Miksi aina sanotaan että se on oma syy, jos ei ole ystäviä?

Olen heikko-osainen mutta viihdyttävä ja fiksu ja ihan kivannäköinen. En oikeasti tietenkään ole sen ihmeellisempi kuin kukaan muukaan, mutta vedän ihmisiä puoleeni koska luon sisältöä elämiselläni ja olemisellani. Tykkään keskustella pitkään ja syvällisesti, myös aiheista jotka ovat minulle vieraampia tai vaikka oltaisiin keskustelukumppanin kanssa eri mieltä -kunhan tilanne pysyy kunnioittavana, että toinenkin osaa jutella asioista asioina. 

Silti minunkin on vaikeaa löytää sellaista seuraa kuin haluan. Minä siis toivoisin lenkki -ja harrastuskaveria joka olisi oikeasti hyvä ystävä. Joskus tällainen olikin, mutta nykyään asumme yli tuhannen kilometrin päässä toisistamme :')

Parhaat ystäväni asuvat muutenkin kaukana, lähin sadan kilometrin päässä (eli noh, ei niin kaukana laisinkaan mutta ei oikein voi pistäytyä iltalenkille vaikka onneksi voidaan nähdä sitten välillä viikko kerrallaan, työttömyyden ja aikatauluttomuuden harvoja hyviä puolia)

Ihmiset haluavat viihdyttävää seuraa josta saa jotain. He haluavat tukea, yhteyden, mukavaa kanssakäymistä. Se on kurjaa, mutta köyhä ja "ruma" ja jo pitkään yksin ollut ei helposti löydä sitä platonista sielunkumppania. Molemmat omat parhaat ystäväni ovat mt-ongelmaisia ja välillä on menty aika synkissäkin vesissä, mutta olen aina ollut mielelläni heidän tukenaan koska hekin ovat tukeneet minua ja kun menee paremmin, tehdään yhdessä kaikkea kivaa.

Sen sijaan joskus kun olen yrittänyt tutustua yksinäiseen ihmiseen joka hakenut ystävää ja valittanut yksinäisyyttä, on se usein päätynyt siihen että vaikka olen tehnyt kaikkeni että yhteinen lenkki tai tapahtuma olisi kivaa molemmille, on se ollut silti lähinnä raskasta. Se on todella epäonnista mutta jos joku on jo kovin poteroitunut ja pahasti elämässä takkiinsa saanut ja vähän apaattinen tai passiivinen niin on kauhean vaikeaa löytää yhteistä säveltä. Silloin olisi ideaalia että olisi jo niitä vanhoja hyviä ihmissuhteita 

Mitään hienoa ratkaisua minulla ei siihen ole, kaikki eivät saa samoja kortteja elämässä :/

Itse olen ruma ja köyhä, mutta silti on laajat ystäväpiirit.

Sosiaaliset taidot ja huumorintaju ovat se juttu mikä ratkaisee että viihtyvätkö ihmiset seurassa enemmän kuin materia tai ulkonäkö.

En ole hetkeen törmännyt sellaisiin ihmisiin, joiden ystävä haluaisin olla. Valitettavasti en halua ketä tahansa ystäväkseni ja olen mielummin ilman kuin huonossa seurassa. Voi sanoa, että minulla on hyvin vähän ystäviä. Menestystä ja rahaakin on. Ruma en ole, joten tuo ap:n arvio ei siltäkään osin osu. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ruma ja köyhä, mutta silti on laajat ystäväpiirit.

Sosiaaliset taidot ja huumorintaju ovat se juttu mikä ratkaisee että viihtyvätkö ihmiset seurassa enemmän kuin materia tai ulkonäkö.

Varmasti sekin, mutta myös älyllinen taso olisi hyvä vastata jossain määrin sekä arvot. Pelkällä huumorilla ei kaikesta selviä. 

En ole niin kiinnostunut ihmisistä ja heidän loputtomista jutuista itsestään, joten harvemmin ystävyyksiä syntyy. Harvassa on vastavuoroisuus ja aito kiinnostus. 

