Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tuollaisen pariskunnan. Heillä ei ole mitään omia harrastuksia tai ystäviä, vaan kaikki tehdään yhdessä. Miehen pitää käydä välillä työmatkoilla, ja nainen ei tee sinä aikana mitään kodin ulkopuolella. Käy töissä ja kaupassa, ja on loppupäivän sisällä. Ei käy edes kävelyllä yksin. 

 

Todella ahdistavaa.  Ymmärtääkö tällaiset ihmiset että elämässä voi tulla myös ylläreitä. Esim: puoliso kuolee, sairastuu tai tulee eri. 

Itse olen facen nuoret lesket ryhmässä ja monesti on sieltä saanut lukea kuinka yksin monet jää. 

Todella surullista. Itsellä on aina ollut paljon ystäviä ja omaakin elämää. Silloin kun lasten isä kuoli niin tokihan se oli raskasta aikaa mutta helpotti että olin osannut elää myös itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai niin, se unohtui edellisestä sanoa, että ainoa, joka eron jälkeen raivasi tilaa elämäänsä minullekin oli se tyyppi, josta en olisi ikinä uskonut, eli kiireinen, paljon matkaava kaveri. Tiedän, että se oli poissa tietysti hänen kaksin olostaan miehensä kanssa. Toisaalta en kai voinut kuvitellakaan, että sitä tekisi ne ihmiset, jotka ovat onnellisia symbiossaan ja ennen meidän pariskuntakavereita. Kun hehän ovat symbiossa ja minä en enää ollut pariskunta. Se uusi tuli miehen kanssa sinne pariskuntiin sitten.

 

No teitkös itse tilaa kavereillesi kun olit symbiossa? Aivan niin.,

No en tehnyt ja kyllä se on jälkeen päin pistänyt miettimään. Ihana juttu, jos jollakin oikeasti toimii se, että ollaan vaan kahdestaan. Meillä toimi sen ajan, kun oltiin kahdestaan. Ei sen jälkeen.

 

Noista ystävyyssuhteista, yksi ystävä esimerkiksi asuikin meillä yhdessä vaiheessa reilun kuukauden, kun hänellä oli vaikea tilanne omassa elämässään. 

No ei tässä kyllä teidän suhteen kaltaisista olekaan puhuttu, vaan näistä, jotka oikein toitottavat, että eivät tarvitse elämäänsä ketään muuta kuin puolisonsa, ei ystäviä eikä sukulaisia ja joiden mielestä sekin on toisten parisuhteeseen kolmanneksi pyöräksi tunkemista, että haluaisi tavata siskoaan isän kuoleman jälkeen kaksistaan.

Muistan erään pariskunnan työpaikallani, siis mies oli työkavereitani. Tunsin kyllä vaimonkin, yksi lapsi heillä. Kerran lähdettiin töistä johonkin kokoukseen Helsingiin samalla autokyydillä, meitä oli vissiin 3- 4 kyydissä. 

Kun lähdettiin työpaikan pihalta tämä mies soitti vaimolleen: heippa, no nyt lähdettiin Firman pihalta...",  oli just nähneet kun työpaikka oli lähellä kotia, vaimo ilmeisesti kotona. Kun oli menty muutama tovi, niin taas soitto "ollaan nyt X kohdalla menossa, mennään kohta kahville, soitan sitten sieltä"...  kahvilta taas" oltiin kahvilla paikassa XX, lähdetään ajamaan eteenpäin. Soitan kun ollaan perille"...Kun oltiin tulossa Helsingiin, niin soitto siitä, kun päästiin hotellille, niin soitto siitä...matkaa ei ollut kuitenkaan kuin parisataa kilometriä hyvää tietä, ei mitään erämaata tai huonoja teitä pitkin ajeltu. 

En tiedä onko tämä kovinkin yleistä. Olin itsekin silloin naimisissa, mutta kerran soitin illemmalla, että ollaan päästy perille.

Vierailija kirjoitti:

Muistan erään pariskunnan työpaikallani, siis mies oli työkavereitani. Tunsin kyllä vaimonkin, yksi lapsi heillä. Kerran lähdettiin töistä johonkin kokoukseen Helsingiin samalla autokyydillä, meitä oli vissiin 3- 4 kyydissä. 

