Persoonallisuuden perusteella syrjiminen työnhaussa

Vierailija kirjoitti:

Minulle edellinen työnantaja sanoi suoraan päin naamaa, että olen luonteeltani vääränlainen. Miksi tämä on ok? En minäkään sano muille, että ovat vaikka liian läskejä tai pukeutuvat epämielyttävästi.

Mikä työ oli kyseessä, ja minkälainen on luonteesi? Onhan tuo tavallaan totta, että kaikki luonteet eivät sovi kaikkiin työpaikkoihin. Esimerkiksi palomiehen täytyy olla luonteeltaan rohkea, kykenevä tekemään töitä paineen alla ja nopea päätöksentekijä. Toisaalta, opettajan olisi tärkeää olla kärsivällinen, empaattinen ja hyvä kommunikoimaan, jotta hän pystyy ymmärtämään opiskelijoidensa tarpeet ja luomaan kannustavan ympäristön.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki persoonallisuudet eivät sovi kaikkiin töihin tai työpaikkoihin. Ei se ole syrjintää, vaan ihan järkiajattelua. 

Siinäpä syy miksi emme kehity ihmiskuntana. Emme syrji, mutta kuitenkin syrjimme. Kaikille MBTI-tyypeille ei tarvitse olla kattausta jokaisessa työpaikassa, mutta riittävän monipuolinen repertuaari eri tyyppisiä ihmisiä mahdollistaa organisaation kasvun ja kehityksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle edellinen työnantaja sanoi suoraan päin naamaa, että olen luonteeltani vääränlainen. Miksi tämä on ok? En minäkään sano muille, että ovat vaikka liian läskejä tai pukeutuvat epämielyttävästi.

Mikä työ oli kyseessä, ja minkälainen on luonteesi? Onhan tuo tavallaan totta, että kaikki luonteet eivät sovi kaikkiin työpaikkoihin. Esimerkiksi palomiehen täytyy olla luonteeltaan rohkea, kykenevä tekemään töitä paineen alla ja nopea päätöksentekijä. Toisaalta, opettajan olisi tärkeää olla kärsivällinen, empaattinen ja hyvä kommunikoimaan, jotta hän pystyy ymmärtämään opiskelijoidensa tarpeet ja luomaan kannustavan ympäristön.

 

Tämä oli edellinen kommenttini: "No minä olen rauhallinen, ujo, mutta sosiaalinen persoona. En hirveän energinen tai ulospäinsuuntautunut, mutta todellakin moikkaan työkavereita, vastaan puhelimeen ja autan muita enkä lyttää jos toinen ei osaa jotain." ja apteekki kyseessä

Oikeasti jos on vaan tarpeeksi fiksu pystyy kyllä sopeutumaan miltei mihin tahansa työhön vaikka olisi minkälainen luonne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki persoonallisuudet eivät sovi kaikkiin töihin tai työpaikkoihin. Ei se ole syrjintää, vaan ihan järkiajattelua. 

Siinäpä syy miksi emme kehity ihmiskuntana. Emme syrji, mutta kuitenkin syrjimme. Kaikille MBTI-tyypeille ei tarvitse olla kattausta jokaisessa työpaikassa, mutta riittävän monipuolinen repertuaari eri tyyppisiä ihmisiä mahdollistaa organisaation kasvun ja kehityksen.

Toki on hyvä, että on erityyppisiä ihmisiä, mutta kyllä niiden ihmisten on myös otettava vastuu oman itsensä kehittämisestä ja omien ongelmiensa työstämisestä. Sen sijaan että sanotaan, että työpaikan on sopeuduttava siihen, että joku työntekijä ei tervehdi, niin kyllä sen työntekijän on sopeuduttava siihen, että kuuluu peruskäytöstapoihin tervehtiä. Ei työelämä pyöri niin, että työntekijöiden ei ikinä tarvitse poistua sieltä omalta mukavuusalueeltaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki persoonallisuudet eivät sovi kaikkiin töihin tai työpaikkoihin. Ei se ole syrjintää, vaan ihan järkiajattelua. 

Voisin kuvitella, että palomiehenkin ammatissa on hyödyllistä jos joku ujompi ja harkitsevaisempi kuin toinen vaikka pääasiassa heidän täytyy olla tottelevaisia. Kaikki eivät hyppää liekkeihin samaan aikaan vaan toinen voi löytää paremman strategian. Monimuotoisuus lisää selviytymisen todennäköisyyttä, siksi sitä onkin olemassa.

