Lue keskustelun säännöt.
Etsin ystäviä ja olen muiden mielestä yli-innokas, epätoivoinen ja yritän liikaa - mitä voin tehdä?
Heti alkuun: Olen nelikymppinen nainen ja olen työelämässä, eikä mt-ongelmia tai elämänhallinnan ongelmia ole. Minulla on elämä kunnossa, on hyvä koti ja puoliso. Mitään diagnoosia ei ole, mutta olen jossain määrin asperger-henkinen persoona. Minulla on ollut elämäni aikana useita ystäviä, mutta pitkät välimatkat ja muuttuneet elämäntilanteet ovat ystävien toiveesta vieneet erilleen.
Minulla ei ole nykyisin ystäviä, joita näkisin arjessani. Haluaisin ystäviä todella ja yritän tutustua ihmisiin. Otan rohkeasti kontaktia, mutta olen selvästi toisten mielestä epätoivoisen ja yli-innokkaan oloinen. Minusta varmasti välittyy se, että minulla ei ole ystäviä. Arkisista kuulumisista on vaikea jutella kepeästi, kun en voi kertoa olleeni ystävien kanssa museossa/laivalla/konsertissa tms. Yritän välttää sen kertomista, että käyn museoissa, kahviloissa yms yksin, koska ystäviä ei ole. Selvästi yritän liikaa, kun yritän tutustua toisiin. Saatan tarjoutua muuttoavuksi uudelle tuttavuudelle tai tarjoutua kuuntelevaksi olkapääksi, jos joku kertoo äitinsä sairastuneen.
Miten pääsisin eroon tästä, että olen epätoivoinen ja yritän liikaa?
Ap
Kommentit (947)
Taustalla tuore kokemus tällaisen sarjarakastujaystävän kanssa ja olen nyt tullut todella varovaiseksi. Tunnen itseni typeräksi, kun menin lankaan ja kuvittelin tuon ihmisen olevan oikeasti kiinnostunut minusta. Todellisuudessa hän ihastui minuun ystävänä ja kun ihastus laimeni, niin heti oli uusi ystävä koukussa.
Menee aikaa, ennen kuin uskallan luottaa toisiin ja ystävystyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.
Ei hemmetissä ole sinun syytäsi.
Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.
Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?
T. Äskeinen jssap-saarnaajaEn ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.
Minulla vastaava kokemus. Ihmettelin, miten tällainen ihminen voi ystävystyä kanssani. Hän oli niin sosiaalinen ja avoin. Ystävyys päättyi lopulta kuin seinään, kun tuuliviiri löysi seuraavan ystäväihastuksen itselleen. Tunsin kyllä oloni todella petetyksi, kun toinen oli valmis tuosta vain heittämään koko ystävyyden menemään. Oivalsin vasta jälkikäteen, mikä tuon ystäväni logiikka oli. Hän ei kyennyt tasaisiin ystävyyssuhteisiin, vaan hänen tunteensa ailahtelivat paljon. Erottuaan etsi vain levottomia renttuja, ei kiinnostunut vakaista miehistä. Ei tietenkään nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa, vaan jatkoi ailahtelevaisella linjallaan.
Niin, kuka sen päättää, mitä ystävyyden pitää olla. Ihastujaystävälle se tuotti niitä uusia elämyksiä, joita hän ystävyydestä kaipasikin. Tuliko hänelle siitä ongelmia? Vain hän itse voi päättää onko se ongelma vai ei, omista lähtökohdistaan käsin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.
Ei hemmetissä ole sinun syytäsi.
Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.
Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?
T. Äskeinen jssap-saarnaajaEn ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.
Minulla vastaava kokemus. Ihmettelin, miten tällainen ihminen voi ystävystyä kanssani. Hän oli niin sosiaalinen ja avoin. Ystävyys päättyi lopulta kuin seinään, kun tuuliviiri löysi seuraavan ystäväihastuksen itselleen. Tunsin kyllä oloni todella petetyksi, kun toinen oli valmis tuosta vain heittämään koko ystävyyden menemään. Oivalsin vasta jälkikäteen, mikä tuon ystäväni logiikka oli. Hän ei kyennyt tasaisiin ystävyyssuhteisiin, vaan hänen tunteensa ailahtelivat paljon. Erottuaan etsi vain levottomia renttuja, ei kiinnostunut vakaista miehistä. Ei tietenkään nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa, vaan jatkoi ailahtelevaisella linjallaan.
