Lue keskustelun säännöt.
Joululahjakeräysten toiveet, kun en itse omillekaan lapsille/kummilapsille ostaisi noin kalliita lahjoja
17.11.2025 |
Katselin tämän vuoden toiveita ohi kävellessäni. 2-vuotiaalle toivottiin 50 e lahjakorttia S-ryhmään, toisaalla teini kaipasi iPhonea ja toinen teini erään pelikonsolin uusinta mallia.
Eikö kukaan sano näille lapsille ja nuorille, että ovat todella isoja lahjatoiveita? Edes omalle lapselle en osa mitään satojen eurojen lahjoja, eikä kummilapsille ole meillä ollut koskaan tapana ostaa mitään 50 euron lahjoja (eikä meidän lapsen kummeillakaan ole ollut, enkä sellaista odota). Ja kyllä, meillä lapsi selaa lelulehteä usein ja osoittaa haluavansa sieltä vaikka mitä, mutta ei lapsi kaikkea toivomaansa saa. Lapselle on luvassa yksittäinen kalliimpi lahja ja pari pienempää pakettia.
Toisekseen noissa keräyksissä mietityttää se, menevätkö lahjat edes oikeasti lapsille ja teineille. Vai onko niin, että sen 2 v:n lahjakortilla vanhemmat ostaa itselleen jotain tai meneekö puhelimet ja konsolit myyntiin, jotta summalla saa muuta. En todellakaan vannoisi, että nuo toivelahjat oikeasti päätyvät lapsille ja nuorille.
Kommentit (259)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä noin kalliita toiveita on? Mä katselin lähiostarin toivepuuta ja kallein toive oli jotain kolmekymppiä.
En kanssa tiedä mitä joululahjakeräyksiä porukka oikein harrastaa. Kalleimmat toiveet mitä itse näin oli leffaliput, ja aionkin ostaa muutaman, että voi viedä vaikka kaverin ja sisaruksen leffaan.
Samantyylinen ketju ökykalleista toiveista on joka vuosi. Epäilen että on taas yksi köyhien haukkumisketju koska minäkään en ole mitään tuollaisia toiveita nähnyt vaikka vuosikausia toiveita katsonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä voit opettaa vain omille lapsillesi ettei raha kasva puissa. Muiden lapsista sinulla ei ole kasvatusvastuuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten lapsella/nuorella olisi aika monta kuukautta mahdollisuus totutella siihen, että monet asiat ovat työllä ansaittavalla rahalla ostettavissa ihan itse.
Eli joululahjakeräyksen sijaan voisi olla sellainen kummipalvelu. Että valveutuneet ihmiset kävisivät pitkin vuotta opettamassa syrjäytymisvaarassa oleville lapsille ja nuorille, miten pelkän selviämisen sijaan aletaan ansaita asioita omalla työllä. Tämän keskustelun perusteella vapaaehtoisia olisi useita. Vai oliko niin, että jonkun muun pitäisi totuttaa? Niiden itsekin selviytymiseen keskittyvien vanhempien, kenties?
Ei, vaan JOULULAHJAKERÄYKSELLÄ pitäisi olla selkeät pelisäännöt. Hintahaarukka peliin, älkääkä maalailko lapsille sellaisia kuvia, että taivas on rajana kun uskaltaa *~*toivoa*~*. Muuttuu reilummaksi ja helpommaksi kaikille osapuolille, ja useampi lapsi ja nuori voi saada jotain, mitä oikeasti haluaa.
"Kustanna mun haaveitteni matka kaukomaille" (tällaisia toiveita oli Hope Ry:llä) sen sijaan on nimenomaan kummipalvelua eikä mitään joulupaketteja enää.
VOIT USKOA ETTÄ ne tavarat on henkilökunnan lapsilla ja kirppiksellä myynnissä . Myös uskontolahkot tekee bisnestä avustuksilla ja heillä on omat kirpputorit .
