Lue keskustelun säännöt.
Joululahjakeräysten toiveet, kun en itse omillekaan lapsille/kummilapsille ostaisi noin kalliita lahjoja
17.11.2025 |
Katselin tämän vuoden toiveita ohi kävellessäni. 2-vuotiaalle toivottiin 50 e lahjakorttia S-ryhmään, toisaalla teini kaipasi iPhonea ja toinen teini erään pelikonsolin uusinta mallia.
Eikö kukaan sano näille lapsille ja nuorille, että ovat todella isoja lahjatoiveita? Edes omalle lapselle en osa mitään satojen eurojen lahjoja, eikä kummilapsille ole meillä ollut koskaan tapana ostaa mitään 50 euron lahjoja (eikä meidän lapsen kummeillakaan ole ollut, enkä sellaista odota). Ja kyllä, meillä lapsi selaa lelulehteä usein ja osoittaa haluavansa sieltä vaikka mitä, mutta ei lapsi kaikkea toivomaansa saa. Lapselle on luvassa yksittäinen kalliimpi lahja ja pari pienempää pakettia.
Toisekseen noissa keräyksissä mietityttää se, menevätkö lahjat edes oikeasti lapsille ja teineille. Vai onko niin, että sen 2 v:n lahjakortilla vanhemmat ostaa itselleen jotain tai meneekö puhelimet ja konsolit myyntiin, jotta summalla saa muuta. En todellakaan vannoisi, että nuo toivelahjat oikeasti päätyvät lapsille ja nuorille.
Kommentit (390)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi ja nuori paremmin oppisi sen rahan arvon ja työn tekemisen merkityksen, jos joutuisi työskentelemään saamansa lahjan eteen. Nythän nuo keräykset vain opettavat, että pysy pienituloisena/työttömänä, niin joku kiva täti antaa sinulle ilmaiseksi sen, mistä unelmoit.
Muistatko vielä kuinka pitkä aika vuosi on lapsen/nuoren elämässä? Vaikka kerran vuodessa saisikin jotakin kivalta vieraalta tädiltä tai sedältä, jää aika monta kuukautta aikaa totutella siihen, ettei saa yhtään mitään. Itse näen sen enemmin niin, että sinäkin olet jopa vieraillekin ihmisille tärkeä. Jos olisin varakas, ostaisin useammallekin lapselle uusimmat iphonet. Toki vastaan tulisi nimenomaan tuo, etteivät sitten menisi vanhemmille myytäväksi... J
Oikeesti? Tiedän yhden ns. rikkaan perheen jossa lapset saa kaiken, villejä kiusaajia. Leuhkivat leluillaan, sähkömopiollaan yms mutta taidot sitähän huonommat. Vanhemmat saaneet sisäleikkipuistoonja uimahalliin lippuja ja käyttävät meidän perhettä lastensa hoitajina. Olivat jopa jälkkärissä sanoneet lapsellemme että tämä voisi saattaa heidän lapsensa kotiin koulusta ensimmäisellä luokalla. Oma lapseni asuu eri suunnassa enkä tiennyt tästä mitään. Osaavat kyllä poimia kakun päältä kirsikat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis, mutta en tiedä yhtään paremmin toimeentulevaa perhettä, joissa lapset saisi täysin vastikkeetta kalliimpia juttuja. Toki heillä on niihin paremmat mahdollisuudet kuin köyhän perheen lapsilla, mutta niiden eteen tehdään ylimääräisiä kotitöitä, käydään auttamassa isovanhempia ja säästetään viikko-/kuukausirahasta. Isompituloisissa perheissä nimenomaan opetetaan, että työllä saa niitä juttuja mitä haluaa.
Samaa mieltä. Meillä päin rikkaiden teini-ikäiset käy vähintään kesätöissäkin, jotta oppiaivat rahan arvo . Kaupoissa, päiväkodeissa jne. Aika usein juuri isompituloisissa perheissä opetetaan rahankäyttöä ja vertaillaan hintoja jne.
