Läheisriippuvuudesta eroon

Up

Kuulostaa ihan mun elämältä. Mä pääsin yli, hommasin oman kämpän ja olin sinkkuna, aluksi pelotti valtavasti, mutta mä huomasin että pystyn tekee kaiken itse, ei sun tarvii osata koota huonekaluja itse tai toimia putkimiehenä, kyllä ihmiset auttaa ystävällisyyttään. Omat ongelmat helpotti huomattavasti, sillä oot vaan itsestäsi vastuussa, ei tarvitse huolehtia aikuisesta vauvasta, missä hän menee, soittaa perään, ajaa kaupungin toiselle laidalle hakemaan kotiin kun ovat ottaneet känniriidan kaverin kanssa eikä ole enää tervetullut bileisiin, ei tarvitse herätä keskeisellä yötä kun hän hakkaa ovella, sillä avain on taas hukkunut, ei tarvitse viedä häntä päivystykseen keskellä yötä kun on taas humalassa kaatunut...

Olen hoitanut itseltäni läheisriippuvuuden. Sinun pitää ensinnäkin tajuta että jokainen aikuinen ihminen on vastuussa itsestään. Suomessa on auttamisjärjestelmät mistä hakea apua jos on kriisi. Yhdenkään yksittäisen ihmisen vastuulla ei ole kantaa toisen ihmisen elämää ellei se ole oma alaikäinen lapsi. Pitää myös ymmärtää että jotkut ihmiset on elämäntapauhriutujia ja se on heidän tapa elää eikä he edes halua ulos siitä tavasta. Mikä tärkeintä. Luo oma elämäsi niin mielekkääksi ja arvokkaaksi, että se riittää sinulle ja olet valmis poistamaan kaiken elämästäsi joka uhkaa sitä. Näin alkuunsa nämä. Lisäksi kannattaa ymmärtää että jokainen läheisriippuvainen on käänteinen narsisti. Uhraat itsesi koska oikeasti pidät muita kyvyttöminä elämään. Tapasi auttaa on nenänvartta pitkin katsomista ja armotyötä siksi kun et jaksa katsoa muiden perseilyä. Hyväksy se että nämä autettavat on omasta halustaan luusereita eikä sinun pidä auttaa vain siksi että et siedä katsoa sitä. Laita välit poikki äläkä katso jos heidän elämäntapansa loukkaa rauhaasi.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan mun elämältä. Mä pääsin yli, hommasin oman kämpän ja olin sinkkuna, aluksi pelotti valtavasti, mutta mä huomasin että pystyn tekee kaiken itse, ei sun tarvii osata koota huonekaluja itse tai toimia putkimiehenä, kyllä ihmiset auttaa ystävällisyyttään. Omat ongelmat helpotti huomattavasti, sillä oot vaan itsestäsi vastuussa, ei tarvitse huolehtia aikuisesta vauvasta, missä hän menee, soittaa perään, ajaa kaupungin toiselle laidalle hakemaan kotiin kun ovat ottaneet känniriidan kaverin kanssa eikä ole enää tervetullut bileisiin, ei tarvitse herätä keskeisellä yötä kun hän hakkaa ovella, sillä avain on taas hukkunut, ei tarvitse viedä häntä päivystykseen keskellä yötä kun on taas humalassa kaatunut...

Luuletko, että et tule toistamaan kaavaa tulevissa suhteissa? Miten olet itse muuttunut?

Mä olen naiseksi todella osaava ja pärjäävä, en siis käytännön hommiin tarvitse apua. Ongelma on se, että jossain vaiheessa suhdetta alan liiaksi miellyttämään ja joustamaan ja huomaa kun, että ei mulla ole omaa ääntä ollenkaan. Tarpeeksi monta kertaa kun tallotaan yli, niin itsekään ei jaksa enää välittää itsestään. Sinkkuna olen ollut ihan iloinen ja itseen luottava, ongelmat alkaa suhteessa.

