Symbioottinen parisuhde, jossa kahdesta tulee ikäänkuin yksi ja mitään ei tehdä yksin ja kaikki mitä tehdään, tehdään yhdessä

Itsekin luotan enemmän vuosikymmeniä olleisiin ystäviini kuin parisuhteisiin, jotka usein ovat vaihtuvia. minulla on sellaisia todella hyviä ystäviä vuosikymmenten varrelta, osa lapsuudesta, osa opiskeluajoilta, osa työelämästä mukaan tarttuneita. Ja toisin kuin joku täällä väitti, niin nimenomaan he ovat olleet läsnä ja tukena ja rinnalla kun on ollut vakavia sairastumisia, puolison menetyksiä, ja muita elämän tragedioita kun elämää on takana jo noin 70v. 

Monesti se rakaskin puoliso on jo menehtynyt, ja mielestäni kaikkein huonoiten selviävät ne jotka ovat eläneet täysin symbiottista parisuhdetta,ja heistä tulee aivan avuttomia kun se toinen puolikas onkin yhtäkkiä poissa. Jos silloin ei ole yhtään omaa ystävää tullut vuosien varrella hankittua, niin kyllä siinä aika yksin silloin on.

Ja toisin kuin tämä  "ei ystäviin luottava" kokee, niin kyllä itse sairastuttuani nimenomaan ystävät ovat ottaneet asiakseen käydä kaupassa, monet ovat kysyneet miten voisin auttaa, ja näin olen itsekin toiminut vastaavassa tilanteessa. Yksin en ole jäänyt on sitten tapahtunut mitä tahansa . Ja voin vakuuttaa että näitä mitä-tahansa on tapahtunut.  Mutta kukin tavallaan.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden pariskunnan, joka vaikuttaa symbioottiselta. Nainen ei ole enää vuosiin voinut tulla tapaamaan vanhoja naisystäviään. Hän kertoo, että hänen on oltava miehensä kanssa siltä varalta että tämä saa kohtauksen ja tarvitsee apua. Miehellä on siis sairaus. Kuitenkin ko. nainen käy töissä ilman miestään.

 

Nainen ei sitten töihin ole sanonut samaa tekosyytä, että ei nyt voi käydä töissä, kun on oltava miehensä kanssa siltä varalta, että tämä saa kohtauksen ja tarvitsee apua.

Vierailija kirjoitti:

No me miehen kanssa mennään aina yhtäaikaa nukkumaan, katsotaan yhteisiä sarjoja lasten mentyä nukkumaan, treenataan yhdessä useamman kerran viikossa ja viikonloppuisin pääosin perheenä tehdään lasten kanssa juttuja. Toki molemmat välillä käy yksinkin kavereiden kanssa jossain viihteellä tai kahvilla tai yksin lenkillä (ja töissä), mutta paljon tehdään perheenä ja esim.lomamatkat perheenä. Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta. Rakkautta on edelleen valtavasti ja kuumaa seksiä on edelleen monta kertaa viikossa. Eli mikä tässä nyt meni väärin?

Luulen, että siksi juuri rakkautta ja intohimoa on niin paljon, kun molemmat on niin täysillä mukana. Moni sellainen ystäväpariskunta on jo eronnut, joilla oli ns.erilliset elämät jo suhteen aikana.

Meillä ei ole kuumaa seksiä monta kertaa viikossa, eikä tutkimusten mukaan kovin monella pitkässä suhteessa elävällä, koska työ väsyttää ja lapsi samoissa neliöissä rajoittaa. Lisäksi me silloin tällöin sairastamme ja minulla tulee aika herkästi limakalvojen haurauden takia tarvetta pitää taukoa. Ihan tämmösiä luonnollisia rajoitteita kuumalle seksille monta kertaa viikossa, mistä kyselytutkimuksissa ihmiset kertovat.