Lainaus ei toimi joten:
"Äitisi sitten siis käytti päälle 1000€ ekan kahden viikon aikana kun loppu kuuksi oli 5€. Menikö päihteisiin? Jos ei niin aivan sekopäistä rahan käyttöä sitten muilta osin.
Terveisin itsekin köyhä"
Kyllä, rahat menivät baariin, tupakkaan ja äidin shoppailemiseen. On edelleen täysin kykenemätön hallitsemaan rahankäyttöään, ostaa kaiken mikä vain sattuu kiinnostamaan ja sitten lainaillaan muilta.
Ei me varmaan niin köyhiä oltaisi oltukaan ilman äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä, kun jotkut kommentoi, ettei ole lasten ja teinien asia tietää mitään kuukausibudjetista:
Meillä on kotona opetettu jo 3 v lapselle, että vanhemmat saavat työssä käymisestä palkkaa eli rahaa. Ja on kerrottu, että sillä rahalla maksetaan ensin asumiskulut ja kotiin liittyvät asiat kuten vesi ja sähkö. Ostetaan ruokaa, lääkkeitä, vaatteita ja bensaa autoihin. Ja sitten osa menee säästöön, kun myöhemmin tarvitsee ostaa jotakin isompaa kuten vaikka pyykinpesukone tai uusi auto. Ja sitten on se pienempi summa, josta ostetaan lelut ja muut mukavat jutut. Ei pienen lapsen tarvitse tarkkoja summia tietää, mutta lapsikin voi hahmottaa sen, mihin kaikkeen rahaa menee.
Ehkä olen hirviöäiti, mutta olen opettanut lapselle senkin, että omaisuutta on kohdeltava nätisti. Suoraan olen lapselle sanonut, että omia vaatteita ei saa rikkoa tai esimerkiksi venyttää pilalle, koska silloin nii
Tässä nyt on selvä ero: olitte pienituloisia ja tuon 3 v:n perhe on keskituloinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sivusta, mutta vertautuu minusta tähän lahjakeskusteluun ja haaveisiin:
Minä olen keskituloisen perheen lapsi, vanhempani ovat amk-tasoa vastaavan koulutuksen käyneitä. Asuimme paikkakunnalla, jossa oli paljon duunareita ja akateemisia ihmisiä ei kauheasti ollut. Yliopiston käymistä ei paikkakunnalla arvostettu, sille lähinnä naureskeltiin. Minä tykkäsin koulunkäynnistä jo pienenä, mutta urahaaveiden kanssa ei oikein osattu tuossa ympäristössä lapsia tukea. Lähinnä vaan hoettiin, että kannattaa mennä "oikeisiin töihin" tai jos opiskelemaan haluaa, niin sitten korkeintaan lähikaupunkiin tradenomiksi tai sosionomiksi.
Minä sain motivaatiota elämässä pyrkiä pidemmälle, kun ystäväni vanhemmat olivat yliopiston käyneitä ja mielenkiintoisissa akateemisissa ammateissa. En niinkään viittaa tulotasoon, vaan kiinnostukseen kork
En tarkoita, että vanhempani eivät olisi olleet ahkeria. Heillä ei vain ollut kiinnostusta akateemisuuteen, eikä heitä omassa lapsuuskodissaan siihen kannustettu. Arki oli 50-luvulla syntyneillä vanhemmillani melko niukkaa, eivätkä 1920-luvulla syntyneet, kouluja käymättömät isovanhempani osanneet koulunkäyntiin kannustaa vanhempieni ollessa nuoria.
Sitten taas tiedän sukuja, joissa vanhemmat ja isovanhemmat ovat olleet akateemisissa ammateissa ja koulutuksen arvostaminen on siirtynyt jälkipolvillekin. Kyllä se kodin ja suvun esimerkki nyt vaan paljon vaikuttaa, ihan tutkimustenkin perusteella.
