Vanhusten yksinäisyys tappaa. Miksi vanhuksia ei oteta enemmän mukaan perheiden elämään. Linkki

Mukavia vanhuksia käy kyllä perhe katsomassa ja auttanassa. Valittavia ja ilkeitä ja sellaisia keille ei mikään kelpaa ja riitä ei.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen hyvin yhden vanhuksen ja hänen lapsensa tytön ja pojan. 

Lapsesta asti poika oli itsekkään sorttinen kun tyttö autteli kotitöissä. Nyt, kun äitinsä on vanhus, tytär omine aikuisina lapsineen käy tuon tuosta vanhuksen luona ja auttaa kauppaan yms. Poika ei juuri lainkaan. 

Miehet eivät pidä yhteyttä omiin vanhempiinsa ja sisaruksiinsa. Se on aina vaimo, joka muistaa  appivanhemmat ja merkkipäivät.

Jos mies sairastuu vakavasti, nainen saattohoitaa.

Jos nainen sairastuu, mies ottaa eron ja pakenee.

Jos syntyy vammainen lapsi, mies pakenee.

Pääsääntöisesti aina näin. 

Siinä syyt, että naiset on mieluummin sinkkuina nykyään. Miksi ottaa laiskaa, petollista miestä?

Onhan se totta, että hyvin vanhat vanhukset täytyy passata juhlapyhinä täysin. Siis mahdollisesti kuljettaa ja ruuat valmiiksi lautaselle jne. Oma syöminen ym siinä sivussa. 

Mielestäni se on kuitenkin vaivan arvoista. 

Maunulan muumio oli mies.

Kantsii miettiä, välittääkö sinusta kukaan. Kusipäistä ei välitetä.

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tuossa jutussa että kuka näille kolmelle vanhukselle hälytti apua kun sairaalaan päätyivät elvytettäväksi? Oletettavasti on joku läheinen joka huolehtii, muutenhan olisivat päätyneet hautausmaalle. Insuliini ainakin tappaa nopeasti.

Kotihoito?

Ilmeisesti, eli täysin yksin eivät ole olleet edes juhannuksena. Hyviä esimerkkejä siitä että pitää jo nuorena oppia viihtymään yksin koska vanhuus ja väsymys tulee jokaiselle. Helposti masentuu jos ei ole mitään harrastusta jota voi kotona yksin tehdä. Kannattaa myös pysyä ajan tasalla tekniikan kanssa. Oma äitini ei halunnut opetella tietotekniikkaa, ei edes älypuhelinta. Lukee kuitenkin paljon ja tekee ristikoita, neuloo sukkia.

Samasta yksinäisyydestä kärsii myös nuorempiakin kuin vanhuksia. Tämä lyhentää tulevaa elinikää. Lisäksi laskee työkykyä ja elämänlaatua kokonaisuudessaan. 

Ei lakiin voida ottaa tuollaisia velvoitteita ilman, että on mahdollista hakea siitä vapautusta. Aikuisetkin saavat antaa lapsensa sijoitukseen, jos eivät kykene hoitamaan tai ovat sopimattomia tehtävään tai lapsi on hallitsematon. 

Heh, taas joku ilkeä juoppo incel yrittää pakottaa naiset sietämään ilkeitä juoppoja, ettei ilkeät juopot jää yksin 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhusten yksinäisyys on usein omien toimiensa seurausta. Vanhukset eivät nuorempina vanhempina luoneet perheessään läheisyyden ja yhteisöllisyyden ilmapiiriä, ja nyt niittävät sitä satoa mitä itse kylvivät. Esimerkiksi minä olen kolmekymppinen mies, jonka lähes 70 v vanhemmat eivät miltei koskaan ota minuun yhteyttä tai pyydä vaikka kylään. Rakastan vanhempiani, muttei heidän pidä yllättyä, että tulevaisuudessakaan emme välttämättä tule olemaan kiinteästi tekemisissä, koska tämä on se tilanne mihin minut on kasvatettu ja mihin olen tottunut. Asumme muutaman kilometrin päässä toisistamme.

Tunnen enemmän sympatiaa vanhuksia kohtaan, jotka asuvat oikeasti kaukana lapsistaan ja lapsenlapsistaan jne. Tuo tilanne on jo vähän erilainen. 

