Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin aikoinaan parisuhteen perässä kauaskotiseudultani. Puolisosta tuli paras ystäväni ja kuljimme aina yhdessä. En oikein osannut luontevasti lähteä itsekseni mihinkään vaikka satunnaisesti kävimmekin molemmat omissakin menoissa. Jotenkin sitä baan hitsauduttiin yhteen ja kuljettiin aina yhdessä. 

 

Myöhemmin selvisi puolison petturuus ja tuli lapset, aikuistuminen yms. Nykyään en enää lähtisi tuollaiseen symbioosisuhteeseen enää. Jälkikäteen mietin, että vaikka puoliso vaikutti tuolloin luotettavalta ja ihanalta, tuo sumbioosi oli myös tapa kontrolloida minua hienovaraisesti. 

 

Jos ollaan aina yhdessä, miten se petturuus selviää vasta myöhemmin?

Olen eri mutta mua kumppani petti työmatkoillaan, enkä siellä sentään ollut mukana :D Työmatkoja olikin niin paljon (jopa 200 vrk vuodessa) että niiden ulkopuolisen ajan oli enimmäkseen töissä tai perheensä kanssa, muuten olisi perheaika jäänyt vähiin. Elämä on valintoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^ Miksi sulle ei käy että ihmiset tekee asioita yhdessä, kun he HALUAVAT tehdä asiat yhdessä?? Miksi se sua haittaa?? Kyllä oma suhteeni on kestänyt jo todella pitkään, vaikka ollaankin kaikki mahdollinen aika yhdessä. Ei se siitä kiinni ole.

Lisään vielä että jos olisinkin tavannut sellaisen miehen joka tarvitsee paljon omaa aikaa, kalastelua kavereiden kanssa, omia hiihtoretkiä Lapissa ja aikaa vieviä harrastuksia, niin silloin suhde ei olisi kestänyt. Ei se exien kanssa kestänytkään. Mutta nyt molemmat haluaa olla yhdessä, tehdä asioita yhdessä, jopa syödä ja nukkua yhdessä, niin on mennyt hyvin jo vuosikymmeniä 🙂

 

Miksi ei olisi kestänyt? Kysyn uteliaisuuttani, en ilkeilläkseni. Ja vastaat varmaan että koska sellaine suhde ei sopisi sulle, mutta ehkä nyt kysyisinkin enemmän että miksi ei sovi?

Eri, mutta itsellä toimimattomuuden aiheuttaisi liian erilaiset elämäntavat ja toiveet yhteisestä ajanvietosta. Samoin kun jotkut eivät halua suhdetta, jossa tehdään ja harrastetaan paljon asioita yhdessä, vaan enimmäkseen kavereiden kanssa. Silloinhan ei voida olla yhteensopivia, jos ollaan tarpeiltaan hyvin erilaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Aika moni tuntuu pitävän omaa suhdettaan symbioosina, vaikka on omat (kodin ulkopuoliset) harrastukset ja ystävät.

Omien vanhempieni tapauksessa symbioosi tarkoitti aika kirjaimellisesti sitä, että mitään ei tehty yksin. Miellän symbioosin juuri sellaiseksi, eli yhtään mitään ei tehdä yksin, ja lenkille ei voi yksin lähteä jos toinen ei halua. 

Olen myös katkaissut välit ystävään, joka raahasi minulle ventovieraan miehensä mukaan aivan jokaiseen tapaamiseen. Se ei ole tervettä eikä normaalia. Enhän minä voi puhua asioistani ventovieraalle, enkä myöskään saa tietää mitä ystävälle kuuluu, jos joku minulle vieras ukko on hänessä koko ajan kiinni. Ja olen siis ystävystynyt ystävieni puolisoiden kanssa, mutta näemme aina myös ystävien kanssa erikseen.

Joo, ja tähän kuuluu monesti myös sellainen, että ystävien viesteihin vastaamisessa menee päiviä 'sori en tullut katsoneeksi viestejäni..'. On hienoa että mies on tärkeä, mutta jotkut osoittavat sitten kyllä ihan alle viivaten että ystävät eivät enää ole.

"liian erilaiset elämäntavat ja toiveet yhteisestä ajanvietosta."

Mitä ne konkreettisesti tarkoittaa ne liian erilaiset elämäntavat? Tuon yhteisen ajanvieton ymmärrän -toinen haluaa viettää kumppanin kanssa kaiken mahdollisen ajan yhdessä jo ennen kuin edes tuntee tuota kumppania tai suhdetta on muodostunut, ja toinen ei.

