Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lähes viisikymppisenä naisena joudun jäämään huonoon suhteeseen
17.08.2025 |
Olen 48-vuotias ja toisella kierroksella oleva kahden koululaisen äiti. Heidän isästään erosin 5,5 vuotta sitten. En tuota eroa kadu, mutta pian sen jälkeen aloitin uuden parisuhteen. Alkuun (1-2 vuotta) suhde oli OK, mutta sittemmin miehestä on tulla karmea kumppani. Hänestä on paljastunut vahvasti narsistisia piirteitä parisuhteessa, enkä keksi tätä päästäni, koska olen puhunut asiasta miehen exän kanssa (olivat yhdessä 25 v).
Tietynlainen miehen itsekkyys ja tunteiden sääntelyn epävakaus, äärimmäinen herkkähipiäisyys ja räjähtävä ärtyneisyys ovat olleet suhteessa läsnä jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Jatkuvia riitoja (hän suuttuu, jos en ole kaikesta samaa mieltä ja kohdista 100 % huomiotani koko ajan häneen) on ollut nämä vuodet ja olen itkenyt enemmän kuin missään aikaisemmassa suhteessa. Viimeisen vuoden aikana mies on mennyt jotenkin ihan sekaisin. Tuli stressistä johtuvia psykosomaattisia oireita ja mies myös sai potkut työstään. Sen jälkeen on mennyt kovaa siihen malliin, että mietin onko päällä joku mania. Kirjoitti kirjan kahdessa päivässä, on lähtenyt omalla rahalla mukaan startupiin, joka on todella epävarma. Lomalla on nyt ollut 4 kk ja tänä aikana alkoa on alkanut kulua isoja määriä päivittäin. On saattanut olla humalahakuista juomista vaikka viikon kun on ollut matkalla tai mökillä, jolloin menee helposti yli 15 annosta päivässä. Mutta niidenkin välissä arkena aivan joka päivä menee muutama. Ja tämän Alkon käytön myötä hänen luonteestaan on tullut vaikeampi ja ailahtelevampi.
Kommentit (393)
"Terapia ei aina toimi. Pahimmillaan siellä kaivetaan ihmisestä pitkään piilossa ollut pahuus esiin."
Mitä tarkoitat tällä? Ehkäpä sinulle nykytilanteessa voisi olla etuakin siitä, että olisit pahansisuisempi. Ei ihmisen pahuus katoa, vaikka se olisi piilotettu häneltä itseltään. Se tulee kyllä esille passiivisena aggressiivisuutena, kateutena tai muina kielteisesti muille välittyneinä tunteina.
Se että terapiassa käsitellään itseltä kiellettyjä piirteitä on juuri sitä parasta etenemistä, josta on apua. Eikä se työ ole nopeaa, jos taustalla on riippuvuusongelmia, häpeää ja muita varhaiseen kehitykseen liittyviä asioita. Silti niihin asioihin vielä törmää terapian jälkeenkin, mutta silloin niiden käsittely on paljon helpompaa eikä kuoppa, johon pudotaan, ole aivan niin syvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti erottuasi et kadu eroa tuosta miehestä, ap. Opettele elämään yksin. Hanki harrastuksia ja uusia ystäviä. Lue kirjoja, käy tanssitunneilla tms. Itse keksisin miljoona mielekkäämpää ajanviettotapaa, kun hengata alkkiksen narskun kanssa. Mielummin vaikka tuijottaisin tyhjää seinää 8 h putkeen.
