Lue keskustelun säännöt.
Ilmiö: kolme-nelikymppiset ovat järkyttyneitä vanhempiensa sairastumisesta ja kuolemasta
27.12.2025 |
Olen ihan hämmentynyt, kun olen törmännyt tähän ilmiöön ikätoverieni (kolme-nelikymppiset) keskuudessa. Meillä on monilla 65-80 v ikäisiä vanhempia, monilla meistä aikuisista lapsista on omia lapsia (vauvaiästä pikkukoululaisiin).
Nyt kun vanhempiemme ikäpolvi on alkanut ikääntyä ja heille on tullut kaikenlaista kremppaa, syöpää ja muuta, ovat ikätoverini tästä ihan järkyttyneitä. He sanovat, etteivät ole yhtään varautuneet siihen, että oma vanhempi saattaa sairastua ja kuolla. Osa on ihan shokissa, jos +70 v ikäiselle vanhemmalle on tullut syöpä, johon voi kuolla. Moni myös kommentoi, että kokee vanhempansa elämän jääneen ihan kesken ja vanhempansa kuolleen nuorena, jos vanhempi on kuollut 70-80 v iässä.
Onko tuttavapiiriini sattunut jotenkin poikkeuksellisia ihmisiä vai mistä ihmeestä on kyse? Itselleni on ihan luonnollinen asia, että ihmiset ikääntyvät, sairastuvat ja kuolevat. Eikä mielestäni kahdeksaa kymppiä lähestyvä ole nuorena kuollut, vaan jo melko korkeassa iässä.
Kommentit (426)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen elämän ja kaiken kokeman myötä muuttunut niin kyyniseksi, että yllätyn oikeasti, kun esimerkiksi julkisesti tehdään some postauksia isomummojen poismenosta. Mutta toisaalta tämähän on sitä kuoleman julkituomista mikä on ihan tervettä. Jokin katkera ihminen minussa silti ajattelee, että vähällä olette päässeet, jos tämä on tämänhetkisen elämän suurin tragedia. Jokaisella on oikeus suruun miten se sitten näyttäytyykin.
Siis mistä päättelet että joku olisi päässyt helpolla jos suree isomummon kuolemaa?
Sä et nyt ymmärtänyt koko juttua. Sanoin, että jokaisella on oikeus surra. Mutta itse ajattelen, että jos tällainen vie pohjamutiin ja on elämän suurin tragedia, antaa viitteitä siitä, että ei elämässä ole paljoa pahaa kokenut.
Minkä pitäisi olla pahempaa kun läheisen kuolema? se isomummo on voinut olla kuin vanhempi tai ainoa läheinen henkilö elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat alle 70-vuotiaita, eli olisi järkytys jos kuolema korjaisi nyt kun ei ole kuin elämää haittaavia mutta ei hengenvaarallisia sairauksia. En tiedä onko se sitten kotihoito/hoivakoti mikä tuo elämään erilaista perspektiiviä, mutta mielestäni 7-kymppinen on vielä nuori.
No ei se kyllä nuori ole, millään mittapuulla.. mutta ymmärrän huolesi ja tietysti ihmiset surevat rakkaitaan.
Miksi pitäisi ihmetellä muiden järkyttymistä kun läheinen kuolee? Eihän sillä ole mitään väliä kuoleeko nuorena tai vanhana, järkytys se on aina... ainakin niille joilla on läheinen suhde ihmiseen joka lähtee. On turhaa vähätellä muiden surusurua vetoamalla vain siihen että vanhana on aikakin jo kuolla....
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi ihmetellä muiden järkyttymistä kun läheinen kuolee? Eihän sillä ole mitään väliä kuoleeko nuorena tai vanhana, järkytys se on aina... ainakin niille joilla on läheinen suhde ihmiseen joka lähtee. On turhaa vähätellä muiden surusurua vetoamalla vain siihen että vanhana on aikakin jo kuolla....
