Lue keskustelun säännöt.
Miksi vanhempi ei halua keskustella mistään negatiivisiksi kokemistani asioista lapsuudessani jos...
06.11.2025 |
...ne liittyvät jotenkin häneen? Siis jos vaikka haluaisin keskustella joistakin semmoisista jutuista millä on ollut negatiivinen vaikutus itseen tai elämääni ja jonka koen johtuneen vanhemman toiminnasta tai vastaavaa.
Esimerkiksi olen yrittänyt tuoda ilmi sitä kokemusta miten lapsuudessa olen tuntenut tulleeni ymmärretyksi väärin ja siten myös kokenut saaneeni epäreilua kohtelua tai joitain asioita mitä en aikuisenakaan ymmärrä miksi vanhempani ovat toimineet kanssani kuten ovat, mutta jos yritän näitä asioita tuoda ilmi, niin esimerkiksi äitini torppaa keskustelut loukkaantumalla ja saattaa vaikka todeta että "niinkö pahoja me ollaan susta oltu?" eli tavallaan kyseenalaistaa vaan sen mun kokemuksen/ syyllistää tai "ei sitä sitten ole missään onnistunut" eli heittäytyy marttyyriksi tai tulee vastaväite kuten " eihän se nyt ihan noin ollut" eli ikäänkuin se miten olen kokenut ei olisi totta, vaikka haluaisin vain voida kertoa ja keskustella siitä että lapsuudessa olen näin tuntenut ja kokenut ja miten se on vaikuttanut muhun.
Kommentit (106)
Ymmärrän sinua ap, mutta kuulostaa siltä että sisäistä rauhaa on turha etsiä äitisi kanssa aiheesta keskustelemalla.
Vertaistukena oma tarinani on se, että jouduin lapsena rikoksen uhriksi ja kun kerroin äidilleni, hän kehotti minua salaamaan asian muulta perheeltä ja totesi että minun ei kannata mennä kertomaan poliisille asiasta. Myöhemmin hän ilmeisesti unohti kokonaan asian tapahtuneen, sillä puhui vastaavista rikoksista tyyliin "en ole koskaan törmännyt kehenkään joka olisi joutunut tämän rikoksen uhriksi".
Muuten äiti on ollut äitinä hyvä, erinomainenkin, mutta tämä asia kyllä painaa mieltäni usein. Olin lapsena valtavan ahdistunut ja häpeissäni asiasta. Äidilleni on turha yrittää puhua aiheesta, sillä hän kieltää täysin tapahtuneen. Olen tehnyt rauhan asian kanssa itsekseni, mutta myönnän, etten enää luota äitini arvostelukykyyn tai kykyyn suojella minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo, aloittaja voisi olla siskoni. Äitihän se syyllinen on koska on nainen.
Maailma ei todellakaan ala meistä, vaan äitisikin on ollut joskus pikkutyttö haaveineen. Ei hän varmaankaan unelmoinut miten murskata lapsensa elämän?
Sinulla lienee isäkin? Hänkö on ajatellut, että jos lyö pajatsoon kaksikymmentäsenttisen, niin se kasvatusvastuu onkin jo siinä? Varpajaiset, sikarit ja konjakit. Tyttäret kunnioittavat huonoakin isää.
En nyt tiedä mitä ikäluokkaa nämä äideistä kritisoivat ovat, mutta oletan, että ovat keski-iän ylittäneitä. Kamala sanoa, mutta ei se sinun äitisi elämä ehkä isäsi rinnalla ollut kovin mukavaa. Paljon jää piiloon asioita lapsilta mitä äiti on joutunut kokemaan. Kysypä niistä avoimista asioista vaikka isältäsi, ja vaikka äitisi kuullen. Tuskin isäsikään ymmärtää mistä puhut.
