Kelan 3v psykoterapia huononsi vointiani?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisi olla ihan hyvä jos keskusteluissa näistä aiheista vähän täsmennettäisiin, että mitä tarkoitetaan niillä "hankalilla tunteilla", "vaikeilla oloilla" ja "rehellisenä peiliin katsomisella". Sellaisten heittely todennäköisesti vain pahentaa joidenkin oloa, koska ne ei taatusti tarkoita samaa terapiasta hyötyneellä keskiluokkaisella hyvinvoivalla traumataustattomalla, jolla oli työuupumusta ja vaikean lapsuuden eläneellä monitraumatisoituneella köyhällä, jolta meni säästöt terapiaan joka ei auttanutkaan. 

 

Tässä keskustelussa peiliin katsomista ei tainnut tulla muiden kuin minun suusta. Kirjoitin viestin numerolla 49. Kuten varmaan ymmärrät, en lähde avaamaan yksityiskohtia. Nykypäivänä olen hyvinvoiva keskiluokkainen ja tiedostan todellakin olevani lähtökohtiin nähden etuoikeutetussa asemassa. Minun

Mä en tiedä olenko uhrin roolissa. Ehkä jollain tavalla. Mulla ok lapsuus mutta ihmissuhteissa tullut rikotuksi aikuisena. 

Kuule, suurimmalla osalla meistä ihmisistä on elämässä kipeitä kokemuksia. Kenellä mitäkin

 On myös niitä huonoja ihmissuhteita. Ei niihin tarvitse jäädä kiinni ja märehtimään niitä. Et ole vastuussa toisen ihmisen tekemisistä. Olet vastuussa itsestäsi, omista tunteistasi ja omasta onnellisuudestasi.

Älä anna sen sinua huonosti kohdelleen pilata loppuelämääsi. Miksi annat sen vaikuttaa? Sinä et ole yhtä kuin menneisyytesi. Nyky hetki on se, mikä määrittää, keitä me olemme. Kuka sinä olet. 

Voit olla juuri se ihminen, joka haluat olla. 

Mutta sinun on unohdettava mennyt. Luotettava elämään, tulevaisuuteen, kattava olemasta uhri ja ladattava elämästä menneessä. Se on mennyttä. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä näitä elämää kestämättömiä traumatisoitujia sikiää. Joka toinen nainen käy nykyään terapiassa kun ahdistaa ja yhyy. 

Mikä siinä on, että mitään normaaleja vastoinkäymisiä ei enää siedetä. 

Liisa keltinkangas-järvinen tästä hyvin muutama viikko takaperin Ylellä sanoikin

Elämän kuvitellaan olevan kokoajan täydellistä, ja kun ei pääse vaikka kouluun, mihin haluaa, "traumatisoidutaan" ja tarvitaan terapiaa

Ihmisillä on asiat liian hyvin

Miksi ihmisten pitäs yrittää pärjätä omillaan, jos on mahdollistà saada apua? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On terapeutteja jotka eivät osaa. Pahimmillaan kaivavat ihmisestä pahuuden esiin.

Ja tästä ei puhuta. Se on kielletty aihe.

therapist = the rapist

Vierailija kirjoitti:

Joskus kuvittelin, että sitä ikäänkuin saa tietää paremmin millainen toinen ihminen on, jos toimii itse melko joustavaisesti ja ymmärtäväisesti. Ettei omalla persoonallaan blokkaa toista vahingossa. Kävi ilmi, että on ihmisiä jotka menee ihan sekaisin siitä, ettei niille aseta koko ajan rajoja ja kohtelee niitä liian mukautuvasti. Sieltä alkaa tulla kaikenlaista patoutunutta juttua. Sitten on niitä, jotka huomaa että olet tosi joustava ja ennen kuin huomaatkaan, toinen on alkanut saada sinut uskomaan, että sinä oikeasti halusit niitä asioita mitä hän halusi, koska ethän laittanut vastaan ja yritit ymmärtää tilannetta. Siinä saattaa sitten ajautua ties minkälaisiin tilanteisiin. Nämä ovat tietysti niitä pahimpia ja jälki on sen mukaista. Sitten normaalit ihmiset, jotka on vähän oppineet tuntemaan maailmaa suhtautuu kilttiin ja joustavaan ihmisen yleensä niin että siinä on ystävällinen ihminen, ehkä joskus liiankin, toivottavasti sille ei käy huonosti. 

