Lue keskustelun säännöt.
Käsi sydämellä: pidätkö äidistäsi?
Kommentit (73)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pidän äidistäni ja myös rakastan häntä.
Minua on aina ihmetyttänyt, miten voi olla, että tällä palstalla on niin paljon äitivihaajia (ja anoppivihaajia, ja lapsivihaajia)! Annatte vihan hallita elämäänne.
En anna vihan hallita elämääni. Katkaisin napanuoran, johon äiti ei itse kyennyt. Poistin hänet vain elämästäni ja nyt olo on levollinen ja vietän aikaa siten, miten itse haluan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä pidän äidistäni ja myös rakastan häntä.
Minua on aina ihmetyttänyt, miten voi olla, että tällä palstalla on niin paljon äitivihaajia (ja anoppivihaajia, ja lapsivihaajia)! Annatte vihan hallita elämäänne.
Totta! Helpompi sanoa mitä täällä palstalla EI vihata ! Viha on kuin myrkkyä ihmisille, ush !
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä se on vaan mennyt niin että eipä ole ollut lähes mitään yhteyttä moniin vuosiin.
Onnellinen.
Pidän. Mulla on äiti joka on huolehtinut meistä lapsistaan.
Kyllä, ei hän täydellinen ole tietenkään, mutta keskimääräistä empaattisempi ja välittävämpi. Hän on kannustanut minua ja sisariani tekemään omasta elämästämme hyvän, vaikka se sitten olisi tarkoittanut kauemmaksi kotinurkilta muuttamista tai lapsetonta elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en pitänyt koskaan. Ei pärjätty keskenään ikinä. Häntä varmaan otti aikoinaan päähän vahinkoraskaus ja että tulin ns iltatähtenä.
En pitänyt. Hän oli marttyyri, tyhmä ja neuroottinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko tosiaan niin, että ihminen joka tekee toisen eteen kaikkensa niin kiitokseksi häivytään elämästä?
-
Mistä päättelet että likimainkaan kaikki äidit tekevät kaikkensa lastensa eteen? Ja pointti ei ole siinä tekemisen määrässä vaan usein emotionaalisessa suhteessa, käytöstavoissa, lempeydessä, rakkaudessa, kannustamisessa, hyväksynnässä tai näiden puutteessa.
Vierailija kirjoitti:
Pidän. Mulla on äiti joka on huolehtinut meistä lapsistaan.
Joillakin "äiti" on äiti vain geneettisellä tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin. Meillä on aina hauskaa yhdessä, vaikka hän on melko dementoitunut ja 90 vee. Huumori toimii ja hän on ihana itsensä. Hoitajatkin pitävät hänestä.
Rakastan äitiäni. Ja myös isääni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitini ei välittänyt minusta lapsena, mutta aikuisena alkoi sitten kohdella siten, kuten olisi pitänyt kohdella lapsena. Olen 6-vuotiaasta asti huolehtinut itsestäni, joten ei paljon kiinnosta 50-vuotiaana äidilliset neuvot mitä vaatteita pitää pukea päälle, kun ulkona on kylmä jne.
Sama. En tiedä onko omatunto alkanut soimaamaan vai tuleva... Olen 55 ja nyt on yhtäkkiä hirveä huoli kaikesta. Mennyt Jo neurooottisuuden puolelle. Töissäkään en saisi kulkea kun on pimeää.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan äitiäni. Ja myös isääni.
Ei sinun tarvitse pelosta tai velvollisuudentunnosta sanoa noin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini on mielestäni hyvä ihminen ja minun ainoa äiti, joten kunnioituksesta häntä kohtaan ihmisenä ja sellaisena henkilönä, joka on meille kaikille ainutkertainen ihmissuhde, arvostan häntä ja haluan viettää aikaa hänen kanssaan niin kauan kuin se on mahdollista.
Tunnistan kuitenkin, että hän on välillä todella hankala ihminen. Hän kertoo usein, mitä on ystävättäriensä kanssa keskustellut puhelimessa, ja kuka mitäkin on sanonut, ja sitten toteaa, että sitten se toinen suuttui hänelle. Monesti olen vain hiljaa ja vaihdan merkitseviä katseita sisarusteni kanssa. Toisinaan yritän keksiä hänelle vastaesimerkin siitä, mitä hän on juuri ystävälleen tullut sanoneeksi. Tai yritän sanoittaa hänelle, että ymmärrätkö miksi jotkut ihmiset kokevat tuollaisen käytöksen tai sanat loukkaavina.
Itsereflektointitaidot ovat hänellä selvästi heikommat kuin meillä lapsilla. Havaitsen ehkä jonkinlaista rajatapauspersoonallisuushäiriötä, mutta kohtuu lievää. Ajattelen usein, että tämä ei tästä tule iän myötä helpottamaan, vaan nämä ääripiirteet luonteessa todennäköisesti vain korostuu iän myötä. Äiti täyttää kohta 70, ja pohdin, kuka meistä lapsista ottaa vastuun hänestä, jos hänen hankala luonteensa vain korostuu, mutta hän olisi esimerkiksi jatkuvan hoivan tarpeessa. Kuka meistä haluaa sellaisen riipan itselleen esimerkiksi 20 vuodeksi?
Isäni on syntynyt samalla vuosikymmenellä ja he ovat molemmat kotoisin samasta kaupungista pohjoisesta. Hänellä on joitain samoja luonteenpiirteitä, ja mietin usein sitä, ovatko he sitten vain tietyn ajan ja paikan kasvatuksen tulosta. Tuollaisia ihmisiä sattui siihen aikaan vain syntymään ja tuollaisia heistä tuli kun he kohtasivat elämässään sellaisia asioita, joita nyt vaan sattui kohdalle. Selviämisen keinot olivat ne mitkä heille oli kotona opetettu tai millaisilla ratkaisuilla asioista helpoiten selvisi.
En. Onneksi on ollut kuolleena jo 30 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tosiaan niin, että ihminen joka tekee toisen eteen kaikkensa niin kiitokseksi häivytään elämästä?
-
Mistä päättelet että likimainkaan kaikki äidit tekevät kaikkensa lastensa eteen? Ja pointti ei ole siinä tekemisen määrässä vaan usein emotionaalisessa suhteessa, käytöstavoissa, lempeydessä, rakkaudessa, kannustamisessa, hyväksynnässä tai näiden puutteessa.
Erittäin hyvin sanottu. Meilläkin on aina tehty, mutta sen kustannuksella että sitten on oltu punna kireällä ja pahalla päällä. Tunnekylmyys on vallinnut, mutta kulissit ollu kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, ei hän täydellinen ole tietenkään, mutta keskimääräistä empaattisempi ja välittävämpi. Hän on kannustanut minua ja sisariani tekemään omasta elämästämme hyvän, vaikka se sitten olisi tarkoittanut kauemmaksi kotinurkilta muuttamista tai lapsetonta elämää.
Kumpa olisikin ollut noin. Minua on syyllistytty jopa 20km päähän muuttamisesta,. En kuulemma välitä vanhemmistani. Lapsettomuus on kansallinen häpeä Ja osoitus kiittämättömyydestäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastan äitiäni. Ja myös isääni.
Ei sinun tarvitse pelosta tai velvollisuudentunnosta sanoa noin.
Puhutko nyt itsestäsi?
En