Haluatko kysyä entiseltä huumenuorelta?

Vierailija kirjoitti:

Ei ikä ja vanheneminen paranna automaattisesti kirjoitustaitoa.

Useimmiten ihminen kehittyy henkisesti iän myötä ja se heijastuu kirjoitusten sisältöön. 

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalityöntekijä ja minua kiinnostaa, mitä olisit toivonut tai mitä ajattelet, että olisit tarvinnut työntekijöiltä elämäsi eri vaiheissa? Erityisen hyviä tai huonoja kokemuksia? Neuvoja minulle työhöni?

Erityisesti kiinnostaa se, mitä ajattelet, että hatkanuorien kanssa pitäisi tehdä tai olla tekemättä.

Huh, todella iso kysymys. 

Uskon, että ongelmaisten nuorten ja sosiaalityöntekijöiden välillä tulee olemaan aina sellainen ylittämätön kuilu. Nuoret kaipaavat välittämistä jota sosiaalityöntekijät (eivätkä muut näiden nuorten kanssa työtä tekevät) eivät pysty antamaan. Enkä tarkoita, etteikö nämä työntekijät usein aidosti välittäisi työstään ja nuorista. He eivät kuitenkaan ihan luonnollisesti pysty tarjoamaan sellaista välittämistä mitä vailla nämä nuoret ovat. Sellaista rakkaudellista, vakaata ja turvallista välittämistä. En minäkään tiennyt, kuinka paljon olin tuollaista kaivannut koko elämäni ennen kuin sain kokea sellaista.

Hatkassa se oli aina toistuva teema, miksi mennä takaisin kun ei ne oikeesti välitä? Minusta tuntuu, ettei kukaan edes oikeastaan kuvitellut, että huumepiireissä heistä välitettiin, ne tuntuivat vain aidommilta. Sosiaalityöntekijöihin taas suhtauduttiin enemmän siten, että niille pitää mennä esittämään ja sitten he vastaavasti esittävät meille. Ei tämä tietenkään ole sosiaalityöntekijöiden vika, mutta nuoren on sitä työroolia vaikea ymmärtää, koska sosiaalityöntekijä esitellään henkilönä joka toistaiseksi huolehtii sinun asioistasi. Nuori kuvittelee aikuisen ihmisen huolehtimassa hänestä ja saakin viranomaispalvelua ja sen takia aitouden kokemus jää välittymättä.

Omalla kohdallani olisi toivonut, että kun huumeiden käyttöni alkoi valjeta laitoksen työntekijöille, en olisi typistynyt pelkäksi huumenuoreksi. Ymmärrän, että tuohon asiaan haluttiin puuttua ja tarkoitus oli vain hyvä. Minä en ollut osannut missään vaiheessa puhua sosiaalityöntekijöilleni tai laitoksen työntekijöille. Olin hiljaa, hoidin kouluni ja pidin kaikki ongelmat piilossa, laitoksessakin käyttäydyin ihan asiallisesti. Luulen, että sen takia minut oli helppo jättää huomioimatta, koska isosti ja näkyvästi oireilevat nuoret veivät niin paljon resursseja. Tuon kokemuksen jälkeen kuitenkin tuntui oudolta ja kohtuuttomalta, että yhtäkkiä kaikki keskittyivät huumeiden käyttööni ja minä olin yhtäkkiä laitoksen pahin ongelma. Ensin minua ei ollut ja sitten minä olin pelkkä huumeiden käyttäjä.

En kuitenkaan syytä sosiaalityöntekijöitä yhtään mistään ja ymmärrän nyt aikuisena heidän roolinsa vaikeuden. Minulla on paljon hyviä kokemuksia, jossa minä en vaan osannut ottaa yhtään mitään vastaan. Tapasin valtavasti suurella sydämellä töitä tekeviä ihmisiä (laitoksissa oli kyllä myös välillä ihan vikapäisiä aikuisia) ja olen aivan varma, että ilman valpasta sosiaalityöntekijää olisin lapsena menettänyt lopulta henkeni. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tietoa, miksi noissa videoissa esim. Philadelphian kaduilta, ne käyttäjät on jähmettyneinä ihme asentoihin? Siis seisoo ihme linkussa tms. Ovat tosiaan kuin zombeja. 

