Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Itse valitettavasti tämän keskustelun jälkeenkin koen, että tavallisessa suhteessa ihmisellä on monta hyvinvoinnin jalkaa elämässään; parisuhde, työ, perhe, ystävät, suku, harrastukset. Symbioosisuhteessa on pelkästään se suhde. 

En siis ole mitenkään toisten valintoja vastaan tai päätä toisen puolesta, millainen suhde hänelle sopii. Mutta on vaikea ymmärtää, miten joku päättää jo ennen koko parisuhdetta, että suhde pitää elää symbioosissa ilman omia harrastuksia tai ystäviä. Ei siihen tunnu olevan mitään ymmärrettävää syytä.

Ymmärrän sen kyllä hyvin, että puoliso osoittautuu parhaaksi tyypiksi, jonka kanssa on vaan parasta viettää aikaa. Mutta monilla on kuitenkin sama tilanne, eikä kyllä silti luovu kaikista omista jutuista tai pakota toista luopumaan.

Omaan korvaani kuulosti oudolta tuo kohta, että puoliso osoittautuu parhaaksi tyypiksi. Mielestäni se on se edellytys, että voi ylipäätään valikoitua puolisoksi.

"Kenties tässä on se erottava seikka. Itselleni olisi ollut punalippu, jos miehellä ei olisi ollut ystävyyssuhteita. Minulle se kertoisi, että hän ei joko halua tai kykene pitämään yllä sen kaltaisia ihmissuhteita. Tämä saisi epäilemään, että jos ystävyyden konsepti ei ole hallussa, ei se ylety minuunkaan asti. Siis en halua tulla nähdyksi vain vaimona, puolisona, vaan todellakin myös elämänikäisenä ystävänä. "

Onhan tässä semmoinenkin pointti, että ihminen, joka ei koe mitään tarvetta ystäville, vaan pelkät pintapuoliset tuttavuudet riittää, on pakosta melko itseriittoinen ainakin, ellei sitten jopa itsekäs. Joten miten tämmöisen kanssa sitten jonkun syvällisen symbioosin saat?

Vierailija kirjoitti:

Olisi myös todella kiva lukea miesnäkökulmaa. Ovatko miehetkin tyytyväisiä symbioosisuhteessa, kun heillä ei saa olla kahdenkeskisiä ystävyyksiä tai kodin ulkopuolisia harrastuksia? Oliko diili heille selvä jo tapailun ensimetreillä, vai kiristettiinkö heidät siihen?

Ja täällä rouvat vakuuttelee omasta näkökulmastaan, että ei se Perttikään halua mitään mitä minä en halua ja ollaan vaan tällaisia crazy in love.

Olen mies ja kommentoin aihetta edelliselle sivulle eilen. Kommentti 627.

Noihin kysymyksiisi en kuitenkaan osaa vastata, koska en ole parisuhteessa, joka sisältää pakottamista tai kiristämistä. 

"Omaan korvaani kuulosti oudolta tuo kohta, että puoliso osoittautuu parhaaksi tyypiksi. Mielestäni se on se edellytys, että voi ylipäätään valikoitua puolisoksi."

Hmm. Minä en ainakaan pysty laittamaan parhausjärjestykseen esim parhaita ystäviäni jotka olen tuntenut ekaluokasta saakka ja miestäni, siis sen perusteella kuka on paras tyyppi viettää yhteistä aikaa. Sehän riippuu ihan ajasta mitä vietetään. Ystävät on varmasti parhaat tyypit kaveriksi joogaan tai piipahtamaan baarissa, koska kumpaakaan ei kumppanini harrasta yhtään. Varmasti myös kun jutellaan naisten terveydestä tai lapsista, ystävät on parhaat siinä kohtaa, koska kummastakaan ei kumppanilla ole omakohtaista kokemusta. Miehen kanssa kulkiessa vaikka luonnossa on luontevaa olla hiljaa ja omissa ajatuksissaan. Ystävien kanssa tulee taas puhua pulputettua taukoamatta. Molemmille on paikkansa, toki onhan se hiljaisuus tietysti helpompaa ja vaivattomampaa.

Mulla on sellainen kokemus, ehkä vähän omakohtainenkin, että kun elämässä tulee eteen ruuhkavuodet tai muuten asioita jotka vie kaveruksia eri suuntiin, esim eri paikkakunnille, tulee yhteisen ajan ja tekemisten sopimisesta vähän vaikeaa. Pitää katsoa kalenteria ja tänään ei jaksakaan kun nukuin huonosti, sorry. Some kertoo että toisten kavereiden kanssa on käyty terassilla, eikä minua kutsuttu mukaan, no extempore varmaan. Monikohan pudottautuu tuossa kohtaa pois ja päättää keskittyä viettämään aikansa puolisonsa kanssa.