T. Tuo aiempi
Jaa. Oma äitini oli akateeminen (kuten suurin osa suvustani jo useammassa sukupolvessa), silti suurin osa lapsuudesta meni köyhyydessä. Tämä, koska korkeasta koulutuksesta huolimatta hänellä oli vaikeaa työllistyä.
Siksipä itse lähdin opiskelemaan alaa, jolla saisi (siihen aikaan) varmimmin töitä. Minä siis en ole yliopistotutkintoa suorittanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on turha uikuttaa tuosta, että joissakin perheissä halutaan talouskasvattaa lapsia ja opettaa, ettei raha kasva puussa. Elämä on valintoja. Minä valitsen mieluummin sen, että säästössä on rahaa niin, että on varaa ostaa hajoavan kodinkoneen tilalle uusi tai vaikka olla vuosi kotona ilman minkäänlaisia tuloja, jos joku hätätilanne tulisi.
Minä ihan suoraan sanon lapselle, että meillä ei ole varaa ostaa kaikkea, vaikka keskituloisia ollaankin. Jos lapsi toivoisi jäätelökioskilta jäätelöä, niin kerron, että kioskilla se yksi pallo maksaa vitosen ja marketista saadaan meidän kolmihenkiselle perheelle kaikille pienet tuutit tuolla vitosella tai sitten niin, että lapsi saa itselleen isomman jäätelön kuin yhden pallon kokoisen. Kummasti lapsikin sen ymmärtää, että on järkevämpää ostaa marketista. Siinä marketin pihalla ne kummatkin jätskit syötäisiin, kun kioski on marketin edessä.
Ja olen niin kamala vanhempi, että ihan keskituloisena kuskaan moniin paikkoihin meille omat eväät mukaan. Sen sijaan, että syötäisiin Linsillä, Korkeasaaressa tms paikassa kalliilla, niin meillä kulkee kylmälaukussa eväät koko porukalle. Ei ole lasta vielä harmittanut, kun on kuitenkin jotain herkkua mukana. Ja usein kesäaikana mennään leikkipuistopiknikille, johon haetaan Lidlistä maalaiscroissantit ja pillimehut. Kivasti ulkona syöminen sujuu noinkin. Sitten erikseen on ne kerrat, kun lähdetään ihan asioikseen syömään ravintolaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sivusta, mutta vertautuu minusta tähän lahjakeskusteluun ja haaveisiin:
Minä olen keskituloisen perheen lapsi, vanhempani ovat amk-tasoa vastaavan koulutuksen käyneitä. Asuimme paikkakunnalla, jossa oli paljon duunareita ja akateemisia ihmisiä ei kauheasti ollut. Yliopiston käymistä ei paikkakunnalla arvostettu, sille lähinnä naureskeltiin. Minä tykkäsin koulunkäynnistä jo pienenä, mutta urahaaveiden kanssa ei oikein osattu tuossa ympäristössä lapsia tukea. Lähinnä vaan hoettiin, että kannattaa mennä "oikeisiin töihin" tai jos opiskelemaan haluaa, niin sitten korkeintaan lähikaupunkiin tradenomiksi tai sosionomiksi.
Minä sain motivaatiota elämässä pyrkiä pidemmälle, kun ystäväni vanhemmat olivat yliopiston käyneitä ja mielenkiintoisissa akateemisissa ammateissa. En nii
Oliko äitisi jonkun humanistisen kukkaruukkutieteen maisteri alalta, jossa työllisyysnäkymät ovat muutenkin kapeat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattaa näitä kohtuuttomia lahjatoiveita tulla kasvokkainkin.
Minä kysyin kerran 10 v kummitytöltäni, ilahtuisiko hän tietystä muumimukista joululahjaksi (oli puhunut tästä aiemmin samana vuonna). Kummityttö totesi äitinsä kuullen, että tahtoisi kissan lahjaksi. Ihan suoraan totesin, että minä en kummina voi ostaa tuon hintaista lahjaa ja lemmikki on aina niin iso sitoumus, että päätöksen sen ostamisesta tekee vanhempi.