Onko sinulla jo ideaa, mistä keski-ikäinen yksinäinen nainen saa ystäviä, varsinkin kun en ole mitenkään ekstrovertti uusien ihmisten seurassa. Vuoroviikoin illat kuluvat lasten kanssa esim harrastuskuskauksissa. Vapailla viikoilla ajan vie kohtuullisen vaativa asiantuntijatyö pitkällä työmatkalla. Puran lapsettomilla viikoilla usein hieman työsumaa, jotta voin lapsiviikolla lopettaa ajoissa. Usein työpäivän jälkeen en jaksa mitään erityistä. Omasta kuormasta en syö, eikä työpaikalla ketään vapaata ikäistäni miestä olekaan. En myöskään lähde lirkuttelemaan lapsen har
Entäs ihan aito ihmissuhde. Sinun pitäisi ihan aidosti tuon suhteen lopettamisen jälkeen mennä hoitoon. Ajattelet että mies löydetään ja kumppanin etsiminen on lirkuttelua. Laitat myös ihan ihme ehtoja eli työpaikalla ei ole juuri ikäistäsi vapaana. No voithan tutustua jonkun projektin kautta eivätkä kaikki parit ole samanikäisiä. Entä jos vaan eläisit sitä elämääsi ja tutustuisit itseesi. Nostaisit oman hyvinvoinnin ykköseksi ja miettisit että millainen tyyppi sieltä peilistä oikeen kurkistaa. Mistä pidät, millainen olet. Ihan sivuseikka joku kumppanin etsintä eikä sitä väen vängällä tehdä. Harva sitä edes etsiessä löytää. Joka tapauksessa se että roikut suhteessa noin hankalan ja vaarallisen ihmisen kanssa todentaa jo ettet ole riittävän terve suhteeseen sinäkään. Eivät lapset tuosta mitään hyvää saa. Sillä on turha perustella mitään. Lapset tarvitsevat onnellisen ja vakaan oman aikuisen.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ettette asu yhdessä. Tarvitset tukea eroamiseen, hanki sitä koulutetulta ammattilaiselta. Miehelläsi on jokin vaikeampi diagnoosi, älä missään tapauksessa mene naimisiin.
Tinderistä ei kannata etsiä ketään. Sinun ikäisenäsi hyvä ystäväni löysi elämänsä rakkauden, vähän nuorempi mies työpaikan kuvioista, jonka kanssa olivat 15 vuotta yhdessä ennen kun mies kuoli syöpään. Toinen ystäväni löysi vuosi eron jälkeen naapurista eronneen miehen. Yhteistä näille oli se, että uusi puoliso löytyi hyvin läheltä, ei Tinderistä.
Mutta ajankohtaista ei nyt ole uusi mies, vaan ero entisestä. Työstä itseäsi sen ajatuksen osalta, että on pakko olla joku. Laajenna elämänpiiriäsi niin että voit tavata ja tutustua ihmisiä muualla kuin Tinderissä. Omien verkostojen kautta pariutumisessa on se hyvä puoli, että tiedät jo aika paljon miehestä etukäteen.
Tinder voi olla hyvä apu kaiken muun lisäksi. Ei kannata jättää yhtäkään potentiaalista korttia kääntämättä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmasti erottuasi et kadu eroa tuosta miehestä, ap. Opettele elämään yksin. Hanki harrastuksia ja uusia ystäviä. Lue kirjoja, käy tanssitunneilla tms. Itse keksisin miljoona mielekkäämpää ajanviettotapaa, kun hengata alkkiksen narskun kanssa. Mielummin vaikka tuijottaisin tyhjää seinää 8 h putkeen.
Onko sinulla jo ideaa, mistä keski-ikäinen yksinäinen nainen saa ystäviä, varsinkin kun en ole mitenkään ekstrovertti uusien ihmisten seurassa. Vuoroviikoin illat kuluvat lasten kanssa esim harrastuskuskauksissa. Vapailla viikoilla ajan vie kohtuullisen vaativa asiantuntijatyö pitkällä työmatkalla. Puran lapsettomilla viikoilla usein hieman työsumaa, jotta voin lapsiviikolla lopettaa ajoissa. Usein työpäivän jälkeen en jaksa mitään erityistä. Omasta kuormasta en syö, eikä työpaikalla ketään vapaata ikäistäni miestä olek
Vakaa aikuinen heillä onkin. Sen tiedän varmasti paremmin kuin sinä. Olen yllättävän kestävää sorttia, enkä ole vielä vastoinkäymisten takia murtunut.
En nyt puhunut siitä, että työpaikalla ei ole kumppaniehdokasta, vaan että siellä ei ole juuri mahdollisuuksia tavata ihmisiä yståvämielessä. Kaksi kollegaa, eikä meillä ole mitään yhteistä. He myös ovat kiireisiä omassa elämässään. Ei mahdollisuutta vaihtaa kuulumisia kuin työstä.