Voivat hyvin ostaa kolikoilla lapsilleen niitä lahjoitustavaroita kurppiksiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei niihin ole pakko osallistua. Meillä on hyvät tulot, eikä budjetti kaadu pariin lahjaan. Nämä lapset ovat tottuneet todennäköisesti saamaan kaiken käytettynä, ei välttämättä ole varaa harrastaa tai käydä lomilla. Mielelläni ostan vaikka isomman legosetin tai lahjakortin vaatekauppaan. Ainahan hyväntekeväisyydessä on riski meneekö oikeaan osoitteeseen, mutta toivon että muistamiseni tuo iloa jollekin lapselle
Ei kai kukaan ole valittanut mistään legoseteistä tai vaatekaupan lahjakorteista. Nehän ovat oikein hyviä toiveita. 200-1000 euron toiveet (ja tuotakin kalliimmat) ovat sen sijaan niitä, joista tällä palstalla jaksetaan pöyristyä joka vuosi.
Näissä on paikallisesti paljon vaihtelua, ja tietyt tahot (esim. tuo Hope Ry) oikein kunnostautuvat niissä. Ilmeisesti jotkut järjestäjät neuvovat konkreettisiin ja kohtuullisiin toiveisiin, ja jotkut antavat lapsille ohjeeksi vain "uskalla unelmoida, vain taivas on rajana, manifestoi itsellesi mitä haluat!"
Vierailija kirjoitti:
Ei niihin ole pakko osallistua. Meillä on hyvät tulot, eikä budjetti kaadu pariin lahjaan. Nämä lapset ovat tottuneet todennäköisesti saamaan kaiken käytettynä, ei välttämättä ole varaa harrastaa tai käydä lomilla. Mielelläni ostan vaikka isomman legosetin tai lahjakortin vaatekauppaan. Ainahan hyväntekeväisyydessä on riski meneekö oikeaan osoitteeseen, mutta toivon että muistamiseni tuo iloa jollekin lapselle
Samoin ajatuksin. Olen ollut hyvin vähävarainen vielä pari vuotta sitten, mutta tällä hetkellä tilanteemme on vakaa. Ajattelin siis tänä vuonna laittaa n. 200 euroa kahteen tai kolmeen joulupuu-lahjaan. Aina joku saa enemmän ja joku vähemmän, mutta sellaista se on. Arpapeliä. Ei sen hiukan enemmän saaneen lahja kuitenkaan ole keneltäkään muulta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän kyllä että köyhyys aiheuttaa murheita perheille. Mutta miksi käytetään niin paljon aikaa ja voimia siihen että kaikki kuuluu kaikille ja kaikkien on pakko saada kallista jotta kuuluu joukkoon? Tässä kasvaa hyvää vauhtia seuraava sukupolvi joka oppii että muuta ei tarvitse kun ripustaa toive kuusen oksalle, joku muu kyllä maksaa!
Väitän että vanhempien oma surkuttelu ja kateus enemmän tienaavia kohtaan saa aikaan enemmän pahaa mieltä kuin se että ei ole sitä uusinta ja kalleinta puhelinta. Ilkeä olen mutta en tajua sitä että miksi perhe "palkitaan" jollain kalliilla lahjalla tai hyvämielikortilla jos vanhemmat edelleen käyttävät rahat päihteisiin ja muuhun hömppään. Sairauden tai muun vastaavan takia köyhät eivät nyt kuulu tähän joukkoon. Ja aika paljon muuta sillä lahjakortilla on yritetty ostaa kuin ruokaa, meikeistä ja kylpyammeista lähtien.
Kai se vaan on niin että jos kahdellakympillä ei muuta ruokaa osaa perheelle ostaa kuin pussin laputettuja lihapiirakoita niin vaikea on hallita elämää muutenkin. Tyhmiä kuluttajia löytyy kyllä muistakin tuloluokista ja aika monella näkyy lapsuuden opit, niin hyvässä kuin pahassa. Minua ei niinkään suututa näissä asioissa lapset vaan vanhemmat :(
Vierailija kirjoitti:
Jos perheessä on useampi lapsi, lahjakortti S-kauppaan tai muuhun markettiin on todella tarpeellinen.