Mitä vanhempi ihiminen sitä kauemmin on ollut elämässä mukana. Onhan se iso järkytys. Ja saakin olla.
Onko osunut omalle kohdalle?
Ne tunteet voi yllättää. On helppo ajatella asiaa yleisellä tasolla, mutta kun oma äiti/ isä kuolee 70-vuotiaana, ei se ole pelkästään järjellä käsiteltävissä. On kaikenlaisia tunteita, siitäkin huolimatta, että on tajunnut, etteivät kaikki elä sen kauemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin pitäisi tulla yllätyksenä, että nykymaailmassa, missä uskotaan esimerkiksi peniksellisiin naisiin, maailman ja elämän realiteetit, kuten kuoleman väistämättömyys, alkavat olemaan pahasti hukassa. Ihmiset eivät myöskään enää usko Raamatun Jumalaan tai muuhunkaan perinteiseen jumalhahmoon, joten kuoleman käsittely ja välttely on mennyt naurettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen elämän ja kaiken kokeman myötä muuttunut niin kyyniseksi, että yllätyn oikeasti, kun esimerkiksi julkisesti tehdään some postauksia isomummojen poismenosta. Mutta toisaalta tämähän on sitä kuoleman julkituomista mikä on ihan tervettä. Jokin katkera ihminen minussa silti ajattelee, että vähällä olette päässeet, jos tämä on tämänhetkisen elämän suurin tragedia. Jokaisella on oikeus suruun miten se sitten näyttäytyykin.
Siis mistä päättelet että joku olisi päässyt helpolla jos suree isomummon kuolemaa?
Sä et nyt ymmärtänyt koko juttua. Sanoin, että jokaisella on oikeus surra. Mutta itse ajattelen, että jos tällainen vie pohjamutiin ja on elämän suurin tragedia, antaa viitteitä siitä, että ei elämässä ole paljoa pahaa kokenut.
Sinähän valitit siitä että joku tekee isomummon kuolemasta somepostauksia. Ei se somepostausten tekeminen tarkoita sitä että kyseessä olisi elämän suurin tragedia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luultavasti AP olet vaan niin epäempaattinen, että et ymmärrä surua ja tartut ihan epäolennaisiin asioihin. Vanhemman menetys on suurimmalle osalle ihmisistä tosi kova paikka, riippumatta siitä missä iässä menetys tapahtuu. Ja selkeästi sulla ei ole kokemusta siitä, miltä tuntuu katsoa vierestä kun oma läheinen sairastaa sellaista sairautta, joka aiheuttaa kovia kipuja ym. kärsimystä. Voin kertoa että se on ihan täyttä p*skaa, kun mitään et voi tehdä toisen hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ovat alle 70-vuotiaita, eli olisi järkytys jos kuolema korjaisi nyt kun ei ole kuin elämää haittaavia mutta ei hengenvaarallisia sairauksia. En tiedä onko se sitten kotihoito/hoivakoti mikä tuo elämään erilaista perspektiiviä, mutta mielestäni 7-kymppinen on vielä nuori.
No ei se kyllä nuori ole, millään mittapuulla.. mutta ymmärrän huolesi ja tietysti ihmiset surevat rakkaitaan.
Kyllä minunkin mittapuilla 7-kymppisenä on nuori kuolemaan. 80-vuotias jo ihan normaali ikä. Itsellähän on eläkeikä lähes 69 vuotta, omassa suvussa siinä 75veenä on alkanut muisti reistailla. Mitäpä se hyövää jos vaikka eläisin ysikymppiseksi, kun elämänlaatu voi olla sairauden takia sängynpohjalla muiden käänneltävänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luultavasti AP olet vaan niin epäempaattinen, että et ymmärrä surua ja tartut ihan epäolennaisiin asioihin. Vanhemman menetys on suurimmalle osalle ihmisistä tosi kova paikka, riippumatta siitä missä iässä menetys tapahtuu. Ja selkeästi sulla ei ole kokemusta siitä, miltä tuntuu katsoa vierestä kun oma läheinen sairastaa sellaista sairautta, joka aiheuttaa kovia kipuja ym. kärsimystä. Voin kertoa että se on ihan täyttä p*skaa, kun mitään et voi tehdä toisen hyväksi.
