Lue keskustelun säännöt.
Joululahjakeräysten toiveet, kun en itse omillekaan lapsille/kummilapsille ostaisi noin kalliita lahjoja
17.11.2025 |
Katselin tämän vuoden toiveita ohi kävellessäni. 2-vuotiaalle toivottiin 50 e lahjakorttia S-ryhmään, toisaalla teini kaipasi iPhonea ja toinen teini erään pelikonsolin uusinta mallia.
Eikö kukaan sano näille lapsille ja nuorille, että ovat todella isoja lahjatoiveita? Edes omalle lapselle en osa mitään satojen eurojen lahjoja, eikä kummilapsille ole meillä ollut koskaan tapana ostaa mitään 50 euron lahjoja (eikä meidän lapsen kummeillakaan ole ollut, enkä sellaista odota). Ja kyllä, meillä lapsi selaa lelulehteä usein ja osoittaa haluavansa sieltä vaikka mitä, mutta ei lapsi kaikkea toivomaansa saa. Lapselle on luvassa yksittäinen kalliimpi lahja ja pari pienempää pakettia.
Toisekseen noissa keräyksissä mietityttää se, menevätkö lahjat edes oikeasti lapsille ja teineille. Vai onko niin, että sen 2 v:n lahjakortilla vanhemmat ostaa itselleen jotain tai meneekö puhelimet ja konsolit myyntiin, jotta summalla saa muuta. En todellakaan vannoisi, että nuo toivelahjat oikeasti päätyvät lapsille ja nuorille.
Kommentit (229)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ja nuori paremmin oppisi sen rahan arvon ja työn tekemisen merkityksen, jos joutuisi työskentelemään saamansa lahjan eteen. Nythän nuo keräykset vain opettavat, että pysy pienituloisena/työttömänä, niin joku kiva täti antaa sinulle ilmaiseksi sen, mistä unelmoit.
Muistatko vielä kuinka pitkä aika vuosi on lapsen/nuoren elämässä? Vaikka kerran vuodessa saisikin jotakin kivalta vieraalta tädiltä tai sedältä, jää aika monta kuukautta aikaa totutella siihen, ettei saa yhtään mitään. Itse näen sen enemmin niin, että sinäkin olet jopa vieraillekin ihmisille tärkeä. Jos olisin varakas, ostaisin useammallekin lapselle uusimmat iphonet. Toki vastaan tulisi nimenomaan tuo, etteivät sitten menisi vanhemmille myytäväksi... J
Oikeesti? Tiedän yhden ns. rikkaan perheen jossa lapset saa kaiken, villejä kiusaajia. Leuhkivat leluillaan, sähkömopiollaan yms mutta taidot sitähän huonommat. Vanhemmat saaneet sisäleikkipuistoonja uimahalliin lippuja ja käyttävät meidän perhettä lastensa hoitajina. Olivat jopa jälkkärissä sanoneet lapsellemme että tämä voisi saattaa heidän lapsensa kotiin koulusta ensimmäisellä luokalla. Oma lapseni asuu eri suunnassa enkä tiennyt tästä mitään. Osaavat kyllä poimia kakun päältä kirsikat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis, mutta en tiedä yhtään paremmin toimeentulevaa perhettä, joissa lapset saisi täysin vastikkeetta kalliimpia juttuja. Toki heillä on niihin paremmat mahdollisuudet kuin köyhän perheen lapsilla, mutta niiden eteen tehdään ylimääräisiä kotitöitä, käydään auttamassa isovanhempia ja säästetään viikko-/kuukausirahasta. Isompituloisissa perheissä nimenomaan opetetaan, että työllä saa niitä juttuja mitä haluaa.
Samaa mieltä. Meillä päin rikkaiden teini-ikäiset käy vähintään kesätöissäkin, jotta oppiaivat rahan arvo . Kaupoissa, päiväkodeissa jne. Aika usein juuri isompituloisissa perheissä opetetaan rahankäyttöä ja vertaillaan hintoja jne.
Lainaus ei toimi joten:
"Äitisi sitten siis käytti päälle 1000€ ekan kahden viikon aikana kun loppu kuuksi oli 5€. Menikö päihteisiin? Jos ei niin aivan sekopäistä rahan käyttöä sitten muilta osin.
Terveisin itsekin köyhä"
Kyllä, rahat menivät baariin, tupakkaan ja äidin shoppailemiseen. On edelleen täysin kykenemätön hallitsemaan rahankäyttöään, ostaa kaiken mikä vain sattuu kiinnostamaan ja sitten lainaillaan muilta.
