Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut kuusikymppiset jaksatte motivoitua elämään?
26.12.2025 |
Itse olen 62, ja kyllä tuntuu turhalta! Käytännössä jäljellä on 10-15 vuotta järjellisesti laadukasta elämää. Ollaan puolison kanssa ostamassa ns loppuelämän asuntoa kivalla järvinäköalalla, mutta silti on tyhjänpäiväinen fiilis. Ja turha tulla selittämään, että minun vanhempani ysilymppisinä sitä ja tätä! Minulla on myös äiti elossa, ja hänen 85-vuotinen elämänsä on kyllä sen näköistä, että itse en tuollaisia vuosia enää haluaisi kokea. Ollaan siis elämänpolun loppusuoralla ja peräseinä paistaa. Motivaatio alkaa olla kadoksissa.
Kommentit (215)
Ikä 62 vuotta ja pyöräilen, hiihdän ja parittelen paljon. Purjehdin paljon ja silloinkin parittelen paljon. Ei viagraa koskaan kokeiltu, koska seisoo kivikovana ja emäntä (15 v nuorempi) nauttii siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oottelen virallista eläkeikää ettei tarvitse olla työkkärin armoilla, ja saisin vähän paremman toimeentulon. Oon siis 60 v. En kuvittelekkaan että saisin enää töitä. On sairautta ja poistettiin työnhakuvelvollisuus kokonaan. Kummaa kun roikottavat työkyvytöntä työkkärissä. Eivät vissiin halua antaa sitä eläkettä.
Sama juttu. Muutama vuosi sitten työkkäri ehdotti, että kokeillaan niitä neljää hakua kuukaudessa. Hain kahdeksaa paikkaa ja sain seitsemän haastattelukutsua. Harmi, että en pysty vääntäytymään edes haastatteluun, saati sitten itse töihin. Ei työasioissa voi liikkua paareilla.
Eläkkeelle ei pääse. Työkkäriä ei kiinnosta, eikä lääkäreitäkään kiinnosta. Kelaa kyllä kiinnostaa tosi paljon, mutta lähinnä se, olenko lotonnut Kelan selän takana ja miten perustelen sen, että asun viisitoista euroa liian kalliissa asunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen huomannut omissa 65v vanhemmissani, hekin tuntuvat jotenkin menettäneen elämänilonsa täysin etenkin nyt kun jäivät eläkkeelle. Yrittävät jollain piipertämisellä täyttää päivänsä mutta on se vaan aika tympääntynyttä huokailua ja äitimuorilta tulee vähän väliä sitä "katsotaan jos tässä ensivuonna on vielä hengissä"-juttua.
Äitisi on realisti.
Mun äitini aloitti tuon "katsotaan jos tässä ensi vuonna on vielä hengissä" -jutun jo 50-vuotiaana. Eli sitten kuitenkin kuukautta vaille 97-vuotiaaksi. Eli 46 vuotta eli lähes puolet elämästään ehti tuota hokea.
55vee ja tuntuu ihan samalta. Molemmat vanhemmat kuolleet, ei täyssisaruksia, täysin yksin. Kyllä tämä alkaa olla tässä jo pitkälti. Jatkuva köyhyys rasittaa ja työkkärin ja Kelan kanssa säätäminen. Asuntojen ostelu on minulle fantasiamaailmaa, mutta ymmärrän kyllä ettei vanhana tylsistyminen lompakon paksuutta välttämättä katso. Terveenä vielä onneksi, mitä nyt lääkäri vinkuu kolesteroleista, sokereista ja maksa-arvoista ja muuta pientä. Kummankaan vanhemman suvuissa kukaan ei ole saanut syöpää, että siihen tuskin kuolen.
Kun on pitkäaikaistyötön jo kauan ennen eläkeikää, niin ei tarvitse käydä läpi sitä eläkkeelle jäämisen muutosta. Itse jos pääsen eläkkeelle, niin käytännössä yhtään mikään ei muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oottelen virallista eläkeikää ettei tarvitse olla työkkärin armoilla, ja saisin vähän paremman toimeentulon. Oon siis 60 v. En kuvittelekkaan että saisin enää töitä. On sairautta ja poistettiin työnhakuvelvollisuus kokonaan. Kummaa kun roikottavat työkyvytöntä työkkärissä. Eivät vissiin halua antaa sitä eläkettä.
