Miksi ihmiset eivät jaksa pitää yhteyttä ystäviin?

Vierailija kirjoitti:

Ystävien tapaaminen pari kertaa vuodesaa ja viesti kerran kuussa kuulostaa kyllä aika vähäiseltä.

Ok. Tässä ketjussa tulee ilmi, ettei moni jaksa edes sitäkään.

Pidän yhteyttä ystäviin ja jopa joihinkin tuttaviin (esimerkiksi entisiin työkavereihin), mutta onhan se yhteydenpidon määrä vähentynyt huomattavasti nyt ruuhkavuosina.

Yhden esimerkin muistan jo sinkkuvuosilta, kun kaveri soitteli jatkuvasti jotain tunnin puheluita ilman mitään asiaa. Sama kaveri pyysi minua ulos, ja kun menen paikalle peruttuani omat harrastukset, paikalla onkin puolitusinaa muutakin tyyppiä eikä minulle puhuta mitään. Tällainen toksinen ystävyys on vain toisen ajan varastamista eikä anna mitään sille osapuolelle, jonka aikaa viedään. 

Hyvä ystävyys on aina vastavuoroista, antaa enemmän kuin ottaa, kannattelee vaikeina hetkinä ja jakaa elämän onnet. Huono ystävyys on yksipuolista, ainoastaan ottaa, ja on suoraan sanottuna yhdentekevää. Jälkimmäisiin en enää panosta sekuntiakaan, aiemmin siihenkin oli aikaa mutta nykyään enää ei.

Mulla on kavereita, jotka ovat myös töissä tekemisissä ihmisten kanssa, ja sitten sen seurauksena aivan loppu, ja eivät voi siksi nähdä tai pitää yhteyttä. En tiedä, mitä ajatella tästä. Onko se sitten vain niin, että ihmisen pitää hyväksyä, että työn vuoksi sulla ei voi olla normaalia elämää ollenkaan? Eikö tällainen tilanne ole ollenkaan huolestuttava sitten?

Ihan sairasta, että ystävyys nähdään kuormittavana asiana. Sehän on nimenomaan se voimavara kaiken kuormittavan keskellä.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ystävyys päättyi kun ex-ystäväni sanoi, ettei jaksa kuunnella sairaiden valittamista. Siitä kolmen kuukauden päästä minulta diagnosoitiin syöpä ja aloitettiin hoidot. Eihän tuossa tilanteessa voi muuta kuin sanoa, että on kuormittava elämänvaihe töiden vuoksi ja hoidattaa itsensä terveeksi. 
Sanoin, että otan yhteyttä kun kuormittava elämänvaihe on ohi. En ole viitsinyt ottaa yhteyttä, koska onko se aitoa ystävyyttä jos toiselle ei voi rehellisesti kertoa sairaudestaan? 
Mielestäni elämä on niin lyhyt, ettei kannata uhrata sitä sellaiseen karuista tosiasioista puhumisesta varomiseen. En tiedä, minkä vuoksi juuri sairaudet ovat hänelle herkkä aihe? Minusta ne ovat osa ihmisten epätäydellistä elämää. 

----

Oli häneltä tosi epähieno kommentti, ja ajoitus mahdollisimman huono. Hän olisi ehkä sanonut toisin, jos olisi tiennyt tilanteesi?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kavereita, jotka ovat myös töissä tekemisissä ihmisten kanssa, ja sitten sen seurauksena aivan loppu, ja eivät voi siksi nähdä tai pitää yhteyttä. En tiedä, mitä ajatella tästä. Onko se sitten vain niin, että ihmisen pitää hyväksyä, että työn vuoksi sulla ei voi olla normaalia elämää ollenkaan? Eikö tällainen tilanne ole ollenkaan huolestuttava sitten?

On huolestuttava tilanne. Toivottavasti löytävät voimia herätä tutkimaan sitä.