Kun lähdettiin työpaikan pihalta tämä mies soitti vaimolleen: heippa, no nyt lähdettiin Firman pihalta...",  oli just nähneet kun työpaikka oli lähellä kotia, vaimo ilmeisesti kotona. Kun oli menty muutama tovi, niin taas soitto "ollaan nyt X kohdalla menossa, mennään kohta kahville, soitan sitten sieltä"...  kahvilta taas" oltiin kahvilla paikassa XX, lähdetään ajamaan eteenpäin. Soitan kun ollaan perille"...Kun oltiin tulossa Helsingiin, niin soitto siitä, kun päästiin hotellille, niin soitto siitä...matkaa ei ollut kuitenkaan kuin parisataa kilometriä hyvää tietä, ei mitään erämaata tai huonoja teitä pitkin ajeltu. 

En tiedä onko tämä kovinkin yleistä. Olin itsekin silloin naimisissa

Ei ole normaalia. Epäterve kiintymys suhde ja oisko mustasukkaisuutta puolin ja toisin. Oikein tekee pahaa..

Ei ole normaalia. Epäterve kiintymys suhde ja oisko mustasukkaisuutta puolin ja toisin. Oikein tekee pahaa..

Ei ole minustakaan normaalia, mutta tiedän näitä tapauksia. Ei tarvita edes työmatkaa, vaan työpäivän aikana soitellaan. Aikaisemmin siitä oli tuolla jo oli puhetta. Yksikin sanoi, että hän soittelee johtajamiehelleen pitkin päivää, muuten vaan, kun toinen tulee mieleen. Minusta se on todella, todella outoa.

niin minustakin on outoa, mutta varmaan monilla työpaikalla näitä on aina jokunen. Itsekin sain tuta tilanteen kun joskus aikoinaan seurustelin jonkin aikaa sellaisen kontrolloija miehen kanssa. Monta kertaa päivässä piti soittaa, ja jos kävin istumassa iltaa työkavereiden kanssa, niin monta soittoa tuli illassa ja valitusta siitä kuinka halusin viettää aikaa muiden kuin hänen kanssa. Vaikka ei siis edes asuttu yhdessä, eikä tavattu mitenkään päivittäin. 

Olin jo muutenkin tottunut omaan vapauteen niin vihelsin pelin aika äkkiä poikki. Vielä eron jälkeenkin tuli jotain tekstareita että sinut on taas nähty baarissa x ja y, ei sovi sinulle yhtään. Jaahas, kiitos tiedosta,  ja eipä muuta kuin numero poistoon. Väistin siis luodin vaikka mies oli kaikin puolin monen makuun ihannemies.

Pakko ihmetellä että jos joku tuollaisesta käytöksestä tykkää tai sallii , niin vaikea on ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on todella ahdistavaa. Tuossahan katoaa minuus.

 

Siihen suhteeseen ei mennä eroamaan, toisin kuin näissä joissa annetaan absoluuttinen minimi toiselle

Aika moni hyvä suhde asettuu näiden ääripäiden välille.

Ei todellakaan voi olla normaalia että mies ja nainen ovat pitkässä ja onnellisessa parisuhteessa vuosikymmeniä. Outoa se on, ja varmasti siihen liittyy jotain epätervettä kiintymystä, mustasukkaisuutta, eristämistä, kiristämistä, alistamista, läheisriippuvuutta. Työpäivänäkin ja työmatkoilta soittelevat, hyvin outoa. He eivät tapaa sukulaisia, heillä ei ole ystäviä, eivät käy missään yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan voi olla normaalia että mies ja nainen ovat pitkässä ja onnellisessa parisuhteessa vuosikymmeniä. Outoa se on, ja varmasti siihen liittyy jotain epätervettä kiintymystä, mustasukkaisuutta, eristämistä, kiristämistä, alistamista, läheisriippuvuutta. Työpäivänäkin ja työmatkoilta soittelevat, hyvin outoa. He eivät tapaa sukulaisia, heillä ei ole ystäviä, eivät käy missään yksin. 

 

Tämä on epäonnistunutta sarkasmia, mutta olen tosiaan eronnut hyvästä miehestä, joka ei juo eikä polta, ei huuda eikä mitään, mutta elämä kaventui kahdestaan telkkarin katseluun. Aivan huomaamatta vuosien varrella vain huomasin, että kaikki menoni olivat turhia, esim. joku työpaikan illanvietto, turhaa sinne on mennä kun meidän on niin hyvä kotona. Toisaalta en koskaan tuntenut mitään syvää yhteyttä toiseen.

 

En osaa sanoa, paljonko hän minua todella jäi kaipaamaan. Siis minua, ihmistä. Vaiko sitä, että joku on samassa tilassa hengittämässä.

Tämä on epäonnistunutta sarkasmia, mutta olen tosiaan eronnut hyvästä miehestä, joka ei juo eikä polta, ei huuda eikä mitään, mutta elämä kaventui kahdestaan telkkarin katseluun. 