Niin, kuka sen päättää, mitä ystävyyden pitää olla. Ihastujaystävälle se tuotti niitä uusia elämyksiä, joita hän ystävyydestä kaipasikin. Tuliko hänelle siitä ongelmia? Vain hän itse voi päättää onko se ongelma vai ei, omista lähtökohdistaan käsin.
Ihastujasta onkin varmasti kivaa saada aina uusi ihastuksen kohde. Minusta näiden ihastujaystävien kannattaisi kertoa toisille, että ovat tällaisia sarjaihastujia. Voisi sitten toinen osapuoli tehdä ratkaisun, haluaako tuollaista sarjaihastumisystävyyttä viritellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Onko omaa syytäni, kun ystäväksi osui tällainen ihminen ja en tajunnut asiaa ajoissa? Kuvittelin ihmisen aidosti pitävän minusta.
Ei hemmetissä ole sinun syytäsi.
Jos ei tuollaiseen ole törmännyt ennen, ei osaa tunnistaa merkkejä, ja vaikka olisikin, aina merkit eivät ole selkeitä. Itsellä ei ole aivan vastaavasta kokemusta, mutta yhtä lailla vinksahtaneesta ystävyydestä ja rakkaussuhteen alusta –näihin kumpiinkin liittyi intensiivisyys tai ns. rakkauspommitus toisen osapuolen taholta alkuun.
Tai jos jonkun mielestä onkin sinun syytäsi, niin sitten yhtä lailla on minun syytäni, että lähdin noihin omiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini, ja jos ei kaikilla, niin hyvin monella on kokemusta vastaavista. Ja mitä väliä sillä syyllisyydellä sitten edes on?
T. Äskeinen jssap-saarnaajaEn ole aiemmin törmännyt tällaiseen tuuliviireilyyn. Ihminen oli alusta asti hyvin intensiivinen ja avoin. Avautui nopeasti elämänsä syvistä asioista ja toisaalta myös kyseli omasta tilanteestani hyvin suoraan. Otti avoimesti osaksi elämäänsä. Kuvittelin, että meille oli tullut hyvä, pysyvä ystävyys. Sitten ihan yhtäkkiä otti etäisyyttä, viesteihin vastaaminen väheni eikä itsekään laittanut viestejä tai halunnut nähdä. Sanoi vielä, ettei pidä sitä mitenkään kummallisena. Hänellä kuulemma on tapana ottaa ihmisiä nopeasti lähelle ja työntää etäälle. Saattoi herkästi kuvailla toisia ihmisiä intensiivisiksi, rajattomiksi ja paljon tarvitseviksi, mutta ei nähnyt tuota puolta ollenkaan itsessään.
Minulla vastaava kokemus. Ihmettelin, miten tällainen ihminen voi ystävystyä kanssani. Hän oli niin sosiaalinen ja avoin. Ystävyys päättyi lopulta kuin seinään, kun tuuliviiri löysi seuraavan ystäväihastuksen itselleen. Tunsin kyllä oloni todella petetyksi, kun toinen oli valmis tuosta vain heittämään koko ystävyyden menemään. Oivalsin vasta jälkikäteen, mikä tuon ystäväni logiikka oli. Hän ei kyennyt tasaisiin ystävyyssuhteisiin, vaan hänen tunteensa ailahtelivat paljon. Erottuaan etsi vain levottomia renttuja, ei kiinnostunut vakaista miehistä. Ei tietenkään nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa, vaan jatkoi ailahtelevaisella linjallaan.
Niin, kuka sen päättää, mitä ystävyyden pitää olla. Ihastujaystävälle se tuotti niitä uusia elämyksiä, joita hän ystävyydestä kaipasikin. Tuliko hänelle siitä ongelmia? Vain hän itse voi päättää onko se ongelma vai ei, omista lähtökohdistaan käsin.
Ihastujasta onkin varmasti kivaa saada aina uusi ihastuksen kohde. Minusta näiden ihastujaystävien kannattaisi kertoa toisille, että ovat tällaisia sarjaihastujia. Voisi sitten toinen osapuoli tehdä ratkaisun, haluaako tuollaista sarjaihastumisystävyyttä viritellä.