*Käytöstavattomuuden perusteella syrjiminen työnhaussa

Vierailija kirjoitti:

Olen työskennellyt paikassa, jossa kukaan ei jutellut kahvikoneella. Ymmärrän hyvin että jos on sellaisen juroluolan kokenut, ei koskaan enää uudestaan.

Ja olen itse introvertti. Minulla on kuitenkin käytöstavat ja huomioin työkavereideni olemassaolon. Kahvitauolla parin sanan vaihtaminen ei ole liikaa pyydetty, ei.

Se on oikeasti todella masentavaa olla työpaikassa jossa on vaan minäminäminä ja minun introverttiys

suomalaisissa työpaikoissa siedetään ihan liikaa tällaista

Meneeköhän ihmisillä jo aika pahasti sekaisin a) käytöstavat ja b) persoonallisuuspiirteet. Sen verran Keltikangas-Järvistä olen itse lukenut, että sieltä oppinut sen, että vaikka olisi minkälainen synnynnäinen temperamentti (joka vaikuttaa persoonallisuuteen mutta ei ole koko persoonallisuus), niin se ei tarkoita sitä, että saa käyttäytyä ihan miten sattuu.

Ylipäänsä ns. peruskäytöstavat ovat ihmisillä tässä maassa aika pahasti hukassa. Ihan siihen pisteeseen asti, ettei ole edes yksimielisyyttä siitä, mitä ovat ns. peruskäytöstavat.

Monet ihmiset jännittävät uusia tilanteita, tai sellaisia tilanteita, jotka ovat aiemmin menneet jotenkin nolosti mönkään. Sitten se jännitys tai häpeä voi näkyä ties minkälaisena uhona. Sen sijaan jos saataisiin jotenkin yhdessä yhteiskuntana sovittua, miten missäkin tilanteissa toimitaan, ja lapsille opetettaisiin tätä johdomukaisesti kotona, päivähoidossa ja koulussa, niin kaikkien elämä olisi helpompaa. Ihmisten toiminta ja käytös olisi ennalta-arvattavaa, eikä oudoissakaan tilanteissa tarvitsisi kenenkään jännittää määrättömästi.

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti jos on vaan tarpeeksi fiksu pystyy kyllä sopeutumaan miltei mihin tahansa työhön vaikka olisi minkälainen luonne.

Älykkyys auttaa tietyssä määrin, mutta jos on vaikka ahdistukseen taipuvainen luonne. niin ei siinä mitään pommeja lähdetä purkamaan vaikka älykkyysosamäärä olisi 140.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki persoonallisuudet eivät sovi kaikkiin töihin tai työpaikkoihin. Ei se ole syrjintää, vaan ihan järkiajattelua. 

Voisin kuvitella, että palomiehenkin ammatissa on hyödyllistä jos joku ujompi ja harkitsevaisempi kuin toinen vaikka pääasiassa heidän täytyy olla tottelevaisia. Kaikki eivät hyppää liekkeihin samaan aikaan vaan toinen voi löytää paremman strategian. Monimuotoisuus lisää selviytymisen todennäköisyyttä, siksi sitä onkin olemassa.

On totta, että persoonallisuuseroilla voi olla merkitystä tiimityössä, mutta palomiehen työssä tilanteet ovat usein niin kriittisiä ja nopeatempoisia, että yksilöllisille strategisille pohdinnoille ei ole aikaa. Toiminta perustuu tarkkaan koulutukseen, ennaltasovittuihin rooleihin ja johdonmukaiseen käskytykseen. Harkitsevaisuudesta voi toki olla hyötyä esimerkiksi pelastustehtävien suunnittelussa tai riskinarviossa, mutta varsinainen operatiivinen työ vaatii äärimmäisen nopeaa, yhtenäistä toimintaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoisitko ap esimerkkejä sanamuodoista, joilla työpaikkailmoituksissa on ilmaistu, että haetaan sosiaalista luonnetta?

No en sanatarkasti muista, mutta esimerkiksi oli tuo kahvikoneella juttelu, sitten oli "tartut herkästi puhelimeen ja soitat tiimiläisille" tms, "otat rohkeasti kontaktia muihin", "olet tiimipelaaja", "nautit vuorovaikutuksesta", "sovit sosiaaliseen ja iloiseen työporukkaamme", "haemme sinua, hyvä ja hauska tyyppi", "työyhteisömme viihtyy hyvin yhdessä myös vapaa-ajalla" jne.

Eihän sitä aina suoraan sanota siis, mutta kyllä minulle noista muodostuu tietynlainen kuva haettavasta, joka ei siis ole hiljainen introvertti.