Minulla on käynyt hyvä tuuri, kun sain miehen joka ei juo, eikä polta, ei huuda, eikä puhu rumasti koskaan minulle. Sama toisin päin. Sikälikin olemme samanlaisia, että meitä ei kiinnosta tyttöjen tai poikien illat, kaikenmaailman ryyppäjäiset ym. Puolison työpaikalla käyvät pari kertaa vuodessa ravintolassa syömässä työaikana. Ystävät olleet kuvioissa mukana vuosikymmenet, vierailut ja tapaamiset aina tärkeitä, samoin sukulaisten kanssa. Vietetään lomia yhdessä aina kun aikataulut sopivat yhyeen. Elämme symbioosissa, mutta se ei tarkoita aina vain sohvalla television katsomista, mutta kyllä sitäkin tehdään. Uutiset, tietyt elokuvat ja sarjat katsotaan yhdessä. Kummallakin on myös omat tärkeät tekemiset ja menemiset. Samat arvot, tavoitteet ja rakkaus ovat johtaneet tähän päivään, ja jokaisesta päivästä voi olla kiitollinen. 

Minua hämmentää tämä symbioosi-ihmisten vähäinen empatiakyky. Näyttää, että jos kokemus heidän rakastamastaan elämäntavasta onkin ollut jollekin toiselle huono, jopa niin pitkälle, että liitto on päättynyt pettämiseen ja jättämiseen, heillä on kamala kiire kertomaan, miten heillä on kyllä pelkkää onnea ja auvoja ja joka aamu ollaan kädet ristissä kiittämässä tästä ihanasta puolisosta.

Minä voin kyllä ymmärtää, miten tuollainen sattuu, kun on ensin koettanut tehdä kaikkensa suhteen eteen, ollut valmis tinkimään ja kaventamaan elämäänsä. Siis vaikka en itse ikinä voisi kuvitellakaan, että olisin suhteessa, jossa edes keskustellaan siitä, onko muuta elämää tai iltamenoja. Jotka tietenkin ovat aina pelkkää ryyppäämistä ja tyttöjen illoista juoksemista.

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmentää tämä symbioosi-ihmisten vähäinen empatiakyky. Näyttää, että jos kokemus heidän rakastamastaan elämäntavasta onkin ollut jollekin toiselle huono, jopa niin pitkälle, että liitto on päättynyt pettämiseen ja jättämiseen, heillä on kamala kiire kertomaan, miten heillä on kyllä pelkkää onnea ja auvoja ja joka aamu ollaan kädet ristissä kiittämässä tästä ihanasta puolisosta.

Minä voin kyllä ymmärtää, miten tuollainen sattuu, kun on ensin koettanut tehdä kaikkensa suhteen eteen, ollut valmis tinkimään ja kaventamaan elämäänsä. Siis vaikka en itse ikinä voisi kuvitellakaan, että olisin suhteessa, jossa edes keskustellaan siitä, onko muuta elämää tai iltamenoja. Jotka tietenkin ovat aina pelkkää ryyppäämistä ja tyttöjen illoista juoksemista.

 

Ei kai tällaista kukaan ole kertonut tai vähätellyt toisten kokemuksia. Jos ihminen elää hyvässä parisuhteessa, kertoo siitä, niin miksi joku ottaa sen itseensä kohdistuneena arvosteluna. Huonon ja epäonnistuneen liiton itsekin kokeneena sitä osaa arvostaa mitä nyt on. 

^ Juuri näin. Jos jotain tässä ketjussa on vähätelty ja väännetty valheellisesti, niin yhdessä viihtyvien kirjoituksia. Vaikka kuinka kirjoittaisi faktaa millainen suhde on niin ei, palstamamma tietää paremmin. On pakkoa ja epäilyksiä ja kaikkea sairasta. Vaan kun ei ole.

Kummallinen tarve nollata suhteita, joista ei tiedä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

^ Juuri näin. Jos jotain tässä ketjussa on vähätelty ja väännetty valheellisesti, niin yhdessä viihtyvien kirjoituksia. Vaikka kuinka kirjoittaisi faktaa millainen suhde on niin ei, palstamamma tietää paremmin. On pakkoa ja epäilyksiä ja kaikkea sairasta. Vaan kun ei ole.

Kummallinen tarve nollata suhteita, joista ei tiedä yhtään mitään.