Alapeukuttakaa vaan:
Minusta nämä määräaikaiset ystäväihastujat ovat kuin deittailumaailman tyypit, jotka esittävät uskollista kumppania, vaikka todellisuudessa haaveissa on vain yhden illan jutut ja jotkut avoimet suhteet. Ystäväihastujiakaan ei kiinnosta sitoutuminen.
Sivusta:
Mistä löytäisi ystäväksi teitä, jotka arvostatte pitkää, tasavertaista ystävyyttä, jota ei laiteta vuosiksi hyllylle odottamaan? Ja olisitte luonteeltanne tasaisia ja eläisitte rauhallista elämää? Nimimerkillä itse tällainen ja kaipaisin kaltaisiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni sodanjälkeinen sukupolvi oli niin traumatisoitunut saamatta mitään henkistä apua mistään! Miettikääpä, että viisi vuotta rintamalla luotien vinkuessa ympärillä, huono ruoka, kylmä ja vaatetus nyt oli mitä oli milloinkin.
Pelko perheestä miten äiti pärjää kuuden lapsen kanssa kun kaikesta oli kova pula.
Sitten perhe saa isän takaisin, joka täysin seonnut pelosta, nälästä, ikävästä ja muusta hulluudesta!
Vierailija kirjoitti:
Taustalla tuore kokemus tällaisen sarjarakastujaystävän kanssa ja olen nyt tullut todella varovaiseksi. Tunnen itseni typeräksi, kun menin lankaan ja kuvittelin tuon ihmisen olevan oikeasti kiinnostunut minusta. Todellisuudessa hän ihastui minuun ystävänä ja kun ihastus laimeni, niin heti oli uusi ystävä koukussa.
Menee aikaa, ennen kuin uskallan luottaa toisiin ja ystävystyä.
Hyvä keino on ettei etene lyhyessä ajassa liian läheiseksi toisen kanssa. Pitäää oppia tuntemaan toista ajan kanssa ja hyvä tietää hiukan mennyttä elämääkin.
Hiljaa hyvä tulee!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Mä en pidä salamarakastujista enkä salamaystävystyjistä. Koska kumpikin muodostaa musta omassa päässään jonkun ihannemielikuvan ja sitten pettyvät tai jopa suuttuvat, kun en olekaan heidän haaveidensa mielikuvitusolento. Heti, jos havaitsen uudessa tuttavuudessa tuollaisia piirteitä, mä peräännyn.
Sama täällä. Nuorena ja hyljeksittynä heihin oli helppo haksahtaa mutta lopputulos oli aina sama. Ensin rakkauspommitusta ja ylistystä siitä, kuinka ihana olen (josta en aina edes tunnistanut itseäni, koska haavekuvan projisointi). Pian rakkauspommitus muuttui töksäyttelyksi, piikittelyksi ja riidan haastamiseksi, lopulta välinpitämättömyydeksi. Kaava on onneksi niin ennalta-arvattava, että nykyään tunnistan heidät helposti ja tiedän ottaa heti etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni sodanjälkeinen sukupolvi oli niin traumatisoitunut saamatta mitään henkistä apua mistään! Miettikääpä, että viisi vuotta rintamalla luotien vinkuessa ympärillä, huono ruoka, kylmä ja vaatetus nyt oli mitä oli milloinkin.
Pelko perheestä miten äiti pärjää kuuden lapsen kanssa kun kaikesta oli kova pula.
Sitten perhe saa isän takaisin, joka täysin seonnut pelosta, nälästä, ikävästä ja muusta hulluudesta!
Ja tällä oli ystävyyden kanssa tekemistä..?
Vierailija kirjoitti:
Sivusta:
Mistä löytäisi ystäväksi teitä, jotka arvostatte pitkää, tasavertaista ystävyyttä, jota ei laiteta vuosiksi hyllylle odottamaan? Ja olisitte luonteeltanne tasaisia ja eläisitte rauhallista elämää? Nimimerkillä itse tällainen ja kaipaisin kaltaisiani.
