Lue keskustelun säännöt.
Miten pitäisi ratkaista, kun pariskunnasta toinen haluaa koiran, toinen missään nimessä ei?
23.02.2026 |
Ollaan oltu vuosia jo naimisissa. Molemmilla meistä on joskus ollut koira eli kummatkin tietää millaista on omistaa koira. Kerrostalon 4. krs eli ei omaa pihaa. Toinen meistä haluaa ottaa koiran, toinen taas ei missään nimessä halua meille koiraa. Miten sinusta tällainen pitäisi ratkaista? Se osapuoli, joka ei missään nimessä halua koiraa, on varsin ehdoton tässä ettei halua. Toinen taas aina puhuu miten paljon hän haluaa koiraa.
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä se koira on aina tullut. Toisaalta tiedossa on että kyllä se koiraa haluamatonkin siihen koiraan sitten tykästyy ja sitä hoitaa, vaikka ei alunperin sitä olisi halunnutkaan.
Niin, pakkohan se on jos se koiran halunnut alkaa luistella niistä lupauksistaan hoitaa koiraan liittyvät asiat yksin.
Mutta onko tuo oikein, on se kysymys.
Ihan omasta halustaan on hoitanut ja lenkittänyt, eikä meillä ole koskaan tuollaisia lupauksia muutenkaan tarvittu, missään asiassa 😀 Ei kummankaan. Yhdessä eletään ja koti ja perhe hoidetaan.
Eli sinä sait tahtosi läpi, ja lopputuloksena toinen hoitaa sen haluamasi koiran?
Ei, vaan yhdessä hoidetaan. Kuten hänenkin haluamansa 😊
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Nämä asiat keskustellaan etukäteen ja sitten tehdään valintoja. Jo siinä suhteen alkumetreillä."
Näin puhuu vain sellainen, joka ei koskaan ole ollut pitkässä suhteessa.
Näin puhuu ihminen, joka haluaa sen koiran, tykkäsipä puoliso siitä tai ei. Ja jos ei, puoliso vaihtoon, se sika.
Ehei. Vaan pitkässä suhteessa ymmärtää että ihmiset, elämäntilanteet, ajatukset ja toiveet muuttuu. Turha syyttää ketään siitä jos "suhteen alussa ei ole asiaa puhuttu selväksi", kenties asiasta joka ei silloin ole ollut pätkääkään ajankohtainen.
Toisekseen ajatukset voi muuttua niinkin päin että se joka suhteen alussa piti koirista, ei enää 30 vuoden päästä sellaista haluakaan. Siinäkään on turha itkeä, että sinähän 30 vuotta sitten lupasit 😀
Kun ihan oikeasti, ihmiset ja tilanteet muuttuu vaikka siinä 30 vuodessa, vaikka sitä ei ehkä ensihuumassa uskoisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en kyllä huolisi naista jolla olisi koira.
Ja minä en aikoinaan olisi huolinut miestä jolla EI oisi ollut koiraa. Löysin haluamani koiranomistajamiehen.
Tämähän on juuri aivan oikein ja hienoa. Ongelmaksi muodostuu vain ne, jotka haluavat alistaa tai käännyttää elämänkumppaninsa koiraihmiseksi. Tästähän ap juuri kertoo.
Ja tällä ei ole mitään hyvää tulevaisuutta.
No silloin tilanne on ihan sama, kuin jos vela yrittää kääntää lasta haluavan luopumaan haaveistaan, tai se lasta toivova pakottaa puolestaan vastahakoisen kumppanin suostumaan lapseen. Eli kompromissia ei voi tehdä, joten ratkaisu on lähteä eri teille, kun ei haluta samanlaista elämää.
Anteeksi, mutta lapsi ja koira on kuitenkin aivan eri asioita. Koiralle voi etsiä uuden kodin olosuhteiden niin vaatiessa, tai sen voi jopa lopettaa.
Ja olen henkeen ja vereen koiraihminen, silti tämä nyt vaan on fakta.
En ole koskaan pitänyt koirista. Kun lapsi meni kouluun, mieheni keksi hankkia lapselle koiran. Sanoin, etten halua mitään ylimääräisiä vastuita tai ketään riippuvaiseksi minusta, päivittäisiä ulkoilutuksia jnp. Silti mieheni ei luovuttanut, ja lopulta sanoin, että jos on pieni koira ja he pärjäävät ilman minua, niin se on ok.