Käsittääkseni fentanyyli. Se aiheuttaa syvää lamaannusta, liikkumattomuutta jne. Eli aineissa oleva tyyppi lamaantuu niille sijoilleen ja siihen asentoon missä sattuu olemaan.

Ap

Miksi ihmeessä kukaan haluaisi sellaiseen tilaan? Ja vielä maksaa siitä ja ottaa kaikki haitat päälle. Eli tuota huumeiden käytön motiivia ihmettelen, "vaikea lapsuus" on vähän ylimalkainen selitys.

Kipu. Sietämätön kipu. Fyysinen (opioidikriisi) tai psyykkinen (traumat). 

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko ketjua niin en tiedä onko tätä jo kysytty: Miten pääsit eroon huumepiireistä ja sait ns.normaaleja ihmisiä ympärillesi? Mieheni on entinen huumeidenkäyttäjä eikä hänellä ole koskaan ollut muita ihmisiä elämässään kuin muita huumeidenkäyttäjiä.

Hän ei enää käytä kun satunnaisesti mutta ei vieläkään ole päässyt eroon huumepiireistä. Olemme muuttaneet monta kertaa eri kaupunkiin ja aina hän eksyy niihin porukoihin. Kotona niitä ei käy enkä minä ole ystävystynyt heidän kanssaan. Eivät sellaiset ihmiset muutenkaan oikeita ystäviä ole. Ovat mukana vain jos hyötyvät ihmisistä jotenkin

 

Kyllästyin totaalisten niiden piirien sairaaseen maailmaan. Minä aloin irtautumaan ensin niistä piireistä, sitten vasta huumeista. Minulla oli joitain normaaleja ystäviä, joita en ollut onnistunut menettämään pahimpina aikoinani ja kävin myös töissä. Nämä asiat olivat varmasti iso tekijä siinä, että irtautuminen kävi minulla suht helposti. 

Muuttaminen ei auta mitään, koska huumeita on ihan kaikkialla kuten myös käyttäjiä. Käyttäjillä on uskomaton kyky löytää toisensa. Sitä kehittyy sellainen ns. katunäkö missä huomaat sellaisia asioita ympärilläsi mitä sen maailman ulkopuolella eläneet eivät näe. Bongaat myyjiä ja käyttäjiä helposti. Ikään kuin tunnistat oman heimosi ja mikäs sen luonnollisempaa kuin lopulta hakeutua sen heimon pariin.

Valitettavasti kuulostaa siltä, että miehesi ei ole vielä valmis irtautumaan noista piireistä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka vanhana kokeilit ensimmäisen kerran huumeita ja millä aineella aloitit?

14-vuotiaana. Yhden kaverini kotona sai ryypätä ja sillä tuli vietettyä paljon aikaa. Näitä perheitä siis, missä vanhempien mielestä on ihan ok istua keittiössä vetämässä röökiä ja alkoholia yläasteikäisten lastensa ja heidän kavereidensa kanssa. Isänsä tuli sitten jossain kohtaa paikalle mukanaan amfetamiinia, jota sitten kokeilin.

Ap

Oliko tuo alku käänteentekevä vai vain osa isompaa "rappiokokonaisuutta", jossa päihteet väistämättä alkavat hallita ihmisten elämää? Tietääkö tuon kaverin isä, että hänen ansiostaan menetit kymmenen vuotta elämästäsi? 

Kiitos ap tästä ketjusta. Tämä on herättänyt ajatuksia vaikka päihdekeskustelua vuosia seuranneena tiedänkin että entisillä käyttäjillä on tässä asiassa paljon (hiljaista) tietoa, jonka osaat poikkeuksellisen hyvin sanallistaa. Vastauksesi erottuvat sinuna esiintyvistä trolleista jo ensisanoissa. 