Nyt olen ajautunut taas hyväksikäyttö ääni suhteeseen, jossa mua ei oteta huomioon yhtään ja olen jopa niin masentunut, että ajattelen itsmurhaakin. Mies on taas ollut kadoksissa päiviä ja mä itkeskelen neljän seinän sisällä, miks mulle tehdään tätä. Eikö mulla ole mitään arvoa. Vaikka oikeasti mies on vaan piittaamaton ksipää.

Tiedostan, että omassa päässä on isosti vikaa.

Miten sä sait oman arvon tuntosi kohdilleen?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitanut itseltäni läheisriippuvuuden. Sinun pitää ensinnäkin tajuta että jokainen aikuinen ihminen on vastuussa itsestään. Suomessa on auttamisjärjestelmät mistä hakea apua jos on kriisi. Yhdenkään yksittäisen ihmisen vastuulla ei ole kantaa toisen ihmisen elämää ellei se ole oma alaikäinen lapsi. Pitää myös ymmärtää että jotkut ihmiset on elämäntapauhriutujia ja se on heidän tapa elää eikä he edes halua ulos siitä tavasta. Mikä tärkeintä. Luo oma elämäsi niin mielekkääksi ja arvokkaaksi, että se riittää sinulle ja olet valmis poistamaan kaiken elämästäsi joka uhkaa sitä. Näin alkuunsa nämä. Lisäksi kannattaa ymmärtää että jokainen läheisriippuvainen on käänteinen narsisti. Uhraat itsesi koska oikeasti pidät muita kyvyttöminä elämään. Tapasi auttaa on nenänvartta pitkin katsomista ja armotyötä siksi kun et jaksa katsoa muiden perseilyä. Hyväksy se että nämä autettavat on omasta halustaan luusereita eikä sinun pidä auttaa vain siksi että et siedä katsoa sitä. Laita välit poikki äläkä katso jos heidän elämäntapansa loukkaa rauhaasi.

Kiitos suoruudesta. Joskus olisin saattanut loukkaantua, mutta asiaa puhut.

Joo, olen havahtunut itsekin miettimään, että teenkö kuitenkin kivoja tekoja ja myönnytyksiä lopulta vain itseni takia, mitä mä itse siitä saan.

En mielestäni pidä muita kyvyttöminä, toki autan liikaa.

Saitko itse hoidettua itsesi suhteessa vai vasta yksin ollessa? Kuinka sä ajattelet pärjääväsi tulevaisuuden suhteissa?

Ap

Minä olen parantunut. Lukemalla, lukemalla ja lukemalla. Kaikki mahdolliset opukset. Hellstenistä aloitin.

Kun itsensä tunnistaa, voi alkaa ajattelemaan toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitanut itseltäni läheisriippuvuuden. Sinun pitää ensinnäkin tajuta että jokainen aikuinen ihminen on vastuussa itsestään. Suomessa on auttamisjärjestelmät mistä hakea apua jos on kriisi. Yhdenkään yksittäisen ihmisen vastuulla ei ole kantaa toisen ihmisen elämää ellei se ole oma alaikäinen lapsi. Pitää myös ymmärtää että jotkut ihmiset on elämäntapauhriutujia ja se on heidän tapa elää eikä he edes halua ulos siitä tavasta. Mikä tärkeintä. Luo oma elämäsi niin mielekkääksi ja arvokkaaksi, että se riittää sinulle ja olet valmis poistamaan kaiken elämästäsi joka uhkaa sitä. Näin alkuunsa nämä. Lisäksi kannattaa ymmärtää että jokainen läheisriippuvainen on käänteinen narsisti. Uhraat itsesi koska oikeasti pidät muita kyvyttöminä elämään. Tapasi auttaa on nenänvartta pitkin katsomista ja armotyötä siksi kun et jaksa katsoa muiden perseilyä. Hyväksy se että nämä autettavat on omasta halustaan luusereita eikä sinun pidä auttaa vain siksi että et siedä katsoa sitä. Laita välit poikki äläkä katso jos heidän elämäntapansa loukkaa rauhaasi.

Kiitos suoruudesta. Joskus olisin saattanut loukkaantua, mutta asiaa puhut.