Kummasti kummitytön äiti lakkasi tuon tapaamiskerran jälkeen pitämästä yhteyttä ja lopulta kun kyselin näkemisen perään, kertoi katkaisevansa välit. Liekö tarkoituksena ollut saada minut tekemään kallis hankinta, kun en uskaltaisi sanoa lapselle ei.
Vierailija kirjoitti:
Minusta pienempiä lahjoja turhaan väheksytään näissä keräyksissä. Olin itse lapsi ysärillä ja nollarin alussa (ihan keskituloinen perhe) ja muistan yhä, miten ihania seuraavat lahjat olivat:
-askartelusetti + tarroja
-setti, jossa oli lasten kylpytuotteita, shampoo ja pesusieni
-pörrösukat ja uusi yöpuku
-alakoulun lopulla pieni meikkisetti, josta löytyi Anytimen huulikiilto, kynsilakka ja luomiväri (hinta tuollaisella setillä oli siihen aikaan 10 e, nykyisin saisi saman setin Essenceltä tms merkiltä kympillä)
Ei tällaisia lahjatoiveita enää juuri näe ja näitäkin vähätellään pieniksi. Mikä vika siinä pienemmässä lahjassa on?
Minä olisin valmis viemään useita tällaisia lahjoja keräykseen, mutta en ole antamassa mitään 50 euron lahjakorttia kenellekään. Ne askartelukamat, lasten shampoot ja lasten yöpuvut menevät lapsille, eivät aikuisten käyttöön kuten lahjakortille kävisi. Tällä tavalla myös useampi lapsi saisi itselleen lahjasta iloa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä pieni porukka. Suku aikalailla muuttanut yläpilviin. 1 lapsi. Saa pitkin vuotta lähes kaiken sen mitä nyt keksii pyytää. Lego villitys oli niin ostettiin noin tonnilla. Ongelma on että ei ole lähiseudullakaan muita lapsia. Koulu sen verran kaukana että kaveri kuljetukset hankalia. On kyllä opetettu et kaikki lapset ei saa, on köyhiä perheitä joissa ei voida ostaa. Maailma on muuttunut!
Vierailija kirjoitti:
Saattaa näitä kohtuuttomia lahjatoiveita tulla kasvokkainkin.
Minä kysyin kerran 10 v kummitytöltäni, ilahtuisiko hän tietystä muumimukista joululahjaksi (oli puhunut tästä aiemmin samana vuonna). Kummityttö totesi äitinsä kuullen, että tahtoisi kissan lahjaksi. Ihan suoraan totesin, että minä en kummina voi ostaa tuon hintaista lahjaa ja lemmikki on aina niin iso sitoumus, että päätöksen sen ostamisesta tekee vanhempi.
Kummasti kummitytön äiti lakkasi tuon tapaamiskerran jälkeen pitämästä yhteyttä ja lopulta kun kyselin näkemisen perään, kertoi katkaisevansa välit. Liekö tarkoituksena ollut saada minut tekemään kallis hankinta, kun en uskaltaisi sanoa lapselle ei.
Oho, melko törkeä temppu jos ei itse uskaltanut sanoa omalle lapselleen ei... o_O
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ohis, mutta en tiedä yhtään paremmin toimeentulevaa perhettä, joissa lapset saisi täysin vastikkeetta kalliimpia juttuja. Toki heillä on niihin paremmat mahdollisuudet kuin köyhän perheen lapsilla, mutta niiden eteen tehdään ylimääräisiä kotitöitä, käydään auttamassa isovanhempia ja säästetään viikko-/kuukausirahasta. Isompituloisissa perheissä nimenomaan opetetaan, että työllä saa niitä juttuja mitä haluaa.
Voi hel... näitä lainauksia.
