Käsi sydämellä: pidätkö äidistäsi?
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
En pidä. En olisi missään tekemisissä, jos ei olisi ns. pakko.
Minä en pidä äidistäni, ja itse lopetti yhteydenpidon kokonaan, olen kuulemma jotain sanonut miksi on suuttunut. Joo sanoin viimeksi kun nähtiin, että ilmoittaa kun ne pankkitunnukset tulee, käytin siis pankissa ja kaupassa samalla, ei ole sen jälkeen kuulunut mitään
Itse karsin omista jutuista, että lapsi saa mitä tarvitsee. Olin kiltti, kuuntelevainen, auttavainen, ja kaikkea mitä pitäisi. 10v sitten nähty viimeksi. Kun muutti pois niin ei ole sen jälkeen kuulunut.
Rakastan häntä. Isää myös. Minulla on hyvät vanhemmat.
Hänestä on tullut minulle lapsesta asti paha olo, ja tulee edelleen.
Äitini on edelleen aivan ykkönen 🥇 paras ystäväni edelleen
Vierailija kirjoitti:
Onko tosiaan niin, että ihminen joka tekee toisen eteen kaikkensa niin kiitokseksi häivytään elämästä?
Kuule minun äiti teki kaikkensa että lähti töihin kun olin kolmen kuukauden ikäinen, palkkasi meille lapsille hoitajan, isäni pääasiassa hoiti minua kun ei ollut töissä, kiitokseksi olen kuunnellut isäni kuoleman jälkeen melkein 30 vuotta kohta, kuinka paska isä meillä on. Jos oli vaihtoehto lähdenkö isän kanssa merelle vai jåänkö äidin kanssa kotiin, lähdin merelle. Siskoni oli äidin lempilapsi kun oli aina naama kiinni kirjassa eli hiljainen
Vierailija kirjoitti:
En pidä, mutta eivät omat lapsenikaan pidä minusta.
Olen aina ajatellut vanhemmistani samoin kuin työkavereistani: heitä ei tarvitse rakastaa, mutta heidän kanssa kannattaa silti yrittää tulla toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä. En olisi missään tekemisissä, jos ei olisi ns. pakko.
Sinun ei ole mikään "pakko" pitää äitiisi yhteyttä, velvollisuudentunnettakin on vääränlaista. Lue kirja "kiltin tytön syndrooma".
Tiedän, ettei ole pakko. Juuri siitä syystä kirjoitinkin, että ns. pakko. En pidä hänestä enkä isästä, mutta yritän tulla toimeen.
Kyllä pidän äidistäni ja myös rakastan häntä.
Minua on aina ihmetyttänyt, miten voi olla, että tällä palstalla on niin paljon äitivihaajia (ja anoppivihaajia, ja lapsivihaajia)! Annatte vihan hallita elämäänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pidä, mutta eivät omat lapsenikaan pidä minusta.
Olen aina ajatellut vanhemmistani samoin kuin työkavereistani: heitä ei tarvitse rakastaa, mutta heidän kanssa kannattaa silti yrittää tulla toimeen.
P.s. Voisiko joku vielä kerran ystävällisesti selittää, miten tämä lainaus toimii?! Vaikka kuinka katson, että lainattava kohta tulee kokonaisena, pistettä myöten, mukaan ja sen jälkeen vaihdan riviä useammankin kerran, jään aina harmaan alueen sisäpuolelle!!
Pidän. Hän on minulle tosi rakas vaikka riidelläänkin välillä kun meidän kemiat ei oikein sovi yhteen. Mut silti häntä melkein päivittäin nään.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan häntä. Isää myös. Minulla on hyvät vanhemmat.
Voi kuule, voi olla ulkopuolisten silmiin vaikka kuinka hyvät vanhemmat, mutta todellisuus kotona on helvettiä lapsille.
Aina pitänyt hyvää huolta minusta, on ymmärtäväinen, empaattinen ja ei koskaan syyllistävä.
Älykäs ja huumorintajuinen, en keksi mitään huonoa. Ja todellakin tämä käsi sydämellä.
Olen onnellisten tähtien alla syntynyt.
Ikävä kyllä se on vaan mennyt niin että eipä ole ollut lähes mitään yhteyttä moniin vuosiin.
Vierailija kirjoitti:
Äitini on edelleen aivan ykkönen 🥇 paras ystäväni edelleen
Lisään vielä: täyttää ens vkolla 80 vee on onneksi erittäin hyvässä kunnossa ja aktiivinen
En. Mutta lypsän niin kauan siltä rahaa, kun on tarve.
Äitini ei osannut kasvattaa minua, ei lasta nolaamalla kasvateta, oli kylmä ja näytteli muille mitä todellisuudessa oli, kuulin ihmisten sanovan häntä ylpeäksi. No rahaa jätti perinnöksi, ei tarvii kirpputori vaatteissa kulkea, siitä on ylpeä.
Äitini on äitiyden lisäksi minulle rakkain ystäväni.
Pidin, äitini oli paras äiti koko maailmassa. Toivon että osaan itse olla edes osittain yhtä hyvä.