Onko tää yleinen kokemus boomereiden lapsilla, että kotona ei koskaan rohkaistu tai oltu kiinnostuneita oman lapsen asioista?

En käsitä Puppaa ja Konalan jauhelihamiestä kivittäviä ihmisjoukkoja 👴🏻🥩😎👍🏻🐷🤪🥳🧺🥩🥸💗💘👴🏻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

183.   Ei ole ongelmaai vaikka valitat suhteestasi vanhempiisi?  Kovin älyllistä ei ole 600 000 ihmistä yleistää toistensa kopioiksi.

Eli ongelma on se, ettet ymmärrä lukemaasi. Ei kai sille mitään sitten mahda.

 

 

 

Väännän rautalangasta.  Kuutebsma vuonba syntyi n. 100 000 lasta kunakin.  Sinun älyllinen ajattelusi  näkee ne klooneina, kaikki samanlaisia.

Korkki kiinni jo.

OnhaN se, ensin kymmeniä kommentteja kirjoittaa huonoista vanhemmistaan ja takertuu näppäilyvirheisiin sitten hyvänä ja täydellisenä ihmisenä.

Luulisi että tyhmemmänkin kodin teiniä olisi ainakin ammattikouluun usutettu.  En muista ketään vanhemmankaan pojan kavereista kuka ei ees amista olisi käynyt.   Olikohan lähihoitajalinjoja jo vai oliko ne jotain lastenhoitoon tähtääviä linjoja.   Peruskoulustahan pääsi jo liikelinjalle merkonomiksi opiskelemaan

1980 luvun alussa teini-iässä, niin kyllä se oli itsellä ja kavereilla semmonen "lopeta se haaveilu" meininkiä. Elämän tärkeet kohokohdat oli ylioppilaaks, armeija ja töihin. Ei haaveilua.

No se oli sitä aikaa, nyt myssyy sätkää ja haaveilemaan.

Vierailija kirjoitti:

Kasvatuksessa on tietysti sukupolvieroja, mutta en omasta epävarmuudestani ja alisuoriutumisestani voi pelkästään boomerivanhempiani syyttää. Enemmän huomiota, rakkautta ja erityisesti ymmärrystä olisin lapsena ja nuorena kaivannut, mutta samassa perheessä kasvaneet sisarukseni ovat menestyneet elämässään paremmin. Joten jotkut lapset kärsivät tietyistä kasvatusmetodeista enemmän kuin toiset, ja toiset taas hyötyvät jostain enemmän kuin toiset.

Olen työssäni nähnyt lapsia ja nuoria paljon ja huomannut, että erityisesti pk-seudun lapsilla ja nuorissa totisesti on itsetunto kohdillaan. Joillain vähän liikaakin, epärealistisen korkea käsitys itsestään ja osaamisestaan. Näillä viittaan lähinnä Westendin kodeista tuleviin, jotka ovat vanhempiensa silmäteriä kuten kuuluukin, mutta joille on opetettu, että heille kaikki on mahdollista ja jos tulee epäonnistumisia, ne on muiden syytä. Nämä nuoret vaativat yksilöllistä palvelua oppilaitoksiss

Edes saman perheen sisällä kaikki lapset eivät saa samanlaista kohtelua ja kasvatusta. Mun isosiskoja jaksettiin vielä kannustaa, rohkaista ja viedä harrastuksiin, ja heille ostettiin uutena hienot tavarat ja vaatteet. Mulle ei sitten enää riittänytkään mitään ja kaikki tavaratkin tuli siskojen käyttäminä.

Lopputuloksena oli huonommuuden ja arvottomuuden tunne sekä sisaruskateus. Ja se että musta tuli onneton luuseri.

Boomereiden lastenlasten lapset laittavat vielä paremmaksi lasten huomioimisen.  Vauvalle ei vaihdeta vaippoja jos vauva ei anna lupaa.

Vierailija kirjoitti:

Juu. Ei voi kehua lasta mistään, kun se voi ylpistyä ja luulemaan itsestään jotain. Mitään ei kannata yrittää, kun kuitenkin epäonnistuu ja joutuu pettymään. 

 

 

 

 

Tää kavatusm*etodi ei valitettavasti ollut bo*omereiden keksimä vaan heidätkin kasvattiin niin.

Tuohan on ollut ikivanha kasvatustapa, eikä sitä voi pelkästään yhtä sukupolvea syyttää. 