Vierailija kirjoitti:

Siis minulla on lapsia, okt, puoliso, melko stressaava työ, sukulaisia, harrastuksia (omia ja lasten) ja SILTI on aikaa muutaman kerran vuodessa tavata ystäviä pitkän kaavan mukaan ja vaihdellaan myös kuulumisia noin kuukausittain. Mitä ihmettä te ihmiset oikein teette, jos ei muka mitenkään jaksa? :D 

Liian stressaava työ imee mehut. Meitä on tosi monia uupumuksen vuoksi sairauslomalla. Tuliko uutena? Se on uusi kansantauti. Välillä on vapaapäiviä ettei jaksa edes sängystä nousta. Kestitse siinä ystäviä sitten. 

#27

On eri asia kuunnella ihmisten valittavan peräpukamistaan ja sormen haavasta, kuin tukea ystävää joka sairastaa syöpää.

Vierailija kirjoitti:

Ihan sairasta, että ystävyys nähdään kuormittavana asiana. Sehän on nimenomaan se voimavara kaiken kuormittavan keskellä.

Ei silloin kun ihmiskontakteista on yliannostus. Tiedätkö. Meitä on introverttejakin. Me ei ladata akkuja muiden seurassa, vaan se kuluttaa akkuja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kuvitellut omaavani paljon ystäviä, mutta viime vuosina huomasin, ettei kukaan pidä yhteyttä vaan kannattelen suhteita yksin. Ei jakseta mitään. Ei viitsitä mitään.

Suomalaiset, siksi suurin osa ystävistäni on ympäri maailmaa koska heillä on aina aikaa piipahtaa kupillisella kahvia ja turisemassa muutaman sanan.

Ympäri maailmaa tulevat piipahtelemaan kupposelle :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis minulla on lapsia, okt, puoliso, melko stressaava työ, sukulaisia, harrastuksia (omia ja lasten) ja SILTI on aikaa muutaman kerran vuodessa tavata ystäviä pitkän kaavan mukaan ja vaihdellaan myös kuulumisia noin kuukausittain. Mitä ihmettä te ihmiset oikein teette, jos ei muka mitenkään jaksa? :D 

Liian stressaava työ imee mehut. Meitä on tosi monia uupumuksen vuoksi sairauslomalla. Tuliko uutena? Se on uusi kansantauti. Välillä on vapaapäiviä ettei jaksa edes sängystä nousta. Kestitse siinä ystäviä sitten. 

#27

Joo, itse myös olen ollut sairauslomalla työuupumuksen vuoksi. Merkityävänä apuna toipumisessa on olleet ystävät.

Mielestäni tuossa on tärkeä pointti, mitä sanot, kun puhut kestitsemisestä. Jos ystävyys nähdään niin, että tapaaminen tarkoittaa sitä, että asunto siivotaan, pistetään pöytä koreaksi ja ruvetaan oikein emännöimään, niin raskastahan se onkin. Ystävän kanssa voi tehdä kyllä onneksi aika paljon muutakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sairasta, että ystävyys nähdään kuormittavana asiana. Sehän on nimenomaan se voimavara kaiken kuormittavan keskellä.

Ei silloin kun ihmiskontakteista on yliannostus. Tiedätkö. Meitä on introverttejakin. Me ei ladata akkuja muiden seurassa, vaan se kuluttaa akkuja. 

Tottakai. Mutta onko se sitten oikein, että työelämä vie introvertilta mahdollisuuden ihmissuhteisiin?

Mulla on tullu joku sosiaalinen kiintiö täyteen. En saa enää mitään toisten seurasta. Se ei lataa millään tavalla vaan ainoastaan kuluttaa. On raskasta kuunnella ihmisten murheita tai toisaalta onnellista hehkutusta. Tyhjänpäiväinen jutustelu on kaikista kamalinta.

Musta tuntuu, että koska elämä on niin vaativaa nykyään, niin sitten ihmiset vielä oikein rankaisevat itseään jättämällä ihmissuhteet pois elämästään. Oravanpyörässä ollaan.

Ja kuitenkin kaikki tutkimukset sen todistavat: onni tulee yhteisöllisyydestä ja ystävyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sairasta, että ystävyys nähdään kuormittavana asiana. Sehän on nimenomaan se voimavara kaiken kuormittavan keskellä.

Ei silloin kun ihmiskontakteista on yliannostus. Tiedätkö. Meitä on introverttejakin. Me ei ladata akkuja muiden seurassa, vaan se kuluttaa akkuja. 

Tottakai. Mutta onko se sitten oikein, että työelämä vie introvertilta mahdollisuuden ihmissuhteisiin?