Eikö työkkäri käske työkokeiluun vai poistuuko se? En kyllä tiedä mitä iloa siitä ilmaisesta työstä olisi, saavutetaanko sillä jotain kun ei kuitenkaan pääse eläkkeelle nykyään ennen virallista eläkeikää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oottelen virallista eläkeikää ettei tarvitse olla työkkärin armoilla, ja saisin vähän paremman toimeentulon. Oon siis 60 v. En kuvittelekkaan että saisin enää töitä. On sairautta ja poistettiin työnhakuvelvollisuus kokonaan. Kummaa kun roikottavat työkyvytöntä työkkärissä. Eivät vissiin halua antaa sitä eläkettä.
Eikö työkkäri käske työkokeiluun vai poistuuko se? En kyllä tiedä mitä iloa siitä ilmaisesta työstä olisi, saavutetaanko sillä jotain kun ei kuitenkaan pääse eläkkeelle nykyään ennen virallista eläkeikää.
Minä kuulin viimeksi työkkäristä (tai vastaavasta) vajaat kaksi vuotta sitten. Virkailija ymmärsi tilanteen hyvin eikä ehdotellut mitään. Kun ei pysty töihin, ei pysty, vaikka kuinka haluaisi.
Viimeksi minulle on ehdoteltu työvoimapoliittisia kannustintoimenpiteitä viitisen vuotta sitten, kun selvästi uuden uutukainen virkailija kertoi minulle, että työkokeilussa (tms.) minä voisin totutella aamuherätyksiin ja päivärutiineihin ja saisin seuraakin sitten. Hän peruutti ehdotuksensa, kun kerroin, että olin vastikään herännyt aamuisin töihin ilman kelloakin melkein kolmekymmentä vuotta (josta puolet yksinyrittäjänä eli en tarvitse kädestäpitäjää) ja selviän päivärutiineista ja osaan sitä paitsi panna kengätkin oikeisiin jalkoihin. Aina työllistämistoimet eivät ole kovin harkittuja.
(En ole kirjoittaja, jolta kysyit, mutta vastasin nyt silti, kun kolahti.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun on pitkäaikaistyötön jo kauan ennen eläkeikää, niin ei tarvitse käydä läpi sitä eläkkeelle jäämisen muutosta. Itse jos pääsen eläkkeelle, niin käytännössä yhtään mikään ei muutu.
Minua pelottaa se, että eläkkeellä rahaa on käytössä vieläkin vähemmän kuin pitkäaikaistyöttömänä.
Miten murheellista lukea joitakin vastauksia. Itse 59 tosin vasta, mutta täynnä elämäniloa, energiaa liikuntaankin riittää vielä viisi krt viikossa. Matkustelen ja inspiroidun mielelläni elämästä, vaikka yksin elänkin. Työssä käyn ja siellä mukava tiimi, on myös hyvä vaivata aivonystyröitään päivittäin. Ulkonäöstä huolehtiminen on myös hauskaa, siitä tulee hyvälle mielelle itse ja ilahduttaa muitakin. Toivottavasti näistä olisi apua jollekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa olen huomannut omissa 65v vanhemmissani, hekin tuntuvat jotenkin menettäneen elämänilonsa täysin etenkin nyt kun jäivät eläkkeelle. Yrittävät jollain piipertämisellä täyttää päivänsä mutta on se vaan aika tympääntynyttä huokailua ja äitimuorilta tulee vähän väliä sitä "katsotaan jos tässä ensivuonna on vielä hengissä"-juttua.
Äitisi on realisti.
Mun äitini aloitti tuon "katsotaan jos tässä ensi vuonna on vielä hengissä" -jutun jo 50-vuotiaana. Eli sitten kuitenkin kuukautta vaille 97-vuotiaaksi. Eli 46 vuotta eli lähes puolet elämästään ehti tuota hokea.
Niin minunkin äitini sanoi, välillä se huvitti ja ärsyttikin. Ja kuinka ollakaan, itse puhun nykyään samoin. Niin se ikä tekee tehtävänsä, realiteetit voi nyt tunnustaa. Ajattelen äitivainajaa rakkaudella ja liikutuksella.
Käytännössä olen valmis lähhtemään täältä heti nyt - olematta masentunut, ikää 62. Sen verran realisti olen, että tiedostan rajallisuuteni sekä sen, ettei ihmeitä enää tapahdu. Tulee mitä tulee. Työelämä on yhtä tyhjän kanssa; teen urani loppuun jos tuuri käy. Ei ole isoja suunnitelmia tulevaisuuteen, ja tiedän kyllä, että monella on sairauksia kärsimyksineen jo tästä kymmenen vuoden päästä. Sen verran olen myös kyyninen pessimisti, että minulla on varalla kuolinapkteekki ja pokkaa sitä käyttää; kitumaan en ryhdy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
66 vuotta lasissa, viimeiset puoli vuotta eläkkeellä. Golffaan, pelaan tennistä, purjelautailen ja matkustelen. Luen paljon, mökkeilen ja sosiaalinen elämäkin on kohtuullisen aktiivista. Alkoholia toki kuluu ikään nähden vähän liikaa. Seksiä saan aika runsaasti sekä vaimolta että tyttöystäviltä.