Olen mies ja kommentoin aihetta edelliselle sivulle eilen. Kommentti 627.

Noihin kysymyksiisi en kuitenkaan osaa vastata, koska en ole parisuhteessa, joka sisältää pakottamista tai kiristämistä. 

Eli et osaa vastata kysymyksiin, oletko tyytyväinen suhteessasi ja oliko sinulle selvää jo suhteen alkumetreillä, minkälaiseksi suhde tulee muodostumaan?

OK.

Symbioosi parisuhde on sairas suhde,perustelut; mitään ei voi koskaan,ikinä siis ikinä tehdä ilman toista,vähän samaa kuin vertaisi työpaikoilla kuppikuntiin: syödään yhdessä,juorutaan yhdessä,käydään tupakalla yhdessä,vessassa yhdessä yms ja tähän kuppikuntaan kuuluu vain tietty porukka. Parisuhteessa jossa symbioosia hyvä että toinen voi käydä suihkussa tai vessassa edes yksin, loput asioista tehdään tiiviisti yhdessä, toinen ikävöi työpaikalla toista sairaalloisella tavalla soittelee jos vaan mahdollista työpaikalla toiselle pitkin päivää. Ikävin asia tapahtuu sit jos eroaa, toinen on niin sairaalloisen kiihtynyt toiseen että alkaa mm vainoamaan ja menee hysteeriseen tilaan, ei olekaan ketään enää siinä arjessa läsnä ja ilman toista ei voi muka elää.

Vierailija kirjoitti:

"Kenties tässä on se erottava seikka. Itselleni olisi ollut punalippu, jos miehellä ei olisi ollut ystävyyssuhteita. Minulle se kertoisi, että hän ei joko halua tai kykene pitämään yllä sen kaltaisia ihmissuhteita. Tämä saisi epäilemään, että jos ystävyyden konsepti ei ole hallussa, ei se ylety minuunkaan asti. Siis en halua tulla nähdyksi vain vaimona, puolisona, vaan todellakin myös elämänikäisenä ystävänä. "

 

 

Onhan tässä semmoinenkin pointti, että ihminen, joka ei koe mitään tarvetta ystäville, vaan pelkät pintapuoliset tuttavuudet riittää, on pakosta melko itseriittoinen ainakin, ellei sitten jopa itsekäs. Joten miten tämmöisen kanssa sitten jonkun syvällisen symbioosin saat?

Mie luulen että se symbioosi syntyy nimenomaan jonkinlaisesta jaetusta ulkopuolisuuden tai erilaisuuden tunteesta. Ja siksi on ollut aiemmin niin, ettei ystävyyssuhteita ole syntynyt. Ei ehkä niinkään itsekkyyttään tai itseriittoisuuttaan vaan pakosta. Ehkä sellainen ihminen on taipuvaisempi myös pelkäämään menettämistä ja sitä kautta rajaamaan sen oman aarteensa elintilaa?

Aika kuvaavaa, että suurin osa, joka kuvaa olevansa symbioottisessa suhteessa korostaa, että mutta kyllä me saadaan tehdä ja tehdäänkin asioita myös ilman toista. Me vaan yritämme tehdä semmoista, mikä on molemmista kivaa ja pyrimme siihen että toinenkin tykkää ruuasta.

Kun taas he, jotka eivät koe olevansa symbioottisessa suhteessa sanovat, että kyllä me usein tehdään asioita yhdessä ja yleensä syömme ruokaa, josta molemmat tykkää.

Luulen, että se fiilis pakonomaisuudesta tulee tuosta. Toiset tuntuvat luontevasti tekevän asioita puolison kanssa ja toisille se tuntuu olevan vähän kuin neuvottelukenttä, jolla pyritään ja yritetään pitää jotain tilannetta päällä ja kasassa.

"Noihin kysymyksiisi en kuitenkaan osaa vastata, koska en ole parisuhteessa, joka sisältää pakottamista tai kiristämistä." 