Minulla on spesifi kysymys jota olen aiemminkin miettinyt kun olen raitistuneiden käyttäjien tarinaa lukenut: Jos joutuisit uudestaan isoon onnettomuuteen tai leikkaukseen niin miten toivoisit kivunlievityksesi hoidettavan? Entä jos olisit tajuton mutta hoitavalla taholla olisi tieto aiemmasta riippuvuudesta? Asia koskee minua ammatillisesti.

Kiitos sinulle tästä ketjusta ja kärsivällisestä vastailusta. Kaikkea hyvää elämääsi, olet sen moninkertiasesti ansainnut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka vanhana kokeilit ensimmäisen kerran huumeita ja millä aineella aloitit?

14-vuotiaana. Yhden kaverini kotona sai ryypätä ja sillä tuli vietettyä paljon aikaa. Näitä perheitä siis, missä vanhempien mielestä on ihan ok istua keittiössä vetämässä röökiä ja alkoholia yläasteikäisten lastensa ja heidän kavereidensa kanssa. Isänsä tuli sitten jossain kohtaa paikalle mukanaan amfetamiinia, jota sitten kokeilin.

Ap

Oliko tuo alku käänteentekevä vai vain osa isompaa "rappiokokonaisuutta", jossa päihteet väistämättä alkavat hallita ihmisten elämää? Tietääkö tuon kaverin isä, että hänen ansiostaan menetit kymmenen vuotta elämästäsi? 

Elämäni ensimmäiset 25 vuotta olivat yksi iso rappiokokonaisuus. En koe, että tuo kaverin isä aiheutti millään tavalla sen, että elin kymmenen vuotta huumemaailmassa. Oli vain ajan kysymys koska olisin päätynyt huumeiden pariin ja hän nyt vaan sattui olemaan se jolta sain ensimmäisen annoskseni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos ap tästä ketjusta. Tämä on herättänyt ajatuksia vaikka päihdekeskustelua vuosia seuranneena tiedänkin että entisillä käyttäjillä on tässä asiassa paljon (hiljaista) tietoa, jonka osaat poikkeuksellisen hyvin sanallistaa. Vastauksesi erottuvat sinuna esiintyvistä trolleista jo ensisanoissa. 

Minulla on spesifi kysymys jota olen aiemminkin miettinyt kun olen raitistuneiden käyttäjien tarinaa lukenut: Jos joutuisit uudestaan isoon onnettomuuteen tai leikkaukseen niin miten toivoisit kivunlievityksesi hoidettavan? Entä jos olisit tajuton mutta hoitavalla taholla olisi tieto aiemmasta riippuvuudesta? Asia koskee minua ammatillisesti.

Kiitos sinulle tästä ketjusta ja kärsivällisestä vastailusta. Kaikkea hyvää elämääsi, olet sen moninkertiasesti ansainnut. 

Nytpä kysyit sellaisen kysymyksen mitä mietin todella usein. Minulla on asiaan hieman ristiriitainen suhtautuminen.

Toisaalta toivon, että olen nyt sellaisessa tilanteessa elämässäni, ettei minulla ole vaaraa alkaa käyttämään uudestaan. En ole koskaan aiemmin voinut näin hyvin ja elämä tuntuu oikeasti sellaiselta, että haluan elää sitä. Minulla ei ole kovaa tarvetta paeta enää niitä asioita jotka pääni sisällä pyörivät. Joskus on huonompia hetkiä, mutta toistaiseksi ei ole tullut sellaista ajatusta, että tarvitsisin huumeita avuksi. Niin oudolta kuin se kuulostaakin paljon paremmin ahdistusta tuntuu lievittävän se kun katselen meidän kissojen touhuja tai menen kuuntelemaan kun kumppanini juttelee minulle jostain ihan arkipäiväisistä asioita kuin, että turruttaisin mieleni aineilla. Eli toivon, että opiaattipohjainen kivunlievitys ei ei laukaisisi mitään tarvetta alkaa käyttämään.

