Lue keskustelun säännöt.
Seniori, miksi jätät jälkipolville riesaksi hirveät määrät tavaraa?
01.05.2025 |
Eikö se olisi sen vastuulla, joka nuo tavarat on hankkinut, vähintään karsia niitä runsaasti ennen kuin tämän maailman jättää? Jos ei itse jaksa sitä tehdä, niin apua löytyy varmasti.
Todella ahdistavaa perijöille alkaa tyhjentämään arvottoman rojun täyttämää taloa.
Kommentit (367)
Nro 202: "Sitten siskosi ilomielin raivaa eikä tästä tule mitään murhetta kenellekään. Sillä eihän asiasta voi valita vain niiden hyviä puolia. Jos rakastaa tavaraa, se pitää tietenkin raakata ja säilyttää. Minusta olisi ihanaa, jos veljeni rakastaisi isämme tavaroita. Antaisin ne ilomielin hänelle, enkä enää miettisi koko asiaa. "
Niin hän raivaakin, koska tietää, että minä en raivaa vaan mun ratkaisu on se, että jos hän ei raivaa, sitten palkataan joku firma raivaamaan. Jos olisin "kiltimpi", hän varmaan olettaisi, että raivaan yhdessä hänen kanssaan. Tai jo siinäkin tapauksessa, jos olisin itse edes murto-osan yhtä kiinnostunut niistä tavaroista kuin hän. Mutta kun en ole, niin siskoni tietää, että saa ihan itse raivata. Isä oli just vähän aikaa sitten kerännyt pois vaatekaapeista äidin vaatteita ja siskoni kyllä ehdotti mulle, että mennään yhdessä ensin katsomaan, mille olisi käyttöä ja mitkä voi heittää pois. Mä sanoin, että äidin vaatteista yhtään millekään ei ole mulla käyttöä, joten käy ihan itse vaan katsomassa, jos haluaa jotain itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ainakaan aio istua tyhjässä asunnossa ja odottaa kuolemaa. Kaiken turhan karsin pois mutta paljon käyttö tavaraa jää vielä perikunnalle. Niistä saa kyllä rahaa jos viitsii mitään tehdä. Miniälle jo olen kertonut että kaikkea ei kannata kaatopaikalle laittaa. On keräilyjuttuja jotka oikeassa paikassa myyden tuottaa tuhansia euroja, ellei sitten lapsenlapset halua säilyttää niitä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ainakaan aio istua tyhjässä asunnossa ja odottaa kuolemaa. Kaiken turhan karsin pois mutta paljon käyttö tavaraa jää vielä perikunnalle. Niistä saa kyllä rahaa jos viitsii mitään tehdä. Miniälle jo olen kertonut että kaikkea ei kannata kaatopaikalle laittaa. On keräilyjuttuja jotka oikeassa paikassa myyden tuottaa tuhansia euroja, ellei sitten lapsenlapset halua säilyttää niitä.
Mäkin karsin turhan tavaran pois, mutta aina ei voi kyllä tietää, mikä kaikki on turhaa. Mulla oli ulkovarastossa vissiin joku 15 vuotta lojunut iso läjä lautoja. Ihan vain siksi, että koska en omista autoa, niin ei niitä oikein minnekään sorttiasemalle voinut bussillakaan kuljettaa. Ja taloyhtiön sekajäteastiaan ne olisi pitänyt ensin sahata pienemmiksi palasiksi, mikä sekin on reumasormilla aika kivuliasta. Sinne unohtuivat vuosikausiksi, kunnes nyt reilu kuukausi sitten alkoi ärsyttää, kun patjani valuu sängyn jalkopäästä aina pois. Ja muistin, että herkinen...mullahan on niitä lautoja ulkovarastosta. Joten ei muuta kuin sieltä yksi lauta, saha, mustaa maalia, ruuveja ja ruuvimeiseli ja mulla olikin sängyssä päätylevy. Ja siitähän se sitten lähti, kun aloin nikkaroimaan niistä laudoista kaikenlaista. Lopulta jouduin ostamaan lisää lautoja, kun ne kaikki ulkovaraston laudat olin jo käyttänyt.
Keärilyjutut on hyvä huomio. Joissain asioissa keräilyllä on omat aikakautensa. Esim vähän yli 10 vuotta sitten retrotavarat oli aika kuumaa kamaa Facebookin kirppisryhmissä. Niisät tarjottiin yllättävän suuria summia. Sitten retrobuumi laantui, kun keräilijät olivat saaneet kokoelmansa täyteen ja muita ei enää kiinnostanut. En halua edes ajatella, kuinka paljon silloin kaikista niistä 70-luvun Anita Wangelin purkeista, tarjottimista, leipälaatikoista yms maksoin, mutta pelkästään yhdestä roskakorista maksoin 150 €. Nyt niiden aika on ohi ja nyt menee kaupaksi jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun jälkipolvi voi ottaa perintörahoja ja maksaa raivauksesta jollekin toiselle.
