Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Vierailija kirjoitti:

Alkakaa täällä sitten neuvoa muitakin jotka kirjoittavat vaikeasta tilanteestaan. Täällä melkein jokainen viesti on surullinen niin kyllä teillä täällä olisi työtä vastailla jokaiselle ja tietää hänen elämänsä asiat paremmin kuin hän itse tietää. Siinä vasta olisikin työsarkaa. 

Niinhän on joku neuvonutkin tänään, nuo työväenopistot ja kahvittelut. Eli mitä tarkoitat?

Tämä työttömänä olo ahdistaa. En enää tiedä mitä voisin tehdä. 

Kyllä se vaan pitää paikkansa, että veri on vettä sakeampaa. Kun ois edes yksikin sisarus kenelle soittaa, ei mitkään kahvitellut tuntemattoman kanssa sitä korvaa mitenkään. Haluaisin kuulua johonki sukuun tai perheseen, sillon en kokisi yksinäisyyttä vaikks yksin asunkin.

Vierailija kirjoitti:

Kun saisi nukkua ikiuneen se olisi toiveeni.

Maailma on epäoikeudenmukainen toiset joutuvat nukkumaan ikiuneen, vaikka haluaisivat elää. Ja toiset taas toivoo pääsevänsä ikiuneen - tasan ei käy onnen lahjat... 🥲!!! 

Vierailija kirjoitti:

"Sinä tarvitset apua. Pääset nuorena vielä helpommin avun piiriin. Älä heitä koko elämääsi hukkaan joidenkin tapahtumien vuoksi. Käy terapeutilla tai sairaanhoitajalla puhumassa, että tarvitset apua. On paljon keinoja purkaa pahaa oloa ja vanhoja traumoja, mutta jollei niitä pura, ne kasvavat ja suurenevat ja lopulta olet niiden vanki. Elämäsi meni siihen. Hukkaan. Hae apua. Minä sain avun lapsuudessa kokemaani heittellejättöön ja narsistiäidin pahoinpitelyyn, mutta turhan monta vuotta kärsin, ennen kuin hain apua"

 

Miten tämä onnistuu jos en halua mitään kelan B-lausuntoa, koska en ole sairas. Voin kokea vaikeita tunteita välillä, mutta silti minä en täytä edes masentuneen kriteereitä. Ja jos minulla ei ole diagnoosia niin kela ei myönnä terapiaa. En voi tavallaan itsestäni sairasta tehdä vaan saadakseni ns kelan terapiaa. 

Ymmärrän ajatuksenne, mutta näin täällä on vaan hyvätuloisten mahdollisuus saada terapiaa itse maksaen. Muiden pitäisi koko elämänsä kertoa ja tavallaan suostua siihen kaikkeen ja diagnosointiin, että saisi kelan terapiaa ja minä en halua lähteä siihen. Silti minulla ei ole omakustanteisesti mitenkään varaa maksaa terapiaa. Näin tämä kaikki on yhtälö mitä en pysty selvittämään. En halua miksikään kelan orjaksi tässä asiassa, mutta samalla en pysty maksamaan terapiaa itse ainakaan kokonaan. Näin, vaikka tarkoitatte hyvää niin ei nämä asiat vaan oikein onnistu. Täällä päin ei myöskään ole oikeastaan halvempaa paikkaa tms mihin mennä puhumaan. 

Sitten ei oikein jää muuta vaihtoehtoa kuin että pärjäät " omin avuin" tässä elämässä!!

Täällä on jolloin pakkomielle neuvomiseen. Toisen elämään puuttumista vaikka siitä ei mitään tiedä. Varmaan on käyty joku SPRn ystäväkurssi ja nostetaan itsensä pyhäksi auttajaksi jokaiselle yksinäiselle. 

Sitä sanotaan empaattisuudeksi

Olis kiva kirjotella sähköpostia jonku kans. Seki riittäis, että sais jakaa ajatuksia jonku kanssa. Tänne ei voi laittaa mitään osotteita, mutta mihin vois?

