Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Vierailija kirjoitti:

"Ja mikä olikaan se erityinen syy miksei mies voinut muuttaa sinne palvelutaloon rakkaan vaimonsa kanssa kun sen terveys sitä vaati?"

 

Voiko tällaiseen palvelutaloon tai hoitokotiin muuttaa myös terve puoliso? Nykyään puhutaan näiden hoitopaikkojen puutteesta ja siitä, että hyvin sairaat joutuvat kotonaan asumaan ja turvautumaan kotihoidon palveluihin, koska hoitopaikkoja ei ole riittävästi. 

Riippuu paikasta. Palveluasunnot voi olla osakkeita, jonka ostat siis itselle tai normaaleja pieniä asuntoja, jossa asukas maksaa vuokraa ja sitten erikseen palveluista. Mummi oli tällaisessa. Palvelujen läheisyys tuo turvaa, vaikkei niitä tarvitsisi.

Alkuperäisessä tekstissä sanottiin että äiti olisi halunnut kirkonkylälle asuntoon missä pärjäisi paremmin kuin okt. Ei kai mitään palveluasumisesta.

Pohdin, onko symbioosisuhteessa lupaa muuttua, tai alkaa haluta uusia asioita? Koska ilmeisesti puoliso pitää ottaa kaikkeen mukaan, ja kaikesta täytyy molempien tykätä. Tämä ei ole kettuilua, vaan yritän ymmärtää mitä sellainen ihminen ajattelee, joka haluaa elää parisuhdettaan symbioosissa. Eikö myöskään itselle ole vuosikymmeniin tullut halua kokeilla jotain uutta juttua, mikä ei puolisoa niin kiinnosta?

Jos jostain syystä, niin tästähän ne erot näissä suhteissa tulee. Ei niinkään siitä, että onko lupa muuttua, vaan siitä, että yleensä muutosta salaillaan. On vaikeaa sanoa toiselle, että enää yhtään ei kiinnosta meidän lauantairituaali, on kyllästynyt samoihin tapoihin. Sitten toinen yleensä alkaa salassa puuhaamaan muuta.

Kaikki, mikä poikkeaa siitä yhteisestä, otetaan loukkauksena.

Rahalla saa varmasti ostettua monenlaisia palveluja kotiin. Usein kuitenkin nuukuus tulee tässä esteeksi ja ajatellaan, että yhteiskunnan pitäisi maksaa kaikki. 

Symbioosisuhteissa, mitä kaikkea tässä keskustelussa näihin nyt lasketaan, on aika paljon sävy ja tasoeroja.

Jos voitaisiin vähän erotella asioita, antaa pikkuisen ymmärrystä puoleen ja toiseen, sekä olla tekemättä oletuksia ja niin paljon yleistyksiä. Keskustelu voisi olla aiheesta hieman ehkä rakentavampaa ja antoisampaa.

Esimerkiksi kieltääkö joku, että on olemassa sekä terveellä pohjalla olevia symbioottisempia suhteita kuin myös näitä missä ilmenee kontrollointia ja läheisriippuvuutta?

Ihan huolimatta siitä, minkä sortin symbioosisuhdetta elää, pitäisi osata tehdä selväksi muille ihmisille ne rajat. Tarkoitan, että jos oikeasti ei piittaa kenestäkään muusta kuin siitä puolisosta niin sitten sanoo näin kaikille suoraan. Ei väitä, että juuri nyt ei ole aikaa ystäville kun oikeasti ei tahdo olla mikään ystävä, antaa aikaansa tai kiinnostu toisen asioista. Tai sanoo sukulaisille, että ei kiinnosta olla osana mitään sukua.

Mutta harvoin näin tekevät, vaan teeskentelevät ja käyvät tilaisuuksissa ja jälkeenpäin haukkuvat kaikki omassa erinomaisessa yhteydessään tarjoiluja myöten.

