Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Nykyään eletään niin he----tin vanhoiksi. Siinä sitten vanhuksen seitsemää kymppiä lähestyvät lapset yrittää hoitaa vanhustensa asioita samalla kun tuntevat syyllisyyttä siitä että pitäisi tukea omien lasten nuoria perheitä, ja kaiken kukkuraksi digiasiointi ja byrokratia on jo niin hankalaa itsellekin, että kaiken aikaa tuntee olevansa putoamassa kärryiltä kaiken suhteen.

Olen 62- vuotias, vielä työelämässä. Puolisoni on up, alkava Parkinson ja sepelvaltimotauti. Äitini on pirteähkö 93- vuotias, joka kuitenkin tarvitsee viikoittain apua juoksevissa asioissa. Kolmen lapseni elämä sujuu heidän yrittäessään hoitaa perheen ja työelämän yhdistelmää. Itse olen kaiken tämän vuoksi töissä vain kolmena päivänä viikossa.

Olen kertonut aikuisille lapsilleni, että lopetan päiväni 85-vuotiaana. En välttämättä depression takia, vaan koska kauemmin eläminen ei tuota enää mitään hyvää kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksilla on itsemääräämisoikeus ja he itse saavat päättää missä asuvat. Jos siellä omassa kodissa haluaa jumittaa, niin sitten jumittaa. Lasten ei ole pakko muuttaa sinne.

Harva siihen pystyisikään, kun työt on muualla. 

Kyllä moni pystyy tekemään ainakin osan etänä. 

Esim europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen omaishoiti äitiään asuen siinä miehensä kanssa aina kun voi. 

Aika harvassa ovat ne työt joita pystyy tekemään edes osin etänä. Suurin osa meistä tavallisista ihmisistä on kuitenkin töissä tehtaissa, sairaaloissa, kampaamoissa tai kuljettamassa jotakin konetta tai ajoneuvoa. Kurkista joskus kuplasi ulkopuolelle todelliseen maailmaan.

Lähes kaikki mun tutut (paitsi opettajat) tekevät töitään etänä. Monilla on pakolliset yksi tai kaksi pakollista toimistopäivää. Ei se ole mikään kupla.

Eri

Miten voisi huolehtia iäkkäistä vanhemmista työttömänä kun hädintuskin pystyy edes itse pitämään katon päänsä päällä?

Kaikki vanhukset eivät ole herttaisia ja mukavia. Joskus on syytä katsoa peiliin ja miettiä miksi läheiset eivät välitä..

Niin mutta kun monet jättävät lapset hankkimatta. Kyllä meillä ainakin on isovanhemmat olleet mukana juhannuksen vietossa ja jouluna syödään yhdessä, mutta minä en yksinkertaisesti jaksa ottaa koko suvun vanhoja ihmisiä mukaan! Minulla on vanha täti, äidin sisko, joka asuu yksin ja valittaa yksinäisyyttä. Jos soitan, hän usein syyllistää, kun sukulaiset ei käy eikä kutsu kylään. Kiva kuunnella sitä samaa virttä. Minulla on 3 lasta, nuorin nyt 10 v., vanhin 18 v. Minä käyn kokopäivätöissä. Auttelen usein omia vanhempiani asioissa, esim. käyn auttamassa laskujen maksussa, ikkunan pesuissa ja sellaisissa. Nyt helteillä isä sai ripulin ja äiti ei uskaltanut lähteä kauppaan. Kävin viemässä oven taakse Jaffaa ja muuta juomista 2 kassillista. En minä jaksa koko suvun vanhoja ihmisiä hyysätä. Olen monesti töistä ja kotitöistä väsynyt. Työmatkakin kestää tunnin per suunta, joten työpäivinä olen 10 tuntia työn takia poissa kotoa.

Vierailija kirjoitti:

Pahintahan tuossa on, että juuri vanhukset olisivat monille erinomaista juttuseuraa pitkän elämänkokemuksensa ansiosta. Vanhalla ihmisellä on enemmän kerrottavaa kuin kenelläkään muulla. Se että näiden kävelevien aikakoneiden annetaan lahota pystyyn koteihinsa, on suunnatonta sosiaalista haaskausta.

