Miten ihmeessä ihmiset rakastuvat ja löytävät sopivia ihmisiä suhteeseen?

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tavoittelee liian suuria asioita, sekä asioita, joita ei ole (vielä) ansainnut. Se tuottaa vastoinkäymisiä. Monet on sammakoita, jotka vakavissaan etsii itseään paljon parempaa kumppania. Tajuamatta, että ei voi ansaita sitä. Sen takia tulee epäonnistumisia parinhaku-jutuissa. 

 

On oikeus tavoitella sellaista kumppania jonka kanssa pystyy olemaan. Sehän vasta kamalaa elämää on ottaa riman alta itseään miellyttämätön kumppani. Silloinhan on viisasta elää yksin. Ei ole mitään "kumppanin ansaitsemista periaatteessa". Hyvin monet pariskunnat ovat sellaisia, että jompikumpi ei olisi lainkaan ansainnut omaa kumppaniaan. Jos näin halutaan ajatella. 

Vai luuletko, että jokaisessa parisuhteessa ihmiset ovat sen vuoksi, että ovat ansainneet toisensa? Joskus on kyllä tottatosiaan kaksi niin samantyyppistä ja omalaatuista tms. yhdessä, että tulee kyllä ajateltua noin. 

Itse tavoittelen mieluummin tasokkaampaa kuin tasottomampaa kumppania. Joku tietty taso pitää olla esimerkiksi käytöstavoissa ja älykkyydestä. Rahalla ja statuksella ei ole sen kanssa mitään tekemistä, tosin perusasiat pitää olla kunnossa. 

Olen kehopositiivinen ja hei...pirun ylpeä siitä!

T. Kehopositiivari Sonja

Itse löysin elämäni rakkauden silloin, kun en sitä etsinyt tai halunnut seurustella. Useat miehet piirittivät, mutta kieltäydyin, koska en halunnut seurustella. Sitten tuli vastaan mies, jonka tunsin useiden vuosien ajan ihan vaan ystävänä, kunnes vaan huomasin, että jokin tuon miehen kanssa vaan menee täydellisesti yhteen.

Tämä on erityisen mielenkiintoinen kysymys. Jopa evoluutio voi vaikuttaa jopa rakastumiseen.  Vastausta minulla ei ole, mutta omakohtainen kokemus on rakastumisesta lukiossa. Siihen liittyi myös elinikäinen kunnioitus ja ihailu. Rakkaus ei loppunut koskaan, ei edes laimentunut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset tavoittelee liian suuria asioita, sekä asioita, joita ei ole (vielä) ansainnut. Se tuottaa vastoinkäymisiä. Monet on sammakoita, jotka vakavissaan etsii itseään paljon parempaa kumppania. Tajuamatta, että ei voi ansaita sitä. Sen takia tulee epäonnistumisia parinhaku-jutuissa. 

 

On oikeus tavoitella sellaista kumppania jonka kanssa pystyy olemaan. Sehän vasta kamalaa elämää on ottaa riman alta itseään miellyttämätön kumppani. Silloinhan on viisasta elää yksin. Ei ole mitään "kumppanin ansaitsemista periaatteessa". Hyvin monet pariskunnat ovat sellaisia, että jompikumpi ei olisi lainkaan ansainnut omaa kumppaniaan. Jos näin halutaan ajatella. 

Vai luuletko, että jokaisessa parisuhteessa ihmiset ovat sen vuoksi, että ovat ansainneet toisensa? Joskus on kyllä tottatosiaan kaksi niin samantyyppistä ja omalaatuista tms. yhdessä, että tulee

Sä voit tavoitella tasokasta kumppania... Jos olet itsekkin tasokas.