Toisaalta taas pelkään tuota asiaa ihan hirveästi. Mitä jos noin käy ja mitä jos lääkkeet auttavat paljon muihinkin asioihin kuin fyysisiin kipuihin? Mitä jos olen edelleen niin heikko, että pilaan ihan kaiken alkamalla taas käyttämään? Ehkäpä siis toivoisin (riippumatta siitä olenko tajuissani vai en), että kipuja pyrittäisiin hoitamaan lievemmillä vaihtoehdoilla silläkin uhalla, että ne eivät kauheasti tehoasi. Nyt tuntuu siltä, että kärsisin mieluummin kivuista kuin ottaisin riskin kaiken menettämisestä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea koko ketjua niin en tiedä onko tätä jo kysytty: Miten pääsit eroon huumepiireistä ja sait ns.normaaleja ihmisiä ympärillesi? Mieheni on entinen huumeidenkäyttäjä eikä hänellä ole koskaan ollut muita ihmisiä elämässään kuin muita huumeidenkäyttäjiä.

Hän ei enää käytä kun satunnaisesti mutta ei vieläkään ole päässyt eroon huumepiireistä. Olemme muuttaneet monta kertaa eri kaupunkiin ja aina hän eksyy niihin porukoihin. Kotona niitä ei käy enkä minä ole ystävystynyt heidän kanssaan. Eivät sellaiset ihmiset muutenkaan oikeita ystäviä ole. Ovat mukana vain jos hyötyvät ihmisistä jotenkin

 

Jos sitä aktiivisemmin alkaisi miettiä enemmän sitä, mitä haluaisi omaan elämäänsä niiden huumepiirien ja -maailman sijaan? Opiskelu, työ, jokin harrastus mikä kiinnostaa, ja sitä kautta sitten tututuisi uusin ihmisiinkin. Entä lisäksi vaikka (anonyymi) vertaistuiryhmä ja ehkä keskusteluterpiakin? Alkaisi katsoa elämää ja maailmaa sen tutun laatikon ulkopuolelta ja sitä osaa elämästä sitten ruokkisi ja kasvattaisi. 

Kiitos ap aiheen esille nostamisesta ja hyvästä asian pohdinnasta. Minun elämääni asia on myös koskettanut, sillä pari tärkeää ihmistä on voimakkaan riippuvuuden syövereissä ja syvällä brutaalissa huumemaailmassa pahoinpitelyineen jne.

Toinen näistä on jo vuosikausia ollut. Yhteydessä olen ollut häneen lähinnä kuitenkin vain aika harvakseltaan silloin, kun hän koittaa eroon tuosta, tai silloi hän on ottanut minuun joitakin kertoja yhteyttä. Valitettavasti en ole itse ollut tällöin aina sellaisessa tilanteessa, että olisin voinut olla aina isommin kuitenkaan tukena, mikä tuntuu kyllä pahalta, sillä ihminen on minulle rakas, ja aina se maailma on vienyt syövereihinsä takaisin, emmekä silloin ole olleet pitkiin aikoihin taas tekemisissä. Vuosiakin välissä. Ehkä hänkin on halunnut säästää minua toisaalta siltä. Enkä varmasti itsekään pystyisi katsomaan sitä touhua lähempää ja koen sen vaarallisena. Kun emme ole tekemisissä, niin en aktiivisesti ole peloissani, että mitä voikaan tapahtua, se ei ole minun käsissäni. Jos olemme puheissa, niin en voi välttää kovaa huolta ja hätää tietyissä tilanteissa.

Luin tämän ketjun yöllä varmaan pariin kertaan läpi ja täytyy sanoa, että laadukkainta av:ta pitkään aikaan. Lukuunottamatta noita huonoja trollauksia. Herätti paljon ajatuksia.

Itse jäin pohtimaan sitä, että jos kerta pahimmista vieroitusoireista selviäminen kesti sen pari kuukautta niin miten aloittaja hoisi työt tuona aikana? Pitikö työnantajalle kertoa missä mennään ja jos piti, ymmärsikö työnantaja? Vai saako sairaslomaa tuollaisesta syystä?

