Miksi ihmisen pitäisi olla kasvissyöjä, kun petoeläimetkin pyydystää ja syö lihaa?
Ota kantaa asiallisesti ja perustellen.
Kiitos jo etukäteen.
Kommentit (288)
Miksi pitäisi olla kasvis syöjä.
Sekasyöminen on kivempaa ja monipuolisempaa.
Ihminenkin on metsästänyt ruokansa ja ollut raadonsyöjä. Ihminen oli keräilijä. Ja usea sukunimi viittaa metsästäjien, kalastajiin yms.
Apinalajeista useat syö lihaa.
Jos joku haluaa olla kasvisyöjä saa olla. Tekevät hyvää ruokaa. Tiedän monta. Tiedän myös monta huonoa ruokaa tekevää lihan syöjää.
Parasta syödä kaikkea.
Vanha viisaus pätee edelleen, että jos jokainen näkisi säännöllisesti suoraa kuvaa ja ääntä teurastamoilta ja lihantuotannosta ylipäänsä, niin lihan kulutus romahtaisi merkittävästi. Tämä kertoo siitä, että suurella osalla ihmisistä moraali ei hyväksyisi nykyisellään toimivaa lihantuotantoa, mutta koska nykyään se pihvi voidaan ostaa kaupasta niin, ettei koko asiaa tarvitse ajatella, niin se sopii. Silloin on helpompi luottaa myöskin tuottajien mainoslauseisiin onnellisista eläimistä, koska ihmisen on aina vaikeinta tarkastella kriittisesti omien tekojensa seurauksia. Olemme mestareita selittelemään itsellemme, miksi omalla kohdalla tietyt päätökset ovat hyväksyttäviä, vaikka yleisesti niitä ei moraalisina pitäisikään.
Vierailija kirjoitti:
Jos samastaa itsensä villiin petoeläimeen. Miksi sitä ei tehdä muussa suhteessa kuin lihanhimossa? Muuten ollaan muka niin ihmisiä niin ihmisiä.
AP on varmaan mies. Nehän ei voi vastustaa viettejään.
Mutta ei silti kykenis tappamaan ja valmistamaan omaa ruokaansa.
Kaikki suurimmat eläimet ovat kasvissyöjiä kuten hevonen ja norsu.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pahasti pitää itseään pettää että väittää maitoa ja kananmunia kasvisruoaksi :D. Se että kaltaisesi s-e-m-i-vegetaristi vetää kitusiinsa eläinperäisiä tuotteita ei tee niistä kasvisruokaa. Kasvisruoassa pitää olla niitä kasveja.
***
Ei tarvitse pettää lainkaan. Riittää, että opettelee suomen kieltä ja ymmärtää sitä kautta, mitä termi kasvisruoka tarkoittaa ja miten se eroaa täysin kasvipohjaisesta eli vegaanisesta ruuasta. Tsemppiä opiskeluun!
Sinä et ole vieläkään ymmärtänyt ruoan ja ruokavalion eroa. Maito ja kananmunat ovat puhtaasti eläinperäistä ravintoa eivätkä kasvisruokaa.
Karhun kognitiiviset kyvyt on siis samaa luokkaa homo sapiensin kanssa?
***
Törkeä loukkaus karhuja kohtaan verrata niiden kognitiivisia kykyjä mm. tässä ketjussa jankkaavien homo sapiens yksilöiden kyvyttömyyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ne ovat lihansyöjiä, ihminen ei.
Ihminen on sekasyöjä. Samoin on esim. karhu.
Pitäisikö karhun myös lopettaa lihansyönti?
ap
Onko karhulla mahdollisuutta eettiseen pohdintaan asiasta?
Lihansyöjä (ihminen) on pohtinut asiaa eettisesti ja pitää lihansyöntiä eettisenä ja sopivana. Lisäksi jos empatia nousee pintaan, niin vähemmän se eläin kärsii ihmisen käsissä, kuin karhun käsissä.
Ihminen on pääasiallisesti kasvissyöjä, mutta liha voi kuulua ruokavalioon osaksi. Tämä selviää ihan vertaamalla ihmisen hampaita lihansyöjiin ja kasvissyöjiin. Lihaa syövillä eläimillä ei ole tehotuotantolaitoksia missä saaliseläimet elää koko ikänsä metrin kopeissa.
-kasvispainotteinen sekasyöjä
Vierailija kirjoitti:
Karhun kognitiiviset kyvyt on siis samaa luokkaa homo sapiensin kanssa?
***
Törkeä loukkaus karhuja kohtaan verrata niiden kognitiivisia kykyjä mm. tässä ketjussa jankkaavien homo sapiens yksilöiden kyvyttömyyteen.
Karhu tosiaan syö lihaakin välillä niin voittaa varmasti ketjun s-e-m-i-vegetaristit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pahasti pitää itseään pettää että väittää maitoa ja kananmunia kasvisruoaksi :D. Se että kaltaisesi s-e-m-i-vegetaristi vetää kitusiinsa eläinperäisiä tuotteita ei tee niistä kasvisruokaa. Kasvisruoassa pitää olla niitä kasveja.
