Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhempi ei halua keskustella mistään negatiivisiksi kokemistani asioista lapsuudessani jos...
06.11.2025 |
...ne liittyvät jotenkin häneen? Siis jos vaikka haluaisin keskustella joistakin semmoisista jutuista millä on ollut negatiivinen vaikutus itseen tai elämääni ja jonka koen johtuneen vanhemman toiminnasta tai vastaavaa.
Esimerkiksi olen yrittänyt tuoda ilmi sitä kokemusta miten lapsuudessa olen tuntenut tulleeni ymmärretyksi väärin ja siten myös kokenut saaneeni epäreilua kohtelua tai joitain asioita mitä en aikuisenakaan ymmärrä miksi vanhempani ovat toimineet kanssani kuten ovat, mutta jos yritän näitä asioita tuoda ilmi, niin esimerkiksi äitini torppaa keskustelut loukkaantumalla ja saattaa vaikka todeta että "niinkö pahoja me ollaan susta oltu?" eli tavallaan kyseenalaistaa vaan sen mun kokemuksen/ syyllistää tai "ei sitä sitten ole missään onnistunut" eli heittäytyy marttyyriksi tai tulee vastaväite kuten " eihän se nyt ihan noin ollut" eli ikäänkuin se miten olen kokenut ei olisi totta, vaikka haluaisin vain voida kertoa ja keskustella siitä että lapsuudessa olen näin tuntenut ja kokenut ja miten se on vaikuttanut muhun.
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Kun hakee selityksiä ongelmilleen antaa lapsuus mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta vanhempiaan. Tuntuu lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet vanhempien sortamisen piikkiin.
Ja se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.Kyllä kasvatuspuutteet ja niiden seuraukset on hyvä tiedostaa. Kasvatus on tietynlainen ohjelmointi. Jos ohjelmoit tietokoneen toimimaan tietyllä tavalla, se toimii juuri sillä tavalla. Tarvitaan aika paljon päivityksiä eli tietoa, elämänkokemuksia ja oivalluksia, että se alkaakin toimia toisella tavalla. On aika raskas taakka sekin syytellä kaikesta itseään. Monesti syyllistä ei edes ole, vaan asiat vain
Ihmisellä on taipumus etsiä syitä ja syyllisiä omille epäonnistumisille, yms.
Emme menesty tarpeeksi. Emme suorita tarpeeksi. Pomo on ääliö. Työpaikka on surkea. Rahat on aina loppu. Emme ole tarpeeksi kauniita tai komeita tai laihoja tai muodokkaita tai mitä nyt kuuluisi olla. Emme ole täydellisessä parisuhteessa. Perheemme ja sukumme on kamala ja sukujuhlat yhtä helvettiä.
Kaikki on ihan hemmetin epätäydellisiä koko ajan ja meidän on vaikea kestää sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kommentoi ne, joilla ei ole kokemusta huonoista vanhemmista. Itse lapsena jätettiin lähes heitteille, jatkuvaa henkistä väkivaltaa haukkumalla mm. tyhmäksi jne. Pidettiin nälässä, talvella ei ollut kunnon vaatteita. Jätettiin mm. 7 vuotiaana öitä kaksin 4 vuotiaan sisaruksen kanssa jne. Kaikkea millä tänä päivänä oltaisiin otettu lapsi huostaan. Joskus itsekin yritin saada syytä kaikelle, ja äitini suhtautuminen oli samaa kuin ap:lla. Annoin olla. Haukkumiseni jatkui edelleen, ja katkaisin välit. Siitä on n.12 vuotta, ja sen jälkeen en ollut vanhempieni kanssa missään tekemisissä.
Vain sinulla ja vain sinulla on ollut vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan jaksa kuunnella aikuisen lapsen valitusta kaikista pikku jutuista
Ehkä noista asioista kannattaisi puhua jonkun ulkopuolisen kanssa.
Itse 3 lapsen vanhempana olen varmasti aiheuttanut heille tuollaisia kokemuksia.En halua puolustella mutta ainainen kiire heidän pienenä ollessaan johti siihen.Nykyään koitan olla parempi äiti kun ei ole niin kiire enään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Kun hakee selityksiä ongelmilleen antaa lapsuus mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta vanhempiaan. Tuntuu lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet vanhempien sortamisen piikkiin.
