Muita yksinäisiä? Arkisten asioiden jutteluketju.

Työpäivä puolessa. Kylppäri remontissa vielä tän viikon, ens viikolla lomaa. Ei siinä sen kummempaa. Kevät tulee ja naama palaa.

Sairastelin talvella, ja kävin tänään taas seurantalabroissa. Kävelin keskustassa ja mietin, kävisinkö jossain. Kaupunki on pieni, joten valinnanvaraa ei ole ihan liikaa. Tutuksi käyneellä kirpputorilla oli loppuunmyynti, sitä pyörittänyt yhdistys lopettaa, ei heilläkään ole varoja tai mahdollisuuksia jatkaa toimintaa kaikkien näiden leikkausten jälkeen. Tästäkin tuli sellaisella vähän itsekkäällä tavalla melankolinen olo: taas minulla on yksi paikka vähemmän jossa käydä ja vaihtaa ne kolme sanaa tiskin yli. No. Löysin kevääksi takin, ostin pois.

Kahvilan jätin välistä. Sekin maksaa ja lounasaikaan se on aina tosi täysi. Puolensa ja puolensa siinäkin. Toisaalta kiva että ympärillä on puheensorinaa, toisaalta vähän alakuloinen olohan siitä tulee, kun yleensä on se ainoa yksin istuva. Varsinkin kun joku iloisesti jutteleva työ-tai kaveriporukka kysyy että anteeksi, onko tässä vapaata ja minä siihen että tottakai, istukaa vain.

Vierailija kirjoitti:

"Totta kai sinulla on oikeus mielipiteeseesi, eihän muuta ole väitettykään. Mutta viisas keskustelija punnitsee uusia näkökulmia ja tarvittaessa muuttaa mielipidettään. Pitää olla avoin, ei se vanha mielipide välttämättä ole oikea, enää, tai koskaan ollut. Sementoidut mielipiteet ovat tyhmyyden merkki. Monta kertaa elämäni aikana olen muuttanut kantaani saatuani elämänkokemusta tai uutta tietoa keskustellen, lukien etai elämällä. Mutta olkoon. Hei vaan sinulle. Toivon hyvää."

 

Minä en muuta mielipiteitäni täällä olevien viestien perusteella, koska tiedän itse elämäni asiat. Otan vastaan ajatuksia ja en ole koskaan sanonut, ettei viesteihini saisi vastata, mutta jos kantani sanon niin toivon sitäkin kunnioitettavan. Kuin minun täytyy esim kunnioittaa, vaikka ovella käyviä Jehovan todistajia, vaikka en ole edes uskovainen. En minä ala heille inttää, että olette väärässä. Kuuntelen vaan ja toivotan hyvää päivää. Ehkä jotain tälläistä tänne kaipaan. Sitä, että voi kertoa asioistaan ja vaikka joku vastaisi viesteihin niin silti toinen jättäisi asian sikseen jos huomaa, että toinen on jo perustellut asiansa. Ja kunnioittaa toisen näkökulmaa, vaikka ajattelisi toisin. 

 

Minä en kirjoittaisi toiselle esim, että sinun käytöksesi tuhoaa elämäsi yms, koska en voi tietää toisen elämästä täällä sen enempää. Sillä on aina väliä miten asiat kirjoittaa. Minäkin sorrun siihen, että varsinkin jos joku ei ymmärrä minua yhtään niin sitten harmistun itsekin. Myönnän sen. Silti täälläkin voi ajatella, että antaa toisen myös ilmaista mielipiteensä ja jättää asian siihen. Minä ilmaisin kantani ja silti pitää tavallaan yrittää minua väkisin "käännyttää", kun voisi vaan jättää jo asian. Tämä uskonnon esimerkein. 

