Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Samuli Putro telkassa. Hänellä on loistavia sanoituksia. Viisas, vaatimaton mies.

Tapailin 20-vuotiaana vanhempaa miestä. Mies oli viiskymppinen. Uskon tähän vaikuttaneen se että minulla ei ollut rahaa eikä joskus asuntoakaan. Jouduin raiskatuksi 15-vuotiaana ja se käytännössä pilasi tuon vaiheen elämästäni.

Tapailin siis useamman vuoden miestä joka alkoikin sitten olemaan liian riippuvainen minusta. Hän ilmestyi kotini parkkipaikalle kyttäämään, vahti milloin olen watsapissa ja soitteli minulle pilapuheluita vain kuullakseen ääneni. 

Mies käytti minua seksuaalisesti hyväkseen. Tajusin kunnolla tämän vasta kun pääsin hänestä irti. Hän mm juotti minua humalaan ja koska olin päihtymisen takia heikossa hapessa, hän sai toteuttaa fantasioitaan kehollani. 
Mies oletti että koska antoi minulle rahaa, teen mitä vain.

Uskon minulla olleen hänen suhteensa oikea tuntuma alusta asti. Pelkäsin vain että jos en näe häntä, hän tekee jotain minulle tai perheelleni. Sellainen sairas dynamiikka. Käytännössä annoin hänen käyttää itseäni hyväksi ja se kyllä jätti uudet traumat.

Ettei jää näin synkäksi, nykyään olen erossa tuosta tyypistä. Ikää 28 ja terveessä parisuhteessa. Kaiken kukkuraksi opiskelen insinööriksi! :)

Vierailija kirjoitti:

Tapailin 20-vuotiaana vanhempaa miestä. Mies oli viiskymppinen. Uskon tähän vaikuttaneen se että minulla ei ollut rahaa eikä joskus asuntoakaan. Jouduin raiskatuksi 15-vuotiaana ja se käytännössä pilasi tuon vaiheen elämästäni.

Tapailin siis useamman vuoden miestä joka alkoikin sitten olemaan liian riippuvainen minusta. Hän ilmestyi kotini parkkipaikalle kyttäämään, vahti milloin olen watsapissa ja soitteli minulle pilapuheluita vain kuullakseen ääneni. 

Mies käytti minua seksuaalisesti hyväkseen. Tajusin kunnolla tämän vasta kun pääsin hänestä irti. Hän mm juotti minua humalaan ja koska olin päihtymisen takia heikossa hapessa, hän sai toteuttaa fantasioitaan kehollani. 
Mies oletti että koska antoi minulle rahaa, teen mitä vain.

Uskon minulla olleen hänen suhteensa oikea tuntuma alusta asti. Pelkäsin vain että jos en näe häntä, hän tekee jotain minulle tai perheelleni. Sellainen sairas dynamiikka. Käytännössä annoin hänen käyttää itseäni hyväksi ja se kyllä jätti uudet traumat.

Ettei jää näin synkäksi, nykyään olen erossa tuosta tyypistä. Ikää 28 ja terveessä parisuhteessa. Kaiken kukkuraksi opiskelen insinööriksi! :)

Hieno homma, että asiat on nyt kunnossa

Tapasin keski iässä siis 40+ päällisin puolin minun mittapuullani kivan näköisen, pitkän, itsestään huoltapitävän miehen joka kerrankin (pitkästä aikaa), moneen muuhun verraten ei vaikuttanut pelimieheltä. Oli mukava treffata miestä joka a) ei puhu päälle ja keskeytä kokoajan b) ei kehu itseään eikä puhu kokoaikaa itsestään. Ajattelin jopa että WAU, voisko oikeesti tästä tulla jotain. Varmaan neljän sinkkuvuoteni aikana hän oli ainoa johon ihastuin oikeasti.

Hän oli juuri eronnut, tullut jätetyksi, ex oli etdinyt uuden miehen, riitainen eroja tiesin sen olevan riski, muuta koska meillä synkkasi hyvin ja hänkin taisi ihastua minuun heti, jatkoimme tapailua. 

No, hyvin nopeasti huomasin kuinka päädyin rooliin, jossa vedän häntä ja koko suhdetta perässä ja olen hiukan passiivisen suhteen organisaattori, promoottori ja osin taloudellinenkin mahdollistaja. Vaikka hän kyllä sanoi tykkäävänsä minusta, kertoi ikäväivänsä ja näyttikin minulle fyysisiä hellyydenosoituksia. Ymmärrän kyllä että juuri pitkästä liitosta eronneena ei voi tuntea kovin syvällisiä OIKEITA tunteita noin pian. 

