Verovähennys matkakuluista, voiko olla näin?
Aloitin elokuussa uuden työn. Työ on epäsäännöllistä vuorotyötä ja vuorot saan tiedokseni aina viikoksi kerrallaan, viikkoa ennen (eli tämä menee ihan lain mukaan kyllä).
Työmatka on kymmenisen kilometriä. Joihinkin vuoroihin pääsen julkisilla, kaikkiin en. Aamu- ja viikonloppuvuoroihin ei ehdi bussilla. Lisäksi on vuoroja, joiden päättymisaika ei ole etukäteen tiedossa eikä siten tietoa, ehtiikö viimeiseen bussiin.
Soitin verotoimistoon ja kysyin miten toimia oman auton käytön vähennysten suhteen. Sain ohjeen laskea jälkikäteen ne päivät, joina omaa autoa piti käyttää ja lisätä nämä erikseen matkakuluksi bussikortin päälle. Siis matkakulu 1 bussikortti 60 euroa/kk, matkakulu 2 xx määrä päiviä x 20 km/vuosi.
Nyt esim. tässä syyskuussa olisi ollut kolme sellaista päivää, joihin pääsisin bussilla. Etukäteen en tätä tiennyt. Tästä hyvästä saan tuon 60 euron vähennyksen. Toki omavastuu on niin korkea vuodessa että todellisuudessa tällä ei paljon väliä ole, mutta silti tuntuu omituiselta. Todellisuudessa tietenkin kuljen autolla enkä mitään bussikorttia osta. Jossain toisessa kuussa voi olla niin, että pääsisin kaikkiin vuoroihin bussilla mutta tätäkään en vielä voi tietää. Eli jos ostaisin bussikortin, se pitäisi joka tapauksessa tehdä sokkona tietämättä onko sille mitään käyttöä.
Olenko ainoa jonka mielestä tämä on älytöntä?
Kommentit (6)
Aivan turha sinun on edes hakea niitä, jos nuo elokuusta alkavat ovat ainoat työmatkavähennyksesi tältä vuodelta, koska omavastuu on 900 € ja vaikka hakisit kaikki työpäivät oman auton mukaan niin et siltikään pääse edes lähelle sitä.
20 km/tpv * 21,5 tpv/kk * 5 kk * ,028 €/km = 602 €
Eli ihan turhaan mietit ja räknäät, jätät vain hakematta ja sillä hyvä.
Työmatkoista ei pitäisi saada minkäänlaista hyvitystä veronmaksajien rahoista.
Vierailija kirjoitti:
Aivan turha sinun on edes hakea niitä, jos nuo elokuusta alkavat ovat ainoat työmatkavähennyksesi tältä vuodelta, koska omavastuu on 900 € ja vaikka hakisit kaikki työpäivät oman auton mukaan niin et siltikään pääse edes lähelle sitä.
20 km/tpv * 21,5 tpv/kk * 5 kk * ,028 €/km = 602 €
Eli ihan turhaan mietit ja räknäät, jätät vain hakematta ja sillä hyvä.
Mikäli kysyjä on ollut alkuvuoden työttömänä tai vanhempainvapaalla, omavastuu on pienempi. Lainaus on vero.fi sivulta
Jos olet ollut osan vuotta työttömänä, matkakulujen omavastuu on pienempi. Jokainen täysi työttömyyskorvauskuukausi (= 21,5 korvauspäivää) pienentää omavastuuta 80 euroa. Omavastuu on kuitenkin vähintään 160 euroa. Verohallinto laskee myös työttömänä olleen omavastuuosuuden, joten älä vähennä omavastuuta itse, kun ilmoitat matkakuluja.
Myös vanhempainvapaa pienentää matkakulujen omavastuuta 80 euroa jokaiselta täydeltä vanhempainrahakaudelta. Lue lisää työttömän tai vanhemman matkakuluista.
Vierailija kirjoitti:
Aivan turha sinun on edes hakea niitä, jos nuo elokuusta alkavat ovat ainoat työmatkavähennyksesi tältä vuodelta, koska omavastuu on 900 € ja vaikka hakisit kaikki työpäivät oman auton mukaan niin et siltikään pääse edes lähelle sitä.
20 km/tpv * 21,5 tpv/kk * 5 kk * ,028 €/km = 602 €
Eli ihan turhaan mietit ja räknäät, jätät vain hakematta ja sillä hyvä.
On minulla siis toki kesäkuun loppuun matkakulut aiempaan työpaikkani ja omavastuu ylittyy kyllä.
Itse laitan erityisalojen matkakorvaukset niin ei ole omavastuuta. Ihan julkisen kulkuneuvon mukaan lipun hintojen mukaan.
Ihan turhaan mietit kun jää alle omavastuun jokatapauksessa