Eniten minua tavallaan surettaa täällä se, jos tavallaan mikään ei riitä minun puoleltani. Joku toinen on päättänyt kantansa asioihini ja minun on turhaa kirjoittaa mitään, kun se kaikki nähdään vääränä ja tavallaan vaikka kirjoittaisin mitä vaan niin olen väärässä. Minä kuitenkin tiedän elämäni asiat. Ei kukaan muu. Asioista voi kirjoittaa myös, mutta en minä esim uskovalle kirjoittaisi lukuisia viestejä, että olet väärässä niin minun pitäisi hyväksyä hänen ajatuksensa elämästä. Tämä esimerkkinä. Enkä minäkään pahaa muille toivo. Hyvää minä toivon itsekin. 

Sinä itse päätät, haetko ja tarvitko apua, ei kukaan muu. En usko, että muut kirjoittajat halusivat pahaa, he vaan tarjosivat omat näkemyksensä. Mielenterveys on nykyään paljon puhuttu aihe. Silti, kuten totesit, se on edelleen varsinkin pienillä paikkakunnilla leimaava, mikä on väärin. Erilaisia mielenterveyden ongelmia hoidetaan hyvin lääkepainotteisesti. Lääkkeiden sivuvaikutuksiin ei kiinnitetä riittävästi huomiota. Joittenkin  sivuvaikutukset jää pysyviksi, vaikka käytön lopettaa. Viisaasti otit lääkityksen ongelmat esiin. Mitään viisasten kiveä ei asiassa ole. Jos tilanteesta kirjoittaminen auttaa sinua, ei muilla varmaan ole mitään vastaan. 

Minä jaksan vaan elää sillä ajatuksella enää, että ei ole pakko olla täällä, on niin raskasta yksin elää.

Kun menee  liian vaikeaksi, syön purkillisen lääkkeitä ja juon viinaa päälle, sen jälkeen ei tarvii yksinäisyydestä kärsiä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä jaksan vaan elää sillä ajatuksella enää, että ei ole pakko olla täällä, on niin raskasta yksin elää.

Kun menee  liian vaikeaksi, syön purkillisen lääkkeitä ja juon viinaa päälle, sen jälkeen ei tarvii yksinäisyydestä kärsiä. 

Keksitkö mitään asiaa, mikä auttaisi tilanteessa? Jotain vaikka pientäkin, jonka voisit tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä jaksan vaan elää sillä ajatuksella enää, että ei ole pakko olla täällä, on niin raskasta yksin elää.

Kun menee  liian vaikeaksi, syön purkillisen lääkkeitä ja juon viinaa päälle, sen jälkeen ei tarvii yksinäisyydestä kärsiä. 

Keksitkö mitään asiaa, mikä auttaisi tilanteessa? Jotain vaikka pientäkin, jonka voisit tehdä.

Jonkimoinen ihme pitäisi tapahtua, että saisin jonkinlaisen ihmisuhteen, oli se sitten ystävyys, rakkaus, naapuruus, kunhan se olisi jatkuva js pysyvä suhde.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä jaksan vaan elää sillä ajatuksella enää, että ei ole pakko olla täällä, on niin raskasta yksin elää.

Kun menee  liian vaikeaksi, syön purkillisen lääkkeitä ja juon viinaa päälle, sen jälkeen ei tarvii yksinäisyydestä kärsiä. 

Keksitkö mitään asiaa, mikä auttaisi tilanteessa? Jotain vaikka pientäkin, jonka voisit tehdä.

Jonkimoinen ihme pitäisi tapahtua, että saisin jonkinlaisen ihmisuhteen, oli se sitten ystävyys, rakkaus, naapuruus, kunhan se olisi jatkuva js pysyvä suhde.

Löytyisikö sukulaisista joku. Voisitko mennä johonkin harrastukseen, jossa tehtäisi porukalla jotain, noin voisit tutustua ihmisiin. Jos harrastus olisi vaikka pari kertaa kuussa, saisit samalla jotain vakinaista ohjelmaa elämään. Kansalaisopistossa on monenlaista, myös miehille. Tai joku harrastusseura. Oletko selvillä, mitä tarjontaa paikkakunnallasi on? Älä odota heti isoja, kunhan pääset alkuun

Vierailija kirjoitti:

Minä jaksan vaan elää sillä ajatuksella enää, että ei ole pakko olla täällä, on niin raskasta yksin elää.

