Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhempi ei halua keskustella mistään negatiivisiksi kokemistani asioista lapsuudessani jos...
06.11.2025 |
...ne liittyvät jotenkin häneen? Siis jos vaikka haluaisin keskustella joistakin semmoisista jutuista millä on ollut negatiivinen vaikutus itseen tai elämääni ja jonka koen johtuneen vanhemman toiminnasta tai vastaavaa.
Esimerkiksi olen yrittänyt tuoda ilmi sitä kokemusta miten lapsuudessa olen tuntenut tulleeni ymmärretyksi väärin ja siten myös kokenut saaneeni epäreilua kohtelua tai joitain asioita mitä en aikuisenakaan ymmärrä miksi vanhempani ovat toimineet kanssani kuten ovat, mutta jos yritän näitä asioita tuoda ilmi, niin esimerkiksi äitini torppaa keskustelut loukkaantumalla ja saattaa vaikka todeta että "niinkö pahoja me ollaan susta oltu?" eli tavallaan kyseenalaistaa vaan sen mun kokemuksen/ syyllistää tai "ei sitä sitten ole missään onnistunut" eli heittäytyy marttyyriksi tai tulee vastaväite kuten " eihän se nyt ihan noin ollut" eli ikäänkuin se miten olen kokenut ei olisi totta, vaikka haluaisin vain voida kertoa ja keskustella siitä että lapsuudessa olen näin tuntenut ja kokenut ja miten se on vaikuttanut muhun.
Kommentit (106)
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Vääryyttä ei tarvitse antaa anteeksi.
Kohteletko sinä huonosti omia lapsiasi ja odotat heiltä anteeksiantoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska sinä et suostu kuuntelemaan hänen kokemuksiaan samasta asiasta!
Haluat keskustella epäreiluudenkokemuksesta ja vanhempasi yrittää samaan aikaan kertoa sinulle omaa kokemustaan samasta asiasta, mutta sinä et kunnioita hänen kokemustaan, vaan halua uudestaan ja uudestaan rypeä omien kielikuviesi maailmassa jossa Sanna Marinin tapaan kaikki viat ja väärinteot ovat muiden vastuulla.
Äitisi selkeästi yrittää saada sinua kertomaan enemmän "niinkö pahoja me ollaan susta" -kommenteillaan, mutta sinä et suostu avautumaan ja todella sanomaan ääneen, että ei, ette te ole tehneet mitään väärin, kyse on siitä, että minä olen halunnut kokea näin ja pyydän nyt anteeksi, että halusin kokemusteni olevan myös muille pahaa mieltä aiheuttavia.
Et sinä etsi keskustelua, sinä haluat syyllistää, mutta kun mitään konkreettista ei ole todisteena, on vain sinun kokemuksesi, niin ei se keskustelu kanna minnekään.
Ei ap tosiaan halua keskustelua. Hän kokee olevansa jollakin tapaa uhri ja olemme siirtyneet maailmaan jossa siitä omasta tunteesta on tullut ilmoitusasia, jolla voimme ilmoittaa faktan. Lähtökohtainen taipumuksemme uskoa siihen, että omaelämäkerralliset muistikuvamme ovat totta, eikä siihen ole muille mitään sanottavaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Vääryyttä ei tarvitse antaa anteeksi.
Kohteletko sinä huonosti omia lapsiasi ja odotat heiltä anteeksiantoa?
Kun ei ole lasta, ei ole uhriakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Kun hakee selityksiä ongelmilleen antaa lapsuus mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta vanhempiaan. Tuntuu lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet vanhempien sortamisen piikkiin.
Ja se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.
Kyllä kasvatuspuutteet ja niiden seuraukset on hyvä tiedostaa. Kasvatus on tietynlainen ohjelmointi. Jos ohjelmoit tietokoneen toimimaan tietyllä tavalla, se toimii juuri sillä tavalla. Tarvitaan aika paljon päivityksiä eli tietoa, elämänkokemuksia ja oivalluksia, että se alkaakin toimia toisella tavalla. On aika raskas taakka sekin syytellä kaikesta itseään. Monesti syyllistä ei edes ole, vaan asiat vain ovat ja tapahtuvat.
