Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lähes viisikymppisenä naisena joudun jäämään huonoon suhteeseen
17.08.2025 |
Olen 48-vuotias ja toisella kierroksella oleva kahden koululaisen äiti. Heidän isästään erosin 5,5 vuotta sitten. En tuota eroa kadu, mutta pian sen jälkeen aloitin uuden parisuhteen. Alkuun (1-2 vuotta) suhde oli OK, mutta sittemmin miehestä on tulla karmea kumppani. Hänestä on paljastunut vahvasti narsistisia piirteitä parisuhteessa, enkä keksi tätä päästäni, koska olen puhunut asiasta miehen exän kanssa (olivat yhdessä 25 v).
Tietynlainen miehen itsekkyys ja tunteiden sääntelyn epävakaus, äärimmäinen herkkähipiäisyys ja räjähtävä ärtyneisyys ovat olleet suhteessa läsnä jo ensimmäisen vuoden jälkeen. Jatkuvia riitoja (hän suuttuu, jos en ole kaikesta samaa mieltä ja kohdista 100 % huomiotani koko ajan häneen) on ollut nämä vuodet ja olen itkenyt enemmän kuin missään aikaisemmassa suhteessa. Viimeisen vuoden aikana mies on mennyt jotenkin ihan sekaisin. Tuli stressistä johtuvia psykosomaattisia oireita ja mies myös sai potkut työstään. Sen jälkeen on mennyt kovaa siihen malliin, että mietin onko päällä joku mania. Kirjoitti kirjan kahdessa päivässä, on lähtenyt omalla rahalla mukaan startupiin, joka on todella epävarma. Lomalla on nyt ollut 4 kk ja tänä aikana alkoa on alkanut kulua isoja määriä päivittäin. On saattanut olla humalahakuista juomista vaikka viikon kun on ollut matkalla tai mökillä, jolloin menee helposti yli 15 annosta päivässä. Mutta niidenkin välissä arkena aivan joka päivä menee muutama. Ja tämän Alkon käytön myötä hänen luonteestaan on tullut vaikeampi ja ailahtelevampi.
Kommentit (393)
Varmasti erottuasi et kadu eroa tuosta miehestä, ap. Opettele elämään yksin. Hanki harrastuksia ja uusia ystäviä. Lue kirjoja, käy tanssitunneilla tms. Itse keksisin miljoona mielekkäämpää ajanviettotapaa, kun hengata alkkiksen narskun kanssa. Mielummin vaikka tuijottaisin tyhjää seinää 8 h putkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mieti millaisen loppuelämän haluat, kuuluuko siihen tuommonen elämä mistä et pidä.
Kuulostaa inhottavan tympeälle.
Tuommonen henkilö ei muutu, ehkä pahemmaksi.
Olet terveen olonen tyyppi itse, miks roikut suhteessa.
Ei rahan takia kannata tuommosessa liitossa olla.
Omat rahat meillä on. Ja minulla tällä hetkellä ainoana säännölliset, keskimääräistä korkeammat tulot ja omistusasunto. Maksan itse itseni. Mistä päättelit, että olen tässä rahan takia?
Sun rimas on tosi alhaalla kun huolit vaan jonkun sekopään, kunhan sulla olis joku. Paljon parempi elää yksin rauhassa kun huonossa suhteessa sekopään kanssa.
Heteroparisuhteeseen sosiaalistettu miehenpalvoja vauhdissa, hohhoijaa.
Eikö kannattaisi olla mielummin yksin.
Kyllä on järkyttävää tekstiä. Kirjoitat että lapset menevät kaiken edelleen mutta samalla mietit kuinka paljon sinulla olisi vientiä tulevaisuudessa? Etkö pysty olemaan " yksin "? Vai onko kyseessä raha asiat? Vai oletko niin miehen kipeä? Unohdat siis lapsesi. Heitä mies mäkeen mutta varaudu vaikeuksiin. Oireet viittaavat psykopaattisuuteen ja he turvautuvat usein väkivaltaan.Ja hoida lapsesi aikuisiksi kun olet heidät tehnytkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän suhteessa on kaksi hullua. Mies on täysseko ja sinä ap olet läheisriippuvainen tjs. Minulla ja monella ystävälläni ei ole miessuhdetta, mutta en ole täysin yksin loppuelämääni. Minulla on nämä ystävät ja muutama sukulainen, se riittää seuraksi. Minä en tosin kaipaa seksiseuraa.