Kyllä tuosta välittyy minusta ennen kaikkea se, että ongelmia on tullut puhelin- ja puhekyvyttömien työntekijöiden k

No minä olen rauhallinen, ujo, mutta sosiaalinen persoona. En hirveän energinen tai ulospäinsuuntautunut, mutta todellakin moikkaan työkavereita, vastaan puhelimeen ja autan muita enkä lyttää jos toinen ei osaa jotain. Nykyisillä työmarkkinoilla olen kuitenkin vääränlainen.

 

Hmm. Meidän alalla kyllä pärjäisit. Meillä ongelma alkaa olla niissä (useimmiten) nuorissa, jotka eivät vastaa puhelimeen eivätkä osaa kommunikoida tietoonsa tullutta akuuttia tilannetta eteenpäin. Osan mielestä on ollut normaalia, ettei puhelimeen vastata tai että välitöntä reagointia vaativaan tilanteeseen ei reagoida. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti jos on vaan tarpeeksi fiksu pystyy kyllä sopeutumaan miltei mihin tahansa työhön vaikka olisi minkälainen luonne.

Älykkyys auttaa tietyssä määrin, mutta jos on vaikka ahdistukseen taipuvainen luonne. niin ei siinä mitään pommeja lähdetä purkamaan vaikka älykkyysosamäärä olisi 140.

Totta tuokin. Mutta tuossa on oikeastaan kyse persoonan vaikutuksesta ammatinvalintaan ja taustalla ajatus siitä, että ihmisen persoona/luonne olisi jotenkin iäinen ja muuttumaton, ikään kuin ihminen ei voisi oppia uusia asioita - myös reagointitapoja - koko elämänsä ajan. Aika moni psykologian ja psykoterapian suuntauskin taitaa liittyä tuollaiseen; traumankäsittelystä puhumattakaan: alunperin "luonteeltaan rohkea" pomminpurkaja joskus epäonnistuu (kaikki epäonnistuvat joskus työssään), traumatisoituu, eikä uskalla enää purkaa pommeja. Sitten tarvitaan ammattiapua, että tuo trauma puretaan. Iso osa ahdistuksesta voi olla toiminnallista, ja jos ihminen opetetaan (ja hän saa hyvä kokemuksia) toiminnan ja sen takana olevan ajattelun muuttamisesta, ahdistuskin toivottavasti hälvenee.

Kuinka monia lapsena ja nuorena esiintymistä pelänneitä ihmisiä esiintyy, opettaa, luennoi jne. joka päivä aikuisena? Ei "luonne" tai persoona ole mikään kiveen hakattu asia.

Mitä fiksuuteen tulee, niin olen samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa: tarpeeksi fiksu pystyy luonteestaan riippumatta sopeutumaan miltei mihin tahansa työhön. Tämä liittyy siihen ikiaikaiseen väittelyyn, jossa "akateeminen" (eli yliopistotason koulutuksen saanut sivistynyt ja akateemista työtä tekevä ihminen) ei muka osaisi käyttää porakonetta. Helpommin se akateeminen sitä porakonetta käyttää kuin se ammattikoulupohjalta työkseen poraileva lähtisi pitämään tieteellistä konferenssiesitelmää ammattiyleisölle vieraalla kielellä.

Mitä enemmän on älyllistä kapasiteettia, sitä enemmän on kykyä oppia uutta sekä teoriassa että käytännössä - sisältäen työyhteisöjen sisäiset kulttuurit ja niiden nyanssit. Ja mitä enemmän on koulutusta taustalla, sitä paremmin pystyy sopeutumaan mihin tahansa töihin ja työyhteisöihin. Se lienee se syy, miksi halutaan, että mahdollisimman moni suomalainen korkeakouluttautuisi: jotta olisi joustavampi muuttuvassa maailmassa. Ja niin, joustavuus on myös persoonallisuuspiirre, mutta sekin piirre voi muuttua - riippuen siitä, mihin suuntaan ihminen sitä itse kehittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti jos on vaan tarpeeksi fiksu pystyy kyllä sopeutumaan miltei mihin tahansa työhön vaikka olisi minkälainen luonne.

Älykkyys auttaa tietyssä määrin, mutta jos on vaikka ahdistukseen taipuvainen luonne. niin ei siinä mitään pommeja lähdetä purkamaan vaikka älykkyysosamäärä olisi 140.

 

Usein riittäisi, että sanoo edes huomenta. Suomessa ei tarvitse katsoa edes silmiin, mikä omasta mielestäni tuntuu aika hirveältä.