Vierailija kirjoitti:

Rahalla saa varmasti ostettua monenlaisia palveluja kotiin. Usein kuitenkin nuukuus tulee tässä esteeksi ja ajatellaan, että yhteiskunnan pitäisi maksaa kaikki. 

Alkaen 44 eur/h + kilometrit.

https://suomenseniorihoiva.fi/hoivapalvelut/

Esim 200 euroa päivässä eli 6000 euroa kuukaudessa. Miinus kotitalousvähennys. Sittenkin vuorokaudessa jää 20h puolison huolehdittavaksi. Ilmeisesti esimerkin puolisolla ei ollut valmiuksia huolehtia tai pulittaa tonneja vieraalle.

Itse valitettavasti tämän keskustelun jälkeenkin koen, että tavallisessa suhteessa ihmisellä on monta hyvinvoinnin jalkaa elämässään; parisuhde, työ, perhe, ystävät, suku, harrastukset. Symbioosisuhteessa on pelkästään se suhde. 

En siis ole mitenkään toisten valintoja vastaan tai päätä toisen puolesta, millainen suhde hänelle sopii. Mutta on vaikea ymmärtää, miten joku päättää jo ennen koko parisuhdetta, että suhde pitää elää symbioosissa ilman omia harrastuksia tai ystäviä. Ei siihen tunnu olevan mitään ymmärrettävää syytä.

Ymmärrän sen kyllä hyvin, että puoliso osoittautuu parhaaksi tyypiksi, jonka kanssa on vaan parasta viettää aikaa. Mutta monilla on kuitenkin sama tilanne, eikä kyllä silti luovu kaikista omista jutuista tai pakota toista luopumaan.

Ymmärrän sen kyllä hyvin, että puoliso osoittautuu parhaaksi tyypiksi, jonka kanssa on vaan parasta viettää aikaa. Mutta monilla on kuitenkin sama tilanne, eikä kyllä silti luovu kaikista omista jutuista tai pakota toista luopumaan.

Tämäpä. Lisäksi häiritsee hymiöillä osoitettu ylimielisyys, käsitys, että muunlaista suhdetta elävät eivät vaan ymmärrä, millainen on todella hyvä suhde ja eivät ole löytäneet sitä rakkautta elämäänsä.

Näinhän asia ei ole, ei minun tarvitse istua miehen kanssa syömässä samaa ruokaa tietääkseni, että hän on paras ystäväni ja se, kenen kanssa mieluiten sen kaukomatkan teen. Ja vaikka mies on paras on ystäväni, hän ei ole ainoa ystäväni. 

Kieltämättä oudolta tuntuisi sekin, että joku sanoisi, että voi vitsi, oot kyllä muuten hyvä tyyppi, mutta koska sulla on hyvät ja normaalit suhteet sisaruksiisi ja näemmä pari ystävääkin, niin eihän tästä mitään tule.

Olisi myös todella kiva lukea miesnäkökulmaa. Ovatko miehetkin tyytyväisiä symbioosisuhteessa, kun heillä ei saa olla kahdenkeskisiä ystävyyksiä tai kodin ulkopuolisia harrastuksia? Oliko diili heille selvä jo tapailun ensimetreillä, vai kiristettiinkö heidät siihen?

Ja täällä rouvat vakuuttelee omasta näkökulmastaan, että ei se Perttikään halua mitään mitä minä en halua ja ollaan vaan tällaisia crazy in love.

Vierailija kirjoitti:

Olisi myös todella kiva lukea miesnäkökulmaa. Ovatko miehetkin tyytyväisiä symbioosisuhteessa, kun heillä ei saa olla kahdenkeskisiä ystävyyksiä tai kodin ulkopuolisia harrastuksia? Oliko diili heille selvä jo tapailun ensimetreillä, vai kiristettiinkö heidät siihen?

Ja täällä rouvat vakuuttelee omasta näkökulmastaan, että ei se Perttikään halua mitään mitä minä en halua ja ollaan vaan tällaisia crazy in love.

