Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Meillä on.

"Ruoka sensijaan syödään silloin kun se on valmis. Kun näin on tehty yhdessä 30v on ruoka ajat vakiintuneet. On myös kiva istua yhdessä pöydän ääressä (varsinkin kun lapset olivat vielä kotona) ja keskustella syönnin lomassa. Ei vaihtele tarpeet eikä ajat kuin maan mukaan. Suomessa syömme kotona 07/12/17/20 ja etelänkodissa 07/13/19. En tiedä miten mies syö silloin kun olemme 5kk erillämme."

No tietysti samaan aikaan, koska hänellehän tulee aidosti nälkä kun ajat on vakiintuneet?

En tiedä, mua jotenkin naurattaa tuo, tulee mieleen joku vanhan ajan agraariyhteisö ja emännän työt. Meillä tuossa olisi heti muutama ongelmakohta: mies lähtee etenkin metälle ja monesti kalalle viiden-kuuden aikaan aamulla. Jos mennään yhdessä metsälle niin sillonkin ollaan kuudelta jo menossa. Pojalla alkaa koulu monesti esim klo 10, niin ei hän ole seiskalta vielä hereillä. Mies on siinä vaiheessa jo töissä kun poika nousee ylös. Kumpikaan meistä ei ole välttämättä vapautunut töiltään vielä klo 17. Pojalla on taas treenit monesti alk 17:30. Lounasta ei mitenkään saada soviteltua samaan kellon aikaan, etenkin kun poika syö koululla. Joskus lounasta joutuu ihan työn puolesta myös syömään muussa seurassa.

Mutta jätetään pois työt ja kodin ulkopuoliset harrastukset niin melkein päästään tuohon ihanteeseen, jossa aina ruokaillaan saman pöydän ääressä niin kuin kunnon perheet. Lapsella on vielä oppivelvollisuus. Meillä tosin ruokailuhuoneen ikkuna on metsään päin ja joskus syödään olohuoneessa tai takapihan terassilla, niin eihän tuota naapuri todistaisi :(

En ole lukenut koko viestiketjua, joten en tiedä, onko tämä näkökulma tullut esiin.

Eksäni elää nykyään tällaisessa symbioosisuhteessa. Hän muutti naisen luo toiselle paikkakunnalle satojen kilometrien päähän 2 pv varoitusajalla ja meidän avioliitto loppui siihen. Meillä oli yhteishuoltajuus, mutta lapset asuivat minun kanssani. 10 vuotta homma toimi, niin ainakin luulin, vaikka oli kyllä tunne että kaikki ei ole ihan kunnossa. Sitten lapset kasvoivat sen verran aikuisiksi, että alkoivat ymmärtämään asioita ja totesivat, että eivät voi isänsä luona hyvin. Syynä oli isän uusi vaimo, hänen käytöksensä lapsia kohtaan, sekä isä, joka oli aina vaimonsa puolella. Menemättä nyt sen tarkemmin tapahtumiin, lasten ja isän välinen suhde katkesi, koska isän (ja vaimon) mielestä he ovat yksi paketti, joka lasten pitää hyväksyä. Eli isä ei suostunut siihen, että olisi tavannut lapsia jatkossa yksin ilman vaimoaan. Tästä on nyt kulunut kohta kolme vuotta, eivätkä lapset ole missään yhteydessä isäänsä.

Tästä näkökulmasta katsottuna en pidä symbioosia kovinkaan terveenä parisuhdemuotona.

Vierailija kirjoitti:

"Meillä nukkumisessa on täysin eri rytmi ,...

Ruoka sensijaan syödään silloin kun se on valmis. Kun näin on tehty yhdessä 30v on ruoka ajat vakiintuneet.... En tiedä miten mies syö silloin kun olemme 5kk erillämme....

Ihmettelemme naapurin perhettä (5 henkeä) joka ei ikinä istu samaan pöytään?? ..No eivät he muutenkaan tee mitään yhdessä."