Ja se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.Kyllä kasvatuspuutteet ja niiden seuraukset on hyvä tiedostaa. Kasvatus on tietynlainen ohjelmointi. Jos ohjelmoit tietokoneen toimimaan tietyllä tavalla, se toimii juuri sillä tavalla. Tarvitaan aika paljon päivityksiä eli tietoa, elämänkokemuksia ja oivalluksia, että se alkaakin toimia toisella tavalla. On aika raskas taakka sekin syytellä kaikesta itseä
Muistikuvat eivät tallennu aivoihimme tietokoneen tiedoston kaltaisena kopiona alkuperäisistä tapahtumainkuluista. Tosiasiassa muistimme on erittäin häiriöherkkä järjestelmä erityisesti omaelämäkerrallisen muistin osalta. Useimmilla meistä on aiheettoman vahva usko siihen, että muistimme kuvaa menneitä tapahtumia objektiivisesti.
Ihmissuhteet ja ihmisten kanssa pärjääminen ei ole alun alkaenkaan erityisen yksinkertaista, kun sitä yrittää tunnelatautuneista lähtökohdista käsin, tulee siitä vieläkin vaikeampaa. Ihmiset ja asiat ovat mitä ovat ja sen kanssa on vaan yritettävä tulla toimeen.
Kukaan ei ole väittänyt, että muistikuvat olisivat täysin objektiivisia, eli nyt rakensit olkiukon. Tietenkin jokaisen muistikuvat ovat jokaisen omia muistikuvia, tietenkin. Ei se tarkoita, että niitä ei voisi halutessaan käsitellä, jos tuntee tarvetta. Sitä paitsi analogia oli ohjelmointi ja kasvatus eikä muisti ihmisellä versus tietokoneen tallentama tiedosto.
Mutta miten ja kenen kanssa käsittelee, se on se kysymys. Tuossa jo aiemmin sanottiin, ettei rautakaupasta kannata hakea maitoa, ei edelleenkään. Hyväksy se, ettei äitisi kykene ja ole halukas siihen, niin pääset eteenpäin. Vaivaavien asioiden kieltäminen, painaminen syvälle ja kuittaaminen sillä, että muistat vain väärin, tuskin vie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kommentoi ne, joilla ei ole kokemusta huonoista vanhemmista. Itse lapsena jätettiin lähes heitteille, jatkuvaa henkistä väkivaltaa haukkumalla mm. tyhmäksi jne. Pidettiin nälässä, talvella ei ollut kunnon vaatteita. Jätettiin mm. 7 vuotiaana öitä kaksin 4 vuotiaan sisaruksen kanssa jne. Kaikkea millä tänä päivänä oltaisiin otettu lapsi huostaan. Joskus itsekin yritin saada syytä kaikelle, ja äitini suhtautuminen oli samaa kuin ap:lla. Annoin olla. Haukkumiseni jatkui edelleen, ja katkaisin välit. Siitä on n.12 vuotta, ja sen jälkeen en ollut vanhempieni kanssa missään tekemisissä.
Huostaanotto olisi ollut se ihme, joka olisi korjannut kaiken?
- 4 v ekaa kertaa huostaan otettu
Elämässä pitää mennä eteenpäin, nauttia joka hetkestä.
Eikä pidä märehtiä vanhoja asioita, vanhojen asioiden vänkäämisellä
saa itsensä ja muut huono vointiseksi.. Elä ja nauti elämästä nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Kun hakee selityksiä ongelmilleen antaa lapsuus mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta vanhempiaan. Tuntuu lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet vanhempien sortamisen piikkiin.
Ja se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.Kyllä kasvatuspuutteet ja niiden seuraukset on hyvä tiedostaa. Kasvatus on tietynlainen ohjelmointi. Jos ohjelmoit tietokoneen toimimaan tietyllä tavalla, se toimii juuri sillä tavalla. Tarvitaan aika paljon päivityksiä eli tietoa, elämänkokemuksia ja oivalluksia, että se alkaakin toimia toisella tavalla. On aika raskas taakka sekin syytellä kaikesta itseä
Sitä ohjelmointia ei voi päivittää? Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla olosuhteisiin. Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan.