Mua jäi kiinnostamaan millainen ihminen ap:n kumppani on? Hän siis ilmeisesti on ihan hyvästä perheestä ja koulutettu ja jos aikajanaa yhtään laskin oikein, niin aloittaja ei ollut ehtinyt montaa vuotta kuivilla olemaan kun tapasivat.

Ihan siis ilman mitään pääaukomista vaan sanon, etten itse olisi ikinä lähtenyt suhteeseen 10 vuotta narkanneet ihmisen kanssa, joka on ollut vasta hetken kuivilla. Tuskin olisin lähtenyt, vaikka olisi ollut sen 10 vuotta kuivilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen sosiaalityöntekijä ja minua kiinnostaa, mitä olisit toivonut tai mitä ajattelet, että olisit tarvinnut työntekijöiltä elämäsi eri vaiheissa? Erityisen hyviä tai huonoja kokemuksia? Neuvoja minulle työhöni?

Erityisesti kiinnostaa se, mitä ajattelet, että hatkanuorien kanssa pitäisi tehdä tai olla tekemättä.

Huh, todella iso kysymys. 

Uskon, että ongelmaisten nuorten ja sosiaalityöntekijöiden välillä tulee olemaan aina sellainen ylittämätön kuilu. Nuoret kaipaavat välittämistä jota sosiaalityöntekijät (eivätkä muut näiden nuorten kanssa työtä tekevät) eivät pysty antamaan. Enkä tarkoita, etteikö nämä työntekijät usein aidosti välittäisi työstään ja nuorista. He eivät kuitenkaan ihan luonnollisesti pysty tarjoamaan sellaista välittämistä mitä vailla nämä nuoret ovat. Sellaista rakkaudellista, vakaata ja turvallista välittä

Kiitos, tämä oli selkeyttävää ja tunnistan nuo asiat, vaikka en olisi itse osannut pukea niitä sanoiksi yhtä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Mua jäi kiinnostamaan millainen ihminen ap:n kumppani on? Hän siis ilmeisesti on ihan hyvästä perheestä ja koulutettu ja jos aikajanaa yhtään laskin oikein, niin aloittaja ei ollut ehtinyt montaa vuotta kuivilla olemaan kun tapasivat.

Ihan siis ilman mitään pääaukomista vaan sanon, etten itse olisi ikinä lähtenyt suhteeseen 10 vuotta narkanneet ihmisen kanssa, joka on ollut vasta hetken kuivilla. Tuskin olisin lähtenyt, vaikka olisi ollut sen 10 vuotta kuivilla.

Näin ulkopuolelta asiaa vain arvailevana tuntuu siltä, että Ap:n kumppani on harvinaisen täysipäinen ja ennakkoluuloton henkilö, jolla on empatiakykyä ja taito nähdä sinne toisen pinnan ja kuoren alle, ja nähdä toisen sielun kauneus. Ja joka ymmärtää, että kuka tahansa meistä voi joutua elämässään pahaan paikkaan, mutta sen ei tarvitse leimata loppuelämää. Arvostan tätä piirrettä äärettömän paljon.

Hänellä on selvästi eheyttävä vaikutus AP:hen, ja olen todella iloinen, että he ovat löytäneet toisensa. Eheytyminen ja rakkaus jatkukoon!

Kiitos Ap avoimuudestasi <3

Kokemuksesi ja ajatuksesi koskettavat sydäntäni syvältä. Omassa lähipiirissäni on minulle kovin, kovin rakas henkilö, joka on ollut vuosia pahassa päihdekoukussa ja on nyt sieltä irrottautumassa. Hän on myös ollut itsetuhoinen ja vakavasti masentunut. Siksi on hyvä kuulla toisen henkilön, kokemusasiantuntijan, mietteitä aiheesta.

Tuntuu todella lohdulliselta kuulla, että päihteistä irrottautuminen, toipuminen ja elämän ilon ja onnellisuuden löytäminen on mahdollista, vaikka tilanne on aikanaan vaikuttanut liki toivottomalta. Aikansa toipuminen varmasti ottaa, se on selvä. Sekä kehon kemia että aivokemia ovat olleet vuosia täysin sekaisin, ravitsemustilakin on ollut mitä on, kaikenlaisia terveysongelmia, unettomuutta, tapaturmia ja kaikkea mahdollista. Keho ja mieli ovat siis olleet todellisessa rääkissä, ja on suoranainen ihme, että kaveri on edelleen hengissä.  