Mutta ajan saatossa asetelma meni siihen että olen hänen terapeutti, itsetunnon kohottaja, tietenkin vain laastari, mielialan kohottaja, paapoja, paijaaja, silittelijä, hänen seksuaalisten tarpeittensa hyvin nopea tyydyttäjä. Tajusin myös että hän on taloudellisesti ihan pa emmekä voi tehdä hänen kanssaan juuri mitään arkea kummempaa, ei edes voitu käydä ulkona syömässä vk loppuna ellen minä sanonut että haluan mennä ja minä maksa. Ja vaikka minulla oli rahaa käytössä (olen hyvä palkkainen) mutta ei se ole oikein että minä kustannan seurustelusuhteessa lähes joka kerta kahvilaostokset tai lounaat tai sitten syömme vaan kotona.

Hän ei antanut minulle mitään emotionaalista vastinetta. Ainoastaan ihan mukavaa seuraa (ensimmäiset 6 kk), kunnes seurakaan ei ollut enää kivaa. Kuvioon tuli pikkuhiljaa vitsailun varjolla sovinistisuus joka muuttui jossain yhteyksissä jopa naisia yleisesti halventavaksi ja todella vähätteleväksi puheeksi, jota en ollut aiemmin kuullut kenenkään läheiseni suusta. Muutaman kerran olin jopa suorastaan järkyttynyt niistä sammakoista hänen suustaan, koska sanat olivat äärimmäistä vähättelyä ja vihaa. Hänestä kuoriutui aikuislapsi jonka nuoriudenaikaiset traumat puski kaiken muun stressin päälle, hän alkoi voimaan huonosti ja se näkyi ja kuului.

Olen haaveillut aina mielestä joka on terveitsetuntoinen, ei ali eikä ylikorostunut. Joka osaa ja pystyy näkemään, kuulemaan ja reagoimaan kumppaninsa tunteisiin ja tahtotilaan. Näkee asioita toistenkin näkökulmasta ja antaa suhteelle jotain positiivista eikä vain ota itsekeskeisesti ns rusinoita pullaasta.  En tarvitse mitään pikkuprinsessatyyppistä jatkuvaa huomiointia ja tunnekeskustelua enkä draamaa, muuta tasapaino pitää suhteessa olla ja molempien pitää tuoda suhteelle eteenpäin viemistä,  jatkumoa,  eikä niin että mies on kuin koiranpentu hoidossa luonani (tai koko suhteessa). 

Harmi. 

Ei oo ollu miestä 20 vuoteen eikä varmaan enää koskaan tule olemaankaan. En edes enää tunne mitään ketään kohtaan, lääkkeet tehneet tunteettomaksi.

Töistä tulin. Kävin puuilossa, nyt hesessä istun. Yksinäinen ilta ja viikonloppu. Huomenna lähden mökille. Ostin moottorosahan ja sitä pitää testata ja pjita tehdä. 

Jokaiselle naiselle toivon loppuelämän kestävää täydellistä yksinäisyyttä ja kurjuutta.  Sen sijaan omalle sukupuolelleni toivon pelkkää hyvää ja muistakaa miehet: yhdessä olemme voimakkaampia, naisista ei ole meille mitään vastusta kunhan vain teemme yhteistyötä!

Harmi, että mies ei ymmärtänyt, että sinä tai muutkaan naiset ette ole edes tuon arvoisia!

tutustuin naiseen joka seurusteli narsistin kanssa, mies löi ja alisti naista. nainen pyysi apua minulta.

autoin, loin naiseen itseluottamusta, nainen erosi miehestä ja lopulta lähti varatun miehen matkaan.

entäs minä? minulle puhuttiin kuinka ollaan rakastajaa vailla, tarjouduin tehtävään, vaan nainen ei lopulta lähtenyt kanssani edes kahville.  vaan lähti varatun miehen matkaan.  Olin vain laastari 2 vuoden ajan. en saanut mitään vastavuoroisuuden tunnetta naiselta. Nainen vaan nautti huomiosta jota sai minulta.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hartola on pieni paikkakunta, mutta siellä näkyy häiriköitä olevan muitakin kuin tämä ajojahdin kohde. 