Meillä lapset saa viikkorahaa. Siihen kuuluu velvollisuuksia. Oma huone siivotaan, tiskikone tyhjätään, koulu huolehditaan jne. Joskus jotain muutakin. Joku in joskus sanonut, että vaadin liikaa? Mun lapset on nyt 11 ja 12, kyllä heiltä voi jotain vaatiakin.
Ikinä meillä ri ole tullut mitään joulupuulahjoja, kun on aina ollut varaa ostaa itse. Ymmärrän kuitenkin, kun halutaan uutta, kun ihmisten käsitys "ihan vain vähän käytetystä" poikkeaa toisistaan. Lisänä vielä ne kurjat, joiden mielestä köyhän lapselle pitää kelvata mikä vaan. "Mitä se haittaa jos palapelin paloista puuttuu puolet?" Köyhän pitää ymmärtää osansa ja tyytyä vähempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä haluan tukea pienituloisten perheiden lapsia, mutta niin, että vanhemmat eivät hassaa lahjaksi annettavia asioita. Olen ratkaissut tämän ostamalla paikallisiin päiväkoteihin lapsille yhteiseen käyttöön uusia leluja, pelejä, hiekkaleluja ja kirjoja. Lapset ovat näistä ilahtuneet kovasti ja tavarat menevät oikeasti käyttöön.
Ihana idea! Miten lähestyit päiväkoteja?
Päiväkotien varustaminen kuuluu ilmiselvästi yhteiskunnan tehtäviin. Sinne lahjoitetut lelut eivät mitenkään auta vähävaraisen tai muusta syystä hädänalaisen perheen joulunviettoa.
Mä olen tästä eri mieltä, vaikken nyt vain joulusta puhukaan.
Jos vähävaraisen perheen lapsi on varhaiskasvatuksessa päiväkodissa, johon tuodaan lahjoituksia ja päiväkodilla on paljon hienoja leluja. Lapsi saa leikkiä päiväkodissa välineillä, joita ei kotona ikinä olisi. Lapsi saa pelata pelejä, joita kotona ei olisi. Kyllä se vaan lapseen vaikuttaa positiivisesti, että edes päiväkodissa on kaikkea sellaista, mitä huono-osaisessa kodissa ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kun sitä ei olisi itse kukaan lapsena toivonut uusimpia ja kalleimpia leluja ja pelejä ja laitteita. Mä ainakin toivoin. En niitä kyllä koskaan saanut mutta ei kyllä kukaan kieltänyt toivomastakaan.
Turha noita toiveita on kauhistella. Ei niitä villasukkia ja yöpukuja ennenkään lapset lahjoiksi toivoneet.
Vierailija kirjoitti:
En halua että lahjani menevät som Puille. Niille pitäisi olla ihan tarpeeksi että heidän elämisensä kustannetaan täällä kokonaan.
Hyvä pointti.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän kyllä köyhän ja huono-osaisen perheen lasta tässä asiassa vaikka en kallista ja/tai helposti rahaksi muutettavaa lahjaa tuollaiseen keräykseen ostaisikaan. Köyhän ja huono-osaisen perheen todellisuus saattaa hyvinkin olla sitä, että vanhemmat hassaavat rahansa päihteisiin, tekokynsiin ja muuhun turhaan ja lapset elävät ainaisessa puutteessa jopa niin räikeästi että ulkopuolinenkin pystyy tämän havaitsemaan (esim rikkinäiset pienet kengät lapsella). Ei mikään ihme jos lahjatoiveet ovat sitten ihan yliammuttuja. Emotionaalisesta vaillejäämisestä puhumattakaan, joka siis on juurisyy tälle materiaaliselle kaipaukselle.
Oma lapseni on 11-vuotias tällä hetkellä. Kysyin häneltä pari viikkoa sitten joululahjatoiveita. Yhden toiveen sain hänestä kiskottua ulos, Soda streamin haluaisi saada ja sen hänelle lupasin. Toki saa muutakin minulta. Mutta pointti tässä on se, että hänen maallisista ja emotionaalisista tarpeistaan on aina
Fiksu kirjoitus, kiitos siitä!