Vierailija kirjoitti:

Kenenkäs muun syy se on? Kuvitteletko, että yhteiskunta on sinulle velkaa ystäviä. Niinhän incelit uikuttaa, että heille pitäisi hommata naisia. Ihan ihmisen oma tehtävä on hankkia niitä ystäviä, seurustelukumppanin tai puolison, tai sitten olla ilman.

Mutta syrjintä on edelleen tosiasia jonka saa sanoa ääneen. Ei voi syyttää pelkästään uhria tässäkään, niin kuin ei ikinä.

Olen yli  kuusikymppinen mutta en kyllä koskaan ole miettinyt sen kummemmin hyvien ystävieni ulkonäköä. Ollaan tunnettu nuoresta asti ja silloin tietysti oltiin sen ajan mukaan varmaan kaikki nuoria ja nättejä, nyt ei olla kumpaakaan, mutten kyllä ymmärrä yhtään miten sen ulkonäön ylipäätänsä pitäisi liittyä ihmissuhteisiin. kaikkia kummallisuuksia täältä saakin lukea. No oppia ikä kaikki. 

Vierailija kirjoitti:

En ole hetkeen törmännyt sellaisiin ihmisiin, joiden ystävä haluaisin olla. Valitettavasti en halua ketä tahansa ystäväkseni ja olen mielummin ilman kuin huonossa seurassa. Voi sanoa, että minulla on hyvin vähän ystäviä. Menestystä ja rahaakin on. Ruma en ole, joten tuo ap:n arvio ei siltäkään osin osu. 

Päättelyvirhe. AP ei missään vaiheessa sanonut, että VAIN köyhät ja rumat jäävät helposti vaille ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Et ole oma itsesi. Et ole luonnollinen vaan esität jotain. Joko ujouttasi tai sitten yrität liikaa. Katso ympärillesi. Ihmiset jotka saavat seuraa ovat luonnollisia. Se kikattava blondi tai jurottava hevimies ovat omia itsejään. (Anteeksi stereotypiat).

No mutta siinäpä se kun omana itsenäänkään ei kelpaa (eikä ole koskaan kelvannutkaan) vaan on aina vääränlainen vaikka oikeasti on niin tavallinen kuin olla ja voi. Pitäisi sen tavallisen ja oman itsensä lisäksi olla jotenkin itsevarmempi sekä sosiaalisesti sulavampi, mutta jatkuva kelpaamattomuus ei varsinaisesti vahvista kumpaakaan vaan sitä on vaan jatkuvasti aiempaakin epävarmempi ja kömpelömpi. Tuossa onkin sitten sellainen kierre joka on melkoisen hankala saada katkeamaan ja varsinkaan yksin eli siinä pitäisi muiden (tai edes jonkun yhden) tulla puolitiehen vastaan.

Moni sitten yrittää olla jotenkin toisenlainen ja esim sitä epävarmuutta peitellään vaikkapa rehvakkuudella joka sitten taas on monen mielestä varsin luotaantyöntävä piirre. Lopputulos on sitten tasan sama eli taaskaan ei kelpaa ja se sitten taas tekee vaan aiempaakin epävarmemmaksi (ja kenties myös rehvakkaammaksi seuraavalla kerralla).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkäs muun syy se on? Kuvitteletko, että yhteiskunta on sinulle velkaa ystäviä. Niinhän incelit uikuttaa, että heille pitäisi hommata naisia. Ihan ihmisen oma tehtävä on hankkia niitä ystäviä, seurustelukumppanin tai puolison, tai sitten olla ilman.

Mutta syrjintä on edelleen tosiasia jonka saa sanoa ääneen. Ei voi syyttää pelkästään uhria tässäkään, niin kuin ei ikinä.