He ovat aikansa lapsia ja sinä olet aikasi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan tismalleen sama kokemus minulla, kuin ap. Olen syntynyt -85. Minulla on paljon lapsuustraumoja, koska isäni oli alkoholisti, mutta äitini joko ei ymmärrä (koska eihän hän juonut ja oli ns.normaali vanhempi) tai sitten menee just marttyyriksi tyylillä "kaikkeni yritin, mutta huono äiti olin" (Olisi jättänyt hullun isämme ja muuttanut kanssamme muualle). En viitsi enää keskustella näistä ollenkaan.
Ymmärrän, että myös omat lapseni saattavat aikuisena muistaa asioita eri tavalla kuin minä (esim.että suutuin ja hermostuin, mutta ei sitä kuinka kauan sitä edelsi rauhallista yritystä hoitaa tilanne jne.) ja varmasti syyttävät minua jostain. Mutta toivon osaavani ottaa sitten kritiikin vastaan ja keskustella asioista. Ainakin nyt pyrin paljon parempaan kuin omat vanhempani aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Vääryyttä ei tarvitse antaa anteeksi.
Kohteletko sinä huonosti omia lapsiasi ja odotat heiltä anteeksiantoa?
Miksi miksi eemi menee nyt päikkäreille. Ps. Otathan lääkkeesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on äidin kanssa ihan sama juttu. Saattaa mennä itkemään ja uhriutumaan ja sitten häntä pitää ymmärtää koska hänellä on ollut vaikea lapsuus ja vielä kamalammat vanhemmat, siksi hänestä on tullut sellainen kuin on. Isäni kanssa sen sijaan olen puhunut ihan asiallisesti ja hän on kertonut oman näkökulmansa asioihin ja jopa naureskellut, sillä mistään oikeasti vakavista asioista ei edes ole kyse.
Toivoisin äidiltäni uhriutumisen sijaan edes vaikka sitä "älä valita" jos ei asiallisesti pysty olemaan. Tuo uhriutuminen ja kaiken vastuun pois siirtäminen itseltään on kaikista ärsyttävintä. Joskus hän toki osaa asiallisesti vastata tuohon, mutta kun koskaan ei tiedä millainen reaktio tulee kun ottaa jonkin asian puheeksi. Olenkin nyt vuosia yrittänyt pitää asialliset välit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskaa tietää sinun haluavan vain ulista ja uhriutua, syyllistää ja syyttää, ja kun se "keskustelu" kerran alkaa, se ei koskaan lopu, koska sinä et tule tyytymään yhtään mihinkään. Et anteeksipyyntöön, etkä mihinkään muuhunkaan. Kukaan ei ihan oikeasti jaksa tuollaisia. Terapia on sinunlaisiasi varten.
Niin, tai voisiko vanhempi ottaa sen vanhemman vastuun ja keskustella aikuiselta aikuiselle miten asiat on? Se ei vaadi paljoa. Parempi lapsen on käsitellä asia äitinsä kanssa kun on vielä elossa, kun sitten äidin hautajaisten jälkeen itkeä asiaa josta olisi vielä halunnut puhua ja joka jäi vaivamaan. Tässä äiti on marttyyri ja todella epäkypsä ihminen.