Auts! Kuulostaa manipuloivalta ensimmäisen esimerkkisi ihmislaji. Ikävä kyllä olen ollut sellaisten kanssa paljon tekemisissä ja osaan nykyään tunnistaa heti manipulaation jos joku sitä keinoa koittaa käyttää. Yksi asia minkä opetin omille lapsilleni kun olivat teinejä, että osaavat tunnistaa mm. tällaisen ihmisen. Myöhemmin sanoneet että oli hyödyllinen oppi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus kuvittelin, että sitä ikäänkuin saa tietää paremmin millainen toinen ihminen on, jos toimii itse melko joustavaisesti ja ymmärtäväisesti. Ettei omalla persoonallaan blokkaa toista vahingossa. Kävi ilmi, että on ihmisiä jotka menee ihan sekaisin siitä, ettei niille aseta koko ajan rajoja ja kohtelee niitä liian mukautuvasti. Sieltä alkaa tulla kaikenlaista patoutunutta juttua. Sitten on niitä, jotka huomaa että olet tosi joustava ja ennen kuin huomaatkaan, toinen on alkanut saada sinut uskomaan, että sinä oikeasti halusit niitä asioita mitä hän halusi, koska ethän laittanut vastaan ja yritit ymmärtää tilannetta. Siinä saattaa sitten ajautua ties minkälaisiin tilanteisiin. Nämä ovat tietysti niitä pahimpia ja jälki on sen mukaista. Sitten normaalit ihmiset, jotka on vähän oppineet tuntemaan maailmaa suhtautuu kilttiin ja joustavaan ihmisen yleensä niin että siinä on ystävällinen ihminen,

Jaa ihmeessä tietosi tännekin! 

Miksi menit? Ei haavoja kannata reipiä puusilmille!

Vierailija kirjoitti:

Terapiat  keskittyvät liikaa tunteisiin ja tuntemuksiin. Terapiapuheessa on sisäänrakennettuna ajatusvirhe, että tunteet dominoivat järkeä ja käyttäytymistä. Järki voi myös hallita tunteita - näin on luultavasti niillä ihmisillä, joiden pää  pysyy kasassa.

Tuota taitoa voi opetella.

Tämä!!! 

Voit opetella työntämään ne tunteet syrjään. Hallitsemaan niitä. Joka tunteeseen ei tarvitse, eikä kannata lähteä mukaan. 

Minä esimerkiksi olen käyttänyt seuraavanlaisia keinoja: 

Kun minulla on vaikea tilanne tai tunne, kuvittelen esimerkiksi istuvani siellä terapiassa (jossa en koskaan ole käynyt, ei ole tarvinut, vaikka vaikeaa on ollut, ja luulen että tässä on se syy miksi saan asiat käsiteltyä yksin) 

Eli kuvittelen kertovani tätä asiaa jollekulle. Kuvittelen että minulta kysytään jatkokysymyksiä, tarkentavia kysymyksiä jne. Mitä nyt siellä kysellään. Kuuntelen itseäni, kun mielessä käyn tätä keskustelua. Kuuntelen, mitä ja miten minä tälle kuvitteellisella henkilölle mielessäni kerron asiasta. 

Mietin myös ihan vain ratkaisuja, samaan tapaan. Tai voin kuvitella, että ystäväni kertoisi minulle ongelmasta, miten häntä neuvoisin? Ja nimenomaan kuvitelmissa se ihanneminä neuvoo, sellainen lempeä, kaiken kokenut ja nähnyt äitihahmo, jolla on aina järkeviä ajatuksia ja joka ei hermostu koskaan. Mitä hän neuvoisi? 