Mikä uhri se on, jos ei kykene hankkimaan ystävää tai puolisoa? Jos joku tulee kysymään minulta, että alatko ystäväksi tai puolisoksi, vastaan, että molempien paikat on jo täytetty. Ei se ole syrjintää. Kyllä ihminen todellakin itse saa valita ystävänsä kuten puolisonsakin. 

Siinä linkki Wikipedian artikkeliin lookismista kaikille epäuskoisille:

https://en.m.wikipedia.org/wiki/Lookism

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkäs muun syy se on? Kuvitteletko, että yhteiskunta on sinulle velkaa ystäviä. Niinhän incelit uikuttaa, että heille pitäisi hommata naisia. Ihan ihmisen oma tehtävä on hankkia niitä ystäviä, seurustelukumppanin tai puolison, tai sitten olla ilman.

Mutta syrjintä on edelleen tosiasia jonka saa sanoa ääneen. Ei voi syyttää pelkästään uhria tässäkään, niin kuin ei ikinä.

Syrjintä on tosiasia, mutta ystävyyssuhteet ovat silti kahden yksilön välisiä täysin vapaaehtoisia ihmissuhteita. Ei siis asia, joka voitaisi yhteiskunnan keinoin jotenkin muuttaa muuksi. Tai johon voitaisiin asettaa yksilöille velvollisuuksia. Jos ei toisen kanssa klikkaa, niin ei klikkaa. Kun istun kauniina kesäiltana yhden naapurini kanssa pihallani kahvilla, en minä syrji muita naapureitani, vaikka en olekaan kutsunut heitäkin mukaan. Syrjimisenä voitaisiin pitää korkeintaan silloin, jos kutsuisin kaikki muut paitsi en yhtä. Mutta edelleenkin on täysin oma valintani, kenen seurassa vapaa-aikaani vietän. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkäs muun syy se on? Kuvitteletko, että yhteiskunta on sinulle velkaa ystäviä. Niinhän incelit uikuttaa, että heille pitäisi hommata naisia. Ihan ihmisen oma tehtävä on hankkia niitä ystäviä, seurustelukumppanin tai puolison, tai sitten olla ilman.

Mutta syrjintä on edelleen tosiasia jonka saa sanoa ääneen. Ei voi syyttää pelkästään uhria tässäkään, niin kuin ei ikinä.

Mikä uhri se on, jos ei kykene hankkimaan ystävää tai puolisoa? Jos joku tulee kysymään minulta, että alatko ystäväksi tai puolisoksi, vastaan, että molempien paikat on jo täytetty. Ei se ole syrjintää. Kyllä ihminen todellakin itse saa valita ystävänsä kuten puolisonsakin. 

No saa mutta että se joku ystävä porukasta jätetään aina ulkopuolelle tai hänelle puhutaan inhottavimmin kuin muille on kyllä väärin. Mutta pointti oli kuitenkin ennen kaikkea siinä, että onko se rumuus ja köyhyyskään sen ruman ja köyhän syy, harvemmin on joten häntä on myös todella väärin syyttää siitä ja yksinäisyydestä. Joten olet väärässä, nolo. Kukaan ei ole syypää omaan ulkonäköönsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen ruma ja köyhä, mutta silti on laajat ystäväpiirit.

Sosiaaliset taidot ja huumorintaju ovat se juttu mikä ratkaisee että viihtyvätkö ihmiset seurassa enemmän kuin materia tai ulkonäkö.

Varmasti sekin, mutta myös älyllinen taso olisi hyvä vastata jossain määrin sekä arvot. Pelkällä huumorilla ei kaikesta selviä. 

Oletettavasti heillä täsmää älyllinen taso. Keskivertotyyppejä on kuitenkin paljon. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkäs muun syy se on? Kuvitteletko, että yhteiskunta on sinulle velkaa ystäviä. Niinhän incelit uikuttaa, että heille pitäisi hommata naisia. Ihan ihmisen oma tehtävä on hankkia niitä ystäviä, seurustelukumppanin tai puolison, tai sitten olla ilman.