Vaikuttaa enemmänkin tämä elämänsä katkeruudella ja lapsuuden traumoilla täyttänyt aloittaja olevan se epäkypsä ihminen ja marttyyri ja vanhempansa mitä luultavimmin sen tietää eikä siksi lähde leikkiin mukaan. Loputonta savottaa ei aina kannata aloittaa, kun on jo valmiiksi tiedossa, ettei aloittaja sitä tule lopettamaan, ennenkuin vanhempansa on kuollut, jos sittenkään. Aloittaja vaikuttaa aloituksensa juuri sellaiselta ihmistyypiltä, jonka kanssa ei voi mistään keskustella aikuismaisesti eikä varsinkaan saada omia virheitään, edes niitä inhimillisiä, anteeksi, vaikka maailman tappiin anteeksi pyytäisi ja yrittäisi hyvitellä keinolla millä hyvänsä. Turha edes aloittaakaan siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä ikäinen ap on? Jos asuu vielä kotona ja valittaa lapsuutensa väärinkohtelusta vanhemmilleen, jotka kuitenkin kuuntelevat, en oikein usko, että aika on täysin kypsä kelata läpi jotakin kotiintuloaikojen ahdistavuutta tai miten joutui tyhjentämään astianpesukoneen pakolla. Lapsen pitää saada etäisyyttä, itsenäistyä ja elää lisää ennen kuin kykenee tarkastelemaan kokemaansa kohtelua kokonaisvaltaisesti. Se, mitä mieltä on nyt voi muuttua ymmärrykseksi vanhempien järkevää ratkaisua kohtaan ja jossa ehkä toimisi itsekin samoin omien lastensa kohdalla.
Ruikuttaminen ja syyttely ei johda mihinkään,. Vanhempasi ovat jaksaneet sinun tempauksia ja riehumisia, niin hieman malttia nyt heidän arvostelussaankin. Muista, ettet jää heidän luoksensa lopuksi ikääsi asumaan ja ihana täysihoitolaelämä päättyy ekaaan, omaan kämppääsi muuttaessasi
Kukaan ei halua olla oman elämänsä pahis. AP et sinäkään suostuisi kuuntelemaan kaikkea sitä vääryyttä, mitä olet tehnyt vaan puolustelisit sitä todennäköisemmin samalla tavalla.
Yksi viisauden merkki on se, että osaa puhua toisille sillä tavalla, kuin he älyllisesti ja tunteellisesti kykenevät kuuntelemaan. Jos muut eivät koskaan kuuntele sinua, et todennäköisesti ole yhtä viisas ja älykäs kuin kuvittelet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ikinä valita vanhemmilleni lapsuuttani, vaikka valittamisen aihetta todellakin olisi.
Oon vain hiljaa, koen, ettei siitä olis mitään hyötyä. Ollutta ja mennyttä.
N47
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Kun hakee selityksiä ongelmilleen antaa lapsuus mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta vanhempiaan. Tuntuu lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet vanhempien sortamisen piikkiin.
Ja se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.Kyllä kasvatuspuutteet ja niiden seuraukset on hyvä tiedostaa. Kasvatus on tietynlainen ohjelmointi. Jos ohjelmoit tietokoneen toimimaan tietyllä tavalla, se toimii juuri sillä tavalla. Tarvitaan aika paljon päivityksiä eli tietoa, elämänkokemuksia ja oivalluksia, että se alkaakin toimia toisella tavalla. On aika raskas taakka sekin syytellä kaikesta itseään. Monesti syyllistä ei edes ole, vaan asiat vain
Muistikuvat eivät tallennu aivoihimme tietokoneen tiedoston kaltaisena kopiona alkuperäisistä tapahtumainkuluista. Tosiasiassa muistimme on erittäin häiriöherkkä järjestelmä erityisesti omaelämäkerrallisen muistin osalta. Useimmilla meistä on aiheettoman vahva usko siihen, että muistimme kuvaa menneitä tapahtumia objektiivisesti.
Ihmissuhteet ja ihmisten kanssa pärjääminen ei ole alun alkaenkaan erityisen yksinkertaista, kun sitä yrittää tunnelatautuneista lähtökohdista käsin, tulee siitä vieläkin vaikeampaa. Ihmiset ja asiat ovat mitä ovat ja sen kanssa on vaan yritettävä tulla toimeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla millä ajatuksella joku on alapeukuttanut
Ne on niitä katkeria täydellisiä vanhempia, joiden mielestä lasten kuuluu ymmärtää vanhempien ongelmia eikä toisin päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Kun hakee selityksiä ongelmilleen antaa lapsuus mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta vanhempiaan. Tuntuu lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet vanhempien sortamisen piikkiin.
