Kelan 3v psykoterapia huononsi vointiani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin ap vertaat, että tilanne huononi? Jos et olisi ollut psykoterapiassa, mikä tilanne olisi nyt?

voihan olla että 3v aikainen psykoterapia auttoikin ja 0% toimintakyvyn sijaan, toimit 60% kyvyllä. Kuten itse muotoilit prosentit. 

En tietenkään voi tietää mikä tilanteeni olisi ilman terapiaa. Todennäköisesti paljon huonompi kuin nyt. Mutta odotukseni olivat kovin erilaiset terapiaa aloittaessa. En aavistanut että työkykyni laskee. Ajattelin että aluksi on varmasti vaikeaa mutta vähitellen alan voida paremmin ja arjessa voimavarat lisääntyvät yms. Nyt mietin miten voimavarat riittävät jatkossa työelämässä kun terapian kanssakin teen vain 60% ja uusiutuuko masennus taas kun elämässä tulee riittävän isoja vastoinkäymisiä. 

Ap

Kyllä mielestäni nuo huolesi ovat hyvin aihee

Minusta vaikuttaa siltä, että ap olisi tarvinnut alkuun vakauttava kriisiterapiaa kuukausia tai vuosia ja vasta sitten hän olisi ollut valmis varsinaiseen psykoterapiaan. 

Itselläni meni kaksi ja puoli vuotta akuutissa terapiassa, mihin minulla oli mahdollisuus. Sitten olin valmis aloittamaan KELA-psykoterapian. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ap:n kertoma terapeutin hyväksyntä välttelevälle käyttäytymiselle kuulostaa tutulta oman aiemman terapeutin taholta. Hänelle oli ihan ok, että terapian myötä päädyin tekemään työelämää kohtalaisesti vaikeuttavia periaatteellisia päätöksiä, katkoin välejä sukulaisiin ja räyhäsin kollegoille, mutta en pitänyt puoltani minua kaltoinkohtelevien miesten kanssa, lakkasin pitämästä yhteyttä aiemmin läheisiin sukulaislapsiin, jotka kaivaten soittelivat perään - kaikesta hän vain suositteli että ikäänkuin poistun takavasemmalle ja arvioin voimavarojani. Voimani olivat terapian takia ihan lopussa ja olisin tarvinnut lääkityksen nostoa, mutta terapeutti oli myös lääkevastainen. Jossain kohtaa alkoi tuntua, ettei minulla enää ollut mitään mihin poistua, mitään ei ollut jäljellä. Siinä kohtaa lopetan yhteistyön hänen kanssaan. 

Välillä tuntuu, että terapi

Omalla kohdallani moni ihmissuhde on ollut narsistin,  psykopaatin tai muuten liian itsekkään ja esineellistävän henkilön kanssa. Kun alkaa parantua, haluaa sulkea nuo ihmiset elämästään, koska he tekevät sairaaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo ap:n kertoma terapeutin hyväksyntä välttelevälle käyttäytymiselle kuulostaa tutulta oman aiemman terapeutin taholta. Hänelle oli ihan ok, että terapian myötä päädyin tekemään työelämää kohtalaisesti vaikeuttavia periaatteellisia päätöksiä, katkoin välejä sukulaisiin ja räyhäsin kollegoille, mutta en pitänyt puoltani minua kaltoinkohtelevien miesten kanssa, lakkasin pitämästä yhteyttä aiemmin läheisiin sukulaislapsiin, jotka kaivaten soittelivat perään - kaikesta hän vain suositteli että ikäänkuin poistun takavasemmalle ja arvioin voimavarojani. Voimani olivat terapian takia ihan lopussa ja olisin tarvinnut lääkityksen nostoa, mutta terapeutti oli myös lääkevastainen. Jossain kohtaa alkoi tuntua, ettei minulla enää ollut mitään mihin poistua, mitään ei ollut jäljellä. Siinä kohtaa lopetan yhteistyön hänen kanssaan. 