Teilläkään yhdessä ruokailu ei tee suhteestanne mitenkään symbioottista. Jokaisella on varmaan joku oma juttunsa. Meillä on esim mökki, mihin mielellään varmasti ystävät tulisi kylään, mutta me ei kutsuta sinne koskaan ketään. Se on meidän symbioosipaikka, siellä halutaan olla kahden, koska siellä hoidetaan arjen sekavuuden keskellä parisuhdetta. Tosin sielläkin voi nousta ylös kun ei enää nukuta ja kaivaa kaapista syötävää jos iskee hiuko.

Meidän arki kotona voi näyttää jonkun naapurin silmään siltä, ettei koskaan tehdä mitään yhdessä. Meidän elämä mökillä voi

Olemme asuneet tässä talossa 7v, ulkomailla vasta 3 eli aika pitkään on seurattu kun näemme suoraan heille sisään. Kertaakaan emme ole nähneet heitä saman pöydän ääressä sisällä emmekä ulkona. Ehkä sitten yöllä kun me nukumme?

Vierailija kirjoitti:

"Ruoka sensijaan syödään silloin kun se on valmis. Kun näin on tehty yhdessä 30v on ruoka ajat vakiintuneet. On myös kiva istua yhdessä pöydän ääressä (varsinkin kun lapset olivat vielä kotona) ja keskustella syönnin lomassa. Ei vaihtele tarpeet eikä ajat kuin maan mukaan. Suomessa syömme kotona 07/12/17/20 ja etelänkodissa 07/13/19. En tiedä miten mies syö silloin kun olemme 5kk erillämme."

 

No tietysti samaan aikaan, koska hänellehän tulee aidosti nälkä kun ajat on vakiintuneet?

En tiedä, mua jotenkin naurattaa tuo, tulee mieleen joku vanhan ajan agraariyhteisö ja emännän työt. Meillä tuossa olisi heti muutama ongelmakohta: mies lähtee etenkin metälle ja monesti kalalle viiden-kuuden aikaan aamulla. Jos mennään yhdessä metsälle niin sillonkin ollaan kuudelta jo menossa. Pojalla alkaa koulu monesti esim klo 10, niin ei hän ole seiskalta vielä hereillä. Mies on siinä vaiheessa jo töissä kun poika nousee ylös. Kumpika

Meillä järjestettiin harrastukset siten että saatoimme myös n 6 päivänä syödä iltaruuan yhdessä

Olemme asuneet tässä talossa 7v, ulkomailla vasta 3 eli aika pitkään on seurattu kun näemme suoraan heille sisään. Kertaakaan emme ole nähneet heitä saman pöydän ääressä sisällä emmekä ulkona. Ehkä sitten yöllä kun me nukumme?

Kysymys kuuluikin, että tiedätkö todella heidän perheensä yhtenäisyyden ja parisuhteensa tilan sillä perusteella, että et ole nähnyt heidän ruokailevan yhdessä?

Toisin sanoen: millä perusteella sinun mittarisi, yhteinen ruokailu, on päätetty nyt parisuhteen kivijalaksi?

Tuolla joku sanoi tosi hyvin, että monilla on ihanteena se symbioosi ja siihen pyritään teknisin keinoin, kuten pakollinen yhteinen ruokailu, yhtä aikaa nukkumaan meno, kaikkialle yhdessä meneminen jne.

Mitä muuta ihmettä tämä selostus siitä, mihin aikaan kukakin syö tai ihmettely, että joku muu ei syö on.

Myönnän, että en seurustele vapaa-ajalla ihmisten kanssa, jotka hokevat näitä: me olemme ME, me olemme yksikkö, me olemme tiimi ja käyttäytyvät kaikessa sen mukaisesti.

Jos tutustun Maijaan työkaverina, jonka kanssa on kiva jutella tauoilla ja ehkä joskus töiden jälkeen pistäytyä jossain, Matti ei erityisemmin kiinnosta minua. Ei se, mitä Matti tekee, tai mitä Matti mistäkin asiasta ajattelee.