Minulla oli kaveri, joka halusi (yksipuolisesti) juuri tuollaista. Aina kun viimeisin parisuhde kariutui niin ei kuin Tinder auki ja uutta miestä etsimään. Halusi yökyläillä jo ensimmäisillä treffeillä ja jatkossakin nysvätä joka yö toisen kainalossa. Vannoi palavaa rakkautta eikä ollut kuulema koskaan tuntenut niin voimakasta yhteyttä kuin aina uusimman miehen kohdalla. Nämä miehet vain sattuivat olemaan nippa nappa parikymppisiä pössyttelijöitä, jotka halusivat vain hauskanpitoa, niin tietenkin säikähtivät pakoon luikkien kun kaveri alkoi lähetellä rakkauskirjeitä ja ilmestyä kutsumatta oven taakse. Kaverini tiedosti kyllä itsekin oman läheisriippuvuutensa, mutta oli silti sitä mieltä, että juuri parisuhde sopii hänelle.

Vierailija kirjoitti:

"liian erilaiset elämäntavat ja toiveet yhteisestä ajanvietosta."

Mitä ne konkreettisesti tarkoittaa ne liian erilaiset elämäntavat? Tuon yhteisen ajanvieton ymmärrän -toinen haluaa viettää kumppanin kanssa kaiken mahdollisen ajan yhdessä jo ennen kuin edes tuntee tuota kumppania tai suhdetta on muodostunut, ja toinen ei.

Jos vaikka toinen keskittyy matkailuun kaverien kanssa, tuhlaten siihen perheen yhteisiä rahoja. Ja vaimo/lapset ei pääse ikinä ulkomaan matkoille. Näin esimerkiksi omassa lapsuuden perheessäni. Toinen esimerkki on vaikka baareissa notkuminen. Jos toinen sitä harrastaa ja toinen ei, niin ei suhteesta tule mitään (mutta tämä selviää yleensä jo tapailuvaiheessa).

"muutenkin, jos ollaan symbioosissa, ei se toisen luonne tule vuosien jälkeen yllätyksenä."

Tällä palstalla on aivan jatkuvasti kirjoituksia, jossa petetty ja jätetty kertoo kuinka onnellinen suhde oli loppuun asti, seksiä monta kertaa viikossa, intohimoa, ystävyyttä, hyviä keskusteluja.. ja sitten kuitenkin mies petti, ylitöihin vedoten, aivan puskista.

Olen se jota mies petti työmatkoilla. Olimme yhdessä siitä saakka kun olin 16 vuotias. Uskallan väittää että tunsimme toisemme kuin oman mielensä. Viimeisimmät pettämiset eivät tulleet yllätyksinä, mutta kymmenen vuoden takaiset tulivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"liian erilaiset elämäntavat ja toiveet yhteisestä ajanvietosta."

Mitä ne konkreettisesti tarkoittaa ne liian erilaiset elämäntavat? Tuon yhteisen ajanvieton ymmärrän -toinen haluaa viettää kumppanin kanssa kaiken mahdollisen ajan yhdessä jo ennen kuin edes tuntee tuota kumppania tai suhdetta on muodostunut, ja toinen ei.

Jos vaikka toinen keskittyy matkailuun kaverien kanssa, tuhlaten siihen perheen yhteisiä rahoja. Ja vaimo/lapset ei pääse ikinä ulkomaan matkoille. Näin esimerkiksi omassa lapsuuden perheessäni. Toinen esimerkki on vaikka baareissa notkuminen. Jos toinen sitä harrastaa ja toinen ei, niin ei suhteesta tule mitään (mutta tämä selviää yleensä jo tapailuvaiheessa).

Ok, tuolla oli esimerkkinä mainittu kalastaminen kavereiden kanssa ja aikaa vievä harrastus niin niitä vaan mietin. Vaikea itsellä kuvitella miksi mun mieheni kalastusharrastus, joka vie aikaa ja johon en itse ole hirveän innostunut osallistumaan, aiheuttaisi sen ettei suhteemme voisi toimia. Ja saa hän kaverin kanssa mennä kun enhän minä itsekään ole lähdössä mukaan palelemaan johonkin jäälle.

"En tarkoita riitelyä tai mielipahaa, mutta kiinnostava debatti, yllättävä reaktio, mysteeri, haaste, oivallus. Itse kaipaan näitä asioita enemmän kuin saamattomuutta."

Täällä tulee paljon tämän tyylisiä kommentteja. Niiden perusteella vaikuttaa siltä, että kommentoijat eivät ole kokeneet miltä voimakas henkinen yhteys tuntuu. Ei asioita silloin tehdä yhdessä, koska kuvitellaan, että niin pitää tehdä. Kyse ei ole saamattomuudesta tai yllätyksettömyydestä, vaan käsittämättömän hienosta tunteesta, joka syntyy siitä, että on toisen kanssa samalla aaltopituudella. Jaettu kokemus on usein paljon voimakkaampi kuin yksin koettu!