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin, että mies on kokenut sairastumisen ja potkut ja hän on siksi sekaisin. Yhteinen aika ehkä korjaisi asian. Buukkasin pitkän viikonlopun ulkomaille. Loma oli täysi katastrofi. Lentokentällä mies puhui vain näistä tulevista bisneksistään ja soitteli työpuheluita. Hän ei siis ole vielä missään työsuhteessa, ja ihmettelen, miksi puhelut piti ajoittaa juuri matkaan - kun hänen kalenterinsa on muina päivinä ihan tyhjä. Ensimmäisen kaljan joi klo 9 kentällä. Klo 12 mennessä oli koneessa lyhyellä lennolla mennyt jo 4 lisää. Perille saavuttuamme mies alkoi riidellä ja moittia, miksi raahasin hänet tähän hevonperseeseen, joka sattui olemaan mitä kaunein ja romanttisin rantalomakohde. Lähdin nähtävyyksille ja hän jatkoi loppupäivän samassa baarissa juoden. Myöhemmin ei ollut löytää hotellille, vaikka se oli kahden korttelin päässä. Syy oli tietysti minun. Tullessaan huoneeseen hän ei ollut pysyä pystyssä. Muina päivinä yl
Kyllä sitä aikuista seuraa on tarjolla ihan tolkunkin ihmisistä eikä tuollaisista sekopäistä. Olemme vähän tylsempiä ja naisia, joten tuskin tulemme sänkyä jakamaan, mutta ehkäpä se on kuitenkin järkevämpi kuin tuollaisen katastrofin kanssa sekoilu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, onko miehessä mitään hyvää? Jos on paljon hyvääkin, ja haluat pelastaa suhteen, ehdota miehelle pariterapiaa ja hänelle myös omaa terapiaa. Aseta ehdot suhteen jatkamiselle. Ja esim. että 6 kk aikaa parantaa tapansa tai lähdet. Uskon että sinun on vaikea asettaa ehtoja, mutta jos haluat pelastaa suhteen, se on ainoa keino. Jos se ei miehelle käy, peli on selvä. Lähdet.
Tai jos miehessä ei ole mitään hyvää, niin lähdet.
Älä ajattele tulevaisuuden uhkakuvia: yksinäisyyttä ja rakkauden puutetta. Jos haluat parisuhteen tulevaisuudessa, todennäköisesti saat sen. Joskus sen löytämisen eteen joutuu tekemään enemmän töitä, koskaan ei voi tietää milloin tapaa sopivan henkilön.
Saat kyllä rakennettua mukavan tulevaisuuden ilman huonoa miestä. Tosin jos et tee muutakin kuin töitä ja kotona lepäilyä, niin sitten voi olla vaikea löytää ystäviä ja rakkautta. Mutta jos oikeasti kaipaat ihmisiä ympärille
On hänessä hyvää se, miten kohtelee muita kuin minua. On hyvä isä ja valmis auttamaan ystäviään. Siksi kukaan tuskin uskoisi, että kohtelee minua ihan toisella tavalla. Isänsä oli samanlainen yleisesti pidetty mies, hyvä isä, mutta kotona sitten kävi kännissä vaimonsa kimppuun. Mieheni ei ole fyysisesti väkivaltainen, mutta joku malli tuosta on periytynyt. Eli ystäville ja ulos pitää näyttää hyvän tyypin kasvot ja sitten kaikki paineet ja pettymykset puretaan puolisoon. Varmasti se, miten isä on kohdellut äitiä, antaa mallin omiin suhteisiin. Lisäksi mieheni harrasti nuorena aktiivisesti urheilua, ja sekä joukkueessa että kotona sai ehkä liikaa palvontaa osakseen. Häneltä tuntuu puuttuvan täysin itsekritiikki, mikä on aiheuttanut esim. työelämässä ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen yksi ketju, missä ap kertoo tilanteestaan ja ampuu alas kaikki ideat mitä ihmisillä hänen tilanteeseensa on. Miksi kirjoittaa aloitus, jos ei ole aikomustakaan muuttaa elämästään mitään?