Minulla niitä sukulaisia ja ystäviä ei ole. Ei sen takia, että sillat olisi poltettu, vaan koska opiskelijaporukka alkoi tahoillaan elää perhe-elämää, ja usein ne ystävät ovat ystäväpariskuntia, jotka ns. jäävät parin erotessa. Kun viimeksi erosin, oli kotona-aika, mikä teki ystäväpiirin rakentamisesta tyhjästä vieläkin vaikeampaan. Nykyisen kautta olen saanut uusia ystäviä, mutta he ovat mieheni kavereiden vaimoja tai hänen lapsuudenystäviään.
Hienoa, ettei kenelläkään muulla näytä olevan vastaavia ongelmia, edellisten suhteiden haavo
Olen eri, mutta miksi edellisen parisuhteesi aikaiset ystävät jäivät? Asettuivatko tai luuletko, että he asettuivat miehesi puolelle? Se ei välttämättä pidä paikkansa. Entä työpaikkasi, onko siellä ketään työkaveria, josta voisit ajatella ystävää? Tuttavauuksiakaan ei kannata väheksyä. Sydänystäviä ei ole helppo aikuisena enää saada, mutta tuttavuuksia voi tietoisesti koettaa kehittää ison määrän ja välillä jakaa heidän kanssa asioitaan. Myös vanhat opiskelukaverit voivat olla tahollaan yksinäisiä, ota heihin yhteyttä.
Voit terapiassakin pohtia ystävyyksiä. Terapiaan voi aina mennä, ei tarvitse todellakaan tulla kerralla valmiiksi ja ehjäksi! Olen itsekin ollut monesti terapiassa ja menen vieläkin, jos tarvetta ilmenee. Avuksihan terapeutit on tarkoitettu.
Miksi joudut jäämään suhteeseen? En jaksanut lukea. Mitä viisikymppisyys liittyy tähän? Vastaa lyhyesti, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän suhteessa on kaksi hullua. Mies on täysseko ja sinä ap olet läheisriippuvainen tjs. Minulla ja monella ystävälläni ei ole miessuhdetta, mutta en ole täysin yksin loppuelämääni. Minulla on nämä ystävät ja muutama sukulainen, se riittää seuraksi. Minä en tosin kaipaa seksiseuraa.
Minulla niitä sukulaisia ja ystäviä ei ole. Ei sen takia, että sillat olisi poltettu, vaan koska opiskelijaporukka alkoi tahoillaan elää perhe-elämää, ja usein ne ystävät ovat ystäväpariskuntia, jotka ns. jäävät parin erotessa. Kun viimeksi erosin, oli kotona-aika, mikä teki ystäväpiirin rakentamisesta tyhjästä vieläkin vaikeampaan. Nykyisen kautta olen saanut uusia ystäviä, mutta he ovat mieheni kavereiden vaimoja tai hänen lapsuudenystäviään.
Hienoa, ettei kenelläkään muulla näytä olevan vastaavia ongelmia, edellisten suhteiden haavo
Vastasin ystävällisesti sinulle, mutta et kommentoinut siihen mitään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teidän suhteessa on kaksi hullua. Mies on täysseko ja sinä ap olet läheisriippuvainen tjs. Minulla ja monella ystävälläni ei ole miessuhdetta, mutta en ole täysin yksin loppuelämääni. Minulla on nämä ystävät ja muutama sukulainen, se riittää seuraksi. Minä en tosin kaipaa seksiseuraa.
Minulla niitä sukulaisia ja ystäviä ei ole. Ei sen takia, että sillat olisi poltettu, vaan koska opiskelijaporukka alkoi tahoillaan elää perhe-elämää, ja usein ne ystävät ovat ystäväpariskuntia, jotka ns. jäävät parin erotessa. Kun viimeksi erosin, oli kotona-aika, mikä teki ystäväpiirin rakentamisesta tyhjästä vieläkin vaikeampaan. Nykyisen kautta olen saanut uusia ystäviä, mutta he ovat mieheni kavereiden vaimoja tai hänen lapsuudenystäviään.