Miksi et tee sitä itse vaan jätät ison työn muille? Olet kuitenkin itse ne tavarat hankkinut.
Jos nuoremman polven aatokset ovat tällaisia, niin taidan testamentata omaisuuteni kulkukissoille tai johonkin muuhun vastaavaan tarkoitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin aiheesta olisi mukava keskustella asiallisesti ja fiksujen ihmisten kesken, mutta valitettavasti ei onnistu tällä palstalla :(
Itse olen vasta viisikymppinen ja omat vanhemmat kahdeksankymppisiä. Onneksi ovat jo alkaneet luopua turhista tavaroista kuten antiikista, tauluista ym keräilyesineistä. He voivat käyttää rahat itseensä tai jättää minulle. Minä aion tehdä samoin sitten kun vanhenen, en halua rasittaa omia lapsiani tavaroilla joilla on rahallista arvoa, mutta ei mitään käyttöä heille. En halua jääräpäinen ilkeä marttyyri.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jättää sen verran rahaa ja kirjeen, että tilatkaa auto joka vie tavarat vaikka kaatopaikalle
Mikäli löytyyu vanhaa senkkiä, piironkia, Aaltoa, designejä lasitavaraa, siitä tulee kova skaba kuka saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin aiheesta olisi mukava keskustella asiallisesti ja fiksujen ihmisten kesken, mutta valitettavasti ei onnistu tällä palstalla :(
Itse olen vasta viisikymppinen ja omat vanhemmat kahdeksankymppisiä. Onneksi ovat jo alkaneet luopua turhista tavaroista kuten antiikista, tauluista ym keräilyesineistä. He voivat käyttää rahat itseensä tai jättää minulle. Minä aion tehdä samoin sitten kun vanhenen, en halua rasittaa omia lapsiani tavaroilla joilla on rahallista arvoa, mutta ei mitään käyttöä heille. En halua jääräpäinen ilkeä marttyyri.
Mutta sinähän saatat kuolla kupsahtaa hetkellä millä tahansa, joten heitä vain omat tavarasi pois, että perikunta saa asuntosi helposti muutettua rahaksi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinäpä teille nuoriso puuhaa ja tekemistä. Te kermaperseet kuskaatte kaiken tietenkin kaatopaikalle.
Tietenkin. Mitä sitä tekisi lohkeilleilla Sotkan 90-luvun lastulevyhuonekaluilla. Onhan ne niin arvokkait
Pitäisikö minun elää nämä loppuvuodet/vuosikymmenet ilman huonekaluja. Patja lattialla, retkituoli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaameita kommentteja. En tiedä minkä ikäluokan senioreista on kysymys, mutta ääliöitä te kaikki olette. Kuvittelette olevanne turvassa muistojenne keskellä. Kuinka moni teistä on tyhjentänyt kuolinpesää kuukausikausia ja ollut kusessa sen kaiken arvottoman roinan kanssa?
Kuolinsiivous on palvelu perillisille. Ja itselle. Uskokaa huviksenne, teidänkin olisi paljon helpompi elää kun tavaraa on vähän. Ihminen ei oikeasti tarvitse kovinkaan materiaa paljon ollakseen onnellinen.
Kuolinpesiä on tyhjennetty useitakin, mutta ei niihin kuukausia mennyt, oli sitten kysymys omakotitalosta tai osakehuoneistosta. Jos tavaran tyhjennys tuntuu vaikealta tai kestää liian kauan, on kyseessä tyhjentäjän avuttomuus.
Hankalat hommat nykyisen GDPR-direktiivin aikana ovat vainajan osoitteenmuutos, valtakirjat, sopimusten irtisanominen, pesän varojen ilmoittaminen ja kaikkien tarvittavien paperien löytäminen. Monta kertaa aikaisemmat perunkirjoitukset, jakosopimukset, yms. saattavat olla hukassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun jälkipolvi voi ottaa perintörahoja ja maksaa raivauksesta jollekin toiselle.
Teknisesti tuo ei aina onnistu, kun kuolemasta menee tieto pankille, joka sulkee tilit ja tilien käyttöoikeudet välittömästi. Tietysti voisi tilata raivauksen kuolinpesän laskuun, mutta kuka yrittäjä haluaa odotella työstään maksua viikkokaupalla, kun siihenkin on oma protokollansa.