Vierailija kirjoitti:

Meneeköhän ihmisillä jo aika pahasti sekaisin a) käytöstavat ja b) persoonallisuuspiirteet. Sen verran Keltikangas-Järvistä olen itse lukenut, että sieltä oppinut sen, että vaikka olisi minkälainen synnynnäinen temperamentti (joka vaikuttaa persoonallisuuteen mutta ei ole koko persoonallisuus), niin se ei tarkoita sitä, että saa käyttäytyä ihan miten sattuu.

Ylipäänsä ns. peruskäytöstavat ovat ihmisillä tässä maassa aika pahasti hukassa. Ihan siihen pisteeseen asti, ettei ole edes yksimielisyyttä siitä, mitä ovat ns. peruskäytöstavat.

Monet ihmiset jännittävät uusia tilanteita, tai sellaisia tilanteita, jotka ovat aiemmin menneet jotenkin nolosti mönkään. Sitten se jännitys tai häpeä voi näkyä ties minkälaisena uhona. Sen sijaan jos saataisiin jotenkin yhdessä yhteiskuntana sovittua, miten missäkin tilanteissa toimitaan, ja lapsille opetettaisiin tätä johdomukaisesti kotona, päivähoidossa ja koulussa, niin kaikkien

Mielestäni lapselleen hyvää tarkoittavat vanhemmat tekevät lapselleen karhunpalveluksen kun eivät anna lapsensa edes kokeilla sietää sitä epämukavuudentunnetta, mikä tulisi jos tervehtisi vanhemman ystävää tai kiittäisi häntä kun saisi vanhemman ystävän tarjoaman keksin jne. Monet vanhemmat sanoivat jokunen vuosi sitten, että heillä on päätetty että heidän lapsena avaavat itse päättää kenen kanssa puhuvat jne. Myös ne perustervehdykset ja kiitokset kuuluvat niihin eli lapset eivät tervehdi postilaatikolla naapurin mummoa aamulla kun ovat samaan aikaan hakemassa aamun lehteä jne. Se loukkaa ikääntyneitä ihmisiä ihan oikeasti, jos ei edes vierusnaapurin lapset tervehdi vaikka vanhemmat tervehtivät kuten normaalit ihmiset. 

Kun nämä lapset kasvavat esikouluikään ja kouluikään, heillä on ehtinyt mennä jo parhainta sosiaalistumisen herkkyyskautta ohi ilman aikuisen ohjausta. Eiväthän muut uskalla vanhempien kasvatusaatteita vastaan alkaa väittämään. Lapsi ei itse tajua, miksei hänestä pidetä eikä välttämättä kykene itsereflektioon, jossa huomaisi että pitäisi itse ottaa ja tervehtiä, kiittää jne aivan kuten nekin lapset, joista pidetään. Onko tässä ilmiössä jonkinlaisesta vanhempien psyykkisestä ongelmasta pohjimmiltaan? Eihän kukaan ole odottamassa, että palattaisiin vanhoihin aikoihin, jolloin lapsia istutettiin vieraiden ihmisten syleissä ja polvilla. Jättävätkö vanhemmat oman vastuuntunnottomuutensa vuoksi noin tärkeän asian kuin kotikasvatus lapsen itsensä hoidettavaksi? Silloinhan vanhemmat tavallaan pesevät kätensä koko hommasta, jos kotikasvatuskin jätetään lapsen vastuulle kuten hampaanpesu jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa jostain syystä sallitaan ns. introverteille täydellinen käytöstapojen puute. Aikuisuuteen ja jopa tutkinnon suorittamiseen asti voi selvitä osaamatta tervehtiä ystävällisesti kollegoja tai opiskelukavereita. 

 

Ei kyse ole siitä, etteikö introvertti voisi olla loistava lisä työyhteisöön. Kyse on siitä, että liian moni käyttäytyy työelämässä törkeästi. 

Suomessa ylistetään extroverttien luonteenpiirteitä työelämässä, vaikka tieteelliset tutkimukset eivät tuota tukisi. On vaan niin hienoa kun töissä on hyvä pössis. Toisaalta ei tarvitse miettiä miksi tuottavuus laskee ja kilpailukyky on pohjamudissa.

Hyvällä työpaikalla on riittävän kattava sekoitus eri MBTI-tyyppejä. Sillä saadaan monipuolisesti ratkottua organisaation ongelmat. 

MBTI on roskaa. 

 

Hyvällä työpaikalla ihmiset kunnioittavat toisiaan persoonallisuustyypistä riippumatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki persoonallisuudet eivät sovi kaikkiin töihin tai työpaikkoihin. Ei se ole syrjintää, vaan ihan järkiajattelua. 