"Et ole tajunnut yhtään mistä olen kertonut. Kun tuntee itsensä pitää olla järkeä ryhtymättä suhteeseen silloin, kun se ei vain tunnu hyvältä itsestä. Jos tuntuu, että parisuhde ei tuo mitään lisäarvoa elämään niin miksi pitää ottaa joku sinnepäin tai lähes sopiva. On otettava huomioon se toinenkin, ei häntä voi ottaa kokeilumielessä kokeilukappaleeksi. 

Juuri ne, jotka eivät tunne itseään tai heillä on vain oletus tai jopa itse tuntevat, että parisuhteessa on parempi niin heillä usein on hyvin helppoa löytää kumppani. Moni myös menee parisuhteeseen sen enempiä miettimättä. Joko ovat sopeutuvaisia tai sopeutuvat kun eivät viihdy ilman kumppania. "

On monin verroin todennäköisempää, että etsit tarkoituksella syitä torjua mahdollinen kumppaniehdokas. Perustuen syihin, jotka eivät liity mihinkään muuhun kuin omiin pelkoihisi tai ennakkoluuloihisi. Tuosta tulee itseään ylläpitävä kierre.

Tämäpä on oiva paikka löytää nainen!  Etsitään siis 30-50-vuotiasta, älykästä, lämmintä , hoikahkoa ja kielitaitoista naista. Olen itse kaikkea noita, paitsi hoikahko. Sekin pystytään järjestämään. Minulla on talo, voin antaa sinulle auton, asumiskulut puoliksi. näistä lähdetään liikkeelle. Ai niin, olen 182 cm pitkä, harmaasilmäinen, vaalea ja hymyilen paljon. (= Hampaat on tallella) 

Terveisin vierailija 00

Ei minulla ole mitään pelkoja tai ennakkoluuloja. Minä vain tunnen itseni ja olen ollut niin kauan itsekseni, että olen luonut tietynlaisen elämän itselleni. Ei ole mitään syytä sitä muuttaa ellei ole sellaisessa ihmissuhteessa ja tilanteessa, että on vahva tunne, että haluaa sen muuttuvan. Se tunne tulee vain niin harvoin. Jos joku alussa hiertää ei jatkossa muutu. 

Nythän on juuri tuolla menossa ketju jossa kerrotaan merkeistä, joita ei huomannut tai halunnut huomata suhteeseen mennessään. Useita olisi vain kannattanut uskoa niitä merkkejä. Osa niin karmeita, etten olisi pystynyt ohittamaan millään. Tasosta puhuttaessa, taso on ollut monilla tosi alhaalla. Eikä siinä hyvä heilu jatkossa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla ole mitään pelkoja tai ennakkoluuloja. Minä vain tunnen itseni ja olen ollut niin kauan itsekseni, että olen luonut tietynlaisen elämän itselleni. Ei ole mitään syytä sitä muuttaa ellei ole sellaisessa ihmissuhteessa ja tilanteessa, että on vahva tunne, että haluaa sen muuttuvan. Se tunne tulee vain niin harvoin. Jos joku alussa hiertää ei jatkossa muutu. 

Nythän on juuri tuolla menossa ketju jossa kerrotaan merkeistä, joita ei huomannut tai halunnut huomata suhteeseen mennessään. Useita olisi vain kannattanut uskoa niitä merkkejä. Osa niin karmeita, etten olisi pystynyt ohittamaan millään. Tasosta puhuttaessa, taso on ollut monilla tosi alhaalla. Eikä siinä hyvä heilu jatkossa. 

Tuolla periaatteella valitettavasti kyllä pysyykin sinkkuna koko loppuelämänsä. Koko suhteessa olemisen idea onse, että oppii hyväksymään toisen erilaisuuden ja joitakin ärsyttäviä piirteitä myös. Itse tiedän 24 vuoden suhteen ja 22 vuoden avioliiton jälkeen, että ihmiset myös muuttuvat sinä aikana. Ei noita "merkkejä" kannata siksikään ottaa niin vakavasti, sillä ne voivat vuosikymmenten jälkeen olla ihan muita. Itse opin karvaasti sen, että toista on ihan turha yrittää muuttaa. Ihminen on mitä se on ja jos se muuttuu vuosien aikana se ei välttämättä muutu sellaiseksi kuin itse haluaa. 