Mutta tällä palstalla olen oppinut, että etenkin niissä suhteissa joissa tiedetään kaikki toisesta, vietetään kaikki vapaa-aika yhdessä, selataan toistensa viestit koska "salaisuuksia ei ole" jne, juuri niissä on kuumaa seksiä monta kertaa viikossa. Sitten kun paljastuu, että jommalla kummalla on töissä uusi liekki, niin muistetaan kuitenkin mainita, että olimme tosi onnellisia ja kuumaa seksiä oli monta kertaa viikossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No me miehen kanssa mennään aina yhtäaikaa nukkumaan, katsotaan yhteisiä sarjoja lasten mentyä nukkumaan, treenataan yhdessä useamman kerran viikossa ja viikonloppuisin pääosin perheenä tehdään lasten kanssa juttuja. Toki molemmat välillä käy yksinkin kavereiden kanssa jossain viihteellä tai kahvilla tai yksin lenkillä (ja töissä), mutta paljon tehdään perheenä ja esim.lomamatkat perheenä. Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta. Rakkautta on edelleen valtavasti ja kuumaa seksiä on edelleen monta kertaa viikossa. Eli mikä tässä nyt meni väärin?

Luulen, että siksi juuri rakkautta ja intohimoa on niin paljon, kun molemmat on niin täysillä mukana. Moni sellainen ystäväpariskunta on jo eronnut, joilla oli ns.erilliset elämät jo suhteen aikana.

 

Meillä ei ole kuumaa seksiä monta kertaa viikossa, eikä tutkimusten mukaan kovin monella pitkässä suhteessa elävällä,

Ei me lueta toistemme viestejä. Ikinä. Tai muutenkaan kytätä toista. Ihan helposti pystyttäisiin pettämään toista, jos haluttaisiin, mutta eipä ole tarvis tai halua sellaiseen. Vaikka tosiaan vietetään paljon aikaa keskenämme. En ole YHTÄÄN mustasukkainen, eikä ole miehenikään. Minulla on useampi miespuolinen kaveri, joiden kanssa voin käydä vaikka viihteellä, eikä mieheni ole moksiskaan. Hän käy usein naispuoleisten työkavereidensa kanssa lounalla, eikä se kiinnosta minua. Ja kyllä, meillä on kuumaa seksiä monta kertaa viikossa ja olen siitä todella onnellinen, koska tarvitsen sitä ja haluan sitä. Jos sinä et tarvise, halua tai pysty, niin ei se ole silti sinulta pois.

"Mutta tällä palstalla olen oppinut, että etenkin niissä suhteissa joissa tiedetään kaikki toisesta, vietetään kaikki vapaa-aika yhdessä, selataan toistensa viestit koska "salaisuuksia ei ole" jne, juuri niissä on kuumaa seksiä monta kertaa viikossa. Sitten kun paljastuu, että jommalla kummalla on töissä uusi liekki, niin muistetaan kuitenkin mainita, että olimme tosi onnellisia ja kuumaa seksiä oli monta kertaa viikossa."

:D
 

"Tuo on sellaisen ihmisen näkemys joka haluaa suhteen jossa yhteinen osuus on pieni viipale kakusta ja se on ihan ok silloin kun se riittää molemmille. Mukava järkiavioliitto on ideaali ihmisille joka ei halua suuria tunteita eikä himoa vaan pirkka-arki on se oma juttu."

Tunnen pariskunnan jonka toinen osapuoli on alkanut elämään 100% kumppaninsa elämää. Toki heillä oli yhteisiä intressejä jo aiemmin, mutta nyt kaikki toisistaan eroavat intressit on kadonneet ja vain toisen jääneet, työtä myöten. Työtä tehdään yhdessä toisen perustamassa yrityksessä, vaikkei se pysty maksamaan kahdelle palkkaa. Ajattelin aluksi, että mukautuva osapuoli haluaa vaan olla mieliksi, suhteensa alku oli nimittäin myrskyisä pettämisineen ja lukuisine eroineen. Mutta myöhemmin olen tajunnut että tuo on keino saavuttaa 100% kontrolli. Kun soluttaudut mukaan toisen elämään, näyttäydyt kilttinä, avuliaana ja joustavana. Mutta tovin päästä toinen onkin täysin soluttautujan valvonnan ja kontrollin alla 24/7. Kuvioon kuuluu myös etääntyminen omasta perheestä ja ystävistä. Kontrolloitava ei pysty päättämään omasta elämästään kuin näennäisesti, koska toinen tietää kaiken ja hallinnoi kaikkea. On työssä avuksi, toki, mutta samalla tekee itsestään korvaamatonta. Ja tulottomana myöskin saanee tälle yrittäjälle aikaan paineen, että koska puoliso on työnsäkin jättänyt auttaakseen minua, niin olen kiitollisuuden velassa. Hrrrh.

