Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut kuusikymppiset jaksatte motivoitua elämään?
26.12.2025 |
Itse olen 62, ja kyllä tuntuu turhalta! Käytännössä jäljellä on 10-15 vuotta järjellisesti laadukasta elämää. Ollaan puolison kanssa ostamassa ns loppuelämän asuntoa kivalla järvinäköalalla, mutta silti on tyhjänpäiväinen fiilis. Ja turha tulla selittämään, että minun vanhempani ysilymppisinä sitä ja tätä! Minulla on myös äiti elossa, ja hänen 85-vuotinen elämänsä on kyllä sen näköistä, että itse en tuollaisia vuosia enää haluaisi kokea. Ollaan siis elämänpolun loppusuoralla ja peräseinä paistaa. Motivaatio alkaa olla kadoksissa.
Kommentit (34)
Aika rohkeaa puhetta, mutta totta. Lopputaivallustahan tässä tehdään. Toiveissa lähtö saappaat jalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ylipainolta, koska tuskin masennusta asunnonostoaikeiden vuoksi.
Samat fiilikset, olen 60-vuotias. Äitini on saman ikäinen kuin sinulla ja hänen kaltaisenaan en välittäisi minäkään enää olla elossa.
Päivä kerrallaan tässä mennään. Toisinaan on parempia päiviä. Haaveita ja suunnitelmia ei minulla oikeastaan ole.
Ehkä ei kannata liikaa miettiä, elämässä tarkoitus on kai vain elää, ei sen kummempaa. Ne tunteet, että pitäisi olla ja tehdä jotakin merkityksellistä lienevät kaikuja jostain luterilaisesta työkulttuurista. Vanha hokema, asialliset hommat hoidetaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat, on aika hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ylipainolta, koska tuskin masennusta asunnonostoaikeiden vuoksi.
Asunnonostoaikeet ei poista masennusta. Moni on vaihtamassa asuntoa eläkkeelle jäännin yhteydessä. Vanhuksen elämään vaikuttaa terveyden lisäksi, myös asenne... Osa ihmisistä on 24/7 negatiivisia valittajia, mikään ei käy, kaikki on huonosti jne...
Vierailija kirjoitti:
Aika rohkeaa puhetta, mutta totta. Lopputaivallustahan tässä tehdään. Toiveissa lähtö saappaat jalassa.
Keskittyäkö siihen, että asiat ovat hyvin vai siihen, että ne tulevat olemaan huonosti... kas siinä ap:n pulma. Mitä rohkeaa siinä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvin. Olen 66 ja odotan jokaista uutta päivää innolla. Saa käydä kaupassa, voi syödä mitä haluaa, kuunnella musiikkia ja lukea kirjoja loputtomasti. Kaikki on hyvin niin kauan kun jalat ja järki pelaa suunnilleen normaalisti.
Ainakin jos terveys säilyy, elämä voi olla hyvää vanhanakin. Olen tavannut elämäniloisia yli 90v. ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä täytin lokakuussa 64v. Jättäydyin pois työelämästä syyskuun alussa eli 11 kk ennen alinta eläkeikää. Minusta elämä on tällä hetkellä ihan kaikista parasta. Kaikki velvollisuuteni ovat takanapäin. Voin tehdä mitä haluan ja milloin haluan. Tai olla vain tekemättä yhtään mitään. Ehkä kaikista nautinnollisinta on se, että en tarvitse enää kelloa. Onko yö vai päivä....katson vain ikkunasta ulos. Jos on valoisaa, voisi vaikka nousta keittämään aamukahvit. Jos taas on vielä pimeää, käännän vaan kylkeäni, jos en halua vielä nousta ylös.
Nyt on aikaa tehdä kaikkia niitä asioita, joita ei työelämässä ollessa joko ehtinyt tai jaksanut. Koska äitikin on jo mullan alla ja sain huolehdittua siitä, että muistisairas äitini sai toiveidensa mukaisesti nukkua ikiuneen omassa kodissaan ja omassa sängyssään, olen oikeastaan aika kiitollinen siitä, että jaksoin. Vaikka kieltämättä raskasta se oli. Isäni nakitin siskolleni eli hän huolehtii sitten isästä, koska mä huolehdin äidistä.
Lokakuussa musta tuli myös paikallisen Lions Clubin jäsen. Nyt on aikaa tehdä jotain yhteisön hyväksikin. Kun lapset olivat pieniä, ompelin itse kaikki lasten ja omatkin vaatteeni. Sitten se jäi, kun ei ollut enää aikaa. Jokin aika sitten kävin hakemassa sovitusnukkeni takaisin. Kunhan saan työhuoneeni remontin vihdoin valmiiksi, niin läppärin sijasta työpöydälle tuleekin ompelukone. Olen tämän vuoden aikana nikkaroinut kaikenlaista ja mun suosikkikauppani onkin nykyisin K-Rauta. Vielä en ole päättänyt, ostanko jostain valmiin maalaustelineen vai tekisinkö sellaisenkin itse. uudet öljyvärit, siveltimet ja maalausalustat ovat ostoslistalla. Lisäksi aina olen haaveillut, että jonain päivänä etsin kaiken saatavilla olevan tiedon syvänmerenhaudoista. Nyt siihenkin alkaa olla aikaa.