Kun menee  liian vaikeaksi, syön purkillisen lääkkeitä ja juon viinaa päälle, sen jälkeen ei tarvii yksinäisyydestä kärsiä. 

Mulla on sama lohtu, että mikään pakko ei ole täällä olla vaan voin lähteä lopullisesti vaikka tänään. Kukaan ei jää kaipaamaan eikä lähetä etsintäpartiotakaan perään eli ihan rauhassa saan maatua selkoseen. Tai no, varmaan menisin petojen ravinnoksi mutta olisipa minusta edes kerran sen verran iloa.

Jos kaikki on kerran jo valmiiksi niin hirveää, niin mitä siinä menettää, jos kysyy hyvänpäiväntuttua kanssaan kahville? Jos se sanoo ei, niin asiathan ovat vain juuri niin kuin aiemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikki on kerran jo valmiiksi niin hirveää, niin mitä siinä menettää, jos kysyy hyvänpäiväntuttua kanssaan kahville? Jos se sanoo ei, niin asiathan ovat vain juuri niin kuin aiemminkin.

Sivusta tähän. Jokainen kieltäytyminen tai kokemus, jossa joku sanoo ei esim tapaamiselle on monelle uusi epäonnistuminen ja vahvistaa ajatusta, ettei kukaan halua viettää aikaa kuitenkaan, vaikka kysyisikin. Samoin kaikilla kuten itsellänikään ei ole edes hyvän päivän tuttuja. Läheisiä on kaksi eli vanhempani. Hyvä niin, mutta yhtään perheen ulkopuolista ystävää tai ketään muutakaan (esim sukulaisia) ei elämässäni ole. 

Alkakaa täällä sitten neuvoa muitakin jotka kirjoittavat vaikeasta tilanteestaan. Täällä melkein jokainen viesti on surullinen niin kyllä teillä täällä olisi työtä vastailla jokaiselle ja tietää hänen elämänsä asiat paremmin kuin hän itse tietää. Siinä vasta olisikin työsarkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikki on kerran jo valmiiksi niin hirveää, niin mitä siinä menettää, jos kysyy hyvänpäiväntuttua kanssaan kahville? Jos se sanoo ei, niin asiathan ovat vain juuri niin kuin aiemminkin.

Hirveä + 1 on pahempi kuin hirveä. 

Nuo neuvot työväenopiston kursseista ym. Niistä tulet vielä masentuneenpana yksinäiseen kotiin kun muut menevät perheeensä / kumppaniensa luokse. Ei tollanen muutaman tunnin oleskelu ihmisten seurassa joilla jo valmiiks oma elämä auta mitään. Tätä ei tajua kun toinen täysin yksinäinen.

Kun olisi joku joka soittaisi joka aamu ja kysyisi kuulumisia, siitä olisin onnellinen koko päivän.

Vierailija kirjoitti:

Nuo neuvot työväenopiston kursseista ym. Niistä tulet vielä masentuneenpana yksinäiseen kotiin kun muut menevät perheeensä / kumppaniensa luokse. Ei tollanen muutaman tunnin oleskelu ihmisten seurassa joilla jo valmiiks oma elämä auta mitään. Tätä ei tajua kun toinen täysin yksinäinen.

Tuo sen lisäksi, että kursseilla ollaan kurssittautumassa eikä jutustelemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikki on kerran jo valmiiksi niin hirveää, niin mitä siinä menettää, jos kysyy hyvänpäiväntuttua kanssaan kahville? Jos se sanoo ei, niin asiathan ovat vain juuri niin kuin aiemminkin.