Vierailija kirjoitti:

Olis kiva kirjotella sähköpostia jonku kans. Seki riittäis, että sais jakaa ajatuksia jonku kanssa. Tänne ei voi laittaa mitään osotteita, mutta mihin vois?

Mä en tiedä enkä osaa tuollaisessa auttaa, mutta minulle jo tämä ketju oli aluksi tosi kiva kun tässä jaettiin arkisia ajatuksia ja tekemisiä (ja tekemättä jäämisiä). Sellaista arkista höpinää pussilakanoista, kaalikeitoista ja ripustuskoukuista. Sellaista kevyttä hyväntuulen ajatustenvaihtoa josta sai tavallaan vertaistukea tai ehkä pikemminkin muistutusta siitä millaista se muidenkin elämä on ja samalla sitten tunsi taas kuuluvansa edes yhteen joukkoon. Itse olen ollut yksinäinen niin pitkään, että ihan tuollainenkin anonyymi "yhteydenpito" oli tosi ihana juttu. Ketjua oli kiva tulla lukemaan joka päivä eli samalla sai päiväänsä yhden kivan rutiinin.

Vierailija kirjoitti:

Sitä sanotaan empaattisuudeksi

Ei vaan tekoempaattisuudeksi. Luullaan että tiedetään toisen elämästä vaikkei tiedetä mitään ja tuputetaan opeteltuja neuvoja ja sitten vielä marttyroidaan kun apu ei kelpaa.

Yksinäisyys on ollut läsnä koko aamupäivän, istun ja katon tv;tä, kukaan ei kaipaa minua minnekkään. Jos ostais itselle hyvää ruokaa, hemmottelis itseänsä tässä monivuotisessa synkkyydessä johon olen vajonnut lopulllisesti.

Mä luulen, että monelle yksinäiselle olisi avuksi vanhan ajan kirjekaveri.

On tosi kivaa kirjottaa ja saada kirje. Sisko asuu kaukana, mailit kulkee, mutta kirjoitellaan harvakseen kirjeitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on ollut läsnä koko aamupäivän, istun ja katon tv;tä, kukaan ei kaipaa minua minnekkään. Jos ostais itselle hyvää ruokaa, hemmottelis itseänsä tässä monivuotisessa synkkyydessä johon olen vajonnut lopulllisesti.

Sama on käynyt mullekin ja jotenkin nyt muutaman viime viikon aikana on alkanut tuntumaan, että yksinäisyys on saanut aikaan peruuttamattoman ja pysyvän vahingon. Pitkään oli niin, etten tuntenut mitään enkä noteerannut yksinäisyyttänikään mitenkään koska sen sietäminen oli helpointa niin. Ettei ajattele eikä huomioi ollenkaan, on vaan. Sekin aika oli ja meni jo aikaa sitten, kun surin yksinäisyyttäni ja etenkin jälkeenpäin ajateltuna myös yritin helpottaa sitä melko kyseenalaisinkin keinoin. Mikään ei vaan muuttanut tilannetta enkä tiedä voiko sitä positiivisena asiana edes ajatella, että varmaan ei yksikään kivi jäänyt kääntämättä. Järkevää se ei ainakaan ollut.