En minäkään tiedä, milloin muhun jokin muistisairaus iskee. Tai milloin en pysty enää kävelemään. Olen koittanut tässä jo jonkin aikaa laittaa kotiani esteettömäksi. Sellaiseksi, että pärjään täällä mahdollisimman pitkään. Toisaalta en voi tietää sitäkään, olenko enää tunnin päästä elossa. Testamentit, edunvalvontavaltuutukset ja hoitotahdotkin on jo tehty. Kävin jo 13 vuotta sitten muutaman minuutin päässä kuolemasta, joten en jaksa stressata asioilla, jotka tapahtuvat joskus tai eivät ehkä tapahdu koskaan vaan kuolen ennen sitä. Elän tässä ja nyt.
Ei täällä ole pakko elää, jos alamäki ahdistaa ja peräseinä pelottaa. Vapaaehtoinen kuolema on aina varteenotettava vaihtoehto. Miettikää sitä. Miettikää uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä olen 70v. Luulen, että minulle vielä löytyy töitä. Ukrainan sodassa saattaa olla hommia useammallekin reppupommimiehelle.
Tuo 60 vuotta on ikä joka saa miettimään kaiken uusiksi, jostain syystä 59 vuotta on ihan eri juttu.
Olen lopettelemassa työelämässä ja haaveilen syys-talvikaudella muutaman kuukauden pätkistä lämpimässä. Sitä ollaan jo pari vuotta tehtykin.
Iloa tuottaa aikuisten lasten elämän seuraaminen.
Terveyttäkin on toistaiseksi jäljellä, mutta onhan tämä tilinpäätöksen aikaa.
Lisähuolta aiheuttaa ystävien sairastumiset.
Puolisoni ja omat vanhempani sekä vanhemmat sisaruksemme ovat jo kuolleet.
Toivon myös aikanaan lähtöä saappaat jalassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämästä ei voi tietää koskaan etukäteen. Katsokaapa vaikka presidentti Stubbin isää ja hänen kumppaniaan. Todella pirteitä ja energisiä tapauksia ikäisikseen.
Kun olette uudessa talossa, yritä järjestää sinne uusi elämä. Pyyhi pöytä puhtaaksi, valmistaudu saattamaan äitisi rajan taakse. Sen jälkeen käytä loput vuotesi mielekkäällä tavalla, mitä se sitten pitääkin sisällään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo 60 vuotta on ikä joka saa miettimään kaiken uusiksi, jostain syystä 59 vuotta on ihan eri juttu.
Olen lopettelemassa työelämässä ja haaveilen syys-talvikaudella muutaman kuukauden pätkistä lämpimässä. Sitä ollaan jo pari vuotta tehtykin.
Iloa tuottaa aikuisten lasten elämän seuraaminen.
Terveyttäkin on toistaiseksi jäljellä, mutta onhan tämä tilinpäätöksen aikaa.Lisähuolta aiheuttaa ystävien sairastumiset.
Puolisoni ja omat vanhempani sekä vanhemmat sisaruksemme ovat jo kuolleet.
Toivon myös aikanaan lähtöä saappaat jalassa.
En huomannut mitään ero kun olin 59 tai 60. Enkä vieläkään. M66
Vierailija kirjoitti:
Ihan samoja fiiliksiä. En tosin viitsi jakaa niitä puolisolla, koska hän ei ole ns herännyt todellisuuteen. Toistelee, kuinka vielä työvuosiakin jäljellä. Kerran sitten täräytin, että meillä taitaa olla elinvuodet vähissä työvuosien loputtua, ja purskahti itkuun. Jokainen eläköön kuplassaan. Itse en juuri mistään jaksa innostua enää, koska se on käytännössä turhaa. Talous on kunnossa, siitä olen kiitollinen.
Masentunut jumitus on turhaa.
Uskon, että jos jotain elämässä muuttuisi radikaalisti, kaipaisit entistä seesteisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin jos terveys säilyy, elämä voi olla hyvää vanhanakin. Olen tavannut elämäniloisia yli 90v. ihmisiä.
Mutta tiedätkö että sairaanakin saa elää.
Tuossa aloituksessa on ihan hyvä pointti. Kun katselee vielä omaa, elossaolevaa vamhempaa joka lähenee 90-V ikää, niin väkisin miettii, minkälaisia nuo vuodet 80-V rajapyykin jälkeen ovat olleet. Sairastamista, rapistumista, sairastumista, hoitojaksoja jne.
Minä käyn vielä tanssimassa, pyöräilen töihin ja etsiskelen elämänkumppania, merikrapua. Haaveeni on asettua meren rantaan asumaan loppuelämäkseni. Ei kremppoja mutta paljon harrastuksia.
N61
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin jos terveys säilyy, elämä voi olla hyvää vanhanakin. Olen tavannut elämäniloisia yli 90v. ihmisiä.
Mutta tiedätkö että sairaanakin saa elää.
Saa? Paremminkin joutuu. Ei se ole mitään elämää.
Ihan samoja fiiliksiä. En tosin viitsi jakaa niitä puolisolla, koska hän ei ole ns herännyt todellisuuteen. Toistelee, kuinka vielä työvuosiakin jäljellä. Kerran sitten täräytin, että meillä taitaa olla elinvuodet vähissä työvuosien loputtua, ja purskahti itkuun. Jokainen eläköön kuplassaan. Itse en juuri mistään jaksa innostua enää, koska se on käytännössä turhaa. Talous on kunnossa, siitä olen kiitollinen.