Ei meistä kukaan muukaan ole. Vaikka niin ei saa tässä ketjussa sanoa. Muut ovat jo päättäneet että olemme 🤣

"Mie luulen että se symbioosi syntyy nimenomaan jonkinlaisesta jaetusta ulkopuolisuuden tai erilaisuuden tunteesta. Ja siksi on ollut aiemmin niin, ettei ystävyyssuhteita ole syntynyt. Ei ehkä niinkään itsekkyyttään tai itseriittoisuuttaan vaan pakosta. Ehkä sellainen ihminen on taipuvaisempi myös pelkäämään menettämistä ja sitä kautta rajaamaan sen oman aarteensa elintilaa?"

Hyvä pointti. Näinkin varmasti voi olla. Mutta omassa entisestä suhteesta voin kyllä sanoa, että kyse oli juuri tuosta, eli mies oli kovin itseriittoinen, ei siis mitenkään tahallaan paha tai kontrolloiva, tms. mutta hänelle riitti tosiaan mainiosti se, että minä olin kotona ja saatavilla ja ollaan vaan kahdestaan siellä, mitä nyt parissa omassa harrastuksessa kävi.

Hän ei ollut mustasukkainen, mutta hänestä selvästi rutiinit muuttuivat ja häiriintyivät, jos minä olin vaikka illan jossain. Niin sitten aloin vähentämään ja vähentämään menoja kun hänestä oli niin kiva, että ollaan vaan kahdestaan, syödään mun laittamaa ruokaa ja katellaan telkkaa. Kesti kauan, ennen kuin ymmärsin, että ei tämä ole sitä, miten mä toivon tulevani nähdyksi.

Vierailija kirjoitti:

Symbioosi parisuhde on sairas suhde,perustelut; mitään ei voi koskaan,ikinä siis ikinä tehdä ilman toista,vähän samaa kuin vertaisi työpaikoilla kuppikuntiin: syödään yhdessä,juorutaan yhdessä,käydään tupakalla yhdessä,vessassa yhdessä yms ja tähän kuppikuntaan kuuluu vain tietty porukka. Parisuhteessa jossa symbioosia hyvä että toinen voi käydä suihkussa tai vessassa edes yksin, loput asioista tehdään tiiviisti yhdessä, toinen ikävöi työpaikalla toista sairaalloisella tavalla soittelee jos vaan mahdollista työpaikalla toiselle pitkin päivää. Ikävin asia tapahtuu sit jos eroaa, toinen on niin sairaalloisen kiihtynyt toiseen että alkaa mm vainoamaan ja menee hysteeriseen tilaan, ei olekaan ketään enää siinä arjessa läsnä ja ilman toista ei voi muka elää.

No suoraan sanottuna itselläkin mietteet vähän saman suuntaisia, mutta en lähde väittämään koska en tiedä, eikä tosiaan kukaan ole kertonut mikä tuollaisen suhteen hakemisen motiivi on.

Se mitä itse jäin pohtimaan on, että onko tuollaisessa suhteessa aikaa ja tilaa omille ajatuksille? Itselle olisi vaikeaa jos ei keskeytyksetöntä hetkeä olisi oikein koskaan antaa ajatusten ja mielikuvituksen lentää. Mieskin joskus oikein supisee itselleen kun hän kelaa jotain esim työhön liittyvää pähkinää. Jos olisin ylenpalttisen kiinnostunut hänen jokaisesta liikkeestään niin olisin varmaan vieressä utelemassa, että mitä sinä nyt mietit kun olet noin ankaran näköinen.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja kommentoin aihetta edelliselle sivulle eilen. Kommentti 627.

Noihin kysymyksiisi en kuitenkaan osaa vastata, koska en ole parisuhteessa, joka sisältää pakottamista tai kiristämistä. 

Eli et osaa vastata kysymyksiin, oletko tyytyväinen suhteessasi ja oliko sinulle selvää jo suhteen alkumetreillä, minkälaiseksi suhde tulee muodostumaan?

OK.

Tuossa kysyttiin, että ovatko miehet tyytyväisiä suhteisiinsa kun ei saa olla omia kavereita jne. ja tähän en osaa vastata koska en tosiaan ole sellaisessa suhteessa.

Jos puhutaan taas tyytyväisyydestä tässä omassa suhteessani, olen enemmän kuin tyytyväinen. Jo alkumetreillä minulle oli selvää, että tässä on nyt käsillä jotain ihmeellistä ja ainutlaatuista. Luin joskus sitaatin, että rakkaus on ystävyyden ylin muoto ja omalla kohdallani tämä pitää paikkansa. 