Tähän sen verran, että vaikka arvostaisikin em asioita, ei silti voi luvata, että elämä tulee menemään rauhallisesti ja tasaisesti eikä mikään ikinä voi muuttaa tilannetta. Ihmisen elämäntilanne voi muuttua tilapäisesti tai pysyvästi. Ihmiset saattavat muuttaa kauaksikin, sairastua ta vammautua jne ja silloin ystävyys vähintäänkin muuttaa muotoaan, vaikka ei päättyisikään.
Yhden ystäväni kanssa aikoinaan tavattiin vähintään 2 kertaa kuukaudessa, mutta sitten hän sairastui ja joutui pyörätuoliin. Hän ei enää pääse tekemään asioita, joita ennen tehtiin yhdessä. Ei pääse edes mun luokse kahville, koska pihassani on rappuset. Edellisestä tapaamisestamme on jo kohta 2 vuotta, mutta pidetään yhteyttä viestittelemällä. Ystäväni ei ole vielä edes 50v eli tällainen ei ole vain vanhusten juttu. Mutta ystävyys jatkuu, kun on hyväksynyt muutoksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivusta:
Mistä löytäisi ystäväksi teitä, jotka arvostatte pitkää, tasavertaista ystävyyttä, jota ei laiteta vuosiksi hyllylle odottamaan? Ja olisitte luonteeltanne tasaisia ja eläisitte rauhallista elämää? Nimimerkillä itse tällainen ja kaipaisin kaltaisiani.
Tähän sen verran, että vaikka arvostaisikin em asioita, ei silti voi luvata, että elämä tulee menemään rauhallisesti ja tasaisesti eikä mikään ikinä voi muuttaa tilannetta. Ihmisen elämäntilanne voi muuttua tilapäisesti tai pysyvästi. Ihmiset saattavat muuttaa kauaksikin, sairastua ta vammautua jne ja silloin ystävyys vähintäänkin muuttaa muotoaan, vaikka ei päättyisikään.
Yhden ystäväni kanssa aikoinaan tavattiin vähintään 2 kertaa kuukaudessa, mutta sitten hän sairastui ja joutui pyörätuoliin. Hän ei enää pääse tekemään asioita, joita ennen tehtiin yhdessä. Ei pääse edes mun luokse kahville, koska pihassani on rappuset. Edellisestä tapaamisestamme on jo kohta 2 vuotta, mutta pidetään yhteyttä viestittelemällä. Ystäväni ei ole vielä edes 50v eli tällainen ei ole vain vanhusten juttu. Mutta ystävyys jatkuu, kun on hyväksynyt muutoksen.
Peruspersoona ei ihmisellä yleensä muutu, vaikka elämässä tapahtuisi mitä. Se pohjimmiltaan rauhallinen ja tasainen ihminen todennäköisesti suhtautuu eri tavalla sairastumiseen tms kuin epävakaa tuuliviiri. Toki ystävyys voi muuttua, mutta tosiystävyydessä yhteys säilyy (kuten teilläkin).
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kun on ystäväasian eksperttejä:
Mistä on kyse, kun tiivistä ystävyyttä halunnut ihminen yhtäkkiä erkaantuukin ja vetoaa erkaantumisesta kysyen siihen, ettei ole koskaan halunnutkaan mitään intensiivistä ystävyyttä? Samalla ihmisellä on kuitenkin tapana aina etsiä uusi intensiivinen ystävyyssuhde edellisen tilalle.
Tuuliviirismistä. Osa ihmisistä ei osaa kiintyä pysyvästi. Jotkut tekevät tätä parisuhteissa, ja sitten on näitä ystäviin rakastuijia, jotka jossakin vaiheessa häipyvät kun tarvitsevat uutuudenviehätystä ja stimulaatiota. Henkilökohtaisesti en voi sietää ko ihmisiä, ja pysyn kaukana.
Mä en pidä salamarakastujista enkä salamaystävystyjistä. Koska kumpikin muodostaa musta omassa päässään jonkun ihannemielikuvan ja sitten pettyvät tai jopa suuttuvat, kun en olekaan heidän haaveidensa mielikuvitusolento. Heti, jos havaitsen uudessa tuttavuudessa tuollaisia piirteitä, mä peräännyn.