Sitä raivausta ei tarvitse tehdä saman tien.
Riippuu missä vainaja on asunut. Omistusasunnossa voi viirata niin pitkään kuin maksaa yhtiövastikkeet, ja haluaa kuolinpesän varoja siihen käyttää, vuokra-asunnon kanssa eri. Puhumattakaan, jos on jossain hoitolaitoksessa asunut, sieltä lyhyimmillään on ollu yksi vuorokausi aikaa. Niissä ei todennäköisesti ole ihan yht
Vuokrasopimus siirtyy automaattisesti perikunnalle ja irtisanomisehtokin on sama kuin vainajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon heittänyt arvokkaitakin suoraan roskiin ,mitään en jätä.
No tämä taas on pelkästään typerää ja ilkeää.
Jos on itse omalla rahalla tavaroita hankkinut, niin itse saa myös päättää mitä niille tekee.
Vierailija kirjoitti:
Mikäli löytyyu vanhaa senkkiä, piironkia, Aaltoa, designejä lasitavaraa, siitä tulee kova skaba kuka saa.
Riippuu ihan perillisistä. Mun vanhemmiltani löytyy nimenomaan Aaltoa ja muuta designea, mutta koska meitä perillisiä on vain kaksi, niin siskoni saa pitää koko irtaimiston. Sekä ne Aallot ja muut designet kuin ne kaikki vanhat vaatteet yms. Jo yli neljännesvuosisata sitten mun vanhemmat kysyi meiltä, onko heillä jotain sellaisia esineitä, joita me lapset ehdottomasti haluttaisiin. Siskoni sanoi isoisän (oli seppä ammatiltaan) takoman kynttilänjalan ja minä sanoin isäni nuorena maalaaman hirvitaulun. Noh, me saatiin ne esineet samantien. En mä tarvitse enkä edes halua mitään muuta.
Siskoni tekee sukututkimusta (alkoi tekemään jo 1970-luvun puolivälissä) ja on kerännyt suvulta kaikkia mahdollisia kirjeitä, valokuvia, päiväkirjoja jne. Mun tyttäreni ilmeisesti jatkaa sitä hommaa (tai ainakin on siskoni kanssa käynyt paljon sitä läpi) ja harmistuivat kuullessaan, että mä hävitin pari vuotta sitten kaikki kirjeet, päiväkirjat yms, mitä mulla oli itselläni. Siis omiani, ei mitään "sukuperintöjä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikani asuu 1970-luvun kerrostalossa.
Kerrosta alempana asui viimeinen taloyhtiön alkuperäisasukas. Hänen kuoltuaan parvekkeen alle ajettiin roskalava. Siihen lensi iloisessa kaaressa purkit, huonekalut jne, Lasit ja lusikat vaan kilisi metallilavaan kun ohi kävelin. Ja pian tuli asunto myyntiin, alkuperäiskunnossa oli keittiö ja kph.
Nopeasti ratkaisi perilliset asiat!
Vierailija kirjoitti:
Minusta turha tavara on sellaista, mitä ei edes löydä. Kyllä mulla jossain pitäisi olla se ja se, mutta kun ei niitä löydä kun kaikki kaapit ja varastot on täpötäynnä. Ei kukaan yksin asuva tarvitse useaa kiintoavainsarjaa tai kolmea ruohonleikkuria. Eikä 30 pannunalustaa tai satoja kuulakärkikyniä. Tämmöinen säästäväisyys ja haaliminen on vastenmielistä törsäämistä! Jokaisen pitäisi pystyä luettelemaan jokainen omistamansa tavara. Niitä mitä ei muista ei myöskään tarvitse.
Miksi emme patistaisi myös nuorempia kuolinsiivoukseen? Tai oikeastaan estettäisiin kaikkia alle 40v ikäisiä tekemästä nettiostoksia, koska siinä iässähän se roina hankitaan, ei enää eläkkeellä. Ne seniorien kodithan ovat täynnä 90-luvulla eli 30 vuotta sitten hankittua krääsää, silloin he olivat nelissäkymmenissä ja piti saada Sotkasta sohva ja kirjahylly ja pyöreä matto ja piti täyttää kaapit Anttilasta ostetuilla astioilla, C-kaseteilla ja Tiimarin koriste-esineillä. Jos heitä olisi tuolloin estetty ostamasta, olisi kotinsa nyt kuolinpesälle sopivan karu ja ankea. Toki pitää muistaa, että moni seniori säilöö kodissaan vanhemmiltaan perittyjä tauluja, sota-aikaisia puhdetöitä ja jopa rukkeja, todellista kaatopaikkatavaraa siis, mutta onpa monella nuoremmalla (ainakin somen kuvista päätellen) vastaavasti sellainen arsenaali kodinkoneita, ettei oikein tiedä, miten yksi kupillinen kahvia edellyttää 4 eri koneen käyttämistä.