Voisin kuvitella, että palomiehenkin ammatissa on hyödyllistä jos joku ujompi ja harkitsevaisempi kuin toinen vaikka pääasiassa heidän täytyy olla tottelevaisia. Kaikki eivät hyppää liekkeihin samaan aikaan vaan toinen voi löytää paremman strategian. Monimuotoisuus lisää selviytymisen todennäköisyyttä, siksi sitä onkin olemassa.

On totta, että persoonallisuuseroilla voi olla merkitystä tiimityössä, mutta palomiehen työssä tilanteet ovat usein niin kriittisiä ja nopeatempoisia, että yksilöllisille strategisille pohdinnoille ei ole aikaa. Toiminta perustuu tarkkaan koulutukseen, ennaltasovittuihin rooleihin ja johdonmukaiseen käskytykseen. Harkitsevaisuudesta voi toki olla hyö

Totta, mutta tunnen yhden perusluonteeltan ujon palomiehen . Varautuneisuus sosiaalisissa tilanteissa on toki eri asia kuin pelko vaarallisia ympäristöjä kohtaan. Tätä yksinkertaistetaan ihan liikaa. Näitä mitattiin eri akseleilla kun olin itse ammatinvalintapsykologillla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikeasti jos on vaan tarpeeksi fiksu pystyy kyllä sopeutumaan miltei mihin tahansa työhön vaikka olisi minkälainen luonne.

Älykkyys auttaa tietyssä määrin, mutta jos on vaikka ahdistukseen taipuvainen luonne. niin ei siinä mitään pommeja lähdetä purkamaan vaikka älykkyysosamäärä olisi 140.

 

Toiset voivat pelätä enemmän sosiaalisia tilanteita ja toiset enemmän pommeja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meneeköhän ihmisillä jo aika pahasti sekaisin a) käytöstavat ja b) persoonallisuuspiirteet. Sen verran Keltikangas-Järvistä olen itse lukenut, että sieltä oppinut sen, että vaikka olisi minkälainen synnynnäinen temperamentti (joka vaikuttaa persoonallisuuteen mutta ei ole koko persoonallisuus), niin se ei tarkoita sitä, että saa käyttäytyä ihan miten sattuu.

Ylipäänsä ns. peruskäytöstavat ovat ihmisillä tässä maassa aika pahasti hukassa. Ihan siihen pisteeseen asti, ettei ole edes yksimielisyyttä siitä, mitä ovat ns. peruskäytöstavat.

Monet ihmiset jännittävät uusia tilanteita, tai sellaisia tilanteita, jotka ovat aiemmin menneet jotenkin nolosti mönkään. Sitten se jännitys tai häpeä voi näkyä ties minkälaisena uhona. Sen sijaan jos saataisiin jotenkin yhdessä yhteiskuntana sovittua, miten missäkin tilanteissa toimitaan, ja lapsille opetettaisiin tätä johdomukaisesti

"Mielestäni lapselleen hyvää tarkoittavat vanhemmat tekevät lapselleen karhunpalveluksen kun eivät anna lapsensa edes kokeilla sietää sitä epämukavuudentunnetta, mikä tulisi jos tervehtisi vanhemman ystävää tai kiittäisi häntä kun saisi vanhemman ystävän tarjoaman keksin jne. Monet vanhemmat sanoivat jokunen vuosi sitten, että heillä on päätetty että heidän lapsena avaavat itse päättää kenen kanssa puhuvat jne."

Ei voi olla totta. Ei VOI olla totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa jostain syystä sallitaan ns. introverteille täydellinen käytöstapojen puute. Aikuisuuteen ja jopa tutkinnon suorittamiseen asti voi selvitä osaamatta tervehtiä ystävällisesti kollegoja tai opiskelukavereita. 

 

Ei kyse ole siitä, etteikö introvertti voisi olla loistava lisä työyhteisöön. Kyse on siitä, että liian moni käyttäytyy työelämässä törkeästi. 

Suomessa ylistetään extroverttien luonteenpiirteitä työelämässä, vaikka tieteelliset tutkimukset eivät tuota tukisi. On vaan niin hienoa kun töissä on hyvä pössis. Toisaalta ei tarvitse miettiä miksi tuottavuus laskee ja kilpailukyky on pohjamudissa.

Hyvällä työpaikalla on riittävän kattava sekoitus eri MBTI-tyyppejä. Sillä saadaan monipuolisesti ra

Jungin työ on kaukana roskasta. Ehkäpä yksi kaikkien aikojen oivaltavimpia psykologeja. Ihmiset eivät ymmärrä että jokainen MBTI-persoonataksoni sisältää omat varjofunktioiden hierarkiat, kehittymättömät puolensa.