Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?
Onko muilla samaa kokemusta:
Jossain vaiheessa aikuisuutta todella monen elämä tuntuu olevan pisteessä, jossa ei ole enää voimavaroja ylläpitää kodin ulkopuolisia sosiaalisia suhteita. Kukin tekee mitä tekee, uraa, urheilua, perhehommia, lastenhoitoa, mitä nyt sitten elämässä sattuu olemaankaan, mutta joka tapauksessa se vie kaikki mehut niin, ettei ystäviä nähdä, heidän kanssaan ei jaksa soitella, eikä mielellään kauheasti viestiäkään, kun sosiaalinen akku on päivän päätteeksi ihan tyhjä.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ystävyydet voivat kestää, jos viestin lähettäminenkin on liian kuormittavaa?
Tämä on musta oleellisin kysymys. Mun mielestä on pakko uskaltaa kyseenalaistaa vähän omaa arkeaan ja toimintatapojaan, jos elämä on kertakaikkiaan niin raskasta, ettei edes muutamaa viestiä pysty lähettämään. Ollaan jo aika heikossa jamassa, jos kaikki kuormittaa niin paljon, että niin tärkeä ja voimia tuova asia kuin ihmissuhteet on rajattava pois.
En ole ap, mutta todellakin, olen aika heikossa jamassa ja kyseenalaistan arkeani ja toimintatapojani jatkuvasti. Jostain syystä mikään ei oikein tunnu auttavan. Aina kun luulee, että nyt on vähän vähemmän stressiä ja voi ottaa vähän rauhallisemmin taas, tuleekin jokin uusi katastrofi. Melkein joka ilta saan paniikkikohtauksen, kun ei mikään ole tänäänkään onnistunut t
Mikä mieltäsi eniten painaa? Haluaisitko kertoa siitä anonyymina? Tsemppiä joka tapauksessa, kuulostaa kyllä aika raskaalta (ja tutulta).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
(...Epäoleellinen osa poistettu alusta...) Työelämä on rasittavaa (...Epäoleellinen osa poistettu lopusta...).
Hui hai. Eikä ole.
Työelämä on kevyttä eikä siinä ole mitään erityisen "rasittavaa".
Te suomalaiset nykytyöläiset vain olette heikkoa ainesta, lussumpia kuin muiden aikakausien Suomessa tai muiden maiden työläiset nykyään. Te napisette aina kaikesta vaikka millään muulla väestöryhmällä ei koko maailmassa eikä maailmanhistoriassa ole ollut noin helppoa elämää kuin teillä.
Älkää aina valittako.
Eki-Herra
Minulla on ollut elämäni aikana muutamia ystäviä, mutta läpi elämän vain kaksi heistä on säilynyt koko ajan mukana. Pidän heihin yhteyttä viikottain. Ollaan oltu ystäviä jo yli 50-vuotta, ihan 1-luokalta asti.
Vierailija kirjoitti:
Tästä tuli mieleen ulkomaalaiset sisustus- ja remonttiohjelmat, joissa keskeistä tuntuu olevan se, että kodin tilat soveltuvat ystävien ja sukulaisten kestittämiseen. Toista se on Suomessa. Hyvä jos ehditään kerran vuodessa nähdä ohimennen kahvilassa.
Nykyään tuntuu olevan vallalla tällainen kulttuuri, että ystäviä nähdään kaikkialla muualla kuin kotona. Itseä kun ei kiinnosta lähteä kahvilan hälinään, rannalle tai vastaaviin paikkoihin, vaan mieluiten kutsuisin ihmisiä luokseni tai vierailisin ystävän kotona, jää näkemiset näkemättä.
Käy kateeksi ihmiset, joilla on koko elämän kestäneitä ystäviä, joihin pitää säännöllisesti yhteyttä - jopa joka viikko. Ihan vain jutellakseen. Tiedän ihmisiä, joilla on noita läheisiä sukulaisia, joille soittvat joka päivä. Minulla ei ole kumpiakaan. Ei sukulaisia , ei ystäviä. Tuttavia on onneksi ja puoliso eli yksin en siis ole. Mutta...
Ystävyys on suurta. Se on lahja. Se on siunaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä tuli mieleen ulkomaalaiset sisustus- ja remonttiohjelmat, joissa keskeistä tuntuu olevan se, että kodin tilat soveltuvat ystävien ja sukulaisten kestittämiseen. Toista se on Suomessa. Hyvä jos ehditään kerran vuodessa nähdä ohimennen kahvilassa.
Nykyään tuntuu olevan vallalla tällainen kulttuuri, että ystäviä nähdään kaikkialla muualla kuin kotona. Itseä kun ei kiinnosta lähteä kahvilan hälinään, rannalle tai vastaaviin paikkoihin, vaan mieluiten kutsuisin ihmisiä luokseni tai vierailisin ystävän kotona, jää näkemiset näkemättä.