Jos minulla on kaveri Eeva, voin tutustua toki hänen mieheensä Eeroon ja toisinaan voimme tavata vaikkapa pariskunnittain heitä mieheni kanssa, mutta noin yleisesti ottaen Eero ei ole prio-listani kärjessä, enkä toivo Eeroa jokaiseen tapaamiseen Eevan kanssa. Jos näin alkaa käymään, Eeva on entinen kaveri.

Toisaalta minulla voi olla hyvinä ystävinä pariskunta Paula ja Pauli, jotka olen tuntenut molemmat vuosikausia, olemme matkailleet yhdessä, jakaneet ilot ja surut jne. Mutta jos heilläkin on asiat siten, että en voi koskaan tavata Paulaa kahdestaan tai tappaa aikaa Paulin kanssa kahvilla, vaan ehdoton vaatimus on, että tapaan heitä yhdessä, niin vaikka miten hyviä ystäviä ovatkaan, en usko, että jaksaisin sompailla tässä vaatimuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on todella ahdistavaa. Tuossahan katoaa minuus.

 

Siihen suhteeseen ei mennä eroamaan, toisin kuin näissä joissa annetaan absoluuttinen minimi toiselle

Itse asiassa luin jostain, että juuri tällaisissa symbioottisissa suhteissa tulee äkkieroja, verrattuna niihin suhteisiin, joissa pari säilyttää terveen itsenäisyyden.

Onhan se tosiasia, ettänämä symbioottiset kokevat, että symbioosin halutaan ensin alkuun mennä ihan mielellään. Joko on niin onnellinen kun on löytänyt itselleen kumppanin tai on ihan todella rakastunut tai tyytyväinen itseensä ja toisiinsa sekä saavutettuun parisuhteeseen. Että ihan mielellään tehdään myönnytyksiä puolin ja toisin. Saattaapi olla hyvä tuuri siinäkin, että on paljon samoja mieltymyksiä tai tottumuksia oikeastikin. Jatkossa samanlaiseksi muuttuminen ehkä tapahtuu ihan huomaamattaankin. 

No, kun on sitten tälle linjalle lähdetty niin vaikeatahan on sitten alkaa muutta käytäntöjä, vaikka mieli joskus tekisikin. Yksi vaikutin symbioosin jatkamiseen on vertailla omaa, hyväksi miellettyä toimintatapaa muihin pareihin, ehkä eroaviin tai eripuraisiinkin. Lämmittää mieltä omaa parisuhteen auvoisuutta miettiessään, että ei vain meillä noin, ehkä sitä vielä tiukemmin pidetään kiinni toisistaan. Jopa tunnetaan ylemmyyttä, osaamme hoitaa tämän homman paremmin kuin muut. Myös on kivaa liikkua yhdessä näyttämässä miten hyvin menee. Jos jompikumpi joskus mielessään hiukan kapinoi niin pitää mölyt tiukasti mahassaan ettei horjuta systeemiä. 

Kun on luonut itsensä ja muiden mielessä ja silmissä tämänkaltaisen parisuhteen harvoin päästää edes mieleensä kyseenalaistaa tai ajatella muuta kuin, että tämä sopii oikein hyvin meille molemmille, niin sen täytyy olla. 

Symbioosiahan on yksi parisuhteen vaihe. Toisilla voimakkaampi kuin toisilla. Mutta jos nyt puhutaan tosi pitkistä suhteista, joissa ollaan vuosikausien jälkeen symbioottisia niin epäilisin kyllä, että kyse on läheisriippuvuudesta. 

Toisaalta sekin voi vaikuttaa, onko luonteeltaan ekstrovertti vai introvertti -sehän on ihan geneettinen juttu. Introvertit tarvitsevat paljon omaa aikaa ja tilaa. Ekstroverteille on helpompi olla paljon yhdessä ja jos mielenkiinnonkohteet ja rytmi natsaavat niin ehkä se voi näyttäytyä symbioottisina.