Nyt kannattaa muistaa, että mieleltään vakavasti sairaita manipulaattoreita on yliedustettuna psykiatreissa ja varmaan myös terapeuteissa. He saavat viihdettä asiakkaan elämän käänteistä ja siitä, miten voivat käyttää valtaansa potilaan elämään.

Heti, kun alkaa tuntua tuolta, kannattaa aloittaa irtautuminen terapeutista! 

Vierailija kirjoitti:

Miehenä minun käskettiin kääntyä työterveyden puoleen, vaikka maksan julkisesta terveydenhuollosta. Otin sitten kaupungin parhaan psykiatrin. Kerroin tilanteestani, johon psykiatri totesi että mienenä ei ole muuta keinoa kuin kestää se ja mennä eteenpäin. Yksi käynti riitti varmistamaan sen minkä tiesinkin. Poikana ja miehenä kukaan ei ole välittänyt minusta, vaan itse on pitänyt kaikki tehdä. Tytöille ja naisille pedataan unelma-alku, ja sitten kun he pääsevät omilleen, niin ahdistuvat vastuuta ja makaavat kenen tahansa miehen kanssa, jotta ei tarvitsisi selviytyä yksin.

No hohhoijaa. Ihan yksin mun on täytynyt elämässä selviytyä, vaikka olen nainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Ja tästä ei puhuta. Se on kielletty aihe.

Yleisintä kai, että terapeutti yllyttää ajattelemaan itseään niin paljon, että se kääntyy itsekkyyden puolelle. Ja terapoitava luottaa että näin kuuluu toimia, kun terapeutti näin sanoo.

Liiallinen haaveilu on yksi traumaoire ja liittyy usein myös dissosiaatioon. 

Kyllä tavoite kannattaisi olla se, että haitallisessa mittakaavassa haaveilu loppuisi, koska se haittaa ihmisen elämää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis menevätkö ihmiset oikeasti psykoterapiaan kiukuttelemaan sille terapeutille?

Tuollainen lähtökohta on aika rankka kummallekin osapuolelle enkä ihmettele, että terapeutit ottavat mieluummin niitä töissä käyviä parempikuntoisia asiakkaikseen.

Psykoterapeutti ei ole kenenkään mamma tai pappa. Psykoterapeutti ei 3 vuodessa voi kiintymyssuhdetraumoja paikata. Siitähän on kyse, kun ihminen projisoi vaikeat tunteensa terapeuttiin.

Jokainen vastaa ihan omista tunteistaan tai käytöksestään. Myös siellä psykoterapiassa.

Jos pitää terapeuttia jonain pa*kasankona on kehittymisen ennuste aika heikko. Tätä moni ei tunnu sisäistävän.

Hyvä kysymys.

Minä olen monesti ihmetellyt terapia-aiheisissa ketjuissa, kun todella moni sanoo, että terapeutin pitää olla empaattinen. Ihmettelen siis, että menevätkö ihmiset terapiaan hakemaan empati

Kyllä minä haluan terapeutilta empatiaa ja välittämistä. En ole sitä elämässäni kokenut juurikaan. Omassa terapiassani keskeistä on se, että saataisiin pintaan tunteita, joita ilman olen joutunut elämään. Ja raivo on yksi niistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ap:n kertoma terapeutin hyväksyntä välttelevälle käyttäytymiselle kuulostaa tutulta oman aiemman terapeutin taholta. Hänelle oli ihan ok, että terapian myötä päädyin tekemään työelämää kohtalaisesti vaikeuttavia periaatteellisia päätöksiä, katkoin välejä sukulaisiin ja räyhäsin kollegoille, mutta en pitänyt puoltani minua kaltoinkohtelevien miesten kanssa, lakkasin pitämästä yhteyttä aiemmin läheisiin sukulaislapsiin, jotka kaivaten soittelivat perään - kaikesta hän vain suositteli että ikäänkuin poistun takavasemmalle ja arvioin voimavarojani. Voimani olivat terapian takia ihan lopussa ja olisin tarvinnut lääkityksen nostoa, mutta terapeutti oli myös lääkevastainen. Jossain kohtaa alkoi tuntua, ettei minulla enää ollut mitään mihin poistua, mitään ei ollut jäljellä. Siinä kohtaa lopetan yhteistyön hänen kanssaan. 

