Minkälaista on lapseton elämä keski-ikäisenä?

Vierailija kirjoitti:

Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat. 

 

Minusta taas lapsettomien ja lapsia saaneiden elämät tulevat aina olemaan erilaiset. Vaikka lapset muuttavat aikanaan omilleen, säilyvät kuitenkin vanhemman ja lapsen väliset ihmissuhteet useimmiten. Lapsettomilta nämä suhteet tietysti puuttuvat aina. Toki voi olla läheisiä suhteita muiden lapsiin, mutta ei se koskaan voi korvata läheisiä suhteita omiin lapsiin ja lapsenlapsiin. 

Vierailija kirjoitti:

Miten teillä kaikilla on maksettu asunto. Itse asun vuokralla edelleen 🥹

No eipä ole perillisiä niin toisaalta ihan sama.

Vauvapalstalla kaikki ovat rikkaita, kauniita ja suosittuja. Eletään yltäkylläisyydessä. Ei ole vanhuuden vaivoja vaan juostaan maratoni vielä 90 vuotiaana. Kunhan se ei satu samalle päivälle kuin akateemisen loppututkinnon valmistujaispäivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä sitten, kun on ikää 60 +. Sekin aika tulee ja ei se harrastaminen ja muu hömppä enää tuo lohtua. 

 

 

 

 

Lapsettomat eivät ymmärrä sitä läheisyyden tunnetta. Ei sitä koskaan samanlaista ole ystävien kanssa. Puolison kanssa voi varmaan parhaimillaan yltää samalle tasolle.

 

 

Mulla on sulle uutinen: lapsettomat kuten lapsellisetkin on olleet lapsia. Eli perhe-elämää ja läheisyyttä on koettu.

Lapsiperhe-elämä on aivan erilaista lapsen kuin vanhemman näkökulmasta.

Lapsiperhe-elämässä aikuisen osa on puhdasta h.vettiä. Kyllä noita kiukkuisia ja tuskastuneita äitejä on sen verran nähty.

Isien osa on selvästi helpompi: kunhan leikittää penskaa ja isompana "treeneihin" kerran viikossa tai kuussa, niin äiti se hoitaa soppa-, rätti-, pyykki-, siivous- ja tulikonenäpyyhittyä ja wilmattäytettyä? -show't.

Turha länkyttää tasa-arvosta. Näin se vaan rutinoista päätellen yhä menee.

Virkistäviä poikkeuksia on - ehkä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se totta, että lapset ovat tapa siirtää masennusta eteenpäin parikymmentä vuotta. Siinä ajassa on saattanut muutenkin särmät hioutua, koska lasten kanssa joutuu epämukavuusalueelle niin paljon useammin ja kauemmas kuin ilman lapsia. Lapset ovat luonnollinen osa elämää ja parantavat siinä mielessä elämänlaatua. Lapsettomalla pitää olla kovempi kunnianhimo ja uutteruus muissa asioissa, että pystyvät järkevästi täyttämään aikansa.

 

Minäkin ajattelen näin. Jollakin aikansa pitää täyttää, ja on myös niin, että lapset ovat tietyllä tapaa helppo valinta. Lapset tuovat tarkoitusta ja sisältöä vuosikymmeniksi, ja sitovat ympäröiviin yhteisöihin. 

Lapsettoman ihmisen elämä erityisesti juuri 40+ vaatii vahvempaa omaa näkemystä omasta elämästä, jotta ei tipahda esim alkoholismiin. On myös riski että elämä ja ajatuksenkulku alkavat mui

Mitä ihmeen syvää merkitystä tai muuta syvyyttä te oikein elämään kaipaatte ollaksenne onnellisia? Varmaan tämä sama jengi on myös niitä, jotka eivät kestä työelämän painetta, kun pitää olla arvoja ja merkitystä ja muuta settiä. Itse ainakin olen oikein tyytyväinen, kun on mielenkiintoinen työ, hyviä ihmissuhteita ja terveyttä sekä rahaa tehdä mielenkiintoisia juttuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä ainakin keski-ikäisillä lapsettomilla resilienssi on ihan toista, kuin näillä nuoremmilla jatkuvasti saikuttavilla "herkillä" perheellisillä. Toki voi olla enemmän ikäluokkakysymys. 

 

Et oo kuullut flunssasta ja muista taudeista, joita perheelliset enemmän sairastaa kun altistuvat päiväkodin pöpöille. Taidat olla vähän yksinkertainen. 

 

Tuskin siellä päiväkodissa liikkuu masennuspöpöjä tai burn out - basilleja, joihin tuossa viitattiin.. 

Sitä on varmaan vaikea ymmärtää millasessa prässissä monet työssä käyvät perheelliset on. Itselläni on vaan yksi lapsi, mutta jos olisi useampia olisin minäkin jo burn-out saikulla töistä. Töiden ja lapsen asioiden yhdistäminen on todella haasteellista varsinkin jos on päiväkoti-ikäisiä lapsia. Juuri tuollaiset kommentit mitä sinäkin heität kertoo kypsymättömyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat. 