Jos jatkaa samalla tavalla ja samoin ajatuksin kuin ennen, saa saman lopputuloksen.
Kenties ihan vaan vertaistuen takia. Ylipäätänsä en odota, että tuntematon ihminen voisi ratkaista sormia napsauttamalla toisen tuntemattoman kompleksisen tilanteen. Jos joku saman kokenut yksinäinen, haavoitettu ihminen kertoisi oman selviytymistarinansa, miten rakensi elämänsä lähes puhtaalta pöydältä uusiksi niin siitä olisi apua. Ei kuitenkaan siitä, että joku kertoo olevansa mieluummin yksin (minä en halua vanheta yksin), tukeutumalla ystäviinsä (joita minulle on vain sen verran, että tapaamme joitakin kertoja vuodessa) tai sukuunsa (vanhemmat kuolleet, ei sisaruksia) tai hankkimall
itse huonosta suhteesta irtautuessa päätin nimenomaan että olen mieluummin loppuelämän yksin kun enää koskaan vastaavassa seurassa, se ei tarkoita että se olisi alkuvaiheessa ollut mitenkään helppoa. Sä nautit kuitenkin tosta uhri-asemasta ja harkitset vakaasti ilmeisesti naimisiinmenoakin kunhan se sormus järjestyy, niin mitä vertaistukea sä haet kun olet jo päättänyt vetää elämäsi pöntöstä alas. Juu mies varmaan muuttuu kun vähän vielä ymmärtää ja rakastaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen yksi ketju, missä ap kertoo tilanteestaan ja ampuu alas kaikki ideat mitä ihmisillä hänen tilanteeseensa on. Miksi kirjoittaa aloitus, jos ei ole aikomustakaan muuttaa elämästään mitään?
Jos jatkaa samalla tavalla ja samoin ajatuksin kuin ennen, saa saman lopputuloksen.
Kenties ihan vaan vertaistuen takia. Ylipäätänsä en odota, että tuntematon ihminen voisi ratkaista sormia napsauttamalla toisen tuntemattoman kompleksisen tilanteen. Jos joku saman kokenut yksinäinen, haavoitettu ihminen kertoisi oman selviytymistarinansa, miten rakensi elämänsä lähes puhtaalta pöydältä uusiksi niin siitä olisi apua. Ei kuitenkaan siitä, että joku kertoo olevansa mieluummin yksin (minä en halua vanheta yksin), tukeutumalla ystäviinsä (joita minulle on vain sen verran, että tapaamme joitakin kertoja vuodessa) tai sukuunsa (vanhemmat kuolleet, ei sisaruksia) tai hankkimall
Kuulostaa siltä, että et haluaisikaan ystäviä, et jaksa tai et ole koskaan kaivannut tuon läheisempiä. Tai sitten koet olevasi umpikujassa, jolloin kaikki tuntuu liian vaikealta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumpi sinulle on tärkeämpää elättäjä vai oma elämä?
Minä taidan olla tässä enemmän se elättäjä. Et tainnut lukea, että olen täysin taloudellisesti riippumaton. Mies ei tarjoa minulle edes kahvikupillista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko tällaisia ihmisiä oikeasti olemassa? Hirveän vaikea uskoa ja ymmärtää, jos tämä on totta...
Minun tilanne on hieman samankaltainen, mutta ei ihan noin paha. Paitsi että erehdyin naimisiin. Nyt ero on paljon hankalampaa.
Sinun on ihan helppo lähteä, kun ette edes asu yhdessä. Siis käytännön tasolla. Henkisesti tietysti on vaikea lähteä esim. jos toinen käyttäytyy arvaamattomasti (reaktio pelottaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Etkö oikeasti ole mieluummin yksin kuin tuollaisessa suhteen irvikuvassa? Ymmärrän hyvin sen ettei tässä iässä saada enää ystäviä, itselläni on sama tilanne.
Olen muuttanut töiden takia kaupunkia monta kertaa, samoin maata. Minulla ei ole yli 10 vuoteen ollut samassa kaupungissa asuvaa ystävää, niiden vanhojen kahden kanssa soittelen kerran kuussa ja näen parin vuoden välein. Työt teen etänä ja lähimmät kollegat on 700 km päässä. Sukua ei ole. SILTI olen mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa.