Pidän kokoajan tunnelman positiivisena, ja kepeänä. Tunnustelen, mitä tunteita herää, mutta ne on vain tunteita, ei todellisuus. Näin ne asiat, vaikeatkin, ovat vain ratkenneet

Olen ollut vaikeasti masentunut, lääkinnyt itseäni alkoholilla, syönyt suruuni, minulla oli alkoholisti vanhempi, ja koulussa kiusattiin rajusti. Minulla on ollut todella huonoja ihmissuhteita, ja kipeä ero. Ex mieheni on vaikeasti persoonallisuushäiriöinen ja on tehnyt paljon pahaa. Jne. 

Tottakai kyse on varmasti myös perusluonteesta, mutta ihan aidosti; omia ajatuksia voi muokata, niitä voi työstää. Ja tämä ei ole vain minun oma huomioni, vaan muidenkin, jotka ovat itse löytäneet ne työkalut. Tuossa se yksi tapa on yllä kuvattu. 

Toimiva keino on myös keksiä jokin ratkaisu. Siis useinhan mitään sellaista nopeaa ratkaisua ei ole näköpiirissä, tai aina ei edes tiedä lopputulosta. Minulle auttaa, kun päätän asian mielessäni. 

Eli ensin mietin sitä yllä kuvatusti, sitten keksin siihen jonkun toimintamallin, tai muun ratkaisun. En nyt keksi mitään konkreettista esimerkkiä, mutta tähän tyyliin: mietin raha-asioita ja miten selviän. Tietysti teen tarvittavat toimet ja hoidan asian kuntoon, mutta huoli ja ahdistus asiasta ei helpota. Alan pelkäämään, ettei minulla ole pian ruokaa. Päätän, että sitten kaivan kastematoja ja menen kalaan. Ja poimin mustikoita. Tällä "ratkaisulla" saan itseni rauhoitettua, ja lopetettua vatvomisen. 

Tai alan huolestua, että ei ne rahat riitä, mitä sitten teen. No voin säästää ompelemalla itselle mekon siitä vanhasta lakanasta mikä kotona on. Tästä tietoisesti jatkan ajatusta kuvittelemalla erilaisia kankaita, tai vaikka selailemalla niitä netistä.  Katselen kivoja mekkomalleja, ja mikä kangas sellaiseen sopisi. Eli ihan aktiivisesti ohjaan ajatukset muualle. 

Se voi olla jotain luovaa tekemistä myös, piirtämistä, käsitöitä, pihalla puuhailua, pasianssin pelikortein, ristikon täyttöä. Jotain missä konkreettisesti käytetään käsiä, se rauhoittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä itselläni nousee muisto siitä kun mietin ihmissuhteen jatkamista tai päättämistä. Päätös oli todella vaikea tehdä. Terapeutti sanavalinnoillaan ja äänenpainoillaan kehotti kyseenalaistamaan tuota ihmissuhdetta. Ei suoraan ottanut kantaa mutta kuitenkin itselle jäi olo että terapeutti kannusti päättämään ihmissuhteen. Tämä on tietysti oma tulkintani mutta kun mietin miten isosta asiasta oli kyse koko loppu elämäni kannalta niin en kyllä itse terapeuttina uskaltaisi ohjata ihan noin.

Ap

Niinpä. Ei se terapeutti tiedä ihan kaikkea, vaikka hänelle olisikin päällisin puolin kerrottu ihmissuhteesta. Ei hän tiedä millainen side kahden ihmisen välillä on ollut. Eikä hän tiedä sitä tunnetta ja kaipausta, vaikka siitäkin olisi puhuttu.

Tämä on niin väärin! Terapeutti ei saisi ohjailla tuollaisiin, kun ei ole edes tavannut tätä toista osapuolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni terapia epäonnistuu, koska potilas valehtelee teraputille? Ensin terapia-avusteisesti löydetään läheiset, jotka ovat pahan olon syy (ei lainkaan potilaan omat ratkaisut). Sitten keskustellaan ja empatiaa saadaan, draamaan pitää saada hiukan kovempi vaihe: ratkaisu on valemuisto. Sitten keskustellaan tämän fiktion pohjalta muutama vuosi Kelan rahoilla.