 

Johtunee siitä, että täällä sotketaan av-tapaan puurot ja vellit. Eli höngitään, että meilläkin on semmoinen symbioosi, mutta kyllä me eletään ihan samalla tavalla kuin nekin, jotka eivät elä samalla tavalla kuin me. Ollaan ihan kuin muutkin, paitsi me ollaan erilaisia. Mutta onnellisempia kuin muut, jotka ei tajua suhteista mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minua hämmentää tämä symbioosi-ihmisten vähäinen empatiakyky. Näyttää, että jos kokemus heidän rakastamastaan elämäntavasta onkin ollut jollekin toiselle huono, jopa niin pitkälle, että liitto on päättynyt pettämiseen ja jättämiseen, heillä on kamala kiire kertomaan, miten heillä on kyllä pelkkää onnea ja auvoja ja joka aamu ollaan kädet ristissä kiittämässä tästä ihanasta puolisosta.

Minä voin kyllä ymmärtää, miten tuollainen sattuu, kun on ensin koettanut tehdä kaikkensa suhteen eteen, ollut valmis tinkimään ja kaventamaan elämäänsä. Siis vaikka en itse ikinä voisi kuvitellakaan, että olisin suhteessa, jossa edes keskustellaan siitä, onko muuta elämää tai iltamenoja. Jotka tietenkin ovat aina pelkkää ryyppäämistä ja tyttöjen illoista juoksemista.

 

Ilmaisut "valmis tinkimään" ja "kaventamaan elämäänsä" kertovat minulle, että sinä tarkoitat symbioosilla hyvin eri asiaa kuin minä.

Vierailija kirjoitti:

Ei todellakaan voi olla normaalia että mies ja nainen ovat pitkässä ja onnellisessa parisuhteessa vuosikymmeniä. Outoa se on, ja varmasti siihen liittyy jotain epätervettä kiintymystä, mustasukkaisuutta, eristämistä, kiristämistä, alistamista, läheisriippuvuutta. Työpäivänäkin ja työmatkoilta soittelevat, hyvin outoa. He eivät tapaa sukulaisia, heillä ei ole ystäviä, eivät käy missään yksin. 

Sano pliis että tämä oli vitsi tai parodiaa!?

Vierailija kirjoitti:

niin minustakin on outoa, mutta varmaan monilla työpaikalla näitä on aina jokunen. Itsekin sain tuta tilanteen kun joskus aikoinaan seurustelin jonkin aikaa sellaisen kontrolloija miehen kanssa. Monta kertaa päivässä piti soittaa, ja jos kävin istumassa iltaa työkavereiden kanssa, niin monta soittoa tuli illassa ja valitusta siitä kuinka halusin viettää aikaa muiden kuin hänen kanssa. Vaikka ei siis edes asuttu yhdessä, eikä tavattu mitenkään päivittäin. 

Olin jo muutenkin tottunut omaan vapauteen niin vihelsin pelin aika äkkiä poikki. Vielä eron jälkeenkin tuli jotain tekstareita että sinut on taas nähty baarissa x ja y, ei sovi sinulle yhtään. Jaahas, kiitos tiedosta,  ja eipä muuta kuin numero poistoon. Väistin siis luodin vaikka mies oli kaikin puolin monen makuun ihannemies.

Pakko ihmetellä että jos joku tuollaisesta käytöksestä tykkää tai sallii , niin vaikea on ymmärtää.

Eikö tässä ketjussa ollut kyse symbioottisesta suhteesta eikä alistussuhteesta ilmeisen manipulaattorin / narsistin kanssa? Jos nämä kaksi asiaa menevät sekaisin, niin ei ihme että keskustelu on tällaista.

Jotenkin ajattelen, että toinen kuitenkin joutuu menneä sen asioista päättävän puoluskon mukaan- muutenhan tulisi riitaa ja sanomista-eikä olisi niin symbioottista. Olen jäämässä eläkkeelle, mies olut jo pari vuotta ja aika lailla kotona venyskelee ellei ole esim lumitöitä- olen itse paljon liikkeellä ja vähän mietinkin että miten paljon joudun luopumaan  jostain vai vaadinko miestä lähtemään mukaan - ei ole mikään kylkikyljessä suhde meillä eikä seksikään enää viosiin ole ollut mistään kotoisin eikä mikään liima

"Eikö tässä ketjussa ollut kyse symbioottisesta suhteesta eikä alistussuhteesta ilmeisen manipulaattorin / narsistin kanssa? Jos nämä kaksi asiaa menevät sekaisin, niin ei ihme että keskustelu on tällaista." 

Näin minäkin luulin mutta ei, tässä selvästi pitikin keskustella vain hyvin sairaista, mustasukkaisista ja väkivaltaisista suhteista. Ilmankos meidän normaalien symbioosissa elävien vastaukset oli pelkkää tuuleen huutamista.