Omalla kohdallani moni ihmissuhde on ollut narsistin,  psykopaatin tai muuten liian itsekkään ja esineellistävän henkilön kanssa. Kun alkaa parantua, haluaa sulkea nuo ihmiset elämästään, koska he tekevät sairaaksi. 

Tuokin oli totta. Huomasin tuon akuutin vaiheen jälkeen, että parasta olisi ollut, jos olisi kyennyt esim. työelämässä ja suvussa rakentamaan sellaisen henkisen välimatkan näihin, että asialliset hommat olisi hoituneet eikä olisi tullut konflikteja, joita muut sitten vatvovat selän takana. Mutta se nyt ainakin taitaisi olla utopistinen ajatus, enkä varmaan olisi tätä tässä miettimässä, jos olisin yrittänyt ns. ohjata suhteita lempeästi rakentavampaan suuntaan näiden pahimpien viirupäiden kanssa. Mutta silti jäin miettimään, olisiko ollut jokin vaihtoehto, jossa terapian aikana ei olisi hajonnut niin valtavaa määrää ihmissuhteita ja yhteistyökuvioita, koska omat voimani olivat niin loppu että tunsin itseni kaikkialla häkin nurkkaan ajetuksi eläimeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä itselläni nousee muisto siitä kun mietin ihmissuhteen jatkamista tai päättämistä. Päätös oli todella vaikea tehdä. Terapeutti sanavalinnoillaan ja äänenpainoillaan kehotti kyseenalaistamaan tuota ihmissuhdetta. Ei suoraan ottanut kantaa mutta kuitenkin itselle jäi olo että terapeutti kannusti päättämään ihmissuhteen. Tämä on tietysti oma tulkintani mutta kun mietin miten isosta asiasta oli kyse koko loppu elämäni kannalta niin en kyllä itse terapeuttina uskaltaisi ohjata ihan noin.

Ap

Niinpä. Ei se terapeutti tiedä ihan kaikkea, vaikka hänelle olisikin päällisin puolin kerrottu ihmissuhteesta. Ei hän tiedä millainen side kahden ihmisen välillä on ollut. Eikä hän tiedä sitä tunnetta ja kaipausta, vaikka siitäkin olisi puhuttu.

Tämä on niin totta.  Ja yleensä kaikissa ih

Ja mitä toksisempi ihminen, irtautuminen on paljon vaikeampaa kuin tavallisesta ihmisestä, koska on ollut myös ihanampaa kuin muiden kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

"Terapeutti sanavalinnoillaan ja äänenpainoillaan kehotti kyseenalaistamaan tuota ihmissuhdetta." 

Kyseenalaistaminenhan on hyvä asia. Eli tarkastelee ja pohtii omiakin uskomuksiaan ym. Esim. joku voi arkailla, että pärjäänköhän ilman tätä/sitä suhdetta, niin terapeutti ohjaa, miten sitä voi katsoa eri suunnilta. Minä ainakin koen näin. Ja olen sellaisesta saanut oivalluksia ja ymmärrystä & luottamusta itseeni.

Näin varsinkin väkivaltaa sisältävissä suhteissa on tarpeellista toimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:Ja sinä ihan tosissasi uskot, että terapeutti onnistui aivopesemään tuon tuttusi? Psykoosikin on yksi vaihtoehto. Tai skitsofrenia. 

 En ole koskaan noin ajatellut. Olenko sanonut jotain sellaista, josta on noin voinut ymmärtää?

Olen koko ajan puhunut valemuistoista, joita terapia vahvistaa. Mutta en ajattele, että terapia vahvistaisi valemuistoja aivopesemällä asiakasta. Vaan että valemuistoja ei tunnisteta sellaisiksi, jolloin terapia vahvistaa niitä tahattomasti.

Missä tämä valemuisto syntyi? Yleensä puhutaan valemuistosta, kun terapiassa luodaan sellainen. 

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Tämä!