 

 

Olet varmasti oikeassa, mutta jos vanhe

"Hei. Sanoisin että vanhempani ovat ehkä tottuneet tuollaiseen omien vanhempiensa suhteen etäisyyden takia, kun muuttivat niin kauas näistä. Muilta osin käsittääkseni heidät on kasvatettu aika lämpimässä ilmapiirissä. Pointtisi on hyvä, ja on totta, että usein sitä itse saattaa jäädä jatkamaan tuota ikuista noidankehää, kun lievästi katkeroituu omien vanhempien etäisyyteen ja sitten itsekin lopettaa yrittämisen. Ehkä voisin yrittää enemmänkin, mutta itsekin toki teen aloitteita silloin tällöin eivätkä ne usein johda mihinkään. Minä ja sisarukseni olemme puhuneet vanhempien kanssa tästä asiasta, ja he ovat usein ilmaisseet, etteivät kutsu kylään, koska eivät halua tungetella. Mutta me sanomme heille kerta toisensa jälkeen, että eivät tungettele ja olisi kiva jos pyytäisivät näkemään useammin. Silti mikään ei muutu. En ymmärrä tilannetta. Haluavatko he edes oikeasti nähdä meitä enemmän vai onko tuo tunkeilun pelko vain tekosyy olla näkemättä? Hyvin erikoista."

Hankala tilanne, mutta mielestäni on hienoa, että yritätte edes.

Meillä oli suht etäiset välit mieheni vanhempiin niin kauan, kuin appeni oli elossa. Hän oli äärimmäisen muodollinen. Sinne piti pukeutua tietyllä tavalla, oli teitittelyä ym. Kun hän kuoli, alkoi anopilla uusi elämä. Hitaasti hän alkoi vapautua vanhoista tavoista. Sai uuden mahdollisuuden pojanpojantyttären kautta. Näen, kuinka hän silmin nähden nauttii nyt, kun lapsemme on hänen kanssaan paljon yhteydessä ja erityisesti nyt kun on tää lapsikin.

Toiset ovat jumissa jostakin syystä tietynlaisissa tavoissa.

Vierailija kirjoitti:

Mukavia vanhuksia käy kyllä perhe katsomassa ja auttanassa. Valittavia ja ilkeitä ja sellaisia keille ei mikään kelpaa ja riitä ei.

Tiedän mukavan ja lapsistaan ja lapsenlapsistaan kovasti välittävän vanhuksen. Nuoremmilla polvilla "on niin kiire".

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tuossa jutussa että kuka näille kolmelle vanhukselle hälytti apua kun sairaalaan päätyivät elvytettäväksi? Oletettavasti on joku läheinen joka huolehtii, muutenhan olisivat päätyneet hautausmaalle. Insuliini ainakin tappaa nopeasti.

Kotihoito?

Ilmeisesti, eli täysin yksin eivät ole olleet edes juhannuksena. Hyviä esimerkkejä siitä että pitää jo nuorena oppia viihtymään yksin koska vanhuus ja väsymys tulee jokaiselle. Helposti masentuu jos ei ole mitään harrastusta jota voi kotona yksin tehdä. Kannattaa myös pysyä ajan tasalla tekniikan kanssa. Oma äitini ei halunnut opetella tietotekniikkaa, ei edes älypuhelinta. Lukee kuitenkin paljon ja tekee ristikoita, neuloo sukkia.

Yksinäisyys kyllä masentaa, vaikka kotona olisikin puuhaa. Ihmisen hermosto tarvitsee palautumiseensa kohtaamista toisten lajitovereiden kanssa. 

Ihmiset elävät nykyään liian pitkään. Vanhuksista välitetään tasan niin kauan kun niistä on hyötyä esim. lastenhoitoapuna tai pankkina. Sitten kun vanhus alkaisi itse tarvita apua, niin muuttuu ääni kellossa. 

Pitää lähteä liikkeelle siitä että aikuiset hoitavat lapsensa, vasta sitten voi toivoa että lapset pitäisivät itsestä huolta kun vanhenee. Minua ei hoidettu kuin hädin tuskin minimin ja haukuttiin. Miksi haluaisin olla missään tekemisissä tällaisten kiusaajien kanssa vaikka olisivat satavuotiaita.

Olen siis  ollut huono äiti kun lapset asuvat kaikki kaukana,  heillä on oma elämänsä. Työnsä, lapset, vastuunsa.  Miksi heidän pitäisi viettää joulu tai juhannus ahtaassa asunnossani ja itsekään en taas jaksa isoja ihmismääriä, jaksa innostua vaikka grillaamisesta ja yövalvomisesta.

Olen ollut jotkut juhannukset yksin mökilläni nauttien kirjoista, luonnosta, rauhasta.

Lapset pitävät kyllä yhteyttä,  pojat luonnollisesti enemmän anoppien luona viettävät juhlapyhiä.  En ota sitä syykseni . (80)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei minunkaan lapset muista olemassa oloani millään tavoin.

Noh, testamentissa tämän kyllä huomioin. 

Toivottavasti et oikeasti ihmettele miksi eivät ole kanssasi tekemisissä. Miten kohtelit lapsiasi heidän kasvaessa?