Minä olen löytänyt aina helposti kumppanin kun sellaista olen halunnut. Takana yksi pitkä liitto ja nyt uusiyli 10 v suhde. Pitkässä liitossa kasvettiin eri suuntiin kun lapset aikuistuivat, nykysuhde hyvin tasapainoinen, tunnistettiin toisissamme jo alusta, että sovimme yhteen.

Iso juttu rakastumisessa ja sopivan kumppanin löytämisessä on, että sinun pitää tuntea itsesi, hyväksyä itsesi ja kyetä itse rakastamaan. Kun oikeasti ymmärtää itseään, tietää millaisen kumppanin tarvitse ja kykenee ymmärtämään myös muita. Nuo tasoajattelut ovat epämiellyttäviä: ollaan kaikki ihmisiä. Ilman muuta kannattaa miettiä millaiset ominaisuudet ovat itselle hankalia suhteessa. Kun itse olen uraihminen oli järkevää etsiä samanlaista, ymmärtää työkiireet ja iltatyöt. En juurikaan käytä alkoholia, eli en etsiytynyt kovin innokkaasti olut- tai viinilasia tyhjentävien seuraan. Inhoan teennäisyyttä, tosikkomaisuutta ja turhantärkeyttä. Vastaan tuli huumorintajuinen, älykäs, rento ja maanläheinen mies ja rakastuimme. Minäkin olin varmaan hyvin paljon sellainen mitä hän oli etsinyt.

Ja kehnoiten mitään löytää, jos oikeasti ei ensin ymmärrä itseään eikä ole kotonaan omissa nahkoissaan. 

Mitä jos, ap, sitä oikeaa ei vain ole osunut kohdalle vielä?

Ehkä kaipaat rakkautta ensisilmäyksellä, salaman iskua, amorin nuolta ja huumaa, jota ei voi sanoiksi pukea. 

Kun sydän luo odotuksesta edes nähdä toinen ja mielessä pyörii vain hän ja miten lisätä hänen onnellisuuttaan. 

Tuollaisen tilan voi kokea ehkä kerran elämässään ja jos sen on päästänyt valumaan sormiensa lävitse tai toinen ei ole vastannut tunteisiin, saattaa olla, että ei järkiliitto tunnu tarpeeksi hmm... oikealta. 

Kiinalaisilla on sanonta, jos istutat lootuksen korkean mäen päälle, sinun on vaivojen kautta matkattava sen luo. 

Järjestetyt tai ns järkiavioliitot eivät välttämättä ole pahasta, jos sillä vältettäisiin, että joku kaipaava jää perhettä paitsi.

(mikä muinaisessa Kiinassa oli elinehto ja perheen etu tuli aina ennen omaa etua) 

Useat ihmiset eivät tiedä mitä haluavat ja toiset eivät uskalla tavoitella haluamaansa. 

Riippuu varmaan iästä. Nuorena ja viehättävänä löytää helpostikin. Keski-ikäisenä ja kremppaisena muuttuu mahdottomaksi. Pitäisi sietää vanhuuden vaivoja ja alkaa omaishoitajaksi tai nuorten miesten seksileluksi. Kumpikaan ei kiinnosta. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos, ap, sitä oikeaa ei vain ole osunut kohdalle vielä?

Ehkä kaipaat rakkautta ensisilmäyksellä, salaman iskua, amorin nuolta ja huumaa, jota ei voi sanoiksi pukea. 

Kun sydän luo odotuksesta edes nähdä toinen ja mielessä pyörii vain hän ja miten lisätä hänen onnellisuuttaan. 