Tähän sen verran, että nykyisin ihmiset asuvat taas ahtaasti. Varsinkin nuoremmat. Asuin itse parikymppisenä 56 m2 kaksiossa ja nyt hiljattain katsoin ilmoitusta lähialueen uudisrakentamisesta, missä myytiin 47 m2 kolmioita. Ja luonnollisesti näissä uusissa asunnoissa on vielä iso ja esteetön kylpyhuone, joten oikeasti tilaa on ihan käsittämättömän vähän. Meillä Suomessa myydään nykyisin ihan älyttömiä koirankoppeja - varsinkin kaupungeissa - ja tarkoitushan ei näissä koirankopeissa olekaan se, että niissä käytäisiin muuta kuin suihkussa ja nukkumassa. Tarkoitus on, että muu aika chillaillaan kaupungilla tapahtumissa, kahvoloissa ja ravintoloissa. Silti nämä koirankopit maksavat maltaita kansalaisten tulotasoon nähden.
Ystävyys tahtoo lopahtaa, jos se on yksipuolista, eli yhteyden pito on suurimaksi, osaksi toisen " harteilla" .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Introverttius kasvaa luontaisesti iän myötä, eikä enää vapaa-ajalla jaksa olla ihmisten kanssa tekemisissä. Minä olen töissä 8 tuntia ihmisten keskellä ja sosiaalinen, minkä johdosta vietän vapaa-aikani mielelläni yksin. Ja 8 tuntia vuorokaudesta nukun.
Olen hyvin onnellinen ja tyytyväinen elämääni näin. Seksuaaliset tarpeenikin hoidan maksullisella, vaikka vientiä olisi hyvin ilmaiseksikin.
Olen vapaa elämään, kuten haluan.
hyi vit.... onko pakko leikkiä ystävää. melko pahasti pitää sanoa että tajuavat evvk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen koko työpäivän tekemisissä ihmisten kanssa. Kotiin päästyäni ole aivan loppu. Viikonloput menee toipumiseen, että jaksaa seuraavan viikon. Ei tulisi mieleenkään jaksaa siivota kotia ihan tip top että kehtaisi kutsua vieraita. Ja suorittajana en kutsu vieraita pelkkään perussiistiin kotiin. Helpommalla pääsee kuin vaan elpyy ja suorittaa, jättää muut ihmiset vähemmälle.
Olisko hyvä miettiä uudelleen, kuinka tärkeää tuo siivous on?
Itse lopetin yhteyden pidon siihen kun huomasin että viimeisen kymmenen vuoden aikana kukaan ei ole pitänyt minuun yhteyttä vaikka minä pidin niihin. Yksipuoleiset ihmissuhteet ei vaan toimi mitenkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
sama täällä yhteyden pito yksisuuntaista, tuntuu että vaan häiritsen hänen elämää.siksi olen lopettanut soittamisen ja käymisen.
Peesaan. Täällä toinen, joka kyllästyi tulemaan jatkuvasti hyväksikäytetyksi ja olemaan varavaihtoehto. Ei enää.
Nykyihmiset väittää että ei jaksa töiden päälle/lapset tuo liikaa kiirettä.
Mutta todellisuudessa ne vain runkkaa somessa jotain turhaa, plärää TikTokkia ja kirjoittelee turhille foorumeille kuten tämä. Siihen ne energiat menee. Siihen kun yhdistetään että suomalaiset on muutenkin sosiaalisesti ahdistunutta kansaa, ei uskalleta soittaa kavereille "ettei häiritse". Kaikki sitten kyhjöttävät kodeissaan, toivoen että joku soittaisi, mutta kukaan ei soita kellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyksillekin tahtoo käydä niin, että ne tulee kaluttua loppuun. Ei ole kummallakaan juuri mitään uutta annettavaa toisilleen joten on luonnollista, että ystävyys hiipuu.
Miksi pitäisikään olla uutta? Ei vanhuksillakaan ole muuta uutta, kuin ehkä sairaudet, mutta juttua riittää silti. Ihan arkipäivän asiat ovat riittäviä kuulumisten vaihtoon.
Muutin 10v sitten toiselle puolelle pk-seutua kun taas silloinen tiivis ystäväpiiri on muutellut päinvastaiselle reunalle. Ei nähdä enää juuri koskaan, vaan pikkuhiljaa vuosien mittaan se pendelöinnin jaksaminen hiipui. Mulla asuu naapurustossa yksi kiva leidi, joka on nyt mun läheisin ystävä.
Töihin ruuhka-ajelu vie mulla sen että jaksaisin enää yhtään lähteä kavereita moikkailemaan. Keskenään he toisiaan näkevät kun toisiaan lähellä asuvat.