Ketä ihmeen hyvänpäiväntuttua kun ei ole edes sellaisia? Muutamaa naapuria moikkaan jos pihalla/rapussa tullaan kohdakkain ja ne yleensä nyökkää takaisin eli eivät vaivaudu edes sitä yhtä heitä sanomaan ja sitten on muutama kaupan myyjä joka sillä tapaa on kasvotuttu, että on ollut työvuorossa useammankin kerran mutta nämäkin juttelee tietenkin sen pari sanaa vain työnsä puolesta. Pelkkä ajatuskin kuulostaa mielipuoliselta, että menisin tällaisille ehdottamaan yhteistä kahvihetkeä. Eihän sellainen olisi millään tavalla ok tai asiallista. 

Vierailija kirjoitti:

Nuo neuvot työväenopiston kursseista ym. Niistä tulet vielä masentuneenpana yksinäiseen kotiin kun muut menevät perheeensä / kumppaniensa luokse. Ei tollanen muutaman tunnin oleskelu ihmisten seurassa joilla jo valmiiks oma elämä auta mitään. Tätä ei tajua kun toinen täysin yksinäinen.

Niinpä. Suurin osa tulee ja menee kiireellä eli vähemmän noissa mitään ylimääräisiä hengailuita harrastetaan. Paitsi ne jotka on harrastamassa kaverin/siskon/äidin kanssa eli heille se kaikki on yhteistä laatuaikaa, mutta eipä sellaiseenkaan seuraan kehtaa alkaa lyöttäytymään.

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikki on kerran jo valmiiksi niin hirveää, niin mitä siinä menettää, jos kysyy hyvänpäiväntuttua kanssaan kahville? Jos se sanoo ei, niin asiathan ovat vain juuri niin kuin aiemminkin.

Tavallaan joo, mutta silti on taas yhden torjutuksi tulemisen rikkaampi. Ihan välttämättä niitä ei halua enää kokea yhden ainutta koska aina se tuntuu yhtä pahalta ettei kukaan halua viettää aikaa yhdessä.

En ole masentunut, mutta vakavasti sairas jo useamman vuoden. Olen ihan syrjäytynyt, kun ystävien elämä jatkuu eikä itse pysy siinä samassa mukana sairaana. Ja sairays estää myös harrastamasta ja touhuamasta. Muuten voisin yhtä hyvin harrastaa ihmissuhteiden luomista ja ylläpitoa sekä sosiaalisia harrastuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Nuo neuvot työväenopiston kursseista ym. Niistä tulet vielä masentuneenpana yksinäiseen kotiin kun muut menevät perheeensä / kumppaniensa luokse. Ei tollanen muutaman tunnin oleskelu ihmisten seurassa joilla jo valmiiks oma elämä auta mitään. Tätä ei tajua kun toinen täysin yksinäinen.

Minua tuollainen voi piristää jos kaipaan edes sitä, että joku näkee minut. Yhdellä kurssilla kävin ja siellä moni kyseli mitä maalaan ja vaihdettiin kuulumisia kuitenkin sekä puhuttiin toisten teoksista. Sellainen voi hetken auttaa itseäni. Toisaalta en saa sen enempää tuollaisista ja ei minusta olisi varmaankaan edes sanomaan muille, että olen siinä pisteessä, että tarvisin ystäviä tuota kautta. En siis jotenkin osaisi paljastaa kuinka yksin olen ja sanoa muille, että nähtäisiinkö muutenkin. Mietin, että ihmiset käyvät tuollaisessa vaan harrastamassa tai omaavat jo ystäviä ennestään. Toki väärä ajatus itselläni, mutta en tiedä onko kenenkään helppoa esim tuota kautta ystäviä saada. Ja paljon se on myöa ohjaajasta kiinni. Tässä ryhmässä ohjaaja jutteli kaikkien kanssa paljon. Mukava ihminen ja koin, että minutkin huomataan.