"Tarvitaan aika paljon päivityksiä eli tietoa, elämänkokemuksia ja oivalluksia, että se alkaakin toimia toisella tavalla.", luki siinä mihin vastasit. Mitä et tästä ymmärtänyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli ns. täydellinen koti ja perhe, tai ainakin äiti halusi sen näyttävän siltä. Kulissien takana oli ahdistavaa, ja muutin kotoa heti kun pystyin. Kesti aikansa, ennen kuin edes tajusin että näissä täydellisissä kotioloissakin saattoi olla jotain pielessä, mutta ikinä en yrittänyt keskustella siitä äidin kanssa. Arvelin että turhaa olisi ollut, kun äiti oli jo muutenkin marttyyrinä kaikesta, mikä ei mennyt hänen mielensä mukaan.
Äidin kuolemasta on kymmenen vuotta, ja vähitellen olen isäni kanssa jutellessa tullut sivunneeksi sitä ilmapiiriä, joka kodissamme vallitsi lapsuudessani. Kaikenlaista on käynyt ilmi, ja huomaan että muistikuvani niiltä ajoilta eivät ole kuviteltuja.
Vierailija kirjoitti: Kukaan ei halua olla oman elämänsä pahis. AP et sinäkään suostuisi kuuntelemaan kaikkea sitä vääryyttä, mitä olet tehnyt vaan puolustelisit sitä todennäköisemmin samalla tavalla. Yksi viisauden merkki on se, että osaa puhua toisille sillä tavalla, kuin he älyllisesti ja tunteellisesti kykenevät kuuntelemaan. Jos muut eivät koskaan kuuntele sinua, et todennäköisesti ole yhtä viisas ja älykäs kuin kuvittelet.
Juuri näin. Usein lapset ovat vanhemmilleen tärkeintä mitä on ja aika teflonia saa olla, jos ei kritiikki kasvatusasioissa tuntuisi tosi pahalta. Se ei kerta kaikkiaan ole asia mistä voi keskustella luontevasti. Sinulle vanhempasi eivät varmaan ole maailman tärkein juttu, heille sinä olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kommentoi ne, joilla ei ole kokemusta huonoista vanhemmista. Itse lapsena jätettiin lähes heitteille, jatkuvaa henkistä väkivaltaa haukkumalla mm. tyhmäksi jne. Pidettiin nälässä, talvella ei ollut kunnon vaatteita. Jätettiin mm. 7 vuotiaana öitä kaksin 4 vuotiaan sisaruksen kanssa jne. Kaikkea millä tänä päivänä oltaisiin otettu lapsi huostaan. Joskus itsekin yritin saada syytä kaikelle, ja äitini suhtautuminen oli samaa kuin ap:lla. Annoin olla. Haukkumiseni jatkui edelleen, ja katkaisin välit. Siitä on n.12 vuotta, ja sen jälkeen en ollut vanhempieni kanssa missään tekemisissä.
Kaikki tietävät, että tällaisia vanhempia on. Mutta sinun kertomuksessasi on paljon konkreettista kaltoinkohtelua, missä ei ole epäselvyyksiä - pidettiin nälässä, ei talvivaatteita, jätettiin yksin öisin, tyhmäksi haukkumista, jne.
Monesti ihmiset kuitenkin valittavat vanhemmistaan hyvin epämääräisesti. Ei pelkästään tällä palstalla, vaan tuntemani ihmiset myös. "Koin, ettei minua kuunneltu tarpeeksi". "Äitini ei osoittanut tarpeeksi hellyyttä minua kohtaan". "Isäni on etäinen, ei ollenkaan sellainen isä, jonka olisin halunnut". Kun kysyy esimerkkejä tästä kaltoinkohtelusta, sellaisia ei oikeastaan ole, tai sitten ne ovat toisen ihmisen näkökulmasta joko aika pieniä asioita tai sellaisia persoonallisuusjuttuja, joille ei ainakaan jälkeenpäin voi mitään - "isäni ei halunnut pelata kanssani monopolia, vaikka aina pyysin". "Olisin toivonut äitini halaavan minua, kun itkin, mutta hän sanoi aina vain "kyllä se siitä" eikä yrittänyt kunnolla lohduttaa. Tästä johtuen en osaa luottaa ihmisiin." (<= tuo on ihan oikeasti yhden tuttavan kertomaa)
Ja joskus ihmiset syyttävät vanhempiaan asioista, joille nämä eivät voineet mitään. Veljeni vihasi äitiäni, koska hänen mielestään äiti oli syypää siihen, että isä hylkäsi hänet eikä ottanut enää koskaan yhteyttä. Mitään muita konkreettisia syytöksiä veljellä ei ollut äitiä kohtaan. Hän vain oli päättänyt, että hylännyt isä oli äidin vika, ja vuosien myötä tämä katkeruus vain kasvoi. Ikinä hän ei aikuisenakaan ottanut yhteyttä itse isään, vaikka tiesi kyllä, missä tämä asui. Epäilen, että hän pelkäsi totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kommentoi ne, joilla ei ole kokemusta huonoista vanhemmista. Itse lapsena jätettiin lähes heitteille, jatkuvaa henkistä väkivaltaa haukkumalla mm. tyhmäksi jne. Pidettiin nälässä, talvella ei ollut kunnon vaatteita. Jätettiin mm. 7 vuotiaana öitä kaksin 4 vuotiaan sisaruksen kanssa jne. Kaikkea millä tänä päivänä oltaisiin otettu lapsi huostaan. Joskus itsekin yritin saada syytä kaikelle, ja äitini suhtautuminen oli samaa kuin ap:lla. Annoin olla. Haukkumiseni jatkui edelleen, ja katkaisin välit. Siitä on n.12 vuotta, ja sen jälkeen en ollut vanhempieni kanssa missään tekemisissä.