^ Mun miehellä ei ollut syviä kahdenkeskisiä ystävyyksiä kun tutustuttiin. Hengailivat satunnaisesti pienellä porukalla muutaman kerran vuodessa. Joitakin pintapuolisempia kavereita oli, joille jutteli välillä, mutta osa niistä jäi vuosien varrella. Omia itsenäisiä harrastuksia on muutama eikä ole niistä koskaan luopunut eikä tarvitsekaan. :D Muuten vietetään kyllä pääosin kaikki vapaa-aika yhdessä (mies itse haluaa). Ei siis olla aloituksen kaltainen kuvaus, joka tekee ihan kaiken yhdessä, mutta veikkaan että moni pitää meitä silti symbiootyisina.

Mietteitä eri viesteistä.

Samat arvot ei ole sama kuin sama nukkumaanmenoaika ja ruokavalio. Nuo ovat vain loksahtaneet ajan myötä. Arvoilla tarkoitetaan, että ajatellaan ainakin riittävän samalla lailla maailmasta, yhteiskunnasta, miten haluamme elää elämäämme, ylipäätään kaikesta.

Muistetaan nyt vielä makuasiat, tykätään kuunnella samanlaista musiikkia. Yllättäen saatetaan tykätä myös samantyyppisistä ihmisistä.

Meistä ei ole kumpikaan kovin urasuuntanut ihminen. Halutaan molemmat käyttää energiamme elämässä mielestämme tärkeämpiin asioihin. Työn tekemisen tarkoituksena pidämme muun elämän mahdollistamista.

Lapsia meillä ei ole. Kummankin päätös jo ennen kuin tutustuttiin.

Meillä on ihan aktiivista sosiaalista elämää muutenkin, ei olla mitenkään erityisen yksinäisiä. Nähdään ihmisiä erikseenkin, eikä mitenkään korosteta tuota Me-juttua. Osataan seurassa jopa käyttäytyä.

Kummallakin meistä on vapaus tehdä omat päätöksensä joka päivä. Elämä on tosiaan lähinnä on muotoutunut näin ajan myötä.

Oleellisinta on jokin yhteys. Voidaan olla samassa tilassa, tehdä eri asioita, huomioidaan toisemme siinä. Jos ollaan jompikumpi jossain yli vuorokauden, niin on tarve jossain välissä vaihtaa kuulumisia. Tai voi tulla asiaa lyhyempänäkin aikana. Varomme silti häiritsemästä toisen tilannetta, missä onkaan. Tässä nyt voin "puhua" molempien puolesta, asiat on selviä, ollaan paljon puhuttu vuosien mittaan.

Jossittelu on niin turhaa.

Jos kumpi vain meistä milloin vain olisi halunnut  lähteä tekemään jotain mikä olisi sitonutkin eri tavoin enemmän, toinen meistä olisi kannustanut siihen. Lisäksi tehnyt, mitä olisi voinut sen eteen tehdä, siinä tilanteessa. Arvostamme toisiamme ihmisinä ja uskomme toistemme kykyihin. Kiinnostaa toisen mielipide, yleensä siitä löytyy jokin näkemys, mitä aina ei itse edes tajua.

Tai jos olisimme saaneet lapsen tai useamman. Uskon, että oltaisiin molemmat olleet hyviä vanhempia. Kasvatuksesta oltaisiin varmasti käyty keskusteluja. Tiedän, ei voi verrata, mutta koira meillä oli. Se oli todella tärkeä meille molemmille. Sovittiin jotain yhteisiä sääntöjä, mutta pitkälti annettiin toisillemme vapaus toimia omalla tavallaan. Hyvin se meni.

Jos emme olisi löytäneet toisiamme, kumpikin olisi löytynyt varmasti muutakin seuraa. Vaikea sanoa minkälaista. Oltiin molemmat kyllä aika vaativaisia ja valmiita elämään yksinäänkin, jos ei löydy oikeasti sopivaa.