Oon tosi tyytyväinen näin, kiitos vuosista ja se on vain elämää...
Vierailija kirjoitti:
Nykyihmiset väittää että ei jaksa töiden päälle/lapset tuo liikaa kiirettä.
Mutta todellisuudessa ne vain runkkaa somessa jotain turhaa, plärää TikTokkia ja kirjoittelee turhille foorumeille kuten tämä. Siihen ne energiat menee. Siihen kun yhdistetään että suomalaiset on muutenkin sosiaalisesti ahdistunutta kansaa, ei uskalleta soittaa kavereille "ettei häiritse". Kaikki sitten kyhjöttävät kodeissaan, toivoen että joku soittaisi, mutta kukaan ei soita kellekään.
Some on siinä mielessä helppo, että voi samalla tehdä muutakin. Katsoa telkkaria, laittaa ruokaa, käyttää koira ulkona tai jotain muuta. Somessa - esimerkiksi Messengerissä - voit viestitellä samaan aikaan 3 muun ihmisen kanssa mutta et voi puhua kolmen muun ihmisen kanssa samaan aikaan puhelimessa. Se ei ole niin "sitovaa" kuin jos sun pitää keskittää kaikki huomiosi yhteen ainoaan ihmiseen.
Mitä tulee tuohon soittamiseen tai muiden soittamisen odotteluun, niin itse kyllä ihmettelen, että joku odottaa Maijan soittoa, mutta ei voi itse soittaa Maijalle. Senkä takia, että on Maijan "vuoro" soittaa? Mulle itselleni on aivan sama, kuka ottaa yhteyttä. Minä vai se joku toinen. Ja mulle on ihan yhdentekevää, kun joku kaverini laittaa viestin ja kysyy mua seurakseen vaikka pizzalle, olenko ensimmäinen, toinen, viides vai kymmenes, jolta hän asiaa on kysynyt. Jos mulle sopii, niin lähden. ja jos ei sovi, en lähde. Yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyksillekin tahtoo käydä niin, että ne tulee kaluttua loppuun. Ei ole kummallakaan juuri mitään uutta annettavaa toisilleen joten on luonnollista, että ystävyys hiipuu.
Miksi pitäisikään olla uutta? Ei vanhuksillakaan ole muuta uutta, kuin ehkä sairaudet, mutta juttua riittää silti. Ihan arkipäivän asiat ovat riittäviä kuulumisten vaihtoon.
Siihen kuulumisten vaihtoon voi sisältyä kaikenlaista luottamuksen rikkomista tai muita ikävia asioita. Riitoja voi tulla pitkissäkin ystävyyksissä. Pikku asioista ei kannata ystävyyttä päättää, mutta isommista ehdottomasti. Ja silloin kannattaa myös kertoa avoimesti, miksi ystävyys päättyi, ettei toinen jää ihmettelemään.
Sellaista se on. Tuntuu varmasti erilaiselta jos ei ole puolisoa tai perhettä, mutta jos on, niin ei sitä oikeastaan edes kaipaa. Muutama kerta vuodessa riittää.
Yksikin kaveri oli sellainen aina joka piti kaikkiin yhteyttä ja ehdotteli ja järjesti, oli myös porukan ainoa ikisinkku. Kun viimein löysi miehen niin eipä hänestäkään ole kuulunut :D
Väsyin someen enkä ole kirjautunut Facebookiin enää vuosiin. Sen myötä myös kontaktit tuttuihin ja jopa sukuun jotenkin hävisivät. Ehkä on totuttu siihen että kaikkien kuulumiset voi tarkistaa sieltä ja suora soittelu tai viestittely on jäänyt pois. Itse jaksoin soitella aina välillä kysyen kuulumisia ja järjestäen tapaamisia, kunnes noin vuosi sitten kyllästyin. Sen jälkeen on ollut hiljaista. Omat sisaruksenikin ottavat nykyään yhteyttä vain jos on oikeasti asiaa.
Alue: Aihe vapaa
En ole ap, mutta todellakin, olen aika heikossa jamassa ja kyseenalaistan arkeani ja toimintatapojani jatkuvasti. Jostain syystä mikään ei oikein tunnu auttavan. Aina kun luulee, että nyt on vähän vähemmän stressiä ja voi ottaa vähän rauhallisemmin taas, tuleekin jokin uusi katastrofi. Melkein joka ilta saan paniikkikohtauksen, kun ei mikään ole tänäänkään onnistunut toivotulla tavalla.
Näillä näkymin otan vanhoihin kavereihin yhteyttä sitten, kun olen voittanut Eurojackpotissa. Olen huomannut, ettei nolot epäonnistujat oikein ketään kiinnostakaan. Paitsi sellaisia tuttuja, jotka kaipaavat vain likasankoa omille ongelmilleen.