Normaalijakauma. Kaikissa ammateissa auuri osa on huonoja 

Vierailija kirjoitti:

On totta kai tunnepuolikin. Mutta minulle on omituinen tuo ajatus, että terapeutista haetaan tunnesuhdetta. Sillä eihän ihmissuhde terapeutin kanssa ole mikään oikea ihmissuhde vaan vain ammatillinen suhde.

Empatian on kykyä ymmärtää, mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta. Sanoo wikipedia. Se siis ei ole myötätuntoa eikä se tarkoita tunnesidettä. Eikä se ole ihmissuhde. Tuntuu tosiaan että ihmiset odottavat hiukan vääriä asioita...

Kuinkahan monta asiakasta terapeutilla on viikossa? Sitten on vielä oma elämä ja ne omat ihmissuhteet. Eiköhän siinä käy niin, että kun riikka on poistunut tapaamisesta ja lissu tulee tilalle, terapeutti nollaa mielestään riikan ja keskittyy lissuun. Pyyhkiäkseen lissun mielestään tunnin kuluttua.

Jos terapia huonontaa vointia, pitää ymmärtää lopettaa se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Ja tästä ei puhuta. Se on kielletty aihe.

Yleisintä kai, että terapeutti yllyttää ajattelemaan itseään niin paljon, että se kääntyy itsekkyyden puolelle. Ja terapoitava luottaa että näin kuuluu toimia, kun terapeutti näin sanoo.

Minulle terapeutti havainnollisti itsekkyys tai kusipäisyys juttua mittarilla. Jos nousin yhtään nollan ylipuolelle, syyllistyin. Hän kuvasi, että joku 4-6 on vielä ihan tervettä rajojen laittoa ja kun mennään seiskaan ja yli, puhutaan oikeasti kusipäisistä ja itsekkäistä ihmisistä. Terapian tavoite ei ole tehdä ihmisestä sairaalloisen itsekästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On totta kai tunnepuolikin. Mutta minulle on omituinen tuo ajatus, että terapeutista haetaan tunnesuhdetta. Sillä eihän ihmissuhde terapeutin kanssa ole mikään oikea ihmissuhde vaan vain ammatillinen suhde.

Empatian on kykyä ymmärtää, mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta. Sanoo wikipedia. Se siis ei ole myötätuntoa eikä se tarkoita tunnesidettä. Eikä se ole ihmissuhde. Tuntuu tosiaan että ihmiset odottavat hiukan vääriä asioita...

Kuinkahan monta asiakasta terapeutilla on viikossa? Sitten on vielä oma elämä ja ne omat ihmissuhteet. Eiköhän siinä käy niin, että kun riikka on poistunut tapaamisesta ja lissu tulee tilalle, terapeutti nollaa mielestään riikan ja keskittyy lissuun. Pyyhkiäkseen lissun mielestään tunnin kuluttua.

Terapeutilla on usein oma työnohjaus jossa he voivat käsitellä työssään kohtaamaansa rasitusta ja ylläpitää näin ammattimaista etäisyyttä. Siis jokaisella ihmisellä on omat alttiutensa ja tunnehaavansa. Hyvä terapeutti on tietioinen omistaan. Asiakkaita ei voi olla liukuhihnalta jos ammattietiikka on korkea. Ja miten asiakkaansa edes voisi aina työntää pois mielestään vapaalla? Voihan tuossa jotain keinoja olla miten työ jätetään työpaikalle, siis tässä terapiatilaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä itselläni nousee muisto siitä kun mietin ihmissuhteen jatkamista tai päättämistä. Päätös oli todella vaikea tehdä. Terapeutti sanavalinnoillaan ja äänenpainoillaan kehotti kyseenalaistamaan tuota ihmissuhdetta. Ei suoraan ottanut kantaa mutta kuitenkin itselle jäi olo että terapeutti kannusti päättämään ihmissuhteen. Tämä on tietysti oma tulkintani mutta kun mietin miten isosta asiasta oli kyse koko loppu elämäni kannalta niin en kyllä itse terapeuttina uskaltaisi ohjata ihan noin.