#äitivihanäkyviin
#ällöäitimyytti#nainenonlapsentasolletypistettyuhri
Vanhempasi tietää mainitsemasi asiat varmasti ja paljon enemmän. Hänen täytyy kieltää ja torjua ne itseltään oman itsensä selviämisen takia. Jos oikein tiukalle ottaa, hän hyökkää sinua vastaan tai jopa kääntää ne sinun syyksi. Hän ei pysty niitä käsittelemään ja siksi torjuu. Hänellä ei ole tietoa, taitoa, ymmärrystä tai resursseja nähdä omia virheitään. Sanon tämän omakohtaisesta kokemuksesta sekä lapsena että äitinä.
Kuulehan ap, minäkin olin osittain samassa tilanteessa ja otin esille kaikenlaista lapsuudestani mutta sitten hyssykät sentään! Pistin suuni visusti suppuun kun pääsin perille vanhempieni lapsuudesta ja etenkin isovanhempieni elämästä.
Ei hyvää päivää, tämä suomalainen luterilainen kulttuuri ennenmuinoin, mistä se on oikein ilmaantunut? Paranin kun hylkäsin sen totaalisesti ja otin mallia naapurimaasta. Tsemppiä vaan!
Vierailija kirjoitti:
Koska hän ei tule koskaan ymmärtämään sinua etkä sinä häntä. Hän ei koe kohdelleensa sinua epäreilusti. Ainoa keino saada jonkinlainen yhteys välillenne olisi mennä terapiaan tai ottaa keskusteluun mukaan joku henkilö, joka puhuisi sekä sinun että äitisi kieltä.
Kun aikaa kuluu ja vanhenet, et enää pidä niin metkityksellisenä lapsuuden tapahtumia elleivät ne olleet traumaattisia. Sinulla alkaa olla oma elämä, omat elämönkokemukset ja hyviksi havaitut arvot ja tavat elää. Luota siihen.
Ei ne lapsuuden kokemukset muutu merkityksettömiksi. Ne jää edelleen eloon ja tunkee väliin, kun vanhempi alkaa itse tarvita lastensa apua. Tekisi mieli itsekin antaa joskus takaisin sitä, mitä lapsena sai. Se ei tarkoita kauniita sanoja ja hellyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On näköjään ylitsepääsemättömän vaikeaa sanoa omalle lapselleen, että en ole hyvilläni huonoista kokemuksistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Kun hakee selityksiä ongelmilleen antaa lapsuus mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta vanhempiaan. Tuntuu lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet vanhempien sortamisen piikkiin.
Ja se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.
Siis mitä? Itsekö sinä itseäsi lapsena hakkasit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan esittämä keskustelu edellyttäisi, että hänen vanhempansa olisivat käsitelleet taustansa itsensä kanssa. Harvat sitä tekevät, mutta aloittajallakin on siihen mahdollisuus.
Väkinäistä keskustelua hedelmällisempää on itsereflektio, vaikkapa päiväkirjan kirjoittaminen. Sille voi olla täysin rehellinen, eikä kukaan pahoita mieltään, kunhan sisältöä ei suodattamatta julkaise. Suosittelen aloittamaan jo tänään.
Vierailija kirjoitti:
Joo, aloittaja voisi olla siskoni. Äitihän se syyllinen on koska on nainen.
Maailma ei todellakaan ala meistä, vaan äitisikin on ollut joskus pikkutyttö haaveineen. Ei hän varmaankaan unelmoinut miten murskata lapsensa elämän?
Sinulla lienee isäkin? Hänkö on ajatellut, että jos lyö pajatsoon kaksikymmentäsenttisen, niin se kasvatusvastuu onkin jo siinä? Varpajaiset, sikarit ja konjakit. Tyttäret kunnioittavat huonoakin isää.
En nyt tiedä mitä ikäluokkaa nämä äideistä kritisoivat ovat, mutta oletan, että ovat keski-iän ylittäneitä. Kamala sanoa, mutta ei se sinun äitisi elämä ehkä isäsi rinnalla ollut kovin mukavaa. Paljon jää piiloon asioita lapsilta mitä äiti on joutunut kokemaan. Kysypä niistä avoimista asioista vaikka isältäsi, ja vaikka äitisi kuullen. Tuskin isäsikään ymmärtää mistä puhut.