Tavallaan jonkin verran luulen, että olisin ollut valmis sopeutumaan jonkun elämään, haastavine urineen ja aikaa vievää harrastuksineen, sosiaalisen elämän kera. Ja itselläkin ehkä olisi rakentunut jotain kaikkea muuta. En olisi niin hyvin osannut määrittää mitä oikein haluan.

Kysymys on ehkä siinä, miten hän olisi hoitanut asiat. Tarvitsen sen jonkinlaisen yhteyden huomion ja ajan. Mikä on riittävästi, en tiedä. Enkä olisi kyllä halukas sitä hakemaan, antaisin olla. Ehkä ilman miestä, ehkä ilman parisuhdetta olisi tullut tiiviimmin hengattua ystävien kanssa.

Elämä on valintoja.

Mun miehellä ei ollut syviä kahdenkeskisiä ystävyyksiä kun tutustuttiin. Hengailivat satunnaisesti pienellä porukalla muutaman kerran vuodessa. Joitakin pintapuolisempia kavereita oli, joille jutteli välillä, mutta osa niistä jäi vuosien varrella. Omia itsenäisiä harrastuksia on muutama eikä ole niistä koskaan luopunut eikä tarvitsekaan. :D Muuten vietetään kyllä pääosin kaikki vapaa-aika yhdessä (mies itse haluaa). Ei siis olla aloituksen kaltainen kuvaus, joka tekee ihan kaiken yhdessä, mutta veikkaan että moni pitää meitä silti symbiootyisina.

Kenties tässä on se erottava seikka. Itselleni olisi ollut punalippu, jos miehellä ei olisi ollut ystävyyssuhteita. Minulle se kertoisi, että hän ei joko halua tai kykene pitämään yllä sen kaltaisia ihmissuhteita. Tämä saisi epäilemään, että jos ystävyyden konsepti ei ole hallussa, ei se ylety minuunkaan asti. Siis en halua tulla nähdyksi vain vaimona, puolisona, vaan todellakin myös elämänikäisenä ystävänä. 

Mutta kuten edellisessä pitkässä kuvauksessakin todetaan, kaipaan kyllä myös erilaista yhteyttä kuin ystäviin miehen kanssa, siis jonkinlaista kirsikkaa kakun päälle. Sitä, että vaikka olemme erossa pitkiäkin aikoja esim. työmatkan vuoksi toisella puolella maailmaa, tietyllä tavalla tunnen hänen läsnäolonsa koko ajan. Emme soittele tiivisti, koska se vain lisää ikävän tuntua, mutta laitamme viestejä ja pieniä kuulumisia. Kun taas kohdataan, on paljon puhumista nähdystä ja tehdystä. Sitä tosin riittää ihan arjessa ilman matkojakin, uutisista, heränneistä mietteistä, tavatuista ihmisistä vaikka kauppareissulla jne.

Sen sijaan ajatus, että voisin tuon kaipaamani yhteyden tavoittaa sillä, että viettäisimme lähes kaiken vapaa-ajan yhdessä ja siitä sitten vuosien varrella hioutuen joksikin yhtä aikaa samaa ruokaa syöväksi yksiköksi on itselleni kummallinen. Tai tarkoitan, että se tuntuu siltä, että yhteys tavoitettaisiin ikään kuin mekaanisesti, työskennellen, ei kuten koen sen meille tulleen, tunnepuolella spontaanisti syntyneen.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän. Sama verkkaripukukin.

Ja miksi se sun peffaa kutittaa ? Onko kihomatoja? 

Ainakin omalta kohdalta tuo syömiseen ja TV:n katsomiseen liittyvä asia tulee siitä, että yhdessä on mukavampi syödä tai katsella ohjelmaa kuin yksin. Silloin on suht luontevaa valita ruoka ja ohjelma siten että ne miellyttävät molempia. Ei se sitä tarkoita, ettemme koskaan katso TV:tä tai syö yksin tai eri ruokia. Ja se taas olisi minusta vähän outoa, että toinen määrää ja valitsee ruoan tms. sellaiseksi, josta tietää että toinen ei tykkää.