Tuttavalleni on kolme aikuista lasta.  Tuttavani mukaan yksi soitta harvoin ja solvaa lapsuuttaan,  toinen on hyvin asiallinen ja kolmas kuin ihmisen mieli, auttavainen, kiitollinen.   En tiedä enkä usko heidän kohdelleen lapsiaan eriarvoisesti.   Oma lapseni sai anteliain lapsuuden, mutta sairastelua ja runsasta työntekoa riitti.  Siinä missä minä muistan monia asioita hyvinä, hän tuntuu muistavan vain huonoa, mikään ei ole riittänyt.  Yhteydenpito aikuisuudessa niukkaa,  taloudellista tukea kuitenkin edelleen pyydetään.  Minäkin olen yksinäisiä juhlapyhiä mietttinyt.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset elävät nykyään liian pitkään. Vanhuksista välitetään tasan niin kauan kun niistä on hyötyä esim. lastenhoitoapuna tai pankkina. Sitten kun vanhus alkaisi itse tarvita apua, niin muuttuu ääni kellossa. 

Näin on käynyt läheiselleni. Nyt minä yritän auttaa häntä, kun omat lapset ja lapsenlapset eivät kanna mitään huolta. 

"Yksinäisyys kyllä masentaa, vaikka kotona olisikin puuhaa. Ihmisen hermosto tarvitsee palautumiseensa kohtaamista toisten lajitovereiden kanssa. "

Olen samaa mieltä. 

olipa kerran talo, jossa asui perhe ja vanhus nurkassa. Perheenäiti joutui kiireessä syöttämään vanhusta, joka ei kyennyt enää itse, hän hieman sotki, ja hänet laitettiin istumaan yksin nurkkaan ettei hän häiritse muuta perhettä kun he aterioi. Perheen emäntä oli vihainen kun hän joutui aina syöttämään vanhaa ukkia kauhalla. Ukki oli surullinen ja häpeissään tästä.

Kerran perheen pikkupoika oli veistelemässä. Vanhemmat kysyivät, mitäs sinä poika veistät? Poika vastasi: isoa lusikkaa, jolla voin syöttää sitten teitä nurkassa kun te olette vanhuksia. Tämän jälkeen vanhaa ukkia alettiin kohtelemaan kunnioittavammin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen meistä on oman onnensa seppä. On ilkeää yrittää syyllistää muita omasta yksinäisyydestä ja pahasta olosta. Se on itsekeskeisyyttä puhtaimmillaan. Aidosti ihaniin ihmisiin pidetään kyllä yhteyttä.

Katso peiliin ja mieti oletko mukava ihminen? Onko seurassasi kiva olla? 

Ilmeisesti olen ihana ihminen, kun lapseni pitävät niin paljon yhteyttä. Vauvan synnyttyä tapaamme vahintään kerran viikossa. Lisäksi pitävät akriivisesti yhteyttä anoppiini. Tosin luulen tässä tapauksessa kyseessä olevan lapsemme ja hänen vaimonsa hyvä käytös, eikä niinkään meidän muiden persoonien ihanuus.

Ihan normaalit käytöstavat ja kohteliaisuus riittää. Ja tuo, että kehut miniääsi sen sijaan että haukut häntä täällä palstalla selän takana tai jopa vasten naamaa, tekee sinusta varmasti om

Se haukkuminenkin voi tulla perintönä omilta vanhemmilta. Sitä eivät välttämättä itse edes tajua. 

Joskus oli "tutkittu" (en tiedä, minkä tason tutkimus) mikä käsitys hankalilla työkavereilla on itsestään työkaverina. Eivät tunnista itsessään mitään vikaa tai ongelmaa. Eivät siis näe omaa käytöstään, vaikka muut yksimielisesti sen hankalana kokevat. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen 47 v yh äiti ja olemme lapseni kanssa yksinäisiä. Olen työtön joten ei ole työkavereita tms. Lapsella ei ole kavereita. Sukulaisia ei ole kuin lapsella kaksi jotka asuvat 700 km päässä. Isän puoleinen suku ei halua tietää minusta mitään kun äitini erosi ollessani 4 v ja äidin puoleinen suku on pieni ja vain 1 serkku elossa jota ei kiinnosta pitää yhteyttä. 

Ei tämä yksinäisyys koske vain vanhuksia. Olemme lapseni kanssa kaksin  aina juhlat ja arjet. Olleet aina. Ei pelkästään vanhukset ole yksinäisiä Suomessa. 

Eikö harrastuksista tai vapaaehtoistoiiasta löytyisi ystäviä niin äidille kuin lapsellekin.  Ilmaisia harrastuksia on esim. Vpk- toiminta, Martat, 4H ym yhdistystoiminta. 

Näissä keskusteluissa aina samat,  ei hoidettu, mummolassa  asuttiin, vihaamassa vanhempiaan, nuo ongelmakotien ongelma-aikuiset.