Omasta kokemuksesta tiedän että eivät useinkaan halua puhua menneistä, ahdistuvat jos kyselee. Suvussani on 90-vuotias virkeä vanhus. Hän haluaa ilmeisesti seuraa, vaikka on aina viihtynyt yksin. Hänen tyylinsä puhua on kuitenkin arvostelua, yleensä kohteen yli tai ohi.  Toinen yli 80v taas räyhää, kettuilee ja pilkkanauraa ihan sama mistä asiasta puhuu. Siihen on usein hyvä syy miksi ei kutsuta eikä soiteta. Sitten vielä se huokailu jolla sanattomasti kerrotaan että väsyttää, uuvuttaa ja halutaan kotiin, yksin. Jos jaksaminen on tunnin verran niin nuoremmat eivät kyllä viitsi kuskailla tunnin vuoksi ja ajaa satoja kilometrejä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei minunkaan lapset muista olemassa oloani millään tavoin.

Noh, testamentissa tämän kyllä huomioin. 

Toivottavasti et oikeasti ihmettele miksi eivät ole kanssasi tekemisissä. Miten kohtelit lapsiasi heidän kasvaessa?

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahintahan tuossa on, että juuri vanhukset olisivat monille erinomaista juttuseuraa pitkän elämänkokemuksensa ansiosta. Vanhalla ihmisellä on enemmän kerrottavaa kuin kenelläkään muulla. Se että näiden kävelevien aikakoneiden annetaan lahota pystyyn koteihinsa, on suunnatonta sosiaalista haaskausta.

Usein se vanhuksen juttuseura tarkoittaa sitä, että vanhus pitää päättymätöntä monologia. Samalla he haukkuvat nykynuoret ja -aikuiset.

No tämä. Mä käyn joka tiistai kuuntelemassa 1,5 - 2 tuntia isän monologeja. Puhuu menneestä työurastaan ja koska oli aikoinaan sivutoiminen opettaja TKK:lla, pitää mulle luentoja milloin mistäkin tekniikan aiheesta. Ei mun tarvitse tehdä muuta kuin sanoa välillä "aha", "aivan" tai "niin".  Aiemmin kävin sunnuntaisin, mutta sitten halusin saada sunnuntaini takaisin

Luulenpa, että hän toivoisi sinun käyvän useammin. 

Nyt hän purkaa koko viikon puhumistarpeensa kerralla. Jos kävisit useammin, ehkä juttelu olisi vuorovaikutteisempaa. Hänellä ei ole juttukaveria, niin on pakko päästää suusta viikon aikana tulleet puheenaiheet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä nämä itsemurhalla uhkailijat olivat tehneet itse sen eteen että saisivat seuraa? Oma veikkaukseni on että ei mitään. Lähes joka kunnassa Suomessa, ellei jopa jokaisessa, on pitkin kesää järjestetty kesätapahtumia vanhuksille myös juhannuksena. 

He olivat yrittäneet sitä itsemurhaa. Pelastettiin sairaalassa. Ei siis pelkkä uhkaus. 

Ei iäkästä enää jaksa kiinnostaa tapahtumat, jos on vanha ja väsynyt. Omaisten seuraa kaipaavat. 

Mutta seuraa pitää silti olla juhlapäivinä? Omaisten pitää viettää joulut ja juhannukset katsoen vanhaa ja väsynyttä vanhusta jota ne eivät jaksa kiinnostaa?

Kauheaahan tuo on, mutta totta. Aikoinaan isoäitini, eli omassa kodissaan 97v, laittoi ruokansa itse ja muisti pelasi yms, joka lasten synttäreille ja juhlapyhien viettoon  hänet haettiin aina. Kerran sunnuntaina otin hänet jo työmatkallani klo 15 kotiini kun muut vieraat tulivat klo 16 kun vanhempani tulivat vähän ennen klo 16 oli isän, poikansa, lähdettävä viemään häntä kotiin kun ei enää jaksanut olla, ei ehtinyt mitään edes juoda kun yritettiin tarjota, kiukkuisena sanoi lähtevänsä sitten kävellen, pakkohan mummo sitten oli viedä, ei hän olisi 10km jaksanut kävellä.