***
Ei tarvitse pettää lainkaan. Riittää, että opettelee suomen kieltä ja ymmärtää sitä kautta, mitä termi kasvisruoka tarkoittaa ja miten se eroaa täysin kasvipohjaisesta eli vegaanisesta ruuasta. Tsemppiä opiskeluun!
Sinä et ole vieläkään ymmärtänyt ruoan ja ruokavalion eroa. Maito ja kananmunat ovat puhtaasti eläinperäistä ravintoa eivätkä kasvisruokaa.
Helposti ymmärrän. Kasvisruokavaliota noudattava voi syödä kasvisruokaa eli esim. pinaattikeittoa. Sen sijaan vegaaniruokavaliota noudattava ei syö pinaattikeittoa ellei sitä ole tehty ilman maitoa. Kasvisruoka ei ole sama asia kuin vegaaninen ruoka. Opettele suomea äläkä jankuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pahasti pitää itseään pettää että väittää maitoa ja kananmunia kasvisruoaksi :D. Se että kaltaisesi s-e-m-i-vegetaristi vetää kitusiinsa eläinperäisiä tuotteita ei tee niistä kasvisruokaa. Kasvisruoassa pitää olla niitä kasveja.
***
Ei tarvitse pettää lainkaan. Riittää, että opettelee suomen kieltä ja ymmärtää sitä kautta, mitä termi kasvisruoka tarkoittaa ja miten se eroaa täysin kasvipohjaisesta eli vegaanisesta ruuasta. Tsemppiä opiskeluun!
Sinä et ole vieläkään ymmärtänyt ruoan ja ruokavalion eroa. Maito ja kananmunat ovat puhtaasti eläinperäistä ravintoa eivätkä kasvisruokaa.
Helposti ymmärrän. Kasvisruokavaliota noudattava voi syödä kasvisruokaa eli esim. pinaattikeittoa. Sen sijaan vegaaniruokavaliota noudattava ei syö pinaattikeittoa ellei sitä ole teh
Pinaattikeitossa on pinaattia; maidossa ja kananmunassa ei ole pinaattia. Se että s-e-m-i-vegetaristi vetää napaansa eläinperäisiä tuotteita ei tee eläinperäisistä tuotteista kasvisruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pahasti pitää itseään pettää että väittää maitoa ja kananmunia kasvisruoaksi :D. Se että kaltaisesi s-e-m-i-vegetaristi vetää kitusiinsa eläinperäisiä tuotteita ei tee niistä kasvisruokaa. Kasvisruoassa pitää olla niitä kasveja.
***
Ei tarvitse pettää lainkaan. Riittää, että opettelee suomen kieltä ja ymmärtää sitä kautta, mitä termi kasvisruoka tarkoittaa ja miten se eroaa täysin kasvipohjaisesta eli vegaanisesta ruuasta. Tsemppiä opiskeluun!
Sinä et ole vieläkään ymmärtänyt ruoan ja ruokavalion eroa. Maito ja kananmunat ovat puhtaasti eläinperäistä ravintoa eivätkä kasvisruokaa.
Kyllä tässä ainut ongelma on sinun ymmärryksessäsi. Osaisikohan tekoäly selittää sinulle tukiviittomilla tämän asian, kun suomeksi ei mitenkään mene kalloosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lihanpuute tee ruoasta kasvisruokaa. Naurettava väite.
Määritelmällisesti tekee. Kasvisruokavalion erottaa sekaruokavaliosta nimenomaan se, että kasvisruokalilija ei syö lihaa.
Eikä tee; maito ja kananmunat eivät ole kasvisruokaa vaikka joku 'kasvissyöjä' niitä syökin.
Kyllä ovat. Opettele ero vegetaristisen eli kasvisruaan ja vegaanisen eli kokonaan kasvipohjaisen ruuan välillä. Ei ole vaikea asia, kun vähän käytät aivojasi.
Eläinperäinen ravinto ei ole kasvisruokaa vaikka kuinka niin väität. Opettele itse ero ruoan ja ruokavalion välillä.
Opettele ero kasvisruuan ja vegaaniruuan välillä. Kasvisruokaan
Se on sit joku lakto-ovo-vege eikä kasvissyöjä.
Mitä muuten vauva syö? Ensimmäisenä maitoa, sitten kasvissoseet ja vasta myöhemmin liha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisen ruoansulatuksesta puuttuvat tietyt tyypillisesti vain kasvissyöjille kuuluvat elementit. Siksi pelkkä kasvisruoka ilman purkista saatavia vitamiineja ei riitä täyttämään kaikkia ravintotarpeita joita ihmisellä melko suurikokoisena eläimenä on
Pelkkä lihako sitten riittää? :D
Lihasta saa jotain, mutta paljon jää puuttumaan ja saa myös haitallisia tekijöitä. Onhan sen pelkkä kokemus osoittanut että kasvisruoka riittää, jopa paremmin kuin liha.
lihaan on nykyisin kaikenlaisia lisäaineita tungettu jotka ei ole ihmisille hyväksi. esim. antibiootteja yms. ei voi tietää onko niitä lihassa vaikka tuottaja ilmoittaa ettei olisi..