Itselleni tuollainen symbioottinen suhde olisi ihan helvetti, niin kuin joku muukin täällä mainitsi. Jo pelkät "ihanat" symbioottisen suhteen kuvaukset, joita ketjun alkpuolelta luin aiheuttivat ahdistusta :D  T u k e h t u i s i n tuollaisessa suhteessa, jossa lähes kaikki tehdään yhtä aikaa. Mutta minussa onkin vahvasti myös introvertti puoli, vaikka sosiaalisuudestakin nautin. Ja yli 25 vuotta ollaan oltu onnellisesti (!!) naimisissa ja rakastan puolisoani edelleenkin valtavasti ja meillä on tosi hauskaa yhdessä. Mutta todellakaan ei olla koko ajan yhdessä ja harrastukset pääasiassa on erikseen, vaikka tietyt mielenkiinnon kohteet on yhteisiä ja ne tehdään yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Myönnän, että en seurustele vapaa-ajalla ihmisten kanssa, jotka hokevat näitä: me olemme ME, me olemme yksikkö, me olemme tiimi ja käyttäytyvät kaikessa sen mukaisesti.

Jos tutustun Maijaan työkaverina, jonka kanssa on kiva jutella tauoilla ja ehkä joskus töiden jälkeen pistäytyä jossain, Matti ei erityisemmin kiinnosta minua. Ei se, mitä Matti tekee, tai mitä Matti mistäkin asiasta ajattelee.

Jos minulla on kaveri Eeva, voin tutustua toki hänen mieheensä Eeroon ja toisinaan voimme tavata vaikkapa pariskunnittain heitä mieheni kanssa, mutta noin yleisesti ottaen Eero ei ole prio-listani kärjessä, enkä toivo Eeroa jokaiseen tapaamiseen Eevan kanssa. Jos näin alkaa käymään, Eeva on entinen kaveri.

Toisaalta minulla voi olla hyvinä ystävinä pariskunta Paula ja Pauli, jotka olen tuntenut molemmat vuosikausia, olemme matkailleet yhdessä, jakaneet ilot ja surut jne. Mutta jos heilläkin on asiat siten, että en voi koskaan tavata Paulaa ka

Et sä voi käydä Paulin kanssa kahdestaan kahvilla (olet ilmeisesti nainen), joku roti nyt! 

Laitanpa tähän vielä muutaman huomion vanhempieni symbioosisuhteesta (äitini on läheisriippuvainen):

Isälläni todettiin eräs ruoka-aineallergia, äitini suuttui koska jatkossa pitäisi tarkemmin miettiä mitä isä voi syödä. Aiemmin siis aina syöty samaa ruokaa.

Isäni sairastui kerran juuri ennen heidän yhteistä ulkomaanmatkaa, äitini suuttui. Miten rohkesi mennä pilaamaan hänen matkansa? Hänelle oli täyttä utopiaa lähteä matkalle yksin (kyseessä naapurimaa ja lyhyt matka, jollaisia lähes kaikki muut tekevät yksinkin).

Isäni sairastui liikunnalliseen sairauteen, jonka ansiosta rupesi kieltäytymään yhteisistä lenkeistä. Äitini suuttui, miten kehtasikin alkaa heikentämään hänen kuntoaan? Ei taaskaan tullut pieneen mieleenkään, että lenkille voi lähteä yksin kun toinen ei pysty. Kun kysyin miksi ei vaan mene itse, meni aivan vaikeaksi eikä osannut vastata.

Läheisriippuvaisella kontrollin puute ahdistaa ja suututtaa koska kontrollointi tuo turvallisuuden tunteen. Yksin toimiminen ei ole minkäänlainen vaihtoehto, vaan kaikki asiat pitää tehdä samalla tavalla ja yhdessä.