Hienoa, ettei kenelläkään muulla näytä o
Terapia ei aina toimi. Pahimmillaan siellä kaivetaan ihmisestä pitkään piilossa ollut pahuus esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heteroparisuhteeseen sosiaalistettu miehenpalvoja vauhdissa, hohhoijaa.
Eikö kannattaisi olla mielummin yksin.
Kaikki ei ole sosiaalista konstruktiota. Ja ei, ei ole hyvä olla yksin. Ainakaan kaikille. Nyt on hiukan liian pintapuolisesti luettu sosiologiaa, sos.psykologiaa ja muita sosiaalitieteitä. Hohhoijaa. M
Minä erosin ja löysin uuden 47-vuotiaana. Ei se peli ole menetetty.
Mutta kysy kuitenkin itseltäsi, mihin tarvitset tuollaista paskaa parisuhdetta. Eikö kuitenkin ole parempi olla yksin, kuin pahoittaa jatkuvasti mielensä.
Minä itse olisin mielummin itsekseni, kuin tuollaisen kuvaamasi elukan kanssa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmasti erottuasi et kadu eroa tuosta miehestä, ap. Opettele elämään yksin. Hanki harrastuksia ja uusia ystäviä. Lue kirjoja, käy tanssitunneilla tms. Itse keksisin miljoona mielekkäämpää ajanviettotapaa, kun hengata alkkiksen narskun kanssa. Mielummin vaikka tuijottaisin tyhjää seinää 8 h putkeen.
Onko sinulla jo ideaa, mistä keski-ikäinen yksinäinen nainen saa ystäviä, varsinkin kun en ole mitenkään ekstrovertti uusien ihmisten seurassa. Vuoroviikoin illat kuluvat lasten kanssa esim harrastuskuskauksissa. Vapailla viikoilla ajan vie kohtuullisen vaativa asiantuntijatyö pitkällä työmatkalla. Puran lapsettomilla viikoilla usein hieman työsumaa, jotta voin lapsiviikolla lopettaa ajoissa. Usein työpäivän jälkeen en jaksa mitään erityistä. Omasta kuormasta en syö, eikä työpaikalla ketään vapaata ikäistäni miestä olekaan. En myöskään lähde lirkuttelemaan lapsen harrastusjoukkueen varatuille isille.
Ihmeen paljon te jotkut ovimatot jaksatte. Olen 47v ja mies sanoi minua kerran paskaksi ja lähdin samantien, enkä aio puhua hänelle enää ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jälleen yksi ketju, missä ap kertoo tilanteestaan ja ampuu alas kaikki ideat mitä ihmisillä hänen tilanteeseensa on. Miksi kirjoittaa aloitus, jos ei ole aikomustakaan muuttaa elämästään mitään?
Jos jatkaa samalla tavalla ja samoin ajatuksin kuin ennen, saa saman lopputuloksen.
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon te jotkut ovimatot jaksatte. Olen 47v ja mies sanoi minua kerran paskaksi ja lähdin samantien, enkä aio puhua hänelle enää ikinä.
Eletkö onnellisesti yksin vai uudessa parisuhteessa, josta lähdet heti ensimmäisen riidan myötä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heteroparisuhteeseen sosiaalistettu miehenpalvoja vauhdissa, hohhoijaa.
Eikö kannattaisi olla mielummin yksin.
Kaikki ei ole sosiaalista konstruktiota. Ja ei, ei ole hyvä olla yksin. Ainakaan kaikille. Nyt on hiukan liian pintapuolisesti luettu sosiologiaa, sos.psykologiaa ja muita sosiaalitieteitä. Hohhoijaa. M
Monigaminen heteroparisuhde on todellakin sosiaalinen konstruktio josta yhteiskunta hyötyy ja siksi siihen niin innokkaasti kaikki sosiaalistetaan.