Parisuhteessa on erilaisia psykologisia vaiheita. Kuvailet nyt symbioosivaihetta. Sen lisäksi on eriytymis- ja itsenäistymisvaiheet sekä rakkaus-/kumppanuusvaihe.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"liian erilaiset elämäntavat ja toiveet yhteisestä ajanvietosta."

Mitä ne konkreettisesti tarkoittaa ne liian erilaiset elämäntavat? Tuon yhteisen ajanvieton ymmärrän -toinen haluaa viettää kumppanin kanssa kaiken mahdollisen ajan yhdessä jo ennen kuin edes tuntee tuota kumppania tai suhdetta on muodostunut, ja toinen ei.

Jos vaikka toinen keskittyy matkailuun kaverien kanssa, tuhlaten siihen perheen yhteisiä rahoja. Ja vaimo/lapset ei pääse ikinä ulkomaan matkoille. Näin esimerkiksi omassa lapsuuden perheessäni. Toinen esimerkki on vaikka baareissa notkuminen. Jos toinen sitä harrastaa ja toinen ei, niin ei suhteesta tule mitään (mutta tämä selviää yleensä jo tapailuvaiheessa).

 

Ok, tuolla oli esimerkkinä mainittu kalastaminen kavereiden kanssa ja aikaa vievä harrastus niin niitä vaan mietin. Vaikea itsellä kuvitella miksi mun mieheni kalastusharrastus, joka vie aikaa ja johon en itse ole hirveän innostunut osallistumaan, aiheuttaisi sen ettei suhteemme voisi toimia. Ja saa hän kaverin kanssa mennä kun enhän minä itsekään ole lähdössä mukaan palelemaan johonkin jäälle.

Tuo ehkä liittyy enemmän siihen ajankäyttöön. Jos kumppanillani olisi hyvin paljon aikaa vievä harrastus ja olisi sen takia suurimman osan arki-illoista ja viikonlopuista poissa kotoa, niin emme varmasti olisi päätyneet yhteen. Molemmat viihdytään paljon kotona ja yhdessä harrastaen. On molemmilla myös omia itsenäisiä harrastuksia, mutta ei sellaisia että yhteistä aikaa jäisi vain muutama tunti viikonloppuisin.

Vierailija kirjoitti:

Salilla näin pariskunnan, he menivät joka laitteen läpi yhdessä, ensin toinen tekee ja toinen seisoo vieressä ja sitten vaihtavat paikkaa. Miksei se toinen voi muka mennä toiseen laitteeseen sillä aikaa. Olis ihan hiton ahdistavaa. Sama juttu eräällä perheellä, jossa teini mukana. 

Me tehdään samaa ohjelmaa, eli jos ei poiketa ohjelmasta syystä tai toisesta niin toimitaan monesti just noin. Tauko sarjojen välissä tulee noin sopivan mittaiseksi. Ei tietty jossain jalkaprässissä tai penkissä missä menisi painojen rumppaamiseksi. Salilla käyminen on ulkoilun lisäksi ainoa yhteinen harrastuksemme, yksin käymme sitten omissa harrastuksissa (mulla ryhmäliikunnat ja koiraharrastus, miehellä metsästys ja kalastus). Lisäksi meillä on molemmilla omat kesämökit ja kaverit, joten jos joku salikäytöksen perusteella ajattelee että ollaan kiinni toisissamme niin siinä menee kyllä vikaan.

Mikä on symbioottisen suhteen ja läheisriippuvuuden ero?

Aivan. Ei mikään.

"Tuo ehkä liittyy enemmän siihen ajankäyttöön. Jos kumppanillani olisi hyvin paljon aikaa vievä harrastus ja olisi sen takia suurimman osan arki-illoista ja viikonlopuista poissa kotoa, niin emme varmasti olisi päätyneet yhteen. Molemmat viihdytään paljon kotona ja yhdessä harrastaen. On molemmilla myös omia itsenäisiä harrastuksia, mutta ei sellaisia että yhteistä aikaa jäisi vain muutama tunti viikonloppuisin."