Sama täällä. Nuorena ja hyljeksittynä heihin oli helppo haksahtaa mutta lopputulos oli aina sama. Ensin rakkauspommitusta ja ylistystä siitä, kuinka ihana olen (josta en aina edes tunnistanut itseäni, koska haavekuvan projisointi). Pian rakkauspommitus muuttui töksäyttelyksi, piikittelyksi ja riidan haastamiseksi, lopulta välinpitämättömyydeksi. Kaava on onneksi niin ennalta-arvattava, että nykyään tunnistan heidät helposti ja tiedän ottaa heti etäisyyttä.
Ei tarvitse edes olla nuori haksahtaakseen. Minä haksahdin, kun elämässä oli yksinäinen vaihe ja työpaikalleni tuli tällainen tapaus. Typeränä sorruin siihen, että hän halusi tutustua hyvin nopealla tahdilla. Ajattelin sen vain kertovan luottamuksesta, en tajunnut hänen olevan tuollainen salamaystävystyjä. Se vaihe olikin sitten nihkeä, kun tämä salamaystävystyjä halusikin siirtyä seuraavaan työkaveriin. Käytös muuttui todella tylyksi, ylimieliseksi ja piikitteleväksi. Hän syytti minua ripustautujaksi, kun olisin halunnut nähdä kuten ennenkin ja hän taas halusi käyttää kaiken ajan uuden ystäväihastuksensa kanssa. Vielä kehtasi toivoa, että oltaisiin voitu moikata hymyillen ja jatkaa kepeästi jutustellen tuon hänen temppunsa jälkeen. Ei kiinnostanut. Onneksi hän sittemmin vaihtoi työpaikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eikä yhden ihmisen tarvitse täyttää kaikkia tarpeitasi. Yksi voi täyttää yhden, toinen toisen jne."
En ole ikinä ymmärtänyt tätä kommenttia. Minulla on ystävilleni samat kriteerit: pitää olla molemminpuolista kiinnostusta, halua jakaa ilot ja surut sekä myötäelää noissa asioissa. Lisäksi tarvitaan yhteydenpitoa/yhteistä aikaa sen verran, että ystävyys säilyy. Jos joku noista asioista ei natsaa, ei ystävyyskään lopulta toimi.
Minulle ystävyyteen liittyvät tarpeet ovat ns. yleisiä, eivätkä henkilökohtaisia. Sitten taas minulle on ihan sivuseikka, jos jonkun ystävän kanssa meillä on yhteinen harrastus, toisen kanssa yhdistää työkuviot ja kolmannen kanssa jaetaan joku muu mielenkiinnonkohde. Olennaista minulle on se, että nuo ystävyyteen liittyvät asiat toteutuvat ja voin olla juuri ko. ihmisen ystävä. Minulle riittäisi yksikin ystävä, mutta en halua laskea yhden ystävän varaan sosiaalista elämää. Ystävän kadotessa elämästä jäisin todella yksin.
Näin me ollaan erilaisia. Mä taas en ole koskaan kokenut tarvetta kertoa samoja asioita jokaiselle ystävälleni. Riittää, että kerron heistä yhdelle. Jos asia on sellainen, mistä kukaan heistä ei ymmärrä hölkäsen pöläystä, puhun sellaiselle, joka ymmärtää ( olkoon sitten vaikka ammattilainen) tai en puhu kenelläkään. Mulla on lisäksi elämässäni muitakin ihmisiä kuin vain ystävät. Kun esimerkiksi äitini kuoli, puhuin äidin kuolemasta lähinnä siskoni sekä aikuisten lasteni kanssa. Ystävilleni - sitten, kun oltiin seuraavan kerran yhteyksissä - kerroin kyllä äitini kuolleen, mutta ei keskusteltu asiasta sen enempää. Ei ollut tarvetta. Samoin perinnönjakoon liittyvista asioista en puhunut ystävieni kanssa vaan niiden, joita asia koski. Joistain asioista taas puhun mieluummin jonkun ystäväni kanssa kuin siskoni tai lasteni kanssa. Mutta en silloinkaan samasta asiasta jokaisen ystäväni kanssa. Ja senkin voin sanoa, että äidin muistisairauden aikana sain kaikista parasta tukea tältä palstalta. Ystävilläni on omatkin ongelmansa.