Tuollaisen tilan voi kokea ehkä kerran elämässään ja jos sen on päästänyt valumaan sormiensa lävitse tai toinen ei ole vastannut tunteisiin, saattaa olla, että ei järkiliitto tunnu tarpeeksi hmm... oikealta. 

Kiinalaisilla on sanonta, jos istutat lootuksen korkean mäen päälle, sinun on vaivojen kautta matkattava sen luo. 

Järjestetyt tai ns järkiavioliitot eivät välttämättä ole pahasta, jos sillä vältettäisiin, että joku kaipaava jää perhettä paitsi.

(mikä muinaisessa Kiinassa oli elinehto ja perheen etu tuli aina ennen omaa etua) 

Useat ihmiset eivät tiedä mitä hal

Salaman iskut ja rakkaus ensisilmäyksellä... Siinä oikeasti riskinsä. Tutkimuksista tiedetään, että helposti ihastuu tuttuuteen. Jos lapsuus on ollut päihdeperheessä epävakaata, rakastuu helposti epävakaisiin miehiin joista huokuu vaaran uhka. Kannattaisi pysähtyä miettimään ensin omat henkiset tunnelukkonsa ja sen jälkeen pohtia oliko se ensireaktio itselle terve. Joskus onnelliseen pitkään suhteeseen johtava ihastuminen on paljon hitaampi. Järki kannattaa pitää mukana.

Mulle rakkaus on aina tullut yllättäin vaikka en ole sitä etsinyt. Olin viimeksi jo lähes viisikymppinen kun eräs mies alkoi piirittämään. Hän oli paljon nuorempi, se oli oikeastaan hänen ainut vikansa. En jaksanut uskoa tulevaisuuteemme. Tapailtiin ihan kavereina kunnes huomasin että olen korviani myöten rakastunut tähän mieheen. Meillä vaan synkkas kaikki. Viimein heittäydyin täysillä mukaan ja siitä on nyt jo lähes 20 vuotta ja edelleen menee hyvin. Uskaltakaa heittäytyä tunteisiin. Se oli mielestäni vaikein kohta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä maassa on kyllä niin nuiva ja kuiva deittailukulttuuri ja puuttuu kaikki kiva, kevyt flirtti ihmisten väliltä.  Kaikenikäiset saa huomiota muualla, täällä kukaan ei juttele eikä ota kontaktia milloinkaan eikä missään. Juuri Englannista palannut nainen olen, ikää en kerro, mutta alkaa kutosella, paljon sain huomiota ikäisiltäni miehiltä ja juttuseuraa joka puolella, junissa ja museoiden jonoissa, pubeista puhumattakaan.  Virkistävää oli verrattuna tähän pystyyn kuolleeseen kotimaan tunnelmaan.  Nuoremmatkin valittaa samaa. 

Tässä taitaa olla totuuden siemen. Kuinka usein esim. kadulla näkee pariskuntia, jotka suutelevat tai pitävät toisistaan kunnolla kiinni? Romantiikkaa ei näy missään, ehkä sitä ei myöskään ole? 

On. Mutta suomalaisuuteen kuuluu että sitä ei julk

Minä en ainakaan halua tyytyä mihinkään tasaiseen mukavaan yhdessäoloon, jossa toinen ei kolahda mitenkään ihmeellisesti. Olen niin tyytyväinen elämääni yksin, etten tarvitse ketään miestä elämään kanssani yhdessä vain kumppanuuden vuoksi. Vietän mukavia ja hauskoja hetkiä ystävien ja muiden läheisten kanssa. Jos jonain päivänä joku kolahtaa kunnolla molemminpuolisesti, niin sitten se on menoa. Voi olla että se tapahtuu vasta seuraavassa elämässä, ja sitä odotellessa olen vaikka hautaan asti sinkkuna mieluummin kuin tyytyisin yhtään vähempään.

Rakkaus johdattaa oikeaan osumaan.