 

Minusta taas lapsettomien ja lapsia saaneiden elämät tulevat aina olemaan erilaiset. Vaikka lapset muuttavat aikanaan omilleen, säilyvät kuitenkin vanhemman ja lapsen väliset ihmissuhteet useimmiten. Lapsettomilta nämä suhteet tietysti puuttuvat aina. Toki voi olla läheisiä suhteita muiden lapsiin, mutta ei se koskaan voi korvata läheisiä suhteita omiin lapsiin ja lapsenlapsiin. 

Mutta miten tämä näkyy arjessa eli siinä joka päiväisessä elämässä? Itse en huomaa mitään eroa, ihan samoja juttuja tehdään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat. 

 

Minusta taas lapsettomien ja lapsia saaneiden elämät tulevat aina olemaan erilaiset. Vaikka lapset muuttavat aikanaan omilleen, säilyvät kuitenkin vanhemman ja lapsen väliset ihmissuhteet useimmiten. Lapsettomilta nämä suhteet tietysti puuttuvat aina. Toki voi olla läheisiä suhteita muiden lapsiin, mutta ei se koskaan voi korvata läheisiä suhteita omiin lapsiin ja lapsenlapsiin. 

Entä adoptiolapset, ottolapset, puolison lapset, sijoitetut lapset, luovutetuilla siittiöillä saadut lapset - miten määrittelet omat lapset ja varsinkin lapsenlapset? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat. 

 

Minusta taas lapsettomien ja lapsia saaneiden elämät tulevat aina olemaan erilaiset. Vaikka lapset muuttavat aikanaan omilleen, säilyvät kuitenkin vanhemman ja lapsen väliset ihmissuhteet useimmiten. Lapsettomilta nämä suhteet tietysti puuttuvat aina. Toki voi olla läheisiä suhteita muiden lapsiin, mutta ei se koskaan voi korvata läheisiä suhteita omiin lapsiin ja lapsenlapsiin. 

 

Mutta miten tämä näkyy arjessa eli siinä joka päiväisessä elämässä? Itse en huomaa mitään eroa, ihan samoja juttuja tehdään. 

Odotetaan lapsia kylään jotka eivät välttämättä tulekaan.

Vanhainkodissa tämän huomaa hyvin. Varoitus. Nyt seuraa yleistys.

Moni lapsi käy vain merkkipäivinä ja juhlapyhinä. Vanhus kuitenkin odottaa heitä jatkuvasti. 

Lapsettomat eivät odota ketään joten he eivät petykään.

Kaikille ei ole suotu mahdollisuutta saada lapsia..vaikka haluja olisi. Ei ole välttämättä valinta. Elämä voi silti olla täyttä ja mielenkiintoista.

Onko sellaisten ihmisten elämä jotka ei voi saada lapsia, myös automaattisesti kamalaa??

Vapaatahan se on. Rahaa piisaa ja ei tarvitse olla huolissaan muuta kuin ikääntyvistä vanhemmista. Mutta kyllä se on pakko myöntää, että sitä joskus katsoo perheitä joilla on kilttejä lapsia ja miettii että teinköhän oikein. Se tunne tosin menee ohi nopeasti kun tietää että näkee vain kivan puolen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä ainakin keski-ikäisillä lapsettomilla resilienssi on ihan toista, kuin näillä nuoremmilla jatkuvasti saikuttavilla "herkillä" perheellisillä. Toki voi olla enemmän ikäluokkakysymys. 

 

Et oo kuullut flunssasta ja muista taudeista, joita perheelliset enemmän sairastaa kun altistuvat päiväkodin pöpöille. Taidat olla vähän yksinkertainen. 

 

Tuskin siellä päiväkodissa liikkuu masennuspöpöjä tai burn out - basilleja, joihin tuossa viitattiin.. 

 

Sitä on varmaan vaikea ymmärtää millasessa prässissä monet työssä käyvät perheelliset on. Itselläni on vaan yksi lapsi, mutta jos olisi useampia olisin minäkin jo burn-out saikulla töistä. Töiden ja lapsen asioiden yhdistäminen

Valtaosa pystyy ihan hyvin suoriutumaan töistä ja lapsista samana aikaan. Valitettavasti nuoremmilla resilienssi ja ylipäätään työstä selvitytyminen on paljon heikompaa, kun vanhemmalla ikäluokalla. Ja tämä ihan siitä huolimatta onko nuorilla lapsia tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Onko sellaisten ihmisten elämä jotka ei voi saada lapsia, myös automaattisesti kamalaa??

Ei automaattisesti, mutta melko usealla siinä on mukana katkeruutta.