Eri asia jos on vain 1 lapsi.
Sitähän sen toivotun kaupan lahjakortin antaja ei voi tietää montako sisarusta sillä lahjaa toivovalla lapsella on, ttoivooko sitä korttia oikeasti lapsi itse vai hänen huoltajansa ja mihin se kortti ihan oikeasti käytetään, lapsen hyväksi vai johonkin muuhun...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai joulukeräyksillä toteutetaan lapsen unelmia... just joo. Moni toivoo rakastavia vanhempia, tasapainoista perhettä, mukavia kavereita, kivaa ja lämmintä kotia, hyvää ruokaa, terveyttä. Ja mitä me teemme? Ostamme jotain iPhoneja, koska lasten pitää saada unelmoida!
Vierailija kirjoitti:
Ai joulukeräyksillä toteutetaan lapsen unelmia... just joo. Moni toivoo rakastavia vanhempia, tasapainoista perhettä, mukavia kavereita, kivaa ja lämmintä kotia, hyvää ruokaa, terveyttä. Ja mitä me teemme? Ostamme jotain iPhoneja, koska lasten pitää saada unelmoida!
Meidän yhteiskuntamallimme on monelta osin onnistunut, mutta se on _myös_ varjoisa ja eksynyt kapitalismissaan, markknataloudessaan ja prioriteeteissaan. Arvoissaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kummilapsi maailmalla järjestön kautta. Vuosittain annamme yhden isomman rahalahjoituksen, jolla perhe pystyy ostamaan mm. vuohia ja kanoja, lapselle vaatteita ja huonekaluja, ja säästämään lapsen koulutusta varten. Mielestäni tämä koko perheen auttaminen kuuluu ehdottomasti asiaan. Suomessakin keräyksissä saisi huomioida koko perhettä enemmän. Sillä iPhonen hinnalla saisi vaikka kuinka monta lahjakorttia ruokakauppaan ja lapsellekin vielä kivoja lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sivusta, mutta vertautuu minusta tähän lahjakeskusteluun ja haaveisiin:
Minä olen keskituloisen perheen lapsi, vanhempani ovat amk-tasoa vastaavan koulutuksen käyneitä. Asuimme paikkakunnalla, jossa oli paljon duunareita ja akateemisia ihmisiä ei kauheasti ollut. Yliopiston käymistä ei paikkakunnalla arvostettu, sille lähinnä naureskeltiin. Minä tykkäsin koulunkäynnistä jo pienenä, mutta urahaaveiden kanssa ei oikein osattu tuossa ympäristössä lapsia tukea. Lähinnä vaan hoettiin, että kannattaa mennä "oikeisiin töihin" tai jos opiskelemaan haluaa, niin sitten korkeintaan lähikaupunkiin tradenomiksi tai sosionomiksi.
Minä sain motivaatiota elämässä pyrkiä pidemmälle, kun ystäväni vanhemmat olivat yliopiston käyneitä ja mielenkiintoisissa akateemisissa ammateissa. En niinkään viittaa tulotasoon, vaan kiinnostukseen korkeaa koulutusta ja tiedettä kohtaan. Minusta oli kie
En tarkoita, että vanhempani eivät olisi olleet ahkeria. Heillä ei vain ollut kiinnostusta akateemisuuteen, eikä heitä omassa lapsuuskodissaan siihen kannustettu. Arki oli 50-luvulla syntyneillä vanhemmillani melko niukkaa, eivätkä 1920-luvulla syntyneet, kouluja käymättömät isovanhempani osanneet koulunkäyntiin kannustaa vanhempieni ollessa nuoria.
Sitten taas tiedän sukuja, joissa vanhemmat ja isovanhemmat ovat olleet akateemisissa ammateissa ja koulutuksen arvostaminen on siirtynyt jälkipolvillekin. Kyllä se kodin ja suvun esimerkki nyt vaan paljon vaikuttaa, ihan tutkimustenkin perusteella.