Ja miksi lainasin tuon katkelman minkä lainasin? Koska suhde on nimenomaan tuollainen "suurien tunteiden" suhde. On ollut draamaa ja vuoristorataa, ja varmasti paljon paljon intohimoista seksiä. Tasainen elo saavutettiin kuitenkin vasta niin, että toinen salli toisen kiinnittyä itseensä saumattomasti. Mitään omaa ei enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä ole varmaan koskaan tehty näin. Jos toinen ei tykkää jostain ruuasta, ei sitä silloin tehdä. Syödään sitä mistä molemmat pitää.

 

Tätä ap nimenomaan tarkoittaa.

Mukaudutaan ja jätetään omat tarpeet ja halut sivuun, kun koko ajan haetaan niitä kompromisseja ja tehdään samat asiat vaikka väkisinkin. Tekin teette näin. 

 

Just näin. Me lapsen kanssa pidetään mausteisesta ruoasta ja mies ei. Silloin tällöin teen mausteisia curryja ja mies ottaa sitten enemmän riisiä ja koittaa pyyhkiä kastiketta sattumien päältä. Jos ei tykkää niin kaivaa pakastimesta jonkun eineksen tai syö leipää. Pitäisikö minun holhota aikuista miestä niin, että jätämme lapsen kanssa herkulliset massamanit ja muut kokonaan pois?

Vierailija kirjoitti:

Hämmentää näissä ketjuissa se, että miksi tuo niin kovasti joitain ulkopuolisia häiritsee? Jos joku viihtyy yhdessä ja ovat löytäneet itselleen sopivan suhteen, miksi se häiritsee?

Ihmiset ei muutenkaan ole samanlaisia, toiset viihtyy kotona, toiset ovat koko ajan menossa jne, joten miksi erilaiset parisuhteet olisi sen kummempi asia?

 

Jos aloituksen kuvailun kaltainen suhde kauhistuttaa niin eikö ole selvää, ettei sellaiseen suhteeseen kannata itse ryhtyä. Muiden suhteethan ei sitten taas itselle kuulu, eikä pidä itseä haitata.

Varmaan koska on omassa elämässä todistanut tällaisia suhteita, joissa sitten jompikumpi osapuoli ei ookaan niin onnellinen kuin toinen (tai jopa itse) luulee. Sitten ollaan tosiaan äreitä vanhuksia, joiden seurassa on vaikeaa olla koska keskustelu on jatkuvaa toisen sättimistä, tai etäännytään jopa omista lapsista.

Tai sitten iskee se kuuluisa keski-iän kriisi.

Vierailija kirjoitti:

"Tuo on sellaisen ihmisen näkemys joka haluaa suhteen jossa yhteinen osuus on pieni viipale kakusta ja se on ihan ok silloin kun se riittää molemmille. Mukava järkiavioliitto on ideaali ihmisille joka ei halua suuria tunteita eikä himoa vaan pirkka-arki on se oma juttu."

Tunnen pariskunnan jonka toinen osapuoli on alkanut elämään 100% kumppaninsa elämää. Toki heillä oli yhteisiä intressejä jo aiemmin, mutta nyt kaikki toisistaan eroavat intressit on kadonneet ja vain toisen jääneet, työtä myöten. Työtä tehdään yhdessä toisen perustamassa yrityksessä, vaikkei se pysty maksamaan kahdelle palkkaa. Ajattelin aluksi, että mukautuva osapuoli haluaa vaan olla mieliksi, suhteensa alku oli nimittäin myrskyisä pettämisineen ja lukuisine eroineen. Mutta myöhemmin olen tajunnut että tuo on keino saavuttaa 100% kontrolli. Kun soluttaudut mukaan toisen elämään, näyttäydyt kilttinä, avuliaana ja joustavana. Mutta tovin päästä toinen onkin täysin solut

Laita vielä foliohattu päähän

"Laita vielä foliohattu päähän"

Älä nyt viitsi, tuo soluttautuja on oma ystäväni yli 30 vuoden takaa. Hän itse oivalsi suhteen  alussa, jälleen yhden välirikon aikana, että hän taitaa olla läheisriippuvainen. Sanoi, että hän ei kiinnostu miehestä, ellei suhde ole tunteiden vuoristorataa ja sitten hän jotenkin omistautuu täysin miehelle kun suhde vakiintuu. Hänen omia sanojaan. Ja samalla ennuste siitä mitä lopulta tapahtuikin.