Pidätkö kummallisena jos (pidempiaikainen) ystävä haluaisikin sinulta tukea vaikka oman äitinsä kuolemaan? Ja olisitko valmis siinä tukemaan? Jos tällä ystävällä vaikka ei ole sisaruksia tai muita perheenjäseniä kenen kanssa asiasta keskustella. Ajattelisitko ystävästä "on mulla omatkin ongelmat"?
Itse kerron samoja kuulumisia monille, koska mun suhtautuminen ystävyyteen on, että haluan jakaa heidän kanssaan mun kokemuksen elämästä ja jakaa ajankohtaiset asiat. Jos en jaa, ei ystävä opi minua tuntemaan ihmisenä ja päinvastoin. Minua kiinnostaa ihmisissä nimenomaan se minkälainen heidän päänsisäinen kokemuksensa on maailmasta ja elämästä, mitä ovat nähneet ja kokeneet, mitä oppineet. Olen myös muutenkin psykologiasta kiinnostunut, ehkä se vaikuttaa asiaan. On mulla myös kevyempiä kavereita joiden kanssa pään sisäisiin juttuihin ei mennä, esim. Työkaverit haluan pitää yleensä pinnallisempina tuttavuuksia.
Muutin viime kesänä maalle ja haasteekseni muodostui nopeasti naapurin nainen, joka oli utelias ja sanojensa mukaan halusi ystävystyä. Olen itsenäinen olento, joten vähän ahdistuin, kun nainen "hyökki" kysymyksineen kimppuun aidan takaa väliin ihan konkreettisestikin, jopa kesken pihatöiden., ja hänellä oli aivan hirveästi tosi tunkeilevia kysymyksiä. Ei kai ystävyys nyt kiireessä synny? Mielestäni aito ystävyys voi kehittyä vain hitaasti ajan kanssa, eri keskustelunaiheiden ja koetun elämän myötä . Haluan katsoa ensin, kehen voin luottaa ja miettiä, kenelle avaudun.
Naiselle tämä ei kuitenkaan riittänyt. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa kun yritin rauhoittaa kysymysrytmiä ja laittaa rajoja yksityisyydelleni sievästi, vihjaillen. Hän juoksi jopa traktorin eteen ja esti mua tekemästä töitä omalla tontillani, "kun oli niin utelias" ja kutsui kahville "nyt heti". Ja kun kilttinä aluksi pysäytin työt ja menin, taas oli edessäni kysymystulva. Lopulta jopa lakkasin liikkumasta (kaikki turhat iltalenkit tms. kiva pois), kun hän oli aina ikkunassa tai ryntäsi aina ovesta pihalle nähtyään minut tontillani. En halunnut hänen kontrolloivan, milloin poistun kotoani ja milloin palaan, sillä pelkäsin taas uusia kysymyksiä.
Kun tuli hänen syntymäpäivänsä ja hän oli kutsunut pihalleen useita paikkakuntalaisia, hän kutsui kaikki muut paitsi minut sanoen "jutellaan me kahdestaan sitten myöhemmin". Pettymys, olisin mielelläni nähnyt paikkakuntalaisiakin. Mutta nainen sanoi haluavansa varata minut vain itselleen, sanoi olevansa jopa mustasukkainen minusta. Hän sanoi, että haluaa jutella kanssani kahdestaan, "kun meillä on aina niin mahtavat jutut: en halua jakaa sinua kenenkään muun kanssa". Illalla sain mennä. En muiden aikana.
Todella ahdistavaa.
No. En ole itsetuhoinen sentään. Sanoisin; en aivan lammas, mutta en ihan susikaan. Olen mielestäni ihan tavallinen ihminen, mutta hänen mielestään olin kuin jännitysnäytelmä. Lopetin sen sitten suoraan palautteeseen. Kerroin, miten kyseleminen minua ahdistaa. (Tämä, kun kohteliaat yritykset eivät auttaneet.)
Minusta ystävä voi olla temperamentiltaan mitä tahansa, vaikka vähän epävakaa tai traumatisoitunutkin - joku kommentoi tuossa edellä vain tasapainoisista ihmisistä hyvinä kandidaatteina - olen eri mieltä. Kaikki voivat olla ystäviä toisilleen, puutteineenkin, jos ystävyys itsessään on vastavuoroista ja tasapainoista.
