Lue keskustelun säännöt.
Katuvatko kiusaajat myöhemmin?
17.08.2025 |
Katuvatko kiusaajat myöhemmin tekojaan? Usein kuulee tarinoita kiusatusta henkilöstä, mutta paljon harvemmin kuulee kiusaajan näkökulmasta. Mietin, syntyykö heille jälkikäteen syyllisyyttä ja katumusta vai unohtuvatko tapahtumat helposti.
Onko mahdollista, että jotkut oppivat teoistaan ja muuttuvat, vai jääkö moni kiusaaja elämään omassa maailmassaan ilman, että ymmärtää aiheuttamaansa kipua? Haluaisin kuulla ajatuksianne, kokemuksianne ja näkemyksiänne tästä ilmiöstä.
Kommentit (116)
Kadun, etten kiusannut tarpeeksi rajusti, se tollo on nyt suurfirman toimitusjohtaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No katso vaikka Stubbia. Ei vaivaa hetkeäkään päätänsä tuollaisilla asioilla. Pahoitteli ohimennen kysyttäessä, mutta mielessään ajatteli, että vttu mitä paskaa.
Tuollaiset pitävät vain itseään tärkeänä ja ajattelevat että "luusereilla" ei ole mitään väliä.
Täällä kirjoitetaan että valtaosa kiusaajista ei ymmärrä, mitä ovat aiheuttaneet.
Minä ymmärrän ja olen entinen koulukiusaaja, vieläpä aikuisiällä psykopaatiksi diagnosoitu. Tiedostan tekojeni seuraukset, mutta en vaan välitä.
Olen aivan satavarma, että jokainen kiusaaja tajuaa mitä on tehnyt. Osa katuu ja osa ei. Itse en tiedä, mitä se katuminen ja empatia oikein ovat. Epäilen, ettei suurin osa kadu, ja moni tietämäni entinen kiusaaja on pärjännyt paremmin elämässään kuin kiusatut. Minäkin.
Ei kadu. Oma pääkiusaajani työskentelee nyt aikuisena nuorten kanssa, joten ajattelin, että keskustelu kiusaamisestaan voisi onnistua, mutta ei. Hän vain syyllisti minua vanhojen asioitten kaivelusta yms. Sama kiusaaja edelleen siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että katuvat. Ainoastaan koston pelko saa heidän "tuntemaan" jotain. Itsesääliähän se on mitä lähinnä tuntevat. Aikuisellahan on paljon paremmat mahdollisuudet ja keinot kostaa kuin lapsella/nuorella jota kiusattiin. Minä en ainakaan ole unohtanut kokemaani rankkaa kiusaamista.
Itse muistan vielä selvästi. Heille se oli ehkä muutaman minuutin huvi, minulle vuosikymmenten traumat. Kyllä ne jättää arpia.
Hyvä, jos toimi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tuollaiset pitävät vain itseään tärkeänä ja ajattelevat että "luusereilla" ei ole mitään väliä." TÄMÄ
Vierailija kirjoitti:
Täällä kirjoitetaan että valtaosa kiusaajista ei ymmärrä, mitä ovat aiheuttaneet.
Minä ymmärrän ja olen entinen koulukiusaaja, vieläpä aikuisiällä psykopaatiksi diagnosoitu. Tiedostan tekojeni seuraukset, mutta en vaan välitä.
Olen aivan satavarma, että jokainen kiusaaja tajuaa mitä on tehnyt. Osa katuu ja osa ei. Itse en tiedä, mitä se katuminen ja empatia oikein ovat. Epäilen, ettei suurin osa kadu, ja moni tietämäni entinen kiusaaja on pärjännyt paremmin elämässään kuin kiusatut. Minäkin.
Tuntuu että kaltaisiasi ihmisiä on keskuudessamme enemmän kuin 1-2 %. Oikea prosenttiluku lienee kaksinumeroinen... Työelämäkin on täynnä teitä.
Lieneekö sotien syytä? En ole törmännyt vastaavaan kiusaajakulttuuriin missään muualla. Suomessa edes isossa kaupungissa ei voi välttyä vainoamiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epäilen että eivät. Esim koulussa opettajat katsovat vuosia kiusaamista läpisormien puuttumatta siihen. Eivätkä varmasti kadu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kirjoitetaan että valtaosa kiusaajista ei ymmärrä, mitä ovat aiheuttaneet.