Mutta syrjintä on edelleen tosiasia jonka saa sanoa ääneen. Ei voi syyttää pelkästään uhria tässäkään, niin kuin ei ikinä.

Syrjintä on tosiasia, mutta ystävyyssuhteet ovat silti kahden yksilön välisiä täysin vapaaehtoisia ihmissuhteita. Ei siis asia, joka voitaisi yhteiskunnan keinoin jotenkin muuttaa muuksi. Tai johon voitaisiin asettaa yksilöille velvollisuuksia. Jos ei toisen kanssa klikkaa, niin ei klikkaa. Kun istun kauniina kesäiltana yhden naapurini kanssa pihallani kahvilla, en minä syrji muita naapureitani, vaikka en olekaan

Joo mutta näissä spekseissä yksinäisyys ei myöskään ole yksinäisen oma syy, mikä oli otsikon pointti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenenkäs muun syy se on? Kuvitteletko, että yhteiskunta on sinulle velkaa ystäviä. Niinhän incelit uikuttaa, että heille pitäisi hommata naisia. Ihan ihmisen oma tehtävä on hankkia niitä ystäviä, seurustelukumppanin tai puolison, tai sitten olla ilman.

Mutta syrjintä on edelleen tosiasia jonka saa sanoa ääneen. Ei voi syyttää pelkästään uhria tässäkään, niin kuin ei ikinä.

Miten tyhjiössä voi olla uhri? Jos tyhjiössä on vain yksi ihminen, onko hän sekä syyllinen että uhri?

Syylliset ovat vanhemmat ja heidän epäonnistunut tai puuttuva kasvatus. 

Vierailija kirjoitti:

Olen yli  kuusikymppinen mutta en kyllä koskaan ole miettinyt sen kummemmin hyvien ystävieni ulkonäköä. Ollaan tunnettu nuoresta asti ja silloin tietysti oltiin sen ajan mukaan varmaan kaikki nuoria ja nättejä, nyt ei olla kumpaakaan, mutten kyllä ymmärrä yhtään miten sen ulkonäön ylipäätänsä pitäisi liittyä ihmissuhteisiin. kaikkia kummallisuuksia täältä saakin lukea. No oppia ikä kaikki. 

Mä ystävystyin muutama  vuosi sitten ihmisen kanssa, jota en ollut koskaan edes nähnyt. Ei mua kiinnostanut hänen ulkonäkönsä eikä rahatilanteensakaan. 

Ja sikäli kyllä itselläni on varaa syyttää näitä rikkaita ja hyvinvoivia siitä että syrjivät köyhiä, koska itse pidän moraalisena velvollisuutenani aina pyytää mukaan yksin jätettyjä ihmisiä joiden tiedän kaipaavan seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme jankutusta tässä ketjussa. Kuten jo sanoin, se että ottaa jonkun asian puheeksi tällä foorumilla ei todellakaan tarkoita että se olisi ainoa puheenaihe koko elämässä ja on täyttä paskaa olettaa toisesta koko ajan sellaista. Tässä nyt kyse vain siitä että te ette myönnä että on olemassa rumien ja köyhien syrjintää mutta kyllä se on fakta. 

Ei se ole sinänsä syrjintää. Ihmiset vain pyörivät omissa ympyröissään ja ympyrän vaihtaminen paremmaksi vaatii työtä, "huonompaan" on aina helppo valua. 

Tuo on totta ja melko kurjaa on olla tuossa välillä eli on kuin jossain limbossa, kun se "huonompi" ei sovi itselle oikein millään tavalla (kokeiltu on) vaikka ei itseään mitenkään parempana pidäkään vaan ainoastaan erilaisena esim ajatus- ja arvomaailmansa suhteen.

Sitten taas siihen "parempaan" ei kelpaa mukaan vaikka seisoisi päällään, koska ei ole niitä asioita x ja y  (esim tietty koulutustaso ja sen mahdollistama elintaso harrastuksineen) vaikka sinällään se ajatus- ja arvomaailma muilta osin osuisikin ihan yksiin.