Vapaaehtoisesti lapsettomat tekevät päätöksen itse ja usein myös lapselliset.

Tämä ei päde niihin ketkä toivovat lapsia, mutta eivät saa niitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se elämä enää keski-ikäisenä poikkea lapsia saaneiden elämästä. En ainakaan itse huomaa mitään eroa. Lapset elää omaa elämäänsä ja paljon enemmän huolta aiheuttaa ikääntyvät vanhemmat. 

 

Minusta taas lapsettomien ja lapsia saaneiden elämät tulevat aina olemaan erilaiset. Vaikka lapset muuttavat aikanaan omilleen, säilyvät kuitenkin vanhemman ja lapsen väliset ihmissuhteet useimmiten. Lapsettomilta nämä suhteet tietysti puuttuvat aina. Toki voi olla läheisiä suhteita muiden lapsiin, mutta ei se koskaan voi korvata läheisiä suhteita omiin lapsiin ja lapsenlapsiin. 

 

Mutta miten tämä näkyy arjessa eli siinä joka päiväisessä elämässä? Itse en huomaa mitään eroa, ihan samoja juttuja tehdään. 

 

Soitellaan ja viestitellään, käydään kylässä lapsilla ja lapset meillä kotona, käydään porukalla mökillä ja reissussa tai erilaisissa tapahtumissa, hoidetaan lapsenlapsia, näin esimerkiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Töissä ainakin keski-ikäisillä lapsettomilla resilienssi on ihan toista, kuin näillä nuoremmilla jatkuvasti saikuttavilla "herkillä" perheellisillä. Toki voi olla enemmän ikäluokkakysymys. 

 

Et oo kuullut flunssasta ja muista taudeista, joita perheelliset enemmän sairastaa kun altistuvat päiväkodin pöpöille. Taidat olla vähän yksinkertainen. 

 

Tuskin siellä päiväkodissa liikkuu masennuspöpöjä tai burn out - basilleja, joihin tuossa viitattiin.. 

 

Sitä on varmaan vaikea ymmärtää millasessa prässissä monet työssä käyvät perheelliset on. Itselläni on vaan yksi lapsi, mutta jos olisi useampia olisin minäkin jo burn-out saikulla töistä. Töiden ja lapsen asioiden yhdistäminen

Burn out - saikulla töistä, koska kotona on kaksi lasta? Jos oma elämäsi on noin vaikeaa, niin kertoo ehkä enemmän omasta resilienssistä ja kyvystä, kun mistään muusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sellaisten ihmisten elämä jotka ei voi saada lapsia, myös automaattisesti kamalaa??

 

Ei automaattisesti, mutta melko usealla siinä on mukana katkeruutta.

Vapaaehtoisesti lapsettomat tekevät päätöksen itse ja usein myös lapselliset.

Tämä ei päde niihin ketkä toivovat lapsia, mutta eivät saa niitä. 

Katkeruudesta voi opetella eroon, jos on fiksu ihminen

No varmaan tosi yksinäistä ja  kamalaa, tämän varmaan halusit kuulla. Eipä teiltä silti heru empaatia, vaikka ihmiset nyt tekee virheitä ja olette itse niitä vanhempia. 

Ulospäin kehun vapaata ja onnellista elämääni. Oikeasti olen yksinäinen , ruudulla ihan liikaa kun ei kotona ole juttukaveria. Raha on jatkuva ongelma ja syöminen, syön liikaa ja näytän siltä. En sitten tiedä olisiko mikään paremmin jos minulla olisi oma perhe, mutta luulen että olisin vähemmän yksinäinen, myös kosketus tekisi hyvää. Lomille ja viikonlopuille voisi tehdä yhdessä suunnitelmia. 

Onko sellaisten ihmisten elämä jotka ei voi saada lapsia, myös automaattisesti kamalaa??

 

Ei automaattisesti, mutta melko usealla siinä on mukana katkeruutta.

Vapaaehtoisesti lapsettomat tekevät päätöksen itse ja usein myös lapselliset.

Tämä ei päde niihin ketkä toivovat lapsia, mutta eivät saa niitä. 

 

Katkeruudesta voi opetella eroon, jos on fiksu ihminen

 

 

Kaikki eivät siihen pysty. Ei vaikka olisi fiksu.

Itse en väitä, etteikö olisi yksinäistä varmasti. Mutta nyt olen päälle 30v, ja jos olen onnekas, myös keski-ikäisenä saan elää kumppanini kanssa. Olen silti aina ollut melko yksinäinen ihminen, koska en osaa ystävystyä kenenkään kanssa. Lapsien tekijäksikään minusta ei ole, koska olen hermoheikko ja estynyt ja minusta lapsi tarvitsee vakaan ja hyvän vanhemman. Mieskään ei halua lapsia että näin. Hänellä on omat syynsä ( ja sairautensa).