Sisareni asui 70km päässä ja hänen lastensa juhliin hän ei loppu vuosina jaksanut enää lainkaan lähteä, mutta joka kerta soitti miten ottaa sydämestä tai jalka on niin kipeä, että kyllä nyt on päivystykseen lähdettävä, kun tätä oli muutama kerta käynyt huomattiin, että kun hän tiesi meidän muiden kokoontuvan hän sairastui.

Jokaisesta juhlapyhän vietosta hänet oli kuskattava kotiin viimeistään 1,5h kuluttua, usein kesken ruokailun. 

Oma äitini jäi muutama vuosi sitten leskeksi ja vanhempani olivat muuttaneet samaan rivitaloyhtiöön jo muutamaa vuotta aiemmin, hän kyllä köpöttelee 20m meidän puolelle juhliin kun joku käy taluttamassa ja sitten kesken juhlan vieton huomataan, että mihin se mummu on hävinnyt, mennyt kotiinsa nukkumaan. Sama, jos minulla on lastenlapsia hoidossa käy 5min heitä moikkaamassa ja aina kyselee, koska tulevat kun on ikävä.

Seuraa pitäisi olla, mutta ei jaksa näiden seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Kuten tuossa jutussa sanottiin  vanhukset kaipaavat läheisiään. Heitä ei voi muut korvata. 

Tämä on surullista. En pysty edes kuvittelemaan yksinäisen vanhuksen olotilaa. 

Mikään ei estä vanhusta/inceliä pitämästä yhteyttä, muuttamasta lähemmäs sukuaan ja harrastamasta sosiaalisuutta.

Ei mikään paitsi omaksuttu marttyyrin rooli, joka usein liittyy herkkänahkaiseen narsismiin.

Itse olen muuttamassa lähemmäs lapsiani, isääni ja veljeäni. Eikä kukaan tai mikään ole estänyt minua myöskään menemästä ihmisten pariin.

Totuus on, että kotiin ei tuoda kellekään seuraa eikä insta-missejä raiskattavaksi. Itse on seura etsittävä.

Ihmettelen tuossa jutussa että kuka näille kolmelle vanhukselle hälytti apua kun sairaalaan päätyivät elvytettäväksi? Oletettavasti on joku läheinen joka huolehtii, muutenhan olisivat päätyneet hautausmaalle. Insuliini ainakin tappaa nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vanhukset ovat raskasta seuraa, kaikki pitää tehdä heidän ehdoillaan ja silti narisevat ihan kaikesta ja pilaavat kaikkien tunnelman. 

Samallahan sä tuossa tulet kertoneeksi, että kaikki pitäisi tehdä sinun ehdoilla että kelpaisi sinulle. Voin vannoa, että kun sinun vanhemmista aika jättää, tulet katumaan sanojasi ja kaipaamaan yhteistä aikaa. 

Nro 29: "Luulenpa, että hän toivoisi sinun käyvän useammin. 

Nyt hän purkaa koko viikon puhumistarpeensa kerralla. Jos kävisit useammin, ehkä juttelu olisi vuorovaikutteisempaa. Hänellä ei ole juttukaveria, niin on pakko päästää suusta viikon aikana tulleet puheenaiheet. "

Mahdollisesti, mutta mä juoksin siellä päivin ja öin parin vuoden ajan, kun äidin muistisairaus paheni. Mun siskoni taas viettää pitkiä aikoja mökillään eli mä käyn isän luona jo nyt useammin kuin siskoni, vaikka käynkin vain kerran viikossa. Mä en ihan oikeasti jaksa käydä useammin. Menee useampi vuosi, että toivun siitä ruljanssista, mitä äidin kanssa oli. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tuossa jutussa että kuka näille kolmelle vanhukselle hälytti apua kun sairaalaan päätyivät elvytettäväksi? Oletettavasti on joku läheinen joka huolehtii, muutenhan olisivat päätyneet hautausmaalle. Insuliini ainakin tappaa nopeasti.