Joo, olen havahtunut itsekin miettimään, että teenkö kuitenkin kivoja tekoja ja myönnytyksiä lopulta vain itseni takia, mitä mä itse siitä saan.

En mielestäni pidä muita kyvyttöminä, toki autan liikaa.

Saitko itse hoidettua itsesi suhteessa vai vasta yksin ollessa? Kuinka sä ajattelet pärjääväsi tulevaisuuden suhteissa?

Ap

Laitan mutkat suoriksi, koska itse aloitin oman terapiani sillä tavallisella uhripuheella ja itselleni vakuuttelulla että minä olen uhri ja minua pitää sääliä. Tunsin kuitenkin että menin jumiin ja joku ei nyt ollut oikein, joten heitin kaikki päälaelleen ja päätin että jospa minä olen se ongelma ja tekijä tässä. Minä olen yhteinen nimittäjä minun elämäni ongelmiin. Kun tämän tein tajusin että itse hankin nämä ihmissuhteet jotta saan heittää martyyrin viitan ylleni. Ei kukaan minun elämääni marssi jos en sille ovea auki pidä. Minä valitsin nämä hyväksikäyttäjät elämääni täyttämään jotain Minun tarvetta. Silloin se kolahti kunnolla tajuntaan ja siinä tuli istuttua pitkä tovi silmät lautasen kokoisina ja suu auki, että minähän olen ihan hirveä ihminen! Yksin nämä pitää tehdä. Läheisriippuvaisella ei ole omaa persoonaa. Se on aina heijaste muista. Ihan kuin narsitikin LR tarvitsee jonkun lähteen ja hoivattavan jotta saisi olla persoonaton peili. Minä en ole enää suhteita hankkinut kun elämässä on jo kaikki tehtynä. Lisäksi löysin niin hyvän ja kivan elämän sekä itsestäni viihdyttävän persoonan, että pidän tämän ihan itselläni. Huolimatta siitä, että tähän välillä joku haluaisikin kaveriksi. Nykyään osaan sanoa ei. Ennen olisin päätynyt kenen tahansa kanssa suhteeseen joka olisi sanonut vähänkin hetken että tykkää. Nykyään mietin mitä minä ajattelen asioista ja hyväksyn että muut saa olla mitä mieltä haluavat. Ei silti ole pakko alkaa seurustella jonkun kanssa vain siksi että tämä haluaa niin.

Hienoa, että olet alkanut havahtua toistuvaan kuvioon ja haluat siitä pois. Prosessi on pitkä. Kun alat mennä eteenpäin itsearvostuksen tiellä, alat vain tajuat, ettet tarvitse tuollaista p*skaa elämääsi. Tippuu kuspää mies, tippuu koko entinen juoppojen kaveripiiri. Haluat vain mennä eteenpäin ja jättää nämä tyypit kauas taaksesi. Tulee uusia ihmisiä vastaan. Osa näistäkin tippuu, osaa jää. Jne. Koko ajan opit, saat elämääsi yhä enemmän omaan hallintaasi ja elämäsi muuttuu tasapainoisemmaksi.

Irti läheisriippuvuudesta kirja ja netistä erilaisia tehtäväkirjoja jne. ei voi muuta kun suositella! Vuosikausien henkisesti väkivaltaisesta suhteesta irroittauduin noiden avulla ja olen vahvempi kuin koskaan! 

7 puhuu kuin minun suullani. Tunnistin itseni täysin , kiitos kirjoituksestasi. Ap.lle , uhriviitta heti pois harteilta ja otat ITSE vastuun itsestäsi ja suhteistasi. Minä olen ollut samassa tilanteessa kuin sinäkin , voi sanoa että pahemmassakin. En ole enää. Pitkä terapia , lukemista , lukemista , ajattelua ja ajattelua. Googleta narsisti ja narsistin läheiset. Löydät sieltä itsesi. SINUSTA riippuu miten kauan löydät sieltä itsesi , ei kenestäkään muusta. Ota itse vastuu elämästäsi älä sysää sitä muille. Onnea matkallesi!

