa ystävyyden?

Projisoinniltahan tuo kuulostaa. Siitä sitten miksi varsinaisesti halusi ystävyyden lopettaa on vaikeampi tietää. Mahdollisesti loukkaantunut, kun et olekaan vastannut hänen intensiivisyyteensä samalla energialla?