Hänen läsnäoloaan mm miehensä yrityksessä ihmettelee moni asiakaskin. Spekuloivat onko kyseessä joku mustasukkainen kontrolli, mutta itse en ehkä typistäisi ilmiötä mustasukkaisuuteen. Ennemmin ihan kokonaisvaltaista omistuksenhalua. Ehkä jotain sen tapaista että oma minä ei riitä, olo on turvallinen ja tasainen vasta kun on saanut kiedottua toisenkin minän omakseen.

Vierailija kirjoitti:

"Laita vielä foliohattu päähän"

Älä nyt viitsi, tuo soluttautuja on oma ystäväni yli 30 vuoden takaa. Hän itse oivalsi suhteen  alussa, jälleen yhden välirikon aikana, että hän taitaa olla läheisriippuvainen. Sanoi, että hän ei kiinnostu miehestä, ellei suhde ole tunteiden vuoristorataa ja sitten hän jotenkin omistautuu täysin miehelle kun suhde vakiintuu. Hänen omia sanojaan. Ja samalla ennuste siitä mitä lopulta tapahtuikin.

Hänen läsnäoloaan mm miehensä yrityksessä ihmettelee moni asiakaskin. Spekuloivat onko kyseessä joku mustasukkainen kontrolli, mutta itse en ehkä typistäisi ilmiötä mustasukkaisuuteen. Ennemmin ihan kokonaisvaltaista omistuksenhalua. Ehkä jotain sen tapaista että oma minä ei riitä, olo on turvallinen ja tasainen vasta kun on saanut kiedottua toisenkin minän omakseen.

Itsekin tunnen monia perheyrityksiä. Sellaisessa itsekin joskus työskennellyt, jossa mies ja vaimo työskentelevät yhdessä (ja käytännössä viettivät koko vapaa-ajan yhdessä). Ihan normaaleilta vaikuttivat. En tunne sinun tapaustasi, mutta se selkeästi herättää sinussa voimakkaita tunteita. Oletko miettinyt, että itse olet myös kontrolloiva, kun haluat puuttua ystäväsi parisuhteeseen? Ystävä on kuitenkin itse vastuussa ratkaisuistaan, vaikka kuinka epäterve olisi itse päästään.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä, jotka 'elätte omaa elämäänne, mutta yhdessä' -pareilla omia ystäviä, joiden kanssa vietätte aikaa vai pitääkö ystävien ja tuttavienkin olla teidän yhteisiä? Tuollaisessa yhteiselossa putoaa kyllä syvältä siinä vaiheessa, kun toinen puolisoista kuolee ja toinen jää ihan yksin. Siinä sitten yritetään opetella tekemään asioita yksin ja etsiä ystäviä, jotka ovat kadonneet elämästä, kun ei niitä parisuhteessa ole tarvittu.

Työtoverini koki eron tällaisesta suhteesta jossa tehtiin kaikki yhdessä. Hän oli lähtenyt mukaan miehen harrastuksiin, pyhät vietettiin miehen suvun kanssa ja kaveritkin olivat yhteisiä. Eron aikana puhuimme töissä paljon tilanteesta, emme siis olleet varsinaisesti ystäviä, mutta tulimme juttuun hyvin ja hänellä oli tarve puhua. Elämä oli aika sekaisin kun kaverit ja harrastukset hävisivät yhtäkkiä. Hän otti yhteyttä pariin vanhaan lukiokaveriin, jotka olivat vielä samalla paikkakunnalla ja olivat eronneet. Heidän kanssaan hän kävi jossain riennoissa, kunnes löysi uuden miehen, muutti nopeasti tämän paikkakunnalle ja hengaa nyt siellä uusissa porukoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Laita vielä foliohattu päähän"

Älä nyt viitsi, tuo soluttautuja on oma ystäväni yli 30 vuoden takaa. Hän itse oivalsi suhteen  alussa, jälleen yhden välirikon aikana, että hän taitaa olla läheisriippuvainen. Sanoi, että hän ei kiinnostu miehestä, ellei suhde ole tunteiden vuoristorataa ja sitten hän jotenkin omistautuu täysin miehelle kun suhde vakiintuu. Hänen omia sanojaan. Ja samalla ennuste siitä mitä lopulta tapahtuikin.