Suomalaisia on aina vähätelty omassa maassaan, esim ruot*salaiset, jotka eivät olisi antaneet suomalaisten edes puhua omaa äidi*nkieltään ja antoivat ymmärtää, että suomalaiset on huonompaa  ro*tua.

Suomalaisten itsetuntoa on kautta aikojen ollut joku polkemassa meidän kieltä ja tapoja on vähätelty .

Vasta viime vuosikymmeninä suomalaisten itsetunto on noussut, ja lapset kasvatetaan luottamaan itseensä ja uskomaan siihen, että he ovat ihan yhtä hyviä kuin muutkin.

Vaikka vieläkin meille aina välillä vakuutetaan, ette jos ei suostuta puhumaan naapurimaan kieltä, ollaan huonoja ihmisiä ja ainakin huonompia, kuin eräät muut täällä asuvat.

 

 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vain vanhemmat, kun pilasitte elämäni. Harva vaatii taaperolta Finlandia-palkittua romaania. Suunnilleen yhtä kohtuuttomia odotuksia asetamme sukupolville, jotka ovat kasvaneet emotionaalisessa erämaassa. Radikaali ehdotukseni on olla tekemättä numeroa siitä, mitä vanhemmat ovat tehneet väärin ja missä kaikessa he ovat epäonnistuneet. 

En minä haluaisi tehdä siitä numeroa. Mutta se on suuri suru, josta ei ollut lupa puhua silloin. Vanhemmat suuttuivat. En saanut jutella vanhempien kanssa ja kysyä syytä miksi he kohtelivat minua niin kylmästi.  Vihasivatko he minua vai olinko todella niin surkea ja osaamaton kuin he sanoivat.  Ja nyt minulle sanotaan etten saisi nytkään puhua siitä,  edes anonyymisti, koska ne on vanhoja asioita ha pitäisi vaan unohtaa ja antaa olla. Suru on suljettava omaan mieleen ja oltava hiljaa. Asiaa ei saisi koskaan käsitellä.

Minulla oli vanhemmat, jotka ajatteli, että kaikki hoituu itsestään. Keskittyivät töissä käyntiin, kotitöihin ja omiin ongelmiinsa. Ei nyt varsinaisesti huonoa hoitoa ollut, mutta en kyllä muista, että olisivat koskaan kysyneet, miten koulupäivä meni. Ei sujunut minulla koulunkäynti alkuvuosina kovin hyvin. Pikku hiljaa opin kavereilta ja opettajien avulla käymään koulua. En tiedä, olenko itse ollut yhtään parempi vanhempi, siirtänyt varmaan samaa eteenpäin. Mutta näin jälkeenpäin kyllä  huomaan, että omat vanhempani eivät tainneet edes huomata koko asiaa, miten vähän sain tukea. Olen edelleen aika osaamaton joissain asioissa, lienee lapsuuden perintöä.

Ehkä vaan ei ollut sellaista 1 love you ja sinä ihana ja  halailukulttuuria kaikissa kodeissa.  Ainakin oma sukuni , useampi sanoo että etenkin vaikka työkamujen tms halailu on vastenmielistä.  Huolenpito on sitä rakkautta, isältä kömpelösti sanottu onnea tai pyörän renkaan paikkaus iltavuoron jälkeen.

Sit taas on toisen miniäni suku, he roikkuvat koko ajan leperrellen toistensa kaulassa.   Vanhemmat siis suuria ikäluokkia.

Sitäkään ei voi muuttaa jälkikäteen, jäyhää huolenpitoa ei voi vaihtaa lirkunlarkun-lapsuuteen.

Mun vanhemmat on boomereita nuorempia, mutta kasvatusmetodi tutun kuuloinen. Isoin ero se, että mun siskoa puolestaan paapottiin sitten munkin puolesta ja kehuttiin ihan mitättömistäkin asioista. Ja mua puolestaan vähäteltiin ja mulle naurettiin ja etsittiin virheitä etenkin toisen vanhempani toimesta. Ihan karmeeta puolueellisuutta ja korruptiota! Vttu ku vtuttaa vieläkin kun asiaa ajattelen.

Jos mitään hyvää keksin siitä, niin mä päätin näyttää ja opiskelin arvostetun ja hyväpalkkaisen ammatin itselleni. Odotinkin vuosikaudet, että aikuinen elämä alkaisi, jolloin mun saavutuksia ei voisi neljän seinän sisässä mielivaltaisesti lytätä, koska ne on ihan objektiivisesti hyviä. En silti voi ymmärtää heidän käytöstään ja jäljet se on jättänyt.