Silloinhan ette elä missään aloittajan tarkoittamassa symbioottisessa suhteessa. Aloittaja siis puhuu suhteesta missä ei käydä missään muualla kuin korkeintaan töissä ilman kumppania. Koskaan. Sellaista suhdetta henkilö perusteli kertomalla, ettei hän sietäisi kalareissuja tai aikaa vievää harrastusta, joihin hän ei osallistuisi. Minusta se on hieman outoa kun itse ymmärsin että symbioottinen suhde vaan muodostuu itsestään kun ollaan niin samankaltaisia. Mutta hän ja moni muu siis kertoi, ettei suhde jatkuisi ollenkaan alkua pidemmälle, ellei se asettuisi symbioottisiin uomiin. Siis että etsisi niin kauan kunnes löytyy ihminen joka ei kalareissuile tai harrastele vaan haluaa olla aina yhdessä. Sitä jäin ihmettelemään, että mikä tarve tällaisen näkemyksen luo?

Pariskunnat jotka käsi kädessä kulkee ja tukkii kävelytien koska ne saamarin kädet on varmaan naulattu yhteen ,joo todellakin tulee vastaan lähes päivittäin. 

Ei tuommoisia pareja ole olemassakaan mitä ap kuvailee. Kukaan ei elä missään täydellisessä symbioosissa. Semmoinen on satukirjaelämää.

Mutta jos moni asia synkkaa yhteen, se voi antaa sellaisen vaikutelman, että kaikki asiat eletään sen toisen kautta ja kanssa. Mutta erojakin varmasti löytyy. Ehkä ne asiat eivät vain näy ulkopuolisille, joissa pariskunnalla ei synkkaa.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän. Sama verkkaripukukin.

 

Tai pukeudutaan aina samanvärisiin vaatteisiin, esim.molemmat vaaleanpunaisiin! Yäk!

Varsinkin vanhemmalla iällä tuollainen symbioosi voi olla todella paha, jos ei osaa yksin käydä missään, ja ei ole omia ystäviä. Jos toinen kuolee tai joutuu laitoshoitoon, on vaikea sopeutua elämään yksin.

 Appivanhempani kävivät jopa parturikampaajalla yhdessä. Kun appi sitten kuoli lyhyen sairastamisen jälkeen, oli anopin loppuelämä hyvin onnetonta. Ei halunnut käydä missään, ei ollut ystäviä enää. Eli masentuneena loppuelämänsä.

"Eri, mutta itsellä toimimattomuuden aiheuttaisi liian erilaiset elämäntavat ja toiveet yhteisestä ajanvietosta. Samoin kun jotkut eivät halua suhdetta, jossa tehdään ja harrastetaan paljon asioita yhdessä, vaan enimmäkseen kavereiden kanssa. Silloinhan ei voida olla yhteensopivia, jos ollaan tarpeiltaan hyvin erilaisia. "

Mikä sen tarpeen sitten luo? Jo ennen kuin on ihmistä tavannutkaan tietää, että suhteessa mulla on sellainen tarve, että tehdään ja harrastetaan vaan yhdessä, eikä yksin kuljeta tapaamassa omia ystäviä tai katsella yksin omia sarjoja telkkarista? Miksi?

Jotenkin tuntuisi että ihminen tapaa toisen, ihastuu, rakastuu ja huomaa sitten että minä en nyt tuosta kalastusharrastuksesta jaksa perustaa ollenkaan, eikä tuo puoliso taida taas tykätä näistä mun fantasiaelokuvista. Kaveritkin on niin eri ikäluokkaa tai erilaisista taustoista, ettei oikein yhteistä ristiin löydy. Niin sittenkö sitä ei enää ole ihastunut tai rakastunut, vaan kantapäät vastakkain ja etsimään sopivampaa kumppania? Vai alkaa se työ muttaa puolisoa sopivammaksi? 

Aika ankaraa, että jos kumppani ei jaa kaikkea kanssani niin sitten hän ei ole mulle se oikea.

Kannattaa muistaa, että ulkopuolisena et oikeasti ikinä tiedä mikä totuus siellä kotona suljettujen ovien takana on. Voi olla että ovat ihan läheisriippuvaisia toisistaan oikeasti tai sitten eivät ole, ja viettävätkin arjessa yllättävän paljon aikaa itsekseen. Niissä kaveririennoissa saattaa näyttää siltä, että pari on aina yhdessä kun tietty siellä jaetaan muille niitä yhteisiä kuulumisia enimmäkseen. 

Ihmiset on tässäkin niin erilaisia, että paljonko kaipaavat sitä yhdessäoloa arjessa toisen kanssa. Itse kaipaan sitä aika paljon (mitä nyt kokopäivätyö sallii) ja kummastelen taas hieman kavereideni puheita siitä, kuinka he haluavat täysin erillisen oman elämänsä kumppanistaan - mutta siitä vain ei hetkauta minua, se on heidän parisuhteensa eikä minun.