Hänen läsnäoloaan mm miehensä yrityksessä ihmettelee moni asiakaskin. Spekuloivat onko kyseessä joku mustasukkainen kontrolli, mutta itse en ehkä typistäisi ilmiötä mustasukkaisuuteen. Ennemmin ihan kokonaisvaltaista omistuksenhalua. Ehkä jotain sen tapaista että oma minä ei riitä, olo on turvallinen ja tasainen vasta kun on saanut kiedottua toisenkin minän omakseen.

Itsekin tunnen monia perheyrityksiä. Sellaisessa itsekin joskus t

En minä ole puuttunut hänen parisuhteeseensa millään lailla. Minulla on silti siitä oma näkemykseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmentää näissä ketjuissa se, että miksi tuo niin kovasti joitain ulkopuolisia häiritsee? Jos joku viihtyy yhdessä ja ovat löytäneet itselleen sopivan suhteen, miksi se häiritsee?

Ihmiset ei muutenkaan ole samanlaisia, toiset viihtyy kotona, toiset ovat koko ajan menossa jne, joten miksi erilaiset parisuhteet olisi sen kummempi asia?

 

Jos aloituksen kuvailun kaltainen suhde kauhistuttaa niin eikö ole selvää, ettei sellaiseen suhteeseen kannata itse ryhtyä. Muiden suhteethan ei sitten taas itselle kuulu, eikä pidä itseä haitata.

Se haittaa, jos oman läheisen mukana tulee aina symbioosin toinen osapuoli. 

 

Mihin tarvitsisit vain tätä yhtä läheistä, kerro joku käytännön haittaesimerkki?

Noo, vaikkapa sellainen, että eronnut vanhempi on lapsensa kanssa potkinut palloa, käynyt leffassa, laskettelemassa ja sen sellaista. Siis viettänyt aikaa lapsensa kanssa. Lapsi on hänelle itselleenkin tuonut sisältöä elämään silloin kun on eron jälkeen jäänyt vaille kumppania. Sitten vanhempi aloittaa uuden parisuhteen eikä enää koskaan tee mitään kahden lapsensa kanssa, koska pariskunta tekee ihan kaiken yhdessä. Jos uusi kumppani ei pidä laskettelusta tai pallon potkimisesta, ei sellaista enää harrasteta. Transformers elokuva vaihtuu Ailu Poron seikkailuihin.

Vierailija kirjoitti:

Tässähän alkaa tuntua siltä, etteivät ystävyyssuhteet ole joillekin lainkaan tärkeitä. Että jos lomareissulla ajetaan ystävän talon ohi, siis ihan 50 metrin päästä ystävän talon kulmalta, niin painetaan vain kaasua, koska oma puoliso on mukana. Eikä ystävää voi tavata niin. Jätetään tapaaminen väliin ja mietitään sitten joskus, että milloin voitaisiin tavata kaksin. Ja minne ne ystävänkin lapset ja puolisot silloin heivataan. 

Kun taas toisille on tärkeää tavata ystäviä aina kun voi, ja myös heidän perhettään. Ei ajeta 50 metrin päästä ohi, vaikka harvoin tavataan muutenkin 😀

Ei tietenkään ajeta. Mutta omat menot ja harrastukset on taanneet sen, että molemmilla on ystäviä myös omalla paikkakunnalla eikä vain hankalasti 1000 kilometrin päässä.