En usko enää löytäväni kumppania, liikaa huonoja kokemuksia miehistä eikä yhtäkään kokonaisuudeltaan positiivista. En itsekään ole ihannekumppani. SILTI olen mieluummin yksin kuin otan jonkun joka huonontaisi elämääni.
En vaan ymmärrä mitä positiivista tuollainen tyyppi elämääsi tuo. Ei hänestä ole sinulle vanhuuden seuraksi saati turvaksi, eihän hän ole niitä nytkään.
Vierailija kirjoitti:
Ok. Ette asukaan yhdessä. No mikä estää eron?
Aivan käsittämätön tarina. Aluksi luulin, että Ap ja mies ovat naimisissa tai ainakin avoliitossa. Mutta heillä on vain löyhä suhde eikä asuta virallisesti yhdessä. Ei ole mitään syytä jäädä suhteeseen.
Sinun tarvitsee ravistella mies ulos päästäsi. Elät vielä hormonihuuman vaihetta etkä ajattele selkeästi. Jos jäät suhteeseen, kadut sitä vielä monta kertaa. Et pysty mitenkään korvaamaan lapsillesi tätä vaihetta heidän elämässään.
Ravistele itsesi ulos tuosta tilanteesta. Lue tekstisi ikään kuin ystäväsi kirjoittaisi ne.
Kadun joka päivä sitä, että jäin vastaavaan suhteeseen vaiheessa, jossa minun olisi pitänyt keskittyä 100% lapsiin. Miehiä tulee vielä myöhemmin ihan riittämiin, et ole vanha.
Lasten lapsuusaikaa et voi elää enää uudelleen.
Olisiko se yksinolo sitten kamalampi asia kuin tuo, jos et kerran halua suhdetta lopettaakaan?
Eikö ennemminkin pitäisi sanoa, että kun olet jo melkein viisikymppinen, pitäisi jo osata arvostaa itseään ja lähteä suhteista, joissa kohdellaan huonosti. Eikä käyttäytyä kuin huonoitsetuntoinen, epävarma nuori äiti, jolla on pieni lapsi kaltoinkohtelijan kanssa, josta on myös taloudellisesti riippuvainen.
Olet vapaa, et ole mitenkään riippuvainen tuosta miehestä, eikä teillä ole edes yhteisiä lapsia. Miksi olisit hänen kanssaan? Hanki läheisyyttä ja hellittelyä varten koira tai kissa, tai vaikka hevonen, ja seksuaalista tyydytystä varten vibraattori, jos parempaa miesseuraa ei löydy, ja hanki keskustelu- ja harrastusseuraa kavereista.
Alue: Aihe vapaa
Ap, onko miehessä mitään hyvää? Jos on paljon hyvääkin, ja haluat pelastaa suhteen, ehdota miehelle pariterapiaa ja hänelle myös omaa terapiaa. Aseta ehdot suhteen jatkamiselle. Ja esim. että 6 kk aikaa parantaa tapansa tai lähdet. Uskon että sinun on vaikea asettaa ehtoja, mutta jos haluat pelastaa suhteen, se on ainoa keino. Jos se ei miehelle käy, peli on selvä. Lähdet.
Tai jos miehessä ei ole mitään hyvää, niin lähdet.
Älä ajattele tulevaisuuden uhkakuvia: yksinäisyyttä ja rakkauden puutetta. Jos haluat parisuhteen tulevaisuudessa, todennäköisesti saat sen. Joskus sen löytämisen eteen joutuu tekemään enemmän töitä, koskaan ei voi tietää milloin tapaa sopivan henkilön.
Saat kyllä rakennettua mukavan tulevaisuuden ilman huonoa miestä. Tosin jos et tee muutakin kuin töitä ja kotona lepäilyä, niin sitten voi olla vaikea löytää ystäviä ja rakkautta. Mutta jos oikeasti kaipaat ihmisiä ympärillesi, niin sitten olet valmis heitä etsimään harrastuksista, kerhoista, matkoilta, töistä, tuttavan tuttavista jne.