Miten noihin keräyksiin pääsee itse osalliseksi? Olen työtön yksinhuoltaja, tukia en saa. Olen myynyt kaiken mitä voin, itsellä ei enää edes sänkyä.
Vierailija kirjoitti:
Lainaus ei toimi joten:
"Äitisi sitten siis käytti päälle 1000€ ekan kahden viikon aikana kun loppu kuuksi oli 5€. Menikö päihteisiin? Jos ei niin aivan sekopäistä rahan käyttöä sitten muilta osin.
Terveisin itsekin köyhä"
Kyllä, rahat menivät baariin, tupakkaan ja äidin shoppailemiseen. On edelleen täysin kykenemätön hallitsemaan rahankäyttöään, ostaa kaiken mikä vain sattuu kiinnostamaan ja sitten lainaillaan muilta.
Ei me varmaan niin köyhiä oltaisi oltukaan ilman äitiä.
Ha, entinen kaveri. Yh-äippä, jolla useita lapsia yhtä monen miehen kanssa. Kun oli palkkapäivä, äippä lähti shoppailemaan. Vaatteita. Mutta vain itselleen. Vähän uutta huulipunaa ja muutakin pientä kivaa. Sitten hyvin ulos syömään, ilman lapsia. Lasten kanssa kun ei voi ryypätä. Kyllä siinä meni suurin osa palkasta yhtenä päivänä. Jos lapsille tarvitsi jotain, niin sitten kerjättiin sukulaisilta ja tuttavilta itku silmässä, kun Mirkku tarvitsee uudet kengät. Yhtenä päivänä sai olla "kuningatar", seuraavana päivänä saikin pohtia, onko vuokraan enää rahaa.
Meillä on omille lapsille ostettu kirjoja, legoja, leikkikaluja. Nyt teineinä ei kukaan enää toivo mitäön, ei edes rahaa. Kinkun haluavat pöytään ja kuusen kotiin, muuta eivät ole tänäkään jouluna pyytäneet. Kalliit asiat kuten polkupyörät ja puhelimet ostetaan alesta tai silloin kun tarvitaan. Olen iloinen että tähän on tultu.
Minä taas tiedän useita varakkaita perheitä, jossa lapset esim laskettelee tai ratsastaa tai jääkiekkoilee tai kilpavoimistelee, käytännössä vastikkeetta. Varakkaiden perheiden lapset saa niin paljon kaikkea, että kaikkea sitä mammonaa vastaan ei edes ehdi järjestää jotain "vastiketoimintaa". Kalliiden harrastusten päälle kaikki laitteet ja kilkkeet; pelikonsolit, isot telkkarit huoneeseen, hyvä puhelin, koppimönkkäri, tyttärelle ripset ja kampaajat jne. Kalliit vaatteet ja kengät, niin pojille kuin tytöille.
Luulisi sinunkin tietävän perheitä, joissa ei lasten tarvitse kalliita juttua aina tienata. Eihän ne lapset muuta ehtisikään. (täällä oli joskus pari vuotta sitten keskustelu, jossa noin 500 euroa teinin vaateostoksiin KERRALLA oli ihan ok summa annettavaksi teinille, ihan noin vain. Oli naurettavaa kuvitellakaan vähemmän, "koska vaatteet ja kengät on nyt vaan kalliita" ja sivutolkulla oltiin tätä mieltä. Vai oliko se tämä palsta? Saattoi olla lemmikkipalstatkin.)
Ja nyt oli kyse jouluLAHJOISTA. Jotenkin älytön idea, että LAHJA pitäisi olla vastikkeellinen. Eikö se nimenomaan ole lahjan tai lahjoituksen idea, ettei sitä tarvitse ansaita. Synttärilahja, 50-vuotislahja, häälahja, joululahja.