Vierailija kirjoitti:

 Tarpeeksi monta kertaa kun tallotaan yli, niin itsekään ei jaksa enää välittää itsestään. --

Nyt olen ajautunut taas hyväksikäyttö ääni suhteeseen, jossa mua ei oteta huomioon yhtään ja --, miks mulle tehdään tätä. Eikö mulla ole mitään arvoa.

Ap

Tuo passiivin käyttö täsmällisest nimetyn ihmisen sijasta ja oman vastuun välttäminen käyttämällä sanoja kuten "ajatutunut", kertovat jotain ongelman luonteesta. Asiat vain tapahtuvat, eikä itsellä ole siihen muuta osaa kuin objektina olo - edes omassa päässä. Kaikki arvo tulee siitä, mitä joku päihdeongelmainen päättää osoittaa.

Jos AP kirjoittaisi tarinaansa uusiksi, se voisi kuulua: x ja y kohtelivat minua välinpitämättömästi. Katkaisin heihin suhteeni ja hain apua vertaistuesta, että osaisin välttää vastaavaa tulevaisuudessa.

-Suosittelen sulle esim AAL:n sivuja niin pääset alkuun. Lapsuudessahan näiden juuret yleensä ovat.

Vierailija kirjoitti:

Olen hoitanut itseltäni läheisriippuvuuden. Sinun pitää ensinnäkin tajuta että jokainen aikuinen ihminen on vastuussa itsestään. Suomessa on auttamisjärjestelmät mistä hakea apua jos on kriisi. Yhdenkään yksittäisen ihmisen vastuulla ei ole kantaa toisen ihmisen elämää ellei se ole oma alaikäinen lapsi. Pitää myös ymmärtää että jotkut ihmiset on elämäntapauhriutujia ja se on heidän tapa elää eikä he edes halua ulos siitä tavasta. Mikä tärkeintä. Luo oma elämäsi niin mielekkääksi ja arvokkaaksi, että se riittää sinulle ja olet valmis poistamaan kaiken elämästäsi joka uhkaa sitä. Näin alkuunsa nämä. Lisäksi kannattaa ymmärtää että jokainen läheisriippuvainen on käänteinen narsisti. Uhraat itsesi koska oikeasti pidät muita kyvyttöminä elämään. Tapasi auttaa on nenänvartta pitkin katsomista ja armotyötä siksi kun et jaksa katsoa muiden perseilyä. Hyväksy se että nämä autettavat on omasta halustaan luusereita eikä sinun pidä auttaa vain siksi että et siedä katsoa sitä. Laita välit poikki äläkä katso jos heidän elämäntapansa loukkaa rauhaasi.

Olin tällainen liian kiltti. Narsisti valmistelee kilttiä ensin huolellisesti. Kun lopulta tajusin kuvion, yritin lopettaa suhteen. Mutta sepä ei sopinut narsistille ollenkaan. Hän oikein innostui tunkemaan vaikka kielsin.

Siis vaikka itse yritin lopettaa suhteen normaalisti, se oli narsistille vain mukava haaste, kuin bensaa liekkeihin. Ollessamme yhdessä hän ei välittänyt, mutta kun en enää vastannut/ soittanut takaisin, hän valpastui. Oikein voimaantui ja yritti ensin hyvällä (eroyrityksiä oli monta) ja lopulta pahalla. ts vaikka itse tervehtyisi, narsisti ei voi hyväksyä.

Sille suhde on jännä leikki, miten loppuun saa toisen ajettua. Kun joku sanomani ei häntä miellyttänyt hän väitti minun olevan sekaisin.

"Lainasi" omaisuuttani ja toivoin saavani omat takaisin.

Tietysti siinä oli kaksi sairasta, mutta väitän kuitenkin että minun ajatteluni oli kuitenkin lähempänä normaalia.

Kun tiedetään ettei narsisti muutu. Muut voi muuttua. Onneksi aiheesta on tietoa saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Tarpeeksi monta kertaa kun tallotaan yli, niin itsekään ei jaksa enää välittää itsestään. --

Nyt olen ajautunut taas hyväksikäyttö ääni suhteeseen, jossa mua ei oteta huomioon yhtään ja --, miks mulle tehdään tätä. Eikö mulla ole mitään arvoa.