Ap on hyvä ja jahtaa ja lahtaa rottia niin paljon kuin huvittaa.
En paheksu - samaahan tekee meidän naapurin komia kissa ja on siten hyödyksi koko kylälle.
Itse tyydyn kasvisruokaan - syökööt ap ja hengenheimolaisensa mielihyvin minunkin rottaosuuteni.
Pinaattikeitossa on pinaattia; maidossa ja kananmunassa ei ole pinaattia. Se että s-e-m-i-vegetaristi vetää napaansa eläinperäisiä tuotteita ei tee eläinperäisistä tuotteista kasvisruokaa.
***
Vegetaristin ruokavalioon kuuluu myös eläinperäisiä tuotteita, kuten munia ja maitoa. Sinulla on ilmeisesti joku kognitiivinen poikkeama, kun et milään ymmärrä eroa vegetaristin ja vegaanin välillä. Tai kasvisruuaan ja vegaaniruaan. Munakaskin on kasvisruokaa, mutta ei vegaanista ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska ne ovat lihansyöjiä, ihminen ei.
Ihminen on sekasyöjä. Samoin on esim. karhu.
Pitäisikö karhun myös lopettaa lihansyönti?
ap
Onko karhulla mahdollisuutta eettiseen pohdintaan asiasta?
Lihansyöjä (ihminen) on pohtinut asiaa eettisesti ja pitää lihansyöntiä eettisenä ja sopivana. Lisäksi jos empatia nousee pintaan, niin vähemmän se eläin kärsii ihmisen käsissä, kuin karhun käsissä.
Perusteluna ei silloin voida pitää sitä, että muutkin eläimet toimii näin, vaan sillä lihansyöjällä on jotkut muut perustelut toiminnan eettisyydestä. Vaikea kyllä uskoa karhun saaliin kärsivän enemmän, kuin tuotantoeläinten.
Kun siis kyse on jokaisen yksilön omasta eettisestä pohdinnasta, niin minä voin tietenkin olla sitä mieltä, että en itse voi hyväksyä tappavani toisia, kärsimyskykyisiä yksilöitä muusta kuin äärimmäisen pakottavasta syystä, kuten itsepuolustuksesta tai nälkäkuoleman välttämisestä. Ja tällaisia tilanteita ei ole mulle tullut vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma kasvissyöjillä on, että kasvisproteiinien kuninkuusluokkaan kuuluva soija on heikompilaatuista aminohappokoostumukseltaan kuin mikään eläinproteiini.
Lihaproteiini on kaikista korkeinlaatuista proteiinia. Kun syöt proteiinipitoista elimistö hajoittaa sen aminohapoiksi, kehon rakennusaineiksi. Joitain aminohappoja on ehkä liikaa, joitain liian vähän jotta elimistö kykenee rakentamaan haluamiaan konstruktioita esim. ihoa tai niveliä ym. Ylimääräisen hukkaproteiinin jota elimistö ei tarvitse se varastoi vararavinnoksi aka läskiksi lantiolle ja vatsaröllykkään. Kasvisproteiinista elimistö pystyy hyödyntämään vain 20%. Loput menee polttoaineeksi tai vararavinnoksi.
Jos kasvissyöjänä haluat pitää nivelesi ja ihosi kunnossa, niin harkitse edes kollageeni/gelatiini-lisää ravinnossasi ja muutama kananmuna aamiaiseksi. Ihmisen proteiinintarve on n. reilu 0.5g per 1kg painosta. Vanhemmilla ihmisillä mielellään 1g per 1kg
Kasvisruokavaliosta saa käytännössä kaiken paitsi B12-vitamiinin, minkä saa nykyään kätevästi purkista. Ainut ero on siinä, että kuten sanoit, niin eläinproteiini on "kokonainen" proteiini, mutta kasvisproteiineissa eri proteiinien lähteet täydentävät toisiaan. Siksi monessa perinteisessä kasvisruokavalion ruuassa onkin esimerkiksi papuja ja linssejä, tai täysjyväviljaa ja tofua. Eli kahta tai useampaa eri proteiinin lähdettä samassa ruuassa. Kasvisruokavalion koostaminen vaatii siis keskimäärin kaksi ajatusta enemmän kuin liharuuan, mutta sen oppii hyvin nopeasti. Maailmassa elää valtavasti ihmisiä, jotka syövät lihaa joko harvoin juhla-aterioilla, tai ei ollenkaan, ja kummasti näissä maissa riittää silti ihmisiä. Ja proteiinia saa niin helposti ruokavaliosta, että valtaosa ihmisistä syö sitä yli eikä alle suositusten.
Karhun kognitiiviset kyvyt on siis samaa luokkaa homo sapiensin kanssa?