T. Tuo aiempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Ilkeä olen mutta en tajua sitä että miksi perhe "palkitaan" jollain kalliilla lahjalla tai hyvämielikortilla jos vanhemmat edelleen käyttävät rahat päihteisiin ja muuhun hömppään. Sairauden tai muun vastaavan takia köyhät eivät nyt kuulu tähän joukkoon."
Minä ymmärrän tämän näkemyksen täysin. Meidän yhteiskunnassamme monesti palkitaan asioidensa sössimisestä ja sitten sairaat/pienituloiset/työssäkäyvät saavat itse maksettavakseen monet asiat, jotka tietoisesti työttömät ja asiansa sössineet saavat ilmaiseksi.
Aika moni näyttää ottavan lähes henkilökohtaisena loukkauksena nuo lahjatoiveet. Jos näet siellä lapun jossa lukee se iphone, niin se ei ole mikään suora kerjäys sinulle että hei juuri sinä, juuri sinun pitäisi ostaa minulle se iphone. Joku on miettinyt että mitä hän haluaisi kaikista eniten, ja toivoo sitten sormet ristissä että se 0,1% mahdollisuus saada se iphone kävisi toteen. Kyllä nuo nuoret tietävät, että toiveen toteutuminen iphonesta tai muusta kalliimmasta on todella pieni, ja silti toivovat sitä enemmän kuin mitään muuta.
Ja pointti ei ollut se, että jonkun pienituloisen pitäisi viimeisistä rahoistaan ostaa tuntemattomalle iphone, vaan että köyhänkin perheen lapsella on oikeus _toivoa_(!!!) jotain itselleen tärkeää. Hänhän ei pakota ketään aseella uhaten sitä itselleen ostamaan, eikä kohdista pyyntöä suoraan kellekään tietylle henkilölle. Jos joku sen iphonen tuntemattomalle pystyy ja haluaa ostaa, niin miten se on teiltä pois? Jos sieltä kerta on niin helppoa saada sitä kallista tavaraa, niin pistäkää ihmeessä omat toiveet sinne.
Valitkaa sieltä sellainen toive joka sopii omaan budjettiin ja arvomaailmaan.
Ja tämän ketjun myötä tajusin että oma alle kouluikäiseni on ilmeisesti hemmoteltu. 🤔 Lahjabudjetti on reippaasti yli satasen, mutta koostuu useammasta parinkympin hujakoilla olevasta lahjasta. En ole pitänyt isona summana, vaikkei olla mitään isotuloisia.
Minä en osta vieraille mitään joululahjoja ja tutuillekin hyvin valikoivasti.
Vierailija kirjoitti:
Ai joulukeräyksillä toteutetaan lapsen unelmia... just joo. Moni toivoo rakastavia vanhempia, tasapainoista perhettä, mukavia kavereita, kivaa ja lämmintä kotia, hyvää ruokaa, terveyttä. Ja mitä me teemme? Ostamme jotain iPhoneja, koska lasten pitää saada unelmoida!
Minun lapseni joululahjatoive oli, että saa leikkiä koiran kanssa pallolla. :-( Ei varsinkaan pieni lapsi osaa tehdä mitään eroa ns. hienon ja halvan materian välillä, vaan tärkeintä lienee se kokemus ja rakkaus.
Annatte niille teineillenne molempiin käsiin sähkötupakit niin se riittää ihan hyvin.
Vaihtoehtoisesti jotain mukavaa ja pientä normalista.
Ei niihin ole pakko osallistua. Meillä on hyvät tulot, eikä budjetti kaadu pariin lahjaan. Nämä lapset ovat tottuneet todennäköisesti saamaan kaiken käytettynä, ei välttämättä ole varaa harrastaa tai käydä lomilla. Mielelläni ostan vaikka isomman legosetin tai lahjakortin vaatekauppaan. Ainahan hyväntekeväisyydessä on riski meneekö oikeaan osoitteeseen, mutta toivon että muistamiseni tuo iloa jollekin lapselle