Kotihoito?

Vierailija kirjoitti:

Nykyään eletään niin he----tin vanhoiksi. Siinä sitten vanhuksen seitsemää kymppiä lähestyvät lapset yrittää hoitaa vanhustensa asioita samalla kun tuntevat syyllisyyttä siitä että pitäisi tukea omien lasten nuoria perheitä, ja kaiken kukkuraksi digiasiointi ja byrokratia on jo niin hankalaa itsellekin, että kaiken aikaa tuntee olevansa putoamassa kärryiltä kaiken suhteen.

Olen 62- vuotias, vielä työelämässä. Puolisoni on up, alkava Parkinson ja sepelvaltimotauti. Äitini on pirteähkö 93- vuotias, joka kuitenkin tarvitsee viikoittain apua juoksevissa asioissa. Kolmen lapseni elämä sujuu heidän yrittäessään hoitaa perheen ja työelämän yhdistelmää. Itse olen kaiken tämän vuoksi töissä vain kolmena päivänä viikossa.

Olen kertonut aikuisille lapsilleni, että lopetan päiväni 85-vuotiaana. En välttämättä depression takia, vaan koska kauemmin eläminen ei tuota enää mitään hyvää kenellekään.

 

Siirsit aikamoisen taakan lapsillesi ilmoittamalla määräpäivän. Julma teko. Taitavat vielä vähemmän pitää yhteyttä sinuun.

Mulla oli niin sairS ja ilkeä äiti, etten ikinä enää mene. Haukkunut mua lapsesta asti joka päivä. Haukkui kaikki muutkin ihmiset koko elämänsä ajan. Ei ansaitse mitään hyvää loppuelämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten yksinäisyys on usein omien toimiensa seurausta. Vanhukset eivät nuorempina vanhempina luoneet perheessään läheisyyden ja yhteisöllisyyden ilmapiiriä, ja nyt niittävät sitä satoa mitä itse kylvivät. Esimerkiksi minä olen kolmekymppinen mies, jonka lähes 70 v vanhemmat eivät miltei koskaan ota minuun yhteyttä tai pyydä vaikka kylään. Rakastan vanhempiani, muttei heidän pidä yllättyä, että tulevaisuudessakaan emme välttämättä tule olemaan kiinteästi tekemisissä, koska tämä on se tilanne mihin minut on kasvatettu ja mihin olen tottunut. Asumme muutaman kilometrin päässä toisistamme.

Tunnen enemmän sympatiaa vanhuksia kohtaan, jotka asuvat oikeasti kaukana lapsistaan ja lapsenlapsistaan jne. Tuo tilanne on jo vähän erilainen. 

 

 

Olet varmasti oikeassa, mutta jos vanhempasi ovat oppineet tuollaisen tavan olla etäinen,n

"Olet varmasti oikeassa, mutta jos vanhempasi ovat oppineet tuollaisen tavan olla etäinen,niin voisitko sinä vähän yrittää muuttaa teidän perheen tapoja? Jospa he yrittävät olla tunkeilematta eivätkä oikein uskalla pitää sinuun niin paljon yhteyttä kuin ehkä itsekin haluaisivat. En tietenkään voi tietää, mistä on juuri sinun vanhempasi kohdalla kysymys, mutta sen tiedän ettei kaikki ole aina sitä miltä se ulospäin näyttää."

Näin on varmaan monien kohdalla. Kun on se tietty tapa toimia ollut sukupolvelta toiselle. 

En tiedä, vaikuttaako se näihin tapoihin, mistä päin Suomea suvut ovat lähtöisin. Meillä pidetään paljon yhteyttä ja tavataan paljon ja näin on myös kaikkien karjalasta lähtöisin olevissa suvuissa, jotka tunnen. Ehkä vain sattumaa, en tiedä. Yks kaveri Pohjanmaalta lähtenyt ja harvakseltaan äitiinsä yhteydessä, vaikka äitinsä on lähes sokea ja muutenkin huonossa kunnossa.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Nro 29: "Luulenpa, että hän toivoisi sinun käyvän useammin. 