Suomessa ei saa rakastua eikä seurustella. Valtio päättää puolestasi kenestä tykkään ja kenestä et.

Itse löysin keväällä tanssikursseilta tutuksi tulleen myöhemmin kesällä lavatansseista. Pari kertaa tavattiin tansseissa ja välissä kerran sattumalta junassa ennen kuin seurustelu alkoi.

Todennäköisyys seuran löytämiselle kasvaa sen mukaan kuinka monia kiinnostavia ihmisiä kohtaa sosiaalisissa tilanteissa. Tanssimista sosiaalisempaa tilannetta on vaikea keksiä jos lajina vaikkapa tango tai hitaat. Kun siis heti alusta asti pidetään toista kädestä kiinni. Tinderissä kädestä kiinni pitäminen on ilmeisesti vaikeaa.

Jos ei edes kohtaa ketään kiinnostavaa niin todennäköisyys parisuhteelle on tasan nolla.

Vierailija kirjoitti:

Mulle rakkaus on aina tullut yllättäin vaikka en ole sitä etsinyt. Olin viimeksi jo lähes viisikymppinen kun eräs mies alkoi piirittämään. Hän oli paljon nuorempi, se oli oikeastaan hänen ainut vikansa. En jaksanut uskoa tulevaisuuteemme. Tapailtiin ihan kavereina kunnes huomasin että olen korviani myöten rakastunut tähän mieheen. Meillä vaan synkkas kaikki. Viimein heittäydyin täysillä mukaan ja siitä on nyt jo lähes 20 vuotta ja edelleen menee hyvin. Uskaltakaa heittäytyä tunteisiin. Se oli mielestäni vaikein kohta.

Kuinka paljon teillä on ikäeroa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla ole mitään pelkoja tai ennakkoluuloja. Minä vain tunnen itseni ja olen ollut niin kauan itsekseni, että olen luonut tietynlaisen elämän itselleni. Ei ole mitään syytä sitä muuttaa ellei ole sellaisessa ihmissuhteessa ja tilanteessa, että on vahva tunne, että haluaa sen muuttuvan. Se tunne tulee vain niin harvoin. Jos joku alussa hiertää ei jatkossa muutu. 

Nythän on juuri tuolla menossa ketju jossa kerrotaan merkeistä, joita ei huomannut tai halunnut huomata suhteeseen mennessään. Useita olisi vain kannattanut uskoa niitä merkkejä. Osa niin karmeita, etten olisi pystynyt ohittamaan millään. Tasosta puhuttaessa, taso on ollut monilla tosi alhaalla. Eikä siinä hyvä heilu jatkossa. 

 

Tuolla periaatteella valitettavasti kyllä pysyykin sinkkuna koko loppuelämänsä. Koko suhteessa olemisen idea onse, että oppii hyväksymään toisen erila

Siinäpä se, toista ei kannata yrittää eikä voi muuttaa. Jos on tutustuessa heti sellaisia piirteitä, joita epäilee tai jopa tietää haittaavan yhdessäoloa tai olevan kovin erilaisia omaan ajatusmaailmaan tai tapoihin niin miksi silloin pakosta yrittää jatkaa suhdetta. Ketjussahan puhutaan nyt uusista suhteista ja uuden kumppanin löytämisestä.  

Jos on ollut jo suhteessa pitkään, kuten lainaamani henkilö, ja aikoo jostain syystä ollakin niin silloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin sopeutua, toista ei voi muuttaa. Mutta eikö jo alussa huomannut mitään? Tästähän on kyse: mieluummin on sitten sinkkuna kuin väkisin alkaa vääntää suhdetta itselleen sopimattoman henkilön kanssa. 

Minulle jo se, että en tunne vetovoimaa ja viehäty toisesta on syy olla jatkamatta tapailua. Koska mitkään muut ominaisuudet eivät korvaa tai tuo tätä puuttuvaa asiaa suhteeseen jatkossakaan.