Mutta niin, tämä nykyinen olo. Toisaalta olen surullinen mutta enemmänkin hirveän vihainen ja lannistunut. Kiroilen ääneen aivan hirveästi ja tuo on outoa koska en koskaan ollut kiroilija. Nyt niitä kirosanoja tulee pötköön ja oikeastaan kaikkeen eka reaktio on v***u koska jos jonkinlaista vastoinkäymistä riittää. Isompaa ja pienempää ja sietokyky niihin on pyöreä nolla. Ei vaan jaksa yhtään sellaistakaan, että kahvikuppi kolahtaa tiskipöydän reunaan tai voiveitsi putoaa lattialle. Tai että näppäilee väärin. Saati sitten suurempaa. Yhtä noitumista vaan kaikki ja sekin ärsyttää koska se en ole minä vaan se millaiseksi olen tullut. Eikä mikään muukaan ole sellaista mikä olisi minua, omannäköistä. Peilikuvassakin on joku aivan vieras ihminen ja kaikki tuntuu vieraalta, ihan kuin olisin vankina jonkun muun ihmisen elämässä. Mikään ei huvita eikä kiinnosta, puolitekoisia projekteja on pitkin ja poikin ja sekin vaan ärsyttää kun mistään ei tule valmista eikä mieleistä, siksi ne jää kesken. Anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on ollut läsnä koko aamupäivän, istun ja katon tv;tä, kukaan ei kaipaa minua minnekkään. Jos ostais itselle hyvää ruokaa, hemmottelis itseänsä tässä monivuotisessa synkkyydessä johon olen vajonnut lopulllisesti.

Onko muilla samaa, että ihmisten puhe telkkarissa (esim maikkarin aamu) ärsyttää niin ettei sitä vaan kestä katsoa eikä kuunnella. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkakaa täällä sitten neuvoa muitakin jotka kirjoittavat vaikeasta tilanteestaan. Täällä melkein jokainen viesti on surullinen niin kyllä teillä täällä olisi työtä vastailla jokaiselle ja tietää hänen elämänsä asiat paremmin kuin hän itse tietää. Siinä vasta olisikin työsarkaa. 

Niinhän on joku neuvonutkin tänään, nuo työväenopistot ja kahvittelut. Eli mitä tarkoitat?

Nämä neuvojat kuvittelee keksineensä jotain uutta ja suunnilleen pyörän uudelleen, vaikka todellisuudessa suurin osa yksinäisistä on kokeillut jo tuota kaikkea ja paljon muutakin, mennyt pois mukavuusalueeltaan ja ollut aktiivinen. Silti lopputulos on se, että on yhä edelleen yksinäinen.

Loputtomiin ei kukaan jaksa eikä halua hakata päätään seinään vaan jossain vaiheessa sitä on vaan pakko ymmärtää antaa olla. Siitä huolimatta yksinäisyydestä ei tule sen helpompaa sietää eikä se lakkaa aiheuttamasta kaikenlaista ei-toivottua seurausta. Oikeastaan päinvastoin koska silloin tietää, ettei siitä pääse pois vaikka tekisi itse mitä koska se vaatisi myös sen, että edes yksi ihminen tulisi puolitiehen vastaan.

Sellainen ihme tietenkin voi tapahtua koska vain, mutta mikä on sen todennäköisyys kun niin ei ole käynyt koskaan aiemminkaan? Toivossa on pidemmän päälle hirveän raskas elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on ollut läsnä koko aamupäivän, istun ja katon tv;tä, kukaan ei kaipaa minua minnekkään. Jos ostais itselle hyvää ruokaa, hemmottelis itseänsä tässä monivuotisessa synkkyydessä johon olen vajonnut lopulllisesti.

Onko muilla samaa, että ihmisten puhe telkkarissa (esim maikkarin aamu) ärsyttää niin ettei sitä vaan kestä katsoa eikä kuunnella. 

Mua ärsyttää instagramin hempeilyvideot perheittensä kanssa olevista julkkiksista. Eihän niitä tarviis kattoo. Olen niin yksinäinen ja vihainen tilanteestani, että toivon jo toisille ihmisille pahaa. Ei tää ole normaalia enää, tiedän sen, välillä mietin itsemurhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on ollut läsnä koko aamupäivän, istun ja katon tv;tä, kukaan ei kaipaa minua minnekkään. Jos ostais itselle hyvää ruokaa, hemmottelis itseänsä tässä monivuotisessa synkkyydessä johon olen vajonnut lopulllisesti.

Onko muilla samaa, että ihmisten puhe telkkarissa (esim maikkarin aamu) ärsyttää niin ettei sitä vaan kestä katsoa eikä kuunnella. 