Lasten ja lastenlasten kanssa touhuaminen on myös äärimmäisen palkitsevaa.
Elämä on todella mukavaa, enkä vaivaa päätäni miettimällä tulevia. Vanhenemiselle ei voi mitään, eikä paukkuja kannata tuhlata murehtimalla asioita, joihin ei voi itse vaikuttaa.
Olen 61-vuotias ja mielenkiinnolla olen mukana sekopäisessä työelämässä, jossa käänteitä riittää joka suuntaan. Uteliaana odotan, että mitä ensi vuonna tapahtuu ja mikä on oma roolini siinä ja miten pitkään saan jatkaa ennenkuin potkitaan pois. Henkisesti valmistaudun eläkkeelle jäämiseen joko eläkeiän koittaessa tai kun joudun irtisanotuksi. Miehen kanssa on jo tehty eläkesuunnitelmia. Aika näyttää toteutuvatko ne vai päivitämmekö suunnitelmat uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse sain sairasta mielihyvää nuoren kolleganaisen kiusaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä olen valmis lähhtemään täältä heti nyt - olematta masentunut, ikää 62. Sen verran realisti olen, että tiedostan rajallisuuteni sekä sen, ettei ihmeitä enää tapahdu. Tulee mitä tulee. Työelämä on yhtä tyhjän kanssa; teen urani loppuun jos tuuri käy. Ei ole isoja suunnitelmia tulevaisuuteen, ja tiedän kyllä, että monella on sairauksia kärsimyksineen jo tästä kymmenen vuoden päästä. Sen verran olen myös kyyninen pessimisti, että minulla on varalla kuolinapkteekki ja pokkaa sitä käyttää; kitumaan en ryhdy.
Tämä!
Aivan loistavasti. Oma äitini sanoi että elämä alkaa 75 -vuotiaana. Hän eli lähes 100 -vuotiaaksi. Yli 6-kymppisenä kannattaa keskittyä kuntoiluun ja itsensä hoitamiseen ettei sitten viimeisistä vuosista tule kurjat. Tässä on vielä vajaa 40 vuotta aikaa toteuttaa itseään ja aion tehdä sen täysillä.
64 mittarissa ja elämän parasta aikaa. Kiinnostaa monikin asia ja nyt kun lapset lähteneet kotoa on niin aikaa taas itselleen. Harrastan paljon ja opin uusia asioita. Silti myös tuo parisuhde ja lapset saa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Näköjään te tyytymättömät roikutte parisuhteessa. Mulla on asiat hyvin ja elämä oikein mukavaa. Vapautin miehen luontaiseen ympäristöönsä muiden turhajuoppojen sekaan vuosi sitten, voin hyvin ja rahat riittää.
En ole parisuhteessa. Tuppaan vaan tarkastelemaan asioita vähän isommalla skaalalla ja asiat tuntuu turhilta kun elämän loppu häämöttää. En ymmärrä ihmisiä jotka voi vaan olla ajattelematta asiaa ja olla kuin musti joka tyytyväisenä vaan syö murkinaa.
Vierailija kirjoitti:
Käytännössä olen valmis lähhtemään täältä heti nyt - olematta masentunut, ikää 62. Sen verran realisti olen, että tiedostan rajallisuuteni sekä sen, ettei ihmeitä enää tapahdu. Tulee mitä tulee. Työelämä on yhtä tyhjän kanssa; teen urani loppuun jos tuuri käy. Ei ole isoja suunnitelmia tulevaisuuteen, ja tiedän kyllä, että monella on sairauksia kärsimyksineen jo tästä kymmenen vuoden päästä. Sen verran olen myös kyyninen pessimisti, että minulla on varalla kuolinapkteekki ja pokkaa sitä käyttää; kitumaan en ryhdy.
Annapa vinkkejä tuohon apteekkiin. En ole ensimmäisenä tekemässä lähtöä, mutta varautua pitää, koska jo nyt olen siinä kunnossa, että en kotoa liiku. Raja menee siinä päivässä, jona en pysty hoitamaan vessakäyntejäni ilman seuralaista.
Äitisi on realisti.