Tuli meille sitten pieni jackrussellinterrieri. Ja -aika pian vastuu siirtyi minulle. Arvatekin. Siis ruokin, annan lääkkeitä ja kävelytän joka päivä. Mieheni käy lääkärissä tarvittaessa (harvoin). Ja lapsella ei ole tietysti koskaan aikaa,
Eri juttu on se, että rupesin tykkämään siitä koirasta aika nopeasti, ihme kyllä. Nimenomaan siitä koirast, mutta ikinä en suostuisi asumaan ydessä ison koiran kanssa, sitten tulisi ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Halusi tai ei, niin kerrostalo ei ole koiran paikka. Asiaan voi palata kun neukkukuutio on unohdettu.
Neukkukuutiossa on usein ihan hyvä pitää koiraa. Neukkukuutiot sijaitsevat yleensä lähiöissä, joissa on hyvät ulkoilumaastot ja kunnon koirapuistot. Tilaa neukkukuutioissa on yleensä enemmän kuin uusissa kerrostaloissa tai vanhoissa jugend-linnoissa.
Ihan turhaan neukkukuutioita aina mollataan.
Tässä kohtaa ap selaa innokkaasti kaikkea koiriin liittyvää ja ihastelee pentuvideoita youtubessa 😂
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koira piristää arkea.
Ei piristänyt mun lapsuudessa. Hirveä koira oli. Nyt inhoan koiria.
"Anteeksi, mutta lapsi ja koira on kuitenkin aivan eri asioita. Koiralle voi etsiä uuden kodin olosuhteiden niin vaatiessa, tai sen voi jopa lopettaa.
Ja olen henkeen ja vereen koiraihminen, silti tämä nyt vaan on fakta."
Ne on sulle aivan eri asioita. Mutta et voi puhua muiden puolesta. Mulle eivät ole ollenkaan eri asia, ja monelle nykypäivänä koira on jopa paljon isompi ja tärkeä asia kuin lapsi. Munkin ystäväpiirissä moni kolmekymppinen ei halua lapsia ollenkaan, mutta koiria on halunnut ehdottomasti.
Ja selvästikään sulle "henkeen ja vereen koiraihminen" tarkoittaa jotain ihan eri asiaa kuin mulle. Mulle ei todellakaan ole mahdollista että "koiralle voi etsiä uuden kodin tai jopa lopettaa". Ihan yhtä paljon vaihtoehto kuin että lapselle voisi etsiä uuden kodin tai tappaa pois, jos ei enää huvitakaan.
Todella surettaa, että tuolla tavalla ajattelevat ihmiset ottavat koiria ja vielä pitävät itseään "koiraihmisinä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Anteeksi, mutta lapsi ja koira on kuitenkin aivan eri asioita. Koiralle voi etsiä uuden kodin olosuhteiden niin vaatiessa, tai sen voi jopa lopettaa.
Ja olen henkeen ja vereen koiraihminen, silti tämä nyt vaan on fakta."
Ne on sulle aivan eri asioita. Mutta et voi puhua muiden puolesta. Mulle eivät ole ollenkaan eri asia, ja monelle nykypäivänä koira on jopa paljon isompi ja tärkeä asia kuin lapsi. Munkin ystäväpiirissä moni kolmekymppinen ei halua lapsia ollenkaan, mutta koiria on halunnut ehdottomasti.
Ja selvästikään sulle "henkeen ja vereen koiraihminen" tarkoittaa jotain ihan eri asiaa kuin mulle. Mulle ei todellakaan ole mahdollista että "koiralle voi etsiä uuden kodin tai jopa lopettaa". Ihan yhtä paljon vaihtoehto kuin että lapselle voisi etsiä uuden kodin tai tappaa pois, jos ei enää huvitakaan.
Todella surettaa, että tuolla tavalla ajattelevat ihmiset ottavat koiria ja vielä pitävät itseään "koiraihmisinä".
Joo aika huvittavaa tuollainen julistaminen että "se nyt vaan on fakta", kun puhuu omasta mielipiteestään ja ajattelustaan. Samoin voi sanoa, että se nyt vaan on fakta että lapsenkin voi antaa adoptioon.
^ ja sun mielestä varmasti lapsenkin voi lopettaa. Kertoo paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
^ ja sun mielestä varmasti lapsenkin voi lopettaa. Kertoo paljon.
Niin, tässäkin ketjussa moni tuntuu asettavan koirulin samaan asemaan kuin ihmislapsen, tai jopa edelle.
Vierailija kirjoitti:
"Anteeksi, mutta lapsi ja koira on kuitenkin aivan eri asioita. Koiralle voi etsiä uuden kodin olosuhteiden niin vaatiessa, tai sen voi jopa lopettaa.
Ja olen henkeen ja vereen koiraihminen, silti tämä nyt vaan on fakta."
Ne on sulle aivan eri asioita. Mutta et voi puhua muiden puolesta. Mulle eivät ole ollenkaan eri asia, ja monelle nykypäivänä koira on jopa paljon isompi ja tärkeä asia kuin lapsi. Munkin ystäväpiirissä moni kolmekymppinen ei halua lapsia ollenkaan, mutta koiria on halunnut ehdottomasti.
