Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut kuusikymppiset jaksatte motivoitua elämään?
26.12.2025 |
Itse olen 62, ja kyllä tuntuu turhalta! Käytännössä jäljellä on 10-15 vuotta järjellisesti laadukasta elämää. Ollaan puolison kanssa ostamassa ns loppuelämän asuntoa kivalla järvinäköalalla, mutta silti on tyhjänpäiväinen fiilis. Ja turha tulla selittämään, että minun vanhempani ysilymppisinä sitä ja tätä! Minulla on myös äiti elossa, ja hänen 85-vuotinen elämänsä on kyllä sen näköistä, että itse en tuollaisia vuosia enää haluaisi kokea. Ollaan siis elämänpolun loppusuoralla ja peräseinä paistaa. Motivaatio alkaa olla kadoksissa.
Kommentit (34)
Olen nyt 64v, viimeinenkin lapsi muutti kotoa 5v sitten. Elämä oli aikamoista selviytymistä yh:na, mutta lapset maailmalla ja jotain sain säästettyå sukan varteenkin. Välillä iskee yksinäisyys ja sairauden ja kuolemanpelko, mutta muuten elämä on viimein kevyempää ja huolettomampaa mitä nuorena. Harrastusten ja matkustelun ja lastenlasten kautta olen löytänyt merkitystä elämään. Töitä teen enää satunnaisesti, mielen virkistyksen takia, taloudellisesti pärjään ilman säännöllistä työtä. Haaveilen vielä parisuhteesta, mutta pidän sitä, yhtä realistisena kuin lottovoittoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisipa rahaa. Tai töitä. Tai terveyttä, jotta pystyisi tekemään töitä tai edes ulko-ovea kauemmaksi. Oma koti meni alta, joten vuokranurkissa pitää pyöriä loppuikä. Yksinään kaiken lisäksi. Toimeentulotuen varassa, koska työt loppuivat viisitoista vuotta ennen eläkeikää, ja säästäminen jäi kesken.
Toisten oloihin ei kuulemma pitäisi vertailla omiaan. Kyllä minä vertailen. Omassa omakotitalossa järven rannalla olisi hemmetin paljon kivempi tuskitella elämän tyhjänpäiväisyyttä.
On elämä vaikeaa nykyisin jos siihen pitää motivoitua. Minä vaan elää kituutan kun ei muutakaan voi. N35
Löytyi vuosi sitten leukemia. Vastustuskyky tippuu nollaan. Ehkä 3 vuotta jäljellä. En sitten elä vanhaksi. Muuten menee hyvin ja terveenä. N62
Olin 62v kun ostettiin tämä 2. koti etelä-Euroopasta. Hyvin meni vuosi rempatessa ja nyt talosta nauttiessa. Ihan uusi elämä lähes puolet vuodesta. Toivon että saan nauttia vielä parikymmentä vuotta kuten ystävämme täällä.
Suomessa nautin harrastuksista, ystävistä ja lastenlapsista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No toisaalta 60v se elämä vastaa alkaa kun silloin on varaa ja mahdollisuus irtautua työelämästä jos on älynnyt säästää ja sijoittaa edes pienen osan palkasta. Itse arvostaisin yli kaiken sitä vapautta ja riippumattomuutta. En itse tarvitse ohjattua toimintaa tai toisten määräilemiä aikataulutettuja tehtäviä. Jollain muilla tilanne voi olla eri ja he kokevat ne tärkeäksi mutta älkää tuputtako sitä meille muille.
Tätä et halunnut kuulla mut mulla on pirteä yli 90v. vanhempi, joka asuu vielä omassa talossa. Jos hän olisi heittänyt saappaat naulaan 60veenä, niin ei olisi varmaan tässä kunnossa. Ihmisen täytyy pitää itsestään huolta mitä vanhemmaksi tulee. Kaikilla sairauksille ei voi mitään, mutta monen kanssa voi elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tätä et halunnut kuulla mut mulla on pirteä yli 90v. vanhempi, joka asuu vielä omassa talossa. Jos hän olisi heittänyt saappaat naulaan 60veenä, niin ei olisi varmaan tässä kunnossa. Ihmisen täytyy pitää itsestään huolta mitä vanhemmaksi tulee. Kaikilla sairauksille ei voi mitään, mutta monen kanssa voi elää.
Pirteä ysikymppinen saa paljosta kiittää hyviä geenejään.
Ei Ap varmaan tarkoittanut olevansa heittämässä saappaita naulaan.
Kuusissakymmenissä vain pohtii valintojaan ja loppuelämää moni meistä.
Vuonna 1935 syntyneistä, nyt 90-vuotiaista enää reilusti alle 30 % on hengissä. 70 % heistä on kuolleita, myös monet eläessään pirteät ja aikaansaavat tekevät ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin jos terveys säilyy, elämä voi olla hyvää vanhanakin. Olen tavannut elämäniloisia yli 90v. ihmisiä.
Mutta tiedätkö että sairaanakin saa elää.
Saa? Paremminkin joutuu. Ei se ole mitään elämää.
Mä sairastuin nivelreumaan jo 34-vuotiaana. Kahden pienen lapsen äitinä. Junan alleko silloin olisi sun mielestäsi mun pitänyt hypätä? Ja joo, sairauksiinsa sopeutuminen vie kyllä aikansa. Varsinkin, jos ne sairaudet aiheuttavat kipua. Mutta sitten niistä kivuista tulee osa elämää ja osa arkea, jolloin ne väistyvät takavasemmalle ja elämässä tekee sitten edelleen kaikkea sellaista kivaa, mikä on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin jos terveys säilyy, elämä voi olla hyvää vanhanakin. Olen tavannut elämäniloisia yli 90v. ihmisiä.
Mutta tiedätkö että sairaanakin saa elää.
Saa? Paremminkin joutuu. Ei se ole mitään elämää.
Vaimoni äiti joutui viettämään viimeisen puolitoista vuotta elämästään vuoteessa, loppua kohden enemmän ja enemmän vihannes. Sydän oli sitkeä, eikä lakannut toimimasta, koska ruuumiillista työtä oli tehnyt yli 60-V elämänsä aikana. Joutui siis kitumaan pois.
Jos ei ole fiilistä niin aina voi tehdä itsarin. Uskomatonta paskaa kirjoittelet. Tv. Rouva 54v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harrastukset, joihin suhtautuu intohimolla, antavat syyn ja motivaation elämälle. Mieti siis kunnolla, mitä haluat tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Ihan hyvin. Olen 66 ja odotan jokaista uutta päivää innolla. Saa käydä kaupassa, voi syödä mitä haluaa, kuunnella musiikkia ja lukea kirjoja loputtomasti. Kaikki on hyvin niin kauan kun jalat ja järki pelaa suunnilleen normaalisti.
Tää on hyvä. Kai sen takia, kun itellä on samat tuumailut.😃
Minä olen kohta 62, ja ajon käydä muutaman vuoden töissä. Olen energinen ja pirteä. Päätin tietysti ottaa rinnakkain sen OVE-n myös turvaksi