Ei me varmaan niin köyhiä oltaisi oltukaan ilman äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä, kun jotkut kommentoi, ettei ole lasten ja teinien asia tietää mitään kuukausibudjetista:
Meillä on kotona opetettu jo 3 v lapselle, että vanhemmat saavat työssä käymisestä palkkaa eli rahaa. Ja on kerrottu, että sillä rahalla maksetaan ensin asumiskulut ja kotiin liittyvät asiat kuten vesi ja sähkö. Ostetaan ruokaa, lääkkeitä, vaatteita ja bensaa autoihin. Ja sitten osa menee säästöön, kun myöhemmin tarvitsee ostaa jotakin isompaa kuten vaikka pyykinpesukone tai uusi auto. Ja sitten on se pienempi summa, josta ostetaan lelut ja muut mukavat jutut. Ei pienen lapsen tarvitse tarkkoja summia tietää, mutta lapsikin voi hahmottaa sen, mihin kaikkeen rahaa menee.
Ehkä olen hirviöäiti, mutta olen opettanut lapselle senkin, että omaisuutta on kohdeltava nätisti. Suoraan olen lapselle sanonut, että omia vaatteita ei saa rikkoa tai esimerkiksi venyttää pilalle, koska silloin nii
Tässä nyt on selvä ero: olitte pienituloisia ja tuon 3 v:n perhe on keskituloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sivusta, mutta vertautuu minusta tähän lahjakeskusteluun ja haaveisiin:
Minä olen keskituloisen perheen lapsi, vanhempani ovat amk-tasoa vastaavan koulutuksen käyneitä. Asuimme paikkakunnalla, jossa oli paljon duunareita ja akateemisia ihmisiä ei kauheasti ollut. Yliopiston käymistä ei paikkakunnalla arvostettu, sille lähinnä naureskeltiin. Minä tykkäsin koulunkäynnistä jo pienenä, mutta urahaaveiden kanssa ei oikein osattu tuossa ympäristössä lapsia tukea. Lähinnä vaan hoettiin, että kannattaa mennä "oikeisiin töihin" tai jos opiskelemaan haluaa, niin sitten korkeintaan lähikaupunkiin tradenomiksi tai sosionomiksi.
Minä sain motivaatiota elämässä pyrkiä pidemmälle, kun ystäväni vanhemmat olivat yliopiston käyneitä ja mielenkiintoisissa akateemisissa ammateissa. En niinkään viittaa tulotasoon, vaan kiinnostukseen kork
En tarkoita, että vanhempani eivät olisi olleet ahkeria. Heillä ei vain ollut kiinnostusta akateemisuuteen, eikä heitä omassa lapsuuskodissaan siihen kannustettu. Arki oli 50-luvulla syntyneillä vanhemmillani melko niukkaa, eivätkä 1920-luvulla syntyneet, kouluja käymättömät isovanhempani osanneet koulunkäyntiin kannustaa vanhempieni ollessa nuoria.
Sitten taas tiedän sukuja, joissa vanhemmat ja isovanhemmat ovat olleet akateemisissa ammateissa ja koulutuksen arvostaminen on siirtynyt jälkipolvillekin. Kyllä se kodin ja suvun esimerkki nyt vaan paljon vaikuttaa, ihan tutkimustenkin perusteella.
T. Tuo aiempi
Jaa. Oma äitini oli akateeminen (kuten suurin osa suvustani jo useammassa sukupolvessa), silti suurin osa lapsuudesta meni köyhyydessä. Tämä, koska korkeasta koulutuksesta huolimatta hänellä oli vaikeaa työllistyä.
Siksipä itse lähdin opiskelemaan alaa, jolla saisi (siihen aikaan) varmimmin töitä. Minä siis en ole yliopistotutkintoa suorittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on turha uikuttaa tuosta, että joissakin perheissä halutaan talouskasvattaa lapsia ja opettaa, ettei raha kasva puussa. Elämä on valintoja. Minä valitsen mieluummin sen, että säästössä on rahaa niin, että on varaa ostaa hajoavan kodinkoneen tilalle uusi tai vaikka olla vuosi kotona ilman minkäänlaisia tuloja, jos joku hätätilanne tulisi.
Minä ihan suoraan sanon lapselle, että meillä ei ole varaa ostaa kaikkea, vaikka keskituloisia ollaankin. Jos lapsi toivoisi jäätelökioskilta jäätelöä, niin kerron, että kioskilla se yksi pallo maksaa vitosen ja marketista saadaan meidän kolmihenkiselle perheelle kaikille pienet tuutit tuolla vitosella tai sitten niin, että lapsi saa itselleen isomman jäätelön kuin yhden pallon kokoisen. Kummasti lapsikin sen ymmärtää, että on järkevämpää ostaa marketista. Siinä marketin pihalla ne kummatkin jätskit syötäisiin, kun kioski on marketin edessä.