Tai sitten voi olla ihan vaan joku defenssi. Asia on niin kipeä, että yrittää uskotella itselleen, ettei välitä. Tai sitten on ajatus jäänyt eläimen tasolle jossa suru=heikkous=tule syödyksi.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen elämän ja kaiken kokeman myötä muuttunut niin kyyniseksi, että yllätyn oikeasti, kun esimerkiksi julkisesti tehdään some postauksia isomummojen poismenosta. Mutta toisaalta tämähän on sitä kuoleman julkituomista mikä on ihan tervettä. Jokin katkera ihminen minussa silti ajattelee, että vähällä olette päässeet, jos tämä on tämänhetkisen elämän suurin tragedia. Jokaisella on oikeus suruun miten se sitten näyttäytyykin.
Olet todella jumittunut tuohon omaan ajatteluusi. Et voi oikeasti tietää mitä kukakin on kokenut jonkun somen perusteella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen elämän ja kaiken kokeman myötä muuttunut niin kyyniseksi, että yllätyn oikeasti, kun esimerkiksi julkisesti tehdään some postauksia isomummojen poismenosta. Mutta toisaalta tämähän on sitä kuoleman julkituomista mikä on ihan tervettä. Jokin katkera ihminen minussa silti ajattelee, että vähällä olette päässeet, jos tämä on tämänhetkisen elämän suurin tragedia. Jokaisella on oikeus suruun miten se sitten näyttäytyykin.
Olet todella jumittunut tuohon omaan ajatteluusi. Et voi oikeasti tietää mitä kukakin on kokenut jonkun somen perusteella.
Ja mikä on suurempi tragedia kuin läheisen kuoleminen? ihan todella odotan kyseisen henkilön vastausta, koska kiinnostaa. itseäni ei vähempää voisi kiinnostaa vaikka oma köyhyys, työttömyys, sairaukset, jos joku tärkeä täältä lähtee.
Ainahan se on järkyttävä tapahtuma kun läheinen kuolee. Vanhuksen kohdalla siihen voi yrittää varautua, mutta ei se vähennä surua yhtään. Ikävämpää on oikeastaan, että niin harva on enää oikeasti läheisissä väleissä lähipiirin vnhempien ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miksi haluat nähdä negatiivisena sen että ajattelet jonkun päässeen helpolla? Vaikka et voi tietää kenenkään elämän helppoudesta, niin ei kai tämä elämä mikään rankkuuskilpailu ole, että se on paras jolla on ollut rankin elämä?
Nykyisin on trendikästä "järkyttyä" siitä, kun joku kuolee. Ihmistä pidetään tunteettomana, jos hän ei "mene shokkiin", kun kuulee tuntemattoman 95 vuotiaan isomummon kuolemasta.
Toisaalta, surusta pitäisi sitten kuitenkin toipua "kuin taikaiskusta" kun hautajaiset ovat ohi. Tai viimeistään 2 kk kuluttua aletaan ihmettelemään, sureeko hän vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Nykyisin on trendikästä "järkyttyä" siitä, kun joku kuolee. Ihmistä pidetään tunteettomana, jos hän ei "mene shokkiin", kun kuulee tuntemattoman 95 vuotiaan isomummon kuolemasta.
Toisaalta, surusta pitäisi sitten kuitenkin toipua "kuin taikaiskusta" kun hautajaiset ovat ohi. Tai viimeistään 2 kk kuluttua aletaan ihmettelemään, sureeko hän vieläkin.