Toipuminen etenee pienin askelin, päivä päivältä, vähän kerrassaan. Välillä kaksi askelta eteen, ja sitten yksi taakse. Ja sitten taas eteen. Tärkeintä kuitenkin, että suunta on oikea. 

Tarinasi avasi toivottavasti muidenkin kuin minun sydäntäni, ja toivon, että myös muut päihdekoukussa olevat ja heidän läheisensä saavat tästä toivoa. Toistan jo aiemmin toteamani: jos sinusta jossain vaiheessa tuntuu siltä että jaksat ja haluat, niin sinulla olisi varmasti huimasti annettavaa kokemusasiantuntijana ja mentorina, tukijana sellaisille, jotka haluavat irti päihteistä. Ehkä sekin päivä tulee?

Kiitos joka tapauksessa jakamisesta! Lämmin virtuaalinen halaus sekä sinulle, kumppanillesi että kissoille <3

Ärsyttää lukea käytön vähättelyä tyypiltä, joka ei selvästi ole kovin addiktioherkkä. Useimmilla muilla tilanne on sen takia merkittävästi pahempi. Silloin ei käytön lopetus ole se juttu, vaan se, ettei ikinä koske aineisiin. Koska loppuiän ei mikään tunnu miltään niiden rinnalla.

Vierailija kirjoitti:

Luin tämän ketjun yöllä varmaan pariin kertaan läpi ja täytyy sanoa, että laadukkainta av:ta pitkään aikaan. Lukuunottamatta noita huonoja trollauksia. Herätti paljon ajatuksia.

Itse jäin pohtimaan sitä, että jos kerta pahimmista vieroitusoireista selviäminen kesti sen pari kuukautta niin miten aloittaja hoisi työt tuona aikana? Pitikö työnantajalle kertoa missä mennään ja jos piti, ymmärsikö työnantaja? Vai saako sairaslomaa tuollaisesta syystä?

Ja onko lopettamiseen Suomessa olemassa ammattiapua saatavilla?

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää lukea käytön vähättelyä tyypiltä, joka ei selvästi ole kovin addiktioherkkä. Useimmilla muilla tilanne on sen takia merkittävästi pahempi. Silloin ei käytön lopetus ole se juttu, vaan se, ettei ikinä koske aineisiin. Koska loppuiän ei mikään tunnu miltään niiden rinnalla.

En havainnut  vähättelyä Ap:n teksteissä, mutta tottahan on, että päihteet vaikuttavat eri lailla eri ihmisiin. Voimme lukea kuivillepääsytarinoita vain niiltä huumeiden käyttäjiltä, jotka eivät kuolleet tai joutuneet ihmisrauniona laitoshoitoon. 

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää lukea käytön vähättelyä tyypiltä, joka ei selvästi ole kovin addiktioherkkä. Useimmilla muilla tilanne on sen takia merkittävästi pahempi. Silloin ei käytön lopetus ole se juttu, vaan se, ettei ikinä koske aineisiin. Koska loppuiän ei mikään tunnu miltään niiden rinnalla.

Mitä ihme vähättelyä ja miten niin ei ole addiktioherkkä? Tyyppihän on vetänyt 10 vuotta aineita. Ai, että narkkari on addiktioherkkä vain silloin kun ei pääse koskaan kuiville?

Tulinpa vielä katsomaan onko tänne tullut päivityksiä kun on ollut niin hyvä ketju. Täytyy esittää vielä sellainen huomio, että ketju toimii myös loistavana esimerkkinä siitä miten trollit katoavat, kun heille ei anna huomiota. Tässäkin ketjussa riehui aivan sekopäinen trolli, mutta kun ei saanut haluamaansa, häipyi.

Tästä voisi ottaa esimerkkiä muihinkin keskusteluihin.