Aivan sama kokemus. Terapian alkamisen jälkeen ilmestyi ihmeellisiä syytöksiä asioista, joita ei ole koskaan tapahtunut. Ja niistä olisi pitänyt keskustella.

Minä olin sitten ongelma, kun en myöntänyt tekojani, joita en ollut tehnyt, en ollut paikalla, joita ei ollet tapahtunut, joita kukaan ei ollut tehnyt ja joista ei minulle kerrottu tarkemmin, kun sanoin, etten tiedä mitä hän tarkoittaa. Vaan alkoi pauhaaminen miten paha minä olen ja miten olen vahingoittanut häntä.

Aivan selvä terapiassa syntynyt

Minulla on myös vastaava kokemus, eli ystävä kertoo omasta terapiastaan. Hän on kertonut tietysti terapeutille asiat omasta näkökannastaan, ja tämän seurauksena hänen eräs läheisensä on narsistinen hirviö. Ystävä itse on täysin syytön kaikkeen, vaikka hänellä itsellään on mitä ilmeisemmin persoonallisuushäiriö, jota hän ei ainakaan myönnä terapeutin huomanneen. Miten voisikaan, jos hän kaunistelee omat tekemisensä, mitkä ovat todella sairaita, jopa harhaisia, ja kertoo vain sen oman vääristyneen totuutensa toisen tekemisistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paremman avun olen löytänyt joogasta ja itämaisesta, etenkin Buddhalaisesta hengellisestä maailmankatsomuksesta, tai ainakin toisesta vinkkelistä havaitseminen paljasti minulle länsimaisen psykologian sokeat kohdat. 

Mitä ne sokeat kohdat mielestäsi ovat? Olen miettinyt samaa, ja varmasti moni muukin...

Vaikka se että potilaan päätä sekoitetaan entisestään, koska pidempi potilasjakso tuottaa enemmän rahaa. Vai ootko kuullut kenenkään terapeutin sanovan että "tää on ihan perus lapsuustrauma ja pitäs hellittää parissa viikossa" 

Terapiajonot on niin pitkiä, että en oikein usko tuota väitettäsi. Tulijoita riittää, joten rahan vuoksi asiakkaita ei tarvitse pidätellä.&n

Tuo ei pidä paikkansa. Juuri oli viikonlopun lehdessä miten terapeuteilla on asiakkaat vähentyneet. Paniikissa siinä ihmettelivät sitä asiakaskatoa. Tilanne ei tietenkään koske kaikkia kaikkialla, mutta ei ole mikään yksiselitteinen totuus, että asiakkaita riittää yllin kyllin.

Tämä on hyvä suuntaus. Jossain vaiheessa terapiasta tuli trendikästä ja joka ikisestä elämän vastoinkäymisistä traumatisoiduttiin ja ahdistuttiin. On hyvä, jos ihmisillä alkaa realiteetit selkiytyä. Elämään kuuluu valot ja varjot, nousut ja laskut. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. 

Vähenee ne mielenterveysongelmatkin kun lakkaa analysoimasta jokaista tunnetaan.

Vierailija kirjoitti:

Saako terapiassa kertoa että huolena on ylisuuri vuokra? Vai keskitytäänkö seksiasioihin aina? 

Seksuaaliterapia on ihan oma juttunsa. Eikä kenenkään kannata maksaa riistohintaista terapiaa ylisuuren vuokran päälle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla terapian tulos on valitettavasti, että ihminen alkaa kokea itsensä kyvyttömänä yhteiskunnan uhrina. Terapia voi vahvistaa käsityksen, että ihminen on antanut kaikkensa. Sellainen positio ei kuitenkaan ole aikuiselle hyödyllinen, kun pitäisi pystyä olemaan itse itselleen vanhrmpi. Osa oppii myös märehtimään loputtomiin ihan triviaaleja asioita ja jäsentämään todellisuutta mt-ongelmien kautta.