Minä ymmärrän ja olen entinen koulukiusaaja, vieläpä aikuisiällä psykopaatiksi diagnosoitu. Tiedostan tekojeni seuraukset, mutta en vaan välitä.
Olen aivan satavarma, että jokainen kiusaaja tajuaa mitä on tehnyt. Osa katuu ja osa ei. Itse en tiedä, mitä se katuminen ja empatia oikein ovat. Epäilen, ettei suurin osa kadu, ja moni tietämäni entinen kiusaaja on pärjännyt paremmin elämässään kuin kiusatut. Minäkin.
Tuntuu että kaltaisiasi ihmisiä on keskuudessamme enemmän kuin 1-2 %. Oikea prosenttiluku lienee kaksinumeroinen... Työelämäkin on täynnä teitä.
Lieneekö sotien syytä? En ole törmännyt vastaavaan kiusaajakulttuuriin missään muualla. Suomessa edes isossa kaupungissa ei voi välttyä vainoamiselta.
Vaasa on näiden mekka. Siellä on joku todella pahasti vialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuskin monikaan katuu mitään, ap. Hehän hyötyvät ja nauttivat toisen ihmisen piinaamisesta. Elämä on raaka peli.
Siis mitä? Itse olet siis täsmälleen sama ihminen, kun olit lapsena? Ajatusmaailma, tavat, sosiaalinen käyttäytyminen, mikään ei ole muuttunut siitä, kun olet ollut vaikkapa 10-vuotias?
Kyllä minä kadun sitä, että olin ala-asteella kiusaaja. Käyttäydyin todella typerästi ja porukassa kiusasimme luokkamme ylipainoista tyttöä. Hävettää, että olen käyttäytynyt niin, olin typerä 11-vuotias, joka halusi olla "cool" ja oli kiva kuulua porukkaan.
Pyysimme tätä myöhemmin anteeksi, vaikka ei se tietenkään mitään enää auttanut, koulunkäynti hänelle oli varmaan helvettiä sen vuoden ajan, kunnes saatiin kunnon puhuttelu opettajilta ja vanhemmilta. Pientä nälvimistä vielä jatkui, kunnes yläasteen jälkeen sitä alkoi ajatella asioita muiden kannalta sekä tunsi sympatiaa nuorempia kiusattuja kohtaan, jolloin tajusi millainen kusipää itse on ollut. Siitä lähtien olen pitänyt aina kiusattujen puolia.
Joten kyllä, kiusaajat voivat katua ja muuttua.
Stubb ei olisi nyt pressa, ellei olisi osoittanut johtajaominaisuuksiaan kiusaamalla koulussa toisia oppilaita. Suomalaiset arvostavat tätä tällaista hyvin suuresti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kirjoitetaan että valtaosa kiusaajista ei ymmärrä, mitä ovat aiheuttaneet.
Minä ymmärrän ja olen entinen koulukiusaaja, vieläpä aikuisiällä psykopaatiksi diagnosoitu. Tiedostan tekojeni seuraukset, mutta en vaan välitä.
Olen aivan satavarma, että jokainen kiusaaja tajuaa mitä on tehnyt. Osa katuu ja osa ei. Itse en tiedä, mitä se katuminen ja empatia oikein ovat. Epäilen, ettei suurin osa kadu, ja moni tietämäni entinen kiusaaja on pärjännyt paremmin elämässään kuin kiusatut. Minäkin.
Tuntuu että kaltaisiasi ihmisiä on keskuudessamme enemmän kuin 1-2 %. Oikea prosenttiluku lienee kaksinumeroinen... Työelämäkin on täynnä teitä.
Lieneekö sotien syytä? En ole törmännyt vastaavaan kiusaajakulttuuriin missään muualla. Suomessa edes isossa kaupungissa ei voi välttyä vainoamiselta.
Iso osa ihmisistä on mulkkuja olematta psykopaatteja tai narsisteja, ja toisaalta taas kaikki psykopaatit eivät ole mulkkuja.
Joskus on käynyt mielessä, että ehkäpä tavan ihmisen erottaa pahantahtoisesta psykopaatista lähinnä vain se, että niillä ei vain löydy samanlaisia munia, eli kylmäveristä rohkeutta, toteuttaa itseänsä kuin psykopaateilla.