Sama vapaa-ajan vieton kanssa - jos halutaan viettää aikaa yhdessä, niin useimmiten yritetään valita joku aktiviteetti joka molempia edes jollain tasolla kiinnostaa. Muuten voi molemmat tehdä omilla tahoillaan mitä haluavat ja paljon meillä on myös omia juttuja, joihin toinen ei osallistu. 

Itselleni se näyttäytyy erikoisena, että yhdessä asuva pariskunta syö aina eri ruokia ja katselee omilta laitteiltaan omia juttujaan, kulkee täysin eri aikataulujen mukaan jne., mutta jos se jollekin sopii niin siitä vain.

Vierailija kirjoitti:

Pohdin, onko symbioosisuhteessa lupaa muuttua, tai alkaa haluta uusia asioita? Koska ilmeisesti puoliso pitää ottaa kaikkeen mukaan, ja kaikesta täytyy molempien tykätä. Tämä ei ole kettuilua, vaan yritän ymmärtää mitä sellainen ihminen ajattelee, joka haluaa elää parisuhdettaan symbioosissa. Eikö myöskään itselle ole vuosikymmeniin tullut halua kokeilla jotain uutta juttua, mikä ei puolisoa niin kiinnosta?

Jos jostain syystä, niin tästähän ne erot näissä suhteissa tulee. Ei niinkään siitä, että onko lupa muuttua, vaan siitä, että yleensä muutosta salaillaan. On vaikeaa sanoa toiselle, että enää yhtään ei kiinnosta meidän lauantairituaali, on kyllästynyt samoihin tapoihin. Sitten toinen yleensä alkaa salassa puuhaamaan muuta.

Kaikki, mikä poikkeaa siitä yhteisestä, otetaan loukkauksena.

 

Mun mielestä tässä kohtaa menee se raja eli jos se symbioosi on jokin itseisarvo, joka kohoaa kaiken yläpuolelle ja yhdessä tekeminen on käytännössä pakon sanelemaa eikä sitä että niin haluttaisiin toimia. Mutta läheskään kaikki asioita yhdessä tekevät eivät ole tällaisia hampaat irvessä menijöitä. Toki voi olla että ajan ja iän myötä sitä kalkkeutuu tuttuihin kuvioihin helpommin. 

Vierailija kirjoitti:

Ainakin omalta kohdalta tuo syömiseen ja TV:n katsomiseen liittyvä asia tulee siitä, että yhdessä on mukavampi syödä tai katsella ohjelmaa kuin yksin. Silloin on suht luontevaa valita ruoka ja ohjelma siten että ne miellyttävät molempia. Ei se sitä tarkoita, ettemme koskaan katso TV:tä tai syö yksin tai eri ruokia. Ja se taas olisi minusta vähän outoa, että toinen määrää ja valitsee ruoan tms. sellaiseksi, josta tietää että toinen ei tykkää.

Sama vapaa-ajan vieton kanssa - jos halutaan viettää aikaa yhdessä, niin useimmiten yritetään valita joku aktiviteetti joka molempia edes jollain tasolla kiinnostaa. Muuten voi molemmat tehdä omilla tahoillaan mitä haluavat ja paljon meillä on myös omia juttuja, joihin toinen ei osallistu. 

Itselleni se näyttäytyy erikoisena, että yhdessä asuva pariskunta syö aina eri ruokia ja katselee omilta laitteiltaan omia juttujaan, kulkee täysin eri aikataulujen mukaan jne., mutta jos se jol

Huomaatko, kun kerrot itsestäsi ja parisuhteestasi käytät ilmaisuja kuten "yrittää" ja "useimmiten" ja sitten taas kun kuvaat kuvittelemaasi erilaista suhdetta ilmaiset "aina" ja "täysin".