Mulle vähän tällaista tarjottiin ekassa terapiassa johon menin. Ongelmani olivat ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalinen fobia. Minun toiveeni oli, että terapian myötä rohkaistuisin laajentamaan elinpiiriäni, ainaisen yksin kotona nyhjöttämisen sijaan. Mutta terapeutti jotenkin päätyikin vahvistamaan sitä, että se nyhjöttäminen on ihan ookoo, että on paljon ihmisiä jotka jännittää ja siksi tykkäävät viettää pientä hiljaista elämää. Mä yritin sanoa, että niin mutta ku

Minä en ymmärtänyt tuota ensimmäistä terapeuttia kuten sinä. Minusta hän koetti sinulle kertoa, että ahdistus ja jännitys on nyt ihan turhaa, kuten se onkin. Ettei kannata keksimällä keksiä ongelmia, ja paisutella niitä. 

Hän varmaan oli jo kyllästynytkin kaltaisiksi kaikesta ahdistujiin. Eihän tuo normaalia ole. Ja toisaalta monen arki nyt on sitä työ-kauppa-koti. 

Hyvä kuitenkin että löysit avun lopulta

Menipä kiukkuiseksi yhtäkkiä meno! Siellä on varmaan rouvilla tölkit avattuna perjantain kunniaksi ja näppäimistö laulaa. Tsemppiä ap, you can do it! <3 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä itselläni nousee muisto siitä kun mietin ihmissuhteen jatkamista tai päättämistä. Päätös oli todella vaikea tehdä. Terapeutti sanavalinnoillaan ja äänenpainoillaan kehotti kyseenalaistamaan tuota ihmissuhdetta. Ei suoraan ottanut kantaa mutta kuitenkin itselle jäi olo että terapeutti kannusti päättämään ihmissuhteen. Tämä on tietysti oma tulkintani mutta kun mietin miten isosta asiasta oli kyse koko loppu elämäni kannalta niin en kyllä itse terapeuttina uskaltaisi ohjata ihan noin.

Ap

Niinpä. Ei se terapeutti tiedä ihan kaikkea, vaikka hänelle olisikin päällisin puolin kerrottu ihmissuhteesta. Ei hän tiedä millainen side kahden ihmisen välillä on ollut. Eikä hän tiedä sitä tunnetta ja kaipausta, vaikka siitäkin olisi puhuttu.

Tämä on niin väärin! Terapeutti ei saisi ohjail

Yksiöterapiassa ei olla hoitamassa yhtäkään ihmissuhdetta vaan sitä yksilöä, joka sitä terapiaa käy. 

Itselläni tulee mieleen, että henkilö, joka pelkää läheisensä terapiaa, tiedostaa, että hän itse aiheuttaa suhteeseen jotain ei niin tervettä ja että se tulee terapiassa esille. MIssään tapauksessa terapeutin ei tarvitse tietää molempien osapuolien tarinaa, koska terapia on terapiaa eikä oikeussali. Terapiapotilaalla on ihan kaikki oikeus kertoa subjektiivinen näkemyksensä suhteesta ja sen aiheuttamista tunteista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiat  keskittyvät liikaa tunteisiin ja tuntemuksiin. Terapiapuheessa on sisäänrakennettuna ajatusvirhe, että tunteet dominoivat järkeä ja käyttäytymistä. Järki voi myös hallita tunteita - näin on luultavasti niillä ihmisillä, joiden pää  pysyy kasassa.

Tuota taitoa voi opetella.

Tämä!!! 

Voit opetella työntämään ne tunteet syrjään. Hallitsemaan niitä. Joka tunteeseen ei tarvitse, eikä kannata lähteä mukaan. 