Onko uutisissa ollut juttuja? 

Arja Alhokin on sieltä...

Vierailija kirjoitti:

Tapasin keski iässä siis 40+ päällisin puolin minun mittapuullani kivan näköisen, pitkän, itsestään huoltapitävän miehen joka kerrankin (pitkästä aikaa), moneen muuhun verraten ei vaikuttanut pelimieheltä. Oli mukava treffata miestä joka a) ei puhu päälle ja keskeytä kokoajan b) ei kehu itseään eikä puhu kokoaikaa itsestään. Ajattelin jopa että WAU, voisko oikeesti tästä tulla jotain. Varmaan neljän sinkkuvuoteni aikana hän oli ainoa johon ihastuin oikeasti.

Hän oli juuri eronnut, tullut jätetyksi, ex oli etdinyt uuden miehen, riitainen eroja tiesin sen olevan riski, muuta koska meillä synkkasi hyvin ja hänkin taisi ihastua minuun heti, jatkoimme tapailua. 

No, hyvin nopeasti huomasin kuinka päädyin rooliin, jossa vedän häntä ja koko suhdetta perässä ja olen hiukan passiivisen suhteen organisaattori, promoottori ja osin taloudellinenkin mahdollistaja. Vaikka hän kyllä sanoi tykkäävänsä minusta, kertoi ikäväivänsä ja näyttikin minulle fyysisiä hellyydenosoituksia. Ymmärrän kyllä että juuri pitkästä liitosta eronneena ei voi tuntea kovin syvällisiä OIKEITA tunteita noin pian. 

Mutta ajan saatossa asetelma meni siihen että olen hänen terapeutti, itsetunnon kohottaja, tietenkin vain laastari, mielialan kohottaja, paapoja, paijaaja, silittelijä, hänen seksuaalisten tarpeittensa hyvin nopea tyydyttäjä. Tajusin myös että hän on taloudellisesti ihan pa emmekä voi tehdä hänen kanssaan juuri mitään arkea kummempaa, ei edes voitu käydä ulkona syömässä vk loppuna ellen minä sanonut että haluan mennä ja minä maksa. Ja vaikka minulla oli rahaa käytössä (olen hyvä palkkainen) mutta ei se ole oikein että minä kustannan seurustelusuhteessa lähes joka kerta kahvilaostokset tai lounaat tai sitten syömme vaan kotona.

Hän ei antanut minulle mitään emotionaalista vastinetta. Ainoastaan ihan mukavaa seuraa (ensimmäiset 6 kk), kunnes seurakaan ei ollut enää kivaa. Kuvioon tuli pikkuhiljaa vitsailun varjolla sovinistisuus joka muuttui jossain yhteyksissä jopa naisia yleisesti halventavaksi ja todella vähätteleväksi puheeksi, jota en ollut aiemmin kuullut kenenkään läheiseni suusta. Muutaman kerran olin jopa suorastaan järkyttynyt niistä sammakoista hänen suustaan, koska sanat olivat äärimmäistä vähättelyä ja vihaa. Hänestä kuoriutui aikuislapsi jonka nuoriudenaikaiset traumat puski kaiken muun stressin päälle, hän alkoi voimaan huonosti ja se näkyi ja kuului.

Olen haaveillut aina mielestä joka on terveitsetuntoinen, ei ali eikä ylikorostunut. Joka osaa ja pystyy näkemään, kuulemaan ja reagoimaan kumppaninsa tunteisiin ja tahtotilaan. Näkee asioita toistenkin näkökulmasta ja antaa suhteelle jotain positiivista eikä vain ota itsekeskeisesti ns rusinoita pullaasta.  En tarvitse mitään pikkuprinsessatyyppistä jatkuvaa huomiointia ja tunnekeskustelua enkä draamaa, muuta tasapaino pitää suhteessa olla ja molempien pitää tuoda suhteelle eteenpäin viemistä,  jatkumoa,  eikä niin että mies on kuin koiranpentu hoidossa luonani (tai koko suhteessa). 

Harmi. 

Kunnoliset, tasapainoiset miehet on nelikymppisinä jo varattuja. Kierrätyksessä on lähinnä jotenkin ongelmaisia ja ehkä joku tavallinen. Toivottavasti joku kiva sattuu kohdallesi.

Yksinäiselle sopiva leffa bridget jones, taas tulee. On kyllä huono.

Jankkaus on prseestä