Ap

Tuo passiivin käyttö täsmällisest nimetyn ihmisen sijasta ja oman vastuun välttäminen käyttämällä sanoja kuten "ajatutunut", kertovat jotain ongelman luonteesta. Asiat vain tapahtuvat, eikä itsellä ole siihen muuta osaa kuin objektina olo - edes omassa päässä. Kaikki arvo tulee siitä, mitä joku päihdeongelmainen päättää osoittaa.

Jos AP kirjoittaisi tarinaansa uusiksi, se voisi kuulua: x ja y kohtelivat minua välinpitämättömästi. Katkaisin heihin suhteeni ja hain apua vertaistuesta, että osaisin välttää vastaavaa tulevaisuudessa.

-Suosittelen sulle esim AAL:n sivuja niin pääset alkuun. Lapsuudessahan näiden juuret yleensä ovat.

Olen nyt siinä vaiheessa, että tiedostan ongelman olevan itsessä ja oman käyttäytymisen itsetuhoiseksi. Ajoittain olen hyvinkin vihallinen itselleni, kun en osaa ITSE lähteä vaan idiootin itsepintaisesti hakeudun takaisin. Aloin havahtumaan tähän edellisen suhteen loppupuolella, kun mietin mitä kaikkea itse teen toisen ja suhteen hyväksi ja mitä kaikkea kumppani tekee.

Olen miettinyt, että itse varmaan ahdistuisin kamalasti jos kumppani yrittäisi niin kovasti mun eteen, ei se ole normaalia ja jos joku kaveri olisi samanlaisessa tilanteessa, niin neuvoisin itsekin vain lähtemään ja arvostamaan itseään.

Mun itsen on muutenkin kovin vaikea suhtautua kehuihin ja pieniin normaaleihin huomionosoituksiin. Esim en mä osais olla sängyssä odottelemassa viiden ruokalajin ateriaa, mä itse haluan tehdä toiselle, kai mä koen itseni täysin hyödyttömäksi jos en ole koko ajan suorittamassa jotain muka toisen takia, vain niin mä olen arvokas 🤔

Lapsuuden koin olevan normaali ja turvallinen, mutta vasta aikuisena olen ajatellut että ehkä kaikki ei ollutkaan optimaalisesti. Jouduin pelkäämään sisartani enkä muista vanhempien olleen juuri kotona, töitä piti tehdä. Sisareni sairastuttua otin jo ala-asteikäisenä itse vastuuta paljon pikkusisarestani ja kodista, vanhemmat oli vuorotellen töissä ja sisaren luona.

Äidissäni on paljon myös hoivaavan ylimiellyttäjän piirteitä, en tosin usko että ihan näin pahasti.

Kiitos kaikille kommentoijille, vertaistukea ehkä tarvitsisin eniten.

Ja tukea siihen, että en enää lähde suhteisiin ennenkuin oon parantanut itseni.

Onko kukaan käynyt ihan terapiassa asian takia?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olen parantunut. Lukemalla, lukemalla ja lukemalla. Kaikki mahdolliset opukset. Hellstenistä aloitin.

Kun itsensä tunnistaa, voi alkaa ajattelemaan toisin.

Hellsten on teologi, eli ajatuksensa ovat sieltä.

Apua on saatavissa. Ylempänä on jo mainittu monia itseapukirjoja, myös AAL ja AL Anon.

Läheisriippuvaista ei auta esimerkiksi alkoholistista tai väkivaltaisesta suhteesta eroaminen, koska vuoden sisään hän yleensä hankkii taas uuden huonon suhteen. Läheisriippuvaisten otsalla on joku näkymätön, kutsuva vilkkuvalo, jonka hyväksikäyttäjät oitis näkevät. Pitää itse saada se lamppu sammutetuksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Tarpeeksi monta kertaa kun tallotaan yli, niin itsekään ei jaksa enää välittää itsestään. --

Nyt olen ajautunut taas hyväksikäyttö ääni suhteeseen, jossa mua ei oteta huomioon yhtään ja --, miks mulle tehdään tätä. Eikö mulla ole mitään arvoa.