Ja se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.Kyllä kasvatuspuutteet ja niiden seuraukset on hyvä tiedostaa. Kasvatus on tietynlainen ohjelmointi. Jos ohjelmoit tietokoneen toimimaan tietyllä tavalla, se toimii juuri sillä tavalla. Tarvitaan aika paljon päivityksiä eli tietoa, elämänkokemuksia ja oivalluksia, että se alkaakin toimia toisella tavalla. On aika raskas taakka sekin syytellä kaikesta itseään. Monesti syyllistä ei edes ole, vaan asiat vain
Sitä ohjelmointia ei voi päivittää? Joka hetki voi valita mitä ajattelee ja miten toimii. Emme ole ohjelmoituja robotteja vaan meillä on oma tahto ja vapaa valinta päättää, miten toimimme. Huijaamme itseämme alistumalla olosuhteisiin. Elämä ei ole vankila, vaikka aika moni tuntuu niin välillä uskovan.
miten sua on sitten kohdeltu väärin?
Miten vastaan kysymykseesi riippuu siitä oletko jatkuvasti menneissä märehtijä vai oletko vain maininnut asiasta.
Jos ensimmäistä, niin jestas että olet raskas ihminen, jos jälkimmäistä, niin vanhempasi ei osaa käsitellä tunteita.
Ap, anna muutama esimerkki niistä epäreiluuden ja väärinymmärretyksi tulemisen kokemuksista? Siis ihan konkreettisia esimerkkejä, mitä on oikeasti tapahtunut.
Monesti tuollaiset ovat sellaisia kokemuksia, joista on monta eri tulkintaa. Se ei tarkoita, että kokemuksesi oli väärä. Mutta se ei myöskään tarkoita, että vanhempi valehtelee tai vääristelee, kun ei ymmärrä sinun näkökantaasi. Hän on elänyt ihan eri ihmisen elämää tuolloin. Hänellä on eri muistot.
Erikseen ovat sitten sellaiset lapsuuden kokemukset, joissa ei ole mitään tulkinnanvaraa, esim. fyysisen väkivallan uhriksi joutuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskaa tietää sinun haluavan vain ulista ja uhriutua, syyllistää ja syyttää, ja kun se "keskustelu" kerran alkaa, se ei koskaan lopu, koska sinä et tule tyytymään yhtään mihinkään. Et anteeksipyyntöön, etkä mihinkään muuhunkaan. Kukaan ei ihan oikeasti jaksa tuollaisia. Terapia on sinunlaisiasi varten.
Niin, tai voisiko vanhempi ottaa sen vanhemman vastuun ja keskustella aikuiselta aikuiselle miten asiat on? Se ei vaadi paljoa. Parempi lapsen on käsitellä asia äitinsä kanssa kun on vielä elossa, kun sitten äidin hautajaisten jälkeen itkeä asiaa josta olisi vielä halunnut puhua ja joka jäi vaivamaan. Tässä äiti on marttyyri ja todella epäkypsä ihminen.
Toisen tunteista ei voi kantaa vastuuta. Koska ap kokee kokemista, niin asiaa ei voi käsitellä, kyse on hänen päänsä sisällä.
Itselläni juuri käsittelemättömät asiat ovat aiheuttaneet sen etääntymisen. Lapsuus meni valheellisessa kulissielämässä, kun piti myötäillä äidin "täydellinen perhe"-esitystä suoranaisine valheineen. Nykyään meillä ei ole mitään puhuttavaa ja ne vähät velvollisuudesta johtuvat kohtaamiset lähinnä ällöttää.