Mua ärsyttää instagramin hempeilyvideot perheittensä kanssa olevista julkkiksista. Eihän niitä tarviis kattoo. Olen niin yksinäinen ja vihainen tilanteestani, että toivon jo toisille ihmisille pahaa. Ei tää ole normaalia enää, tiedän sen, välillä mietin itsemurhaa.

Olen tuo lainaamasi ja tiedän tunteen. Ei ole normaalia ei ja samalla tapaa on ajatuksissa im aina välillä ja aina aiempaa useammin. Ei tässä tällaisessa elämässä vaan ole mitään mieltä. Olisi edes erakkoluonteinen ihminen mutta ei natsaa sekään vaikka pikkuhiljaa sitä jonkinsortin ihmisvihaajaksi tuntuukin muuttuvan.

Ihan täysin sen ymmärrän ettei kukaan enää halua tällaisen kanssa tutustuakaan, mutta en minä tällainen ennen ollut. Ihan uusia ja epätoivottuja ominaisuuksia nämä on että olen näin vihainen, surullinen ja katkera. Lisäksi tuntuu, ettei enää osaa puhua edes niitä paria sanaa kaupan kassalla normaalisti tai kirjoittaa tänne palstalle vaan sanajärjestystä saa ihan hakemalla hakea ja miten mikäkin sana taipuu. Joku saakelin muistisairaus tästä vielä puuttuukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on ollut läsnä koko aamupäivän, istun ja katon tv;tä, kukaan ei kaipaa minua minnekkään. Jos ostais itselle hyvää ruokaa, hemmottelis itseänsä tässä monivuotisessa synkkyydessä johon olen vajonnut lopulllisesti.

Onko muilla samaa, että ihmisten puhe telkkarissa (esim maikkarin aamu) ärsyttää niin ettei sitä vaan kestä katsoa eikä kuunnella. 

Mua ärsyttää instagramin hempeilyvideot perheittensä kanssa olevista julkkiksista. Eihän niitä tarviis kattoo. Olen niin yksinäinen ja vihainen tilanteestani, että toivon jo toisille ihmisille pahaa. Ei tää ole normaalia enää, tiedän sen, välillä mietin itsemurhaa.

Mä en ole somessa ollenkaan, mutta ärsyyntymiseen riittää ihan netin selaaminen kun näkee otsikoita kuinka jollakin julkkiksella on ihania uutisia ja tulee vauvaa, mennään kihloihin ja naimisiin tai on tavattu uusi rakas tai ollaan muuttamassa yhteen.

Toivossa on pidemmän päälle hirveän raskasta elää.

Tosin sen olen huomannut että kun ei enää jaksa eikä ole sitä toivoa(kaan) niin siinä meni elämänhalukin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys on ollut läsnä koko aamupäivän, istun ja katon tv;tä, kukaan ei kaipaa minua minnekkään. Jos ostais itselle hyvää ruokaa, hemmottelis itseänsä tässä monivuotisessa synkkyydessä johon olen vajonnut lopulllisesti.

Onko muilla samaa, että ihmisten puhe telkkarissa (esim maikkarin aamu) ärsyttää niin ettei sitä vaan kestä katsoa eikä kuunnella. 

Mua ärsyttää instagramin hempeilyvideot perheittensä kanssa olevista julkkiksista. Eihän niitä tarviis kattoo. Olen niin yksinäinen ja vihainen tilanteestani, että toivon jo toisille ihmisille pahaa. Ei tää ole normaalia enää, tiedän sen, välillä mietin itsemurhaa.

Mä en ole somessa ollenkaan, mutta ärsyyntymiseen riittää ihan netin selaaminen kun näkee otsikoita kuinka jollakin julkkiksella on ihania uutisia ja tulee vauvaa, mennään kihloihin ja naimisiin tai on tavattu uusi rakas tai ollaan muuttamassa yhteen.

No helpottaa tuo, että en ole yksin näitten kateellisten ja vihamielisten ajatusten kanssa, kait tää liika yksiolo saa  mielen sekaisin.