Vain sinulla ja vain sinulla on ollut vaikeaa?
Vanhemmilla, jotka ovat laiminlyöneet lapsiaan noin pahasti, kuten edellä on kuvattu, ei ole useinkaan kykyä tarkastella vanhemmuuttaan ja laiminlyöntejään.
Sellainen tarkastelu vaatii jo hyvää osaamista ja jopa oman terapian läpikäymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli ns. täydellinen koti ja perhe, tai ainakin äiti halusi sen näyttävän siltä. Kulissien takana oli ahdistavaa, ja muutin kotoa heti kun pystyin. Kesti aikansa, ennen kuin edes tajusin että näissä täydellisissä kotioloissakin saattoi olla jotain pielessä, mutta ikinä en yrittänyt keskustella siitä äidin kanssa. Arvelin että turhaa olisi ollut, kun äiti oli jo muutenkin marttyyrinä kaikesta, mikä ei mennyt hänen mielensä mukaan.
Äidin kuolemasta on kymmenen vuotta, ja vähitellen olen isäni kanssa jutellessa tullut sivunneeksi sitä ilmapiiriä, joka kodissamme vallitsi lapsuudessani. Kaikenlaista on käynyt ilmi, ja huomaan että muistikuvani niiltä ajoilta eivät ole kuviteltuja.
Miten se ahdistava ilmapiiri ilmeni?
Olen jo yli 5kymppinen. Kasvanut kodissa jossa oli jatkuvaa fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Äidin taholta. Kun joskus yritin puhua, laittoi kädet korvilleen ja alkoi veisata. Kerran kun ei tätä ehtinyt tehdä, vastaus oli, että olihan sulla syötävää ja jotkut vaatteet. Kiitos äiti.
En tapaa ko olentoa enää koskaan.
Kannattaa muistaa, että pitkästä sodasta ei ole niin pitkä aika. Se on vain muutama sukupolvi. Sitä ennen ei ollut tietoa miten käsitellä traumaa. Tehtiin vain kun nähtiin muiden tekevän. Moni perhe kantaa jonkinlaista sotatraumaa ja sen päälle traumaa siitä, että olimme pitkään Ruotsin ja Venäjän alistamana. Tähän kuului myös se, että suomalaisia vähäteltiin ja suomalaisista puhuttiin, kuin suomalaisuutta pitäisi hävetä. Monet kasvatettiin tähän.
Netistä saatu tieto alkoi pursuamaan vasta noin 20v sitten kovalla määrällä. Naisetkin pääsivät opiskelemaan, ne köyhätkin hyvin vähän aikaa. Se tieto kasvatuksesta ja esimerkiksi itsensä ohjaamisesta ei ole ollut saatavilla.
Sinulla on nyt lapsena valtavava määrä tietoa ymmärtää vanhempiasi ja heidän käyttäytymistään. Saat netistä paljon tietoa millaisessa ympäristössä ja maailmassa he elivät. Sinulla tulisi olla kyky ymmärtää vanhempiasi enemmän kuin vanhempasi ymmärsivät sinua.