Valtaosan ruokavalio taitaa koostua niistä makaronilaatikoista ja nakkikeitoista, jotka ovat yleisesti pidettyjä. Niitä sitten valmistetaan ja nautitaan yhdessä, sen minkä työhön liittyvät aikataulut sallii. Meidän kotona on vaan ehkä sitten rennompaa ja joustavampaa, että ruokailla voi myös eri aikaan jos työpäivä venyy tai jättää jopa kokonaan syömättä jos tuli edustettua pitkä lounas. Toisaalta kaapeissa on nopeasti valmistuvia pieniä lämpimiä aterioita ihan senkin vuoksi kun nuori urheilee ja on välillä jatkuvasti nälkäinen. Ne mahdolllistavat mukavasti sen, että joskus äiti ja nuori voivat valmistaa jotain oikein tulista ja suolisto-ongelmista kärsivä iskä sitten laittaa itselleen jotain muuta nopeaa. En ole kokenut, että tämä tai jotkut harrasteet joita käydään ilman toista tekemässä olisivat vaikuttaneet meidän väliseen suhteeseemme. Ehkä ennemminkin kokisin kurjana jos en voisi käydä hyroxissa, koska kumppanini inhoaa kaikkea ryhmäliikuntaa ja kokisi että meidän välisemme yhteys kärsii kun kulutan 3 tuntia viikossa hänestä erossa.

Edellisessä pitkässä suhteessa olimme olosuhteiden pakosta ensimmäisten vuosien aikana paljon kahden ja toistemme seurasta riippuvaisia. Ihmisellä on tarve puhua ja nuori on naiivi, niinpä tuli puhuttua kuukautisvaivoista aiempiin ihastuksiin, kaikki mitä yleensä höpöttelisi ystävän kanssa. Lisäsikö tämä välistämme läheisyyttä? Varmasti. Vaikuttiko se negatiivisesti siihen toisistaan seksuaalisesti kiinnostuneen parin väliseen lataukseen? Varmasti. Kun riittävän kauan korvasimme toisillemme ystäviä, tuli meistäkin, ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

"Ja mikä olikaan se erityinen syy miksei mies voinut muuttaa sinne palvelutaloon rakkaan vaimonsa kanssa kun sen terveys sitä vaati?"

 

Voiko tällaiseen palvelutaloon tai hoitokotiin muuttaa myös terve puoliso? Nykyään puhutaan näiden hoitopaikkojen puutteesta ja siitä, että hyvin sairaat joutuvat kotonaan asumaan ja turvautumaan kotihoidon palveluihin, koska hoitopaikkoja ei ole riittävästi. 

No niinpä, tässä nyt on ajateltu jotain vähän erilaista asumismuotoa kuin hoivakotia. 

Toki jos rahaa on ylenmäärin niin onnistuu yksityispuolella. 

"Kenties tässä on se erottava seikka. Itselleni olisi ollut punalippu, jos miehellä ei olisi ollut ystävyyssuhteita. Minulle se kertoisi, että hän ei joko halua tai kykene pitämään yllä sen kaltaisia ihmissuhteita. Tämä saisi epäilemään, että jos ystävyyden konsepti ei ole hallussa, ei se ylety minuunkaan asti. Siis en halua tulla nähdyksi vain vaimona, puolisona, vaan todellakin myös elämänikäisenä ystävänä. 

----

Sen sijaan ajatus, että voisin tuon kaipaamani yhteyden tavoittaa sillä, että viettäisimme lähes kaiken vapaa-ajan yhdessä ja siitä sitten vuosien varrella hioutuen joksikin yhtä aikaa samaa ruokaa syöväksi yksiköksi on itselleni kummallinen. Tai tarkoitan, että se tuntuu siltä, että yhteys tavoitettaisiin ikään kuin mekaanisesti, työskennellen, ei kuten koen sen meille tulleen, tunnepuolella spontaanisti syntyneen."