Näinpä se varmaan menee 😂👌🏻
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi haluat nähdä negatiivisena sen että ajattelet jonkun päässeen helpolla? Vaikka et voi tietää kenenkään elämän helppoudesta, niin ei kai tämä elämä mikään rankkuuskilpailu ole, että se on paras jolla on ollut rankin elämä?
Yksi harrastuskaverini oli just tuollainen, hänen vanhempansa olivat kuolleet hänen ollessaan ala-asteella, joutui tekemisiin lastensuojelun kanssa vaikka sijoitettiinkin sukulaisille. Sitten kun jonkun tuttavan 60v isä tai 85v mummo kuoli, tämä vaan sanoi että eihän tuo ole mitään, multa kuolikin vanhemmat kun olin lapsi. Mielestäni todella tökeröä käytöstä.
Kuoleman luonnollisuus ei tee asiasta yhtään vähemmän surullista, jos edesmennyt oli rakas ja läheinen.
Ehkä ennen oli enemmän tukea eteenpäin menemiselle. Kuolema ei ollut vain osa elämää, vaan oli myös syitä mennä eteenpäin - monet uskoivat näkevänsä rakkaansa joskus vielä uudelleen kuoleman jälkeen, ja tässä maailmassa oli sukupolvien jatkumo, joka piti jalat maan pinnalla.
Itse lapsettomana ja perheettömänä nelikymppisenä minulla ei oikein ollut muuta kuin äiti, jonka omaishoitaja olin. Ja nykyään vielä isä, jonka omaishoitaja olen. Äitini kuolema ei tullut yllätyksenä, mutta se vei silti elämältäni pohjan.
En ole mikään vakaumuksellinen vela tai sinkku, kuten ei useimmat perheettömät ystävänikään. Elämäni tähän asti on vain ollut kummallista ja aika ankeaa selviytymistä, jossa nostalgia on suurin ilo ja lohtu. Väitän, että tällainen nostalgia ja kaipuu menneeseen on tosi yleinen ilmiö ikäluokkani ihmisissä, vaikka olosuhteet olisivat muutoin normaalimmat kuin minulla. Mennyt nähdään parempana kuin tuleva. Siispä läheisten kuolemakin on sitä, että rakkaat hupenevat kuin hiekka sormien läpi. Mennyttä, mennyttä kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Kuljet aika kummallisessa seurassa jos tuossa iässä ollaan noin järkyttyneitä tavallisista elämään liittyvistä tosiasioista.
No, nykyisey 30-40-vuotiaat ovat kummallista sakkia.
Osin 50-60v myös.
"Olen 60v, terveyttä riittä, koska en tupakoi, käytän alkoa kohtuudella ja harrastan säännöllisesti liikuntaa..."
Näin tällä palstalla lyttäsi eräs oman onnensa seppä eräässä ketjussa sairauksistaan kertovat keski-ikäiset.
Ajatellaan, että mitenkuten terveesti elämällä päästään terveenä haudan partaalle asti joskus 100+ vuotiaaksi.
Juuri eräs vaimoni työtoveri(50v) oli kuukauden pois äitinsä kuoleman aiheuttaman murheen takia.
Itki omakin vaimoni toki äitinsä pois menoa, mutta hän oli poissa töistä 3 päivää. Tuumasi, että ei se äiti suremalla takaisin tule.
t: mies 55v
Minä surin kovasti erään iäkkään läheisen kuolemaa, mutta suruani lisäsi se, että siinä vaiheessa elämässäni oli meneillään valtavan paljon muitakin, vielä isompia vaikeita asioita. Niistä tosin ei moni tiennyt. Tietyllä tapaa suru niistä asioista kanavoitui siihen läheisen kuolemasta kokemaani suruun, koska se oli helpommin ymmärrettävä ja käsiteltävä asia.
Älä kuvittele tietäväsi, miten helppoa toisten ihmisten elämä on. Voi olla, että pinnan alla on jotain todella rankkaa, mistä sinulla ei ole aavistustakaan.