Ei. Se ei nimenomaan ole oikein. Itse ratkaisin asian lähtemällä opiskelemaan uutta alaa. Jätän kuormittavan työn taakseni. Kunnes huomasin että työ+ opiskelu se vasta kuormittaakin. Aikuisopintotukea ei ole, pakko painaa pitkää päivää ja koulu päälle. Ynnä muut velvoitteet. Ei siinä ihmiskontakteja enää jaksa. Toivottavasti valmistuttuani asiat on toisin ja sosiaalinenkin elämä pääsee elpymään. 

#27

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin kuvitellut omaavani paljon ystäviä, mutta viime vuosina huomasin, ettei kukaan pidä yhteyttä vaan kannattelen suhteita yksin. Ei jakseta mitään. Ei viitsitä mitään.

Suomalaiset, siksi suurin osa ystävistäni on ympäri maailmaa koska heillä on aina aikaa piipahtaa kupillisella kahvia ja turisemassa muutaman sanan.

Ympäri maailmaa tulevat piipahtelemaan kupposelle :D

Haluat tahallaan käsittää väärin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sairasta, että ystävyys nähdään kuormittavana asiana. Sehän on nimenomaan se voimavara kaiken kuormittavan keskellä.

Ei silloin kun ihmiskontakteista on yliannostus. Tiedätkö. Meitä on introverttejakin. Me ei ladata akkuja muiden seurassa, vaan se kuluttaa akkuja. 

Minä olen todella introvertti, mutta ystävien tapaamisessa on kyllä päinvastainen merkitys. Työssä kuormitun asiakkaista ja työkavereista, koska he eivät ole minulle läheisiä. Ihanko totta töiden jälkeen et jaksa kuunnella lapsiasi tai puolisoasikaan? Asut yksin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan sairasta, että ystävyys nähdään kuormittavana asiana. Sehän on nimenomaan se voimavara kaiken kuormittavan keskellä.

Ei silloin kun ihmiskontakteista on yliannostus. Tiedätkö. Meitä on introverttejakin. Me ei ladata akkuja muiden seurassa, vaan se kuluttaa akkuja. 

Minä olen todella introvertti, mutta ystävien tapaamisessa on kyllä päinvastainen merkitys. Työssä kuormitun asiakkaista ja työkavereista, koska he eivät ole minulle läheisiä. Ihanko totta töiden jälkeen et jaksa kuunnella lapsiasi tai puolisoasikaan? Asut yksin?

Jaksan toki kuunnella puolisoani ja lapsiani. 

Jaa-a. Viime viikon torstaina oli ne halvat hinnat Finnkinossa, niin yritin kysellä kaveria leffaan. Oikein TARJOTTIMELLA laitoin kuvankaappaukset tietyn leffan eri paikoista ja ajoista eri teattereissa joissa tätä leffaa näytetään. Hänelle olisi ilmeisesti yksi näytös kelvannut. Laitoin salista kuvan, että aika täynnä näyttää olevan. En sitten saanut mitään enää vastaukseksi. Oli ke-ilta ja 23:59 viimeinen aika hankkia liput. Olisin kuvitellut saavani jotain vastausta että kelpaa tai ei kelpaa ja vaikka uutta näytöstä oli ehdottanut niistä laittamistani mutta ei. Näin laiskaa touhua se nykyään on yrittää toimia ihmisten kanssa! Ei motivaatiota, ei mitään! Jotenka katsoin eri leffateatterin ja otin lipun vain itselleni. Nuorempana asiat eivät olleet näin. Mutta nykyään tykkään tehdä asioita ihan itsekseni, sillä ei kiinnosta alkaa korjaamaan ihmisten mitälie masennusta/motivaatio-pulaa tai ties mitä. Ei se minun asia ole hoitaa toisten ihmisten henk. koht. ongelmista johtuvia kommunikaatio-ongelmia. Johan se on epäkohteliastakin heidän puoleltaan!

En jaksanut enää ystävää, joka vastasi tekstareihin aina vain aha, oho tai ok.

Vaikka kirjoitin, että sain leukemian, lapsi kuoli tms, niin mitään muuta kommenttia ei koskaan tullut.