Minä esimerkiksi olen käyttänyt seuraavanlaisia keinoja: 

Kun minulla on vaikea tilanne tai tunne, kuvittelen esimerkiksi istuvani siellä terapiassa (jossa en koskaan ole käynyt, ei ole tarvinut, vaikka vaikeaa on ollut, ja luulen että tässä on se syy miksi saan asiat käsiteltyä yksin) 

Eli kuvittelen kertovani tätä asiaa jollekulle. Kuvittelen että minulta kysytään jatkokysymyk

No joo. Aika pitkälti samat tarinat täälläkin, paitsi kunnes tuli romahdus. Ei tuo syrjään sysääminen toimi välttämättä loppuikää, koska et ole rehellisesti kohdannut asioita etkä antanut niiden prosessoinnille sitä aikaa ja kipua, minkä ne olisivat tarvinneet. 

Tosi pitkään menikin hyvin elämässä, kunnes keski-iässä tuo strategia alkoi vaatia veroaan ja työkyky romahti tyystin. Nyt sitten olen terapiassa etsimässä niitä tunteita, jotka olen haudannut niin tehokkaasti, etten saa niihin mitään kosketusta. Saan kosketuksen vain "positiivisiin" tunteisiin. 

" Terapiat keskittyvät liikaa tunteisiin ja tuntemuksiin. Terapiapuheessa on sisäänrakennettuna ajatusvirhe, että tunteet dominoivat järkeä ja käyttäytymistä. Järki voi myös hallita tunteita - näin on luultavasti niillä ihmisillä, joiden pää pysyy kasassa.

Tuota taitoa voi opetella. "

Nimenomaan mun terapiassa mennään järki edellä, mutta voi johtua sitä, että olen hyvin analyyttinen. Jos kerron jotain, saattaa terapeutti kysyä miksi näin. Sitten pohdin hetken ja joko vastaan jotain mikä voisi olla syynä tai en tiedä, tulen pohtimaan tätä. On ollut hyvä terapeutti.

Vierailija kirjoitti:

Minut laitettiin täysi-ikäisyyden kynnyksellä psykodynaamiseen psykoterapiaan Kelan kustantamana. Kolme vuotta myöhemmin olin vain huonommassa kunnossa, mutta koskaan ei tullut mieleen, että terapeutissa olisi ollut jotain vikaa. Sen sijaan ajattelin, että epäonnistuin itse. Joitain vuosia myöhemmin aloitin uuden terapian, tunsin suurta epämukavuutta uuden terapeutin kanssa, mutta ei koskaan tullut mieleen vaihtaa, sillä ajattelin ettei kukaan muukaan huoli minua kun olen varmasti niin vaikea ihminen. Terapiasta ei ollut mitään apua, opin vain sietämään aivan jäätäviä määriä epämukavuutta, joka pahensi keskimäärin kaikkia ongelmiani entisestään. Myöhemmällä iällä aloitin taas terapian, olin varma ettei sitä enää myönnettäisi, mutta elämässäni oli tapahtunut niin vakavia asioita, että kolmaskin Kelan kustantama jakso myönnettiin.

Terapeutti oli jo reippaasti yli eläkeiän, mutta luotin häneen enkä halunnut loukata häntä vaikka

Tässä ihan vilpittömästi mitä tuli tekstistäsi mieleen

Koet että kaikki ihmiset tekevät tai haluavat sinulle pahaa, tai aiheuttavat sinulle pahaa. 

Ehkä tälle viimeisimmällä terapeutille tuli samanlainen käsitys, ja hän siksi kysyi, että oletko varma, ettet ymmärtänyt väärin jne. 

Tietenkään en tiedä, miten asiat ovat menneet, mutta kyllä tekstistäsi saa kuvan, että on mahdollista, että ymmärrät itse asioita väärin tai paisuttelet niitä. 

Silloin ongelma tai ratkaisu voi olla tavassa, miten kerrot asioita. 

Varmaan yksi ongelma on, jos terapeutilla on ajatus, kuten heillä ehkä on, että sillä, joka hakeutuu terapiaan, on ongelma. Silloin lähtökohta on se, että selvitetään, oletko harhainen tai käsitätkö itse asioita väärin. Vaikka on siis mahdollista,vettä sinulla vain on ollut huonoa tuuriakin esimerkiksi terapeuttien suhteen, miesystävä on aidosti kohdellut huonosti ja äiti myös. 