Kiusaaminen on tietysti myös jollain tavalla subjektiivinen kokemus. Moni voi olla elämänsä aikana sekä kiusaaja, että kiusattu. Jotkut eivät ehkä koskaan edes ymmärrä kiusanneensa. Toiset taas voivat kokea kiusaamisena sen, mitä ei yleisellä tasolla edes mielletä kiusaamiseksi. Olen myös törmännyt sellaisiin henkilöihin, jotka eivät omaa kiusaamistaan ole tiedostaneet, mutta ovat itse kovinkin herkästi kokeneet tulleensa kiusatuksi.
Lähtökohtaisesti kiusaaminen on aina väärin, mutta se, missä menee kiusaamisen raja ei ole kovinkaan mustavalkoista. Pahimmissa tapauksissa kiusaaminen pilaa kiusatun koko elämän ja jättää elinikäiset arvet. Toisaalta tiedän myös muutaman tapauksen, jotka ovat tulleet mediaan asti esiintymään koko ikänsä kiusattuina, mutta todellisuus on ollut täysin toinen.
Narsistisia piirteitä omaavat ihmiset ovat sekä hyvinkin taipuvaisia olemaan kiusaajia kuin myös esiintymään kiusattuina ja uhreina. Tämä on väärin ennen kaikkea heitä kohtaan, jotka ovat oikeasti kokeneet todella pahaa kiusaamista.
Myös yleinen hokema siitä, että kiusaajat tulevat lopulta häviämään elämässä ja ovat luusereita, on väärä. Kiusaajana tai kiusattuna oleminen ei lähes mitenkään korreloi sen suhteen, miten elämässä tulee oikeasti pärjäämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valtaosa tuskin katuu tai ajattelee asiaa jälkikäteen. Mainehaitta saattaa ehkä huolestuttaa.
Eivät tietenkään kadu, he ovat ylpeitä teoistaan ja muistelevat niitä lämmöllä.
Muutama vuosi sitten törmäsin yläaste-aikaiseen kiusaajaani. Hän alkoi iloisesti puhumaan kaikesta mitä oli minulle tehnyt, ja vieressä oli hänen pieni tyttärensä joka kuunteli isän tarinoita. Minua ei tilanne huvittanut ja kun muutama lähtöaikeeni oli estetty niin ajattelin että nopeimmin tuosta takiaisesta pääsee eroon kun teeskentelee ettei muista mitään. Kun olin pariin juttuun todennut että "Ai niinkö sä teit?" ja "No jos sä sillä lailla muistat ni ok", tämän tyypin naama alkoi pikkuhiljaa muuttua. Hänen suuri valtakautensa olikin unohdettu!
Siinä se sitten jankkasi niitä muisteloitaan vielä parikymmentä minuuttia ja turhautui yhä enemmän kun ei voinut mitään muuta tehdä. Kun 15 vuotias poika käy toiseen poikaan käsiksi niin ei siitä mitään seurauksia tule koska "pojat nyt on poikia, heh heh", mutta jos neljäkymppinen mies käy toisen miehen kimppuun niin se on poliisiasia ja tämä kiusaaja tiesi sen. Häneltä oli viety menneen ajan saavutukset ja keinot saada ne takaisin, voi harmin paikka...
Naureskelen tälle vieläkin.
Usein näillä, joita kiusataan aina ja kaikkialla, kaikissa työpaikoissa ym on itsellä vikaa korvien välissä, ja se kiusaamiskokemus on kuviteltu.
Miten ihminen , joka ei ole edes tehnyt mitään toiselle, voi katua. Ei mitenkään.
Otaksun että suurin osa kiusaajista on niin luonnehäiriöisiä, että eivät muista tai halua muistaa tekojaan, vaan jatkavat omaa elämäänsä. Ainoastaan jotkut harvat ja uskoon tulleet saattavat kärsiä tunnontuskia.
Vierailija kirjoitti:
En usko, vaan opettavat lapsilleen esim vammaisten henkilöiden kiusaamista, et sama kierre jatkuu. Ja sitte väittävät, etteivät ole missään vastuussa koko asiasta............
100000000 % tämä.
Sisältä ku.siruma ja oksettava kiusaaja ei koskaan muutu kuin ainoastaan pahemmaksi iän myötä.
Koskee myös niitä kanssakiusaajia, jotka aina puolustautuvat olleensa vain "hännystelijöitä" pitääkseen yllä hyväksyttävän sosiaalisen maskinsa.
Turhaa. Rumat kasvot siellä alla on.
Itse muistan vielä selvästi. Heille se oli ehkä muutaman minuutin huvi, minulle vuosikymmenten traumat. Kyllä ne jättää arpia.