On paljon parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa. Lähiväkivaltatilastot tukevat tätä väitettä. Montako naista vuodessa lähtee tästä maailmasta lähisuhdeväkivallan seurauksena. Näiltäkin voisi välttyä jos yhteiskunta ei niin innokkaasti aivopesisi uskomaan kaikenkestävään "heterorakkauteen".
Vierailija kirjoitti:
Ihmeen paljon te jotkut ovimatot jaksatte. Olen 47v ja mies sanoi minua kerran paskaksi ja lähdin samantien, enkä aio puhua hänelle enää ikinä.
Ovimattojen jaksamista olen itsekin ihmetellyt läpi elämän. Joillekin naisille mies on elämän keskipiste ja miehen hyväksynnälle eletään läpi elämän. Yksi tuttuni muuttuu jokaisen uuden miehen myötä aivan täysin miehen kaltaiseksi ja miehen elämäntyyliin ja arvoihin sopivaksi, ette edes uskoisi, jos tänne esimerkkejä kirjottaisin. Mielestäni se on sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Jälleen yksi ketju, missä ap kertoo tilanteestaan ja ampuu alas kaikki ideat mitä ihmisillä hänen tilanteeseensa on. Miksi kirjoittaa aloitus, jos ei ole aikomustakaan muuttaa elämästään mitään?
Jos jatkaa samalla tavalla ja samoin ajatuksin kuin ennen, saa saman lopputuloksen.
Kenties ihan vaan vertaistuen takia. Ylipäätänsä en odota, että tuntematon ihminen voisi ratkaista sormia napsauttamalla toisen tuntemattoman kompleksisen tilanteen. Jos joku saman kokenut yksinäinen, haavoitettu ihminen kertoisi oman selviytymistarinansa, miten rakensi elämänsä lähes puhtaalta pöydältä uusiksi niin siitä olisi apua. Ei kuitenkaan siitä, että joku kertoo olevansa mieluummin yksin (minä en halua vanheta yksin), tukeutumalla ystäviinsä (joita minulle on vain sen verran, että tapaamme joitakin kertoja vuodessa) tai sukuunsa (vanhemmat kuolleet, ei sisaruksia) tai hankkimalla töistä tai harrastuksista ystäviä (työtiimini on pieni, eikä siellä ole samanhenkisiä tai ikäisiä; vuoroviikkoäitinä harrastan kun pystyn, en kuitenkaan missään tietyssä sosiaalisessa ympyrässä). Joku jo totesikin, että Tinder ei toimi. Baarit vielä huonommin.
Olen 45-v sinkkuäiti. Haaveilen, että voisin olla ap:n kaltaisessa suhteessa. Ettei vain tarvitsisi olla yksin. Buahahaahaa!
Ja kyllä, varmasti löytyy parempiakin miehiä sinkkuina kuin ap:n mies... Eli yksinkään ei tarvitse jäädä.
Alue: Aihe vapaa
Minulla niitä sukulaisia ja ystäviä ei ole. Ei sen takia, että sillat olisi poltettu, vaan koska opiskelijaporukka alkoi tahoillaan elää perhe-elämää, ja usein ne ystävät ovat ystäväpariskuntia, jotka ns. jäävät parin erotessa. Kun viimeksi erosin, oli kotona-aika, mikä teki ystäväpiirin rakentamisesta tyhjästä vieläkin vaikeampaan. Nykyisen kautta olen saanut uusia ystäviä, mutta he ovat mieheni kavereiden vaimoja tai hänen lapsuudenystäviään.
Hienoa, ettei kenelläkään muulla näytä olevan vastaavia ongelmia, edellisten suhteiden haavoja ja esim. yksinäisyyttä taakkanaan. Tai irrottautuminen narsistisesta suhteesta on ollut teille helppoa. Olkaa siitä onnellisia, älkää potkiko maassa makaavaa. En nyt lähde avaamaan, miksi olen ns. ylikiltti ja siedän tätä. Johtuu jo lapsuudestani. Tiedän kyllä, että olen oikeanlainen uhri narsisteille. Heitä on ennenkin tullut vastaan, eri vakavuusasteissa. Eipä ole terapia tai eroterapia tuonut minulle tähän vapautusta.