Ap

Tuo passiivin käyttö täsmällisest nimetyn ihmisen sijasta ja oman vastuun välttäminen käyttämällä sanoja kuten "ajatutunut", kertovat jotain ongelman luonteesta. Asiat vain tapahtuvat, eikä itsellä ole siihen muuta osaa kuin objektina olo - edes omassa päässä. Kaikki arvo tulee siitä, mitä joku päihdeongelmainen päättää osoittaa.

Jos AP kirjoittaisi tarinaansa uusiksi, se voisi kuulua: x ja y kohtelivat minua välinpitämättömästi. Katkaisin heihin suhteeni ja hain apua vertaistuesta, että osaisin välttää vastaavaa tulevaisuudessa.

-Suosittelen sulle esim AAL:n sivuja niin pääset alkuun. Lapsuudessahan näiden juuret yleensä ovat.

Olen nyt siinä vaiheessa, että tiedostan ongelman olevan itsessä ja oman käyttäytymisen itsetuhoiseksi. Ajoittain olen hyvinkin vihallinen itselleni, kun en osaa ITSE lähteä vaan idiootin itsepintaisesti hakeudun takaisin. Aloin havahtumaan tähän edellisen suhteen loppupuolella, kun mietin mitä kaikkea itse teen toisen ja suhteen hyväksi ja mitä kaikkea kumppani tekee.

Olen miettinyt, että itse varmaan ahdistuisin kamalasti jos kumppani yrittäisi niin kovasti mun eteen, ei se ole normaalia ja jos joku kaveri olisi samanlaisessa tilanteessa, niin neuvoisin itsekin vain lähtemään ja arvostamaan itseään.

Mun itsen on muutenkin kovin vaikea suhtautua kehuihin ja pieniin normaaleihin huomionosoituksiin. Esim en mä osais olla sängyssä odottelemassa viiden ruokalajin ateriaa, mä itse haluan tehdä toiselle, kai mä koen itseni täysin hyödyttömäksi jos en ole koko ajan suorittamassa jotain muka toisen takia, vain niin mä olen arvokas 🤔

Lapsuuden koin olevan normaali ja turvallinen, mutta vasta aikuisena olen ajatellut että ehkä kaikki ei ollutkaan optimaalisesti. Jouduin pelkäämään sisartani enkä muista vanhempien olleen juuri kotona, töitä piti tehdä. Sisareni sairastuttua otin jo ala-asteikäisenä itse vastuuta paljon pikkusisarestani ja kodista, vanhemmat oli vuorotellen töissä ja sisaren luona.

Äidissäni on paljon myös hoivaavan ylimiellyttäjän piirteitä, en tosin usko että ihan näin pahasti.

Kiitos kaikille kommentoijille, vertaistukea ehkä tarvitsisin eniten.

Ja tukea siihen, että en enää lähde suhteisiin ennenkuin oon parantanut itseni.

Onko kukaan käynyt ihan terapiassa asian takia?

Ap

Voin kertoa, että elämä tuo tullessaan monenmoisia vaikeita ihmissuhteita ja menetyksiä, jotka pakottavat itsensä unohtamiseen, jotta elämä täyttyisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan mun elämältä. Mä pääsin yli, hommasin oman kämpän ja olin sinkkuna, aluksi pelotti valtavasti, mutta mä huomasin että pystyn tekee kaiken itse, ei sun tarvii osata koota huonekaluja itse tai toimia putkimiehenä, kyllä ihmiset auttaa ystävällisyyttään. Omat ongelmat helpotti huomattavasti, sillä oot vaan itsestäsi vastuussa, ei tarvitse huolehtia aikuisesta vauvasta, missä hän menee, soittaa perään, ajaa kaupungin toiselle laidalle hakemaan kotiin kun ovat ottaneet känniriidan kaverin kanssa eikä ole enää tervetullut bileisiin, ei tarvitse herätä keskeisellä yötä kun hän hakkaa ovella, sillä avain on taas hukkunut, ei tarvitse viedä häntä päivystykseen keskellä yötä kun on taas humalassa kaatunut...