Hän ei ollut mustasukkainen, mutta hänestä selvästi rutiinit muuttuivat ja häiriintyivät, jos minä olin vaikka illan jossain. Niin sitten aloin vähentämään ja vähentämään menoja kun hänestä oli niin kiva, että ollaan vaan kahdestaan, syödään mun laittamaa ruokaa ja katellaan telkkaa. Kesti kauan, ennen kuin ymmärsin, että ei tämä ole sitä, miten mä toivon tulevani nähdyksi.

On kyllä todella upeaa, että aina joskus täältä saa sanoituksia omaankin elämään. Tiedän tarkalleen, mitä tarkoitat. Omassakin elämässä kaikki jaksoi ihmetellä, miten voin jättää niin hyvän miehen. Mutta tuo oli syy kun hänelle riitti se, että täydennän hänen elämäänsä mukavasti, mutta en kokenut olevani mitenkään erityisen tärkeä osa sitä. Kun olin just vaikka jossain työmenossa illan hän käyttäytyi kuin joku työkalu olisi harmillisesti rikki. Ei siis ollut varsinaisesti ilkeä tms mutta antoi ymmärtää joka rivin välistä, että olipas nyt hankalaa ja harmia. Kummallista miten paljon tämä voi ihmiseen vaikuttaa ja alkaa käyttäytymään toivotusti.

Neuvottelukenttä on hyvä termi sille mitä sivusta oon tehnyt havaintoja. Sillon harvakseltaan kun osapuolilla on jotain omaa menoa, siitä käydään hirmu neuvottelu. Vertaillaan että kumpi viimeksi "pääsi" käymään jossain tai "sai" mennä johonkin ja onko nyt kohtuullista että sinä tai minä nyt saa "luvan". Se kuulostaa sivusta oikeasti todella erikoiselle. 

Nyt kun oma muksu tuli täyteen aikuiseen ikään, oon havahtunut pari kertaa itseeni kun olen kieltänyt tai käskenyt jotain ja jäänyt oikein itsekin miettimään onko se enää ok. Aikuisella ihmisellä on kuitenkin lähtökohtaisesti itsemääräämisoikeus ja varmaan munkin olisi aika alkaa kohdella häntä kuten aikuista. Toisaalta maksan kaikki hänen laskut, joten.. 

Isäänsä määräilin aikoinaan ja hyvähän siitä tuli :D Nykyistä siispä en määräile, en painosta, en suostuttele, en vetoa, en silmänurkat kosteana haikeile enkä mitään muutakaan. Tekee niin kuin haluaa.

"Ei siis ollut varsinaisesti ilkeä tms mutta antoi ymmärtää joka rivin välistä, että olipas nyt hankalaa ja harmia. Kummallista miten paljon tämä voi ihmiseen vaikuttaa ja alkaa käyttäytymään toivotusti."

Tämä. Ei minuakaan mihinkään pakotettu, eikä kiristetty, mutta kun ollaan yhdessä, niin haluaa, että toisen on hyvä olla. Niin sitä sitten jotenkin ajattelee, että ei tuokaan tai tuokaan meno niin tärkeä ole, ollaan sit vaan kotona kaksin.

Se mikä omalla kohdallani oli paskaa, oli, että ei se mitään muuttanut. Mies petti ja jätti joka tapauksessa. Siinä sitten olin yksin. Ja tiedän, että täällä porukka huutaa, että ei meillä ikinä käy noin ja ollaan onnellisia ja niin ja niin monta vuotta yhdessä. Yli 20 oli meilläkin yhdessä ja jätettäessä sain kuulla olevani perästä vedettävä ja tylsä ihminen. 

On tosi hienoa, jos oikeasti on suhteita, joissa ei käy niin, että toinen sanelee tahdin ja toinen myöntyy, koska välittää enemmän.

Ai niin, se unohtui edellisestä sanoa, että ainoa, joka eron jälkeen raivasi tilaa elämäänsä minullekin oli se tyyppi, josta en olisi ikinä uskonut, eli kiireinen, paljon matkaava kaveri. Tiedän, että se oli poissa tietysti hänen kaksin olostaan miehensä kanssa. Toisaalta en kai voinut kuvitellakaan, että sitä tekisi ne ihmiset, jotka ovat onnellisia symbiossaan ja ennen meidän pariskuntakavereita. Kun hehän ovat symbiossa ja minä en enää ollut pariskunta. Se uusi tuli miehen kanssa sinne pariskuntiin sitten.