Kuolinpesän tyhjennys maksaa suunnilleen saman verran kuin arkku+hautaus, joten ei ne tavarat perikunnan ongelmaksi jää. Ainoa ongelma on siinä, että perikunta haluaa rahaa, rahaa ja rahaa, ei tavaraa, muistoja ja vaivaa, joten senioria vaaditaa elämään lastensa haluamalla tavalla. Niin ei kuolemastaan ole isoa vaivaa, oma arki ei hetkeksikään mene sijoiltaan eikä tarvitse vihata puolison kotiin kantamaa punaista jakkaraa, joka oli jo lapsuudenkodissa, mutta joka ei sovi somekodin sisustukseen.
Kuka muuten tarvitsee 8 tennismailaa? Aivan oikein, boomerin lapsenlapsi, joka ei osaa käyttää ruuvinväännintä tai puhdistaa lattiakaivoa, joten mitään niihin liittyvää turhaa tavaraa ei kodistaan löydy. Siksi siellä on 204 tennispalloa. Ihan van kompensaationa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästäkin aiheesta olisi mukava keskustella asiallisesti ja fiksujen ihmisten kesken, mutta valitettavasti ei onnistu tällä palstalla :(
Itse olen vasta viisikymppinen ja omat vanhemmat kahdeksankymppisiä. Onneksi ovat jo alkaneet luopua turhista tavaroista kuten antiikista, tauluista ym keräilyesineistä. He voivat käyttää rahat itseensä tai jättää minulle. Minä aion tehdä samoin sitten kun vanhenen, en halua rasittaa omia lapsiani tavaroilla joilla on rahallista arvoa, mutta ei mitään käyttöä heille. En halua jääräpäinen ilkeä marttyyri.
Mutta sinähän saatat kuolla kupsahtaa hetkellä millä tahansa, joten heitä vain omat tavarasi pois, että perikunta saa asuntosi helposti muutettua rahaksi!
Toki saatankin, se on sitten toinen juttu. Tosin en nytkään kerää ylimääräistä roinaa varastoihin ja nurkkiin, joten tavarani on kaikki käytössä.
Sellaisesta irtaimistosta pääsee helposti eroon ja on helppoa myytävää vaikka torissa.
Mutta en halua saada perintönä nurkkiini kolmeakymmentä taulua ja sataa Arabian astiaa joiden arvoa tai arvottomuutta pitää alkaa setvimään. Onneksi vanhempani ovat niin fiksuja, että myyvät niitä itse kun tietävät niistä.
Päälle nelikymppisenä olen jo nyt alkanut vähentää turhaa roskaa nurkista pois vaikka en ajattelekaan lähtökohtaisesti kuolevani pitkään aikaan. Parempi nuorena ja terveenä näitä asioita tarkastella ettei tarvitse sitten 75 vuotiaana jo ties mistä krempasta kärsivänä näitä miettiä. Meilläkin oma talo ja tavaraa kertyy vuosien aikana nurkkiin huomaamatta.
Miksi itse keräät roinaa ja tavaraa, ostat ruokaa jääkaappiin? Sinähän voit kuolla koska tahansa. Kuka vaan voi kuolla koska tahansa, jää vaikka spandexohjuksen alle.
Sinne jää sitten lehtisalaatti haisemaan ja mätänemään jääkaappiin ja kukas ne sitten siivoaa sieltä kun maata rötväät kylmiössä? Mietippä sitä, ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oon heittänyt arvokkaitakin suoraan roskiin ,mitään en jätä.
No tämä taas on pelkästään typerää ja ilkeää.
Jos on itse omalla rahalla tavaroita hankkinut, niin itse saa myös päättää mitä niille tekee.
Tämä! Yhdestäkään tavarasta en luovu eläissäni, kun kuolen niin sitte ei enää kiinnosta mitä niille tapahtuu.
Sitten siskosi ilomielin raivaa eikä tästä tule mitään murhetta kenellekään. Sillä eihän asiasta voi valita vain niiden hyviä puolia. Jos rakastaa tavaraa, se pitää tietenkin raakata ja säilyttää. Minusta olisi ihanaa, jos veljeni rakastaisi isämme tavaroita. Antaisin ne ilomielin hänelle, enkä enää miettisi koko asiaa.