Tiedän, että sellaista on, ja voi olla sinunkin kohdallasi. 

Mutta se terapeutti ei tiedä, ja hän koettaa kartoittaa tilannetta. Se varmasti tuntuu siltä, että sinua epäillään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni terapia epäonnistuu, koska potilas valehtelee teraputille? Ensin terapia-avusteisesti löydetään läheiset, jotka ovat pahan olon syy (ei lainkaan potilaan omat ratkaisut). Sitten keskustellaan ja empatiaa saadaan, draamaan pitää saada hiukan kovempi vaihe: ratkaisu on valemuisto. Sitten keskustellaan tämän fiktion pohjalta muutama vuosi Kelan rahoilla.

Aivan sama kokemus. Terapian alkamisen jälkeen ilmestyi ihmeellisiä syytöksiä asioista, joita ei ole koskaan tapahtunut. Ja niistä olisi pitänyt keskustella.

Minä olin sitten ongelma, kun en myöntänyt tekojani, joita en ollut tehnyt, en ollut paikalla, joita ei ollet tapahtunut, joita kukaan ei ollut tehnyt ja joista ei minulle kerrottu tarkemmin, kun sanoin, etten tiedä mitä hän tarkoittaa. Vaan alkoi pauhaaminen miten paha minä olen ja miten olen vahingoittanut

Minulla on myös vastaava kokemus, eli ystävä kertoo omasta terapiastaan. Hän on kertonut tietysti terapeutille asiat omasta näkökannastaan, ja tämän seurauksena hänen eräs läheisensä on narsistinen hirviö. Ystävä itse on täysin syytön kaikkeen, vaikka hänellä itsellään on mitä ilmeisemmin persoonallisuushäiriö, jota hän ei ainakaan myönnä terapeutin huomanneen. Miten voisikaan, jos hän kaunistelee omat tekemisensä, mitkä ovat todella sairaita, jopa harhaisia, ja kertoo vain sen oman vääristyneen totuutensa toisen tekemisistä. 

Minkäpä sitä tuolle voi, jos hoitoon lähettävä taho ei ole kartoittanut persoonallisuushäiriöitä. Terapia näille on yleensä hukkaan heitettyä aikaa ja rahaa, koska eivät ole siellä terapiassa kohtaamassa aitoa itseään ja voivat tosiaan muuttua jopa pahemmiksi, kun oppivat lisää uusia keinoja pyörittää toisia ja oikeuttaa omat tekonsa. 



Joku kyseli apua manipulatiivisen ihmisen tunnistamiseen. Tässä sellaisia, mitä olen itse huomannut:

- suhde alkaa todella lennokkaasti ja intensiivisesti

- mielialasi voi nousta todella korkealle tämän ihmisen ansiosta

- sinulle luodaan tunne siitä, että olet erityinen, sinut halutaan pelastaa tai joku elämää suurempi rakkaustarina

(- outoja oloja kaikesta ihanasta huolimatta)

- henkilö yleensä luo kuvan itsestään erittäin pätevänä ja voimakkaana 

- henkilö kertoo sinulle liian intiimejä juttuja toisista = paljastaa heidän salaisuuksiaan tai muuten levittelee asioita, mikä ei olisi sopivaa

- esiintyy yleisenä hyväntekijänä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut laitettiin täysi-ikäisyyden kynnyksellä psykodynaamiseen psykoterapiaan Kelan kustantamana. Kolme vuotta myöhemmin olin vain huonommassa kunnossa, mutta koskaan ei tullut mieleen, että terapeutissa olisi ollut jotain vikaa. Sen sijaan ajattelin, että epäonnistuin itse. Joitain vuosia myöhemmin aloitin uuden terapian, tunsin suurta epämukavuutta uuden terapeutin kanssa, mutta ei koskaan tullut mieleen vaihtaa, sillä ajattelin ettei kukaan muukaan huoli minua kun olen varmasti niin vaikea ihminen. Terapiasta ei ollut mitään apua, opin vain sietämään aivan jäätäviä määriä epämukavuutta, joka pahensi keskimäärin kaikkia ongelmiani entisestään. Myöhemmällä iällä aloitin taas terapian, olin varma ettei sitä enää myönnettäisi, mutta elämässäni oli tapahtunut niin vakavia asioita, että kolmaskin Kelan kustantama jakso myönnettiin.

