Lähes viisikymppisenä naisena joudun jäämään huonoon suhteeseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko miehessä mitään hyvää? Jos on paljon hyvääkin, ja haluat pelastaa suhteen, ehdota miehelle pariterapiaa ja hänelle myös omaa terapiaa. Aseta ehdot suhteen jatkamiselle. Ja esim. että 6 kk aikaa parantaa tapansa tai lähdet. Uskon että sinun on vaikea asettaa ehtoja, mutta jos haluat pelastaa suhteen, se on ainoa keino. Jos se ei miehelle käy, peli on selvä. Lähdet.

Tai jos miehessä ei ole mitään hyvää, niin lähdet. 

Älä ajattele tulevaisuuden uhkakuvia: yksinäisyyttä ja rakkauden puutetta. Jos haluat parisuhteen tulevaisuudessa, todennäköisesti saat sen. Joskus sen löytämisen eteen joutuu tekemään enemmän töitä, koskaan ei voi tietää milloin tapaa sopivan henkilön. 

Saat kyllä rakennettua mukavan tulevaisuuden ilman huonoa miestä. Tosin jos et tee muutakin kuin töitä ja kotona lepäilyä, niin sitten voi olla vaikea löytää ystäviä ja rakka

Ei ole vielä fyysisesti väkivaltainen. Tämä huomio sivusta. 

Hyvältä mieheltä tuo ei kuulosta mistään kohtaa. 

Minulla oli avioliiton jälkeen suuri rakkaus ihmiseen, joka parin vuoden päästä sairastui psyykkisesti (hänestä tuli mm. aggressiivinen ja kieltäytyi hakeutumasta hoitoon). Tajusin ettemme voi mennä naimisiin mutta en uskaltanut erota, koska pelkäsin että hän yrittää im tms. Odotin ja odotin oikeaa lähtemisen hetkeä ja ahdistuin yhä pahemmin.

Lopulta sekopäissään hän jätti minut, onneksi. Parin kk päästä yritti myös im ja päätyi suljetulle.

Minulla kesti vuosia toipua siitä suhteesta ja menetin mm. työni. Jos olisin lähtenyt ajoissa, en olisi menettänyt niitä vuosia. Enkä pitkäksi aikaa työkykyänikään.

Lähde.

Vierailija kirjoitti:

Onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Hirveän vaikea uskoa ja ymmärtää, jos tämä on totta...

Nämä on usein miesten kesken niitä hyviä tyyppejä, parhaita kavereita. Naisten tarinoihin ei uskota, kun eivät pääse seljettujen ovien taa itse kurkkaamaan sitä huippukaverin huonoa käytöstä. 

korjaus otsikkoon: lähes viisikymppisenä naisena haluat jäädä huonoon suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Voin vain toivoa, että tämä on provo.

Jos ei, niin mikä pakko on olla huonon miehen kanssa varsinkin, jos on lapsia? Onko jollekin se mies, ihan kuka tahansa mies tärkeämpi kuin lasten hyvinvointi? Aivan naurettavaa uskotella, että lapset ei kärsisi jos on tuollaisessa suhteessa. Jos oikeasti haluat pitää suhteen lapsiin hyvänä niin potki se äijä pihalle.

Kamalan mallin parisuhteista ap antaa omille lapsilleen jos ei nyt miehestä eroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Hirveän vaikea uskoa ja ymmärtää, jos tämä on totta...

Nämä on usein miesten kesken niitä hyviä tyyppejä, parhaita kavereita. Naisten tarinoihin ei uskota, kun eivät pääse seljettujen ovien taa itse kurkkaamaan sitä huippukaverin huonoa käytöstä. 

Jokainen nainen tietää jonkun rais katun, mutta miehet eivät tiedä yhtään rais kaajaa. 

Varmaan sama trendi lähisuhdeväkivallassa.

"Ei olisi niin hienosta miehestä uskonut." Psykot osaavat feikata. 

On aika olennaista opetella nauttimaan yksinolemisesta. Se tilanne on joka tapauksessa edessä, jos elää vanhaksi. Pitää opetella pitämään seuraa itselleen ja keksiä mielenkiintoista tekemistä. 

Ne joilla on työ, ovat sitten eläkkeelle jäädessään tyhjiössä, jos ei ole kykyä viihtyä yksikseen. Puoliso voi kuolla kuten ystävätkin eli ihan jokainen joutuu tämän eteen jossain vaiheessa. Lapsista on kuitenkin vähän seuraa, jos lapsia on.

Olen kirjoittava ihminen, siitä ei jäädä eläkkeelle koskaan, joten sikäli tilanteeni on helpompi, ettei siitä tarvitse luopua. Muuten ei ole sukua ja vain yksi ystävä, kaksi ystävääni kuolivat äskettäin, toinen aivan yllättäen nukkuessaan. Jos ainoa ystäväni kuolee, ei ole ketään, joten täytyy tyytyä tuttavien kanssa rupatteluun virtuaalisesti. Tapaamme ystävän kanssa kerran vuodessa, soittelemme muutamia kertoja vuodessa. Asun todella syrjässä, joten naapureitakaan ei ole tai helppoa pääsyä harrastuksiin. Kirjat ovat parhaita ystäviäni. 