Että jos nyt vertaatte tilanteeseen jossa teillä on suhteessa omia harrastuksia ja ystäviä, niin ei puhuta samasta asiasta.

Olkoot kyseessä symbioottinen suhde tai muuten vain sairaalloinen suhde niin tosiasia on se että hyvin moni tuntuu olevan suhteessa jonkun kanssa vaan koska ei osata elää yksin.

Minusta olisi kamalaa, että mulle, aikuiselle ihmiselle, annetaan joku "klo 18 kotona, koska silloin on ruoka" sääntö. Miksi? Entä jos vaikka ystävä tulee ulkomailta käymään ja hänelle ainut sopiva aika on tavata tiistaina klo 18 niin sanonko, että emmä pääse, meillon ruoka? Entä jos huvittaisikin käydä kaupoilla katsomassa uutta mekkoa ja töissä vähän venähtää, niin ei voi mennä, koska kotiintuloaika on 18.

Miksi ihmeessä joku haluaa itse laittaa itselleen tämmöisiä rajoituksia??

Ymmärrä, että oletusarvona joskus syödään yhdessä klo 18 jos ei ole estettä. Mutta tietenkin aikuisille ihmisille voi tulla muuta samaan aikaan ja sen pitäisi olla sallittua parisuhteessa. Kaavaimsesti toistuva ja ylläpidetty huomioimatta muutoksia olisi kyllä ahdistavaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta olisi kamalaa, että mulle, aikuiselle ihmiselle, annetaan joku "klo 18 kotona, koska silloin on ruoka" sääntö. Miksi? Entä jos vaikka ystävä tulee ulkomailta käymään ja hänelle ainut sopiva aika on tavata tiistaina klo 18 niin sanonko, että emmä pääse, meillon ruoka? Entä jos huvittaisikin käydä kaupoilla katsomassa uutta mekkoa ja töissä vähän venähtää, niin ei voi mennä, koska kotiintuloaika on 18.

Miksi ihmeessä joku haluaa itse laittaa itselleen tämmöisiä rajoituksia??

Jokuhan jo sanoi, että harrastukset pitää katsoa siihen malliin, että ollaan yhdessä ruokapöydässä.

"hei valkku, siirrätkö jääaikaa tunnilla eteenpäin että meidän Jonne ehtii syödä yhteisen päivällisen, kiitti". 

"ai ei onnistu?". 

"Jonne, harrastat jatkossa taitoluistelua, koska lätkäharkat on päivällisaikaan".

Avioliittoleirillä tuota kutsuttiin symbioosivaiheeksi. Siitä sitten parisuhde etenee kipuilujen kautta erillisyyteen. lopullisessa tilanteessa on kaksi erillistä ihmistä. Rakastuminen on haihtunut. Se ei välttämättä ole rakkauden loppu, mutta voi olla, jos aitoa yhteyttä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrä, että oletusarvona joskus syödään yhdessä klo 18 jos ei ole estettä. Mutta tietenkin aikuisille ihmisille voi tulla muuta samaan aikaan ja sen pitäisi olla sallittua parisuhteessa. Kaavaimsesti toistuva ja ylläpidetty huomioimatta muutoksia olisi kyllä ahdistavaa. 

Mutta eihän silloin puhuta symbioosista, jos ollaan omilla menoilla eikä tehdä kaikkea yhdessä! Argh, miten tämä on niin vaikeaa!

Sukulaispariskunta eläkkeelläkin meni aina yhtäaikaa nukkumaan. Vaimo olisi tahtonut jäädä lukeamaan lehtiä ja kirjoja olohuoneeseen, mutta miehen mielestä nukuumaan oli mentävä ajoissa ja yhdessä. Päivälläkään ei vaimo saanut lukemista harrastaa, koska vain laiskat ihmiset niin tekee. Päivisin piti koko ajan eläkkeelläkin tehdä jotain hyödyllistä. Juu mies ei ollut lukuihmisiä