Terapeutti oli jo reippaasti yli eläkeiän, mutta l

Tässä ihan vilpittömästi mitä tuli tekstistäsi mieleen

Koet että kaikki ihmiset tekevät tai haluavat sinulle pahaa, tai aiheuttavat sinulle pahaa. 

Ehkä tälle viimeisimmällä terapeutille tuli samanlainen käsitys, ja hän siksi kysyi, että oletko varma, ettet ymmärtänyt väärin jne. 

Tietenkään en tiedä, miten asiat ovat menneet, mutta kyllä tekstistäsi saa kuvan, että on mahdollista, että ymmärrät itse asioita väärin tai paisuttelet niitä. 

Silloin ongelma tai ratkaisu voi olla tavassa, miten kerrot asioita. 

Varmaan yksi ongelma on, jos terapeutilla on ajatus, kuten heillä ehkä on, että sillä, joka hakeutuu terapiaan, on ongelma. Silloin lähtökohta on se, että selvitetään, oletko harhainen tai käsitätkö itse asioita väärin. Vaikka on siis mahdollista,vettä sinulla vain on ollut huonoa tuuriakin esimerkiksi terapeuttien suhteen, miesystävä on aidosti kohdellut huonosti ja äiti myös. 

Tiedän, että sellaista on, ja voi olla sinunkin kohdallasi. 

Mutta se terapeutti ei tiedä, ja hän koettaa kartoittaa tilannetta. Se varmasti tuntuu siltä, että sinua epäillään. 

Minua ei ainakaan ole koskaan epäillyt yksikään terapeutti. Tai no yksi kerran joskus sanoi ensimmäisellä kerralla, että kannattaa lopettaa uhriutuminen, minä lopetin hänelle puhumisen enkä varannut uutta aikaa. En tosiaankaan ollut ajatellut varata aikaa siksi, että kerron hyviä uutisia. 

Ehkä se johtuu siitä, että olen aika vakaa ja järkevä ja elmässäni on ollut oikeasti psykopaatteja ja muutama narsisti. Tai sitten vaan terapeutin EI KUULU epäillä ja kyseenalaistaa potilastaan tuolla tasolla. Toki voi alkaa herätellä potilasta itseään miettimään asioita eri kantilta, jos alkaa huomata, että potilaan jutut ovat outoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet niin kovin varma, ettei sillä terapiassa kävikällä ole mitään raivoa sinua kohtaan? Vaikka et itse näkisi siihen syytä, sitä voi silti olla. Vaikkapa narsisti raivoaa ja vihaa kaikkia ihan tasapuolisesti ja tarvitaan jokin oikeutus sille, koska mikään ei ole heidän syytään. 

Onhan sillä raivoa minua kohtaan, jota osoittaa suorasti ja epäsuorasti. Mutta en minä sitä ansainnut ole.

Oletko ikinä ottanut vastaan sitä raivoa vai aina torpannut heti alkuunsa, ettei kuulu sinuun? 

Kenenkään ei tarvitse ottaa vastaan toisen raivoa. Ei missään asiassa. 

Raivoaminen ei paranna eikä auta ketään, ei edes raivoajaa itseään. 

Asioista keskustelu ja rauhallisen keskustelun opettelu on asia erikseen, jos niitä asioita täytyy purkaa. Mutta ei raivoaminen. Tunne-elämältään kehittymätön, kuten lapsi, raivoaa, ja hänelle niitä tunteita sanoitetaan. Aikuisen on syytä ne tunnetaidot jo osata, ja jos ei osaa, terapia on se paikka missä ne opetellaan. Ei läheisille raivoamalla.