Ja sitä mieltä olen kokemukseni jälkeen myös, että luottamus ei synny pakottamalla, kontrolloimalla, kiireellä tai sitä vaatimalla. Se vaatii aikaa.
Surullista sinänsä että sinne jäi, ystäväehdokas, ikkunan taakse. Ei moikkaakaan enää, mutta olen helpottunut, että uskallan taas kulkea pihalla. Mietin läheisriippuvaisuuttakin selityksenä, mutta ainakin hänen miehensä on minusta ihan normaali, fiksu, rauhallinen mies, jonka kanssa voin puhua normaalisti, nauraakin. Semmoinen hyvä naapuri. Tarpeeksi etäällä, oikeudenmukainen ja rento.
En usko että tässä tulee suurempia rajariitoja, mies on onneksi leppoisaa seuraa. Antoi kaataa puitakin tuolta risukosta myös heidän puoleltaan, kun tarjosin apua että saavat paremman näköalan. Miehessä ei ole samoja läheisriippuvaisuuden merkkejä eikä pyri kontrolloimaan naapuriaan, ei ahdistele eikä estä minua kulkemasta itsenäisesti ilman selittelyjä. Hyvä naapuri. Sitä paitsi nautin keskusteluista, ollaan puhuttu jopa maailmanpolitiikkaa. Hulluinta on, että hänen miehensä sopisi minulle ystäväksi paremmin :D
Oletko kokeillut Facebookin Asperger-ryhmiä?
Kerran joku nainen iski silmänsä muhun Fb.ssa, siis ystävämielessä ja oletin että rauhassa tutustutaan. Sieltä alkoi sitten tulla semmoinen kysymyspatteristo ja harva sen hetki, että alkoi ihan hirveästi ahdistamaan.
Siis kyseli ihan henk.koht. asioita myös ja aloin miettimään, että mitä hän niillä asioilla edes tekee. Juoruaa? Lopulta alkoi uudestaan samat kysymyspatterit niin en jaksanut enää.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut Facebookin Asperger-ryhmiä?
Mitenköhän sinä kuvittelet että ko ryhmä parantaisi tilannetta? On hyvin tiedossa, että as-ihmiset viihtyvät erinomaisesti itsekseen. Jotkut harvat kaipaavat harvakseltaan seuraa/tapaamista.
Osaako palstan keittiöpsykologit auttaa? Mistä on kyse, jos ihminen toimii tällä tavalla?
Ihmisellä taustalla nuoruudessa pitkä aika suljetulla, mm. it-setu.hoisuutta ja syömis.häiriö. Ihminen on itse hyvin intensiivinen ja rajaton. Puhuu kaikesta jopa melko tuntemattomille ihmisille. On hyvin ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, haluaisi kaverustua kaikkien kanssa esim. työpaikalla. Sopii tapaamisia milloin kenenkin tutun kanssa, lisäksi ystävät päälle. Ei malta pysähtyä lepäämään, vaikka valittaa väsymystä.
Erkaannuttaa säännöllisesti vanhat ystävänsä ja etsii uusia. Ei näe itsessään vikaa, vaan syyllistää erkaantumisesta ystäviään. Pitää ihan normaalina sitä, että jonkun kanssa näkee paljon ja viestittelee päivittäin ja yhtäkkiä vaihtaa tilalle toisen ihmisen. Eikä ymmärrä yhtään, miksi erkaannutetut ystävät loukkaantuvat asiasta.
Minulla vastaava kokemus. Ihmettelin, miten tällainen ihminen voi ystävystyä kanssani. Hän oli niin sosiaalinen ja avoin. Ystävyys päättyi lopulta kuin seinään, kun tuuliviiri löysi seuraavan ystäväihastuksen itselleen. Tunsin kyllä oloni todella petetyksi, kun toinen oli valmis tuosta vain heittämään koko ystävyyden menemään. Oivalsin vasta jälkikäteen, mikä tuon ystäväni logiikka oli. Hän ei kyennyt tasaisiin ystävyyssuhteisiin, vaan hänen tunteensa ailahtelivat paljon. Erottuaan etsi vain levottomia renttuja, ei kiinnostunut vakaista miehistä. Ei tietenkään nähnyt omassa käytöksessään mitään vikaa, vaan jatkoi ailahtelevaisella linjallaan.