Ja selvästikään sulle "henkeen ja vereen koiraihminen" tarkoittaa jotain ihan eri asiaa kuin mulle. Mulle ei todellakaan ole mahdollista että "koiralle voi etsiä uuden kodin tai jopa lopettaa". Ihan yhtä paljon vaihtoehto kuin että lapselle voisi etsiä uuden kodin tai tappaa pois, jos ei enää huvitakaan.
Todella surettaa, että tuolla tavalla ajattelevat ihmiset ottavat koiria ja vielä pitävät itseään "koiraihmisinä".
Ei, ei suinkaan: ketjun aihe on ihmiset, joille "koira on jopa paljon isompi ja tärkeä asia kuin lapsi." ja jotka haluavat kouluttaa, käännyttää, alistaa tai pakottaa myös puolisonsa siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on sekä koiria että lapsia. Mies päätti lapsiluvun ja silloin sanoin, että koiria saan sitten ottaa aina kun haluan. Se sopimus on pitänyt.
Kukin tuntee puolisonsa, eli voiko sen koiran silti ottaa vai ei.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan pitänyt koirista. Kun lapsi meni kouluun, mieheni keksi hankkia lapselle koiran. Sanoin, etten halua mitään ylimääräisiä vastuita tai ketään riippuvaiseksi minusta, päivittäisiä ulkoilutuksia jnp. Silti mieheni ei luovuttanut, ja lopulta sanoin, että jos on pieni koira ja he pärjäävät ilman minua, niin se on ok.
Tuli meille sitten pieni jackrussellinterrieri. Ja -aika pian vastuu siirtyi minulle. Arvatekin. Siis ruokin, annan lääkkeitä ja kävelytän joka päivä. Mieheni käy lääkärissä tarvittaessa (harvoin). Ja lapsella ei ole tietysti koskaan aikaa,
Tuo varmaan se tyypillisin, mitä olen kuullut käyvän kun toinen kärttää koiraa ja toinen empii. Eli alkuinnostuksen jälkeen se hoitovastuu nakitetaan sille empineelle.
Itse lähtisin ajatuksesta, että jos kerran toinen on niin koiraihminen, niin miksei hankkinut koiraa yksinollessaan, vaan vasta sitten kun asuu jonkun kanssa?
Koiran ottaminen on ympäristölle ja ilmastolle haitallinen teko. Jos mietitään ihan perimmäisestä lähtökohdasta, niin yhden koiran hiilijalanjälki vastaa katumaasturia, se syö lihaa ja teollisesti valmistettua ravintoa, lääkeet, lelut yms, plus tietenkin mahdolliset loiset joita rescuerakkien mukana ehdoin tahdoin levitellään maanosista toisiin. Suomen vajaa miljoona koiraa paskovat melkein 50 miljoonaa kiloa ongelmajätettä vuodessa, sillä koirankakassa leviää loisia ja tauteja. Miettikääpä myös mikä määrä pieniä muovipusseja käytetään tämän 50 miljoonan kilon pakkaamiseen roskiksiin, puhumattakaan muusta muoviroskasta, mikä liittyy koiraharrastuksen oheistuotteisiin.
Koirille tulisi säätää pakollinen haitta- ja ympäristövero ilmastosyistä.
Vierailija kirjoitti:
Itse lähtisin ajatuksesta, että jos kerran toinen on niin koiraihminen, niin miksei hankkinut koiraa yksinollessaan, vaan vasta sitten kun asuu jonkun kanssa?
Taas kerran, tässä välissähän on voinut olla vaikka 20 vuotta. Toisekseen, en minäkään koiraa voinut ottaa opiskelija-kt-solukämpässä asuessa, kun oma aika meni opintoihin, treeneihin ja "opiskelijaelämään". Lenkkimaastoja ei ollut lähimaillakaan. Miehellä sama tilanne.
Yhteen muuton jälkeen oli metsän reunassa isompi asunto johon sai ottaa koiran, lenkkipolut vieressä, parempi rahatilanne, kaksi huolehtijaa ym.
Ei, vaan tuossakin tilanteessa oikea ratkaisu on erota, jos toinen haluaa avoimen suhteen ja toinen ei.
Siis ihan tosi häiriintynyttä ajattelua, että teidän mielestä toisen pitää olla onneton ja luopua omista haaveistaan, jotta voidaan väkisin jatkaa suhdetta. Sen sijaan että todettaisiin, että no meillä ei nyt sitten toiveet elämän suhteen kohtaakaan.
Todella itsekästä ja outoa ajattelua.