#äitivihanäkyviin
Taas joku mätisäkki tulkitsee Suomen historiaa patriarkaattiteorian valossa. Heillä on kertomus siitä, miten naiset ovat vasta yli sadan vuoden aikana hiljalleen tulleet miesten rinnalle yhteiskuntaa, ja koska tämä ei aina ole sujunut ongelmitta, on kyseessä miesten sisäsyntyinen vihamielisyys ja vallanhalu naisia kohtaan. Tämä on yksinkertaistavaa ja miesvihamielistä. Suomessa naisten osuus työntekijöistä kasvoi huimasti sota-aikana ja sotien jälkeen ja Suomea ei pidetty tasa-arvoisena maana 50-luvulla, kun naiset kävi töissä. Äitinikin, 50-luvulla syntyneenä yksinhuoltana. Isä oli kuka lie, sen tiedon hän vei hautaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Kukaan ei halua olla oman elämänsä pahis. AP et sinäkään suostuisi kuuntelemaan kaikkea sitä vääryyttä, mitä olet tehnyt vaan puolustelisit sitä todennäköisemmin samalla tavalla. Yksi viisauden merkki on se, että osaa puhua toisille sillä tavalla, kuin he älyllisesti ja tunteellisesti kykenevät kuuntelemaan. Jos muut eivät koskaan kuuntele sinua, et todennäköisesti ole yhtä viisas ja älykäs kuin kuvittelet.
Juuri näin. Usein lapset ovat vanhemmilleen tärkeintä mitä on ja aika teflonia saa olla, jos ei kritiikki kasvatusasioissa tuntuisi tosi pahalta. Se ei kerta kaikkiaan ole asia mistä voi keskustella luontevasti. Sinulle vanhempasi eivät varmaan ole maailman tärkein juttu, heille sinä olet.
Ainakin omat vanhemmat teki hyvin selväksi, että kaikilla muilla on paremmat lapset mitä heillä. Jos saisin muuttaa menneisyyttä, niin muuttaisin sitä niin, että joko vanhempani eivät olisi koskaan tavanneet tai että he ei olisi saaneet ollenkaan lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Kun hakee selityksiä ongelmilleen antaa lapsuus mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta vanhempiaan. Tuntuu lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet vanhempien sortamisen piikkiin.
Ja se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.Siis mitä? Itsekö sinä itseäsi lapsena hakkasit?
On vain yhdenlaista väkivaltaa, fyysistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ihmisiä jotka haluaa ja jaksaa puhua tunteista ja menneistä tapahtumista ja miltä ne on tuntunut tai tuntuu vieläkin. Ja sitten on vaan ihmisiä jotka ei jaksa tai osaa puhua tälläisistä asioista. Saman asian inttäminen näistä on aivan turhaa. Asiat ei siitä miksikään muutu tai korkeintaan vaan pahenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska hän ei tule koskaan ymmärtämään sinua etkä sinä häntä. Hän ei koe kohdelleensa sinua epäreilusti. Ainoa keino saada jonkinlainen yhteys välillenne olisi mennä terapiaan tai ottaa keskusteluun mukaan joku henkilö, joka puhuisi sekä sinun että äitisi kieltä.
Kun aikaa kuluu ja vanhenet, et enää pidä niin metkityksellisenä lapsuuden tapahtumia elleivät ne olleet traumaattisia. Sinulla alkaa olla oma elämä, omat elämönkokemukset ja hyviksi havaitut arvot ja tavat elää. Luota siihen.
Ei ne lapsuuden kokemukset muutu merkityksettömiksi. Ne jää edelleen eloon ja tunkee väliin, kun vanhempi alkaa itse tarvita lastensa apua. Tekisi mieli itsekin antaa joskus takaisin sitä, mitä lapsena sai. Se ei tarkoita kauniita sanoja ja hellyyttä.
Niin voit olla iso tyttö, joka tekee omia valintoja, arvioita ja päätöksiä omassa elämässäsi, eli omia vanhempiaan ei ole mikään pakko hoitaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsisti ei omasta mielestään tee virheitä koskaan. En minäkään ole ikinä voinut kommentoida äidilleni mitään negatiivista.