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen parisuhde olisi kamala. Me olemme mieheni kanssa olleet yhdessä yli 20 vuotta ja teemme paljon asioita yhdessä. Meillä on kuitenkin myös omat juttumme ja mielenkiinnon kohteemme. Meillä ei ole yhtään tuttavapariskuntaa koska inhoamme molemmat ajstusta siitä että pitäisi "seurustella" jonkun kanssa vain sen takia että puolisosi tuntee pariskunnan toisen osapuolen. Työpaikalla joutuu ihan riittävästi teeskentelemään viihtyvänsä ihmisten seurassa joiden seurassa ei oikeasti viihdy.

Tämä! Edellisessä pitkässä suhteessa inhosin noita tuttavapariskunta -tapaamisia. Oltiin nuoria ja jo ikäeromme teki sen, ettei mulla ollut mitään yhteistä hänen työkavereidensa vaimojen kanssa. Mutta hirveä paine tavata. Ihan pakkopullaa, haluan vapaa-aikani viettää ihmisten kanssa kenen seurassa oikeasti viihdyn.

Nykyisessä suhteessani oli miehen paras ystävä kysynyt häneltä, että tuleeko hänelle kotoa painetta, että meidän pitäisi pariskuntina viettää aikaa yhdessä. Mieheni oli nauranut, että ei todella tule :D

Minä menetin parhaan elinikäisen naisystäväni, kun hän jo kesi-iän ohittaneena löysi itselleen miehen. Olimme matkustelleet yhdessä ulkomailla ja lapsuudesta asti olleet parhaita ystäviä, jutelleet lähes päivittäin. 
Kun mies löytyi, tämä ystäväni häipyi elämästäni. Hän ei enää koskaan tullut yksinään turisemaan naisten juttuja, vaan aina virallisesti mies käsipuolessaan. Matkat vaihtuivat miehen kanssa matkusteluun ja entinen päivittäinen näkeminen vaihtui harvoin tapahtuviin vierailuihin, aina mies mukana. Nainen ei liiku enää missään yksin, vaan aina ottaa miehen mukaan käsipuoleensa. Mies on kiltti ja tekee mitä nainen käskee. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

^ Miksi sulle ei käy että ihmiset tekee asioita yhdessä, kun he HALUAVAT tehdä asiat yhdessä?? Miksi se sua haittaa?? Kyllä oma suhteeni on kestänyt jo todella pitkään, vaikka ollaankin kaikki mahdollinen aika yhdessä. Ei se siitä kiinni ole.

Lisään vielä että jos olisinkin tavannut sellaisen miehen joka tarvitsee paljon omaa aikaa, kalastelua kavereiden kanssa, omia hiihtoretkiä Lapissa ja aikaa vieviä harrastuksia, niin silloin suhde ei olisi kestänyt. Ei se exien kanssa kestänytkään. Mutta nyt molemmat haluaa olla yhdessä, tehdä asioita yhdessä, jopa syödä ja nukkua yhdessä, niin on mennyt hyvin jo vuosikymmeniä 🙂

Miksi ei olisi kestänyt? Kysyn uteliaisuuttani, en ilkeilläkseni. Ja vastaat varmaan että koska sellaine suhde ei sopisi sulle, mutta ehkä nyt kysyisinkin enemmän että miksi ei sovi?

"Mies ei enää halunnut lähteä reissuille veljensä kanssa, vihdoin oli hyvä syy eli perhe. No, veljen mielestä minä en päästä miestä lähtemään ja välit on menneet kokonaan poikki. Miestäni ei haittaa yhtään, päinvastoin."

Voi luoja.. exäni käytti hellasäröä tekosyynä aina kun ei huvittanut lähteä johonkin kavereiden tai serkkujen kanssa. Voi että minä inhosin tuota. Mikä on kun ei saa sanottua, ettei nyt huvita?

Mun, jo edesmenneet, setä ja hänen vaimonsa tekivät aina ihan kaiken yhdessä. Setä sairadtui ja kuoli. Senjälkeen vaimonsa oli ihan onneton, mistään ei löytänyt mitään iloa elämäänsä, vaikka aikuiset lapset yrittivät kaikkensa viihdyttää ja auttaa. Muutaman vuoden sisään leski sairastui ja antoi periksi, ikäänkuin olisi odottanutkin kuolevansa sinänsä ei hirveän vakavaan sairauteen. Eräänä yönä otti ja kuoli. Ei ollut mitään kykyä olla ja elää ilman puolisoa.