Nyt hän purkaa koko viikon puhumistarpeensa kerralla. Jos kävisit useammin, ehkä juttelu olisi vuorovaikutteisempaa. Hänellä ei ole juttukaveria, niin on pakko päästää suusta viikon aikana tulleet puheenaiheet. "

Mahdollisesti, mutta mä juoksin siellä päivin ja öin parin vuoden ajan, kun äidin muistisairaus paheni. Mun siskoni taas viettää pitkiä aikoja mökillään eli mä käyn isän luona jo nyt useammin kuin siskoni, vaikka käynkin vain kerran viikossa. Mä en ihan oikeasti jaksa käydä useammin. Menee useampi vuosi, että toivun siitä ruljanssista, mitä äidin kanssa oli. 

Ymmärrän, että olet ihan poikki, jos äitisi vuoksi siellä kävit koko ajan. 

Isäsi kannalta hänellä on varmaan ihan valtavan yksinäistä, kun kerran vaimokin on melko hiljattain kuollut. 

Isäsi taitaa olla aika kiltti ihminen eikä halua pyytää seuraa useammin. 

Sano siskollesi, että sen pitää mökkeilyn lomassa soitella isälleen. (Ei ehkä suostu. Vaikuttaa itsekkäältä, kun on säilyttänyt hommat sinulle.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksilla on itsemääräämisoikeus ja he itse saavat päättää missä asuvat. Jos siellä omassa kodissa haluaa jumittaa, niin sitten jumittaa. Lasten ei ole pakko muuttaa sinne.

Harva siihen pystyisikään, kun työt on muualla. 

Kyllä moni pystyy tekemään ainakin osan etänä. 

Esim europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen omaishoiti äitiään asuen siinä miehensä kanssa aina kun voi. 

Aika harvassa ovat ne työt joita pystyy tekemään edes osin etänä. Suurin osa meistä tavallisista ihmisistä on kuitenkin töissä tehtaissa, sairaaloissa, kampaamoissa tai kuljettamassa jotakin konetta tai ajoneuvoa. Kurkista joskus kuplasi ulkopuolelle todelliseen maailmaan.

Etätyö ei tarkoita sitä, että siinä sivussa menisi sekava vanhus.

-ohis

Kun tulee ikää ja sairauksia, lääkkeet voivat aiheuttaa huonoa oloa, näkö ja kuulo heikkenevät ja kävelykin käy huterammaksi, niin mieluummin moni vanhus on kotonaan. Eikä sieltä kotoaan halua muuttaa pois lähelle niitä lapsiaan, koska vanhalle kenties jo muistisairaalle kaiken uuden oppiminen on vaikeaa. Tuttu kotikylä tai -kaupunki on tuttu katuineen, mutta iso vieras kaupunki voi olla pelottava ja hämmentävä kokemus. Tutut ihmiset kuten lapset perheineen ovat ne keitä vanhat ihmiset haluavat tavata kun heidän kanssaan on se pitkä ja tuttu historia. Ei heitä voi korvata millään kerhoilla. 

 

Ei se naapurin iäkäs Hilma ole sama kuin omat lapset tai sukulaiset. Kumpa nuorempi sukupolvi ymmärtäisi vanhoja ihmisiä ja puutteineen. Ei kiinnosta ehkä enää politiikka ja maailman meno, vaan valitettavasti ne omat sairaudet ovat mielessä päällimmäisinä. Se vaan reviiri ja elämänpiiri pienenee halusi sitä itse tai ei. 

 

Jos osaa vielä käyttää puhelinta ja digilaitteita se on tietty hyvä, mutta kun se vanhuus vie ihmiseltä niitäkin taitoja. Sitä tässä yritän sanoa, että koittakaa ymmärtää niitä iäkkäitä vanhempianne. Kauheita nuo puheet että kostetaan vanhemmille heidän virheensä.