Ap

Niinpä. Ei se terapeutti tiedä ihan kaikkea, vaikka hänelle olisikin päällisin puolin kerrottu ihmissuhteesta. Ei hän tiedä millainen side kahden ihmisen välillä on ollut. Eikä hän tiedä sitä tunnetta ja kaipausta, vaikka siitäkin olisi puhuttu.

Onko ihmiset toksisia vai se millaista vuorovaikutus on ihmisten välillä? Jos poissuljetaan persoonallisuushäiriöiset niin voiko ihmissuhde silti muodostua toksiseksi? Voiko kiltti ja joustava persoona saada toisen käyttäytymään toksisesti? 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On totta kai tunnepuolikin. Mutta minulle on omituinen tuo ajatus, että terapeutista haetaan tunnesuhdetta. Sillä eihän ihmissuhde terapeutin kanssa ole mikään oikea ihmissuhde vaan vain ammatillinen suhde.

Empatian on kykyä ymmärtää, mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta. Sanoo wikipedia. Se siis ei ole myötätuntoa eikä se tarkoita tunnesidettä. Eikä se ole ihmissuhde. Tuntuu tosiaan että ihmiset odottavat hiukan vääriä asioita...

Kuinkahan monta asiakasta terapeutilla on viikossa? Sitten on vielä oma elämä ja ne omat ihmissuhteet. Eiköhän siinä käy niin, että kun riikka on poistunut tapaamisesta ja lissu tulee tilalle, terapeutti nollaa mielestään riikan ja keskittyy lissuun. Pyyhkiäkseen lissun mielestään tunnin kuluttua.

Toisen ihmisen tunteiden ymmärtämistä kutsutaan myös mentalisaatioksi.

Mielestäni empatiaan kuuluu se lisävire, että kohteeseen suhtaudutaan myönteisesti ja niin, ettei häntä yritetä vahingoittaa ja jopa helpottaa tilannetta = ymmärtää ja välittää. 

Joskus kuvittelin, että sitä ikäänkuin saa tietää paremmin millainen toinen ihminen on, jos toimii itse melko joustavaisesti ja ymmärtäväisesti. Ettei omalla persoonallaan blokkaa toista vahingossa. Kävi ilmi, että on ihmisiä jotka menee ihan sekaisin siitä, ettei niille aseta koko ajan rajoja ja kohtelee niitä liian mukautuvasti. Sieltä alkaa tulla kaikenlaista patoutunutta juttua. Sitten on niitä, jotka huomaa että olet tosi joustava ja ennen kuin huomaatkaan, toinen on alkanut saada sinut uskomaan, että sinä oikeasti halusit niitä asioita mitä hän halusi, koska ethän laittanut vastaan ja yritit ymmärtää tilannetta. Siinä saattaa sitten ajautua ties minkälaisiin tilanteisiin. Nämä ovat tietysti niitä pahimpia ja jälki on sen mukaista. Sitten normaalit ihmiset, jotka on vähän oppineet tuntemaan maailmaa suhtautuu kilttiin ja joustavaan ihmisen yleensä niin että siinä on ystävällinen ihminen, ehkä joskus liiankin, toivottavasti sille ei käy huonosti. 

En oikein ymmärrä, että miksi ap täältä asioita kyselet. Pitäisikös sinun ehkä keskustella sen psykoterapeuttisi kanssa, että mikä meni pieleen. Jos kolmessa vuodessa ei mitään hyvää voinnissasi muodostunut, niin ... Se pitää myös muistaa, että ei psykoterapia (useinkaan) ole mikään Graalin malja eikä psykoterapeutti ole ajatusten lukija tai ihmeiden tekijä. Tunnen joitakin ihmisiä, jotka ovat passiivisina menneet psykoterapiaan ja odottaneet, että se psykoterapeutti sanoo, että hokku pokkus ja simsalapim ... ja kaikki on vallan hienosti ja upeasti.  

Psykoterapiassa tulee itse tehdä myös töitä ja psykiatriltahan se uusi lausunto pitää aina saada. Vuoden välein? Et sitten jo silloin joskus huomannut, että joku ei nyt ole ihan kunnossa?