Ohoh. Tässä on nyt kristallinkirkkaasti sanottu se, mitä itsekin ajattelen. Edellisessä suhteessani olimme käytännössä koko ajan yhdessä, välillä tein töitäkin miehen firmassa, kun olin työttömänä. Emme olleet mitenkään erityisen läheisiä kuitenkaan, koska todellakin olin avopuoliso, en ystävä. Mies kyllä oli hyvin tyytyväinen, kun minä kokkasin niitä aterioita, joita söimme yhdessä, katselimme telkkaa ja hän kävi välillä kalalla tai metsällä. Ero tuli täysin yllätyksenä.

"symbioosi on jokin itseisarvo, joka kohoaa kaiken yläpuolelle ja yhdessä tekeminen on käytännössä pakon sanelemaa eikä sitä että niin haluttaisiin toimia. Mutta läheskään kaikki asioita yhdessä tekevät eivät ole tällaisia hampaat irvessä menijöitä."

Mekin puuhataan yhdessä paljon. Viikonloput ollaan käytännössä vähintään 4/5 ajasta yhdessä ja yhteisiä harrastuksia on monta. Kuitenkin hommasta puuttuu sellainen itsestäänselvyys, että voisin sanoa, ettei huvita tehdä kenenkään muun kanssa mitään tai nähdä ketään muuta tai olla erossa. Saati että voisin sanoa, ettei "Juusoakaan" kiinnosta muu kuin olla mun kanssa. Ollaan milloin mitenkin. Kumpikaan ei ylläty tai pahastu jos toisella on jotain omaa menoa. 

Ystävyydestä tosiaan erottaa se, että kumppani tulee monta kertaa mieleen jo työpäivän aikana. Kuitenkin mulle (ja ilmeisesti myös miehelle) on jotenkin itsestäänselvää taas sellainen toisen oman tilan kunnioitus, ettei se toisen päähän pälkähtäminen saa aikaan puhelimeen tarttumista. Minusta työ on toisen reviiri, johon minä en kuulu. Minä en tiedä päivän tarkkaa kulkua, tokkopa hän tietää itsekään aamulla töihin mennessään. Olisi minusta epähuomaavaista keskeyttää jotain tärkeää vaan koska mulla tuli mieleen soittaa, eikä mitään asiaa.

Molemmilla meistä on taustalla suhde jossa toisen rajoja ei kunnioitettu. Omassani se oli molemminpuolista rajattomuutta, mieheni taas koki tulleensa kontrolloiduksi ja emotionaalisesti manipuloiduksi. Molemmat olemme ääneen sanoneet, että suhteessa tärkeintä on vapaus, keskinäinen luottamus ja kunnioitus. Näillä on menty nyt 11v ja kun on aiempaa vertailukohtaakin niin sanoisin, että on kannattanut.

Vierailija kirjoitti:

Itse valitettavasti tämän keskustelun jälkeenkin koen, että tavallisessa suhteessa ihmisellä on monta hyvinvoinnin jalkaa elämässään; parisuhde, työ, perhe, ystävät, suku, harrastukset. Symbioosisuhteessa on pelkästään se suhde. 

En siis ole mitenkään toisten valintoja vastaan tai päätä toisen puolesta, millainen suhde hänelle sopii. Mutta on vaikea ymmärtää, miten joku päättää jo ennen koko parisuhdetta, että suhde pitää elää symbioosissa ilman omia harrastuksia tai ystäviä. Ei siihen tunnu olevan mitään ymmärrettävää syytä.

Ymmärrän sen kyllä hyvin, että puoliso osoittautuu parhaaksi tyypiksi, jonka kanssa on vaan parasta viettää aikaa. Mutta monilla on kuitenkin sama tilanne, eikä kyllä silti luovu kaikista omista jutuista tai pakota toista luopumaan.

Ei siihen kukaan ole esittänytkään mitään syytä. Ei aavistusta miksi joku tietoisesti hakisi sellaista. Luulisin, ettei joku joka tällaista suhdetta hakee, osaa itsekään sanoa miksi se on itselle niin tärkeää.