Sinä pystyt lopettamaan vanhemmilta lapsille jatkuvan huonon käyttäytymisen ja kohtelun. Se ei ole reilua sinulle, että vanhempasi eivät tehneet täsä sinulle, mutta sinä voit tehdä sen omalle itsellesi ja seuraavalle sukupolvelle.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla millä ajatuksella joku on alapeukuttanut
Sillä ajatuksella alapeukutin, että oletan, että olet aikuinen.
Jos oli traumaattinen lapsuus, niin on ollut monella muullakin. Se selvitetään itsekseen, puhumalla kavereitten kanssa ja/tai menemällä terapeutin pakeille.
Vanhemmillasikin on voinut olla ylivoimaisen traumaattinen lapsuus, mutta vähemmän keinoja selviytymiseen kuin sulla.
Lusikka kauniiseen käteen nyt vain ja nouse itsesi yläpuolelle. Elämä on niin kivaa kuin miksi sen teet.
T. Traumaattisen lapsuuden omalla päätöksellä niin hyvin taakseen jättänyt kuin vain on pystynyt
Vierailija kirjoitti:
Olen jo yli 5kymppinen. Kasvanut kodissa jossa oli jatkuvaa fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Äidin taholta. Kun joskus yritin puhua, laittoi kädet korvilleen ja alkoi veisata. Kerran kun ei tätä ehtinyt tehdä, vastaus oli, että olihan sulla syötävää ja jotkut vaatteet. Kiitos äiti.
En tapaa ko olentoa enää koskaan.
Äitisi on voinut saada samalla tavalla turpaan isältäsi ja sitten teki samaa sinulle. Todella usein ihmiset jotka kokevat väkivaltaa, halveksuntaa ja huonoa kohtelua tekevät sitä niille, jotka ovat heistä heikompia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kommentoi ne, joilla ei ole kokemusta huonoista vanhemmista. Itse lapsena jätettiin lähes heitteille, jatkuvaa henkistä väkivaltaa haukkumalla mm. tyhmäksi jne. Pidettiin nälässä, talvella ei ollut kunnon vaatteita. Jätettiin mm. 7 vuotiaana öitä kaksin 4 vuotiaan sisaruksen kanssa jne. Kaikkea millä tänä päivänä oltaisiin otettu lapsi huostaan. Joskus itsekin yritin saada syytä kaikelle, ja äitini suhtautuminen oli samaa kuin ap:lla. Annoin olla. Haukkumiseni jatkui edelleen, ja katkaisin välit. Siitä on n.12 vuotta, ja sen jälkeen en ollut vanhempieni kanssa missään tekemisissä.
Huostaanotto olisi ollut se ihme, joka olisi korjannut kaiken?
- 4 v ekaa kertaa huostaan otettu
Aloittajakin uskoo, kun vanhempi vain suostuisi keskustelemaan, buffff ongelmat vain katoaa pois. Homma hoidettu, aika heittää high five. Voisiko naivimpaa suhtautumista enää mitenkään olla?
Tunteet pitää tuntea. Tarkoitus ei ole toimia vaan tuntea. Tunteet ovat kehollisia. Siksi niitä ei pidä torjua vaan hyväksyä, että nyt tuntuu tältä, nyt sattuu. Ja sitten päästää irti. Kirpeä totuus on se, että hyvät asiat eivät tule helpolla. Se tie pitää vaan kulkea läpi askel kerrallaan. Vanhempaan takertuminen ongelman ratkaisuksi ei toiminut, nyt pitää yrittää jotain muuta.
Täällä kommentoi ne, joilla ei ole kokemusta huonoista vanhemmista. Itse lapsena jätettiin lähes heitteille, jatkuvaa henkistä väkivaltaa haukkumalla mm. tyhmäksi jne. Pidettiin nälässä, talvella ei ollut kunnon vaatteita. Jätettiin mm. 7 vuotiaana öitä kaksin 4 vuotiaan sisaruksen kanssa jne. Kaikkea millä tänä päivänä oltaisiin otettu lapsi huostaan. Joskus itsekin yritin saada syytä kaikelle, ja äitini suhtautuminen oli samaa kuin ap:lla. Annoin olla. Haukkumiseni jatkui edelleen, ja katkaisin välit. Siitä on n.12 vuotta, ja sen jälkeen en ollut vanhempieni kanssa missään tekemisissä.