Vierailija kirjoitti:

Ai niin, se unohtui edellisestä sanoa, että ainoa, joka eron jälkeen raivasi tilaa elämäänsä minullekin oli se tyyppi, josta en olisi ikinä uskonut, eli kiireinen, paljon matkaava kaveri. Tiedän, että se oli poissa tietysti hänen kaksin olostaan miehensä kanssa. Toisaalta en kai voinut kuvitellakaan, että sitä tekisi ne ihmiset, jotka ovat onnellisia symbiossaan ja ennen meidän pariskuntakavereita. Kun hehän ovat symbiossa ja minä en enää ollut pariskunta. Se uusi tuli miehen kanssa sinne pariskuntiin sitten.

 

No teitkös itse tilaa kavereillesi kun olit symbiossa? Aivan niin.,

Vierailija kirjoitti:

Aika kuvaavaa, että suurin osa, joka kuvaa olevansa symbioottisessa suhteessa korostaa, että mutta kyllä me saadaan tehdä ja tehdäänkin asioita myös ilman toista. Me vaan yritämme tehdä semmoista, mikä on molemmista kivaa ja pyrimme siihen että toinenkin tykkää ruuasta.

Kun taas he, jotka eivät koe olevansa symbioottisessa suhteessa sanovat, että kyllä me usein tehdään asioita yhdessä ja yleensä syömme ruokaa, josta molemmat tykkää.

Luulen, että se fiilis pakonomaisuudesta tulee tuosta. Toiset tuntuvat luontevasti tekevän asioita puolison kanssa ja toisille se tuntuu olevan vähän kuin neuvottelukenttä, jolla pyritään ja yritetään pitää jotain tilannetta päällä ja kasassa.

Taidan ilmaista itseäni todella huonosti. Yritin kuvata sitä vapautta ja helppoutta, mitä meidän suhteessa on, ettei ole mitään pakkoja tai uhkia. Että meidän elämässä on tilaa myös muillekin ihmisille. Eipä sen niin väliä, mielikuvat näyttää elävän omaa elämää.

Ei me tätä tarkoituksella haettu, eikä suunniteltu. Osaltaan meidän suhteen muotoumista selittää ehkä, että sen kehittyminen vei suhteellisen pitkän ajan. Tutustuttiin aikoinaan rauhassa, meni useampi vuosi ennen kuin muutettiin yhteen. Siinä vaiheessa kaikki olikin sitten vain niin yksinkertaista.

Eikä sillä, että kyllä tähän aikaan on mahtunut paljon kaikenlaista. Tietenkin elämässä on omat vastoinkäymiset, ristiriidat ja haasteensa. Tässä kait oon koittanut kuvata millainen meidän suhde on lähtökohtaisesti. Sen syvää yhteyttä ja tasapainoa.

Noista ystävyyssuhteista, yksi ystävä esimerkiksi asuikin meillä yhdessä vaiheessa reilun kuukauden, kun hänellä oli vaikea tilanne omassa elämässään. 

Erikoisia ovat ne parit

- joilla on yhteinen some, esimerkiksi facebook Pertti ja Virve Virtanen tai jotka lukevat toistensa kaikki tekstiviestit tai seuraavat toistensa liikkeitä puhelimen paikannussovelluksella.

- jotka raahaavat puolison mukaan kaikkialle, esim. Kirsi järjestää pikkujoulut, jossa ohjelmassa saunomista ja viini&suklaatasting ja kutsuttuja ovat Mari, Liisa, Eija ja Johanna, niin eiköhän Johanna ilmoita, että meidän Kari haluais sitten tulla kans, onhan kaikille OK. 

Pitkän parisuhteen ihanuus on siinä , että se on muotounut helpoksi. Se että mennään nukkumaan samaan aikaan on käytännöllistä. Kumpikaan ei herätä toista kun käy nukkumaan. Toki tätä helpottaa asia että molellillä 8-16 työ.

Ulkopuoliset varmaan ajattelevat että me elämme symbioosissa. Kuljemme paljon yhdessä sekä arkena että lomalla. Yhteisiä sometilejä ei toki ole. Mutta molemmilla pankkikortti toisen pankkitiliin ja käyttöoikeus....

Meillä on sekä yhteisiä harrastuksia että omia. Miehellä harrastus joka vie paljon aikaa ja joka ei kiinnosta minua tippaakaa ja myös minulla harrastus joka ei kiinnosta miestä. Molemmat kannustaa toista omaan harrastukseen ja tulee avuksi jos tarvetta. 

Naisten sauna ym iltaan en kyllä miestäni saisi.