Luuletko, että et tule toistamaan kaavaa tulevissa suhteissa? Miten olet itse muuttunut?

Mä olen naiseksi todella osaava ja pärjäävä, en siis käytännön hommiin tarvitse apua. Ongelma on se, että jossain vaiheessa suhdetta alan liiaksi miellyttämään ja joustamaan ja huomaa kun, että ei mulla ole omaa ääntä ollenkaan. Tarpeeksi monta kertaa kun tallotaan yli, niin itsekään ei jaksa enää välittää itsestään. Sinkkuna olen ollut ihan iloinen ja itseen luottava, ongelmat alkaa suhteessa.

Nyt olen ajautunut taas hyväksikäyttö ääni suhteeseen, jossa mua ei oteta huomioon yhtään ja olen jopa niin masentunut, että ajattelen itsmurhaakin. Mies on taas ollut kadoksissa päiviä ja mä itkeskelen neljän seinän sisällä, miks mulle tehdään tätä. Eikö mulla ole mitään arvoa. Vaikka oikeasti mies on vaan piittaamaton ksipää.

Tiedostan, että omassa päässä on isosti vikaa.

Miten sä sait oman arvon tuntosi kohdilleen?

Ap

Muutos on ollut siinä että on oppinut myös vaatimaan muilta ihmisiltä enemmän. Oppinut kunnioittamaan itseään ja tätä kunnioitusta suhteessa tulee myös toisen osoittaa, ei siltikään niin että itse on sellainen jyyrä, jonka mielipiteen yli ei kukaan kävele, vaan asioista pitää pyrkiä löytämään yhteinen ratkaisu ja kummankin osapuolen pitää pystyä perustelemaan kantansa.. Ja juuri tuo mitä aiemmin on tuotu täällä esiin, jokainen aikuinen vastaa itse itsestään, sinun tehtäväsi ei ole taistella heidän eteensä /puolesta, sillä se on täysin turhaa, ihminen voi muuttua vaan jos hän haluaa muuttua... Toki olen valmis antamaan mahdollisuuden mutta en ole valmis odottamaan ikuisesti milloin muutos tapahtuu..

Annan vielä yhden esimerkin mieleni ja käytökseni kieroutumasta.

Mies on ollut reissullaan juomassa vaikka viikon verran ilmoittelematta itsestään, mä oon huolissaan, soittelen, laitan viestiä perään, itken ja lietson itseni siihen tilaan etten saa syödyksi tai nukutuksi.

Mies tulee säälittävänä kotiin, sanoo ehkä sori ja mä oon vaan iloinen et pääsen taas viereen ja hoitamaan, mä saan kokea tarpeellisuutta kun mies kuolaa ja kuorsaa, mä saan peitellä ja antaa särkylääkettä ja juomaa, olla vieressä "auttamassa" kun toinen on ollut mua kohtaan täys mlkku ja aiheuttanut itselleen olonsa. Sit mä rauhoitun, kunnes tää tapahtuu taas. Ja mä vaan jatkan.

Sairasta.

Haluan olla semmoinen kuten normaalit ihmiset. Jotkut eroaa kymmenien vuosien liitoista voittajina ja mä idiootti ihan ehdoin tahdoin laitan itseni palasiksi. Ja mitä kaikkea olisin omalle elämälleni voinutkaan tehdä tällä ajalla, mitä olen käyttänyt turhaan muiden miellyttämiseen ja murehtimiseen.

Liikaa elämää mennyt ohi.

Ja toitottakaa mulle, että en enää ota miestä takaisin, ansaitsen itsekin vaan hyvää!

Ap

ap, jos kaipaat vertaistukea, niin mulle voit kirjoitella osoitteeseen: oliviini@yahoo.com

(itse en ehkä ole täysin samassa tilanteessa, mutta tunnistan itsessäni näitä läheisriippuvaisen merkkejä)

  terveisin,

     minä : )