Vierailija kirjoitti:
Oletko koskaan lapsens/teininä riidellyt vanhempiesi kanssa? Ollut eri mieltä ja tuonut sen esiin?
Minä en, meidän perheessä riitely, huutaminen ja huono käytös oli varattu vain vanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla millä ajatuksella joku on alapeukuttanut
Sillä ajatuksella, että ap kitisee koska hänen vanhemmat eivät halua keskustella aloittajan syyllistämisestä. Kaikki on kokeneet lapsena takuulla epäreiluutta kotona että koulussa, se ei muutu miksikään. Aloittaja on se jonka pitäisi nyt ottaa vastuu itsestään eikä syytellä vanhempiaan
Aloittaja, ymmärrän sun tarpeen käsitellä lapsuuden asioita. Nyt olet yrittänyt sitä vanhemman kanssa, mutta se ei ole onnistunut. Joten nyt sun täytyisi käsitellä asia jotenkin muuten, itsesi takia.
Mun toinen vanhempi pystyy puhumaan mun lapsuuden asioista, myös vaikeista. Toinen ei, kieltää ja mitätöi asiat. Ymmärrän, että hän on omassa lapsuudessaan kokenut kovia, ja tämä asioiden kieltäminen ja sivuuttaminen on selviytymiskeino, joka hänellä on säilynyt vanhuuteen saakka. Se tuntuu musta surulliselta, mutta asia on miten on. Suhde on aina ollut aika ohut.
Omien lasten kanssa toimin toisin. Mua saa kyseenalaistaa ja vaikka syyttääkin, kestän sen ja olen valmis pyytämään anteeksi asioita joita mun on syytäkin pyytää anteeksi. Onhan niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska hän ei tule koskaan ymmärtämään sinua etkä sinä häntä. Hän ei koe kohdelleensa sinua epäreilusti. Ainoa keino saada jonkinlainen yhteys välillenne olisi mennä terapiaan tai ottaa keskusteluun mukaan joku henkilö, joka puhuisi sekä sinun että äitisi kieltä.
Kun aikaa kuluu ja vanhenet, et enää pidä niin metkityksellisenä lapsuuden tapahtumia elleivät ne olleet traumaattisia. Sinulla alkaa olla oma elämä, omat elämönkokemukset ja hyviksi havaitut arvot ja tavat elää. Luota siihen.
Ei ne lapsuuden kokemukset muutu merkityksettömiksi. Ne jää edelleen eloon ja tunkee väliin, kun vanhempi alkaa itse tarvita lastensa apua. Tekisi mieli itsekin antaa joskus takaisin sitä, mitä lapsena sai. Se ei tarkoita kauniita sanoja ja hellyyttä.
Uhraat kuitenkin itsesi ja hoidat vanhempasi hautaan ja odotat, että hän viimeisenä hengenvetonaan sanoisi rakastavansa sinua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna jo anteeksi se lapsuutesi. Olet jo iso tyttö.
Kun hakee selityksiä ongelmilleen antaa lapsuus mahdollisuuden syyttää elämän monimutkaisuudesta ja epäreiluudesta vanhempiaan. Tuntuu lohduttavalta laittaa omat heikkoudet ja epävarmuudet vanhempien sortamisen piikkiin.
Ja se oli julmaa muutama vuosi sitten itsekin tajuta, että omaa vikaa ne omat teot ovat. Ei siinä mikään muu auttanut.Siis mitä? Itsekö sinä itseäsi lapsena hakkasit?
On vain yhdenlaista väkivaltaa, fyysistä?
Ai sinä siis nimittelit ja soimasit itseäsi ja vertailit, miten naapurin Minna ja Liisa on joka asiassa sinua parempia. Miksi teit noin?
Just, anteeksi lapseni, että olet joutunut kestämään elämässäsi epätäydellisyyttä ja pettymyksiä eikä sulla ole ollut koko ajan kivaa.