Pelko olla yksin varmasti johtaa herkästi huonoihin suhteisiin päätymiseenkin ja niissä pysymiseen. Olet joka vuosi vuoden vanhempi, jos saat elää. Mies kuulostaa siltä, että joudut ehkä kohta ottamaan hänet kotiisi asumaan, jos rahat katoavat bisneksiin. Ehkä kuitenkin rakastat häntä, muutenhan hänen käytöksensä olisi sietämätöntä etkä haluaisi enää seksiä etkä mitään muutakaan häneltä. 

Et ap tiedä mitä kestät ja mitä et, koska olet piilottanut pahan olon hyvin syvälle sisällesi. Siellä se on ja se tulee vielä esiin.

Lapset ansaitsevat äidin joka ei kärsi, edes hiljaisesti ja itseltään salaa. Jos et voi pelastaa itseäsi itsesi takia, pelasta itsesi lastesi takia.

Lue ketju uudestaan huomenna ja mieti, miksi niin moni sanoo samaa.

Älä lue tuota kissamummotarinaa, joku hullu spämmii sitä ja 5-vuotias lapsijuttua tänne vuodesta toiseen.

Miten niin joudut jäämään? Lähde menemään!

Itse nelikymppisenä naisena en halua edes hyvää miestä suhteeseen, koska olen tätä nykyä vannoutunut sinkku, kun lapset tehty jne.

Siirrä fokus itsestäsi lapsiin. Ala lukea kirjoja hyvästä lapsuudesta, lasten kehitysvaiheista. Mieti vuoden päästä, kahden, viiden, millaista haluat lastesi elämän olevan. Keskity siihen.

Tuon miehen kanssa kaikki fokus ja energiasisältö menee häneen. Tuhlaat energiaasi väärälle kohteelle.

Okei, sinä rakastat häntä. Mutta hän ei kohtele sinua rakkaudellisesti, päinvastoin. 

Mitä sanoisit tyttärellesi tai siskollesi jos hän olisi sinun tilanteessasi?

Vierailija kirjoitti:

Siirrä fokus itsestäsi lapsiin. Ala lukea kirjoja hyvästä lapsuudesta, lasten kehitysvaiheista. Mieti vuoden päästä, kahden, viiden, millaista haluat lastesi elämän olevan. Keskity siihen.

Tuon miehen kanssa kaikki fokus ja energiasisältö menee häneen. Tuhlaat energiaasi väärälle kohteelle.

Samaa mieltä. Tuollaisia asioita katuu myöhemmin, lasten lapsuus ei tule koskaan takaisin.

Vierailija kirjoitti:

korjaus otsikkoon: lähes viisikymppisenä naisena haluat jäädä huonoon suhteeseen.

Erittäin hyvä huomio. 

Oikea kysymys lieneekin, miksi ihmeessä vielä kypsemmällä iällä kukaan haluaisi jäädä huonoon suhteeseen?

Eikö mitään ole elämän varrella opittu? Eikö ymmärretä, että jäämällä huonoon suhteeseen haaskataan kallisarvoisia vuosia kun voisi ehkä vielä löytää hyvän suhteen? Eikö ymmärretä että voisi elellä ihania sinkkuvuosia ihan itselleen ja napsia matkaltaan parhaat mieskokemukset?

Kuka kasvatti kärsimään? Kuka opetti että pitää kestää huonoa miestä? Kuka valehteli, ettet ole aidon välittämisen ja hyvän kohtelun arvoinen? 

Jos alatte yhdessä ryyppäämään, on miehen käytöstä helpompi kestää. Niinhän monet näitä tilanteita ratkovat, kun eivät voi erotakaan.

Kyllä minä ap:n asemassa seuraisin mummon neuvoa. Ukko luiskaan ja korkki kiinni.

Ja taas syytetään miestä vaikka nainen tässäkin tarinassa on kaiken pahan alku ja juuri.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ap:n asemassa seuraisin mummon neuvoa. Ukko luiskaan ja korkki kiinni.

Olivatko ap ja mummo aikanaan työtovereita, vai mistä tämä mummo tänne putkahti?

Uhriutuja vauhdissa. Huoh. Ihan sama tyyli kuin narskulla: joudun jäämään/joudun suuttumaan jne. 

Mitä ihmettä tarkoitat sillä, että joudut jäämään suhteeseen? Mainitset ssmalla olevasi lähes viisikymppinen, pitäisikö tämä tulkita niin, että olet läheisriippuvainen ja pelkäät yksinjäämistä, etkä siksi uskalla jättää hirviöltä kuulostavaa miestäsi? 

Ainoa oikea ratkaisu on jättää tuo mies ja vähän äkkiä. Yksin on erittäin paljon parempi olla, kuin noin kamalassa suhteessa!