Ja olen niin kamala vanhempi, että ihan keskituloisena kuskaan moniin paikkoihin meille omat eväät mukaan. Sen sijaan, että syötäisiin Linsillä, Korkeasaaressa tms paikassa kalliilla, niin meillä kulkee kylmälaukussa eväät koko porukalle. Ei ole lasta vielä harmittanut, kun on kuitenkin jotain herkkua mukana. Ja usein kesäaikana mennään leikkipuistopiknikille, johon haetaan Lidlistä maalaiscroissantit ja pillimehut. Kivasti ulkona syöminen sujuu noinkin. Sitten erikseen on ne kerrat, kun lähdetään ihan asioikseen syömään ravintolaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sivusta, mutta vertautuu minusta tähän lahjakeskusteluun ja haaveisiin:
Minä olen keskituloisen perheen lapsi, vanhempani ovat amk-tasoa vastaavan koulutuksen käyneitä. Asuimme paikkakunnalla, jossa oli paljon duunareita ja akateemisia ihmisiä ei kauheasti ollut. Yliopiston käymistä ei paikkakunnalla arvostettu, sille lähinnä naureskeltiin. Minä tykkäsin koulunkäynnistä jo pienenä, mutta urahaaveiden kanssa ei oikein osattu tuossa ympäristössä lapsia tukea. Lähinnä vaan hoettiin, että kannattaa mennä "oikeisiin töihin" tai jos opiskelemaan haluaa, niin sitten korkeintaan lähikaupunkiin tradenomiksi tai sosionomiksi.
Minä sain motivaatiota elämässä pyrkiä pidemmälle, kun ystäväni vanhemmat olivat yliopiston käyneitä ja mielenkiintoisissa akateemisissa ammateissa. En nii
Oliko äitisi jonkun humanistisen kukkaruukkutieteen maisteri alalta, jossa työllisyysnäkymät ovat muutenkin kapeat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa näitä kohtuuttomia lahjatoiveita tulla kasvokkainkin.
Minä kysyin kerran 10 v kummitytöltäni, ilahtuisiko hän tietystä muumimukista joululahjaksi (oli puhunut tästä aiemmin samana vuonna). Kummityttö totesi äitinsä kuullen, että tahtoisi kissan lahjaksi. Ihan suoraan totesin, että minä en kummina voi ostaa tuon hintaista lahjaa ja lemmikki on aina niin iso sitoumus, että päätöksen sen ostamisesta tekee vanhempi.
Kummasti kummitytön äiti lakkasi tuon tapaamiskerran jälkeen pitämästä yhteyttä ja lopulta kun kyselin näkemisen perään, kertoi katkaisevansa välit. Liekö tarkoituksena ollut saada minut tekemään kallis hankinta, kun en uskaltaisi sanoa lapselle ei.
Minä taas tiedän useita varakkaita perheitä, jossa lapset esim laskettelee tai ratsastaa tai jääkiekkoilee tai kilpavoimistelee, käytännössä vastikkeetta. Varakkaiden perheiden lapset saa niin paljon kaikkea, että kaikkea sitä mammonaa vastaan ei edes ehdi järjestää jotain "vastiketoimintaa". Kalliiden harrastusten päälle kaikki laitteet ja kilkkeet; pelikonsolit, isot telkkarit huoneeseen, hyvä puhelin, koppimönkkäri, tyttärelle ripset ja kampaajat jne. Kalliit vaatteet ja kengät, niin pojille kuin tytöille.
Luulisi sinunkin tietävän perheitä, joissa ei lasten tarvitse kalliita juttua aina tienata. Eihän ne lapset muuta ehtisikään. (täällä oli joskus pari vuotta sitten keskustelu, jossa noin 500 euroa teinin vaateostoksiin KERRALLA oli ihan ok summa annettavaksi teinille, ihan noin vain. Oli naurettavaa kuvitellakaan vähemmän, "koska vaatteet ja kengät on nyt vaan kalliita" ja sivutolkulla oltiin tätä mieltä. Vai oliko se tämä palsta? Saattoi olla lemmikkipalstatkin.)
Ja nyt oli kyse jouluLAHJOISTA. Jotenkin älytön idea, että LAHJA pitäisi olla vastikkeellinen. Eikö se nimenomaan ole lahjan tai lahjoituksen idea, ettei sitä tarvitse ansaita. Synttärilahja, 50-vuotislahja, häälahja, joululahja.